maanantai 25. kesäkuuta 2012

Juopuneiden muistopäivä

..eli tutummin juhannus. Itse painuin tosiaan Villen, marsujen ja Ässän kanssa Saloon juhannusta viettämään hyvinkin rauhallisissa merkeissä. Ruuhkaa ei ollut nimeksikään, vaikka ruuhka-aikaan ajettiinkin. Salo ei tainnut olla monenkaan juhannuksen viettoon lähtevän määränpäänä :)

Ässän kannalta juhannus oli tavallinen pidennetty viikonloppu Salossa vanhempieni luona. Yhtenä päivänä tehtiin taas porukalla pitkä lenkki Salon metsiin päämääränä isän löytämä hyvä näköalapaikka. Reissu venyi odotettua pidemmäksi gps:n ohjatessa meitä ristiin rastiin (kartta ja kompassi jäivät kotia..), mutta mukavaa oli siitä huolimatta. Maasto oli hyvin vaihtelevaa eli hyvää Ässän lihaksia ajatellen ja kärpäsiä ja lämpöä riitti yli tarpeiden. Kaikkien harmiksi Ässän uittopaikka löytyi vasta lenkin loppupuolelta, jolloin Ässä kävi pyörähtämässä haisevassa mutaojassa.. Ässää tosin harmitti lähinnä myöhäinen löytymisajankohta meidän muiden keskittyessä epäolennaiseen eli kamalaan hajuun ja autoa sotkevaan mutaan. Pääsipä Ässäkin sitten juhannuksen kunniaksi kauan suunniteltuun shamppoopesuun. Tämän lisäksi Ässä harjoitteli mun kanssa tanssi-temppuja, "leikki kuollutta" muun perheen iloksi ja poseerasi kukkaiskuvissa.




Marsujen juhannus sujui myös oikein mukavasti, sillä raahasin poikakaksikon mukanamme Saloon. Oli ihanan helppo ottaa mukaan, kun mahtuivat sopuisasti yhteen boksiin! Salossa sitten pääsivät heti boksista pihalle ihmettelemään aurinkoista kesäiltaa. Tämähän oli Rambon ensimmäinen ulkoilukokemus yhdistettynä vielä automatkaan, joten aitaukseen päästyään se sinkosi aitauksessa olleeseen puskaan ja pysyi siellä loppuillan. Veeti taas vanhana ulkoilija-konkarina alkoi heti napostelemaan herkkupöydän antimia Rambon hötkyilyistä välittämättä. Perjantaina ulospäästyään Rambokin alkoi näyttää kiinnostuksen merkkejä, ja loppupäivästä se innokkaasti tutkaili aitaustaan. Lauantaina ja sunnuntaina se jo juoksenteli aitauksessa vapautuneesti. Oli ihana seurailla marsujen touhuja aitauksessaan, ne kun selvästi nauttivat seisovasta pöydästä, suuresta tilasta ja vapaudesta sekä puskissa pyörimisestä. Rambon pyydystys aitauksesta oli aina yhtä hulabaloota, vaikka häkistä sen saakin jo ilman syöksähtelyjä kiinni. Onneksi Veeti oli jälleen oma lötkö helppo itsensä, näyttää hyvää esimerkkiä Rambolle.




sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Lajit vaihtoon

Nyt ovat taas postailut jääneet, vaikka asiaa olisikin. Juhannuksestakin kuvineen pitäisi kirjoitella, mutta jos nyt ensin lyhyesti kertoilen viimekertaisesta osteopaattireissusta!

Tiistaina siis matkasimme Laioksen käsittelyyn kuulemaan tuomiota Ässän tämänhetkisestä kunnosta. Viimeksihän sain läksyksi treenailla Ässän takapään lihaksia polvien parantamiseksi, ja ollaankin tässä yritetty vähintään kolmesti viikossa mennä ylämäkikävelyä ja tämän lisäksi olen pyrkinyt myös uittamaan Ässää mahdollisimman paljon. Silti itsestäni tuntui, että lihakset eivät olleet kasvaneet tarvittavasti.

Laios oli asiasta kanssani samaa mieltä, joskin tilanne oli toki parantunut viimekerrasta. Viimeksi polvet olivat lonksuneet pois paikoiltaan jo seistessäkin, nyt vain istuessa (hui!). Tuomiona tuli, että agility saa nyt jäädä pois vähintäänkin pitkäksi aikaa ellei lopullisesti, kunnes ollaan saatu takalihakset kunnolla kasvatettua. Voi tosin olla, että lihasten kasvattelukaan ei enää riitä polvien luksoitumisen estämiseen, ja sehän uhkaa nivelrikkoa.. Ässä tosin oli viime syksyllä hyvässä kunnossa polvien suhteen, kun ell. kerran tutki polvet vain ykköseksi, joten toivossa on hyvä elää. Vähän Laios kyllä pelotteli, että polvien leikkauskin saattaa olla edessä, jossei  tilanne ala parantua. Sitä yritän välttää viimeiseen asti, joten pitää jatkaa jumppausta. Laios myös suositteli fyssarikäyntiä vaikka ihan piakkoinkin, joten pitää ensi viikolla soitella aikaa. Ässällä myös taitaa olla taas korvissa hiivaa, joten ell. reissukin on edessä. Siinä samalla ajattelin epävirallisesti tutkituttaa nuo polvet kokeilemalla, kun ei kuitenkaan paljoa maksa. Jos siitä jotain viisastuisi.

Muuten osteopaattikäynnillä ei löytynyt mitään lukkoja, asento oli säilynyt hyvänä ja suorana (oli siis ilmeisesti jossain vaiheessa vino, en nyt muista kirjoittelinko sitä tänne..). Kyljissä ja yläselässä taisi olla jotain kireyttä oikeanlaisen kropankäytön seurauksena, mutta ei sen pahempaa. Seuraavaa käyntiä voidaan sitten katsella syksymmällä, vähän fyssarikäynneistäkin riippuen.

Mutta, itse asiaan. Tämänkaltaiset tuloksethan tietävät hallaa meidän agiuralle, ei sitä huonorakenteisen koiran kanssa voi tehdä. En tiedä, tuleeko Ässä ikinä siihen kuntoon, että voisi agilityä enää jatkaa. Ja vaikka tulisikin, niin uskallanko enää sitä sen kanssa aloittaa? Kun ennen agia polvet olivat hyvänä, ja treenaamisen myötä tulivat ongelmat. Vaikka Laios sanoikin, että agin ei pitäisi tuollaista aiheuttaa, ennemminkin vahvistaa lihaksia, niin onhan agissa kuitenkin se loukkaantumisriskikin, jos polvet ovat huonot. Niinpä päätin jättäytyä agin treeniryhmästä Ässän kanssa pois kokonaan, kun ei sitä ole enää mitään järkeä varallakaan pitää. Nyt tuntuu vähän tyhjältä, kun ei ole enää mitään "himolajia", vaikka tokoa, hakua ja verijälkeä tehdäänkin satunnaisesti ilman suurempia tavotteita. Olen kuitenkin pohtinut koiratanssista meille uutta himolajia, onneksi tuli keväällä käytyä tutustumiskurssilla. Syksyllä siitä alkaa alkeiskurssi, jolle ajattelin Ässän kanssa suunnata. Siihen asti treenaillaan vaan kotona tai satunnaisesti kaverin kanssa. Himo kokeisiin olisi, joten onneksi tässäkin lajissa niitä nykyisin järjestetään! Saisi taas jotain tavoitteita ja todellista intoa treenaamiseen.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Veripurkki kädessä oot hyttysten ystävä

Olen jo pitkään suunnitellut Ässälle verijälkeä, joten torstaina tein sille sen ensimmäisen kunnollisen verijäljen. Sekosin niin pahasti askeleita laskiessani, että tarkkaa pituutta en tiedä, mutta n. 100m varmaankin. Jäljessä oli yksi kunnon 90 asteen kulma ja lopussa ruokapalkka ja verirätti, jolla jäljen vedin. Jälki sai vanhentua lenkkimme ajan, eli n. tunnin. Maasto oli sammaleista kuusimetikköä, jossa riitti hyttysiä. Kummasti ne hyökkäsivätkin heti kimppuuni, kun kävelin avonainen veripurkki kädessäni siellä. Pitää yrittää katsoa jäljelle paremmat maastot ensikerralla, sillä suojausyrityksistäni huolimatta oli naamani loppupäivän ihan paukamilla..

Ässä oli heti alussa todella kiinnostunut verijäljestä (ylläri), ja alkoikin jäljestämään sitä hitaasti ja tarkasti. Ihmisjälkeä se yleensä viilettäisi hirveää vauhtia, mutta nyt se paneutui hommaan. Kyllä se vauhti sitten loppua kohden kasvoi jonkin verran, mutta hienosti se suoritti myös kulman. Pienen matkaa jatkoi eteenpäin, mutta palasi sitten ja jatkoi oikeaan suuntaan. Kulmia ei ollakkaan pahemmin ennen tehty ihmisjäljessä, joten siihen nähden oikein erinomaisesti! Selvästi luontainen lahjakkuus ;) 

Viimeviinkonloppuna kävimme myös Salossa, jossa mm. teimme äitini ja isäni kanssa kalliokiipeilylenkin. Ei se gps:n mukaan pitkä ollut, mutta sisälsi paljon kunnon nousuja, joten tulihan siinä kuntoiltua. Teki varmaan hyvää Ässän takapäälihaksillekkin. Isä napsi pokkarillaan muutaman kuvankin.