maanantai 22. kesäkuuta 2015

Femman luustokuvaukset



Nyt näkyy koiranetissä Femmankin luustokuvausten tulokset. Femma kävi läpivalaistavana pari viikkoa sitten Juha Kalliolla Eläinystäväsi lääkärissä. Kyseessä siis sama lääkäri, joka on hoitanut Ässän polvileikkaukset. Yhteensä koko toimitus maksoi kaikkine kuvineen 250 e, mikä on varsin käypä hinta osaavasta paikasta (ja ihan noin yleiselläkin tasolla). Alun perin arvio oli, että puhdasta on kaikki ja lonkat A tai B. Kennelliitossa ei oltu eri mieltä joten Femman tutkimukset tulivat takaisin seuraavanlaisina: kyynärät 0/0, lonkat A/A ja polvet 0/0. Selän tuloksia odotellaan vielä, mutta niistä Kalliolla ei ainakaan ollut huomautettavaa, joten odottelen ihan hyvillä mielin.

Pyysin kuvat mailiin ja muokkailin niistä tyylikkäästi paintilla oheiset kuvasarjat. Klikkaamalla voi ihastella isompana.

 Femman kyynärkuvat 0/0

 Lonkat A/A

Selkäkuvat

Nyt kun on tältä osin todettu pikkulikka terveeksi niin voidaan hyvillä mielin jatkaa agilityn harrastamista. Autoharjoittelun takia treeneistä on ollut taukoa, mutta homma on onneksi mennyt eteenpäin ja ensiviikolla päästään varmaan taas treeneihin. Myös mejäkoepaikkaa olen yrittänyt meille saada, josko pääsisi sitäkin kokeilemaan. Yhteen kokeeseen oltaisiin jo päästy, mutta en uskaltanut ottaa riskiä hyvin alkaneen autoharjoittelun pilaamisesta. Ehtiihän sitä.. :)

6 kommenttia:

Maarit Mäki kirjoitti...

<3 !! :)

t. tyytyväinen kasvattaja

Hanne kirjoitti...

Kyllä jää hyvä mieli tuollaisista tuloksista.
Miten on, voiko tilanne muuttua vielä myöhemmin, pitääkö tuon ikäistä kuvauttaa toisenkin kerran?

Aliel kirjoitti...

Onni on terve koira! :) Oletteko silmätarkkiinkin vielä menossa?

Anne kirjoitti...

Hanne: Niinpä! Ei tarvitse kuvauttaa virallisesti enää uudelleen. Polvet täytyy tutkia virallisesti uudelleen kolmen ikävuoden jälkeen (muistelisin?), jos haluaa pysyvämmän lausunnon. Eli seuraavan kerran kuvaillaan vasta, jos oireita ilmaantuu :)

Aliel: Todellakin! Silmätarkkiinkin mennään sitten joskus, vielä en ole sillä vaivannut päätäni.

Jannika kirjoitti...

Vitsi olis siistiä nähdä Femma aksailemassa! Mulla on just alkeiskurssilla yksi about Femman ikäinen cockeri ja vitsi sitä on hauska koutsata :D

Anne kirjoitti...

Senkus tuut kattoon ;) Ehkä pitää yrittää saada sitä joskus videolle, vaikka mähän olen ihan ulalla vielä tässä lajissa. Ässä oli niin paljon hitaampi ja siitä on jo pitkä aika.. Nyt tosin treenit vähän paussilla, kun on tuo autoilua rajoittava tekijä :P