Viiksivallu lenkkeilee

Aurinkokin on vihdoin alkanut taas pilkistelemään tämän harmauden keskelle. Me ei Ässän kanssa olla vielä päästy tekemään kunnon aurinkoista lenkkiä kameran kera, koska tehdään lenkit ainakin näin arkisin usein liian aikaisin tai myöhään. Eräänä aamuna suunnattiin kuitenkin Kirskaanniemeen kameran kanssa harmaudesta huolimatta, joten saatiinpa tännekkin taas lenkkikuvia. Loput ovat taas kuvat.fi:n albumissa.

 

Ässä on vallan käyttänyt lenkeillä suihkepantaa, vaikka edelleenkään sitä ei ole tarvinnut käyttää. Paristojen loppuessa olin muutaman päivän pantaa käyttämättä, mutta uskaltauduin silti pitämään Ässää vapaana jäällä. Ja kas kummaa, mitään ei sattunut! Ehkäpä siis uskallan jossain vaiheessa heittää pannan taas komeroon, mutta tällä hetkellä olo on lenkeillä rennompi pannan ollessa mukana. Ässä on  muutenkin nyt ollut todella rento muiden koirien suhteen ja sen joskus alkaessa haukkumaan toiminnan saa keskeytettyä suht kivuttomasti. Edes muutamat luokse tulleet irtokoiratkaan eivät ole aiheuttaneet huomattavaa takapakkia, mikä on aivan loistavaa. Yhtäkään vihaista ei ole luojan kiitos vastaan tullut, vaan kaikki ovat lähinnä tulossa leikkimään tai tutustumaan. Täällä monet ilmeisesti päästävätkin koiransa leikkimään vastaantulijoiden kanssa, jolloin ne ovat oikopäätä tulossa meidänkin luoksemme omistajan huuteluista huolimatta.

  

Huomenna onkin luvassa taas pidennetyn viikonlopun vieton alku, kun lähdemme Ässän kanssa kahdentoista junalla Saloon. Ehkäpä silloin pääsemme vihdoin auringon kanssa samaan aikaan lenkille, jolloin luvassa olisi vähän aurinkoisempiakin kuvia ;) Ässä ei olekkaan pitkään aikaan matkustanut junalla, joten hyvä taas pitkästä aikaa kokeilla sitäkin reissumuotoa. Takaisin tullaan sitten kaverin autokyydillä, joten olen onnistuneesti saanut vältettyä autolla ajon koko reissulta!

ps. seuraavissa kuvissa saadaankin sitten ihailla Ässää siistimmällä kuontalolla, sillä trimmasin sen vastikään. Kyytiä saivat partahaivenet, korvakarvat, tassunpohjakarvat sekä muutavat kropasta sojottaneet haituvat. Nyt kehtaa taas esiintyä!

Mahtavat marsunäyttelyt

Sunnuntaina oli Suomen marusyhdistyksen järjestämät marsunäyttelyt Hämeenlinnassa, joihin otin mukaan kaikki kolme marsusta. Näyttelyissä oli pet-luokka (vastaa koirien mätsäriä) ja kahden eri tuomarin ulkomuotoluokka. Mustikki pääsi ainoana ulkomuotoluokkaan molemmille tuomareille ja kaikki kolme osallistuivat myös pettiin. 

Olen aiemminkin kirjoitellut marsunäytseistä, mutta lyhyenä kertauksena: tuomari arvostelee marsut pöydällä, jonne marsut viedään näyttelylaudalla. Pet-luokassa arvostellaan marsun kuntoa, käsiteltävyyttä ja hoitoa (kynnet leikattu hyvään mittaan, puhdas turkki, korvat, rasvarauhanen jne.) ja ulkomuotoluokassa marsua verrataan rotumääritelmäänsä. Marsurotuja on monia erilaisia, sileäkarvaisia eri väreissä, pitkäkarvaisia erilaisilla turkinlaaduilla, karvattomia, karkeakarvaisia.. Meidän marsuthan ovat abessiinialaisia eli rusetillisia marsuja.

Näyttelyvalmistelut suoritin lauantaina, jolloin puunailin marsut pet-luokkaa varten. Näyttelyaamuna kello oli soimassa seitsemältä ja lähdin varttia vaille kahdeksan matkaan. Näyttelyt alkoivat vasta kymmeneltä, mutta eläintentarkastuksen takia näyttelypaikalla oli oltava ajoissa ja koukkasin vielä Pälkäneen kautta hakemassa toisen näyttelyyntulijan kyytiin. Ennen näyttelyä jokainen marsu siis tarkastettiin erilaisten tarttuvien loisten ja muiden varalta.

Ylhäällä oikealla puolella mun marsujen näyttelyboksit. Ylhäällä yksinään Mustikki, alhaalla Rambo ja Tirri. Alakuvassa Mustikki hengaamassa boksissaan.

Näyttelyt itsessään sujuivat erinomaisesti. Paikalla oli tarpeeksi tilaa kaikille ja ruokatauolla sai ostaa  oikein käypään hintaan kotiruokaa. Lisäksi myynnissä oli sämpylöitä ja erilaisia leipomuksia. Itse sorruin (kahteenkin kertaan) ihaniin cupcake-leivoksiin, nam! Pet-tuomarina toimi Aida Depner eli marsujeni kasvattaja (Maailman) ja ulkomuotoluokassa oli tuomaroimassa britit Damon Schofield ja Su Schofield.  

 Etualalla marsuja kuljetuskopeissaan. Takana tuomareiden pöydät, oikealla pet-arvostelua ja vasemmalla ja keskellä ulkomuotoluokan tuomarit.

Näyttelypaikalla otin kaikki hyvissä ajoin ennen omaa vuoroaan boksista ja siistin porukan korvia, lyhentelin vielä vähän kynsiä, siistin rasvarauhasia ja turkkia. Marsut osasivat ottaa ihmeen chillisti näyttelypaikalla, vaikka ympärillä oli hälinää. Eniten marsuista yllätti Tirri, joka nuorimpana ja kokemattomampana oli jopa nätimmin kuin Rambo. Rentoutui syliin ja pötkötti vain pitkän odottelun ajan. Tästä täydet kehut Villelle, sillä hän sylittelee marsuja meillä eniten, varsinkin Tirriä. Mustikkikin toi itsestään esiin oikean näyttelytähtösen nuoleskellen tuomareiden sormia ja ollen rauhallisesti laudalla lukuisista esiintymisistä huolimatta. Rambo sen sijaan oli ihan nätisti ensimmäisen tuomaroinnin, mutta joutuessaan tuomariksi opiskelevan koetuomarointiin se pisti ihan ranttaliksi. Jokainen myös taisi tirauttaa pikku pissit kesken tuomaroinnin.. Että näin hyvin käyttäytyviä marsuja ;)

 

  Mustikki arvosteltavana koetuomarilla. Näyttelylaudalla pyyhe pissojen varalle.

Petluokista tuli ihan hyviä pisteitä tiukkaan arvosteluun nähden. Yllättäen Tirriäinen pokasi parhaat pisteet, 96/100 ja kommentin "ihana pörriäinen". Rambo sai 94 pistettä ja kommentin "Teräsmies" ja Mustikki 95,5 pistettä ja kommentin "suloisuus". Huomautuksia tuli muun muassa korvien liasta, kynsistä (leikkaamisen varaa), yleiskunnosta (Rambo ja Tirri ruipeloita ja Mustikki hiukan rehevä) ja pienestä karvanlähdöstä. Tirri ja Mustikki saivat palkinnoksi kisoista kunniamaininnat.

Tirri poseeramassa kotona oman kunniamainintansa eli KuMan kanssa.

Todellinen jättipotti tulikin sitten ulkomuotoluokasta, jonne olin Mustikin ilmoittanut. Mulla on aina ollut sellainen käsitys, että Mustikki on "sellaista ihan hyvää keskilaatua" ja että mitään palkintoja olisi ihan turha odotella. Yllätys olikin siis melkoinen, kun Mustikki sijoittui toisella tuomarilla kolmanneksi ja toisella neljänneksi parhaaksi 12 marsun joukosta! Se myös sai molemmilta sertit, joten Suomen muotovalion arvo on enää yhden sertin päässä! Ainakin toiselta tuomarilta muistan hänen kehuneen erityisesti Mustikin korvia, silmiä, ruumiinmuotoa ja rusettien paikkoja. Miinusta tuli sitten karvan pehmeydestä (toisen tuomarin kohdalla siinä(kin) luki vain "good"). Ohessa pätkä arvostelusta:

"very niced placed saddle rosettes, very clear and disting. Nice rumprosettes, slight douplehip. Good center ridge. Fair rump ridge, nice main(?) and head furnishings"

Kotona vielä poseeraus palkintojen kanssa. Siniset vasemmalla serttejä, vihreä pet-luokan KuMa.

Kasvattajan pyynnöstä osallistuimme Mustikin kanssa vielä jalostusluokkaan, jossa arvostellaan marsu kasvattiensa perusteella. Mustikin sukulaisia olikin paljon paikalla, näin siltä kolme lasta ja sen täysveljen. Kaikki vallan ihania! Jalostusluokkaan osallistui vain kaksi marsua, Mustikki ja sen täysveli, jolla myöskin on isohko lapsikatras. Toinen tuomari valitsi Mustikin paremmaksi, toinen sen veljen. Mustikki osallistui myös toiselle tuomarille kasvattajaluokkaan, jossa kasvattaja ilmeisesti esittää parhaimmistoaan(?) ja sitten tuomari valitsee parhaan kasvattajan. Siinä valitettavasti sijoittuivat sitten muunrotuiset marsut.

 Kasvattajaluokka. Ihan takimmaisena Maailman abyt, toiseksi viimeinen on Maailman Karvaturri, Mustikin täysveli.

Varsinaisesti ei nyt näyttelykärpänen päässyt puremaan, mutta kyllä sille Mustikille on ihan pakko se kolmas serttia jostain hakea! Olisihan se nyt upeaa, että taloudessa olisi edes yksi Suomen muotovalio ;) Päivästä jäi siis hyvät, vaikkakin hyvin väsyneet fiilikset surkeiden yöunien ja pitkän päivän takia. Onneksi Ville oli ollut ainakin osan päivästä kotona ja hoitanut Ässän pissatukset, jotta reissu ylipäätään oli mahdollinen. Vihdoin kymmenen maissa Ässäkin pääsi päivän pidemmälle lenkille, jolloin koiraa saattoikin pitää ihan huoletta vapaana autiossa pimeässä metsässä. Yksi kuva lenkiltäkin, jos joku meinaa saada yliannostuksen marsuja:

ps. ei ulkoiltu hiihtoladulla, vaikka siltä ehkä näyttää

Ohjelma kasassa

Meillä on nyt tanssiohjelma kasassa! Ensimmäiset 30 sekkaahan on ollut jo hyvän aikaa ja se pätkä ohjelmaa onkin ihan hyvin hallussa. Edellisten treenien perusteella keksin ohjelman minuuttiin saakka sekä loppuasennon, mutta tämän päivän treenejä ajatellen halusin kehittää ohjelmaa eteenpäin. Niinpä eilen istuin kuuntelemaan musiikkia, hyppelin kokeeksi sen tahtiin olkkarissa ja pohdin eri liikkeitä. Siitähän se sitten lähti ja keksin samantein liikkeet loppuohjelmaan. Muutamaa yksittäistä liikettä ehdin treenailla Ässän kanssa, joten jäipä tämänpäiväiselle treenikerralle tekemistä. Ässä osaa lähes kaikki uudet liikkeet, joten suurin homma lienee kursia ohjelma kasaan.

Tänään oli sitten treenit ja hyvät treenit olikin. Paikalla oli lisäkseni kouluttaja ja yksi treenaaja. Aikaa siis oli yllin kyllin ja tuntui, että ohjelma meni huisin paljon eteenpäin. Esittelin heti aluksi aikaansaamani ohjelman Ässän kanssa "seuraa nakkia" tyyliin. Ohjelma oli kuulemma hyvän näköinen, mutta yksi peruutusliike vaihdettiin erilaiseen etenemiseen, sillä Ässän peruutus oli niin hankalan näköistä (liekö polvet tai joku muu?). Lisäksi hiottiin joitain yksityiskohtia, esim. minne sojoitan aseellani liikkeissä ja mihin kohtaan sopikin pysähdys. Treeneistä jäi hyvä fiilis, kun ohjaajammekin oli ihan fiiliksissään. Ässäkin oli taas ihan liekeissä treenitauon jäljiltä ja sen kanssa oli superhauska treenata. Maaliskuun lopulla on kuulemma tanssin möllikisat, josko siihen menessä saisi jo ohjelman esityskuntoon!

"Nakkia seuraan.."

Tanssibiisillä on tällä hetkellä pituutta 2.09, eli ihan tarpeeksi. Minimihän on se 1:30, joten olisin mielelläni ainakin ensimmäiset kisat vedellyt lyhyemmällä biisillä. Nyt ohjelmaa treenailleena aika ei kuitenkaan tunnu mahdottomalta, vaikka tuo pitkän aikaa palkkaamattomuus onkin ollut ongelma. Tosin treeneissä on viimeaikoina mennyt niin hyvin, että ongelma alkaa vaikuttaa joltain pääni sisäiseltä höpsähdykseltä. Tai tottakai palkkaamattomuutta tulee treenata, mutta vasta nyt olen alkanut sisäistämään sen opettamisen Ässälle. En ylipäätään ymmärrä, miten asioiden opettaminen sujuu minulta paljon loogisemmin ja helpommin tanssin parissa, kun taas tokossa olen ihan pihalla kaikesta enkä osaa siirtyä eteenpäin. Samantyyppisiä asioita näissä kuitenkin opetellaan? Ettei vain olisi asennevamma.. Olenkin harkinnut nyt tokon heivaamista lopullisesti ja siirtymistä rally-tokoon, josko se istuisi meille paremmin.

 

"Meitsi kyllä taitaa ton rallattelun!"

Aamupalan aika

Tänään tehtiin aamulenkki Ahvenisjärvelle, jossa Ässä sai taas onnessaan metsästää mummojen oraville(?) viskomaa leipää ja linnuille vietyjä pähkinöitä. Olen nyt vaihtelevasti pitänyt lenkeillä mukana Ässän sapuskaa tai sitten kuivalihaa/nappulaa. Näillä kuivilla nameilla Ässä ohittelee muut koirat ihan hyvin, muttei aina vaivaudu syömään nameja vaan nuohoaa mielummin penkassa hajujen (ruoan) perässä. Onhan se itse löydetty limainen suklaapatukan käärepaperi siistimpi kuin kälynen nappula taskusta. Pääasia, että ohitettavia koiria ei haukuta tai kyylätä ylenpalttisesti vaan suoritetaan ohitus rauhallisesti. Usein jopa kehun Ässää siitä penkasta nuohoamisesta, kun se saa sen niin ihailtavan rauhalliseen mielentilaan.

Ässän aamupalan ollessa lenkillä mukana on fiilinki eri. Päivän tärkein ateria kuitenkin kyseessä, ja saahan sen vielä suoraan lusikalla purkista (haussa on opittu, että purkeissa on parhaat safkat).  Tänään aamupala olikin taas lenkillä mukana. Varsinainen postauksen aihe liittyykin siihen, kun aamulenkillä vähän yllättäen puiden takaa ilmaantui koirakko, jonka Ässä huomasi ensin. Itse huomasin vain iloisesti luokseni tulevan Ässän, jonka onneksi älysin palkata. Sitten näin jo toisen koirakonkin, jolloin palkkasin entistä hurjemmin. Ässä osasi itsenäisesti koirakon nähdessään tulla mukisematta iloisin mielin syömään, mikä on aivan mahtavaa! Lenkki tehtiin flexissä (kaupunkialue) ja muutenkin aika rauhaisassa mielentilassa.

Loppuun vielä kuva Ässän lempipaikasta meidän pihapiiristä. Ei saa vissiin koira tarpeeksi ruokaa kotona, kun roskiksen edustat pitää aina dyykata tippuneiden perunankuorien varalta..

Lurppakorvat metsälenkillä

Olimme sopineet eiliselle lenkkitreffit Ada-cockerin omistajan kanssa ja pitkästä aikaa aurinkokin näyttäytyi! Niinpä raahasin kameran mukaan lenkille pitkäkorvien kuvaamista varten. Lähdimme autolla kauemmas metsään, joten huiskahännät saivat kirmailla vapaana lähes koko lenkin. Alun riekkumisten jälkeen spanielit vetivät taas peräkanaa nenät maassa ja hännät heiluen metsässä edes takaisin. Vaikka nenäkoirat eivät riekkuneet juuri kuin alussa, oli Ässä paljon aktiivisempi kuin normilenkillä. Onhan se kivempi kaverin kanssa metsästää uusia ihania hajuja ja heittää väliin pieni spurttailu.

Ada on kyllä niin nätti cockerineiti ja näiden yhteisiä touhuja on aina hauska seurata. Hauska pari, kun värit ovat samat, mutta turkit erilaiset. Adalla on silkkinen pitkähkö turkki ja sileä pää, Ässällä tällä hetkellä hamppuinen ja partaisa lookki. Ainakin naama- ja tassukarvat tarvitsisivat jo trimmeriä, sillä niihin kertyi lenkin aikana jokunen lumikokkare killumaan.

Vaikka kamera on aiheuttanut välillä ärsyyntymistä, oli kiva pitkästä aikaa kuvailla ja vielä auringon valossa. Kummasti tuli otettua Adasta paljon enemmän kuvia, kai tuota omaa saa kuvata kotona ja lenkeillä jo ihan tarpeeksi. Hauska miten nuo lurppakorvat ja -huulet ovatkin välillä ihan missä sattuu kuvan ottohetkellä.

Loppuja kuvia voi ihailla albumista. Tänään Ässä saikin nauttia jo hämärtyvästä hihnalenkistä, joka vastoin kaikkia odotuksia ei turpavärkin mielestä ollutkaan ihan tylsä. Nykyään käymme pidemmillä hihnalenkeillä todella harvoin, joten ilmeisesti vaihtelu virkisti. Olo Ässällä tuntuu olevan mitä mainioin, sillä tälläkin lenkillä häntä viuhteli niin korkealla, että loimi tippui kokoajan selästä ilman jalkaremmejä. Silti vieraiden koirien ohitushomma on nykyisin aika okei, välillä niille ei jaksa edes korvaansa lotkauttaa. Olen itsekkin ottanut asian suhteen rennommin ja ilmeisesti se vaikuttaa Ässäänkin. Silti pidän usein vapaana ollessa vielä sitruunapantaa, sillä 100% en Ässään luota ja ikinä ei tiedä mitä vastaan tulee + itse pystyn olemaan stressaamatta, jolloin Ässäkin on varmempi. Edelleen sitä ei olla kertaakaan tarvittu. Tiistaina vastaan tulikin irtonainen rotikka (Ässä hihnassa) ja vähän jännitin kohtauksen kulkua. Ulkoiluttaja sai kuitenkin koiransa kiinni ajoissa, joten loppu hyvin kaikki hyvin.  Päästin Ässää vähän haistelemaan rotikan ollessa ihan rauhassa ja kiinni, mutta pakkohan siinä oli lopuksi rähähtää, jolloin rotikka tuntui tähän vastaavan. Huh. Olisi varmaan vain pitänyt jatkaa matkaa, ei nuo haistelut tuollaisissa tilanteissa tunnu ikinä aiheuttavan muuta kuin ylimääräisiä kierroksia ja hermoilua.

Ihmeparantuminen?

Eilen sain yllättäen soiton, että pääsisin peruutuspaikalle osteopaatti Maaria Kaiperlan Tampereen käynnille. Onneksi tämä päivä oli vapaa, joten päästiin Ässän kanssa käymään. Olin yrittänyt varata Ässälle aikaa aiemmin, mutta soitot meni aina ristiin. Peruutuspaikka tuli siis aivan mahtavaan aikaan ja saatiinpa vihdoin selvyyttä näihin kaikenmaailman jumituksiin. Ajan sain hierojani kautta, jonka tiloissa Kaiperla suoritti vastaanottonsa.

Etukäteen olin jo kuullut paljon hyvää Kaiperlasta ja hänen työskentelynsä vakuutti äkkiä minutkin. Niin paljon tuli osuvia kommentteja Ässästä, että ihan häkellyin. Miten tuollaisia asioita voi päätellä koiraa koskettamalla? Hoitohan itsessään näyttää vain hellältä koskettamiselta, mutta silti Ässä selvästi reagoi ikäville alueille mennessään. Ummikon silmissä se oli kuin puhdasta magiaa ja päällimmäisenä jäi mieleen ihmetys.

Kaikkea en käynnistä muistakkaan, mutta onneksi hierojamme oli paikalla toisena korvaparina. Vika löytyi Ässän lanteesta(?), joka oli kaiken pahan alku ja juuri. Polviongelmat ja selkäjumit olivat vain seurausta siitä. Lanne oli ilmeisesti kovasti kierteellä, jolloin se aiheutti myös jalkojen kiertämisen ulospäin ja siitä seurauksena olevat jumit, tai näin sen ymmärsin. Itse polvet eivät niin huonot olleetkaan, kyllähän ykkösen polvilla pärjää. 

Kaiperla kyseli myös Ässän syntymästä ja oliko siinä ollut ongelmia. Minulla ei tästä ollut hajuakaan (kuinka monella koiranomistajalla edes on?), mutta ilmeisesti siinä on saattanut olla jotain, jolloin lanne on joutunut puristuksiin. Tai sitten varhaisessa pentuajassa, josta minulla ei myöskään ole hajuakaan. Näin ollen Ässä olisi elänyt koko elämänsä lanne kierteellä, kireänä. Tämä voi olla syy myös siihen, miksei Ässän toinen kives koskaan tippunut. Kireä lanne myös aiheuttaisi keskittymiskyvyn puutosta, epävarmuutta ja taisi olla jotain muutakin. Eihän takapää jäykkänä/kunnolla toimimattomana/kipeänä? voi koira kunnolla kokonaisuutena toimia. Voisiko tässä olla osasyy Ässän koiraongelmiin? Mielestäni se on hieman epävarma koira. Keskittymiskyvyn puutteeseen en osaa kommentoida. Onhan se vähän tuollainen sählä, mutta olen vain aina pitänyt sitä "rotuominaisuutena". Intoa ja draivia siltä kuitenkin löytyy, joten on sen kanssa voinut hyvin pelailla koulutuskentillä.

Seuraavan ajan saimme huhtikuun alkuun, jolloin katsotaan Ässän tilanne. Lisäksi saimme määräyksen kahteen homeopaattiseen lääkkeeseen Ässän niveliä varten. Tähän hätään en saa "reseptin" käsialasta selvää, joten lisään ne tähän myöhemmin. Käynnin lopuksi kysyin vielä, miten tämä hoito nyt vaikuttaa Ässään. Tällaisten tapauksien vaste hoitoon on yleensä kuulemma hyvä, joten Ässästä tullee entistä ehompi. Näin ollen myös agility voisi tulevaisuudessa tulla taas kysymykseen, mutta polvien takia kannattaa jättää rankempi treeni muille. Höntsäily ja jopa alemmilla luokilla kisaaminen voisi onnistua. Kaiperla suositteli kuitenkin muita harrastuksia, koska agility on nykyään koiran kropalle helposti hyvinkin rankkaa ja rikkovaa. Lisäksi Ässän pääkopalle voisivat sopia paremmin erityyppiset harrastelut kuten Rally-toko, mejä ja koiratanssi. Kysyessäni hoidon mahdollisista vaikutuksista Ässän luonteeseen, sain vastauksen antaa koiralle aikaa. Hoito saattaa hyvinkin auttaa epävarmuuteen ja keskittymisongelmiin, kun kauan ongelmana ollut jäykkyys poistuu. Kuulostaa uskomattomalta, mutta en pistäisi pahakseni. Kuten otsikon kysymysmerkkikin ilmaisee, en uskalla juhlia vielä ennenaikaisesti. Seurataan tilannetta hissuksiin ja toivotaan parasta.

Uskomatonta, mitä kaikkea asiansa osaava osteopaatti voikaan koirasta löytää.

Ensimmäinen haaste

Tässä päivityksessä ei olekkaan kyse koirankoulutuksen haasteista, vaan ensimmäisestä kysymyshaasteesta meidän blogissa! Itsestäni näitä on hauska lukea, joten kiva kun mekin saatiin tällainen. Kysymykset tulivat Tassutelua ajokin tahtiin -blogista.

"Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten muutama uusi haastateltava ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen." 

1. Voisitko kuvitella työskenteleväsi eläinten/koirien parissa ammatiksesi?

Voisin, ja joskus haaveilinkin eläinlääkärin ammatista. En kuitenkaan edes koskaan lähtenyt hakemaan kyseiseen kouluun, vaikka tarvittavia aineita oli luettu ja kirjoiteltu lukiossa. Niimpä päädyin tekniikan alalle (ja tyytyväinen olen), vaikka kauan pidin eläintenhoitajan ammattia hyvänä varasuunnitelmana, jos yliopisto-opiskelut eivät nappaisi. Olisin halunnut nimenomaan tehdä töitä kaikenlaisten eläinten kanssa, enkä vain koirien.

2. Millainen on mielestäsi täydellinen eläinlääkäri?

Sellainen, joka kuuntelee oikeasti ongelman ja paneutuu asiaan. Hoitaa siis kokonaisvaltaisesti, eikä vain syydä kokeita toisensa perään. Osaa näin ollen ohjata mahdollisesti osteopaatille, toiselle aisaan erikoistuneelle lääkärille tai ongelmakoirakouluttajalle, jos näkee heidän voivan auttavan paremmin.

Marsujen ja muiden kanssa eläinlääkäriin mennessä on aika oleellista, että eläinlääkäri on perehtynyt pieneläimiin eikä esim. sekoita hamsua marsuun..

 3. Mitä mieltä olet ajankohtaisista susien salakaadoista?

Hm, täytyy sanoa, etten ole juurikaan asiaan perehtynyt. Sudet tietysti aiheuttavat aiheetonta ja joskus ihan aiheellistakin pelkoa, mutta en silti lähtisi kannattamaan salakaatoja.

4. Oletko hamsteri koirien tavaroiden ostossa ja hankinnassa?

No en oikeastaan. Joskus alennusmyynnistä saattaa tarttua mukaan jotain "turhaa", mutta muuten yritän ostaa vain tarpeeseen tavaraa. On meillä silti esim. muutamia ylimääräisiä hihnoja.

5. Miten motivoit koiraasi?

Ässää motivoi parhaiten iloinen tekemisen meininki sekä tietysti ne ihanat namipalat. Yritän vaihdella nameja ja otan treeneihin mukaan myös jotain ylläriherkkua oikein hienojen tai pitkien suoritusten jälkeen annettavaksi. Ässä kyllä tykkää leluistakin, mutta treeneissä nakki vie voiton. 

6. Mikä on koirasi lempilelu?

Ässällä on pehmeä ote leluihin, ja se tuntuu tykkäävän eniten pehmeistä karvaisista leluista. Lempparilelu lienee kuvassa oikealla oleva pehmojänis.

7. Mitä mieltä olet marketeissä myytävistä koirien purkkiruoista ja niiden sisällöstä?

Itse raakaruokaa suosivana en muutenkaan ihan hirveästi välitä näistä valmisruoista, vaikka on Ässä eläinkaupasta ostettua nappulaakin syönyt. Hyvä nappula on iha hyvä tapa ruokkia myöskin. Markettiruokiin suhtaudun kuitenkin erittäin epäilevästi, niitä en omalle koiralle ostaisi.

8. Vaitaisitko koiraasi koskaan ikinä milloinkaan mihinkään?

En vaihtaisi. Ellei kyseessä olisi joku absurdi tilanne, että lähimmäisen henki olisi kyseessä

9. Onko koirallasi jotain hassuja tapoja?

Ässä on kokonaisvaltaisesti pöhelö koira, jonka kanssa saa kyllä nauraa. Ässä on kova piehtaroimaan, ja saa tällöin myös hassuja hepuleitä. Joskus leikitän Ässää kädellä, jolloin se "puree" sitä, piehtaroi ja potkii onnessaan. Lelusta se ottaa hampailla kiinni, ja potkii sitä takajaloillaan kuin kissa.

10. Luuletko koirasi ymmärtävän puhetta? Perustele.

Ei Ässä tunnu sanoja ymmärtävän (paitsi opetetut), mutta joissain asioissa se ymmärtää tiettyistä äänenpainoista mitä haluan. Tuleehan se esimerkiksi luokse vasta keksityllä lempinimelläkin, kun kutsutapa on oikea.

11. Minkälainen on mielestäsi täydellinen koirablogi?

Tykkään katsella kuvia, joten kauniit kuvat ovat suuri plussa. Blogi voi kuitenkin olla hyvä ilman kuviakin, jos kirjoittaja kirjoittaa monipuolisesti ja mielenkiintoisesti eri asioista tai sitten aihe on itselle mielenkiintoinen. Mitään blogia en lue siis pelkkien kuvien takia. Pohtivat tekstit eri koiramaailman ilmiöistä ja asioista ovat hauskoja, mutta välillä on kiva lukea ihan arjen ongelmista ja kommelluksista. Arvostan bloggaajia, jotka puhuvat myös ongelmistaan, koska niistä voi aina joku muu oppia jotain.

Ja kysymykset seuraaville haastetuille (varmaan näitä samoja on jo nähty monesti):

1. Minkä rotuisen koiran haluaisit seuraavaksi? Sama vai eri ja miksi/miksi ei?

2. Top 5 kauneimmat koirarodut

3. Tehdäänkö koirarotujen perinnöllisten sairauksien terveystilanteen parantamiseksi jo tarpeeksi töitä? Pitäisikö vielä tehdä jotain?

4. Mitä mieltä olet roturisteyksistä perinnöllisten sairauksien parantamiseksi?

5. Mielipiteesi ulkomaisista rescuekoirista ja voisitko ikinä ottaa sellaisen?

6. Koiriesi 5 parhainta ominaisuutta

7. Koiriesi 5 huonointa ominaisuutta

8.  Millainen merkitys koirien ruokinnalla on sinulle?

9. Mitä ostit viimeksi koirillesi?

10. Milloin koirasi ovat onnellisimmillaan?

11. Onko sinulla ollut koirien lisäksi muita lemmikkejä, mitä?

Haastan seuraavat blogit, toivottavasti kukaan ei ole vielä kyllästynyt haasteisiin:

Karvahelvetti

Fionan ja Lokin blogi

Pääosassa Jedi

Elämää luppakorvan ja karvamakkaroiden kanssa