Kesäpäiviä syksyä odotellessa

Viimepostauksen jälkeen lähtivät Femman autoharkat erittäin mukavasti käyntiin. Päästiin kuin päästiinkin etenemään nyt viimekertaa huomattavasti nopeammin, sillä ensimmäisen rauhoittumis/syönti-harjoituksen päätteeksi Femma taas muisti homman jujun. Tänään jo ajeltiin autolla pihan ympäri Femman mutustaessa sian saparoa, jonka jälkeen rauhoituttiin autoon nukkumaan. Helteet ovat rajoittaneet harjoittelua auton kuumentuessa nopeasti pätsiksi, mutta en valita. Lämpö on vaihteeksi ihan mukava asia!

Helteiden myötä lenkkien on pakko keskittyä vesistöjen lähettyville. Onneksi sellainen sijaitsee vieressä, kun autokin on nyt poissa pelistä. Siinä Femma tosin saa tyytyä fleksissä uiskenteluun, sillä vieressä sijaitsee yltiömäisen houkutteleva lintuja pursuava metsä, yleinen uimaranta ja kävelytiet. Ässä on saanut mennä vapaammin, se keskittyy mieluiten uintihommiin. Muutenkin Femma on pysynyt visusti hihnassa nyt pahimpana poikasaikana, sillä täällä on aivan järjettömästi jos jonkinlaista siivekästä vipeltäjää. Hyvä syy odotella syksyä..

Salossa tuli taas napsittua kuvia koirien rellestäessä isommalla pihalla. Yhteiskuviakin yritettiin, mutta kahden eloisan koiran ja yhden hankalasti kuvattavan ihmisten naaman yhdistelmä oli liian hankala pala. Asiaa ei auttanut minne sattuun sihtaileva kuvaaja, joten keskitytään sitten koirien kuviin. Onhan ne nyt muutenkin kuvauksellisempia.

Seisotuskuviakin otettiin, Femman karvankasvatusprojekti etenee kivasti. Mahakarvat ei ton enempää kasva, no can do. Jalkakarvoihin saadaan ehkä ajan kanssa vielä lisäpuuhkaa. Tuli mitä tuli, niin syksyllä varmaan uskaltaudutaan näyttelyyn! Ässän seisotuskuvat olivat hirveitä sen kököttäessä takajalat kippurassa (kuten ylemmästä kuvasta näkee). Vaan sellaista se tuppaa todellisuudessakin olemaan, ei vaan pysty tuolla luustolla parempaan. Syksylle oli myös suunnitteilla Femmalle siskoineen mh-luonnnekuvausta, odotan mielenkiinnolla.

Yritin ottaa Ässästä kuvaa kukkasten kanssa, niin eikös neiti Linssilude parkkeeranut paikalle megalomaanisen kielensä kanssa.

Syksystä puheen ollen, se tuleekin olemaan meille suurta muutosten aikaa. Muutan meinaan koirien kanssa Helsinkiin! (tai jonnekkin sinne seudulle, kaikki se on mulle Helsinkiä :D) Kaiken lisäksi pieni laumamme tilapäisesti hajoaa miekkoseni jäädessä tänne suorittamaan viimeisiä opintojaan. Jännittäviä aikoja elellään.

Mökkeilyä saaristossa

Viimeviikonloppu meni mökkeillen Särkisalon saaressa kaverin mökillä, jonne myös koirat olivat tervetulleita. Hieman arvoin ennen mökille lähtöä, jättäisinkö Ässän äidin kaveriksi Saloon, vai otanko molemmat mukaan. No, piti se Ässäkin sitten mukaan ottaa, kun tiedossa oli vapaana vapaana mökillä heilumista. Mikäpä koira ei mökkeilystä tykkäisi. (Kuvat ovat Liisan ottamia)

Matka saareen taitettiin pienellä moottoriveneellä. Koirat ovat ennenkin olleet veneessä, vaikkakin vain pienen irrotettavan perämoottorin omaavassa soutuveneessä. Iloisesti ne kuitenkin hyppivät kyytiin. Meno oli aika töyssyistä aallokon takia, joten Ässä ei ollut kovin tyytyväisen näköinen matkustaja. Femma taas omaan seikkailijatyyliinsä oli koko matkan kanssani keulassa tassut reunalla (ja tiukasti kiinni pidettynä) kuono menosuuntaan päin hajuja poimien ja veden lintuja silmällä pitäen. Koiinpaluumatka oli vielä hurjempi aallokon kastellessa matkustajia, joten Ässä vietti sen suosiolla penkin alla suojassa (fiksu koira). Femma taas suoritti takaisintulomatkan samanlaisella seikkailuhengellä, vaikka minuakin alkoi jo jännäämään aallokko. Sellaisia laivakoiria.

 Pihaa riitti juostavaksi

Merivesi oli vielä aika kylmää

Etukäteen hieman jännitti mökkireissu niin monen koirille vieraan ihmisen ja yhden vieraan koiran kanssa. Kaikki meni kuitenkin hyvin paria koirien kähinää lukuunottamatta, ja Femma sulatti taas parin miehenkörilään sydämen käpertyessään toisten kainaloon ja asettaen päänsä kaulalle. On se vaan kumma tyyppi. Ässä taas omisti mökkireissun tähteiden kerjääjän/etsijän roolille ja en edes tiedä, mitä kaikkea se sai pisteltyä suuhunsa parin päivän aikana. Kerran se tuli luokseni naama möyrineen näköisenä ja haisi todella pahalle.. Yäk. Pesulle pääsi mokoma.

Etukäteen jännitti, miten Femma pysyy pihalla, vai pysyykö. Kyllähän se kävi pistoja tekemässä pusikkoon, mutta ei lähtenyt sentään mihinkään huitelemaan, vaikka hengattiin todella paljon pihalla. Usein se vaan istuksi keskellä pihaa pitäen vahtia, jos joku pientä vauhditusta kaipaava lintu pyrähtäisi tontille.

Toinen jännityksen aihe oli Ässän jaksaminen. Pihalla hengailu ei ollut kuitenkaan kauhean raskasta, joten Ässällä ei ollut mitään ongelmaa. Se ei onneksi vetänyt samanlaisia kilareita, kun Mikkelin mökille mentäessä, joten meno oli aika lupsakkaa. Palloa pelatessamme se kyllä innostui sinkoilemaan, ja keskelle mölkky-kasaa olisi kauhean kivaa ollut mennä makaamaan kesken heittelyn..

 

 Sellainen duo

 Paljon olisi kirjoitettavaa monestakin asiasta, mutta nyt on kivempi vain laittaa kivoja kuvia ja lätistä jotain arkista niiden väliin. Femmalla on esimerkiksi ongelma autoilun kanssa: aiemmin huonona olona pitämäni käytös autossa onkin nyt pikkuhiljaa valjennut autopeloksi. Femma siis pelkää autossa matkustusta, ilmeisesti ikkunasta vilistävä maisema pelottaa. Ja tämäkin homma on saanut paisua tarpeettoman suureksi, koska omistaja ei aina tajua. Nyt sitten harjoitellaa autoilua ihan alusta lähtien todetaksemme, ettei siinä ole mitään pelottavaa. Edistystä on jo tapahtunut, mutta ehkä pitää jossain välissä kirjoitella aiheesta ihan oma postauksensa. Tämä tuli itselleni jotenkin aivan ihmetyksenä, koska Femma ei muuten ole arka, sillä ei ole muita pelon kohteita ja pikkupentuna se aina nukkui autossa tyytyväisenä. Hieman herkkis se kyllä on, mutta ei kuitenkaan mitenkään maailma-tippuu-niskaa-apua -tyylisesti.

Mutta jotain positiivistakin: Ässä syö tällä hetkellä Acanan lammas-omenaa, ja on tällä ruoalla täysin vailla silmien rähmintä ja korvien töhnintää! Nyt voidaan siis varovasti kokeilla eri lihoja ja etsiä oireiden aiheuttajaa. Pienistä määristä ei tule oireita, mutta ainakin alustavan kokeilun mukaan kanan ja naudan syöttäminen aiheuttavat oireita. Tämäkin on kummallista, sillä Ässä ei ole ikinä ennen ollut allerginen millekään. Mutta jatkamme kokeiluja. Femma myös kävi luustokuvissa, jossa tsekattiin selkä, kyynärät, polvet ja lonkat, kaikki priimaa! Palaan näihin myöhemmin kuvien kera.

Kuin kaksi spanielia

Ässän kanssa on helppo harjoitella paikkamakuuta

Ovat nuo kaksi kahelia vaan hyvä pari. Niiden yhteiselo on nykyisellään hauskaa seurattavaa, teini pikkulikka ja keski-ikäinen kaikkitietävä ukko. Ässä on erityisen iloinen Femmasta, tänään ei edes lähtenyt sohvalta karkuun, vaikka pikkulikka hetken makasi luuleikkiensä keskellä kyljessä kiinni! Vaikka ovatkin ihan erilaisia koiria, niin molemmat kuitenkin selviä spanieleita ja siinä mielessä menee ajatukset hyvin yksiin. Leppoisasti vain heilutellaan häntiä toisille, hössötetään yhdessä ja ruokien ja luidenkin kanssa on selvät pelisäännöt. En olisi ikinä uskonut, että ahmatti-Ässä voisi jonain päivänä pelata namien etsintää sulassa sovussa samanaikaisesti jonkun toisen kanssa, mutta niin vain onnistuu (Ässän lempiaktiviteettejä varsinkin näin kipeänä).

Nykyisin niillä on oma pöhkö leikkinsä sängyllä "ärsytä kärttypappaa". Siinä Ässä hyökkää piehtaroimaan sängyllä välillä ihan Femman viereen ja Femma sitten on ärsyttävä teini, joka härkkii ja lätkii nautiskelevaa kärttyä. Ässän ärinä on välillä melkoista, mutta aina se vaan heittäytyy uudestaan piehtaroimaan toisen kylkeen. Kummallisia leikkejä.

Tehtiinpä muuten eräänä päivänä metsässä ihan omasta päästä keksittyä hakuharjoittelua. Alku meni Femman ihmetellessä "mitä haluut mun tekevän, siis meenkö seisoo tänne vai", mutta hetken päästä se tajusi. Kykenin lähettelemään sitä polun molemmille puolin ja se meni hakemaan minne halusin.  Kun huikkasin sille ja käännähdin toiseen suuntaan oli likka näppärästi kuulolla sujahtamassa osoittamaani suuntaan puskat ryskyen, pysyen kuitenkin kivan lähellä. Aikamoista. Fiilis oli hieno siinä yhteistyötä tehdessä, tällaista lisää.

Myös hihnassa Femma on nykyisin kuulolla paremmin, vaikka pimeä rajoittaakin lintu-harjoittelua. Yhtenä iltana vastaan saapui karkuun ampaiseva rusakko ja yllättävän hienosti sain neidin käännettyä siitä kontaktiin, vaikka hinku rusakon perään oli varmasti kova. Käveltiin myös rusakon pinkomaa tietä namien vedellessä viimeistään, mutta niin vain pikkulikka pystyi ottamaan kontaktia ja kävelemään nätisti, vaikka vähän kuikuilikin rusakon perään. Ässä vaan köpötteli perässä silmäillen nameja ja ihmetellen ylimääräistä touhotusta.

Ässällä onkin mennyt fyssarin jälkeiset päivät varsin leppoisasti. Lenkit maistuu ja jopa 20 minuuttia on nyt mennyt hienosti enempiä ihmettelemättä. Enempää ei sitten uskalletakkaan, sillä tuokin alkaa olla jo rajoilla jumittamisen kanssa. Nykyisin Ässä asettuu iltaisin itse hierottavaksi ja venytettäväksi, kun paikat eivät ole enää niin kipeät eli selvästi vointi on nyt mukavampi.

Kummallista valoa

Lauantaina tehtiin metsälenkki mäykkytrion ja kummallisen valoilmiön säestämänä. Kamerakin pääsi ulkoilemaan, mutta kuvia ehdin ottamaan vain sen parikymmentä ennen akun sammumista. Tyypillistä tuuria, eihän tämä tainnutkaan olla kuin ensimmäinen aurinkoinen lenkki marraskuussa. Ässä joutui jäämään lenkiltä pois, sillä se on edelleen ollut kipeän ja lenkkeilyhaluttoman oloinen. Nyt se on pari kertaa rähähtänytkin Femmalle, mutta lenkittömyys on saanut sen taas hyväntuulisemmaksi. Ja minä kun ajattelin kevyen liikunnan tekevän hyvää, mutta ilmeisesti meidän köpöttely ei ollutkaan tarpeeksi kevyttä..

Kohti aurinkoa!

Femman lenkkeilyä voi kyllä harvoin kutsua kevyeksi

Femmakin pääsi nauttimaan vapauden riemusta. Ainakin parin vapaanaolo-kokeilun jälkeen se on nyt kuitenkin pysynyt hihnalenkeilläkin ihan järkevänä, eli vapaanalenkkeily ei ole saanut unohtamaan hihnalenkkeilyssä opittuja taitoja. Ilmeisesti sitä järkeä siis on hieman tullut päähän ja harjoutuksistakin on ollut apua. Edelleen tempo ja into hihnalenkeillä on kova, mutta järki pysyy pääsääntöisesti päässä (paitsi jos näkee liian läheltä rusakon!) ja kontaktin ottaminen ja namien syönti onnistuu. Aika ihanaa! Myös vapaana ollessa kuulo on parantunut ja luoksetulo toimii. Tietystikkään en vielä uskalla kovinkaan vaikeissa tilanteissa luoksetuloa käyttää (hyvä haju, pitkä välimatka) ilman syytä, mutta esimerkiksi tänään erästä metsässä kulkenutta ihmistä ei ollut mikään tarve mennä katsomaan luoksetulon huudettuani. Femmalla metsäreissuilla homma menee myös selkeästi niin, että eka puolikas painetaan täysillä ties missä ja kutsujen kuuleminen on vaikeampaa, mutta pahimpien höyryjen laannuttua tullaan itse tarjoamaan kontaktia, pysytään lähempänä ja reagoidaan herkemmin ihmisen toimiin ja liikkeisiin.

Fiksu neiti kuolat pitkin naamaa ja valmiina lähtöön

 Mila ihmettelee risujen hajuja

Vielä saa metsälenkkeily kuitenkin pysyä harvinaisempana herkkuna ja keskitytään hihnalenkkeilyyn. Tämä hallintahomma tuntuu menevän kausittain - välillä helpompaa ja sitten voikin tulla joku hetkellinen takapakki. Paino sanalla hetkellinen, sillä suunta kuitenkin (toivottavasti) kohti parempaa hallintaa. Nyt ainakin näyttää taas hyvältä.

Impulsiivisen koiran kurssi

Olen aiemmin jo pariinkin otteeseen maininnut olevani Femman kanssa impulssikurssilla. Kyseessä siis on Jirka Vierimaan Impulssikurssi, Tappien kautta järkätty. Kokonaisuutena sanoisin, että hyödyllinen kurssi tällaisen impulsiivisesti lintuihin reagoivan koiran kanssa. Vaikka itsellä on ennestään jo jotain ymmärrystä koiran kouluttamisesta, niin tuolta kurssilta saatiin silti hyviä oivalluksia sekä ihan käytännön työkaluja ja vinkkejä. Useasti meillä menikin yliajalle ihmisten purkaessa tuntojaan omien koiriensa toilailuista ja kouluttajan kärsivällisesti neuvoessa kaikkia. Tämän tyyppinen kurssi olisi ollut varsin hyvä jo kesällä, niin olisi ehkä heti päässyt kunnolla käsiksi työstämään tätä ongelmaa.

Ja ongelmahan meillä siis on se linnuista kiihtyminen. Hihnalenkeillä siis päätöntä sinkoilua ja pahimmillaan pikkulinnun nähdessä totaalinen jumitus-kiskonta ja kiljunta. Ja puskat ovat myös kauhean kivoja, sillä niistä voi löytää lintuja. Parhaimmillaan kiihtymys ja kiljunta alkavat jo ulko-ovella ennen ulos menoa, kun olis niin kauhea kiire ulos jahtipuuhiin. Metsässähän tuo viilettää tuhatta ja sataa pitkin puskia jahdaten kaiken liikkeelle, minkä näkee (tosin peuroista ja hirvistä ei tietoa). Ei kuitenkaan lähde lopullisesti lätkimään eikä ole lähtenyt vastaantulijoita kutsuttaessa härkkimään.

 Ässälle olisi aikoinaan impulssikurssi tehnyt hyvää, vaan hyvin pärjättiin ilmankin.

Kurssi oli viiden kerran mittainen ja joka kerralla vähän syvennettiin edelliskerran juttuja tai opeteltiin uusia hallintakeinoja. En nyt ala kerroittain käymään kurssia läpi tai kertomaan kaikkea opeteltua, mutta tässä nyt meitä eniten auttaneet asiat:

Kaikki harjoitukset aloitettiin aina ottamalla koira autosta, joten jo siinä otettiin kontakti ja kontaktilla ulos autosta (ei niin, että juoksee autosta kuin raketti). Saatiin aina hyvä startti koulutukselle. Tätä olen hyödyntänyt myös ulko-ovesta lähtiessä.

Kontaktipeli.  Varsinaista kontaktipeliä tehtiin palkkaamalla koiraa kontaktista ja mukana kulkemisesta. Mukaan liitettiin myös liikettä ja käännöksiä. Opetettiin koiraa myös, että hidas liike tarkoittaa megapalkkaa. Tässä kai pointtina oli, että ei itse aina tarvitse tehdä megajuttuja saadakseen koiran huomio ja hitauskin voi tarkoittaa palkkaa. Näitä nyt ennenkin ollaan harjoiteltu, mutta kontakti onkin tärkeää.

Hätäjarru. Opetetaan koira tulemaan luokse aina hihnan kiristyessä. Kätevää silloin, kun koira hyppää kiihdyksissä hihnan päähän linnun/minkä tahansa ärsykkeen perässä. Lisäksi tehtiin myös koiran kuljettelua hihnassa, eli opetettiin koira aina myötäämään vedon suuntaan.

Tuo hätäjarru on meille erityisen kätevä. Ennen olen vain yrittänyt voittaa Femman lintuinnostuksen leluilla tai nameilla, mutta se valitsee tilanteessa kuin tilanteessa mielummin lintujen tavoittelun palkan sijaan, jos sen antaa valita. Tässäpä Femmalla ei ole muita vaihtoehtoja, kuin tulla luokse. Aluksi tilanteet olivat hankalia ja namit eivät kelvanneet ollenkaan, mutta nykyisin se tulee luokse, tarjoaa kontaktia ja syö namit.

Tule. Vahva tule-käsky, joka joskus kehittyisi niin vahvaksi, että Femman saisi kutsuttua pois linnuilta. Tämä nyt periaatteessa perus vahva luoksetulo.

Eli mitä siis tehdään jatkossa lintutilanteissa?

Nyt aluksi tehdään sellaista, että lintujen tullessa vastaan vedän Femmaa peruuttaen luokseni, jolloin tulee ottamaan itse katsekontaktia kuten opetettu. Näin toimin aina, jos se kääntää kiinnostuksensa lintuihin. Pitäisi siis saada kontaktista pysyvämpää ja pystyä ohittamaan linnut ilman pönttöilyä. Tavoitteena olisi lopulta se, että linnun nähdessään Femma tulisi itse luokse. Kun ollaan tässä tilanteessa, voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Kun Femma tulee itse linnun nähdessään hihnassa luokse, voidaan liittää tuo tule-käsky. Eli siirryttäisiin toimintaan Femma näkee linnun -> tule -> Femma tulee luokse syömään nameja/leikkimään. Tämä treenataan vahvaksi. Tämän jälkeen tilanteiden vaikeutus ja vapaana pitoon siirtäminen.

Katsotaan, miten projekti ottaa tuulta alleen. Femma on usein ulkona kovilla kierroksilla, mutta sen saa jo vedettyä linnuilta pois kontaktiin, mikä on suuri saavutus sekin. Eli suunta on selvästi oikea. Nämä jutut nyt periaatteessa ovat aika yksinkertaisia ja vähän samanlaista ollaan tehtykin, mutta jotenkin sellainen selkeä päämäärä ja johdonmukaisuus itseltä on puuttunut, mikä nyt näiden koulutusten myötä ollaan saatu. Ja toivottavasti saadaan myös pidettyä.

Vapaanapito on tietysti vähän kyseenalainen homma. Selkeästi se päättömänä puskissa sinkoilu, vaikkei lintuihin kontaktia saisikaan, pahentaa seuraavan päivän hihnalenkillä käyttäytymistä. Mutta toisaalta paineita olisi päästävä välillä purkamaankin. Koirapuistoilu on tietysti ihan hyvä vaihtoehto, vaikka siellä on ne omat ongelmansa kuten vihaiset koirat.

Lintuongelmista huolimatta en jaksa heittää kirvestä kaivoon. Fiksuja koiria niistä hullumistakin on kasvanut, miksei siis meidän pikkulikasta. Pitäisi vain muistaa kärsivällisyys, johdonmukaisuus ja nauttia niistä hyvistä asioista (kuten treeneistä!). Ikäkin on tietysti paras mahdollinen ongelmien kehittämiseen, joten iän mukana sitä järkeäkin varmasti tulee. Mikä ei tietysti missään nimessä sulje pois koulutuksen tärkeyttä. Mutta vakaasti uskon tällä hetkellä, että eiköhän siitä ihan hyvä vielä tule. Ja onneksi on niitä ihmisiä, jotka oman uskon loppuessa jaksaa muistuttaa tästä asiasta. Terveiset vaan muiden teinikoirien omistajille ja ennen-ihan-sekopään 10v. lintukoiran omistajalle ;)

Femma 9kk

Tältä näyttää 9kk Femma, yksi kuukausi tulikin tuossa välissä skipattua. Käytetään eilistä kuvaa, sillä harmaa sateinen sää ei innosta uusien kuvien ottamiseen. Siksi tällainen vapaamuotoinen seisotus Femman bongaillessa metsän eliöitä tai mitä lie. Turkki on edelleen kaamea pentuhöttö, jota tosin selän päältä on nyt vähän nypitty ja alta onkin paljastunut kaunis sileä lyhyt turkki. Femman siskoista pari on nypitty ja niillä ainakin näytti olevan nätti ja sileä aikuiskarva. Eli pitäisi itsekkin nyt saada aikaiseksi tai kuskata kasvattajalle trimmaukseen.

Mitat olivat tänään n. 39 cm ja 10,5 kg. Kovin luiseva se mielestäni on, eli massaa ja painoa tulee varmasti lisää. Korkeuskasvu kuitenkin näyttäisi stopanneen.

9kk neidin naama sekä oikealla valkoinen selän alue, joka on nyt nypitty eli aikuiskarvaa.

Femman luonteessa alkaa nähdä paikoitellen aikuistumisen ja tasaantumisen merkkejä/vilahduksia. Kauhean tyytyväinen olen näihin vilahduksiin, kiva koira siitä varmasti kasvaa. Vielä on toki jotain ihme ikä/pentu pölhöilyjä. Yhtenä työpäivänä se oli silpunnut lattialla lojuneen nettipiuhan ja odotellessaan lenkille pääsyä minun jutellessa Villen kanssa se purki turhaumansa repien koristetyynyn reunan silpuksi. Nykyisin se viettää yksinolot vapaana koko asunnossa ja hyvin on mennyt lukuunottamatta tuota nettipiuhan syöntiä.

Femma myös keksi yhtäkkiä, että hänellä on Oma Piha ja sehän tarkoittaa reviirin vartiointia. Hetken aikaa se pöhisi kaiken maailman äänille (joita me ei edes aina kuultu) ja pari kertaa jopa yöllä rupesi ilmoittamaan omituisista äänistä. Pihallamme myös ilmeisesti juoksenteli jotain pieniä vihreitä miehiä, joita piti vähän vahtia lintujen lisäksi. Nämäkin höpötykset näyttävät nyt jääneen ja oma piha on todettu turvatuksi ilman mölinöintiäkin.

Tänään aloitimme Femman kanssa impulssikurssin, jolla on tarkoitus parantaa hallintaa lähinnä lintujen suhteen. Siinäkin asiassa Femma on jo järkevöitynyt iän myötä, mikä on kovin kivaa. Kurssista varmaan kirjoittelen lisää myöhemmin. Ässän pitäisi myös toivottavasti vihdoin kotiutua ensiviikolla, sitä jo kovin odotellaan.

Muutoksen tuulia

Hirmuisen pitkä blogitauko tähän väliin, joten kerron heti ekaksi kaksi tärkeintä asiaa: muutto suoritettu onnistuneesti ja Ässän vointi on nykyisin jopa hyvä!

Ensiksi lyhyesti muutosta. Ässä lähti muuttoa pakoon vanhemmille, ettei sen tarvinnut mahdollisesti kipeänä kärsiä lisästressistä ja muusta sählingistä. Lisäksi meidän muuttoapulaisemme (kiitokset heille ja muillekkin suuresti avusta!) toivat mukanaan omat koiransa, joten eihän siitä sopasta olisi tullut yhtään mitään: yksi karkaileva koira, kaksi jatkuvalla syötöllä painivaa kakaraa ja siihen päälle vielä kaikkia vihaava Ässä. Joten Ässä meni äidille ja kaikilla oli parempi mieli.

Femma sen sijaan sai olla muutossa mukana ja oikein pätevänä olikin. Pienenä koirana (vaikka se nyt näyttääkin pentukarvansa kanssa hirveän muhkulta) sen sai tungettua täyteenkin autoon ja osasi se kohtalaisen kiltisti odottaa alun vastaväitteistä huolimatta uudella asunnollakin. Pientä levottomuutta oli muuton jälkeen ilmassa yksinolojen suhteen, joka esiintyi lähinnä minun vahtaamisenani, mutta sekin tuntuu jo jääneen. Oma piskuinen piha on ihan parasta ja naapurin linnunruokintapiste vielä parempaa.

  

Pieni muuttoapulainen pelkäsi jäävänsä kyydistä! Myös uuden kämpän sauna on parasta, sinne pitäisi aina päästä mukaan löylyihin. Kumma koira.

 Jinna tuli muuttoavuksi viihdyttämään Femmaa takapihalle ihmisten puuhaillessa.

No nyt on piha!

Viimeksi tänne kirjoitellessani Ässä oli juuri käynyt ortopedilla ja saanut cartrophen kuurin, eli neljä pistosta viikon välein. Eläinlääkärireissun jälkeen käytiin ihan pohjalla, sillä kaksi viikko Ässä kieltäytyi täydellä kipulääkitykselläkin kaikesta lenkkeilystä ihan totaalisesti. Hetken taas jo ajattelin, että tässäkö tämä nyt oli - pistokset eivät auta, joten selkä lienee ihan totaalisen romu. Kuitenkin kahden viikon eli kolmannen pistoksen jälkeen Ässä eräänä päivänä kuin taikaiskusta oli taas ihan eri koiraa. Lenkille se lähti mielellään ja eräänä päivänä ei olisis suostunut tulemaan sisälle ollenkaan! Kipulääkettäkin uskalsin vähentää puoleen ennenkuin se lähti äidille hoitoon eikä siitä seurannut niin mitään ongelmia. Vielä lenkit eivät mitään kovin pitkiä olleet, mutta puolikin tuntia meni ihan hyvin.

Lenkin loppupuolella poseeratessa jo hieman ilmeestä näki, että alkoi raja tulla vastaan.

Hoidossa ollessaan Ässä pääsikin mökkeilemään ja uimaan itselleen korvatulehduksen. Tällä hetkellä Ässä on ollut ilman kipulääkettä jo pari päivää tehden jopa tunnin metsälenkkejä! Aivan uskomatonta. Toivotaan, että sama meno jatkuu tulevaisuudessakin. Kova ikävä olisi jo saada karvanaama kotiin.

Tälläiset mökkiterveiset tuli puhelimeen: Ässä kuulemma karkaili veljeni perään tämän mennessä kalaan, joten se piti hakea kanootilla takaisin kotiin. Pääsi se onneksi välillä mukaan kalareissuille.

Muutenkin syksy tulee menemään taas aika haipakkaa. Huomenna lähdetään Femman kanssa viikoksi Utsjoelle kaveria moikkaamaan ja seikkailemaan chihutyttöjen ja Kide-bortsun seuraksi. Jännä reissu siis tulossa. Femma myös pääsi treenaamaan TAMSK:in koiratanssin valkkuryhmään, joten tanssintäytteinen vuosi on tulossa. Syksyllä osallistutaan Femman kanssa impulsiivisille koirille tarkoitetulle kurssille, jolta haetaan hallinta-apuja tälle lintubuumille. Minähän heitin jo hanskat tiskiin sen osalta, että pakko tuota on joskus jossain vapaana pitää. Tämän päätöksen myötä tuli arjesta paljon mukavampaa molemmille, vaikka tuo välillä vapaana ollessaan tykkääkin aiheuttaa harmaita hiuksia tehden jonkun pienen lenksan kauemmas pois silmistä..  Eräällä kurssilla juuri käytiin ja saatiin taas hyviä vinkkejä tuon koulimiseksi, joten ehkä se taas tästä. Vähän kyllä jännittää, onko mulla aikuisena hyvin pelittävä koira vai totaalisesti näpeistä karkaava kuuraketti. Ja paljonko vaikuttaa tämänhetkinen (teini?)ikä ja paljonko tuo vielä itsenäistyy iän karttuessa. Ja ehdinkö siihen väliin koulutuskikkailemaan kääntäen homman vielä omaksi voitoksi. No, se jää nähtäväksi. Kristallipallo olis välillä aikas kiva..

Femma 7 kk

Hieman on kiire viikko takana, mutta vihdoin pääsin tänään ottamaan ja julkaisemaan Femman 7 kk kuvan näin 4 päivää myöhässä! Tässä siis likka seitsenkuisena turjakkeena. Pentukarva rehottaa minkä kerkiää ja kuukausi sitten leikatut housukarvatkin rehottavat taas puuhkeina. Onneksi pentukarvan pitäisi vihdoin kohta alkaa lähtemään, aikuiskarva ainakin vaikuttaa laadultaan sileämmältä ja vähemmän roskia keräävältä. Korvakarvatkin ovat kasvaneet melkoisesti, saas nähdä koska niitä saa ruveta lyhentelemään. Tosin koristeenahan ne tällä hetkellä pitkälti ulkosalla ovat, joten antaa niiden olla edes nätit. ;) Vaikka itse tosin tykkään lyhyemmästä korvakarvasta. Ehkä ne korvat toimiskin paremmin, jos kuorisi karvat ääntä eristämästä?

Mitat tällä hetkellä ovat tasan 10 kg kotivaa'an mukaan (musti&mirrin ja ell. aseman vaaka väitti 9,5 kg, mutta kotivaakaan on tähänkin asti turvattu) ja säkäkorkeus jotain 39-40 cm kotona sähläten rullamitalla otettuna. Hieman siis olisi kasvanut ja aika passelin kokoinen pikkulikka tällä hetkellä onkin.

Vaikka äsken vitsailin korvien toimimattomuudesta on pikkulikka loistanut kaikissa harrasteissa, mitä sen kanssa keksin kokeilla (vaikka tietystihän se oma on paras). Aloitimme agilityn alkeiskurssin, jossa harjoitellaan kaikkea aksakoiralle hyödyllistä (ei siis varsinaisesti esteitä tai fyysisesti mitään liian kuormittavaa!) ja sielläkin pikkulikka on ollut aivan super. Kaikkeen suhtaudutaan meiningillä jeejeejee ja leikkiminenkin on aivan huippua. Ihan outoa omistaa leikkivä koira, mutta onhan se aika kivaa. Femma on käynyt myös tanssitreeneissä ja sille on valittu oma tanssibiisi: Robinin Boom Kah. Biisin meininki vain sopii Femmalle kuin nenä päähän eikä askelluskaan yhtään hullummalta näyttänyt biisin tahtiin. Tänään käytiin myös mätsäreissä ekaa kertaa pyörähtämässä ja huomenna käydään ajamassa verijälkeä. Ei käy elämä tylsäksi ainakaan viikonloppuisin.

Neiti Nättinaama Saukkonen

Korvattomuuteen liittyen metsässä käyntiä on nyt hieman aikaa vältetty, sillä Femma on ruvennut keräämään siellä ennätysmäärin kierroksia. Myös ulkoilu hihnassa aiheuttaa helposti ylikierroksia (ne linnut..), joten rauhoittumisharjoitukset ovat tulleet osaksi arkea kotonakin. Energiaa yritetään purkaa sitten muuten kuin metsässä, kuten koirapuistossa rallattelemalla (ja minä kun aiemmin välttelin koirapuistoja minkä kerkesin) sekä aivo- ja nenätyöskentelyllä. Ehkäpä se tästä vielä voitoksi kääntyy.

Muuten meillä menee ihan hyvin. Ässä on ollut vaihteeksi aika hyvälläkin voinnilla ja saanut lenkkeillä metsässä vapaanakin. Se on päässyt myös pariin kertaan tanssimaan ja huomenna kokeillaan pieni pätkä verijälkeä. Meillä on myös muutto piakkoin edessä, päästään vihdoin vaihtamaan kerrostalokämppä rivariin pikkupikkupihalla!

Viikonloppu

Jinna, Nik ja Femma

Viimeisen fyssarikäynnin jälkeen olen kytännyt Ässän käytöstä silmä kovana. Keskiviikko sujui ilman ihmeempiä ja torstaina lähdettiinkin aikaiseen viikonlopun viettoon. Ajomatka Saloon kulki Torronsuon ohitse, joten päätin tehdä koirien kanssa siellä pienen lenkin testatakseni samalla Ässän kuntoa. Tarkoituksena oli tehdä pieni max 30 min lenkki, jossa Ässä kulkee pitkospuita saaden mennä vapaana ja Femma rymistelisi liinassaan. Ilman mitään ajantajua rymisteltiinkin suolla kokonainen tunti ja eihän se Ässä missään pitkospuilla suinkaan suostunut kokoaikaa kuljeksimaan. Loppulenkistä iskinkin sen hihnaan ja totesin sen liikkeen huonontuneen. Loppuviikko kuluikin sitten retkestä toipuen, mutta tänään Ässä kykeni taas iloiseen ulkoiluun. Tarkoituksena ei todellakaan ollut rasittaa Ässää tuolla tavalla, mutta yksi asia oli varmaa: meillä oli huisin hauskaa! Koirat menivät hienosti yhdessä ja Ässä meni iloisesti välillä suon puolelle milloin minkäkin hajun perässä ja molemmat pääsivät suosilmään rypemään. Lenkki olisi vain saanut olla puolet lyhyempi.

Paha siis sanoa fyssarin hoidon vaikutuksista, mutta ollaan edelleen menossa parin viikon päästä uusintahoitoon. Nyt olen ollut huomaavinani Ässässä toispuoleisuutta, eli ehkä oikea(?) puoli olisi jostain syystä huonompi.

Fiksu video suopöntöistä. Femma kyttää Ässän maltillista pulikointia, aikaisemmin se veti rallia pitkin suota. Ässä pääsi vain kerran viilentymään suohon, oli meinaan sen verran rankan näköistä sen takapäälle. Mielellään olisi kyllä rämpinyt kauemminkin..

 Ässä valmistautuu hierontaan ja venyttelyyn, välillä oikein itse tarjoutuu hoidettavaksi.

Muuten Saloviikonloppu kului perinteisesti. Femma sai taas Jinna-valkkarin painikaveriksi, tällä kertaa myös Jinnan osa-aikainen laumakaveri Nik tuli mukaan pikkulikkojen ahdisteltavaksi. Nik on venäläinen rescue, kiltti, rauhallinen ja herkkä herrasmies, johon Femma oli aivan ihastuksissaan. Myös Ässä pääsi pienelle hihnalenkille Jinnan ja Nikin kanssa käyttäytyen mallikelpoisesti. Se jopa haisteli Nikin naamaa sanomatta sanaakaan.

Jinna on nyt 18 viikkoa ja jo paljon Femmaa suurempi. Harmiksi kone tilttasi ja onnistuin poistamaan naama- ja kroppakuvat Jinnasta, niin ei oikein pääse näkemään tyypin kasvua.

Iloinen Nik

Femma aloitti painit heti meiningillä "täysillä päälle"

 

Vaan osasi Jinnakin pistää kampoihin

  "Et hei viittis purra poskesta.."

 "No tästä saakin paremmin kiinni!"

"psst.. Arvaa mistä mää puren sua seuraavaks, lappukorva!"

Välillä piti pussailla Nikiä. Nik arvosti.

Painien lisäksi viikonloppuun kuului peruslenkkeily ja yksi uimareissu. Ässästä ei tosiaan ollut pahemmin lenkkikaveriksi, mutta käytiin me eilen pikkupikkukävelyllä lähimetsässä kolmestaan. Femma sai lenkkiseuraa pariin otteeseen myös kaverin nahkacollie Roopesta. Aluksi pikkulikka fanitti pappaRoopea kympillä, mutta sitten piti keskittyä paikallistamaan mahdollisia lintuja. Yksi hieno ylösajo tapahtuikin pellon reunasta, onneksi fleksi esti peräänlähdön. Voishan tuosta ihan pätevä lintukoira tullakkin, kun nyt koulutus osuisi kohdalleen.

 Puskajussi lintujahdissa vasemmalla ja Roope kunnon paimenkoirana tietä jolkottelemassa. Sitä ei paljon ylimääräinen puskissa suhaaminen kiinnosta.