Muutto Helsinkiin

Muutto suoritettiin melkein kuukausi sitten (hui kun siitä on jo kauan!) ja "uusi elämä" on pyörähtänyt käyntiin täydellä teholla. Taakse jäi kuuden vuoden aikana kodiksi muodostunut Tampere, harrastuspiirit ja kaverit, vaikka jokainen viikonloppu on vietetty siellä osittain töidenkin takia. Tilanne on aika samanlainen, kuin kuusi vuotta sitten Tampereelle muuttaessani: paikat on vieraita, ihmiset on vieraita ja kaikki muukin tuntuu vähän vieraalta. Nyt muutokseen osaa onneksi suhtautua paljon rennommin, kuin silloin aikoinaan. Joten opiskelijaelämä kutsuu jälleen ja unelma-ammatti on taas yhden askeleen lähempänä :)

Pieni opiskelu-apuri

Etukäteen jännitin kovastikin Femman sopeutumista helsinkiläisyyteen. Asuinpaikkamme lähellä ei oikein ole metsää, jossa pieni lintukoira pääsisi juoksentelemaan vapaana ja toteuttamaan itseään. Sen sijaan lenkkimme suuntautuvat puistoihin ja muille viheralueille sekä koirapuistoihin. Rajasaaren koirapuisto oli kiva! Myös reissaamista tulee viikottain junalla sekä bussilla ihan kiitettävästi, joten maisemat vaihtuvat tiuhaan. Pikkulikka osoitti kuitenkin pelkoni turhiksi ja on ollut mahtava kaveri kaiken muutoksen keskellä.

Ei hullumpi koirapuisto (vasempi kuva, Rajasaari), aika omassa rauhassa sai olla. Oikealla Femma turistina.

Autoahan meillä ei tällä hetkellä pääsääntöisesti ole käytössä, joten Femman autotreenit ovat saaneet jäädä. Pieniä automatkoja lähinnä juna-asemalta kotiin minun sylissäni on tullut ja kuinka ollakkaan autopelko on ehkä aavistuksen lientynyt. Lyhyehkö kaupunkinopeuksilla sylissä suoritettu matka ei enää välttämättä aiheuta tärinöitä ja läähättelyitä, vaikka jännittääkin. Täällä päästiin tutustumaan myös raitsikalla ajeluun, mikä oli yhden matkan perusteella Femman mielestä vähintäänkin yhtä kamalaa, kuin motarilla auton kyydissä oleminen. Sen sijaan bussilla ja junalla kulku on ok ja niillähän täällä pääsee oikein näppärästi kulkemaan.

Uusia lenkkeilymaisemia, ei valittamista:

Taustalla luonnonsuojelualue, koirilta pääsy kielletty

Ja mikä parasta, sain napattua meille agilityn ryhmäpaikan bussiyhteyksien varrelta! Ilmoittaudutttiin myös tokoryhmään, jonne kulku onnistuu kävellen ja bussilla. Josko meidän treenikuviotkin saisivat vihdoin eloa uusien tuulien myötä.

Ässä taas on toistaiseksi edelleen majailemassa vanhemmillani. Mikäs sen siellä on ollessa, saa päivittäin juosta metsässä vapaana, olla mukana marjassa ja monessa muussa menossa. Joka päivä minulla on hirmuinen ikävä sitä, mutta sen tuominen tänne tuntuu vaikealta ajatukselta. Onneksi Ässän vointi on ollut ainakin toistaiseksi erinomainen ja hauskaakin sillä näyttää olevan.