Impulsiivisen koiran kurssi

Olen aiemmin jo pariinkin otteeseen maininnut olevani Femman kanssa impulssikurssilla. Kyseessä siis on Jirka Vierimaan Impulssikurssi, Tappien kautta järkätty. Kokonaisuutena sanoisin, että hyödyllinen kurssi tällaisen impulsiivisesti lintuihin reagoivan koiran kanssa. Vaikka itsellä on ennestään jo jotain ymmärrystä koiran kouluttamisesta, niin tuolta kurssilta saatiin silti hyviä oivalluksia sekä ihan käytännön työkaluja ja vinkkejä. Useasti meillä menikin yliajalle ihmisten purkaessa tuntojaan omien koiriensa toilailuista ja kouluttajan kärsivällisesti neuvoessa kaikkia. Tämän tyyppinen kurssi olisi ollut varsin hyvä jo kesällä, niin olisi ehkä heti päässyt kunnolla käsiksi työstämään tätä ongelmaa.

Ja ongelmahan meillä siis on se linnuista kiihtyminen. Hihnalenkeillä siis päätöntä sinkoilua ja pahimmillaan pikkulinnun nähdessä totaalinen jumitus-kiskonta ja kiljunta. Ja puskat ovat myös kauhean kivoja, sillä niistä voi löytää lintuja. Parhaimmillaan kiihtymys ja kiljunta alkavat jo ulko-ovella ennen ulos menoa, kun olis niin kauhea kiire ulos jahtipuuhiin. Metsässähän tuo viilettää tuhatta ja sataa pitkin puskia jahdaten kaiken liikkeelle, minkä näkee (tosin peuroista ja hirvistä ei tietoa). Ei kuitenkaan lähde lopullisesti lätkimään eikä ole lähtenyt vastaantulijoita kutsuttaessa härkkimään.

 Ässälle olisi aikoinaan impulssikurssi tehnyt hyvää, vaan hyvin pärjättiin ilmankin.

Kurssi oli viiden kerran mittainen ja joka kerralla vähän syvennettiin edelliskerran juttuja tai opeteltiin uusia hallintakeinoja. En nyt ala kerroittain käymään kurssia läpi tai kertomaan kaikkea opeteltua, mutta tässä nyt meitä eniten auttaneet asiat:

Kaikki harjoitukset aloitettiin aina ottamalla koira autosta, joten jo siinä otettiin kontakti ja kontaktilla ulos autosta (ei niin, että juoksee autosta kuin raketti). Saatiin aina hyvä startti koulutukselle. Tätä olen hyödyntänyt myös ulko-ovesta lähtiessä.

Kontaktipeli.  Varsinaista kontaktipeliä tehtiin palkkaamalla koiraa kontaktista ja mukana kulkemisesta. Mukaan liitettiin myös liikettä ja käännöksiä. Opetettiin koiraa myös, että hidas liike tarkoittaa megapalkkaa. Tässä kai pointtina oli, että ei itse aina tarvitse tehdä megajuttuja saadakseen koiran huomio ja hitauskin voi tarkoittaa palkkaa. Näitä nyt ennenkin ollaan harjoiteltu, mutta kontakti onkin tärkeää.

Hätäjarru. Opetetaan koira tulemaan luokse aina hihnan kiristyessä. Kätevää silloin, kun koira hyppää kiihdyksissä hihnan päähän linnun/minkä tahansa ärsykkeen perässä. Lisäksi tehtiin myös koiran kuljettelua hihnassa, eli opetettiin koira aina myötäämään vedon suuntaan.

Tuo hätäjarru on meille erityisen kätevä. Ennen olen vain yrittänyt voittaa Femman lintuinnostuksen leluilla tai nameilla, mutta se valitsee tilanteessa kuin tilanteessa mielummin lintujen tavoittelun palkan sijaan, jos sen antaa valita. Tässäpä Femmalla ei ole muita vaihtoehtoja, kuin tulla luokse. Aluksi tilanteet olivat hankalia ja namit eivät kelvanneet ollenkaan, mutta nykyisin se tulee luokse, tarjoaa kontaktia ja syö namit.

Tule. Vahva tule-käsky, joka joskus kehittyisi niin vahvaksi, että Femman saisi kutsuttua pois linnuilta. Tämä nyt periaatteessa perus vahva luoksetulo.

Eli mitä siis tehdään jatkossa lintutilanteissa?

Nyt aluksi tehdään sellaista, että lintujen tullessa vastaan vedän Femmaa peruuttaen luokseni, jolloin tulee ottamaan itse katsekontaktia kuten opetettu. Näin toimin aina, jos se kääntää kiinnostuksensa lintuihin. Pitäisi siis saada kontaktista pysyvämpää ja pystyä ohittamaan linnut ilman pönttöilyä. Tavoitteena olisi lopulta se, että linnun nähdessään Femma tulisi itse luokse. Kun ollaan tässä tilanteessa, voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Kun Femma tulee itse linnun nähdessään hihnassa luokse, voidaan liittää tuo tule-käsky. Eli siirryttäisiin toimintaan Femma näkee linnun -> tule -> Femma tulee luokse syömään nameja/leikkimään. Tämä treenataan vahvaksi. Tämän jälkeen tilanteiden vaikeutus ja vapaana pitoon siirtäminen.

Katsotaan, miten projekti ottaa tuulta alleen. Femma on usein ulkona kovilla kierroksilla, mutta sen saa jo vedettyä linnuilta pois kontaktiin, mikä on suuri saavutus sekin. Eli suunta on selvästi oikea. Nämä jutut nyt periaatteessa ovat aika yksinkertaisia ja vähän samanlaista ollaan tehtykin, mutta jotenkin sellainen selkeä päämäärä ja johdonmukaisuus itseltä on puuttunut, mikä nyt näiden koulutusten myötä ollaan saatu. Ja toivottavasti saadaan myös pidettyä.

Vapaanapito on tietysti vähän kyseenalainen homma. Selkeästi se päättömänä puskissa sinkoilu, vaikkei lintuihin kontaktia saisikaan, pahentaa seuraavan päivän hihnalenkillä käyttäytymistä. Mutta toisaalta paineita olisi päästävä välillä purkamaankin. Koirapuistoilu on tietysti ihan hyvä vaihtoehto, vaikka siellä on ne omat ongelmansa kuten vihaiset koirat.

Lintuongelmista huolimatta en jaksa heittää kirvestä kaivoon. Fiksuja koiria niistä hullumistakin on kasvanut, miksei siis meidän pikkulikasta. Pitäisi vain muistaa kärsivällisyys, johdonmukaisuus ja nauttia niistä hyvistä asioista (kuten treeneistä!). Ikäkin on tietysti paras mahdollinen ongelmien kehittämiseen, joten iän mukana sitä järkeäkin varmasti tulee. Mikä ei tietysti missään nimessä sulje pois koulutuksen tärkeyttä. Mutta vakaasti uskon tällä hetkellä, että eiköhän siitä ihan hyvä vielä tule. Ja onneksi on niitä ihmisiä, jotka oman uskon loppuessa jaksaa muistuttaa tästä asiasta. Terveiset vaan muiden teinikoirien omistajille ja ennen-ihan-sekopään 10v. lintukoiran omistajalle ;)

Jälkiä monenmoisia

Kuluneella viikolla Femma pääsi kokeilemaan kahta uutta lajia, verijälkeä ja ihmisjälkeä.  Tarkoitus ei ollut tutustua lajeihin ihan noin lähekkäin pienen koiran sekoittamiseksi, mutta kun nyt sattui hyvät mahikset päästä tutustumaan niin mentiin. Torstaina aloiteltiin ilta ihmisjäljellä ja sunnuntaina oli vuorossa koko päivän kestävä mejäily-kurssi.

Ihmisjälkeä meille opasti pk-puolella bortsullaan kokeissa käynyt kaveri ja meitä oli kolme ensikertalaista. Femmalle hommaa aloiteltiin makkaruudulla (kuten Ässälläkin aikoinaan), eli tallattiin maahan joku metri x metri neliö, johon ripoteltiin osa Femman iltaruoasta. Ideana siis se, että koira yhdistää palkan ihmisenhajuiseen jälkeen, jotta sitä olisi kannattavaa seurata. Femma oli harjoituksesta mielissään ja napsi ruudusta ruokaa. Osa ruoasta jäi kylläkin syömättä ja myös lintuja piti välillä katsella puiden latvoista, mutta muuten homma meni ihan hienosti. Tällä kertaa ei enempää harjoiteltu, joten Femma lepäili autossa minun tehdessä muille harjoitusjälkiä ja seuratessa heidän suorituksiaan. Lopuksi käytiin vielä porukalla lenkki sekalaisella seurakunnalla: 2 aikuista bortsua Kinna ja Danny, Kide-bortsupentu, Hilla ja Naava -chihut ja perhoskoira Wilmeri.

 Lenkin sekalainen seurakunta, isot menivät suurimman osan lenkistä hihnassa kuten myös Wilmeri. Kuva Liisa-Ida

Myöhäisemmällä yhteislenkillä Femma ja Kide poseeravat. Femma ei ole oikeasti noin paljon isompi, kuva hämää. Kuvan otti Liisa-Ida.

Sunnuntaina vuorossa oli westie-yhdistyksen järjestämä mejä-kurssi dreamteam areenalla, jossa muut kurssiosallistujat olivat Femmaa ja yhtä saksanseisojaa lukuunottamatta westieitä. Ässän kanssa verijälkeäkin on jonkin verran tehty, mutta lähinnä netistä luettujen ohjeiden mukaa tai vähän sinne päin. Femman kanssa olisi tarkoitus mennä ihan kokeisiin asti, joten jäljenteon olisi hyvä olla oikeasti hanskassa.

Päivä alkoi lyhyellä teorialla, jonka jälkeen suunnattiinkin heti maastoon. Maastossa tehtiin ensin hyvin lyhyt harjoitusjälki, jossa vähän testattiin koirien suhtautumista vereen. Femmahan jännitti viimeksi verijälkeä, mutta nyt se jäljesti hienosti ja innolla. Kokeilun jälkeen siirryimme porukalla syvemmälle metsään tekemään jokaisen koiralle oman jäljen ja oppimaan sen tärkeimmän eli jäljen teon. Paljon siinä olikin huomioon otettavaa..

Kun jäljet oli tehty, siirryimme takaisin sisätiloihin tihkusadetta karkuun kuuntelemaan tarkemmin jäljestyksen teoriaa sekä ruokailemaan. Femma oli riemuissaan tutusta treenipaikasta, jossa se pääsi pienen riekkumisen jälkeen harjoittelemaan häkissä rauhoittumista. Kun teoria oli käyty päästettiin koirat tutustumaan peuran sorkkaan, ettei se ole sitten jäljen päässä yllätys. Femmasta sorkka oli ihana ja sitä piti kantaa ja tuoda luokse, vaikka muutamalle sorkka oli vähän jänskä.

 Femma ja sorkka. Kuvan otti Outi Tastula.

 Femma ja Lili-westie poseerasivat hallilla. Lili jäljesti myös kovalla innolla ensimmäisen jälkensä, joten treeniseuraa löytyy tulevaisuudessakin.

Kun jäljet olivat vanhentuneet pari tuntia lähdettiin porukalla jäljestämään. Femman vuoro oli aika loppupäässä ja sitä autosta ottaessani se tuntui hieman väsyneeltä. Femman jäljeksi valikoitui minun ja kaverini tekemä mutkitteleva ja osittain sammaleen peittämässä kivikossa kulkeva jälki, jolla pituutta oli ehkä 250 metriä. Hieman siis epäilin tytön jaksamista, mutta jäljelle päästyään väsymyksestä ei ollut merkkiäkään. Alkumakuu tutkittiin tarkasti ja alun kieputtelun jälkeen Femma alkoi vetää tarkasti ja tarmolla jälkeä eteenpäin. Muutamia kertoja se eksyi jäljeltä, mutta osasi hienosti itse etsiä tien takaisin jäljelle. Oli upeaa seurata ipanan menoa, kun se jostain vain tiesi tehtävänsä ja seurasi jälkeä innolla. Kerran se tosin halusi lähteä jäljeltä livohkaan, kun nenään kantautui joku tuoreen riistan jälki, joka olisi ollut mieluisampi. Kun tytteli ohjattiin takaisin jäljelle, se veti sen kuitenkin loppuun löytäen jäljen päästä sorkkansa. Loppupalkka oli unohtunut minulta autoon, mutta sorkka näytti olevan Femmalle kovin mieluinen loppupalkka myöskin.

Tässä nyt pohdin, kumpaa jälkeä tämän kesän teen. Molempien tekeminen yhtäaikaa ja varsinkin näin alussa tuntuu itselleni hankalalta ja sekoittavalta, vaikka kai koira sen oppisi erottamaan. Verijälki on tietysti Femmalle paljon luontaisempi ja ensivuonna olisi jo kiva mennä kokeisiin, joten saatan hyvinkin kallistua sen puoleen. Vaan on ihmisjälkikin kivaa..

"Jipii jälkeä!"

Salme Mujusen saalisviettikurssilla

Olin lauantaina cockerspanieleiden järjestämällä Salme Mujusen pitämällä saalisviettikurssilla, jolla pointtina on oppia hyödyntämään koiran saalisviettiä koulutuksessa ja leikittämään koiraa oikein. Nappasin vinkin kurssista Femman kasvattajalta, joka osallistui koulutukseen Femman siskon Ilon kanssa. Me mentiin Femman kanssa paikalle vain kuunteluoppilaina, mutta päivä oli silti varsin valaiseva.

Aamu alkoi lauantaina aikaisin, kun hyppäsin puoli kahdeksalta Femman kanssa bussiin. Kahdeksalta lähti juna kohti Helsinkiä, joten Femma pääsi samalla ensimmäistä kertaa harjoittelemaan junamatkustusta. Junassa vastassa meitä oli sisko Ilo ja kasvattaja, joten matka kului nopeaan jutellessa ja pentupöhelöiden temmeltäessä tyhjässä vaunussa. Ilo-sisko oli hieman Femmaa korkeampi, sirompi, tummempi ja lyhyt/sileä turkkisempi. Samanoloisia tuntuivat edelleen olevan. Harmiksi yhteiskuvia en juurikaan saanut, kun kamera päätti akkunsa loppuvan perille päästyämme. Helsingissä matka jatkui lähijunalla ja autokyydillä, kurssi pidettiin Konalassa Helsingissä Purina-areenalla ulkokentällä.

 Hetken malttaa leikin lomassa kytätä namia. Oikealla pilkkupäinen Femma ja vasemmalla Ilo-sisko

Paikanpäällä iskettiin pennut samaan häkkiin varjoon ja aloitettiin kurssi luento-osuudelta (mistä nämä muistiinpanotkin ovat, jatkossa ei ollut kynää ja paperia enää tyrkyllä). Lähes kaikki paikalla olevat olivat cockeri-ihmisiä, mutta mukana oli myös koiransa kanssa osallistuvina lapinporokoira ja bordercollie -ihmiset. Luennon ohessa sai kysellä kaikenlaista ja välillä aihe erkani aika kauaskin aiheesta. Oli kivaa, kun luennoitsija jaksoi vastata niin pitkästi kaikkien kysymyksiin kelloa katselematta, siinä viisastui itsekkin hurjasti.

Kaikissa kuvissa Ilo etualalla. On se nätti!

Luento aloitettiin perusasioista. Käsiteltiin koiraa saalistajana ja mitkä ovat sen tunteet saalistuksen aikana (rohkeus, pelottomuus, röyhkeys ja itsevarmuus). Mielenkiintoista oli sisäistää ajatus, että jokaisella koiralla on sisäänrakennettu tietty määrä saalisviettiä: niillä on tietty maksimi vietin kestolle ja korkeudelle. Tämä tulee ottaa huomioon leikin kestossa, jottei koira väsy ennen leikin loppuun viemistä. Vietin määrään vaikuttaa esimerkiksi koiran rotu ja mihin suuntaan sitä jalostetaan. Seurakoirilla saalisviettiä yleensä karsitaan, kun taas työkoirilla lisätään.

Saalisvietti ei myöskään tukahdu pois käyttämättömänä, vaan se on mahdollista herätellä jopa vanhallakin iällä. Leikkimällä voidaan saada kaikki potentiaali käyttöön. Ainoastaan väkevä asia kuten kipu voi tukahduttaa saalisvietin, joten se on aika vahva vietti.

Saalisviettileikki syventää koiran ja ohjaajan välistä suhdetta. Siinä koira saa tuntea olevansa kingi ja se saa siitä suurta iloa ja onnea. Leikkimällä koiran kanssa näitä leikkejä pääsee sisälle koiran maailmaan ja arvostettavuus koiran silmissä nousee.

 Siskoilla oli ainakin kovat leikit. Ylemmässä kuvassa Ilo näyttää hirveästi Femmaa isommalta, ei se oikeasti ollut.

Sivuraiteille luennosta ajauduttiin, kun eräs kurssilainen kysyi koiran hyppytekniikasta agilityssä. Tähän Mujuselta tuli mielenkiintoisia ajatuksia, että koiran hyppytyyliä ei voisi muuttaa vaan se on koiraan sisäänrakennettu, koska laukka-askeleen pituutta et voi muuttaa. Koiran pitäisi oppia itse ponnistamaan oikein. Hyppytekniikkakurssista voi olla hyötyä suuren toistomäärän takia, jolloin koira oppii sietäämään ohjaajan häiriötä paremmin. Agilityssä on eduksi, jos koiralla on kulmauksia, suorat kulmaukset etenki etuosassa aiheuttavat suurta rasitusta koiran kropalle.

Palattuamme kurssin aihepiiriin siirryttiin käsittelemään koiran saalistusketjua, eli mitä tapahtuu saalistuksen aikana. Leikissä ohjaaja imitoi lelulla saalista nopein liikkein, jolloin koira saa näköärsykkeen liikkeestä. Siitä seuraa ajo, tappopurenta niskaan ja ravistus. Sen jälkeen koira kantaa saaliin pesään, repii sen ja syö. Leikki viedään aina loppuun asti, tosin ilman repimistä ja syömistä. Leikin loppu tuo koiralle hyvän olon.

Koulutuksessa huomioitava, että lelu yleensä villitsee ja kiihdyttää ja nami rauhoittaa. Kannattaa siis miettiä, mitä palkkausta käyttää missäkin kohdassa. Namia yleensä käytetään tekniikan harjoittelussa ja lelua ehkä valmiin liikkeen palkkaamisessa tai temppuja ketjuttaessa. Jos haluaa lisää vauhtia rauhalliseen koiraan, voidaan ensin leikkiä viemättä leikkiä loppuun. Tämän jälkeen treenataan, jonka jälkeen leikki viedään loppuun. Jos koira taas on kovin vauhdikas eikä esim agilityssä kuuntele ja karkaa käsistä, voidaan sen kanssa leikkiä leikki läpi puoli tuntia ennen suoritusta, jolloin koira on leikin jäljiltä kuuntelevainen, yhteistyönhaluinen ja väsytetty pahimmasta menohalusta.

Käsittelimme myös koiran eri viettejä, joita ovat Mujusen mukaan riistavietti (koira etsii aktiivisesti riistaa hajulla), saalisvietti (koira lähtee saaliin perään näköärsykkeestä) ja puolustusvietti. Tällöin laumavietti ei siis ole vietti, vaan ennemminkin miellyttämisen halua. Liikkumaton riista ei aiheuta saalisvietin laukeamista, joten lelun pitää liikkua. Leikkiessä on oltava varuillaan, ettei koira joudu menemään puolustusvietin puolelle, koska silloin sillä ei ole enää mukavaa ja se on kuormittunut. Tästä yksi merkki on murina. Koira menee puolustusvietille, kun kokee uhkaa (esimerkiksi koiran kyljille läpsiminen leikkiessä). Jos koiralla ei ole puolustusviettiä, se voi mennä vallan passiiviseksi ja väistää hämillään pois. Leikissä tämä huomioidaan esimerkiksi niin, ettei lelu ikinä kulje koiraa kohti (eihän jäniskään juokse sutta päin)

Naksutinkoulutuksen huonona puolena muuten tuli esille se, että siinä koira ei saa ihmisen hyväksyntää ja kehua kuten sanallisessa palkitsemisessa. Koira arvostaa myös kehua ja haluaa kokea olevansa taitava ja hyväksytty. (Itse tosin kehun koiria naksutellessakin, mutta ei sitä ehkä samalla tavalla tule kehuttua).

Sitten päästiin leikin kulkuun. Leikkijällä on oltava kaksi samanlaista lelua, mielellään joku patukkamainen, koska palloa ei voi vetää. Lelu on kokoajan liikkeessä ja poispäin koirasta. Tässä voi imitoida jänistä, jolloin lelu voi äkkinäisesti hyppiä ja sinkoilla.

Ensin koiraa siis hetsataan lelulla ja koiran iskostaessa silmänsä siihen, lelu heitetään oikealle. Koiran juostua ja tarrattua leluun, lähdetään toista patukkaa vetämään jänistä imitoiden vasemmalle. Koiran päästäessä vanhasta lelusta irti, uusi lelu heitetään vasemmalle. Sitten otetaan vanha lelu ja aletaan sitä vetämään pitkin maata ja toistetaan ketju.

Seuraavassa vaiheessa lelua ei heitetäkkään, vaan koiran pudottaessa vanha  lelunsa sen annetaan purra kiinni kädessä olevaan leluun. Tätä kutsutaan lähileikiksi (jossa muuten puruotteen syvyys kertoo saalisvietin määrästä). Lelua keinutetaan puolelta toiselle ja vedetään vastaan, koiran vetäessä kovaa mennään koiran mukana.

Vetäessä hivutetaan käsi koiran hihnalle (joka roikkuu kaulapannassa koiran perässä) ja annetaan koiran voittaa lelu. Sitten koiraa kävelytetään laakealla ympyrällä hihna tiukkana ylöspäin, jotta koira ei saa päätä maahan ja aloita repimistä. Tämä on rauhoitusvaihe, jonka aikana koira saa luopua lelusta, mutta pyritään pääsemään seuraavaan vaiheeseen.

Lopuksi koira pysäytetään, mennään vierelle seisomaan ja silitellään sitä hyyyyyvin rauhallisesti kyljestä. Tässä varottava ahdistamasta koiraa. Koiran tulee seistä tai istua, sitä ei saa päästää maahan repimään lelua. Lopulta koira tiputtaa lelun.

Leikkiessä kannattaa siirtymät seuraavaan vaiheeseen pitää nopeana, jottei koira ehdi kyllästyä. Leikki viedään loppuun asti, jotta koira saa "tyydytyksen" saatuaan viedä saalistusketjunsa loppuun ja rauhoittuu. Jos koiraa vain leikittää patukalla viemättä leikkiä loppuun, sille jää vireystila päälle ja se ei ikäänkuin saa sitä, mitä haluaa. Eli vietyä saalistusta loppuun asti.

Leikin kulkua on vaikea tarkasti selittää, suosittelen Salme Mujusen kirjaa, jossa kuvin kerrotaan leikin eteneminen, jos aihe kiinnostaa enemmän ja aikoo toteuttaa leikkiä.

 Luennon jälkeen siirryimme pihalle harjoittelemaan toistemme kanssa leikitystä vaihe vaiheella (meno oli kuin parhaistakin polttareista toisen imitoidessa koiraa kaulapanta kaulassa ja nelin kontin maassa). Lopulta tuli koirienkin vuoro, joten paikalla nähtiin monenmoisia suorituksia. Olin positiivisesti yllättynyt cockereiden leikkimisestä, vaikka ehkä paikalla oli paljon hyvin leikkiviä cockereita? Kaikki kiinnostuivat leikista ja useampi pääsi loppuun asti ja nautti touhusta kovasti. Kompastuskiveksi monille muodostui kohta, jossa edellinen lelu olisi pitänyt tiputtaa ja uuden perään pinkaista saalistamaan. Aika moni oli vaan sitä mieltä, että "mä kannan nyt tätä, oon niin pätevä, hei otatko mamma tän, kato nyt kun oon hieno!". :D Sellaisia pikkunoutajia nämä. "Yllättäen" kurssin kovin leikkijä taisi olla käyttölinjainen bortsu, vaikka eräälläkin cockerilla oli kyllä oikeat terrierin otteet. Mutta pääasiassa kurssilla opetettiinkin ihmisiä leikkimään, koiriltahan se tulee luonnostaan jos on tullakseen. Tietysti viettejä heräteltäessä voidaan aloittaa vain yhdellä lelulla herättelemään kiinnostusta.

Ilo-sisko pääsi omalla vuorollaan leikkimään ja taisi aikalailla täydellisesti leikkikaavion suorittaa, mikä ei minua yllättynyt ollenkaan ;) Femmalla tuo villitys noita leluja kohtaan tuntuu aina vaan kasvavan, mutta vielä en ole kerennyt kunnolla kokeilla tätä leikitystä. Ehkäpä huomenna tokokoulutuksessa sitten, katsotaan mitä tulee.

 Ilo vasemmalla Femma oikealla junaa odottelemassa

Kurssi oli arvioitu loppuvaksi viiden maissa, mutta se venähtikin iloisesti lätistessä kahdeksaan. Mujunen oli siitäkin ihana kouluttaja, ettei hällä näyttänyt olevan kiire minnekkään vaan jäi hetkeksi kurssin jälkeenkin hengaamaan ja juttelemaan meidän kanssamme. Lopulta pääsimme lähtemään juna-asemalle, jossa piti odotella junaa kymmenneen asti. Kotona oltiinkin yhden maissa yöllä, joten pikkupennelille tuli varsin pitkä päivä. Siitä huolimatta siskokset vielä kotimatkallakin painivat autuaina junavaunussa, vaikka jossain kohtaa homma menikin vähän kiukutteluksi. On ne vaan aikamoisia.

 Reissupennut