Onko toivolla vielä sijaa?

Niin Ässä palasi kotiin. Rakas pieni spanieli, tuoden murheet mukanaan. Äidin kanssa puhelimessa jutellessa olin ollut kovin huolestunut Ässän voinnista ja Ässän tullessa kotiin ihan järkytyin sen kävelytyylistä. Kun on katsellut kaksi viikkoa vaivattomasti liikkuvaa Femmaa, näytti Ässän liikkuminen kurjalta ja vaivalloiseltakin välillä. Muutamia kertoja se on ontunutkin, eikä kipulääkettä voi vähentää ollenkaan. Ässä myös välillä nyppii kupeitaan ja tuijottelee takapäätään, eli ilmeisesti sieltä tulee kipua. Tilanne tuntuu aika huonolta.

Eilen käytiin fyssarilla, joka kommentoi muun muassa tällaista:

"Ässä kulkee edelleen takaselkä pyöreänä. Takajalat ovat ulospäin kiertyneet. Tunnustellessa Ässä aristaa molemmin puolin reisilihaksia, tilanne kuitenkin selkeästi parempi aikaisempan nähden. Lonkankoukistajat ovat molemmin puolin selkeästi kipeät. Hauisten jännealueet aristavat molemmin puolin. Hauikset venyvät molemmin puolin hyvin, pieni kiristys lopussa. Rintarangan keski- ja loppuosassa on kipua, samoin lannerangan nikamat ovat aristavat. Lannerangan nikamat ovat jäykät ja täyteen ojennukseen selän suoristus ei onnistu. Oikea takajalka venyy hyvin taakse, vasen hieman huonommin, liikkuvuus on lisääntynyt molemmissa takajaloissa. Molemmat polvet taipuvat hyvin koukkuun eikä Ässä aristele polvia. Kummassakaan takajalassa ei havaita hermokireyttä ja takareidet venyvät normaalisti. Myös etureidet venyvät hyvin."

Ongelmat siis tuntuvat keskittyvän lonkkien alueelle ja takaselkään. Ässän selkää mobilisoitiin ja mikäli se nyt parantaa liikkumista mennään kahden viikon päästä uudestaan. Vielä en osaa sanoa, onko auttanut (eli vielä en ole huomannut merkittävää parannusta). Jos mobilisointi auttaa, sen avulla Ässä saatetaan vielä saada johonkin kuntoon. Muussa tapauksessa fyssarista ei ole meille enää hyötyä. Mennään varmaan joka tapauksessa kahden viikon päästä vielä fyssarille, sillä en osaa vielä luovuttaa. Varasin kuitenkin ajan jo ortopedin kontrolliin, siellä otetaan sitten selkä- ja lonkkakuvia ja ihmetellään tilannetta. Ajan sai kuitenkin vasta syyskuun alkuun, eli sinne asti pitäisi sinnitellä.

Tilanne vaan näyttää väjäämättä siltä, että vaihtoehdot alkavat olla vähissä. Jos Ässän oloa ei voi fysioterapialla parantaa, sitä tuskin voi parantaa millään muullakaan. Tilanne on jatkunut niin pitkään samana. Ortopedin tutkimus ehkä kertoo syyn oireisiin, mutta en odota saavani sieltä mitään keinoja parantaa rikkinäistä koiraa. Leikkauksilla en enää lähde Ässää rääkkäämään eikä se voi loputtomiin sinnitellä kipulääkkeillä vajaavaista elämää. Eikä sen tarvitsekkaan.

Mutta ei jotain huonoa, ettei vähän hyvääkin. Ässä sai nyt fyssariltakin hyväksynnän ulkoilla vapaana, kunhan liikkuminen ei mene laukkailuksi ja riehumiseksi (selkä ei tykkää). Eilen tehtiin kahdestaan ihana 20 minuutin lenkki ja Ässä nautti niiin paljon. Se mokoma jopa karkasi järveen, vaikka fyssari on nyt käskenyt rajoittaa uimisen max 3 kert. per viikko. Vaan eipä kai pieni kastautuminen pahaa tee. Loppupäivän kyttäsinkin koiraa liikarasituksen havannoimiseksi, mutta Ässä ei oireillut lenkin jälkeen. Syyskuuhun asti siis vapaana lenkkeilyä, ravaamista, uimista, jumppaliikkeitä ja venyttelyitä. Sitten katsotaan kortit.

ps. Tähän loppuun vielä toinen suru-uutinen. Meidän ihana marsukolmikko on nyt muuttanut uuteen  kotiin. Keväällä jo olin tätä raskasta päätöstä tekemässä, mutta nyt sen vasta toteutin. Tällä hetkellä koirat vievät sen verran aikaa ja energiaa, että päätös muotoutui lopulta kuin itsestään. Onneksi pääsivätkin hyvään kotiin ja vielä lähistölle, eli mahdollisesti saan kolmikon joskus hoitoonkin. Tällä hetkellä helpottaa kovasti, kun on yksi asia vähemmän murehdittavana.

Juhannus

Aika iso tyttö jo, kun vertaa otsikon kuvaan! Femma 5kk ja Ässä 6v.

Juhannus tuli ja meni Salossa lomaillen ja vähän siellä sun täällä käyden. Femmalla oli huisin hauska ja puuhakas juhannus, kun se sai olla vähän joka menossa mukana. Viikonlopun aikana käytiin lenkkeilemässä läheisen kartanon alueella jossa ruokitaan fasaaneja (hyvä maltti- ja hihnaharjoitus), ihailemassa Salon iltatoria ja poliisihevosia sekä grillailemassa kaverin kissa-taloudessa. Käytiin myös mökillä, jossa tytteli tutustui aika laumaan uusia ihmisiä, leikki riehumisleikkiä Jinnan kanssa vajan alla, pölli kivasti poikien mölkkypelin mölkkyjä ja yleisesti hepuloi ja herätti ihastusta. Viikonlopun aikana saatiin myös kivoja koiratuttavuuksia, joista Jinna-valkkaripentu jo esiteltiinkin. Muut olivat appenzeli-Alpo, Roope-collie (jonka on tosin aiemmin kerran nähnyt), Niki-seropi ja Yoda-samojedi. Isokokoista porukkaa siis, mutta Femma oli vaan mielissään kivoista kamuista.

Ässä ihan juhannustunnelmissa

Ässälle lomailu Salossa on tehnyt hyvää, sillä nyt pystytään tekemään vartin tai jopa 20 minuutin lenkkiä! Venyttelyt sujuivat myös tauosta huolimatta erinomaisesti. Liekö oma piha tehnyt Ässälle kutaa, kun saa harjoittaa kevyttä, usein toistuvaa ja omaehtoista liikuntaa. Selkä Ässällä taitaa olla kipeä, mutta onneksi tiistaina on fyssariaika.

Myös pienemmät piipertäjät olivat gerbiilejä lukuunottamatta menossa mukana. Säät eivät suosineet pahemmin tirriäisten ulkoiluja, mutta muutamaan otteeseen nekin pääsivät laiduntamaan. Kille sai reissun ajan asuttaa yksinään kylppäriä, jossa riitti lääniä tallottavana. Liukasliikkeinen konna murtautui kylppäristä ulos pariin kertaan, sillä raollaan olevan oven auki työntäminen ei ole sille temppu eikä mikään. Onneksi Femma suhtautuu konnaan jo kovin kivasti.

 Rambo ja hassut hörökorvat

Mustikki nimelleen uskollisena kesälaitumilla

 Koko trio pääsi syliin herkuttelemaan säiden ollessa surkeat.

Kille vaanii tai ehkä piiloutuu kuvaajaa?

Voihan virtsatietulehdus

Tiistaina marsuaitauksesta kuului outoa piipitystä/huutoa, jota jäin ihmeissäni kuuntelemaan. Huudon lähde jäi epäselväksi ja ajattelin kyseessä olevan jotain marsujen keskistä eripuraa. Myöhemmin illalla sama piipitys ja huuto taas alkoi ja tällöin paikallistin huutelun lähteeksi Mustikin, joka kökki pyyhkeen alla piilossa. Heti ensimmäisenä tuli mieleen pissatulehdus, joten kaappasin marsusen papereilla pehmustettuun laatikkoon tarkkailuun. Ja siinähän se raukka sitten yritti pissiä tippoja kerrallaan samalla särkevästi huutaen. Lopulta sai pissittyä ison lammikon ja olin näkevinäni laatikon reunassa valkoisen pienen kiven, joka siihen koskiessani kuitenkin hajosi. Mysteeriksi jäi, oliko kyseessä joku virtsan mukana tullut sakkauma vai pelkästään marsun koipien mukana tullut purupaakku. Heti seuraavana aamuna varasin Mustikille ajan eläinlääkäriin (ettei sitten vaan joulupyhille jää mitkään taudit kehittymään), vaikka Mustikki pissi tapahtuman jälkeen nyt parin päivän ajan ihan ok ilman huuteluita.

Tänään sitten käytiin Hakametsän eläinlääkärissä, jossa eläinlääkäri kuunteli tarinani ja Mustikki pääsi ultraan. Hampaatkin katsottiin takahampaita myöten. Lappuun kirjoitettiin: "Mustikin rakossa on kiteitä, ei yhtään isompaa kiveä nähtävissä. Rakon limakalvo hieman ärtynyt, tulehtunut. Mustikki saa sulfakuurin. Kontrolli oireiden mukaan. Lisää c-vitamiinia ruokaan 100 mg päivässä 1-2 kk ajan. Vain pieni määrä pellettiruokaa" Ja lääkkeeksi antibiootti Ditrim mikstuuraa, jota 0,5 ml 2 x päivässä 2 viikon ajan rakkotulehduksen hoitoon. Hinta jäi aika edulliseksi, 70 euroa, vaikka mukana oli ultrakin.

Meidän Mustikilla on selvästi jokin kuudes aisti, jolla se tietää tulevan reissun lähestyvän (lähdetään siis huomenna koko eläinlauma Saloon joulua viettämään). Viimeksihän se keksi tökätä silmänsä heinään ja hankkia silmätulehduksen, kun vein sen vanhemmilleni reissuni ajaksi hoitoon. Toivottavasti tyytyisi tällä kertaa vain tähän pissitulehdukseen ;)

Mustikin pahimmat aavistukset käyvät toteen: Salon reissu taas edessä!

Tirrillä taas sieni levisi hieman laajemmalle ja silmien ympärillä alkoi näkyä hilsettä. Eilen pesin häkin siivouksen yhteydessä Tirrin lääkeshampoolla ja annan nyt jonkin aikaa sienilääkettä ja pesen muutaman kerran joululomalla lääkeshampoolla. Jos tämä sieni ahkeralla pesemisellä ja lääkkeellä lähtisi lopullisesti, vielä en halunnut mennä lääkärin pakeille hakemaan suun kautta otettavaa lääkettä (on kuulemma ainakin maksalle tosi raskasta tavaraa). Joululoman jälkeen on varmaan pakko, jos sieni on tullakseen takaisin.

Tirriäinen ottaa ihan lunkisti Saloon lähtemisen, saahan se matkustaa Rambon kanssa!

ps. on aika kiva syöttää Mustikki-possulle antibioottia, se kun pitää sitä mitä parhaimpana herkkuna ja kerjää jopa lisää!

Possujen syntymäpäivät

Kaikki marsut ovat syntyneet syksyn aikana ja tänään synttärirumba päättyi Mustikkiin, joka täytti  komeasti 3 vuotta! Ensimmäisenä kolmikosta vuosia täytti Rambo, joka 21.10 täytti jo kaksi vuotta. Tyttärensä Tirri täytti 16.11 1 vuotta, ensimmäinen vuosi siis jo takana! Äkkiä se aika meneekin.. Synttäreiden kunniaksi otettiin synttärisankareista kuvat:

Mustikki 3 v.

 Rambo 2 v.

Tirri 1 v.

Mustikki oli vaihteeksi taas kolmikon kuvauksellisin. Kuten kuvasta näkee, on Tirrikin on parantunut rupisuudestaan, josta aiemmin kirjottelin. Antibioottikuuri ei auttanut Tirrin oireisiin ollenkaan, joten lähdimme marsuihin erikoistuneelle lääkärille, joka totesi Tirrillä olevan sienitartunta. Niinpä saatiin Tirrille kahden viikon canofite vet korvatippoja levitettäväksi korviin, silmien ympäri ja nenään. Lisäksi saatiin määräys pestä Malaseb vet shamppoolla Tirri kolme kertaa ja kerran koko kööri. Kuuri auttoi ja Tirrin oireet hävisivät! Korvat tosin ovat vieläkin hieman "nahistuneen" näköiset, ja tänään  huomasin sen reunassa pientä kuivunutta kökköä. Eli ihan täysin ei olla sienestä vielä päästy. Pitääkin jossain vaiheessa pestä taas ainakin Tirri shampoolla ja laittaa muutama päivä tippoja, jos sieni sillä pysyisi kurissa. Tammikuussa olisi marsunäyttelyt, joihin haluaisin osallistua Mustikin kanssa ulkomuotoluokkaan viimeiseen sertin metsästykseen, mutta katsotaan uskallanko ilmoittautua tämän sienen takia. Ettei vain leviä kanssanäyttelijöihin.

Ässän Movember

Saatiin Miralta Movember-haaste! Ässä lähtee tapahtumaan mukaan vähän huonoin eväin, sillä sen turpavärkin ajelusta ei ole pitkä aika. Kovin se tällä(kin) hetkellä viiksiään kasvattelee muun turkin mukana. Ehkäpä tähän haasteeseen osallistutaankin tavoitekuvalla, eli mikä on Ässän tavoite viiksien kasvattelussa.

MOVEMBER-HAASTE

1. Julkaise kuva koirasi viiksistä.
2. Haasta vähintään kolme ystävääsi tekemään samoin.

 2010 Ässän kuuraparta

Marsutkin halusivat osallistua Mustikin viiksiparilla

Haastan mukaan

Jedin lauman

Karvahelvetin poppoon

Arttumäykyn

ja bonuksena meidän marsukasvattajan, sillä mieleni tekee nähdä myös marsuviiksiä ;)

Marsumaailma

Hyvät ja huonot uutiset

Ja aloitetaan niistä hyvistä. Ässä kävi tänään osteopaatti Kaiperlalla ja uutiset olivat pelkästään hyviä. Kyllä, sieltä löytyi hierojankin toteama selkäjumitus, mutta se oli helposti avattava "tavallisen harrastuskoiran jumi" eikä mikään kummallinen yltiökipeä jäykkyys, joka vetää koiran ihan pöhköksi. Huh helpotusta! Kaiperla kehui Ässän olevan paljon stressittömämpi ja rauhallisempi kuin keväällä, eli se on paljon paremmassa kunnossa ja ilman sitä kivun aiheuttamaa stressitilaa. Eron huomaan itsekkin, Ässän kanssa oleminen, treenailu ja lenkkeily on nykyisin erilaista ja niin paljon rennompaa! Kunhan olin taas heti pelkäämässä pahinta ja maalailemassa piruja seinälle.

Siitä tosin tuli mainintaa, että Ässä ei halua vieläkään käyttää takapäätään kunnolla ja on hyvin etupainoinen koira. Takapään lihaksettomuus ilmeisesti aiheuttaa ongelmiaan polvien kautta selkään, joten saatiin ohjeeksi ostaa vetovaljaat ja ruveta pari kertaa viikossa kävelemään lenkkejä, joissa Ässä kevyesti vetää kulkunopeuden ollessa vaihtelevasti kevyestä kävelystä raviin. Muuten saatiin lupa (ja suositus) lenkkeillä jatkossakin niin paljon kuin sielu sietää. Koiratanssi ja toko ovat myös edelleen hyvinkin mielellään Ässän toimintalistalla eikä koiratanssissa tarvitse välttää kuin polvia tosissaan koettelevia liikkeitä kuten takajaloilla suorana kävelemistä, takajaloilla hyppimistä tai suuria näyttäviä hyppyjä. Takajaloille sopivasti rasitusta antavat liikkeet kuten peruutus ovat vain hyväksi, kunhan niitä ei tehdä liikaa.

Eli ehdottomasti aktiivista ja liikunnallista  elämää jatkossakin, sillä metsälenkkeily ja uiminen avaavat selkäjumeja paremmin kuin kotona kökkiminen. Tosin esim. maanantain treenin jälkeisessä kivuliaisuudessa (joka ilmeisesti johtuu siitä syksyn kylmästä) ei tietenkään pakoteta koiraa väkisin lenkille.

Vauhtia ja Vaarallisia tilanteita!

Mutta sitten niihin huonoihin uutisiin, jotka koskevat marsulastamme Tirriä. Pari viikko sitten huomasin sen rapsuttelevan korvalehteään, johon olikin raaputuskohtaan ilmestyneet vaaleat kuivat läntit. Lähdin rasvailemaan korvia toivoen länttien olevan jotain talven kuivuuden vaikutuksia. Viimeviikolla vaaleat kohdat olivat levinneet ja rasvaillessa tarkemmin katsoessani huomasin myös huulien alueen kuivuneen ja paksuuntuneen "rupiseksi". Myös silmän ympärys hilseili ja oli vaalea. Varasin näin ollen eläinlääkärin, jossa tänään kävimme. Viikonlopun aikana ihottuma oli levinnyt entistä pahemmaksi ja uskoin lääkärin heti tietävän syyn. Homma ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen..

Korvasta otettiin raapenäyte, jossa ei näkynyt mitään. Turkki oli muuten hyvännäköinen ja hilseetön. Tirri oli laiha (painoi vain 770g), mutta aina se on tosi pieni ollut. Sieni-infektiolle tyypillisiä renkuloita ei esiintynyt, eikä mitään loisiakaan näkyny. Saatiin kuutenkin varmuudeksi strongholdia niskaan loisia vastaan. Eläinlääkäri epäili syyksi jotain sisäistä ongelmaa, kuten jotain sairautta, hormoneja tai tulehdusta, joten saatiin vielä 10 pv antibiottikuuri varmuudeksi. Huulet alkoivat näyttää jo vähän tulehtuneilta, niin auttaisi samalla siihenkin.

Kaiken kaikkiaan oireiden aiheuttaja on tällä hetkellä täysi mysteeri, joten toivotaan lääkityksen auttavan.  Kuvat.fi:n marsujen kansiossa on lisää kuvia Tirrin taudista.

Nenän ja huulten ympärillä olevat "ruvet"

 Korvan tulisi olla musta, nyt se on valkoinen, paksuuntunut ja kuiva

Silmien ympäristön valkoinen hilseily ja korvan paksuuntunut reuna 

 Kuvassa Tirri terveenä, korvat ja silmänympärys mustina

Vesileikkejä

Kummasti on blogitekstien väli venynyt usein viikon mittaiseksi. Vaan kesän kiireet vaativat veronsa, sillä nytkin viikonloppu kului taas Salossa vanhempien luona ja arkenakin riittää askaretta. Niimpä tämä(kin) postaus käsittelee Salon reissua, vaikka näitä jo muutama onkin.

Salo-viikonlopuksi valikoitui taas harvinaisen kuumat päivät, joten lenkkeilyn sijaan mieli alkoi halajamaan rannalle viilentymään. Salo ei ikävä kyllä ole sellainen järvien luvattu maa kuin Tampere, mutta kyllä sieltäkin etsinnän tuloksena löytyi muutama paikka, jossa pystyi uimaan sekä omistaja että koira. Toiseen paikkaan oli tosin isketty lappu, joka varoitti koiranomistajia rotanmyrkystä. Kyseessä oli siis entinen yleinen uimaranta (jolla näin ollen saa ymmärtääkseni lainkin mukaan koiraa uittaa), mutta ilmeisesti kaikki eivät olleet tästä ajatuksesta pitäneet.. Niimpä Ässää ei päästetty sinkoilemaan ympäristöön, vaan sen huomio pidettiin rannassa kivojen vesileikkien avulla. Ja niitähän spanieli rakastaa..

Myös marsutrio pääsi taas Saloon ulkoilemaan, vaikka moni kauhistelikin, miten jaksan raahata niitä edes takaisin. Viimeaikoina marsujen lattiaulkoilu on vaan ollut pannassa, sillä isäänsäkkin pahempi tytär Tirri on keksinyt ovelan tempun aitojen läpi murtautumiseen. Näin ollen se karkaa aina ulkoilutuksen yhteydessä sohvan alle ja kiljuu, pissii ja papanoi siellä yksikseen osaamatta tulla pois. Muut eivät onneksi ole tätä keinoa oivaltaneet, joten ne kiljuvat sitten lattialla kateellisina. Niimpä vein marsut Saloon asti nauttimaan ulkoilun suomaa vapautta, ja kylläpä ne spurttailivatkin innolla pihamaalla illan viiletessä. Jospa sitä syksyn tullen saisi rukattua sohvan aitauksetkin taas Tirrin-kestäviksi.

Muuten Salo-visiittiin kuului (koiratonta) mökkeilyä, leipomista ja remontin tieltä tavaroiden läpikäyntiä. Ässä oli viikonloppuna hyvin avulias näissä pikkupuuhissa, sillä leipomisen yhteydessä se tietysti siivosi lattiat ja tulipa se auttamaan tavaroiden läpikäynnissäkin. Ainut tenkkapoo oli se, että Ässä makasi juuri siinä laatikossa, mihin tavaroita laitoimme. Ässä myös avusti veljeäni piha-aidan leikkaamisessa tuhoten perin pohjin kaikki irtileikatut oksat. On se kätevää, kun kotona on oma puusilppuri. Aina avulias spanieli saikin auttamisestaan palkinnoksei hienon huivin, joten kyllä nyt kelpaa poseerata.

Äidin pikku apulainen

Kyllä nyt on tyylikäs, naama trimmattu ja huivi kaulassa!

Tässä kuvia muokatessa löytyi muuten vielä tällainen kuva kamerasta, kukakohan ottanut? Tai vielä suurempi kysymys, kuka on mennyt antamaan koiralle sipsipussin? Tällästä näköjään, kun en ole paikalla, tarviiko vielä ihmetellä Ässän riemua Saloon päästessä.

Onko marsusta villieläimeksi?

Koska viikonlopun vietossa mukana olleet marsut jäivät edellispostauksessa vallan vaille huomiota, saavat ne nyt oman postauksensa kuvineen päivineen. Marsujen Saloon vieminen on aina oma urakkansa, mutta mitäpä sitä ei tekisi kullannuppujensa eteen, jotta ne edes muutaman kerran kesässä pääsisivät viettämään kunnon villielämää pusikkoon. Niinpä viikonlopusta otettiin ilo irti ja marsut laidunsivat pihalla päivät läpeensä ollen vain yöt sisällä.

 

Rambo pusikossa

 

Tirri piilossa

 

Perjantaina ensimmäistä kertaa ulkona marsuista kuoriutui pelokkaita villieläimiä. Tirri-rukkakin oli sydänjuuriaan myöten järkyttynyt, sillä tämä oli sen ensimmäinen ulkoilukerta ikinä. Niinpä ensimmäinen iltapäivä ja ilta menivätkin puskissa piilossa kökkimällä ja kauhistelemalla, varsinkin jotkut linnunäänet olivat suuri hirvitys ja aiheuttivat välittömän pakoefektin. Lauantaina marsuset alkoivat kuitenkin rentoutua ollen lopulta kuin kotonaan sinkoillen puskan alta toiselle, nukkuen, makoillen ja syöpötellen. Ässä oli merkittävä tekijä marsujen rohkeudessa, sillä jostain syystä Ässän läsnäolo sai marsut rentoutumaan. Taitaa marsujen villieläimen perimä olla aika kauas jäänyttä elämää, kun kuvittelevat olevansa koiran kavereita. Ässä viihtyikin marsujen kanssa takapihalla, sillä tottakai päivittäinen papanansaanti oli turvattava. Bodyguard papanapalkkiolla.

 

Aitaukseen kuului kaksi pikkupuskaa ja mänty, Ässä on jo kovassa papanan metsästykssä..

 

Rambo laiduntamassa ruohikossa

 

Matamia pötkötyttää

 

Lauantaina oli erittäin kuuma päivä ja hieman olin jo huolissani marsujen kuumankestävyydestä. Ne kun eivät hikoile tai läähätä ja helteen porottaessa makoilivat vaan pitkin pituuttaan puskan varjossa. Niimpä järjestin kastelukannun avulla puskaan paikallisen kylmän sadekuuron. Sadekuuron iskiessä puskasta kuului kummallista ölinää herkkähipiäisen villilauman hajaantuessa kaikkiin ilmansuuntiin sadetta pakoon. Sen jälkeen vedettiinkin marsurallia ja kuivattiin toisia kauhean ukkoskuuron vedestä.

 



Kuivaustuokio sadekuuron jälkeen

 

  

 

Sunnuntaina koitti vihdoin surullinen lähdön hetki. Marsut olivat tästä tietysti autuaan tietämättöämiä viettäessään kaunista kesäaamua ja päivää ulkosalla, ja sinne ne varmaan mieluusti olisivat jääneetkin. Lopulta oli kuitenkin pakko räpsiä viimeiset valokuvat ja pakata marsut laatikkoihin. Harmi ettei täällä meidän kerrostaloaluella oikein kehtaa ulkoiluttaa marsuja ulkona, mutta saavat ne sentään nauttia lattialla juoksusta ja parvekkeesta. Ehkäpä meilläkin on joskus vielä oma piha..

 



Kaunis Matami Mustikki

 



Tirri kuiskii salaisuuksia Rambon korvaan

 

Rambo ei tahdo vielä kotiin!



 

Kuvat kokonaisuudessaan kansiossa, vaikka aika hyvin tähän saikin näitä laitettua ;) Näin marsujen kuvapläjäyksen lopuksi vielä huonoja uutisia meidän Kille-Kilpparista, sillä syömättömyyteen määrätyt antibiootit ovat olleet mahdottomia antaa (ei tuon suuta saa auki väkivalloin, eikä se suostu syömään juuri mitään). Niimpä varasimme uuden ajan tällä kertaa Hervannan Eläinlääkäriin ja Kille joutuu piikitettäväksi. Joudumme siis varmaan käymään siellä päivittäin piikillä, sillä tuota konnaa on paha ruveta itse piikittämään. Itseasiassa pelkään onnistuuko lääkärikään, vaikka muiden otusten kanssa taitava on ollutkin. Matelijat ja uppiniskaiset kilpikonnat ovat vain aivan oma lukunsa..



Ässä (kohta) 5 v. ja lähtö

Ennen lähtöä piti vielä tulla kirjoittelemaan onnitteluteksti meidän (kohta, 1.5.) viisi vuotta täyttävälle koiralapsoselle! Nyt tämä perinteinen kauhistelu "Niin se aika kuluu", mutta totta se on. Vastahan minä sen neljän vuoden kunniaksi kirjoittelin onnittelutekstin..

Synttärisankari auringosta nauttimassa

Olen ehkä vihdoin tajunnut kunnolla Ässän olevan aikuinen. Siitä on tullut jotenkin omanarvontuntoisempi ja positiivisessa mielessä rauhallisempi. Tai sanoisinko jopa arvokkaampi. Enää se ei ole "pönttö" kakara, vaikka onkin edelleen vilkas, helposti innostuva ja keksii höpsötyksiä, mikä onkin aivan ihanaa. Sellainen turha hössötys on jäänyt vähemmälle. Toki se silti on vielä moneen muuhun koiraan verrattuna sähläävä sätkymakkara ja monet luulevat sitä nakutrimmissä edelleen pennuksi ;)

Ässälle on kuulemma kuulunut hyvää hoitopaikassa, isäkin on sitä jostain kummallisesta mutta varsin tervetulleesta syystä lenkittänyt. Vähän läheisriippuvaiselta ja äidin naaman nuolemiseen viehtyneeltä se kuulosti, mutta hoitoon jäänti varmaan vaan vähän hermostuttaa pientä spanielia näin aluksi. Myös marsut voivat hyvin ja Mustikin silmä on kuulemman lähes parantunut. Kova ikävähän noita karvalapsosia jo on.

Huomenna se lähtö sitten on! Iik ääk ja apua. Nähdään kuukauden päästä.

Eläintarha hoitolassa

Viikonlopuksi karautin marsujen ja Ässän kanssa Saloon, kun puolet eläintarhasta lähti äidin luokse hoitoon. Matka ei kuitenkaan sujunut ihan ongelmitta, sillä Mustikki oli onnistunut boksissa tökkäämään silmänsä heinään.. Oli niin silppuista korsiheinää, ettei sinänsä ihme. Onneksi päästiin lauantaina eläinlääkärille ja saatiin silmätipat. Nyt joutuu äitirukka sitten laittamaan Mustikille silmätippoja tämän viikon, onneksi (ihmisten)hoitajana on asiasta pitkä kokemus takana. Pahoittelin äidille eläimistä aiheutunutta vaivaa, mutta hän tuntui olevan ihan iloinen hoidokeistaan. Onhan se mukavaa, jos niistä on iloakin eikä vain vaivaa.

Mustikki-rukka

Kovin yritin eläinlääkärille soittaessa vonkua, että saisin silmätipat ilman eläinlääkärikäyntiä. Noita tippojahan on kahdenlaisia, toiset menevät puhtaasti tulehtuneeseen silmään ja toiset  naarmuuntumisen aiheuttamaan silmätulehdukseen. Tämä tapaus nyt oli aika selkeä, kun boksista ottaessa Mustikin silmäluomen alta törrötti korsi.. Hoitaja ei kuitenkaan taipunut ja lääkäriin jouduttiin. Lääkäri vilkaisi silmää "tulehtunut on", kuunteli tarinani ja haki tipat. Että näin. Onneksi oli kuitenkin mukava eläinlääkäri ja antoi vähän alennustakin, joten selvittiin "vain" 70 eurolla (lääke taisi olla n. 6e..). Kotona isäni tarinoi heidän maatilansa kissoista, jotka eivät ikinä käyneet eläinlääkärissä ja elivät silti 20 vuotiaiksi, kunnes kettu ne vei. Pitäisi kuulemma hankkia sellainen. Ässäkin olisi terveempi, jos se olisi ollut se naapurista haettu pystykorva-mix. Kerroin, että pystykorvilla on epilepsiaa, jolloin keskustelu kääntyi takaisin kissojen paremmuuteen.

Cockeri oli ihan fiksu rotuvalinta

Myös marsujen häkkiviritelmä meni uusiksi. Ensinhän niiden piti päästä isoon taikakuutioaitaukseen, mutta laitoin ne oman nukkumiseni takia olkkariin 120 cm tehdashäkkiin pariksi yöksi. Ihmeen hyvin ne sinne mahtuivat, entinen kolmen poikamarsun laumani olisi kiskonut toisensa kappaleiksi niin pienessä tilassa. Äitini mielestä tehdashäkki olisi hänelle helpompi siivoksen ja muun elämän kannalta, joten marsuttimet jäivät häkkiin. Pienihän se on verrattuna kotimme aitaukseen, mutta ehkä ne kuukauden siinä selviävät. Neuvoin äitiä päästämään täystuhot lattialle ulkoilemaan, jos ne alkavat flippailemaan liikaa.

Pellettikin vaihtui vähän huonompilaatuiseen, koska Salon ainoa hyvää pellettiä myyvä kauppa oli mennyt konkurssiin.

Sitten koitti se reissun hankalin osuus, Ässän jättäminen. Olin keksinyt ovelan suunnitelman Ässän "harhauttamisesta". Minulla oli iso matkareppu mukana, jonka usein muutenkin otan Saloon. Nyt kuitenkin pakkasin sen täyteen eläinkamaa, jotta pystyisin jättämään sen Saloon. Yleensä Ässä reagoi vahvasti repun pakkaukseen, koska tietää kotiinlähdön koittavan. Kyllä se nytkin aavisteli puuhistani minun lähtevän vähän kauemmaksi aikaa, mutta repun jäädessä vielä koskemattomaksi se ei stressannut. Ässä tietää, että ilman reppua en lähde. Ajatus lohdutti myös minua, Ässä tietäisi minun tulevan hakemaan repun ja samalla myös sen. Niinpä lähtöhetki oli yllättävän rauhallinen, Ässä kyllä meuhkasi lähtöni aiheuttamaa jännitystä ja muita juttuja, mutta se ei jäänyt ahdistuneena huutamaan perääni. Minun sen sijaan oli ennen lähtöä rutistettava sitä, eikä silmien kostumista ihan voinut välttää. Mutta oli mukava nähdä Ässän jäävän reippaana kotiin.

Viikonloppuna nautittiin vielä ihanista aurinkoisista ulkoilusäistä täysin rinnoin ja Ässäkin riekkui ihan onnessaan keväisillä metsäpoluilla. Oli lammikoita ja hajuja, ihanaa! Kuvia albumissa.

 

Löytyy lammikoita

 

 Sinkoilua

 Luntakin oli vielä, nam.