lauantai 24. joulukuuta 2011

Joulumarsu Rambo

Meille muutti Veetille kaveriksi uusi marsuasukki Lilac-white aby, Maailman Cylvesteri. Syntynyt 21.10.2011, eli on nyt noin 2kk vanha. Poika sai kutsumanimekseen Rambo avokin keksimänä.


Utelias poika, joka tykkää kuikutella. Kovasti ollaan jo pientä kesytetty, ja avokki on Ramboon aivan ihastunut, hakee aina syliinsä siliteltäväksi. Veeti myös tykkää hirveästi pienestä kaveristaan, ja nuolee tämän korvia. Ovat oikein suloinen pari :) Kanalla tämä tosin harmiksi tietää kodinvaihtoa, sillä tyttö naapurissa todennäköisesti hajottaisi ennenpitkään poikaparin. Kana sai tosin hyvän kodin muiden naku-marsujen kaverina, ja muuttaa sinne parin päivän päästä. Nyt ei toivottavasti tarvitse luopua marsuista enää kuin kuolon korjatessa tai harrastuksen kokonaan loppuessa. (Parempia kuvia Rambosta kasvattajan kotisivuilla eli esim tässä)

Jouluksi lähdin eläinten kanssa kotikotiin Saloon vanhempieni luokse. Ässä oli intopiukeana, kuten aina, Kille ärtsynä ja marsut ihmeissään kuljetushäkeissään. Nyt kaikki ovat kuitenkin kotiutuneet mukavasti ja joulunvietto voi alkaa!



Kaunista ja Rauhallista Joulua kaikille!



keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Kuin kaksi marjaa?

Avopuoliso Ville on nyt monta kertaa todennut, että olen ihan kuin Ässä. Siis mitä? Ässähän on tommonen sähläsöhlä, enkai minä nyt sellainen ole! Vaikka sanontahan sen sanoo, sellainen koira kuin omistaja..

Eilen agilitytreeneissä se sitten iski, ehkä me ollaankin samanlaiset. Mentiin radalle, ja suoritus oli kyllä iloinen ja onnistunut, mitä nyt sähläsin makkarapussin kanssa ja viljelin niitä ympäri kenttää Ässän juostessa iloisesti nakkien perässä. Eikä ollut todellakaan ensimmäinen kerta, kun sählätään yhdessä radalla. No, ilmeisesti ohjaajalla oli hauskaa meidän suoritusta seuratessa. Hauskaa oli kyllä meilläkin.

Myös malttamattomuus on molempien pahe. Siinä, missä Ässä ei millään malttaisi odottaa paikoillaan ennen suorituksen alkua, itse olen edennyt liian nopeasti Ässän opetuksessa kontakteiden ja renkaan kanssa. Kun eihän sitä nyt malttaisi tahkota, kun muutaman kerran on mennyt jo hyvin! Takapakkiahan siinä tulee.

Vaikka täydellisesti käyttäytyvä koira onkin varmasti monen tavoitteena, niin myönnän kyllä pitäväni Ässän eloisuudesta. Olisi ihan tylsää, jos koira olisi kokoajan rauhallinen ja poissa silmistä. Ässä kun kivasti tunkee mukaan puuhaan kuin puuhaan ja touhottaa menemään. Ja piristäähän se kivasti arkea (ja joskus tuo harmaita hiuksia), kun koira keksii ihastuttavia tempauksia. Ässä ei ole pikkutarkka tai tosikko koira, eikä kyllä mustakaan noita piirteitä pahemmin löydy.

Tämä nyt oli tälläistä agitreenien jälkeistä pohdintaa. Ässän kanssa on kyllä mukava harrastaa, sillä vaikka kentällä esiintyykin pientä sähläilyä ja malttamattomuutta, niin ainakin intoa piisaa. Ja se on omasta mielestäni pääasia. Vielä kertaakaan radan onnistuminen ei ole jäänyt siitä kiinni, etteikö Ässää huvittaisi.

Ehkä koirassa viehättää ne piirteet, jotai itsestä löytyy, ainakin jossain määrin. Meillä on ainakin Ässän kanssa kivaa, kun touhotetaan yhdessä menemään.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Kisaaminen on kivaa!

Mentiin tosiaan eilen pyörimään TAMSK:in epävirallisiin agilitykisoihin, ja tulipa radallakin käytyä kolme kertaa.. Meidän treeniryhmästä oli paikalla myös kaksi muuta, ja oli tosi hauskaa yhdessä seurailla kisoja ja käydä vuoron perään radalla.

Osallistuttiin putkiluokkaan, joka meni ihan ok, vaikka unohdinkin yhden putken. Sitten osallistuttiin ihan mölliluokkaan, ja rata ei ollut hassumpi. Meillä vain alkoi rata huonosti, sillä Ässä karkasi odottamasta (ilmeisesti tein jonkun kädenliikkeen, jonka tulkitsi väärin), ja kun käännyin hämmästyneenä sitä päin, se hämmästyi ja rysäytti päin ensimmäistä estettä. Niinpä loppuradan Ässä meni vähän hyppyjä luimistellen, ja parista mentiin ohi. Otin sitten uusinnan, jossa ei suostunut menemään sitä ensimmäistä hyppyä, jolloin otin sen namilla. Siinä vaiheessa taisin heittää hanskat tiskiin, koska loppurata meni vähän sinne päin minun toheloidessa.. Itse rata ei kyllä niin vaikea ollut, joten vähän harmitti. Mutta uusinta oli hyvä, ettei ainakaan mitään kammoa jäänyt tilanteesta!

Radalla meni odotettua paremmin, Ässä ei ollut kuin puulla päähän lyötynä. Asiaa auttoivat tietysti tuttu halli ja aidattu rata-alue. Putkirata meni kuin treeneissä, mutta nuo muut radat Ässä pikkaisen haahuili. Syynä tosin taisi olla epävarmuus esteen rämähtämisestä ja väsymys, kun eka kerta meni kuitenkin niin hyvin.


Kisoissa oleminen oli myös mainiota treeniä Ässän totuttamiseen hälyä varten. Ensin se oli virtaa täynnä ja haukkui joillekkin koirille. Sitten se kyllästyi/turhautui, ja haukkui kokoajan myös seinille. Lopulta se väsähti, lopetti haukkumisen, ja istahti katselemaan maailman menoa. Kolme tuntia me siellä oltiinkin, kolme rataa juostiin läpi, ja vihdoin se rauhoittui. Eli kyllä se osaa olla kiltistikkin. Nyt vaan lisää tälläisiä! Loppuvaiheessa se sai medi-möllit voittaneelta treeniryhmäkaveriltani luun, jota jäysti mistään piittaamatta loppuhetken, joka siellä oltiin. Ja luu suussa käytiin myös pissalla, käveltiin autoon ja autosta kotiin omaan petiin. Hölmöläisen kisapalkinto <3 Ässä kyllä kovasti himoitsi ykköspalkintona ollutta ruokasäkkiä, jospa se motivoisi sitä parempiin suorituksiin! :D

Lunta on ollut edelleen enemmän ja vähemmän, ja olipa yhtenä päivänä viereinen järvikin saanut jääpeitteen!

Mulla on ollut ongelmia kotikutoisten keppieni kanssa. Nehän ovat oikeasti jotain marjapuskan pidikekeppejä (?), enkä ole niitä oikein saanut maahan juntattua kunnolla, kun ovat niin pitkiäkin. Tänään keksin poikkaista ne, ja iskeä lumeen kiinni. Hyvin pysyi! Eipä se Ässää näyttänyt haittaavan, että kepit olivat vain 60cm pitkiä. Eiköhän se osaa yhdistää ne myös normaaleihin pitkiin agi-keppeihin..? Toivottavasti. Mutta nyt ainakin saadaan vihdoin treenailtua kotona keppejä.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Elämä jatkuu

Väkisinkin elämä jatkuu, vaikka joku lähtee. Väinön lopetuksen jälkeen olin loppupäivän maassa, mutta arki jatkuu. Suuresti lohdutti, kun kotona sai paijailla Veetiä ja Ässää. Nyt pitääkin sitten keskittyä tulevaan ja nykyisiin marsuihin, vaikka tietysti Väinö kulkee yhä ajatuksissa.

Lunta on tupruttanyt nyt tännekkin, ja paistoipa yksi päivä aurinkokin. Tietysti kamerasta loppui akku jälleen kesken lenkin, mutta muutaman kuvan sain napsaistua Ässästä ensilumen parissa. Ässä on tietysti lumesta ihan riemuissaan, ja jahtaa potkittuja lumipaakkuja hullun kiilto silmissään.


Vähän nyt kyllä ärsyttää tuo kuvien muokkaaminen, kun muokkausohjelma näyttää kuvat erilaisina kuin täällä bloggerissa.. Muutenkin oli kamerassa vähän väärät asetukset ja kuvista tuli sinertäviä, joten ärsyttää, kun muokkausohjelmassa näyttävät suht normaaleina ja täällä pamahtavat entistä sinisemmiksi.




Perjantaina olisi TAMSK:in järjestämät agiepikset, ja olen kahden vaiheilla menon suhteen. Siellä me ollaan treenattu, mutta porukkaa olisi kuitenkin hirveästi enemmän. Kyllä me sinne varmaan ainakin käppäilemään ja katsomaan mennään, mutta ehkei vielä osallistuta. Jos tuo taas huitelee ihmeissään siellä miten sattuun, en kohta uskalla mennä kisoihin ollenkaan!

maanantai 5. joulukuuta 2011

Aika mennä

Meidän pikkuisen Väinö-papan oli aika mennä. Musta herra saatettiin viimeiselle matkalle eläinlääkäriin tänään, kun se oli niin sairauden heikentämä. Keväästä asti tosiaan pikkuhiljaa laihtunut, ja nyt kunto ja paino sitten romahtivat, painoa oli ennen lääkäriin lähtöä enää 670g.. Eli todella vähän, kun normaalipaino on siinä 1100g korvilla, ja keväällä ennen laihtumista 1200g. Eläinlääkäri ei löytänyt kasvaimia, ja epäilykset kääntyivätkin mahdolliseen munuaissairauteen tai jonkinlaiseen aineenvaihduntasairauteen. Tätä tukivat hidas kuihtuminen ja veden kulutuksen lisääntyminen. Onneksi vein ajoissa, niin ei ehtinyt todennäköisesti kärsimään vielä kivuista.


Väinö 2kk meille tultuaan


Väinö 5v lähdössä viimeiselle matkalle


Rakkain eläin, jonka olen joutunut viemään viimeiselle matkalle. Herrasmies isolla H:lla. Ihana ensimmäinen marsu. Nyt sen on hyvä olla.

Väinö 12.10.06 - 5.12.11

Cleon tarina

Tästä on nyt raskasta kirjoittaa, kun Cleo ei meille jäänyt. Mutta ehkäpä muutamalla sanalla kerron, miten meillä meni ja miksi lähti takaisin. Päivät menivät niin hujauksessa ja toisiinsa kietotuneena, että kaikki tapahtumat eivät välttämättä ole ihan oikeilla päivillä.

Cleo haettiin keskiviikko-iltana, ja Ässä oli mukana. Molemmat takalootassa, Ässä häkissä. Haku ja matka menivät hyvin, kotona olikin sitten aikamoinen hulabaloo. Ässä istui sängyllä ja räkytti Cleolle, Cleo ramppasi hermostuneena eestaas ja pyrki ovelle. Lopulta kyllästyin kokoajan komentamaan Ässää sängyltä pois räkyttämästä, ja varmaan naapureidenkin helpotukseksi mentiin nukkumaan. Yö meni vähän levottomasti, sillä Cleo oli tietysti ihan ihmeissään ja ramppasi ympäriinsä ja vahti vähän ääniä. Kerran myös ottivat yöllä rähinällä yhteen, kun Ässä pimeässä meni liian lähelle.

Torstai meni totutellessa, ja Cleo oli yhä levoton. Kuitenkin se alkoi jo osoittaa rauhoittumisen merkkejä, ja torstai-yö menikin rauhallisesti. Mitä nyt itse jännitin niin kovasti tappeluita, että en saanut oikein nukuttua. Torstaina Cleo alkoi välillä rähähdellä Ässälle takaisin, ja Ässä ei enää pahemmin haukkunut sille. Cleo myös murisi luistaan, jos Ässä tuli lähelle. Ottivat kai pari kertaa yhteen. Yksin Cleo ei halunnut jäädä, vinkui jo kun menin vessaan.

Perjantaina alkoi rähinöitä ilmaantua enemmän, ja huomasin Cleon juoksevan luu suussa Ässää kohti ja rähisevän sen pois tieltä. Hyppäsi myös sängylle luu suussa ja rähähti Ässän pois. Ottivat muutaman kerran rähinällä yhteen, Ässä aina perääntyi, vaikka rähisikin. Keräsin luut pois, ja toivoin rähinöiden loppuvan. Taisi niitä muutama olla sen jälkeenkin. Muuten Cleo kotiutui hyvin, hihnassa käveli nätisti eikä hätkähdellyt ihmisiä, pyöriä tai busseja.

Lauantaina Cleo rähisi Ässälle edelleen välillä, vaikka luita ei ollut. Saattoi ruveta tuijottamaan Ässää ja vaikka Ässä väisteli katsetta, kävi päälle. Ässä oli hyvin varuillaan kokoajan, ja vasta nyt pistin sen kunnolla merkille, vaikka oli se kyllä aikaisemminkin. Ei uskaltanut välttämättä tulla huoneeseen, jos Cleo oli siellä. Tuli kokoajan mun tietokonepöydän alle jalkoihin turvaa hakemaan, tai muuten pyrki aina meidän luo turvaan. Väisteli Cleon katsetta kokoajan ja kulki seinien viertä. Illalla ne sitten ottivat kovemmin yhteen kuin aiemmin, ja Ässä alkoi jo vinkua, kunnes menin väliin. Sen jälkeen se tärisi, eikä uskaltanut hetkeen poistua mun jalkojen takaa. Säikähdettiin, että jotain jo kävi, mutta yhdessäkään rähinässä ei mitään käynyt. Nyt kuitenkin päätin soittaa yhdistykseltä apua.

Meitä neuvottiin puuttumaan asiaan tarkasti, ettei näin pääsisi käymään. Olin tietysti ruvennut puuttumaan tuijotteluihin jo heti, kun ne huomasin, mutta silloin ei ainakaan ollut vielä auttanut. Tietysti piti pitää mielessä, että vasta muutama päivä oli mennyt, mutta oli kyllä todella raskasta olla jatkuvassa valmiustilassa, ja avokki jo vähän pelkäsi Cleon käyvän häneen kiinni (mitä ei kyllä varmasti todellakaan olisi tapahtunut). Niinpä kun soitin sunnuntaina yhdistykselle päätin, että Cleo lähtee. Monet varmasti ovat sitä mieltä, että luovutin helpolla, ja itsekkin olen kyllä sitä mieltä. En vain kestänyt katsoa Ässää sellaisena, se on saanut jo ihan tarpeeksi turpiin muilta koirilta. Eikä sekään ole varmaa, olisivatko Cleon ja Ässän välit koskaan tulleet hyviksi, vaikka koulutuksella hyökkäilyt olisi saatu kuriin.

Jottei nyt tule käsitystä, että Cleo olisi ollut kamala koira, niin kerron millainen se muuten oli. Cleo oli ihana. Rauhallinen ja helppo koira, hihnassa ei vetänyt juurikaan. Ihmisen läheisyyttä rakasti yli kaiken, ja tulikin mielellään sohvalle ihan kylkeen kiinni köllöttämään. Kerrostalo-asumiseen tottui helposti, ei juurikaan reagoinut ääniin ensimmäisen yön jälkeen. Oli todella helppo ja nöyrä ihmistä kohtaan, vähän kuin kielsi niin heti totteli. Yksinolo tosin oli vaikeaa, mutta siinäkin ehdimme hiukan jo edistyä tässä lyhyessä ajassa. Cleosta joku saa aivan ihanan koiran.

Tuntui pahalta viedä mummeli takaisin, mutta toisaalta helpottaa, kun ei tarvitse enää pelätä tappeluita. Ongelmaa ei olisi etukäteen osannut arvata, kun Cleo tulee hyvin kymmenen muun hoitopaikan koiran kanssa toimeen, mutta ne eivät taidakkaan olla samanlaisia "herkkiksiä" kuin Ässä. Ei se siellä kuulemma ole tuollaista ollenkaan tehnyt.

Alhaalla kuva Ässästä ja Cleosta, näin lähekkäin ne jopa olivat muistaakseni torstaina? Ässä tietysti seinässä kiinni, ettei kukaan pääse sieltä yllättämään.



Teksti taas näköjään venähti, vaikka ajattelin ensin vain muutamalla sanalla kirjoittavani.. Jotenkin kuitenkin helpottavaa purkaa tämä asia jonnekkin.