torstai 27. tammikuuta 2011

Silkkiturki vs. Risuparta

Yhtenä päivänä kaupasta tullessani spottasin kaupan pihalla cockerin. Sillä oli niin suittu ja sileä turkki, ai että. Pää oli viimeistä karvaa myöten ojennuksessa, sileä ja "parraton". Kotiin tullessani katsahdin sitten omaa risupartaista metsäläiskoiraani, jolloin oli pakko ottaa kone käteen ja siistiä sen parta ja viikset.

Ässä on kyllä metsäläiskoiran näköinen. Turkki on leikkauksen myötä ruvennut hapsuttamaan, ja se ei ole enää niin silkoinen ja kiiltävä kuin ennen. Pari käsittelykertaa coatkingillä teki kyllä ihmeitä, mutta ei se silti ole niin hyvän näköinen kuin ennen, ja se takkuuntuukin helpommin. Taas yksi syy pitkään listaani pitää turkki lyhyenä. Täytyy kyllä sanoa, että pelkäsin sen turkin menevän vielä huonommaksi, mutta eikai se näy niin hyvin noin lyhyessä karvassa.

Noh, sellainen koira kuin omistajakin. Itse en ole turhan tarkka turkin ulkonäöstä, kunhan on simppeli ja helppo hoitaa. Hävettää myöntää, mutta nykyisin napsin turkin karkeasti saksilla ja koneella, ohennussaksista on turha unelmoidakkaan..

Mutta joo, sainpa pitkästä aikaa napattua jotain kuviakin tuosta koiran kutaleesta, kun aurinko viimein soi vähäistä valoaan. Tosin kamerasta loppui tietenkin taas akku kesken kaiken, joten laitan albumillisen sijaan vain muutaman kuvan tähän blogia piristämään. Kuvista voi spottailla nykyisin vähemmän risupartaista turpavärkkiä, ja vertailla sitä vaikka tähän ja ikivanhaan kuvaan eli tähän, jossa turpakarvat on piilotettu lumipaakkuihin. Eipä tule niitäkään enää, kun on turpakarvat lyhyemmässä kuosissa..









P.S Päästiin nyt virallisesti jonotuslistalle Herhaun tokon alokasryhmään! Jee, toivottavasti meille vapautuu paikka pian.

P.P.S Meillä siirrytään taas todennäköisesti raakaruokintaan tuon pussin loputtua. Olen niin kyllästynyt tuohon nappulaan, ja ehkä nämä nappularuokien kanssa enemmän tai vähemmän olleet pieru-/kakkaongelmatkin lähtevät siinä samalla.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Juoksukisa afgaanin kanssa

Otsikonkin mukaan on koirapuistoilu sujunut nyt hyvin. Ässä leikkii nykyisin lähes joka kerta, kun menemme sinne siellä ollessa muita koiria. Leikkikavereina on ollut mm. boksereita, ranskanbuldoggi, kultainennoutaja ja tämä otsikossakin mainittu "afgaani". Kyse oli omasta mielestäni ihan afgaanin näköisestä koirasta, joka kuitenkin oli vain puoliksi afgaani. Juoksemista tämä kuitenkin rakasti, ja sen kanssa Ässä vetikin huisia rallia ympäri puistoa. Hyvä katsoa, kun nopeudessa afgaani tietenkin vei voiton, mutta ketterä Ässä pujotteli puiden lomasta hyvät oikomat aina itselleen. Sitä oli oikein mukava katsella. Muutenkin Ässä on edistynyt muiden koirien kanssa, lenkillä niitä ei tarvitse aina mulkoilla tai haukkua, ja puistossa muut jopa saavat haistaa Ässän pyllyä ihmetyksiä.

Ollaan nyt vierailtu koirapuistossa säännöllisesti noin kerran tai pari viikossa. Onhan se ihan tuossa vieressä, mutta useimmiten lenkkimme suuntautuvat metsään, ja pimeällä en edes puistoon halua, kun siellä ei ole kunnon valaistusta. Olen yrittänyt olla mahdollisimman tarkka seurasta, ja mielummin jätän menemättä, kuin menen mahdolliseen "huonoon" seuraan. Nyt puistossa onkin ollut tosi mukavia koiria, mutta kyllä siellä kuulemma joskus käy/on käynyt joitakin pöhkömpiäkin tapauksia. Itse en halua missään nimessä Ässälle enää mitään huonoja kokemuksia muista koirista, ja toivottavasti niitä ei kohdalle osukkaan..

Koirapuistosta on kyllä muutakin iloa kuin muiden koirien kanssa leikkiminen. Kaupunkilenkin tehdessämme puisto on ainoa paikka, jossa Ässä saa olla irti. Jos se on tyhjillään ohi mennessämme, niin yleensä menemme sisään kiertämään puistoa (on aika tilava), jolloin Ässä yleensä innostuu juoksemaan ja leikkimään. Siellä sitten saa riekkua ja leikkiä sydämensä kyllyydestä (sekä koira että omistaja.. onneksi mulla on ihanan vilkas ja leikkisä koira).

Kuvia ei ole nyt tullut räpsittyä, sillä ainoana aurinkoisena päivänä jäi kamera vahingossa kotiin.. Muuten sää on ollut aika harmaa ja tylsä, joten ei ole tullut kameraa raahattua mihinkään. Onneksi kännykässäni on nykyään kamera, joten voin laittaa tänne silloin tällöin ei-niin-hyvälaatuisia räpsäisyjä milloin mistäkin tilanteesta. Nyt tuli ikuistettua Ässä valopantansa kanssa, jotta pääsisin sitä hehkuttamaan tänne. Valopanta on siis Leuchtie-merkkinen, ja saksasta tilattu. Viimevuonna tilattiin pelastuskoiraporukan kanssa kimppatilauksena näitä saksasta, ja hintaa taisi pannalle kertyä joku parisen kymppiä. Tämä on erittäin hyvä kapistus pimeällä metsässä lenkkeillessä, kun koira jolkottaa vapaana, ja tietenkin se olisi aivan erinomainen vempain pimeällä tehtäviin hakutreeneihin tai vastaaviin. Itse käytän sitä aina hämärän tai pimeän tullen. Moni on tuon alkuperää kysellyt, kun joistain eläinkaupoista niitä kuulemman saa, mutta varsin suolaiseen hintaan. Jos on joku porukka kasassa jakamassa postituskuluja, niin kannattaa tuollaiset tilata ehdottomasti suoraan saksasta.


Omat käyttökokemukset kyseisestä vempeleestä ovat aivan loistavat, helppo pujottaa päähän ja siinä pysyy (noilla korvilla varsinkin), mutta saa tarvittaessa tarrallalenksulla pantaan kiinni. On hyvin kestänyt ainakin meidän käyttöä, ja tämä ainakin sininen näkyy todella hyvin pimeässä metsässä ja muutenkin. Muutkin valot näkyvät ihan hyvin, mutta jotkut erottuvat ilmeisesti vähän muita heikommin. Panta menee automaattisest päälle, kun patteriosa käännetään alaspäin, jolloin koira ei saa itse sammutettua pantaa.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Takaisin Tampereen metsiin rämpimään


No nyt on taas arki lähtenyt käyntiin, tuossa sunnuntaina saavuttiin Ässän, marsujen ja hamsun kanssa Tampereelle. Lomailu oli kaikin tavoin oikein ihanaa. Oli tekemistä muttei liikaa, tuli lomailtua, vietettyä aikaa kavereiden kanssa, syötyä, nukuttua, lenkkeiltyä, tehtyä jopa pikkaisen kouluhommia, syötyä, nukuttua.. Ässä oli onnensa kukkuloilla päästyään Saloon, kun koko perhe oli taas kasassa. Äiti lenkitti ja pallutti, iskä teki namiratoja ja heitteli kalanpalasia takapihalle etsittäväksi ja leikki vinkulelulla, minä lenkitin, kuvailin ( kuvia!) ja vein katsomaan koirakamuja. Taisi se pikkuvelikin kerran Ässää ulkona käyttää.



Marsut asustivat Salossa olevissa häkeissään, jotka oli pinottu olkkariin. Sieltä neidit ja herraset kuikuilivat aktiivisesti talon tapahtumia herkkujen ja rapsujen toivossa. Veeti tosin meni hankkimaan itselleen naarmun silmäänsä ja tulehduksen, mutta sekin on jo lähes hoidettu lääkäriltä saatujen tippojen ja voiteiden avulla. Hamsu-vanhus taas lähinnä nukkui, mutta saipa sekin nautti joululaatikoista, kinkusta ja lohesta. Kyllä maistui!

Tampereelle palattua on arki tosiaan taas alkanut. Itselläni alkoi koulu maanantaina, ja tiedossa on rutkasti pidempiä päiviä kuin syksyllä (silloin oli yleensä 2h per päivä). Onneksi lukujärjestykseen on jäänyt myös aikaa lenkittää Ässää valoisaan aikaan, ettei aina tarvitse pimeässä rämpiä. Kahtena päivänä mulla on tosin kuuteen asti koulua, mutta silloin on sitten aamulla aikaa kipaista lenkillä.



Tänään tuli räpsittyä kuvia täällä Tampereellakin. Suunnitelmat tosin menivät plörinäksi, kun kauniina aurinkoisena päivänä suuntasin kulkuni läheiselle järvelle. Sinne on kävelymatkaa n. vartti, mutta paikanpäällä järvellä olikin niin paksu kerros lunta, että alle oli kertynyt vesikerros. Siinä sitten aikani rämmin, ja päädyin lopulta metsään. Noh, siellä meitä odotti polveen asti olevat lumikinokset, joissa sitten rämmittiin loppulenkki, ennenkuin suunnattiin kotia. Eipä sieltä hirveästi tullut sitten kuvia räpsittyä, mutta oli hauskaa vaihtelua rämpiä kunnolla lumessa. Ässällä olikin välillä tekemistä siellä syvässä hangessa, mutta hyvin se matka kuitenkin taittui. Seurailimme siellä peurojen ja muiden elukoiden "polkuja", sekä ihmisen tai parin auraamaa polkua. (Trimmasin muuten Ässän korvat, joten siksi on korvat vähän pienentyneet viimekuvista.. :D)

Kauniin pettävä järvimaisema


Sitten metsään rämpimään

Onneksi oli pari raivattua poluntynkää



Nyt olen Ässän kanssa koirapuistossakin käynyt pariin otteeseen. Ässä on vähän välttelevä ja varovainen muita uusia koiria kohtaan huonojen kokemusten takia, mutta on nyt käyntien ansiosta rohkaistunut. Muutenkin tuntuu, että iän myötä on rohkeutta tullut enemmän. Viimekerralla koirapuistossa ollessamme siellä oli 10kk ikäinen kultainennoutaja uros, jonka kanssa Ässä pisti melkein heti leikiksi! Oli tosi hienoa, kun Ässä alkoi täysin vieraan koiran kanssa leikkimään, vaikka olikin vähän varuillaan.