tiistai 27. elokuuta 2013

Rajansa on jokaisella


Koiratanssileirin jälkeen meno on jatkunut aktiivisena, melkein jopa liiankin. Ensin oli maanantaina yhteislenkkiä, sitten tiistaina tanssitreeniä, torstaina tokotreeniä, lauantaina hakutreeniä, sunnuntaina taas kolmen tunnin tanssitreenit + oma treenaus vielä kotona ja tänään tanssitreenit. Tämän viikon lauantaina olevia koiratanssin möllikisoja varten on siis valmistauduttu kovasti, jopa liikaa. Se näkyi tämän päivän treeneissä, jossa Ässä teki kyllä nätisti ja iloisesti, mutta vähän laiskasti ja väsyi nopeasti. Nyt on pakko pistää treenit pannaan ennen kisoja, ei sitä pieni spanielikaan kaikkea jaksa.  (Kuvat otti Liisa.)


Voi sitä hurvitella muutenkin kuin treenaamalla, esim pulikoimalla mutavedessä..

Itse olen treenannut vielä Ässää enemmän, sillä tottakai ohjelmaa pitää kuivaharjoitella läpi lähes joka ilta tai muuten käydä päässään läpi treenejä tai palkkausta. Tietysti tämä on tärkeää, sillä kehään mennessä jännitys kummasti karkottaa kaikki ajatukset, eikä sinne mahdu mitään ylimääräistä. Silloin on hyvä, että ohjelma tulee jostain selkärangasta. Kuitenkin tänään kotiin ajaessani, kun kävin (hyvien) treenien aiheuttamia ajatuksia läpi päässäni, iski väsymys. Ei jaksa! Näköjään ohjaajallakin tulee se raja joskus vastaan, oli harrastus kuinka ihanaa tahansa.

Niinpä täksi illaksi pistän pillit pussiin. Huomenna jaksaa taas uudella innolla ajatella ja pohtia kisarutiineita ja suik-liikkeen käännöksiä, kun huristelee töihin bussilla. Unohtamattakaan mielikuvaharjoituksia, joissa me loistetaan niissä lauantain kisoissa ;)


perjantai 23. elokuuta 2013

Koiratanssileirillä

Viimeviikonloppuna oli odotettu ja jännitetty Tahtitassujen koiratanssileiri, jonne olin ilmoittautunut Ässän kanssa. Leiri järjestettiin Kuralan kartanossa Ypäjällä ja paikalle sai saapua jo perjantaina. Silloin oli epävirallisena ohjelmana koreografia-treeniä (esitetään videolta tai livenä, muut antaa kommentteja ja parannusehdotuksia), ja lauantaina alkoi sitten virallinen ohjelma. Meillä on tuo Bond-tanssi siinä vaiheeessa, etten aio ruveta siihen mitään suuria muutoksia enää tekemään, kun mölli- ja viralliset kisat ovat kohta jo ovella, enkä ole uuteen ohjelmaankaan ehtinyt miettiä kuin musiikin. Niinpä seikkailtiin paikalle vasta lauantaina.

Lauantaina ohjelma alkoi jo 8:45, mutta meidän ensimmäinen juttu eli Leena Piiran luento alkoi vasta klo 13. Niinpä olin laiska ja nukuin rankan viikon aiheuttamaa stressiä ja univajetta pois ja ajoitin saapumisen vähän ennen kahtatoista. Tai yritin ajoittaa, ilman gps:ssää oli helppo eksyä Ypäjän pikkuteille pyörimään ja ihmettelemään, onneksi soitto-gps (eli puhelu Villelle) selvitti lopulta oikean reitin perille. Niinpä saavuin paikalle juuri sopivasti lounastauolle.
Lounastaon jälkeen alkoi suoraan osteopaatti Leena Piiran luento, hyvä kun kerkesin kamat heittää mökkiin ja pissattaa Ässän. Luento itsessään oli hyvin mielenkiintoinen, vaikka olisin toivonut enemmän tietoa, millaisia liikkeitä kannattaa varoa tietyllä tavalla vammaisen koiran kanssa (lonkkavika, selkäviat jne.). Aika paljon käytiin läpi perusasioita koiran fysiikasta kuten kulmauksia ja eri ruumiinosien mittoja elävän esimerkin kanssa. Se mikä itseäni kiinnosti kovasti, oli miten koirasta voi nähdä, jos sillä on ongelmia jossain päin kroppaa. Paljon käytiin läpi ainakin jalkojen asentoja ja liikkumista ja mitä niistä voi päätellä. Itselle jäi erityisesti mieleen, mitä kaikkea voi päätellä koiran istumaan ja maahanmenosta. Koiranhan kuuluisi mennä esimerkiksi istumaan niin, että kintereet osoittavat suoraan taaksepäin, varpaat eteenpäin ja jalat ovat samassa kohtaan. Etujalkojen myös pitäisi olla edestäkatsottuna takajalkojen välissä, ei siis leveämmälti (Ässähän polvivammaisena istuu takajalat harallaan ja makaakin hyvin usein lonkallaan). Piira myös korosti kunnon lämmittelyä ja jäähdyttelyä tässä(kin) lajissa, ja kehui koiratanssia siitä, että liikkeitä yleensä tehdään monipuolisesti eikä toispuoleisesti. Jokainen liike pitäisi kuitenkin opettaa hallitusti niin, että ensin tekniikka ja sitten vasta vauhti. Näin ei tule tehtyä liikkeitä koiraa rikkovalla tavalla. Rankkoja liikkeitä ei muutenkaan kannata aloittaa liian nuorella iällä. Luennolla olisi pitänyt olla ihan lehtiö mukana, nyt jäi paljon asioita muistin ulkopuolelle. Onneksi on kuitenkin viitseliäitä ihmisiä, jotka ovat jaksaneet kirjata luennon aiheet tarkasti nettiin.

Tässä kuvassa nyt ainakin maataan miten sattuun

Sitten alkoikin meidän ensimmäinen koulutuksemme, joka oli teemalla musiikkiin liikkuminen! Heti aluksi mokasin siinä, etten ottanut (en kerennyt) Ässälle häkkiä halliin tai ajanut edes autoa viereen. Kuvittelin, että teemme kokoajan koiran kanssa tai niin, että voin pitää sitä hihnassa kädessä (miksi? en todella tiedä.). Homman idea oli kuitenkin se, että opettelemme ensin eräänlaisen ohjelman alun ja oikeanlaisen liikkumisen, ja sitten kokeilemme sitä koiran kanssa. Niinpä ainoa vaihtoehto oli Ässän laittaminen narussa seinään. Aluksi se oli ihan ok nätisti ja hiljenikin käskystä. Lopulta kuitenkin alkoi hermo pettää tekemistä odottavalta spanielilta, voi huhhuh sitä konserttia. En todellakaan tykkää siitä, kun oma koira kiljuu ja häiritsee muita. Suuri osa omasta tunnistani menikin siihen, kun lopulta ramppasin kieltämässä Ässää (fiksua? ei.), kun en muutenkaan sitä hiljaiseksi saanut. Vaikka en kyllä saanut noinkaan. Niinpä oma keskittymiseni ei todellakaan ollut parasta ja osa (hyvästä!) tunnista meni ohi korvien. Opin kuitenkin koreografian ja tein sen jopa muutaman kerran Ässän kanssa. Ässä tosin oli ihan pihalla, kun itsekkin vain sähläsin ehkä ohjannut sitä, kävelytin lähinnä vain mukanani. Lisäksi en uskaltanut päästää sitä hihnasta, kun pelkäsin sen säntäävän vieressä olevien koirien kimppuun. Lopuksi vielä tehtiin hauska täti-Moonikka hömpöttely, missä haettiin kai lähinnä heittäytymistä ja fiilistä. Mulla tosin oli ajatukset vain huutavassa tai hihnan päässä killuvassa koirassa. (seuraava kuvat on ottanut Liisa-Ida Sorsa).

No tässä homma ei näytä niin kaoottiselta kuin tuntui
 

Ensimmäisen koulutuksen jälkeen pelkäsinkin, miten loppuleirin koulutukset sujuvat. Koulutushalli oli pienehkö ja jaettu vielä kahtia, joten siellä sai olla kuin sillit suolapurkissa (tai siltä Ässän kanssa seilatessa ajoittain tuntui). Ässä kuitenkin lähtee salamanlailla toisen koiran päälle, jos tulee sellainen tilanne (Ässä tuijottaa koiraa liian kauan ja pokka pettää, toinen koira tulee liian lähelle/liikkuu liian nopeaa/on liian innostunut). Eihän Ässä hirmuisen räyhän lisäksi mitään tee, mutta siinäkin on jo ihan tarpeeksi. Puhumattakaan, jos toinen koira päättää sanoa takaisin hampaillaan. Ensimmäisellä koulutuskerralle se kuitenkin reagoi ihmeen vähän muihin koiriin, liekö jännitys söi toimintakykyä, vieraassa paikassa ei niin uskalla rageta tai sitten se siedättynyt tietämääni paremmin muihin koiriin. Yhdelle lapinkoiralle se kyllä seinässäollessaan rääkyi, kun kehtasi tulla liian lähelle. Muita tilaisuuksia en sillä enää antanut.

"Siis MITÄ se tuolla heiluu yksinään!" 

Majoituimme Kuralan kartanon mökeissä, joissa meitä taisi olla parhaillaan 13 koiraa. Ässän kanssa yövyimme parvella Liisa-Idan ja Hilla ja Naava chihujen kanssa, joten yökaverit olivat sentään tuttuja. Sain tosin kuulla, että ilman minua kämpässä ollessaan Ässä oli mölissyt ja ulissut häkissään, joten se vietti yksinoloaikansa autossa. Parvelle johtavat rappuset olivatkin niin jyrkät ja liukkaat, ettei spanieli niitä itse halunnut kävellä. Pienen koiran saa onneksi näppärästi kainaloonkin.. Parvella Ässä sai hillua vapaana jomman kumman meistä ollessa paikalla, mutta yön se sai viettää isossa kevythäkissään. Yö menikin ihan hyvin ja Ässäkin tuntui nukkuvan ihan hyvin.

Oli meillä tosin lauantaina iltaohjelmaakin! En muista milloin olisin viimeksi nähnyt niin hauskaa esitystä kuin silloin. Ideana oli "Mut sulla on niin helppoa, kun sulla on tollanen koira", ja ohjaajille arvottiin sattumanvaraisesti koira, jonka kanssa piti improta satunnaisen musiikin tahtiin esitys. Illalla nähtiinkin hienoja oivalluksia, kekseliäitä suorituksia ja mukaan heittäytymistä, kun kukaan ei oikein tiennyt miten kenenkin koiran kanssa mitäkin liikkeitä tehdään tai osaako se edes tiettyä liikettä.

 Oli siellä grillailuakin

Sunnuntaina heräsin ajoissa jo seitsemän maissa. Tällä kertaa me oltiin Ässän kanssa ekassa koulutuksessa jo yhdeksältä, joten hyvin oli aikaa käyttää koira ulkona, pilkkoa nameja, syödä itse, raahata se hemputin häkkikin sinne halliin ja parkkeerata vielä auto viereen. Silti koulutukset vähän jänskätti, joten seuraava workshoppi tulikin ihan tarpeeseen.

Ensimmäinen koulutuksemme oli nimittäin esiintymisjännitys-koulutus, joka tulee meille enemmän kuin tarpeeseen. Viimeksihän ennen koiratanssin möllikisoja en tainnut melkein viikkoon nukkua kunnolla, koska jännitin kisoja. Opettajallamme Outilla (joka muuten on TAMSK:issakin kanssamme samassa ryhmässä välillä kouluttaen) oli itsellään laaja kokemus asiasta hypnoosia myöten. Esiintymisjännitystä lähdimme suitsimaan itsesuggestiota apuna käyttäen, jossa ideana oli ensin rentouttaa keho osa kerrallaan (varpaat yksitellen, sitten säärilihakset, pohjelihakset, reisilihakset jne.), jonka jälkeen luotiin mieleen miellyttävä, rauhoittava, paratiisimainen paikka (minulla esimerkiksi. mökkimme laituri tyynellä säällä). Sitten kuvittelimme koiramme saapuvan paikkaan iloisesti, olemme hetken vain kahden rauhassa istuen vierekkäin. Tämän jälkeen aletaan luomaan mielikuvaa onnistumisesta missä nyt haluaakin, esimerkiksi kisoissa. Kuvittelemme fiiliksen suorituksen jälkeen, kun kaikki on mennyt putkeen, ihmiset hurraavat, olemme onnistuneet. Tällä saavutetaan rauhallinen, keskittynyt mielentila. Tälläisen rauhottumisen voi tehdä juuri ennen kisaa esimerkiksi 5 minuutin ajan. Myös rutiinit ovat tärkeitä, kiireen välttäminen tärkeää eli ajoissa kisapaikalla ja kaikki tavarat hollilla sekä suunnitelma miten toimii koiran kanssa ennen jne.

Rentoutusta, itse pötkötän lattialla. Hyvin rentoutui.

Hienointa oli rentoutumisen jälkeen huomata sen teho itseen ja koiraan! Ennen tuntia olin hakenut Ässän halliin häkkiin, jossa se yritti vähän väliä piipitellä, kunnes vein sen autoon takaisin odottamaan. Session jälkeen hain Ässän autosta halliin, jonne tulimme rauhallisesti, koiraa ohjaten ja hallitusti. Kas kummaa, Ässäkin oli ihan eri meiningillä messissä ja oli lopulta oikein nätisti häkissään! Myös häkin ulkopuolella hengasi nätisti seuraten koulutuksia. Niin vaan se oma mielentila välittyy hyvin siihen koiraan.

Vähän jännä paikka, mutta mikäs tässä.

Seuraavaksi meillä olikin Ässän kanssa vuorossa Doboilua! Tanssileirille oli tullut joku dobo-ihminen vetämään tälläisiä tutustumistunteja, joten päästiin Ässän kanssa koklailemaan pallolla jumppaamista. Ennen tuntia kysyin ohjaajalta mitä liikkeitä polvi/selkä-ongelmaisen tulisi välttää, mutta hän ei osannut vastata tähän. Tehtiin sitten Ässän fiiliksen mukaan.


Oma käsitykseni dobosta oli vain, että siinä on joku pallo jonka päällä koira jumppaa. Ei se kuitenkaan ihan niin ole, doboilussa myös ohjaaja treenaa omaa lihaksistoaan. Doboilussa yhdistetään pallon kanssa jumppaamiseen myös temppuja, jotka sitten vahvistavat omia ja/tai koiran lihaksia. Aluksi aloitimme ylemmässä kuvassakin näkyvillä lättänöillä tyynyillä, joilla mm. tasapainoteltiin itse koiran kiertäessä ympyrää ja pyydettiin koiraa laittamaan etutassut tyynylle takapään kiertäessä tyynyä ympäri. Sitten siirryttiin itse palloon, jota tuettiin jaloilla koiran tasapainoillessa päällä. Koiran ollessa pallolla sitä pyydettiin istumaan, maahan ja seisomaan. Ässä tuli pallolle ihan mielellään ja istuminen ja makaaminen sujui mainiosti, mutta seisominen oli aika hataraa. Eräs ryhmämme koira oli niin taitava, että pystyi pitkiä aikoja pysymään pallon päällä orava-asennossa. 


Pallolla pystyi myös itse jumppaamaan, jonka aikana sitten pyydettiin koiraa tekemään temppuja kuten kiipeämään ohjaajan selän päälle painoksi (jos tehtiin vaikka punnerruksia jalkojen ollessa pallolla), pujottelemaan käsien läpi tai kiertämään vain ohjaajaa ympäri. Pallon päällä tasapainoilu on koiralle rankkaa, joten pidettiin hyvin taukoja enkä vaatinut Ässältä mitään, mitä se ei näyttänyt haluavan. Hyvin Ässä jaksoi tunnilla eikä hannannut juuri missään, vaan tunki mielellään ilman pyyntöäkin pallolle. Pääsimme treenaamaan hyvälle nurkkapaikalle, joten meillä oli oma rauha tehdä, kun Ässä ei ollut hihnassa. Vieressämme treenasi vain ennestään tuttu mäyräkoira. Tunti sujui siis hyvin rauhallisissa merkeissä, eikä Ässä osoittanut mitenkään provosoituvansa muista koirista. Hyvä Ässä!

 Ässä harjoitteli maahanmenoa minun tasapainoillessani pallolla


Lounastauon jälkeen oli taas meidän treenivuoromme, tällä kertaa aiheena oli liikeoivalluset eli kekseliäitä liikkeitä koiralle. Kouluttajallamme oli aivan tosi hienoja ideoita, mitä kaikkea voitaisiin tehdä, monet temput sopivat useammalle koiralle. Tässä joitain temppuja, mitä itse muistan (ja mitä voisi ruveta treenailemaan uutta ohjelmaa silmällä pitäen..)
  • Kurkkaus. Eli koira kurkkaa vaikkapa kainalosta, käsivarren alta (etutassut käsivarrella, pää kurkkaa käsivarren alta) tai jalkojen alta. Itse ajattelin opettaa tuota kainalosta kurkkaamista, kun Ässä ei tunnu tykkäävän tehdä takajaloilla tasapainottelua ilmeisesti polvien takia.
  • Koira seuraa edessä niin, että pää on menosuuntaan. Eli ihmisen kävellessä eteenpäin koira kävelee edellä ja naama menosuuntaan. Tästä vielä hieno variaatio, että ihminen pyörii paikoillaan ympäri koiran ollessa edessä ja pyörii mukana. Aletaan treenaamaan tuota edessä seuraamista, mutta sitä ennen tarvii opettaa (ja ostaa) kosketuskeppi.
  • Kaikki koirat osaavat normaalin jalkojen välistä pujottelun. Tästäkin voi tehdä mielenkiintoisen jatkamalla pujottelua esimerkiksi käsien läpi tai käevelykepin välistä. Esimerkiksi ihminen kyykkyyn, kädet sivuille, ja koira pujottelee kaikista väleistä.
  • Ohjaaja maassa makaamassa, ja koira antaa tassut jalkapohjiin jalkoja nostettaessa.
  • Ihminen on "A-esteenä", jonka koira kiipeää. Eli ihmisellä kädet ja jalat maassa ja takamus ilmassa. 
Muitakin meille sopivia taisi olla, mutta ideoita tuli sellaisella liukuhihnatahdilla, ettei niitä pysty nyt muistamaan. Tässä vaiheessa olisi taas lehtiö ja kynä ollut poikaa! Alun ideoinnin jälkeen valkattiin itselle sopivin ja aloitettiin opetus. Me aloitettiin Ässän kanssa kosketuskepin kanssa (edessä seuraamista varten) ja kylläpä kutale taas innostui, kuin sai hieroa herneitä oikein kunnolla yhteen! Välillä se pitikin laittaa häkkiin rauhoittumaan, kun meno meni turhan kiihkeäksi ja Ässä alkoi joko haukkumaan tai hakkaamaan kosketuskepin päätä suu auki hampaillaan. Lisäksi ohjaaja opetti meitä, miten siirtyä tämän jälkeen seuraaviin vaiheisiin, eli miten saada koira positioon. Idea oli siirtää koira kepillä oikeaan paikkaan ja palkata sen jälkeen niin, että koira ei koske keppiin. Ettei tempusta tule vain "koske keppiin" vaan "mene eteeni". Vaan sitä ennen pitäisi saada Ässä rauhallisesti pitämään nokkaansa kepissä, mikä voikin olla haastavaa. Nyt meno ainakin oli nopeatempoista nokan hakkaamista.

Siinä olikin kaikki meidän koulutuksemme, joita oli siis yhteensä neljä. Koulutuksia oli kumpanakin päivänä aamusta iltapäivään asti, joten aikaa tuli vietettyä hallissa muiden koulutuksia seuraten. Paljon oppi jo pelkkänä kuunteluoppilaana ja oli hienoa nähdä muiden osaavampien tekemistä. Ajatuksia saatiin mm. seuraavista koulutuksista: koiran totuttaminen ohjaajan liikkumiseen, vaikeat temput, yleisön edessä treeni. Kaiken kaikkiaan siis mahtava leiri! Paljon tuli myös tutustuttua koiratanssi-kansaaan, mikä oli tietysti myös mukavaa.

Niin, ja siitä Ässän räyhäämisestä vielä. Kumma kyllä se oli leirillä oikein mallikelpoisesti ja melkein aina vaan välttely-fiiliksellä muita koiria kohtaan. En tiedä veikö stressaava ympäristö pahimman piikin vai osaako se oikeasti käyttäytyä? Varmaan molempia. Joka tapauksessa, olin loppujenlopuksi vallan tyytyväinen pieneen spanieliin. Onneksi nyt ei ollutkaan lauantaisen jälkeen treenejä, jossa olisi pitänyt liikkua laajasti vapaana muiden koirien suihkiessa sivuilla tai odotellessa seinänvierusteilla. Muuten olisi voinut olla tähänkin päivitykseen aika erityylistä kirjoitettavaa.. (vaikka olisihan se voinut mennä hyvinkin)

Kotimatka alkoikin sitten sunnuntaina viiden maissa, jolloin onneksi saimme erään Tampereelle menijän ajamaan edellä. Kyllä se olikin sellaista pikkuteillä poukkoilua, ettei eksyminen tuntunut enää ihmeeltä. Kotona oli sitten kiva viettää sunnuntai-iltaa sohvalla porukalla leffaa katsellen.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kalakoira vauhdissa



Niin vaan minullakin se viikon kesäloma tuli ja meni. Tämä viikko on oltu jo takaisin töissä, mutta ainahan sitä voi muistella kulunutta kesälomaviikkoa, joka sujui leppoisasti Salossa vanhempien luona ja uusinta-visiitillä Mikkelin mökillä. Kuten kuvasta näkyy myös kalassa käytiin, Ässä oli tietysti mukana. Tällä kertaa se oli oikein mallikelpoinen venematkustaja, mitä nyt vesikasveja piti välillä pyydystää järvestä. Tositilanteen vihdoin sattuessa meillä meni siimat solmuun kahden virvelin kanssa. Kun Ässä sitten näki kalan hypähtävän pinnan tuntumassa, kuului vain iso molskis kun spanieli oli jo järvessä "noutamassa" saalista. Onneksi tuli sentään karjumalla pois, olisi ollut ikävä erotella sätkivää haukea ja koukkua spanielin huulista. Vaan ehkäpä toinen vain tuumasi, että kun te tunarit ette kerta sitä saa järvestä niin minä käyn sen sieltä noutamassa. Varsin pätevä eläin siis.

 
Sellainen saalis


Toki mökillä myös saunottiin ja uitiin ahkeraan, sekä poimittiin marjoja ja käytiin kanotoimassa. Ässä tuntui ennen mökkivisiittiä hieman haluttomalta lenkkeilijältä, mutta mökillä meno oli taas vallatonta rallattelua. Täytyy kuitenkin varata sille lähiaikoina hierojan aika sekä syksyllä osteopaatti-aika.

Koskaan ei oo järvessä käyty

 Otakko kyytiin?

 Näitä kelpasi popsia suoraan puskasta haukifileen kaveriksi, tuumasi Ässä. (Hauki oli pakastettua, ei sentäs tuoretta)

Tämä viikonloppu menikin koiratanssi-leirillä, siitä varmaankin kuvien kera lisää tuonnempana. Monenlaisiin ihmisiin tuli tutustuttua ja kaikenlaisia uusia ajatuksia saatua. Nyt vähän väsyttää.

torstai 8. elokuuta 2013

Pentukuumetta

Kai se on pakko täällä bloginkin puolella vihdoin myöntää, että pentukuume jäytää hirmuisella voimalla sisuskaluja. Tilanne ei toki ole mikään uusi, jo ennen reissua keväällä tuli sellainen olo, että nyt sen oman pennun aika vihdoin olisi. Kun olo ei reissun jälkeenkään helpottanut ja töissäkäydessä tuli entistä enemmän sellainen olo, että toinen koira tähän talouteen kuitenkin mahtuisi, on pennun hankinta jo pentueiden katselu/odottelu-asteella.

tuitui! Ässävauva

Alun perinhän tarve toiseen koiraan heräili jo 2011 syksyllä, jolloin meillä oli kokeilussakin eräs vanhempi koiranarttu. Koirien yhteiselo näytti kuitenkin sen verran ikävältä, että päätin hetkeksi Ässän olevan ainoa koira elämänsä loppuun asti. Keväällä 2012 virkosi kuitenkin ajatus toisesta koirasta, tällä kertaa pennusta, joka tottuisi pienestä pitäen Ässään ja Ässä siihen. Ässäkin on tässä matkan varrella osoittanut kaikessa epävarmuudessaankin tykkäävänsä hirmuisesti kivoista koirakavereista ja kyselyjen ja selvitysten perusteella pahemmatkin koirat ovat pennun sulatteneet ilman mukinoita. Miksei siis Ässäkin?

Tästä alkoi hirmuinen rotu-pohdinta, joka ei tuntunut saavan loppua sitten millään. Koiran tuli muistuttaa monellakin tavalla parasta tuntemaani koiraa eli Ässää (oma koira paras koira jne.. joo-o.), mutta cockerista en uskonut löytäväni enää toista samanlaista. Lisäksi olin huomannut, että turkkirotu ei ehkä olisi paras vaihtoehto minulle. Innostuttuani agilitystä halusin lisäksi koiran, jolla olisi mahdollisimman hyvä ominaisuudet tätä lajia ajatellen.




Keväällä 2012 tutustuin mahtavaan rotuun Kooikerhondjeen monenkin yksilön verran ja olin jo lähes varma tälläisen pennun meille muuttavan. Lupaavia pentueitakin oli tiedossa. Jokin kuitenkin tökki, ja stressatessani kesätöissä olin varma, etten jaksaisi kuitenkaan kahta aktiivista koiraa ainakaan vielä. Niimpä päätin luopua koiran hankinnasta taas jälleen hetkeksi.

Kesä menikin töissä ajattelematta asiaa sen kummemmin, mutta koulun alkaessa toive toisesta koirasta nosti jälleen päätään. Syksy olikin yhtä seilaamista ja huopaamista, vuroin en halunnut mitään muuta kuin koikkerin ja vuoroin en halunnut toista koiraa ollenkaan. Luonnollisesti en pentua ottanut tällaisessä epävarmuudessa velloessani. Myös shetlanninlammaskoira tuli syksyllä vahvasti mukaan rotupohdintoihin, koska se tuntui jotenkin koikkeria helpommalta ja kuitenkin yhtä pätevältä harrastuskoirasta. Paperilla rotu tuntui juuri täydelliseltä, mutta yksikään näkemäni yksilö ei sykähdyttänyt kuitenkaan. Lopulta päätin, etten ota kumpaakaan rotua. Syy oli yksinkertaisesti se, että se ei tuntunut oikealta, eli joku kuitenkin hannasi aina vastaan.

Sitten tulikin jo alussa mainitsemani kevät ja tuli tunne: "nyt olisi aika". Reissun jälkeen alkukesästä päätin, että tähän taloon todella tulee nyt pentu. Viimeinen opiskeluvuosi starttaa syksyllä ja tämä opiskeluvuosi olisi mielestäni otollisinta aikaa pennun ottamiseen. Rotu vain ei ollut edelleenkään selvä.. Kirosin suuresti itseäni, miksen vain voisi ottaa shelttiä tai koikkeria, mutta ei. Myös springerspanieleita katselin tässä vaiheessa sillä silmällä, vaikka niin isoa koiraa en halunnutkaan. Päätös oli kuitenkin tehtävä, jos sen koiran joskus halusi..


Lopulta päätös kirkastui ihan yllättäen nähdessäni erään hyvän pentueilmoituksen - cockerspanieleiden pentulistalla! Jostain syystä haluan sittenkin cockerin, vaikka niillä on paljon turkkia ja vaikka ne eivät ole mitään agilitytykkejä. En kuitenkaan voi olla rakastamatta tuota Ässässä niin tyypillistä hömelöä, herkkää ja kuitenkin itsepäistä, huumorintajuistakin, sosiaalista (vaikka koirasosiaalisuus ei aina Ässän kanssa toteudukkaan), kekseliästä ja avointa luonnetta niitä harrastusominaisuuksia kuitenkaan unohtamatta..

Tietenkin pennun suhteen on oltava kovat kriteerit, kun harrastuskoira on etsinnässä (niinkuin muissakin roduissa). Silti mietin välillä, olenko ihan pöljä ottaessani taas cockerin, kun "potentiaalisempiakin" rotuja olisi mielin määrin. Tärkeintä lienee kuitenkin koiran (itseä miellyttävä) luonne ja terveys, harrastukset tulevat sen jälkeen. Onneksi cockerien kasvattajissakin on olemassa ihmisiä, jotka panostavat luonteeseen, terveyteen ja harrastusominaisuuksiin enemmän kuin ulkonäköön, joten mahdollisuus saada "toinen Ässä" on olemassa.

Eihän tämä poissulje sitä, että tulevaisuudessa otan ihan muun rotuisia koiria. Pk-hommat kuitenkin kiinnostavat myös, niin ehkä joskus hankin siihen soveltuvan koiran. Onneksi on monta rotua, niin löytyy monenlaiseen menoon sopivia. Tähän tekstiin piti nyt purkaa ajatuksia, jotka ovat pitkän aikaa muhineet päässä. Pennun hankinta on kuitenkin hyvin pitkä prosessi, ja nythän se oikeastaan vasta alkaa, kun rotu on päätetty. Pentueista sitten lisää ajallaan..

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Mahti-Sakari

Viimeksi kirjoittamani kertomuksen "Kissan kaveri" jälkeen ystävyys kissojen kanssa on edistynyt edelleen parin käynnin myötä. Tällainen oli tilanne eilen pienen (Ässän) houkuttelun jälkeen:

Sakaria kuvaaminen potuttaa

Sakari on ollut mitä oivallisin harjoittelukappale "Kissasta kaveri" -projektillemme. Se on hyvin rauhallinen, sopivasti rohkea ja kuitenkin omaa tilaa antava, luotettava ja keskustelee yllättävän hyvin eleillään Ässän kanssa. Kun molempia jänskättää Sakari monesti esimerkiksi siristelee silmiään ja voi kellahtaa kyljelleen. Jos Ässää jännittää liikaa ja se lähtee pois tilanteesta, Sakari antaa sen mennä. Se ei myöskään säpsy tai tee äkkinäisiä liikkeitä ja antaa Ässän monesti rauhallisesti haistella itseään.

Ässää vähän jänskättää olla näin lähellä kissaa, ja Sakari seuraa kiinnostuneena Ässää

Käyntien myötä Ässän luotto Sakariin on lisääntynyt jatkuvasti. Se mm. antoi Sakarin haistella naamaansa pitkän aikaa, vaikka selvästi jännää olikin. Se myös menee itse rohkeammin haistelemaan Sakaria ja ei jännitä sen kohtaamista ja lähelläoloa enää niin paljon. Pipa taas on pysynyt porukoista ulkona, se viettää mieluusti aikaansa sohvan alla ja sieltä tullessaan ei ole kiinnostunut tulemaan Ässän lähelle vaan katselee mielummin kauempaa Ässän ja Sakarin puuhia. Eilen koko porukka pötköttikin loppuillasta reporankoina ympäri huonetta, kissat korkealla ja Ässä pitkin pituuttaan sohvalla. Välillä on rankkaa olla kissan kaveri.

torstai 1. elokuuta 2013

Tottelen vilkkaasti kun haluan

Treeneistä ei ole tullut kirjoiteltua blogiin pitkiin aikoihin. Olen paitsi laiska lukemaan seikkaperäisiä selvityksiä treenien kulusta niin myös laiska niitä kirjoittamaan. Tämän takia moiset ovat kokonaan jääneet, kun ei niistä ole itselle mitään iloa. Jotain yhteenvetoja tai vastaavia fiilistelyjä, tavoitteita tai sen hetkisiä onnistumisia ja epäonnistumisia olisi kuitenkin hyvä kirjoitella välillä ylös. Joten täältä pesee..
Kesä on ollut aikamoista sinkoilua harrastusten parissa. Tehty ollaan vähän kaikenlaista, mutta en tiedä ollaanko juuri saatu aikaiseksi mitään järkevää? Tässä syksyn lähestyessä (hyi) on kuitenkin alkanut se tuttu polttelu - mää tahdon joihinkin kokeisiin/kisoihin/minne vaan! Mutta sinne ei ihan summittaisella hupsuttelulla pääsekkään.

 "Miksei koirilla ole uimakisoja?"
Varsinkin tanssin saralla treenit ovat olleet varsin yleispäteviä, eivätkä ole vieneet ohjelmaa suuntaan tai toiseen. Lähinnä sellaista höntsäilyä ja aktivointia ja hauskanpitoa. Syyskuun kisat lähestyvät kuitenkin kovaa vauhtia, joten hommaan oli saatava taas joku tolkku. Tämän seurauksena eilisissä treeneissä valittiin ohjaajan avustuksella uusi tanssibiisi, joka on edellistä paljon iloisempi ja letkeämpi. Joku saattaa kyseisen biisin menneiltä vuosilta muistaakkin: Lou mega - mambo nro 5. Vedettiin myös välipalkkauksella vanha ohjelma kokonaan läpi, jotta näin selvät treeniä vaativat kohdat. Viimekerrasta onkin taas hetki, joten muutamassa kohdassa on muistuteltavaa niin itselle kuin koirallekkin.
Aloitimme myös heinäkuun alussa aivan uuden harrastuksen, eli rally-tokon! Halusin päästä kokeilemaan, josko rally-toko soveltuisi Ässälle paremmin kuin motivaatio-ongelmien kuningas toko. Ässä olikin tässä hommassa aivan omiaan, innokas ja pätevä. Lähes kaikki liikkeet ovat entuudestaan tuttuja, joten kisoihin voisi mennä heti, kun opin lukemaan kylttejä. Tosin tässäkin lajissa on alkanut nostaa päätään vanha tokosta tuttu ongelma: seuraaminen sucs. Eli Ässän motivaatio on parilla viimekerralla seuraamisen osalta alkanut muistuttaa matkalaukku-meininkiä, jolloin seuraaminen on sivulla löntystelyä kontaktin ollessa vain kaunis sana. Mitä tapahtui? Missä meni vikaan? Miksei tanssissa ole tällaisia ongelmia?



Seuraaminen sujuu oikein mallikkaasti, jos Ässä siitä innostuu. Silloin seuraaminen on iloista ja ja tekniikkakin ihan riittävä. Mutta tämä liike todellakin on sellainen, mikä kärsii treenikertojen määrästä muuttuen pakkopullaksi. Rally-tokossa teemme aina radan, koska ohjaaja yrittää opetella suorittamaan rataa ja lukemaan kylttejä. Tällöin siinä on valitettavasti paljon seuraamistakin, vaikkakaan ei tokomaisen pitkää tylsää pätkää ja välissä on temppujakin.

Missä siis on ongelma? Todennäköisesti ainakin liiallisessa seuraamisen treenaamisessa, mutta kun se pirhana vie on vaan aika olennainen osa näitä lajeja. Myös palkkaukseen on kiinnitettävä huomiota, sillä vaikka koiratanssissa Ässä on ihan liekeissä nakeista, niin tässä ne eivät enää riitä. Seuraaminen on liian tylsää. Koiratanssissa se aina kuitenkin onnistuu pidempiäkin matkoja, eikä Ässää potuta. Tosin tanssissa pääsääntöisesti keskitynkin harjoittelemaan joko kokonaisuutta tai tiettyjä kohtia (temppuja), koska seuraamisenhan Ässä jo osaa. Eli missä mennään vikaan?

 Ässä toko-treeneissä paikkamakuussa. Kuvan otti Liisa-Ida Sorsa.

Olen jo kauan ollut sitä mieltä, että mulla on asennevamma tokoa kohtaan. Tai siis varmasti nauttisin siitä ja hinkkaisin mielelläni kaikenlaista, mutta koiran kiinnostuksen ollessa nolla ei itseäkään innosta. Eli ehkä kyse on kuitenkin muunlaisista(kin) asioista. Helpoimmin osaan poimia kaksi asiaa: palkka ei ole tarpeeksi hyvä (ja vaihteleva) ja seuraamista jankutetaan liikaa (tämä on ollut jo kauan tiedossa). Olen kuitenkin alkanut pohtimaan, josko Ässän hyvin vilkkaalla luonteenlaadulla olisi osuutensa asiaan. Ässähän on luonnetestattukkin erittäin vilkkaaksi koiraksi, jonka määritys on seuraavanlainen:

"Reaktio on hyvin nopea, väistämisliike on melko pitkä. Koira ei pysty välittömästi kohdentamaan häiriötä ja siinä esiintyy lievää keskittymiskyvyn puutetta. Koirassa ei ole havaittavissa tasapainottomuutta." Lähde cockerspanieleiden JTO

Pointtini tekstissä oli se, että Ässän kanssa on helpompi harrastaa nopeatempoisempaa ja vaihtelevaa lajia, kuin vaikkapa tokoa. Pitkä tasainen seuraamispätkä asettaa tietyllä tavalla haastetta, kun koira mielummin tekisi kymmenen asiaa sekunnissa yhden sijaan. Tässä kohtaa olen tosin itsekkin voinut mennä metsään sillä, että olen yrittänyt välillä nostattaa Ässän kierroksia innokkaamman suorituksen saamiseksi, jolloin ainakin paikkamakuu on tuskaa (tämän opin viimekerralla tokotreeneissä).

Olenkin yrittänyt monipuolistaa treenejä, mutta aina se himputin seuraaminen siellä kuitenkin on. Ellen tee puhtaasti maahanmenoa tai seisomista. Mutta niillä ei ehkä vielä kisoihin mennä.

Miten siis parantaisin meidän toko ja rally-toko harrastustamme? Itse keksin seuraavat asiat:

- superpalkkaa! (oma ruoka, luu, erikoisherkku)
- vaihtelevat treenit (tätä yritän aina muutenkin)
- Vältä seuraamisen treenausta viimeiseen asti (se osaa kyllä) ja treenaa mielummin temppuja!


Ja tähän postaukseen saa erittäin mielellään jakaa vinkkejä ja neuvoja aiheesta. Me lähdemme nyt rally-toko treeneihin.