perjantai 28. helmikuuta 2014

Tikkien poisto ja 14 vrk. leikkauksesta


Ässä kävi tiistaina tikkien poistossa ja ortopedin mielestä näin jälkikäteenkin Ässän leikkaus on onnistunut erinomaisesti ja paraneminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Sääriluun etuharjanne oli hyvin paikoillaan eikä jalkaan laitettu metallikaan tunnu Ässää ärsyttävän. Eli tässä vaiheessa voidaan pitää pieni välituuletus, nyt on ainakin yksi onnistumisen etappi kohti terveitä koipia saavutettu!

On ihanaa seurata Ässän paranemista, sillä jalka tuntuu tulevan päivä päivältä paremmaksi. Tikkien poiston jälkeen haava näytti hetken pahalta, vähän kuin se olisi hieman auennut, mutta nyt parin päivän jälkeen se on jo hyvän näköinen. Ässä luottaa kokoajan jalkaansa enemmän ja yrittää jo kovasti loikkia sängylle ja sohvalle. Myös portaissa kävely on vielä rajoitettua ja se vähä mitä kävellään pitää olla jarruna perässä, ettei tämä yksi suihkauta niitä kerralla alas. Meininki alkaa siis olla jo vähän villimpää/normaalimpaa. Nostipa Ässä yhtenä päivänä koipeaankin uhmakkaana poikana, mutta valitsikin tukijalakseen tämän leikatun jalan leikkaamattoman sijaan! Vaikka leikattu onkin, niin pysyypä ainakin polvi paikallaan :)

Tässä tämänpäiväinen haavakuva - 14 vrk leikkauksesta ja 3 pv tikkien poistosta. Haalenee jo kovaa vauhtia.

Lenkitys on vielä aika vähissä, sitä saa lisätä pikkuhiljaa 5 min per viikko, eli ensiviikosta alkaen saadaan tehdä jo 5 min lenkkejä. Vapaaksi Ässä tuskin ehtii pääsemään ollenkaan ennen seuraavaa polvileikkausta, sillä ortopedin mielestä se olisi hyvä suorittaa jopa kahden tai kolmen kuukauden päästä. Tällä hetkellä leikkaamaton huono polvi on aika kovassa rasituksessa, koska Ässä varaa sille enemmän painoaan. Se siis huononee kokoajan entisestään, joten leikkaus olisi hyvä ottaa mahdollisimman äkkiä. Vastaanotollakin leikkaamaton polvi oli ortopedin kokeillessa aina luksaatiossa.. Jumppaohjeita saatiin sen verran, että etureittä tulee kevyesti venytellä. Varasin myös ajan fyssarille, vaikka Ässä nyt käyttääkin jalkaa jo hyvin.

Loppuun terveiset Ässältä:  

"Omistajat on aika inhottavia natseja tällä hetkellä. Sängyille ja sohville hyppiminenkin kielletty, vaikka itse pötköttävät siellä kaiken aikaa. Eikös pieni jumppa tee paranevalle koivelle ihan hyvää. Olen niitä täällä haukkunut, että huomaisivat minutkin. Unohtaisivat muuten varmaan ruokkiakkin, mokomat. 

Ajattelin lähettää teille terveiset, että hyvin on koipi lähtenyt paranemaan! Olisin jo valmis lähtemään treeneihin, kunhan saisin kuskin liikkeelle, mutta se on vissiin tullut kuuroksi. Kävelylenkit eivät vielä oikein taivu, mutta ei nua hihnalenkit muutenkaan minun lemppareita ole. Metsään tosin olisi jo ikävä..

Olen myös kuullut huhua jostain rääpäleestä, joka tulee parin viikon päästä tänne muka asumaan ja roikkumaan minun korvista. En kyllä yhtään tajua, mitä hömpötyksiä noilla omistajilla nyt on meneillään, meinaavatkohan hankkia jäniksen? Kyllä minä sellaiset ristihuulet pistän aisoihin, ei nuo marsutkaan minun korvissa roiku, vaikka eivät kyllä minua ruokakupilleen päästä..

Mutta kiitos siis kaikille paranemistoivotuksista! Pusuja ja hännänheilutusta teille!"



sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Törmäilevä tötteröpää - 9 vrk. leikkauksesta

Ässän on paranemaan lähdettyään toipunut vauhdilla. Olisiko ollut kolme vuorokautta leikkauksesta, kun se ekaa kertaa urisi ja aika pian sen jälkeen tulivat ensimmäiset ulinatkin. Neljäntenä päivänä se jo alkoi juttelemaan normaaliin tapaansa kommentoiden talon tapahtumia. Myös sen liikkuminen lisääntyi ja makuulle meneminen ja nouseminen alkoivat pikkuhiljaa helpottua. Lomaviikon loppuvaiheessa se kulki ja toimi jo tavalliseen tapaansa ympäri kämppää osallistuen ruoan laittoon ja muihin Tärkeisiin tapahtumiin. Ässä sai jatkuvasti pitää tötteröä päässään, mutta se ei menoa hidastanut sitten tippaakaan. Mitäpä siitä, jos tötterö täräytti jotakuta jalkaan, seinään tai lumihankeen ulkona. Pieniä hidasteita. Ei jäänyt ihan pariin kertaan keittiöstä saadut lähtöpassit, kun spanieli auttavaisen innoissaan sivalteli kokkia liikaa kintuille.

Pönttö päässä. Alkaa pikkuhiljaa olemaan naamatrimmin paikka..

Autoilukin sujui hyvin takaisin tullessa valjaissa ja tötterö päässä Ässän viedessä 2/3 takapenkistä. Hyvät matkakaseuraiset eivät valittaneet kertaakaan.

Tällä hetkellä Ässä käyttää jalkaansa jo kohtuullisen hyvin. Se seisoo aina neljällä jalalla, vaikkei varaakkaan paljoa painoa jalkaansa. Ravissa ja käynnissä se käyttää koipeaan, vaikka nilkuttaakin. Laukassa leikattu jalka saa hyppiä terveen rinnalla (tätä kulkumuotoa yritän kovasti vältellä). Ässää jo vähän tylsistyttää toipilaana oleminen, josta johtuen muutamia harjoiteltuja temppuja tehdään mahdollisimman kovalla sykkeellä ja pihalla ehdotellaan riehumista ja leikkiä. Tuntee se silti rajansa, sillä käveltyään pihalla tavalliselle pissipaikalleen sen leikattu koipi väsähtää aika äkkiä ja se kääntyy mielellään kotiin. Pitää ruveta aktivoimaan sitä uusien kropalle helppojen temppujen opettelulla, jotta saa jotain tekemistä. Kohta saa onneksi ruveta lisäämään pikkuhiljaa myös liikuntaa, sillä tiistaina on tikkien poisto ja kontrolli.

Haava on jo todella siisti, mustelmatkin hävisivät muutaman päivän jälkeen 

Hieman oli masentavaa palata tänne Tampereelle sohjon ja märän keskelle. Kunpa se kevät nyt kiiruhtaisi! Lomalla oli muuten helppo hoitaa Ässän pissatus mökistä käsin, nyt täytyy taas kanniskella Ässä rappusissa polven rasittumisen välttämiseksi. No edelleen, onneksi on pieni koira. Vähän on kyllä ikävä sitä ihanaa talvista lumimaisemaakin..




tiistai 18. helmikuuta 2014

Pentuja katsomassa

Jos joku ei vielä tätä blogia lukiessaan ole huomannut, meille on tulossa pentu. Kasvattaja ja yhdistelmäkin on ollut jo kauan tiedossa, mutta en ole uskaltanut kummastakaan mitään tänne kirjoittaa "liian aikaisin". No, pennut ovat jo 4,5 viikkoisia, joten ehkä sen jo uskaltaa julkistaa: meidän pentu tulee Speck Line kasvattajalta I-pentueesta.

Potentiaalisen harrastuskoiran etsiminen cockereista ei ole mikään maailman helpoin homma, sillä harrastusnäyttöä ei moneltakaan löydy näyttelyitä enempää. Lisäksi itselleni terveyskin on paljon kovemmassa syynissä nyt kuin Ässää hankkiessani, joten silläkin saralta vaatimukset ovat nousseet. Halusin minimoida mahdollisuudet toisen polviongelmaisen tai muuten sairaan koiran saamiseen.

Kasvattajan etsintä lähti käyntiin loppukesästä ja muutamasta paikasta ehdin pentua kysellä ennen tähän kasvattajaan yhteyden ottamista. Kun lopulta otin yhteyttä ja tapasin kasvattajan sekä hänen koiriaan, olin myyty. Kasvattaja tuntuu arvostavan hyvin samoja asioita kuin mitä itse arvostan ja hän tuntui aidosti välittävän kasvateistaan ja niiden kuulumisista. Tykkäsin myös, kun koiria oli paljon luonnetestattu tai MH-kuvattu ja jalostuskoirilla oli aika kattavat terveystutkimukset (kuten ne polvet, joita ei moniltakaan tutkita). Kasvattejakin oli tutkittu paljon niin terveyden kuin luonteenkin puolesta.

Aluksi olin ottamassa pentua syksyllä tulevista yhdistelmistä, mutta molemmat menivät puihin. Olin haaveillut sekalinjaisesta pentueesta ja aikalailla repesin liitoksistani, kun tämä kasvattaja päättikin teettää sellaisen keväällä. Näitähän ei ole Suomessa aiemmin tehty, joten tosiaan aikamoinen sattuma. Melkein kuin kohtalo olisi puuttunut peliin tai jotain..

Niinpä 19.1 syntyi 6 blue roan tyttöä, joista yksi tulisi meille.

Kuusi potraa tyttöä. Nimilotto vasemmalta lähtien: Martta, Liisa, Vieno, Femma, Tyyne ja Saara. Kuva Maarit Mäki

Ahkerasti vaihdeltiin kasvattajan kanssa pentujen kuulumisia ja kaikki tytöistä kasvoivat kohisten. Viimein tuli kauan odotettu aika, kun pääsimme pikkumarsuja katsomaan niiden ollessa 3,5 viikkoa. Ja voi kun ne olivatkin ihania, niin reippaita ja uteliaita kaikki! Syliin piti kovasti tunkea vaikkei pystyssäkään vielä pysytty ja kaikkea piti kovasti maistella.

Hetki meni, että opin erottamaan pennut toisistaan. Kaikki kuitenkin olivat samanvärisiä tyttöjä, vain läiskät olivat eri kohdissa. Vielähän näiden luonteista ei voi mitään sanoa, mutta yksi pentu sieltä vähän niinkuin varasti sydämen. Se oli pikkuinen Femma, joka ainoana syliin kiivettyään myös nukahti siihen. Loputkin pennut sammuivat kuka minnekkin siskon tai Lissu-äidin viereen, joten siirsimme pennut aitaukseen nukkumaan ja suuntasimme alakertaan turisemaan kahvipöydän ääreen. Ennen lähtöä halusin kuitenkin vielä mennä katsomaan pentuja, jotka heräilivät torkuilta. Heti lattialle istuuduttuani pieni Femma alkoi ängetä itseään aitauksesta suoraan minua kohti. Kasvattajan nostettua se maahan, se käveli tomerasti luokseni ja kapusi suoraan syliin. Siinä se kiepsahti selälleen ja katseli minua korva suussaan, vieden täysin sydämeni. Niin luottavaisena se siinä makoili ja minua katseli. Hetken siinä oltuamme myös Liisa kiipesi syliin ja siskokset asettuivat nukkumaan vierekkäin. Oli aika vaikea lähteä kotiin ja jättää tytöt sinne nukkumaan.

Ville siinä totesi, että tuo Femma tulee meille. Itse en ole vielä moisia johtopäätöksiä tehnyt, katsotaan nyt mitä pennuista kasvaa. Mutta täytyy myöntää, että erityisellä mielenkiinnolla seuraan tämän pennun varttumista..

Joo, jos nyt niitä kuviakin kaikille pentukuumeesta jo kärsiville tai siihen kohta sairastuville. Harmiksi suurin osa kuvista ei onnistunut, mutta muutamia otoksia sain tänne teillekkin nähtäville! Jostain syystä Liisa-pentu eksyi aina onnistuneisiin kuviin, useista pennuista ei ole kuvia ollenkaan.



Vasemmalla Liisa, oikealla Femma


 Mamma-ehdokkaan syli testissä, Liisa vasemmalla Femma oikealla. Oikeassa kuvassa Liisa maistelee mamma-ehdokkaan sormia. Mahtaako kelvata?

Kaikki on olleet ainakin ruoka-aikaan kotona. Nimiarvauksia vasemmlta lähtien: Femma, Tyyne, Saara, Martta, Vieno ja Liisa

Linssilude-Liisalla on aika suloinen nassu

 Kutittaa!
 Vasemmalla alhaalla Tyyne, keskellä sydäntenmurskaaja Femma ja oikealla Martta.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Toipuminen alkaa - 2vrk. leikkauksesta

Ensimmäinen yö ei mennyt kovin hyvin. Yhteen asti saatiin nukuttua, kunnes Ässä aloitti piipityksen. Pelkäsin sillä olevan kipuja, joten en saanut itsekkään tietysti nukuttua ja silittelin välillä sänkyni vieressä makaavaa Ässää. Piipitys ei ottanut loppuakseen, joten soitin lopulta päivystävälle eläinlääkärillekkin saadakseni ohjeita (tai lähinnä kysyäkseni, voisiko kipulääkkeen antaa jo yöllä). Heiltä tuli kielto ja ainoa mahdollisuus kivunlievitykseen olisi ollut sinne ajaminen ja opiaatteja pistoksena koiralle. Ässä ei vaikuttanut kuitenkaan hirmuisen kivuliaalta, joten jäin odottelemaan aamuun. Kello oli silloin kolme ja jo viideltä olisin voinut antaa jo lääkkeen.

Koska seuraavana päivänä oli pitkä ajomatka edessä oli edes toisen meistä saatava unta palloon. Niinpä siirryin Ässän kanssa keittiöön lattialle nukkumaan, jotta Ville saisi unta. Silloin Ässä rauhoittui, kun silittelin sen turpaa ja se sai laittaa päänsä samalle tyynylle kanssani. Kumma kyllä itsekkin nukahdin naamaani vasten välillä läpsähtävästä tötteröpäästä huolimatta.

Aamulla heräsin kajastavaan valoon kahdeksalta, jolloin minua tuijotti pedistään kaksi kirkasta silmää. Ässä alkoi olla jo vähän järjissään, joten uusi piipitys alkoi pissahädän ja nälän merkiksi. Jostain kumman syystä nostaminen aiheutti nyt aivan kamalan rähinän, joten pelkäsin Ässällä olevan kipuja. Kipulääke ei kuitenkaan parantanut asiaa ollenkaan. Kymmeneltä sain lopulta soitettua Ässää hoitaneelle eläinasemalle, jossa kerrottiin Ässän saaneen opiaatteja leikkauksen yhteydessä. Sehän se sitten selittikin kaiken, sillä viimeksikin opiaatteja saatuaan Ässä vain makasi, piipitti ja törmäili pitkin seiniä. Kyse ei ollutkaan kivuista vaan vain lääkkeen aiheuttamasta sekopäisyydestä. Onneksi.



Niinpä uskallettiin lähteä päivällä reissuun Ässän ollessa jo järjissään ja varmasti kivuton. Piipitys ja nostettaessa huutaminenkin oli loppunut. Matka oli pitkä, mutta sujui hyvin Ässän matkustaessa takapenkillä pedissään löyhästi asetelluissa turvavyövaljaissa. Toinen meistä seurasi aina ajon aikana Ässän olotilaa, joten se sai matkustaa ilman tötteröä. Perille mökille päästyämme oli Ässä aika väsähtänyt ja nukkuikin kiltisti alakerrassa minun ollessa parvella. Kerran se keskellä yötä taisi saada tarpeekseen yksinäisyydestä ja piipitti jonkin aikaa, mutta vaikeni sitten.

Ässän jalka on lähtenyt parantumaan nyt vauhdilla. Tänään se on jo varannut painoa leikatulle jalalleen ja liikkuu hyvin ympäri kämppää kolmella jalalla. Se myös nyt illalla makasi ensimmäistä kertaa kipeän jalkansa päällä. Välillä minua kauhistuttaa katsella Ässän menoa ja tekisi mieli toppuutella, mutta kyllä se selvästi osaa jalkaansa varoa ja asetteleekin itsensä makuulle aina huolella. Välillä Ässää näyttää pännivän, kun ei pystykkään olemaan tapansa mukaan yhtäaikaa kaikkialla, mutta malttaa onneksi silti hyvin parannella polveaan. Hieno toipilaskoira. Eiköhän siitä vielä toimiva saada!

 Ässän polveen on nyt kehittynyt mustelma. Haava kuitenkin näyttää siistiltä.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ensimmäisen polven leikkaus

Tänään oli Ässän polvileikkaus. Meidän piti olla pelipaikalla jo 7.30 eli tuntia ennen leikkausta, jotta hoitajat saivat valmisteltua Ässän. Ässä oli aamulla hieman ihmeissään normaalia aikaisemmasta heräämisestä ja kun vielä itse pääsi mukaan!  Iloisesti se suunnisti eläinlääkäriin viimekertaisista kivuliaista taivutteluista huolimatta ja saikin piikin pian kankkuunsa. Odottelin Ässän nukahtamista ja jätin sen hoitajien haltuun. Lupasivat soitella, kun Ässä alkaa heräilemään.

Päivä meni koulussa vähän horteessa, kun ajattelin Ässän leikkausta. Mitään ei onneksi kuulunut aamupäivällä, joten päättelin koiran selvinneen leikkauksesta hengissä. Kun sitten neljältä koulusta päästyäni ei edelleenkään kuulunut mitään, lähdettiin Villen kanssa jo hakemaan koiraa. Siellä se oli juuri sopivasti heräillyt, joten saatiin se saman tein mukaan. Vaikka osasin odottaa Ässän jalan haavaa, oli se silti pienoinen järkytys nähdä Ässä-rukka ihan pöhnässä heräilemässä iso ommel jalassaan.


Hoito-ohjeet olivat seuraavat: antibioottia (Therios) kaksi kertaa päivässä viikon, kipulääkettä (Meloxoral) kerran päivässä painon mukaan ainakin tikkien poistoon saakka. Tikit mennään poistattamaan 10 - 12 päivän kuluttua, johon asti haavan nuoleminen on estettävä. Ässän pitäisi varata painoa jalalle jo 3 - 4 päivän kuluessa. Tikkienpoistoon mennessä Ässän pitäisi jo kävellä kohtuullisesti. Liikunnan rajoittaminen kuitenkin alkuvaiheessa tärkeää, jottei polvi mene sijoiltaan. Tikkien poistoon saakka liikuntaa rajoitetaan 5 minuutin pissityksiin.

Koiran roudaaminen autoon polvea varoen oli yllättävän hankalaa, varsinkin kun autoani ei ole varustettu kuin kahdella ovella ja pienellä peräkontilla. Ville pitikin lopulta Ässää koko matkan sylissään. Kotona Ässä sai nukkua pöhnää pois, mutta pian se alkoi heräillä ja tarjosin sille ruokaa. Jonkin ajan kuluttua sille iski kauhea läähätys, jota olin jo kavereiden kertoman perusteella osannut odottaa: sillä oli pissahätä. Kannettiinkin Ässä ulos, jossa se koikkaloi hieman pelottavan näköisesti yrittäessään astua pari kertaa kipeälle takajalalle. Lopulta sai pissit tehtyä ja läähätyskin loppui siihen.


Toivotaan, että yö menisi rauhallisesti. Ässä on jonkin verran piipitellyt ja hengitellyt nopeasti, joten käytettiin se jo toisenkin kerran pissillä. Kyllä sillä silti taitaa jonkin verran kipuja olla, mutta kipulääkettä ei saa antaa lisää kuin vasta aamulla. Toistaiseksi on ainakin hyvin osannut varoa polvea ja kantaminenkin on sujunut hyvin, kun ottaa oikeanlaisen otteen. Onni on pieni koira, jota on helppo kantaa pihalle pissille. Silti Ville on kantanut Ässän joka kerta nyt ulos, sillä omat käsivoimat meinaa loppua kesken kantomatkan ollessa pitkä.

Huomenna meidän pitäisi lähteä pohjoisempaan mökille perheen kanssa viikoksi, katsotaan onko Ässä siinä kunnossa, että sen kanssa uskaltaa matkustaa. Onneksi se tykkää olla autossa ja rauhoittuu sinne hyvin, joten sen suhteen ei pitäisi ongelmaa tulla.


tiistai 11. helmikuuta 2014

Ortopedillä

Tänään käytiin Ässän kanssa ortopedi Juha Kalliolla katsomassa tätä Ässän tilannetta. Ässähän on oireillut jo kaksi edellistäkin talvea ja multa loppui keinot, miten sitä voisi enää hoitaa. On käyty hierojalla hoidattamassa selkäjumeja, ostopaatilla hoidattamassa rankaa ja yritetty itsekkin hieroskella ja hoitaa kotona. Viimeisimpänä käytiin eläinlääkärillä, josta saatiin kipulääkekuuri. Lopulta hakeuduin kaverien kehotuksesta ortopedin juttusille, kun pysyvää apua ei muualta tuntunut saavan. Seuraava on suoraan kopioitu meidän hoitokertomuksesta:

"Ässä tuotiin vastaanotolle liikuntavaikeuksien takia. Ässällä on ollut ongelmia jo pidemmän aikaa liikkumisen suhteen ja Ässältä on jo nuorena todettu polvilumpioiden luksaatio (sen totesi eläinlääkärimme rokotuksilla pentuna). Agility on jouduttu lopettamaan kipeytymisen takia. Takajalkojen liikevirheistä, asennosta ja liikuntahaluttomuudesta päätellen vaivaa on edelleen.

Ässä liikkuu ulkona takapäästään hyvin jäykästi. Ässä ei pysty nopeampaan raviin lainkaan, vaan jatkaa liikkumista vauhdin noustessa niin, että etujalat ravaavat ja takajalat laukkaavat. Liikuntatapa on tyypillinen erilaisissa takaselän tai takajalkojen kiputiloissa, lonkkaviassa tai polvivaivoissa. Selkä on aiemmin kuvattu ja kuvissa ei erotu poikkeavaa.

Ontumatutkimuksessa etujalkojen hauislihakset ovat voimakkaasti kipeytyneet ja jäykät  vielä rauhoitettunakin. Ilmiö liittyy painorasituksen jakautumiseen liikaa etujaloille takajalkojen toimintakyvyn ongelmien takia. Selkälihakset ovat vahvat, syvät vatsalihakset ovat ylikorostuneet ja kipeät laukkaamalla liikkumisen takia. Takajalkojen lihaskipu on polvien kontroillointiin liittyvää. Reiden etuosan lihakset ovat kipeät, koska ne pitävät koko ajan polvilumpiomekanismia jäykkänä polvien mekaanisen toiminnan tukemiseksi. Tämä selittää myös sen, että liukas sää ja lisääntynyt "varomisen tarve" kipeyttää jalkoja, vaikka polvissa ei ole vielä merkittävää nivelrikkoa. Molemmissa polvissa on lateraalinen luksaatiotaipumus ja oikeassa polvessa polvilumpio luksoituu vasenta herkemmin. Polvilumpiot luksoituvat molemmissa jaloissa joka askeleella, ellei Ässä kontrolloisi polvilumpiota lihaksia kiristämällä. Mekaaninen kulmausvirhe polvissa luustorakenteen ja polvilumpiomekanismin välillä ei ole kovin voimakas, mutta polvilumpion telaura on kovin matala. Tällöin polvilumpio luksoituu hyvin helposti ja sinänsä lievin oirein, eikä esim. polvilumpiovaivalle tyypillistä polven lukkiutumista ilmene. Polvilumpioiden sivusiteiden myötääminen luksaation edetessä aiheuttaa myös sen, että luksaatio ei aiheuta dramaattisia oireita eikä myöskääm ole provosoinut kovin nopeasti nivelrikkoa.

Lonkkien tilanne kontrolloitiin röntgenkuvissa. Hyvästä tutkimuslausunnosta huolimatta nivelissä on ollut turhan paljon löysyyttä ja lonkissa on jo alkava nivelrikko. Myös polvilumpioiden luksaation varominen, lihaskireys ja asentovirhe edistävät lonkkien kulumista ja nivelrikkoa. Ajan myötä ne altistavat myös polvea mm. eturistisidevauriolle.

Ässän oireet johtuvat epäilemättä polvilumpion luksaatiosta ja lihaskireydet ja liikevirheet, joita vaivasta seuraa, kipeyttävät Ässää omalta osaltaan. Tämän vuoksi polvet kannattaa korjata leikkauksella, jossa polvilumpiomekanismin alakiinnityskohtaa (sääriluun etuharjanne) siirretään sisemmäs ja polvilumpion telauraa syvennetään. Leikkaushoidon ennuste ei ole sataprosenttinen, mutta todennäköisesti polvista saadaan toimintakuntoiset ja jatko-ongelmat voidaan välttää.

Lonkat saattavat aiheuttaa liikkeellelähtöjäykkyyttä tai olla jo kipeät, joten Ässälle annetaan nyt myös cartrophen kuuri joista ensimmäinen pistos annettiin jo vastaanotolla, loput pistokset saatte mukaan. Leikkaushoito kannattaa varata ajoissa lähiviikoille, niin polvi ehtii jo hiukan kuntoutua ennen pennun tuloa. Oikea polvi korjataan ensin." 

Ortopedi oli mukava ja selitti hyvin ja havainnollistaen miten ja miksi Ässän kroppa toimii niinkuin se toimii ja mikä on pielessä. Käynnistä jäi sellainen olo, että nyt vihdoin ymmärrän Ässän oireita ja vikoja, sekä niiden syitä. Ja että nyt se vihdoin saa sellaista hoitoa, että voisi tulevaisuudessa elää kivuttomasti.

Näin ollen varasin Ässälle leikkausajan jo tämän viikon perjantaille, onneksi saatiin se näin pian. Nyt Ässä ehtii jonkin verran toipuakin ennen pennun tuloa. Seuraava polvi leikataan sitten edellisen parannuttua, joten Ässä joutuu olemaan sairaslomalla suunnilleen syksyyn saakka.. Se on aika pitkä aika koiran elämästä. Mitenköhän spanielin (ja omakin) pääkoppa kestää pitkän toipilasajan. Toisaalta mukavaa, että pentu on tulossa maaliskuussa, saadaan muuta ajateltavaa ja piristystä tänne toipilasajalle. Eipä käy aika tylsäksi pennun ja toipilaskoiran kanssa vekslatessa..

lauantai 8. helmikuuta 2014

Terve koira

Olen aina pitänyt Ässää suhteellisen terveenä koirana. Eläinlääkärillä olemme toki joutuneet käymään parikin kertaa, mutta kaikki vaivat ovat aina olleet hoidettavissa eikä yhtäaikaisesti ole yleensä ollut useampaa riesaa. Nykyään kuitenkin kuulee vähän väliä koirien perinnöllisistä sairauksista, taudeista ja rakennevioista, joten olen todennut päässeeni Ässän kanssa kuitenkin aika helpolla.


Jokunen päivä sitten vastasin cockerien terveyskyselyyn, jossa kysytään koiran perushoidosta, syntymävioista, tulehduksista ja muista sairauksista. "Terveen" koirani tyhjät vastauslaatikot täyttyivät pian tekstistä minun kirjoittaessani selostuksia Ässän pissavaivoista ja polviongelmista. Pelottavan moneen kohtaan tuli vastattua myöntävästi. Napatyrä, check (ei tosin ole koskaan vaivannut). Kivesvika, check. Korvatulehdukset, check (hiiva, sekä bakteeritulehduksia oli varsinkin nuorempana). Virtsatietulehdus, check. Anaalirauhastulehdus, check (Ässältä anaalirauhaset poistettiin kivesten yhteydessä). Virtsakiteet, check (ovat tosin pysyneet oikealla ruokinnalla kurissa). Viralliset tutkimukset muuten ok, mutta polvet on sököt ja aiheuttavat noita selkäjumeja. Monet näistä sairasteluista olin jo auttamatta unohtanut ja lähinnä tunsin suurta helpotusta, että meidän kohdalla ehkä pahimmat laatikot, kuten sydänsairaudet, immunologiset sairaudet ja epilepsia jäivät tyhjiksi kertomuksista.


Vanhemmat ystäväni, jotka ovat seuranneet Ässää sen pentuajasta lähtien, suhtautuvat yleensä Ässän sairaskertomuksiin asenteella: "voi ei, mitä nyt taas". Ässä onkin saanut leikkimielisen nimityksen maanantaikappale. Edelleen, kuten olen heillekkin muistutellut, vakavat sairaudet ovat onneksi pysyneet toistaiseksi loitolla. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita, kuten tälläkin viikolla sain huomata kaverini joutuessa luopumaan koirastaan sairauden takia aivan liian aikaisin, alle kolme vuotiaana. Siinä kohtaa muisti taas kuinka onnekas onkaan.



Ihmismieli on jännä, mitä koiran sairasteluihin tulee. Minäkin olen alkanut pitää kaiken maailman pikkukremppaamista ihan normaalina, vaikka sen ei suinkaan niin pitäisi mennä. Tälläkään hetkellä Ässän polviongelmat ovat kaukana normaalista olotilasta, koska ne aiheuttavat jatkuvasti kipua. Jotenkin siihenkin silti turtuu, kun tilanne jatkuu kauan samana. Tämä ei ole ollenkaan hyvä asia koiran kannalta, jos sen takia vaivat jäävät hoitamatta. Senkö takia joissain roduissa jalostuksessa tunnutaan tekevän aika huimia kompromisseja terveyden puolesta? Ne nyt vain kuuluvat rotuun? Missä menee raja, milloin koira on terve tai sairas?

Roope-collie 9v. on käynyt elämänsä aikana ehkä kerran eläinlääkärillä muun, kuin rokotusten takia.

Ässän olotilaan on onneksi pian tulossa helpotusta tai ainakin selvennystä, kun tiistaina suuntaamme ortopedin pakeille. Hetki sitten kuulin Ässän äidin siskolla olevan spondyloosia. Onneksi Ässän selkäkuvat ovat ainakin toistaiseksi näyttäneet hyviltä, joten ehkä ainakin se tauti oltaisiin saatu vältettyä. Ässä on ollut nyt 12 pv kipulääkekuurilla, jonka lopetin tänään. Tänään se teki myös iloisen yli parin tunnin lenkin chihutyttöjen kanssa metsässä ja kaikilla oli vallan mukavaa.


Todellakin toivon pennun olevan mahdollisimman terve ja kuuluvan juuri niihin koiriin, jotka käyvät eläinlääkärissä vain rokotuksilla. Pikkutirpanat ovatkin kohta jo kolme viikkoa, joten niitä pääsee pian ihan reaalisesti ihastelemaan ja lääppimään!