Äitini sanoi, ettei ollut nähnyt Ässän hymyilevän hetkeen niin, kuin se olemuksellaan hymyili päästessäni mukaani Helsinkiin. Kai se vaan kuvittelee vieläkin olevansa minun koira, jos koirat nyt osaavat sellaisia ajatella. Salaa olin iloinen, ja onhan meillä kolmella ollut kivaa. Ässä tuo tähän laumaan oman Ässämäisen mausteensa huumorilla höystettynä.
Mutta koska Ässä on Ässä, eli huonon karman kohde ja altis sattumuksille, se meni repimään kyntensä irti metsälenkillä. Niinpä se kotiuitui Helsinkiin tassu paketissa, mukavasti kipulääkittynä ja pönttö päässä. Ensimmäinen ilta sillä meni sählätessä ja asuntoon kantautuvia ääniä ihmetellessä, mutta sen jälkeen alkoi arjen opettelu kaikille. Ensimmäinen viikko meni itsellä totutellessa kahteen koiraan, sen jälkeen elämä on ollut varsin mukavaa. Nyt tuntuu taas siltä, että täällähän se on ollut aina.
Ässän tulo on tarkoittanut myös auton tuloa Helsinkiin, sillä vietämme viikonloput pääsääntöisesti Tampereella. Femman ja autoilun suhde on kehittynyt johonkin suuntaan, ehkä kirjoittelen siitä myöhemmin lisää. Auton myötä kunnon metsälenkkejä on kuitenkin mahdollista tehdä viikonlopun lisäksi myös viikolla, vaikka ihan hetkessä tästä ei metsään hurautakaan. Metsälenkkien vähentymisestä huolimatta Ässän vointi on ollut erinomainen, ja satunnaisiin kangisteluihin kotikutoinen hieronta tuntuu tehoavan ihan hyvin. Ässä myös on yllättävän nopeasti sopeutunut kaupunkielämään ja hihnalenkitkin sujuvat hienosti. Oi onnea omistaa kaksi täyspäistä eläintä!
Tosin tassun parannuttua Ässä kehitti itselleen huulipoimutulehduksen, jota nyt parannellaan. Oppiipa arvostamaan Femman (ainakin toistaiseksi) vaivatonta eloa.
