torstai 31. heinäkuuta 2014

Sä oot makea kuin mansikka


Kahdessa viimepostauksessa olen kirjoitellut Femman lintuinnosta. Täytyy myöntää, että tällainen vietikkyys on itselle aivan uutta ja moneen kertaa on saanut olla ihmeissään sen kanssa. Nyt kuitenkin alkaa tuntua siltä, että alan vähän ymmärtää tätä intoa ja miten se toimii. Sen myötä koulutus on tuntunut hieman helpommalta ja välillä olen jopa pysähtynyt ihailemaan ja ihmettelemään jotain Femman osaamisia. Se vaan tulee niin selkärangasta.

Suuressa osassa tällaisen vilkkaan viipertäjän kanssa tuntuu olevan oma rauhallisuus ja johdonmukainen järkevyys. Ei ehkä helpoin homma minulta, mukavinta olisi posottaa menemään hösäten vähän sinnepäin. Sellainen omistaja kuin koiransa? Tässä onkin itselle hyvää harjoitusta, kun keskittyy lenkillä rauhallisuuteen ja määrätietoiseen hihnakävelyn koulimiseen. Onneksi tätä on tullut harjoiteltua jo supersählä-Ässän kanssa (vai ehkäpä mä olen ensin tehnyt näistä koirista sähliä ja sitten opetellut rauhoittamaan niitä? Ei kai..) Rauhallisuuden myötä meillä oli tänään aika kiva lenkki!

Lähdettiin sorsapuistolle päin, siellähän Femma vetää herkästi kierroksia maailman tappiin asti. Nyt kuitenkin heti alusta asti vaadin kunnolla hyvää hihnakäytöstä ollen itse erittäin rauhallinen ja ehdoton. Vetämisestä seurasi sanaton vaatimus tulla sivulle ja ottaa katsekontakti, mikä rauhoitti pikkulikkaa hyvin: hösäten ei pitkälle pötkitä. Niinpä järvelle mutkan kautta ja hitaasti edeten päästyämme Femma olikin yllättävän helposti ottamassa kontaktia kaiken maailman sorsista ja lokeista huolimatta. Päästin sen jopa uimaan järveen, jossa kävi hakemassa pari kertaa keppiä rauhallisesti ja yhteisymmärryksen vallitessa. Siitä sitten köpöteltiin kotiin tyytyväisinä.

Olen myös ollut ihmeissäni Femman miellyttämisenhalusta ja miten kehut voivatkin merkitä sille niin paljon. Lenkillä se ei aina ota namia palkkioksi, mutta selvästi se korjaa käytöstään saadessaan kehuja oikeasta toiminnasta. Sisällä se haluaa olla mieluiten kyljessä, josta voi katsoa ihanasti silmiin. Yötkin on pakko nukkua sängyssä tuskaisesta kuumuudesta huolimatta. Semmoinen kainaloinen se on.

Osaa se vaan olla hieno ja liikkis pentu. Kun vaan itse osaisi viedä sitä oikeaan suuntaan :)

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Hellevaroitus

Ässä ja kesäturkki

Helteet senkuin jatkuvat, joten uiminen on kuulunut lähes päivittäin ohjelmaan. Femman ruokahalu on huonompi kuin aikoihin, onneksi sentään namit pääsääntöisesti kelpaavat lenkillä. Ässä taas on viettänyt hellelomaansa nyt vanhemmillani makoillen pimeässä kylmässä vessassa ja uiden. Tampereelle se palaa viikonloppuna (vihdoinkin!). Kuntoutuminen sujuu kohtalaisen hyvin, vaikka Ässä ei ehkä helteidenkään takia ole ollut nyt kovin innokas lenkkeilemään. Uiminen kuitenkin maittaa aina, jopa liiankin kanssa. Sehän on kesässä parasta!

Kuten yläkuvasta näkee, seisoma-asento on sillä vähän hutera. Kintereet kääntyvät sisäänpäin, polvet ulospäin ja alaselkä menee vähän köyryyn. Vielä ei siis kroppa toimi kuten pitäisi ja selkä kipeytyy herkästi. Tässä kuvassa seisominen on kuitenkin aika hyvässä jamassa, väsähdettyään Ässä menee joskus ihan köyryyn jalkojen harottaessa sammakkona. Kipulääkettä ollaan nyt useaan otteeseen yritetty vähentää huonoin tuloksin - Ässän liikkumishalu vähenee kipulääkkeen myötä. Joku paikka sillä siis ilmeisesti on kipeä, liekö sitten selkä? Ensiviikolla on fyssariaika, ehkä sen jälkeen ollaan viisaampia.

 
Kesän ikävämmät puolet. Ässästä on löytynyt kesänä vain yksi punkki, tämä möhkäle. Sen myötä ajelin turkin alas, on taas helpompi tarkkailla näitä ällöytyksiä.

Ässän ollessa pitkällä kesälomallaan olen saanut keskittyä rauhassa Femman kanssa puuhailuun ja opetukseen. Itsellänikin on todella paljon opittavaa ja välillä tuntuu, että tämä meidän "Femma vapaaksi" projekti ei etene sitten ollenkaan. Se on edelleen aivan yhtä hullu lintujensa perään ja tekee kaikkensa niiden jäljittämiseen käyden kaiken tieheikön tarkasti pyörien läpi hajuja etsien. Pitkä tämä tie epäilemättä onkin, mutta ainakin hallittavuus on jo parantunut. Katsotaan muuttuuko tilanne teini-iän iskiessä kuvioihin. Aiemmin en ole käyttänyt vastaehdollistamista lintuihin kuin aluksi, mutta nyt ajattelin ottaa senkin työkalun kunnolla käyttöön. Ehkä mulla vielä jonain päivänä on vapaana hienosti ulkoileva ja metsästysharjoituksissa hallinnassa pysyvä spanielineiti. Ehkä. Parin viikon päästä mennäänkin taas metsästyskoulutukseen saamaan oppia.

Toistaiseksi ulkoillaan siis vielä 15 m liinassa vältellen pusikkoisimpia alueita (pitkä liina + pusikkoa rakastava siksak-spanieli = palaneet hermot), mutta on sitä jo uidessa voinut pitää vähän vapaana. Silloin täytyy tietysti itse olla hyvin tarkkana ja valita paikka tarkoin, mutta eipä tätä saukkoa pahemmin veteen tarvitse houkutella.

Femman siro saukkopää ja Ässän komea turpavärkki.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Puolivuotias pikkulikka


Niin se vaan meidän pikkulikka Femma on jo puolivuotias, lauantaina tuli 6 kk täyteen. En voi uskoa, että siitä on jo puoli vuotta, kun pikkuneidit syntyivät maailmaan.. Sitä ihmetystä, kun yhtään poikaa ei syntynytkään. Vaan ihana pikkutytteli saatiin kotiin. Nyt puolen vuoden jälkeen jonkin sorttinen mörköikä painaa päälle ja korkeutta on kertynyt jo 37 cm ja painoa 9,5 kiloa. Enää ei Ässän mittoihin ole pitkää matkaa, saa nähdä kasvaako kuitenkaan ihan niin isoksi. Kuvassa alkavat jo näyttää aika saman kokoisilta.



Femman turkki on alkanut rehevöityä pentukarvan hapsottaessa kaikkiin ilmansuuntiin. Seasta pilkistää kuitenkin jo aikuiskarvaa ainakin niskassa ja mahassa, häntä taitaakin kokonaan olla jo aikuiskarvasta. Jännästi uusi kasvava karva tuntuu olevan valkoista, saa nähdä vaalentuuko Femma aikuiskarvan myötä hieman. Tein myös itse ensimmäistä kertaa Femmalle isomman trimmauksen ja napsin siltä jalkakarvoja lyhyemmäksi. Kummasti sitä olemus muuttui karvan lähdön myötä.




6 kk kunniaksi päätin kertoa 6 faktaa Femmasta ja meidän yhteiselosta:

-  Femma todella tykkää omasta ihmisestään. Kehut ovat arvokkaita ja hyväksyntä on tärkeää. Vieraat ihmiset ovat myös kivoja ja niitä tervehditään iloisesti, mutta samanlainen kaikkia aivan pähkähulluna rakastava se ei ole, kuten Ässä.

- Saukko rrrrakastaa olla lähellä. Jos mahdollista, se pyrkii asettamaan kaulansa minun kaulalleni. Se myös usein nojaa päätään rintaani, hipihiljaa paikoillaan läheisyydestä nauttien. Tätä se ei monelle tee, mutta esimerkiksi äitini pääsi loman aikana kaulailun kohteeksi.

- Femman riistainto on todella nostanut päätään ja sitähän löytyy. Tällä hetkellä tytteliä ei voi pitää ollenkaan vapaana, jos ei halua ottaa riskejä lintujen perään lähtemiseen. Femman mielestä parasta maailmassa on juosta pusikossa häntä hurjana vispaten ja lintuja etsien. Hallintaa treenataan sekä rauhoittumista..

- Kaksi kertaa tytteli on karannut parkkipaikalla linnun perään, kerran takakontista ja kerran tempaistuaan hihnan kädestäni. Silloin pelkäsin kuollakseni sen jäävän auton alle, onneksi linnun kadottua näköpiiristä likka juoksi heti hymy korvissa takaisin. Kerran myös pääsi hihnasta irti minun selvitellessä solmuja ja juoksi pusikkoon löytäen västäräkin poikasen.. Se ei päättynyt hyvin se jupakka, joten jatkossa entistä tarkempana liikenteessä.

- Femma ei ole cockerityyliin superahne. Se ei itseasiassa läheskään aina syö edes kuppiaan tyhjäksi eikä sille kelpaa kaikki lattialle tippuvat ruoan muruset, joskus jättää ruokakupin vallan koskematta. Näin ollen namienkin kohdalla on saanut olla tarkempi, mutta kaikki liha toimii yleensä hyvin. Tämä on tosin ollut vähän kausittaista ilmeisesti kasvustakin riippuen.

- Kuitenkin jotain temppuja treenatessa kupista kelpaamattomat namit menee kädestä innolla ja kuin vettä vain. Temppujen opettelu ja yhdessä touhuaminen on vain niin kivaa!

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kesäloma - Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

 
Pienoinen kesälomani alkoi, joten suunnitelmissa oli suunnata Mikkeliin mökkeilemään. Rauhallista lomailua kalastuksen, uimisen ja saunomisen parissa siis. Vauhtikaksikko Femma ja Ässä pitivät kuitenkin huolta siitä, että lomailukaan ei pääse muuttumaan liian lupsakaksi löysäilyksi.

Ässä oli ollut äidilläni hoidossa pari päivää ja heidän noutaessa meitä alkoi sirkus Spanieli pyöriä välittömästi käyttäessäni koiria pissillä. Ässä oli virtaa täynnä, oltiinhan nyt reissuun lähdössä ja Femma kaahotti mukana pentumaisen innostuneena toisen tohinasta. Autossa kuitenkin rauhoituttiin nätisti nukkumaan, mitä nyt Femma aiheutti pienen vaaratilanteen karatessaan etupenkin ali ajajan polkimiin. Notkean nopea pieni saukko-eläin, joka ihan syystäkin matkustaa yleensä takakontin häkissä.

 Saukko-eläin

Perille päästyämme Ässä oli ihan riemuissaan, sehän tunnisti paikan heti. Aina ennen se on mökillä saanut posottaa vapaana aamusta iltaan remuten ja uiden, joten kovasti sai pidellä menohaluista spanielia. Femma oli ihmeissään mestoista, mutta sekin sai viettää aikaansa hihnassa pikkulintujen takia. Tarkoitus oli pitää Ässää koko reissu hihnassa, mutta niin vaan se jo ensimmäisenä iltana livahti ovesta käyden alhaalla omatoimisesti uimassa ja rellestämässä. Eikä kukaan osannut sitä edes heti kaivata, kunnes se käveli tyytyväisenä äitiä vastaan hänen mennessään saunalle. Mokoma hulttio-spanieli.

Ässä nautiskelee

Hihnat lensivät aika nopeasti naulakkoon, sillä uimisen ja saunomisen lomassa riemuitsevaa Ässää oli hankala hihnassa fiksusti pitää. Femmakin sai nauttia rannalla valvotusta vapaudesta, sillä uiminen vei siltä mielenkiinnon lintujen etsintään eikä niitä rannassa näkynytkään. Hieman kauhulla katselin Ässän menoa, sillä se ei osannut aina jarrutella. Välipäiviäkin pidettiin uimisesta, vaikka Ässä taidokkaasti oppi karkailemaan koiriin tottumattomien avatessa ovea. Kaikesta tästä rellestämisestä huolimatta Ässä pysyi yllättävän hyvässä kunnossa, vasta viimeisenä päivänä huomasin sen selän lihasten kipeytyneen. Paraneminen alkaa siis olla todella hyvässä mallissa! Vielä kuitenkin otetaan rauhallisemmin, vaikka mökillä se ei oikein Ässältä onnistunutkaan.

Aina pitää vedestä tuoda jotain tuliaisia


Femma mokoma kävi pöllimässä kepin Ässältä

Mökkeilyyn kuuluu myös olennaisesti kalastaminen. Työnjako oli selvä: veli kalastaa, minä ohjaan venettä ja koirat seuraavat tarkkana mitä tapahtuu. Femma osasi hienosti olla ensikertalaisena veneessä ja rauhoittua sinne seurailemaan maisemia. Ässästä ei voi sanoa aivan samaa, sillä se on kehittänyt jonkinlaisen maanisen ihastuksen veneen peräpotkuria kohtaan. Liplattavia aaltoja on vaan aivan pakko pyydystää! Tästä seurauksena eräällä venereissulla Ässä pissi suoraan veneeseen, kun menomatkalla tuli estelyistä huolimatta ahmittua liikaa aaltoja.

Reipas pikku-veneilijä



Saaressa käydessä piti vähän pulahtaa

 Saalista tuli monenlaista

Jopa kaloista oli näköhavaintoja, yksi pääsi pannulle asti. Tämä kaveri tosin karkasi koukusta.

Olen kyllä todella onnellinen, että Femma vaikuttaa olevan Ässää rauhoittumiskykyisempi ja jotenkin ehkä järkevämpi. Esimerkiksi veneeseen rauhottuminen oli sille helpompaa, kun taas Ässä joko pyydystää aaltoja, ramppaa tai piipittää omatoimisen rauhoittumisen ollessa sille vaikeampaa. Myös saunassa hengailu tai pukuhuoneessa odottaminen tapahtui Femmalta hiljaa ja nätisti Ässän piipittäessä tai sählätessä. Ylipäätään paikallaan oleminen on Ässälle aika kauhistus. Tietysti Femmallakin on virtaa aivan riittämiin ja sekin on vikkelä puuhissaan, mutta kaksi Ässän kaltaista super-sähläriä olisi ehkä liikaa.

Loppuloma kuluukin sitten Salo-cityssä koko eläintarhan voimin. Eli marsut ja Kille pääsevät myös mukaan nauttimaan kesästä.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Hei beibi lähdetään uimaan!


 "Siis mulla on ollu ihan PARAS viikonloppu!"

Kesä tuli vihdoin, joten suunnattiin koirien kanssa taas Saloilemaan. Lauantaina oli luvassa mökkeilyä, jonne myös Ässä pääsi mukaan oltuaan nyt taas vähän paremmassa kunnossa. Ja vähänkö tyyppi olikin innoissaan! Jonkin verran Ässä sai jolkotella vapaana, vaikka vauhdin kasvaessa tai paussien unohtuessa joutuikin pitkään hihnaan. Myös Femma oleili pihamaalla lintujen takia hihnassa, sillä se on nyt tehotreenissä hallinnan parantamiseksi, jotta saataisiin tuo lintujen jahtaus kuriin (tästä pitäisikin kirjoitella joskus lisää). Roope-collie oli myös menossa mukana Femman ihannoitavana ja nauttimassa vanhuudenpäivien auringonotosta.

Roope-pappa pari vuotta sitten

Femma tähyää keppejä

Mökkitunnelman mukaisesti koirat pääsivät myös rannalle ja Femmahan pisti heti kunnolla uimasille, vaikka aiemmin on vain kahlaillut. En ollut varma saisiko Ässä vielä uida, mutta ravaamisen ollessa sallittua järkeilin pienen uinnin olevan harmitonta. Ja taas mulla oli maailman onnellisin spanieli, sillä Ässä ei ole tänä kesänä saanut uida vielä kertaakaan. Tyyppi veti pari rauhallista kierrosta kuin kuntouimari konsanaan palaten rannalle aina pienelle paussille. Eli varsin fiksusti osasi itse hallita jaksamistaan. Harmitti tosissaan, kun kamera oli unohtunut matkasta.

Reissun parasta antia olikin se, että Ässä ei ollut epäilyksistäni ja peloistani huolimatta seuraavana päivänä ollenkaan kipeän oloinen! Saattoipa pieni uinti ja hengailu tehdä peräti hyvää ja olipa Ässä onnellisemman näköinen kuin aikoihin koisiessaa lauantai-illalla mökkeilystä väsähtäneenä.

 "No olisin voinu uida enemmänkin"

Sunnuntaina Ässä vietti lepopäivää, mutta Femmalla riitti ohjelmaa. Aamuksi saatiin kylään taas pieni valkoinen paimenkoira Jinna, joka oli kasvanut taas kovasti.Pikkulikoilla oli taas aikamoista menoa ja meininkiä.

 "Kukkuu! Mäpäs oon täällä jemmassa!" "Suuri vaaniva paimenpeto lähestyy... Hyökkää..!"

"Siis MULLA on kyllä isommat hampaat kuin SULLA!"

"Mut MUN hampaat pureekin SUN hampaita!"


"No on sulla ihan hienot hampaat"

"Mut mä oonkin söpömpi"      "...etpäs!"

Painitouhotuksen jälkeen siirryttiin rannalle koko köörillä uiskentelemaan. Femma oli taas omassa elementissään, mutta Jinnaa vähän epäilytti moinen touhu.

"Siis kato, mä oon aika pätevä, löysin tuolt tälläsii!"

"Ei kuule paljon kiinnosta"


"No tulisit kokeilee, vois sopii sullekkin?"  "Phyh, ihan urpojen hommaa!"

"Juokseminen on paljon kivempaa!"



"Vaikka mikäs tässä istuskella.. Mut hei apua, mamma lähtee tonne syvälle järveen!"

 "Yhyy, roiskuu naamaan!"

 "Äkkii pois!"

"prrr!"

"Tästä saatte, kun pakotitte mut uimaan! Mutapaimenkoira!"

"Mites nyt suu pannaan?"

"Vaikka voishan sitä mennä koittaa uudestaan"


keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Jälkiä monenmoisia

Kuluneella viikolla Femma pääsi kokeilemaan kahta uutta lajia, verijälkeä ja ihmisjälkeä.  Tarkoitus ei ollut tutustua lajeihin ihan noin lähekkäin pienen koiran sekoittamiseksi, mutta kun nyt sattui hyvät mahikset päästä tutustumaan niin mentiin. Torstaina aloiteltiin ilta ihmisjäljellä ja sunnuntaina oli vuorossa koko päivän kestävä mejäily-kurssi.

Ihmisjälkeä meille opasti pk-puolella bortsullaan kokeissa käynyt kaveri ja meitä oli kolme ensikertalaista. Femmalle hommaa aloiteltiin makkaruudulla (kuten Ässälläkin aikoinaan), eli tallattiin maahan joku metri x metri neliö, johon ripoteltiin osa Femman iltaruoasta. Ideana siis se, että koira yhdistää palkan ihmisenhajuiseen jälkeen, jotta sitä olisi kannattavaa seurata. Femma oli harjoituksesta mielissään ja napsi ruudusta ruokaa. Osa ruoasta jäi kylläkin syömättä ja myös lintuja piti välillä katsella puiden latvoista, mutta muuten homma meni ihan hienosti. Tällä kertaa ei enempää harjoiteltu, joten Femma lepäili autossa minun tehdessä muille harjoitusjälkiä ja seuratessa heidän suorituksiaan. Lopuksi käytiin vielä porukalla lenkki sekalaisella seurakunnalla: 2 aikuista bortsua Kinna ja Danny, Kide-bortsupentu, Hilla ja Naava -chihut ja perhoskoira Wilmeri.


 Lenkin sekalainen seurakunta, isot menivät suurimman osan lenkistä hihnassa kuten myös Wilmeri. Kuva Liisa-Ida

Myöhäisemmällä yhteislenkillä Femma ja Kide poseeravat. Femma ei ole oikeasti noin paljon isompi, kuva hämää. Kuvan otti Liisa-Ida.

Sunnuntaina vuorossa oli westie-yhdistyksen järjestämä mejä-kurssi dreamteam areenalla, jossa muut kurssiosallistujat olivat Femmaa ja yhtä saksanseisojaa lukuunottamatta westieitä. Ässän kanssa verijälkeäkin on jonkin verran tehty, mutta lähinnä netistä luettujen ohjeiden mukaa tai vähän sinne päin. Femman kanssa olisi tarkoitus mennä ihan kokeisiin asti, joten jäljenteon olisi hyvä olla oikeasti hanskassa.

Päivä alkoi lyhyellä teorialla, jonka jälkeen suunnattiinkin heti maastoon. Maastossa tehtiin ensin hyvin lyhyt harjoitusjälki, jossa vähän testattiin koirien suhtautumista vereen. Femmahan jännitti viimeksi verijälkeä, mutta nyt se jäljesti hienosti ja innolla. Kokeilun jälkeen siirryimme porukalla syvemmälle metsään tekemään jokaisen koiralle oman jäljen ja oppimaan sen tärkeimmän eli jäljen teon. Paljon siinä olikin huomioon otettavaa..

Kun jäljet oli tehty, siirryimme takaisin sisätiloihin tihkusadetta karkuun kuuntelemaan tarkemmin jäljestyksen teoriaa sekä ruokailemaan. Femma oli riemuissaan tutusta treenipaikasta, jossa se pääsi pienen riekkumisen jälkeen harjoittelemaan häkissä rauhoittumista. Kun teoria oli käyty päästettiin koirat tutustumaan peuran sorkkaan, ettei se ole sitten jäljen päässä yllätys. Femmasta sorkka oli ihana ja sitä piti kantaa ja tuoda luokse, vaikka muutamalle sorkka oli vähän jänskä.

 Femma ja sorkka. Kuvan otti Outi Tastula.

 Femma ja Lili-westie poseerasivat hallilla. Lili jäljesti myös kovalla innolla ensimmäisen jälkensä, joten treeniseuraa löytyy tulevaisuudessakin.


Kun jäljet olivat vanhentuneet pari tuntia lähdettiin porukalla jäljestämään. Femman vuoro oli aika loppupäässä ja sitä autosta ottaessani se tuntui hieman väsyneeltä. Femman jäljeksi valikoitui minun ja kaverini tekemä mutkitteleva ja osittain sammaleen peittämässä kivikossa kulkeva jälki, jolla pituutta oli ehkä 250 metriä. Hieman siis epäilin tytön jaksamista, mutta jäljelle päästyään väsymyksestä ei ollut merkkiäkään. Alkumakuu tutkittiin tarkasti ja alun kieputtelun jälkeen Femma alkoi vetää tarkasti ja tarmolla jälkeä eteenpäin. Muutamia kertoja se eksyi jäljeltä, mutta osasi hienosti itse etsiä tien takaisin jäljelle. Oli upeaa seurata ipanan menoa, kun se jostain vain tiesi tehtävänsä ja seurasi jälkeä innolla. Kerran se tosin halusi lähteä jäljeltä livohkaan, kun nenään kantautui joku tuoreen riistan jälki, joka olisi ollut mieluisampi. Kun tytteli ohjattiin takaisin jäljelle, se veti sen kuitenkin loppuun löytäen jäljen päästä sorkkansa. Loppupalkka oli unohtunut minulta autoon, mutta sorkka näytti olevan Femmalle kovin mieluinen loppupalkka myöskin.

Tässä nyt pohdin, kumpaa jälkeä tämän kesän teen. Molempien tekeminen yhtäaikaa ja varsinkin näin alussa tuntuu itselleni hankalalta ja sekoittavalta, vaikka kai koira sen oppisi erottamaan. Verijälki on tietysti Femmalle paljon luontaisempi ja ensivuonna olisi jo kiva mennä kokeisiin, joten saatan hyvinkin kallistua sen puoleen. Vaan on ihmisjälkikin kivaa..

"Jipii jälkeä!"