Ei enää ihan mahoton

Meille on Femman kanssa tapahtunut nyt se hetki, jota olen odottanut. Pennun tullessa sitä on ensin ihan ihmeissään, että millainen tämä uusi koira nyt sitten on ja miten sen kanssa ollaan. Siinä yhdessä elellessä se alkaa pikkuhiljaa valjeta ja tottakai se uusi koira on ihan erilainen kuin edellinen. Vanhat kikat eivät enää toimikaan ja koira toimii ja ajattelee ihan eri tavalla mihin on tottunut. Femman kanssa en edelleenkään voi lakata ihmettelemästä sen intoa leikkiä ja ihanaa sosiaalisuutta muita koiria kohtaan. Samalla sormi on mennyt suuhun pariinkin otteeseen linturumban kanssa, kun Ässä on aina ollut sellainen polulla köpöttelijä.

Nyt on kuitenkin tuntuu siltä, että alan tuntea tuon koiran. Sen kanssa osaa jo toimia ja yhteiselo on ikäänkuin mennyt urilleen. Tietysti penneli edelleen kasvaa ja kehittyy ja molemmilla meillä on vielä paljon opittavaa ja opetettavaa. Mutta just nyt meidän yhteiselo on aika kivaa ja sujuvaa lintuongelmista huolimatta.

"Siellä tais vilahtaa lintu!"

Jos sitten pitäisi kuvailla millainen se on, niin mitähän sitä sanoisi. Kaikkia se rakastaa ja muille koirille haluaa tällä hetkellä olla kovin pieni ja kiltti tytteli. Kavereiden kanssa meno voi kuitenkin olla aika rajuakin. Femmassa on ikäänkuin kolme puolta: pienenpieni kiltti ihmistä rakastava sylikoiratyttö, innokas nopea hauska harrastuskaveri ja tosimeiningillä lintuja hakeva metsäkoira. Energiaa ja vauhtia siinä piisaa kuin pienessä kylässä, mutta rauhoittuminenkin onnistuu eikä kuitenkaan vedä överiksi vilkkauden kanssa. Oma ihminen on Tärkeä, joten yksinollessa eteiseen raijataan kasa ihmisten vaatteita, joilla maaten odotetaan omia kotiin. Sisällä sitten nautitaan läheisyydestä, mielellään nokka kiinni ihmisen naamassa tai kaulalla. Leikkiminen on tosi kivaa, mutta namitkin on parhautta. Parasta maailmassa on ehkä kuitenkin ne ihanat linnut, vaikka niihinkin suuntautuvaa käyttäytymistä näköjään pystyy muokkaamaan. Omista taidoista ja viitseliäisyydestä sitten lienee kiinni, miten paljon. Aika tyytyväinen olen tällä hetkellä meidän pikkulikkaan, vaikkei ihan helpolla aina päästäkkään ;)

Pikkulikan perusilme. Ihan on fiksu koira?

Yleisen pohdinnan päätteeksi vähän kuulumisiakin. Ollaan käyty Femman kanssa koiratanssitreeneissä ja kuluvalla viikolla tuli treenattua pitkästä aikaa agilityäkin hyvässä seurassa. Tänään aamulenkillä metsässä (vapaana!) törmättiin 6kk borterterrieriin, josta Femma sai kivan leikkikaverin. Kohtapian selvisi, että hehän asuvat ihan naapurissa! Ehkäpä siis jatkossakin luvassa leikkiseuraa sieltä päin. Yleensähän en päästä Femmaa muita katsomaan ja tämä yksi kerta näyttikin kostautuvan heti seuraavien koirien tullessa vastaan, kun vähän piti käydä luvatta moikkaamassa. Tätä siis treenaillaan edelleen, onneksi vastaantulijat olivat tällä kertaa kilttejä.

Lenkillä saatiin borterterrieripennusta kaveri

Tänään oli iltapäivällä myös luvassa erikois-aktiviteetiiä, kun lähdettiin Femman kanssa Tampereen Pikkukoirien järkkäämään koirauintiin Nokian koirauimalaan! Hienosti se Femma siellä pulikoi kavereiden kanssa ja kivaa oli. Kuivatuksen imuria muistuttava turbofööni vain oli ihan kamala, mutta loppua kohden siihenkin totuttiin. Iltalenkki tehtiin vielä kavereiden kanssa Vuoreksen kaduille ja metsiin geokätköjä hakien. Kyllä on touhua taas riittänyt yhdelle päivälle.

Parasta oli hakea leluja

 Uintikaverit mäykky-cotton Oliver ja snautseri Luna

Utsjoki ja Pohjois-Norja

Ja niin me lähdettiin reissuun. Matka alkoi maanantaina illalla juna-asemalta, jossa hypättiin Femman kanssa yöjunaan. Oma hytti olisi ollut turkasen kallis, joten hyödynnettiin VR:n tarjousta istumapaikoista ja matkustettiin 28 eurolla (+5e lemmikkimaksu) Rovaniemelle asti. Yö sujui ihan leppoisasti Femman nukkuessa häkissään ja minun pötköttäessä kolmella penkillä. Tiistaina matka jatkui bussilla Kaamakselle, josta kaverini haki meidät Utsjoelle tunnin automatkan päästä. Perillä oltiin niin ajoissa, että ehdittiin vielä iltalenkillekin pimenevään tunturiin.

Varoitus: tämä teksti on kilometrin mittainen ja täytetty noin miljoonalla kuvalla. Osa kuvista Tanjan ottamia. Lisää kuvia löytyy täältä.

Utsjoki-city pilkistää ja silta Norjaan. Tenojoen toisella puolella kaikki on Norjaa.

Matkalla tunturiin

Femmalla ja Kidellä oli heti alusta asti meno päällä. Chihutytöt Naava ja varsinkaan Hilla eivät oikein arvostaneet kakaroiden menoa, vaikka loppulomasta taisivat jo tottua painimölinään. Onneksi pennut osasivat myös rauhoittua toistensa seurassa, joten ihan jatkuvaa painiruljanssia ei tarvinnut isompien kestää. Viikon aikana painimatseissa nähtiin mm. spanielin päälläistuntaa, taklauksia, kuperkeikka-hämäyksiä, vaanintaa, tarkkoja lappukorviin tähdättyjä hyökkäyksiä sekä piraijamaista sokkona napsivaa hammastelua. Siinä missä spanieli vaan ajattelematta hyökkää ja napsii hampailla ympäriinsä, pohti tämä pieni paimenpirulainen selvästi erilaisia taktiikoita lappukorvien menoksi. Ja kehittyikin viikon aikana siinä aika hyväksi pakottaen Femmankin miettimään omia liikkeitään. Ei käynyt aika tylsäksi näitä seuratessa.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä eli keskiviikkona lähdettiin kaverin "takapihalla" avautuvaan tunturiin tutustumaan Utsjoen maastoon. Aika komeaa oli. Femma oli riemuissaan, kun oli tilaa juosta ja lampia pulikoida. Päälle parituntisen lenkin aikana se ei juuri tainnut pysähtyä. Porojakin nähtiin etäältä.

 Kaukana näkyy Norjan lumihuippuiset vuoret

 

Femma oli erityisen kateellinen näistä uima-altaista

Tuuli pöllyttää pienen söpön bortsun suureksi karjalankarhukoiraksi

Torstaina tehtiin useampikin retki, josta toinen suuntautui hyvin tuulisen Ailikas-tunturin laelle, joka on aivan Utsjoen vieressä. Tuuli ei ollut edes pahimmillaan, vaikka siihen pystyi melkein nojaamaan kaatumatta. Poroerotukset ovat kuulemma juuri aluillaan, joten poroja ei enää näkynyt. Illemmalla tehtiin vielä reissu Tenojoen varteen, mutta se jäi kokonaan kuvaamatta.

Tuuli vie turkin ja korvat mennessään.

Vaivaiskoivua ja variksenmarjaa riitti

 

Etsi kuvasta spanieli. Femma lempipuuhassaan, ei haitannut tuuli tai kylmä.

Onnellinen rypenyt spanielin turjake.

Sitten alkoikin homma mennä jännäksi, nimittäin torstai-iltana joukkomme kasvoi kahdella ihmisellä ja yhdellä kiinanharjakoiralla. Femma oli innoissaan uusista ihmisistä ja Nele-koirasta, mutta Nele piittasi pennuista tasan yhtä paljon kuin Hilla ja Naava. Femma osasi onneksi hienosti mennä lauman jatkona, vaikka ei suurta suosiota saanut kuin Kideltä. Onni on omistaa sosiaalinen koira, Ässän jälkeen sitä osaa arvostaa. Perjantaina retkeiltiin jälleen lähituntureissa auringon paisteessa.

 Matkalla tunturiin

Toinen siisti, toinen turjake, nättejä molemmat

Urpo ja Turpo taas vauhdissa Ailikaalla, Naava toimii poliisina

 Koko konkkaronkka

 

Tanja sai napattua Femmasta ja Nelestä näinkin hyvän pönötyskuvan.

  Maisemat Ailikkaalta oli aika mukavat, Nele poseeraa ilta-auringossa. Tanjan ottama.

Lauantaina päästiin itse asiaan ja suunnattiin nokka kohti Norjaa. Utsjoellakin riitti katseltavaa ja upeita maisemia, mutta naapurimaakin oli nähtävä. Lauantaina tähtäimessä oli Hamninbergin hylätty kalastajakylä (jonka asuntoja ihmiset nykyisin pitävät ilmeisesti mökkeinä) ja missä sijaitsee myös Euroopan koillisin kohta. Välipysähdykset tehtiin Suomen puolella Nuorgamissa sekä Norjassa Mortensnesissä ja Vesisaaressa eli Vadsøssa.

 Nuorgamissa pysähdyttiin tunturiin ulkoiluttamaan koiria. Kuvassa tunturikoivuja.

 Mortensnesissä. Keskellä uhrikivi, jolle entisaikain saamelaiset uhrasivat kalaöljyä hyvän kalaonnen saamiseksi. Paikalla oli myös iänaikaisten kotien kivikehiä ja muuta vastaavaa. Tanjan ottama.

Hamninbergin kalastajakylästä

 

 

Majakkaa oli päästävä katsomaan!

  Kohta perillä!

Karua rantaa

Aurinko laski, ennenkuin ehdittii kiivetä näiden yli takaisin autolle. Onneksi oli hyvät lamput.

Tämä reissu loppui autolle päästyämme öiseen piknikkiin ja biitsillä kävelyyn kuun valossa. Kuva Tanjan ottama.

Sunnuntaina oli toinen reissupäivä ja tarkoituksena ottaa vähän rennommin, sillä lauantainen kotiinpääsy venähti myöhään. Koirat (tai ainakin pennut) alkoivat olla aika naatteja kaikesta reissaamisesta, painimisesta ja ulkoilusta. Tällä reissulla oli tarkoitus yleisesti kierrellä vähän toisella puolella Pohjois-Norjaa kätköjä hakien (taas yksi harrastus lisää, tällä reissulla opin geokätköilemään) ja päättää päivä Langnesiin. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Norjan puolella tunturissa, jossa Femma alkoi ikäväksi ontumaan toista etujalkaansa. Sen osalta ulkoilut siis loppuivat siihen, mikä ei välttämättä ollut yhtään paha asia. Tassussa ei mitään näkynyt, liekö siis ollut täräyttänyt jalkansa kiipeillessä, juostessa rinteillä tai painiessa.

Femma Norjan tuntureilla

 Aikuisilla oli omat juttunsa, ne menivät kauniisti porukassa pentujen pööpöillessä omiaan.

 Hyvä kuvaus meidän porukasta: Kidellä on joku keppijuttu, Femma liitää nenä maassa kauheaa vauhtia, Hilla ja Naava ovat omistajansa lähellä ja Nele poseeraa iloisena kameralle. Kuva Tanjan ottama.

 Joko otit kuvan, että sais namia?

Lopulta saavuttiin Lagnesiin ja päivä alkoi olla taas lopuillaan.

 Sieltä löytyi jotain toisen maailmansodan aikaisia raunioita, sekä maan alla oleva bunkkeri. Kuva Tanjan ottama.

Kivet olivat vähän erilaisia kuin Suomessa, tämäkin näyttää ennemmin joltain männyn pinnalta eikä kiveltä.

 

 

 Auringon laskiessa pidettiin taas piknikkiä ennen kotiinlähtöä, maisemissa ei ollut valittamista. Kuva Tanjan ottama.

Maanantaina koitti lopulta kotiinpaluun hetki. Lähdettiin suhteellisen ajoissa ajelemaan autolla ja pysähdyttiin matkalla ulkoiluttamaan koiria. Femmalla oli taas vauhti päällä, mutta vähäisen ontumisen takia liikkumista rajoitettiin edelleen. Ajeltiin matka kahdessa osassa, joten yötä vietettiin Kemissä eräässä hotellissa. Femma ja Nele tulivat hyvin toimeen, kun Femma osasi kunnioittaa harjakoiran oman tilan tarvetta. Taas olin kovin iloinen sosiaalisesta spanielistani, joka oli niin ongelmaton matkustettaessa. Tiistaina päästiin vihdoin kotiin. Ontuminenkin loppui jo tiistaina ja Femma on kestänyt jo normaalia lenkitystä, onneksi. Hetkellinen ankeus koitti palatessamme tuntureiden laakeasta normaaliin suomalaiseen ihmisiä ja autoteitä vilisevään metsään, mutta onneksi täällä uudessa asuinpaikassa on vielä paljon tutkittavaa. Eilen esimerkiksi löydettiin taas hyvä väylä uusille metsäbaanoille, missä saa koirakin painaa mielensä mukaan. Vielä kun Ässän saisin kotiin, niin olisi aika hyvä olla.