sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Päätöntä hakua, mutta hyvää haukkua

Nyt on joku kevätväsymys menossa, joten ei tule hirveästi tätä päiviteltyä jokaisen treenin osalta. Torstain treeneissä oli kuitenkin ihmettelemistä, joten niistä lienee syytä kirjoitella tänne.

Torstaina meillä oli raunioradan aukealla ilmaisutreenit, jotka osin meni putkeen ja osin ei. Itse ilmaisut meni tosi hyvin, tuli pitkää ja hyvää sarjaa. Se haku menikin sitten ihan poskelleen. Ässällä oli neljä ukkoa piilossa pienellä alueella, eikä ne ollut mitään vaikeita. Eka oli kontissa, johon johti matalat ristikkorappuset. Tiesin, että ne on sille ollut hankalata, mutta otettiin kuitenkin yksi tälläinen, koska kyllä sitäkin pitäisi treenata. Ässä saikin ekasta hajun, ja juoksi rappusille. Perääntyi kuitenkin rappusilta nopeasti, ja lähtikin pinkomaan ihan muualle! Vaikka sillä selkeästi oli haju! Sitten mä lähdin menemään sinne päin, ja poika kävi siinä välillä, mutta lähti kokoajan jonnekkin muualle vain juoksemaan päättömästi. Avasin sitten sen kontin oven (siinä oli sellainen avoin luukku kyllä, mistä piti palkata, mutta Ässä ei olisi siitä mahtunut), ja poika meni sinne. Siinä otettiin pari haukkua ja palkka. Loput ukot ei ollut umppareissa ja muutenkin oli helppoja, mutta Ässän haku meni ihan pipariksi. Se vain juoksi eestaas päättömänä käyttämättä nenäänsä tippaakaan. Kyllä se ukot sitten löysi silmillään, mutta eipä se tehnyt töitä ollenkaan. Vikan se sitten kuulemman otti kuitenkin vainulla.

Mä vaan ihmettelin siinä, että mites toi nyt tollai. Itsellä oli vielä ihan palikkapäivä (oonkohan aikaisemminkin kirjoittanut näistä? Kun ajatus ei juokse tippaakaan, vaan järki seisoo ja pahasti), joten en osannut oikein reagoida tähän mitenkään. Jälkipuinnissa puhuttiin, että pitää tehä enemmän treenejä, jossa en tiedä ukkojen sijaintia, ja Ässän pöhelöinniksi heitettiin syyksi huonoa päivää. Mutta Ässällä ei ole ikinä ollut huonoa päivää, mitä hakuun tulee. Kotiin päin ajellessa sitten aloin ihmettelemään, että mikä mahtoi kiikastaa. Ihan kuin sitä ei olisi haku kiinnostanut, vaikka ikinä ei ole haussa ollut mitään motivaatio-ongelmia. Alkoi kaihertamaan, että varmaan oon nyt itse tehnyt jotain, jos mun stressi vaikuttaa jo Ässän hakutyöskentelyynkin.

Tuosta stressijutusta voisikin kirjoittaa pari sanasta. Mulla on välillä koulun ja kaiken kanssa hirveä stressi, ja pelkään sen vaikuttavan pahasti Ässään. En oikein voi tälle mitään, koska koulua on pakko käydä. Nyt pitäisi vain keksiä, miten minimoida sen vaikutus koiraan. Olen kyllä huomannut, että se vaikuttaa Ässään. Jos olen vähänkin stressaantunut esim. tottistellessani, niin sen kyllä näkee. Stressatessa kun tulee myös helpommin vaan kiellettyä koiraa kehumisen sijaan. Ainakin olen tämän nyt tiedostanut, niin asialle on helmpompi tehdäkkin jotain. Mielestäni olenkin nyt kohtuullisen hyvin oppinut tunkemaan stressit jonnekkin takanurkkaan, jos aletaan tottistelemaan tai yleensäkkin treenailemaan. Olen yrittänyt tehdä treeneistä sellaisen itsellekkin mukavan vapaahetken, ja se tuntuu auttaneen. Kun vertaa syksyn pakkopullatottista nykyiseen, niin kyllä me jotain ollaan saavutettu. Treeneihin lähteekin paljon innokkaammin, kun tiedossa on vapaahetki stressailun ja kouluhommien lomassa :)

Oltiin muuten Ässän kanssa viikonloppuna Salossa, jossa käytiin vanhan treeniporukan kanssa keräämässä rahaa SPR:n katastrofirahastoon ja koirat oli tietty mukana avustamassa rahan keruussa. Rahan keruu oli yllättävän mukavaa hyvässä seurassa kuulumisia vaihdellessa ja koirista pulistessa, ja menihän se toki hyvään tarkoitukseenkin. Muutenkin oli tosi mukavaa nähdä vanhoja treenikavereita, sillä edellisestä kerrasta oli ihan liikaa aikaa.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Valjakkohiihtoa



Tulipa tuossa sunnuntaina kokeiltua tuota valjakkohiihtoa, kun vihdoin mulla vihdoin on suksetkin täällä. Ilma oli hyvin aurinkoinen, joten porukkaa oli liikkeellä todella paljon. Ei siis ehkä paras päivä tuon hiihdon aloittelulle, kun Ässä ei oikein tajunnut aina juosta siinä mun edellä. Hyvin homma kuitenkin sujui käyntiin lähdettyään :)

Vieressämme oleva suolijärvi on kuin tehty koirahiihtoa ajatellen. Järven jäällä menee ihmisten omatekemiä latuja, joita on hyvä hiihdellä. Siellä ei kukaan katsonut pahasti, vaikka Ässä juoksi ladulla, kun kävelijät menee siinä kuitenkin vieressä, joista monella koirat irti (ja ei hallinnassa tietenkään). Alku meni hyvin, kun Ässä höyryjä päästellen juoksi tuhatta ja sataa edessäni. Ohitus tuotti kyllä hieman vaikeuksia ja joku pöljä päästi taas irti olevan koiransa meidän luokse (tai siis ei saanut komennettua poiskaan). Sotki taas kuviot hetkeksi. Sitten alkoi nuuskuttelu ja haahuilu, jolloin Ässä ei oikein tajunnut mennä edellä, vaan olisi jäänyt nuuskuttelemaan sun muuta. Lopulta se kuitenkin tajusi homman jujun, ja hienosti noudatti käskyä "vedä" (=juokse edessä). Silloin sujui muiden hiihtäjien ohituksetkin hyvin. Lopuksi vielä keskellä jäätä uskalsin pitää hetken irti riehutusta varten (näki hyvin joka suuntaan, ettei irtokoira päässyt yllättämään). Tuli siinä kunnon kuntoilut molemmille :)

Riekkumista

Sitten voisinkin valitella mua suuresti ärsyttävästä asiasta. Talven tullen tuolla metsäpoluilla liikkuu hirveästi koiriaan vapaana pitäviä ihmisiä. Ei siinä mitään, mutta ne koirat harvemmin on hallinnassa, jolloin ne juoksee aina ekana riehumaan vastaantulevan koiran luokse. Osa ihmisistä ei edes yritä komentaa niitä, pitävät metsää vissiin koirapuistona? Ässä on nyt sen takia alkanut kyttäämään, rynniikö koira jostain sen luokse. Se myös on alkanut räkyttämään niille paljon enemmän, varsinkin metsässä (on ennen välillä sanonut pari sanaa joillekkin). Ennen se luotti enemmän siihen, että mun luokse tullessaan ei tarvitse välittää muista. Itse en sitä viitsi enää pahemmin pitää metsässä irti noiden irtokoirien takia. Olen parille asiasta sanonut, mutta reaktiot vaihtelee hilpeästä vähättelystä ihmettelyyn (teen väärin kun pidän koiraa hihnassa räkyttämässä enkä päästä leikkimään jokaisen vastaantulijan kanssa). Olen huono sanomaan tälläisestä, yleensä vain luon murhaavia katseita ja lähden mutisten tieheni, kun pitäisi polkasta jalkaa ja sanoa, että vie koira muualle!

Innolla oottelen siis lumien sulamista, niin pääsee taas oikein kunnon metsään pöljiä ihmisiä karkuun!

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Pikakuulumiset


Huhhuh, pitkästä aikaa taas kuulumisia! Välissä on ollut hiihtolomaa ja rankka kouluviikko, niin ei ole oikein kerennyt päivitellä.

Perjantai 19 pv. käytiin Ässän kanssa lääkärissä pissaongelmien takia, ja lyhyesti homma meni näin. Lääkäri sanoi Ässällä todennäköisesti olevan synnynnäinen ongelma pidätyskyvyn kanssa, jonka takia mm. sisäsiistiksi oppiminen on kestänyt kauan. Nyt sisällepissaus-ongelman on aiheuttanut se, että koira alkaa kitisemään ulos hädän yllättäessä (niinkuin aina Salossa tehnyt), ja hermostuu tästä hädästä kun ulosmeno kestää ja silloin pääsee tippa ja hermostuu enemmän ja tulee pissa. Hoitona vahvistetaan ulos pissaamista hirveästi ja mennään kiireettömästi ulos vaikka namilla vieden. Ennen aina juoksin ulos tiettyyn paikkaan kiireellä, ettei Ässä pissaa kulkutielle tai talon käytäville. Lisäksi vahvistan Ässän merkkailua, kun se ei sitä oikein tee, mutta se vahvistaisi pissanpidätystä ja rakkokin tyhjenisi paremmin. Että tällästä. Nyt ollaan kaksi viikkoa oltu, eikä ainakaan vielä ole tullut pissaa sisälle. Ässä myös merkkailee enemmän ulos ja ulosmeno ei ole enää sellaista hätäilyä ja voidaan jopa kävellä pissapaikalle ilman, että pissaa minne sattuu. Ehkä se tästä :)

Ässän ruokajututkin edistyy. Ässä saa uutta lihaa, eli nautaa, ja katsotaan tuleeko oireita. Ell. kyllä sanoi, että allergiaoireet olisi voineet johtua myös stressistä muuton yhteydestä, mutta kokeillaan nyt silti kaikki aineet erikseen kaiken varalta. Ässällä on kyllä ollut maha satunnaisesti vähän löysällä, jota oli ennenkin, kun Orijenia söi. Muistui näin jälkeenpäin mieleen, kun sitä silloin ennen raakaruokintaan vaihtamista taisin miettiä, mutta ajattelin sen johtuvan vanhempieni salaa antamista makupaloista. Ruokaakin siis pitänee vaihtaa jossain vaiheessa.

Rukareissu sujui hyvin, vaikka aina en mäenlaskun jälkeen jaksanut koiraa lenkittää. Onneksi isänikin sitten vähän kävi koiraa juoksuttamassa, joten ei Ässällä ihan tylsää ollut. Ekana päivänä en kuitenkaan laskenut, joten tehtiin tunnin lenkki, joka oli kyllä ihan liikaa siinä pakkasessa. Kolme päivää sitten laskin, jolloin lähinnä vaan tottistelin koiran kanssa sisällä ja tein ehkä puolentunnin lenkit. Ulkona oli kyllä niin hirveä pakkanen, ettei pitkiä lenkkejä olisi muutenkaan voinut tehdä. Perjantaina oli kuitenkin selkeästi lauhempi sää, enkä mennyt laskettelemaan, joten vetästiin sellainen 13km hiihtolenkki, jossa Ässä suurimman osan meni irti, ja osan matkasta sitten veti mua mun hiihtäessä (valjakkohiihtoa, jee!). Sen jälkeen poika oli kyllä väskä. Kotimatkalla yövyttiin vielä yö mummolassa, jossa Ässä meinasi tunkea ahneuksissaan nokkansa jääkaapin alla olevaan hiirenloukkuun..

Kuuraparta. Tuo mulle mieleen snautserin :)


Tiistaina 2.3 päästiin sittenkin tottistelemaan, vaikka meinasi mennä kyydin puutteen vuoksi sivusuun. Onneksi ryhmävetäjältämme Hannalta sain sitten kyydin, niin päästiin taas tottistelemaan. Ja hyvä kun päästiin, sillä nyt seuraava kerta jääkin väliin tentin takia :( Treenattiin lähinnä seuraamista ja paikallaanmakua muiden koirien treenatessa. Seuraus on kuulemma ihan hyvässä mallissa (hyvä kuulla, luulin sen olevan surkeaa), ja sain vinkkejä sen parantamiseksi. Olen mm. huomaamattani aina hiipinyt koiraan päin kumartuneena, jotta saan tarkkailtua sen virheitä. Meille tulikin ongelmaksi tuo katseen tipahtelu, mutta heti kun Hannan käskystä kiihdytettiin vauhtia, niin meni paremmin. Ei ollut Ässällä niin paljon aikaa vilkuilla kaikkea muuta.

Ässä myös kyttää hirveästi mun namien antoa, ja tuntuu välillä seuraavan vaan namia. Sitten kokeiltiin namin laittamista purkkiin ja purkki keskelle kenttää. Jo parantuikin homma heti! Tätä purkkinamitusta ollaan nyt kotonakin tehty, ja hyvin on pelittänyt. Mm. sivulletulo parani heti, kun Ässä ei vain kyttää namikättä.

Sitten treenattiin vielä paikallamakua muiden treenatessa. Ensin laitoin Ässän sellaisen esteen taakse maate, jottei näköyhteyttä toiseen koiraan ollut. En uskaltanut kauas lähteä, mutta hyvin Ässä näytti pysyvän, eikä paljon vilkuillut muualle. Siinä kävelin sen ympärillä ja palkkasin välillä. En maattanut kauan, kun oli eka kerta muiden treenatessa. Tehtiin tätä makoilua toisenkin kerran muiden treenatessa, ja otin sitä jo vähän kauemmin, ja menin jo puoliksi esteen taakse käymään. Sitten otin Ässän makaamaan niin, että sillä oli näköyhteys treenaavaan koirakkoon, ja pysyin sen lähellä. Hyvin se silti pysyi, eikä meinannutkaan nousta. Tämä siis ainakin meni nappiin! :)

Muistakin eläimistä voisin hieman kertoa kuulumisia nopsaan. Onni ja Veeti rupesivat sitten tappelemaan, joten heidät jouduin erottamaan. Erotettuina tarvitsevat kuitenkin taas enemmän tilaa, jota mulla ei ole nyt järjestää. Niinpä Onni etsii nyt kotia :( Surullista, mutta ehkä kaikki järjestyy. Mimosa-hiirellä taas on turvannut maha (ollut jo jonkin aikaa, en muista oonko täällä vielä kirjotellut siitä), ja syy ei ole monista selvityksistä huolimatta vielä selvinnyt. Hiiru on saanut nyt monta matokuuria ja ruokaa on vaihdettu useaan otteeseen, tuloksetta. Pelkään jatkuvasti löytäväni sen vain joku päivä kuolleena, vaikka se ei kyllä vaikuta mahastaan mitenkään kärsivän.

Huh, onpa pökkelöä tekstiä. Kello on kaksi yöllä, mutta aattelin nyt kerralla päivittää blogini kaikista tapahtumista. Ajatus ei kuitenkaan oikein kulje, joten juttukin on sen mukaista.