Tällaisella porukalla aloitettiin tämän vuoden mejäilyt eli verijäljestys, mukana menossa siis spanielikaksikon lisäksi kolme mäyrää, Mila, Uno ja Niilo. Lauantai-ilta siis tuli vietettyä hyvästä kelistä huolimatta metsässä veristä sientä raahaten, kun joku järkevämpi olisi voinut löytää itsensä terassilta. No, kivaa oli kaikilla räpellyksestä huolimatta.
Spaat odottelee nätisti vuoroaan.
Mäyrätkin odottaa, tosin Niilo oli aivan varma omistajan hyljänneen kolmikon metsään.
Jälkien teko ei mennyt meillä suunnistustaidottomilla ihan putkeen ja koirillakin oli vähän hakemista jäljillä. Femma oli aluksi liekeissä verestä ja lähti jäljelle kovalla innolla hienosti suoraa pätkää jäljestäen. Onnistuttiin kuitenkin hukkaamaan jälki, jolloin tajusin jäljen merkkauksen olevan aivan liian puutteellista, joten sähläykseksihän se sitten meni. Mutta ai että, kun oli pieni spanieli riemuissaan sorkkansa löytymisestä! Jopa niinkin riemuissaan, että onnistui karkaamaan seuraavan koirakon suoritusvuorolla hihnastaan ja juoksemaan meidän perään jäljelle.. Onneksi mäyrällä oli homma hanskassa, joten ylimääräiset spanielit ei paljoa menoa hetkauttaneet.
Ässäkin pääsi huvin vuoksi jäljestämään yhden kämmäämämme jäljen ja tyyppi olikin aika innoissaan aktivoinnista. Maasto tosin kivikkoisena oli vähän rankka, onneksi jälki oli lyhyt.
Onnelliset sorkkaeläimen jäljittäjät
Ässän vointi on ollut onneksi hyvällä mallilla ja se on jaksanut kivasti metsälenkeilläkin mukana. Hihnalenkeillä peitsaus tulee turhan helposti mukaan kuvioihin ja sehän jumittaa nopsaan. Niinpä yritän liikuttaa Ässää mahdollisimman paljon fleksissä ja vapaana, mikä tuntuu tekevän sille hyvää. Ehdoton eläkeläinen se silti on, sillä pari kertaa olen kokeillut jotain tokomaista hömpöttelymielessä ja sellaiset sillä ottaa aika äkkiä kropan päälle. Niinpä Ässä saa jatkaa eloa iloisena mukana seilaavana eläkeläisseuralaisena, mistä se tuntuukin kovasti nauttivan. Tärkeintä on päästä mukaan, ei sillä niin väliä minne ja mitä tekemään :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti