keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Tampereella

Nyt onkin ollut kunnon päivitystauko, kun meillä on ollut netin kanssa vähän ongelmia. Nyt sen kuitenkin pitäisi toimia joten kuten, joten pääsin vähän blogiakin vihdoin päivittelemään :) Parissa viikossa on kyllä tapahtunut hirveästi kaikkea, joten en mitenkään muista/jaksa kirjoittaa tähän yhteen päivitykseen kaikkea kerralla. Jos vähän yrittäisin ryhmitellä asioita, ja kertoilla niistä sen mitä muistan..

Ässän sopeutuminen
Tampereella asumiseen on sujunut oikein mallikkaasti. Vähän poikaa hämmästytti ja stressasi alussa lauman pieneneminen, mutta hienosti se on nyt ottanut Liisan (kämppikseni) laumansa jäseneksi. Poikaa on myös alkanut hieman stressaamaan poissaoloni, mutta sekin on nyt helpottanut. Lähinnä stressaaminen on ilmentynyt minun jatkuvalla seuraamisellani kotona ollessani. Joskus Ässä on myös alkanut ulista minun lähdettyäni, mutta on yleensä lopettanut sen pian.

Katukuvaan sopeutumisessakin oli aluksi joitain ongelmia. Vastaantulevia ihmisiä ja pyöräilijöitä piti pällistellä ja tien reunassa kävely oli vähän hakusessa. Uuden paikan jännitys lisäsi myös hihnassa vetämistä. Niimpä ensimmäisillä lenkeillä Ässä risteili tien laidasta laitaan jatkuvasti vetäen. Nyt poika on kuitenkin oppinut kävelemään reunassa, mitä nyt joskus pitää jonkun ihmisen perään tulla keskelle tietä kyttäämään. Vetäminen on myös vähentynyt harjoittelun myötä ja jännityksen vähennettyä.

Treenauksen
puute on aiheuttanut sen, että Ässä välillä tulee luokseni seisoskelemaan ja katselemaan sen näköisenä, että annas jotain hommia. Se on myös hakenut itselleen puuhaa lenkeiltä, jolloin se kulkee entistä enemmän nenä maassa. Meidät onneksi hyväksyttiin nyt Pirkanmaan Pelastuskoiriin treenaamaan, joten ensi viikolla on taas luvassa äksöniä. Johan sitä rupesi itsekkin kaipaamaan..

Matkustaminen
busseilla ja junissa on alkukankeuden jälkeen sujunut aika mallikkaasti. Ensimmäisellä junareissullaan Ässä inisi ja ulisi, eikä oikein suostunut rauhoittumaan. Bussissa se myös mekkaloi aina, kun joku nousi kyydistä pois. Toisella kertaa se oli jo junassa paljon rauhallisempi, mitä nyt välillä haukahti muille koirille ja ynisi matkan loppuvaiheessa. Bussissa se osaa jo rentoutua kunnolla, ja makoilee vain rauhallisesti lattialla.

Ulkoilumaastot ovat oikein mukavat täällä Hervannassa. Metsää on paljon vieressä, ja vaikka suuren alan siitä vievätkin kuntoilupolut, niin on siellä tilaa myös pitää koiraa irti. Ässä onkin aina ihan innoissaan, kun se pääsee metsään vapaana kirmaamaan. Monet kerrat olen siellä jo vähän eksynytkin, mutta aina olen kuntopolulta löytätänyt jonkun ystävällisen ihmisen suuntaa neuvomaan. Joka päivä en kuitenkaan metsään jaksa lähteä tarpomaan, mutta onneksi tässä vieressä on kaunis Ahvenisjärvi, jonka ympäri menee polku. Siellä sitten teemme hihnelenkkejä, jolloin Ässä saa tilaisuuden kyttäillä lammen sorsia. Koirapuistokin on ihan vieressä, ja siellä Ässä tykkää käydä nuuskimassa muiden hajuja. Joskus olemme menneet myös muiden koirien kanssa samaan aikaan, ja onpa tuo pari kertaa leikkimäänkin innostunut. Hajut kuitenkin vievät yleensä lopulta voiton kaikesta.

Marsujen
kerroshäkkikin on viimein valmis! Ja siitä tulikin todella hieno, vaikka itse sanonkin. Marsut ovat myös sopeutuneet uusiin asuntoihinsa vaivatta, ja minusta on ihanaa, että ne asuvat huoneessani. Aluksi ne tosin valvottivat öisin konserteillaan, mutta nyt saan nukkua yöni jo ilman korvatulppia. Olen myös kiintynyt marsuihin taas huimasti enemmän, kun ne ovat tuossa vieressä kokoajan puuhailemassa ja pulisemassa. Onnista en olekkaan ennen jostain syystä jutellut tänne mitään (kai?), mutta Onni on siis pieni trikkipoika, ja hän tuli tänne Veetin kaveriksi. Onni oli todella piskuinen tullessaan, mutta nyt se on kasvanut ihan hyvin. Voisinkin laittaa tähän kuvan Onnista ja Veetistä Onnin tulopäivänä (oli silloin 5vk). Nykyisinhän se on jo isompi.

Ei kommentteja: