Talvikuulumisia

Viimepäivityksestä on jo aikaa, ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Ensinnäkin Femmalainen täytti jo kokonaiset 4 vuotta (!!!) Mitä vanhemmaksi se tulee, sitä omintakeisemmaksi muuttuu myös ulkonäkö, kun ei ole enää korvakarvojakaan. Nyt pakkasten myötä se on saanut kasvatella karvojaan rauhassa.

Niin kaunis nelivuotias.

Aksailu on jatkunut entiseen malliin, ja oltiinpa me myös epiksissä mennäviikonloppuna. Olin odottanut kisoissa raketinlailla hallitsemattomasti sinkoavaa koiraa, mutta sen sijaan sainkin ohjaajan kisajännitykseen reagoivan varovaisen pikku-spanielin. Kaksi kisaavien rataa tehtiin (2-luokkatasoisia), ja toisella meno näytti jo enemmän omalta eikä niin varovaiselta. Radalla oli meille hankala keppikulma, joten sitä tovi tuumailtiin, mutta muuten rata oli aika simppeli.

Vaikka epiksissä ei mitään täydellisiä suorituksia saatukaan, rohkaistuin silti ilmottamaan Femman kaverin houkuttelemana vihdoin ensimmäisiin virallisiin aksakisoihin! Kisadebyytti on 10.3 Sipoossa JAU:n järjestämänä, joten plussaa myös lyhyehköstä ajomatkasta. Mitään isompia tulostavoitteita kisoille ei ole, sillä molemmat tarvitaan vielä aikaa kisarutiinin kehittämiseksi. Mutta avoimin mielin kohti koitoksia!

Aksailun lisäksi ollaan kotona treenailtu vähän rally-tokoa ja käyty juoksemassa. Mejä-kauden alkua odotellaan myös innolla.

Ässäkin tuli Vantaalle taas hetkeksi aikaa arkea viettämään. Ässä on pysynyt talven ilahduttavan hyvässä kunnossa ja on lenkkeillyt hyvillä mielin. Hieman ikä alkaa jo verottamaan, sillä Ässän kuulo on heikentynyt ja uni on sitä myöten välillä hyvinkin sikeää. Pari kertaa se on ihan pitänyt hakea syömään, kun se on koisinut jossain nurkassa niin sikiästi, että on meinannut ruoka-aika mennä huhuilusta huolimatta vallan ohitse. Myöskään laiskottelupäiviä se ei tunnu laittavan ollenkaan pahakseen, päinvastoin. Pappamaiseksi Ässä ei ole silti ruvennut, vaan koheltaa edelleen sille päälle sattuessaan entiseen malliin.

Ässä kävi nyt taas hierojalla, joka totesi myös Ässän olevan hyvässä kunnossa. Liukkaat ovat hieman jumittaneet selkää rintarangan alueelta, sekä alaselkää. Ässältä myös löytyi hierottaesta oikean takajalan lihaksesta pieni lihakseen kiinnittynyt patti, jota pitää nyt seurailla. Muitakin patteja Ässällä on ennestään, mutta ne on ohutneulanäyttein todettu harmittomiksi.

Onpa vaan ihanaa, kun pässiläinen on kotona! Koiratkin tuntuvat nauttivan toistensa seurasta.

Yritteliäs koira keinot keksii

Kevät meni aikalailla koulu- ja työjuttujen parissa. Koirille ei juurikaan jäänyt ylimääräistä aikaa tai energiaa, joten niiden arkeen taisi lähinnä kuulua tylsiä peruslenkkejä ja kotona makoilua. Vilkkaana ja toimeliaana koirana Femman aika kävi pitkäksi eikä omistajakaan tuijotteluista huolimatta aktivoitunut töidensä ääreltä. Mikä siis neuvoksi?

Erilaisten kokeilujen ja yritysten kautta löytyi sopiva keino. Kun kiskoo työhönsä uppoutuneelta yllättäen sukat jalasta, on huomio taattu. Siihen päälle näyttää vielä luvattoman riemastuneelta ja söötiltä, niin menestys on taattu. Ja onhan se nyt pirhanan hauskaa kiskoa omistajalta sukkia jalasta!

Näin ollen Femmalla on nykyisin tärkeä tehtävä talouden sukanpoistajana. Se tarjoilee ahkerasti palvelujaan iltaisin, kun uskoo ihmisten kaipaavan sukattomuutta. Toimii toki myös pyynnöstä.

Ei yhtään hullumpi spanieli, kun opettaa itselleen temppuja. Seuraavaksi työn alle sukkien pesukoriin vieminen?

ps. Aloitettiin tänään tokon alkeiskurssilla, oli aika kivaa. Menin sanomaan kouluttajalle, että ei se nyt varmaan tässä ja tällä lelulla leiki, niin likka pisti heti parastaan ja todisti väitteeni vääräksi. Muutenkin se oli aikas näppärä kaveri, joten innolla odotellaan ensikertaa.

Kurssilta saatiin myös kimmoke harjoitella rauhoittumista namittamalla esimerkiksi pyyhkeen päällä, jolloin oppisi aina rauhoittumaan makuulle kyseiselle alustalle = kovin näppärää ulkona, missä rauhoittuminen on meillä vielä työn alla. Rauhoittuminen on aina ollut Femman (ja mun) heikkous eikä tätä metodia olla jostain syystä ennen kokeiltu. Käytin tänään koko bussimatkan pohtiessani miksei, mutten keksinyt syytä. Korkea aika siis!

Eletään tää kesä kerran vaan

Nyt saa kesä tulla! Vihdoin alkaa aikaa löytyä kaikelle ylimääräiselle, kuten blogin päivittelylle. Parin kuukauden tauon jälkeen on taas ihana suunnitella treenejä ja muita kivoja menoja Femman (ja ehkä vähän Ässänkin) päänmenoksi. Femma on kärsivällisesti jaksanut toimittaa seurasylikoiran virkaa, mutta ensimmäisissä agilitytreeneissä aikoihin siltä pääsi pienet jahtihaukut radan tynkää tehdessä. On tainnut vähän patoumaa kertyä.

Kesällä jatketaan treenaamista edelleen koiratanssin parissa, mutta myös agilityn ryhmäpaikka napattiin kesäksi. Ekat treenit takana ja Femma oli tosiaan aika liekeissä. Treenit sujuivat yllättävän hyvin siihen nähden, että ohjaajalla oli kaksi vasenta jalkaa. Huomasin myös, ettei juostessa kannata jäädä ihailemaan hienosti menevää koiraansa - siinä jää aika auttamatta jälkeen. Vauhtia siis on himppasen enemmän, kuin Ässällä.

Lisäksi ohjelmistossa olisi käydä leikkimässä mejäkoiraa muutamissa kokeissa ja tietty ihan treenatakkin (Ässäkin pääsee!). Joku tokokurssi olisi hauska käydä, mutta katsotaan jaksetaanko. Onhan tässä jo ohjelmaa ja uidakkin pitäisi ehtiä. Näytelmissäkin oli tarkoitus käydä, mutta Femman turkki ei ole vieläkään toipunut talvella tekemästäni trimmauksesta, joten se saa odotella syksyyn.

Trimmauksesta puheen ollen, Femman pikkuinen turkki pääsi taas kasvattajan trimmikäsittelyyn. Samalla sain hieman opastusta, kuinka ja mistä kohdin sitä turkkia oikeasti kuuluisi ohennella. Ihan hyödyllinen oppitunti, sanoisinko. Nyt tosin pitäisi pitää siitä näpit irti syksyyn asti, että ihan oikeasti päästäisiin näyttelykehiin asti. Hienot hapsut kasvattaja sai kuorittua minun trimmini jäljiltä, vaikka kaljuun päähän on taas totuttelua.

Ohessa Femman päästä ennen ja jälkeen kuvat. Vasemmalla olevat ennen, oikealla jälkeen.

Agilityä ja muutakin elämään ajatellen varasin Femmalle vihdoin ajan luustokuviin kesäkuun puoleen väliin. Kaksi siskoa on jo kuvattu ja niillä polvet ja lonkat oli hyvät. Toivottavasti myös meidän neidillä. Huomenna auton nokka suunnataan aamusta Ruovedelle päin metsästyskoulutukseen. On se vaan siistiä päästä taas tekemään koirankin kanssa kaikkea kivaa!

Femman ilme, kun kerroin meidän kesän suunnitelmista.

Ei enää ihan mahoton

Meille on Femman kanssa tapahtunut nyt se hetki, jota olen odottanut. Pennun tullessa sitä on ensin ihan ihmeissään, että millainen tämä uusi koira nyt sitten on ja miten sen kanssa ollaan. Siinä yhdessä elellessä se alkaa pikkuhiljaa valjeta ja tottakai se uusi koira on ihan erilainen kuin edellinen. Vanhat kikat eivät enää toimikaan ja koira toimii ja ajattelee ihan eri tavalla mihin on tottunut. Femman kanssa en edelleenkään voi lakata ihmettelemästä sen intoa leikkiä ja ihanaa sosiaalisuutta muita koiria kohtaan. Samalla sormi on mennyt suuhun pariinkin otteeseen linturumban kanssa, kun Ässä on aina ollut sellainen polulla köpöttelijä.

Nyt on kuitenkin tuntuu siltä, että alan tuntea tuon koiran. Sen kanssa osaa jo toimia ja yhteiselo on ikäänkuin mennyt urilleen. Tietysti penneli edelleen kasvaa ja kehittyy ja molemmilla meillä on vielä paljon opittavaa ja opetettavaa. Mutta just nyt meidän yhteiselo on aika kivaa ja sujuvaa lintuongelmista huolimatta.

"Siellä tais vilahtaa lintu!"

Jos sitten pitäisi kuvailla millainen se on, niin mitähän sitä sanoisi. Kaikkia se rakastaa ja muille koirille haluaa tällä hetkellä olla kovin pieni ja kiltti tytteli. Kavereiden kanssa meno voi kuitenkin olla aika rajuakin. Femmassa on ikäänkuin kolme puolta: pienenpieni kiltti ihmistä rakastava sylikoiratyttö, innokas nopea hauska harrastuskaveri ja tosimeiningillä lintuja hakeva metsäkoira. Energiaa ja vauhtia siinä piisaa kuin pienessä kylässä, mutta rauhoittuminenkin onnistuu eikä kuitenkaan vedä överiksi vilkkauden kanssa. Oma ihminen on Tärkeä, joten yksinollessa eteiseen raijataan kasa ihmisten vaatteita, joilla maaten odotetaan omia kotiin. Sisällä sitten nautitaan läheisyydestä, mielellään nokka kiinni ihmisen naamassa tai kaulalla. Leikkiminen on tosi kivaa, mutta namitkin on parhautta. Parasta maailmassa on ehkä kuitenkin ne ihanat linnut, vaikka niihinkin suuntautuvaa käyttäytymistä näköjään pystyy muokkaamaan. Omista taidoista ja viitseliäisyydestä sitten lienee kiinni, miten paljon. Aika tyytyväinen olen tällä hetkellä meidän pikkulikkaan, vaikkei ihan helpolla aina päästäkkään ;)

Pikkulikan perusilme. Ihan on fiksu koira?

Yleisen pohdinnan päätteeksi vähän kuulumisiakin. Ollaan käyty Femman kanssa koiratanssitreeneissä ja kuluvalla viikolla tuli treenattua pitkästä aikaa agilityäkin hyvässä seurassa. Tänään aamulenkillä metsässä (vapaana!) törmättiin 6kk borterterrieriin, josta Femma sai kivan leikkikaverin. Kohtapian selvisi, että hehän asuvat ihan naapurissa! Ehkäpä siis jatkossakin luvassa leikkiseuraa sieltä päin. Yleensähän en päästä Femmaa muita katsomaan ja tämä yksi kerta näyttikin kostautuvan heti seuraavien koirien tullessa vastaan, kun vähän piti käydä luvatta moikkaamassa. Tätä siis treenaillaan edelleen, onneksi vastaantulijat olivat tällä kertaa kilttejä.

Lenkillä saatiin borterterrieripennusta kaveri

Tänään oli iltapäivällä myös luvassa erikois-aktiviteetiiä, kun lähdettiin Femman kanssa Tampereen Pikkukoirien järkkäämään koirauintiin Nokian koirauimalaan! Hienosti se Femma siellä pulikoi kavereiden kanssa ja kivaa oli. Kuivatuksen imuria muistuttava turbofööni vain oli ihan kamala, mutta loppua kohden siihenkin totuttiin. Iltalenkki tehtiin vielä kavereiden kanssa Vuoreksen kaduille ja metsiin geokätköjä hakien. Kyllä on touhua taas riittänyt yhdelle päivälle.

Parasta oli hakea leluja

 Uintikaverit mäykky-cotton Oliver ja snautseri Luna

Jälkiä monenmoisia

Kuluneella viikolla Femma pääsi kokeilemaan kahta uutta lajia, verijälkeä ja ihmisjälkeä.  Tarkoitus ei ollut tutustua lajeihin ihan noin lähekkäin pienen koiran sekoittamiseksi, mutta kun nyt sattui hyvät mahikset päästä tutustumaan niin mentiin. Torstaina aloiteltiin ilta ihmisjäljellä ja sunnuntaina oli vuorossa koko päivän kestävä mejäily-kurssi.

Ihmisjälkeä meille opasti pk-puolella bortsullaan kokeissa käynyt kaveri ja meitä oli kolme ensikertalaista. Femmalle hommaa aloiteltiin makkaruudulla (kuten Ässälläkin aikoinaan), eli tallattiin maahan joku metri x metri neliö, johon ripoteltiin osa Femman iltaruoasta. Ideana siis se, että koira yhdistää palkan ihmisenhajuiseen jälkeen, jotta sitä olisi kannattavaa seurata. Femma oli harjoituksesta mielissään ja napsi ruudusta ruokaa. Osa ruoasta jäi kylläkin syömättä ja myös lintuja piti välillä katsella puiden latvoista, mutta muuten homma meni ihan hienosti. Tällä kertaa ei enempää harjoiteltu, joten Femma lepäili autossa minun tehdessä muille harjoitusjälkiä ja seuratessa heidän suorituksiaan. Lopuksi käytiin vielä porukalla lenkki sekalaisella seurakunnalla: 2 aikuista bortsua Kinna ja Danny, Kide-bortsupentu, Hilla ja Naava -chihut ja perhoskoira Wilmeri.

 Lenkin sekalainen seurakunta, isot menivät suurimman osan lenkistä hihnassa kuten myös Wilmeri. Kuva Liisa-Ida

Myöhäisemmällä yhteislenkillä Femma ja Kide poseeravat. Femma ei ole oikeasti noin paljon isompi, kuva hämää. Kuvan otti Liisa-Ida.

Sunnuntaina vuorossa oli westie-yhdistyksen järjestämä mejä-kurssi dreamteam areenalla, jossa muut kurssiosallistujat olivat Femmaa ja yhtä saksanseisojaa lukuunottamatta westieitä. Ässän kanssa verijälkeäkin on jonkin verran tehty, mutta lähinnä netistä luettujen ohjeiden mukaa tai vähän sinne päin. Femman kanssa olisi tarkoitus mennä ihan kokeisiin asti, joten jäljenteon olisi hyvä olla oikeasti hanskassa.

Päivä alkoi lyhyellä teorialla, jonka jälkeen suunnattiinkin heti maastoon. Maastossa tehtiin ensin hyvin lyhyt harjoitusjälki, jossa vähän testattiin koirien suhtautumista vereen. Femmahan jännitti viimeksi verijälkeä, mutta nyt se jäljesti hienosti ja innolla. Kokeilun jälkeen siirryimme porukalla syvemmälle metsään tekemään jokaisen koiralle oman jäljen ja oppimaan sen tärkeimmän eli jäljen teon. Paljon siinä olikin huomioon otettavaa..

Kun jäljet oli tehty, siirryimme takaisin sisätiloihin tihkusadetta karkuun kuuntelemaan tarkemmin jäljestyksen teoriaa sekä ruokailemaan. Femma oli riemuissaan tutusta treenipaikasta, jossa se pääsi pienen riekkumisen jälkeen harjoittelemaan häkissä rauhoittumista. Kun teoria oli käyty päästettiin koirat tutustumaan peuran sorkkaan, ettei se ole sitten jäljen päässä yllätys. Femmasta sorkka oli ihana ja sitä piti kantaa ja tuoda luokse, vaikka muutamalle sorkka oli vähän jänskä.

 Femma ja sorkka. Kuvan otti Outi Tastula.

 Femma ja Lili-westie poseerasivat hallilla. Lili jäljesti myös kovalla innolla ensimmäisen jälkensä, joten treeniseuraa löytyy tulevaisuudessakin.

Kun jäljet olivat vanhentuneet pari tuntia lähdettiin porukalla jäljestämään. Femman vuoro oli aika loppupäässä ja sitä autosta ottaessani se tuntui hieman väsyneeltä. Femman jäljeksi valikoitui minun ja kaverini tekemä mutkitteleva ja osittain sammaleen peittämässä kivikossa kulkeva jälki, jolla pituutta oli ehkä 250 metriä. Hieman siis epäilin tytön jaksamista, mutta jäljelle päästyään väsymyksestä ei ollut merkkiäkään. Alkumakuu tutkittiin tarkasti ja alun kieputtelun jälkeen Femma alkoi vetää tarkasti ja tarmolla jälkeä eteenpäin. Muutamia kertoja se eksyi jäljeltä, mutta osasi hienosti itse etsiä tien takaisin jäljelle. Oli upeaa seurata ipanan menoa, kun se jostain vain tiesi tehtävänsä ja seurasi jälkeä innolla. Kerran se tosin halusi lähteä jäljeltä livohkaan, kun nenään kantautui joku tuoreen riistan jälki, joka olisi ollut mieluisampi. Kun tytteli ohjattiin takaisin jäljelle, se veti sen kuitenkin loppuun löytäen jäljen päästä sorkkansa. Loppupalkka oli unohtunut minulta autoon, mutta sorkka näytti olevan Femmalle kovin mieluinen loppupalkka myöskin.

Tässä nyt pohdin, kumpaa jälkeä tämän kesän teen. Molempien tekeminen yhtäaikaa ja varsinkin näin alussa tuntuu itselleni hankalalta ja sekoittavalta, vaikka kai koira sen oppisi erottamaan. Verijälki on tietysti Femmalle paljon luontaisempi ja ensivuonna olisi jo kiva mennä kokeisiin, joten saatan hyvinkin kallistua sen puoleen. Vaan on ihmisjälkikin kivaa..

"Jipii jälkeä!"

Sopivasti onnellinen pentu

Arki menee nopsaan töissä ja koirien kanssa touhutessa. Parina päivänä ollaan saatu lenkkiseuraa mäykkytriosta Milasta, Niilosta ja Unosta. Oheiset lenkkikuvat siis sieltä. Femma kävi myös lyhyesti tapaamassa 7 viikkoista bortsupentua Kidettä, josta tulee tulevaisuudessa sen ystävä. Nyt koko ja vauhtieroa oli vähän liikaa, joten leikit pitää jättää myöhemmälle.

 Mäykkykaverit. Ylhäällä Niilo, alhaalla Uno ja takana Mila.

Femma kasvaa edelleen kovaa vauhtia huidellen jo kahdeksan kilon paikkeilla. Millainen roikalehan siitä vielä muotoutuukaan, minä kun toivoin siroa pientä agilitykoiraa. ;) Eivaan, kyllä nämä harrastukset valikoituvat vähän koirankin mukaan. Nythän neito on väläytellyt jo aikamoista intoa riistaa kohtaan, joten saa nähdä kuuluuko metsästyshommelitkin tulevaisuuden harrastusvalikoimiin. Ainakin jollain tavalla aion asiaan perehtyä tyttelin kanssa ihan hallittavuuden parantamisen kannaltakin. Myös pelastuskoirapuoli on lähiaikoina alkanut vetää taas puoleensa, siskonsa Ilohan aloitti nyt pekon alkeiskurssin. Meillä tulevaisuuden harrastukset ovat vielä päättämättä tai sitten tehdään vähän kaikkea kuten Ässänkin kanssa. Toko on ainoa satavarma harrastus, johon Femman kanssa aion ryhtyä ihan kokeisiin tähdäten.

Tästä näkee vähän kokoeroa, kuvassa Femman kanssa kääpiömäykky Uno, vasemmalla Mila.

Vielähän pentu ei varsinaisesti harrasta juuri muuta kuin arjen ja yhteistyön opettelua. Hihnassakävelyssä on vielä kovasti hiomista kuten myös pikkulintujen bongailussa ja fanittamisessa. Sisäsiisteys sen sijaan on hyvällä mallilla ja muutenkin penneli on ihanan yhteistyöhaluinen. Ollaankin nyt käyty toko- ja koiratanssitreeneissä pienen kanssa leikkimässä, hömpöttelemässä ja harjoittelemassa kontaktia. Hirveän hienosti tyyppi pystyy jo keskittymään muhun muiden koirien läsnäollessa. Järjestelmällistä temppujen opettelua en ole vielä osannut käynnistää, vaikka osaa tuo istua käskystä, mennä maahan vihjeestä, tulla luokse, ottaa itse hienosti kontaktia ja seurata mua hienosti kontaktissa (oikeaa seuraamisen paikkaa ei olla vielä opeteltu). Ja jotain kosketuskeppiä ja -alustaa ollaan treenailtu aina välillä. Parin viikon päästä mennään pentukurssille, joten ehkäpä sitten tulee opeteltua enemmän näitä temppujakin. Mulle arjen sujuminen on todella tärkeää, joten tällä hetkellä keskitän mieluusti suurimman osan energiasta arkikäytöksen opettamiseen. Se kun ei ihan hoidu pelkästään Ässältä mallioppimalla..

 Mäykyiltä mallioppiminen onnistuu, kunhan riistainnostuksen unohtaa. Ylhäällä Mila alhaala Uno.

Kaiken kaikkiaan Femma on kovin iloinen ja kaikki rakastava tyyppi, josta vauhti ei tunnu loppuvan. Ei sitten millään. Energiaa piisaa ja pienelle pitää järjestää tarpeeksi ulkoilua ja tekemistä tai sisällä alkaa tavarat saada vähän liikaakin kyytiä pennelin roudatessa niitä paikasta toiseen. Ja sehän roudaa ihan kaikkea vaatteista ja ruokakiposta lähtien mun kännykkään ja avaimiin. Mitä tärkeämpiä ja enemmän multa haisevia tavaroita, sen parempi (silloinhan huomio on yleensä taattu). Nyt vaihtuu sopivasti hampaatkin, joten niitä tavaroita mielellään saatetaan myös vähän jyrsäistä. Niinpä mulla on nyt uusi puhelin, sillä edellisen kosketusnäyttö meni pirstaleiksi pienten naskalihampaiden sykkeessä. Silmälasit sain onneksi pelastettua ja ne nyt muutenkin on melkein kokoajan päässä. Mutta on se vaan niin autuaan onnellinen ja pollea, kun sitä menee kehumaan vaikka luidensa kantamisesta. Silloin se hyppää vasten ja tunkee luuta mun naamalle: "näetkö nyt varmasti kuinka hieno olen" ja on iloisin hieno pieni koira koskaan. En tiedä saanko sen nyt tällä tekstillä kuulostamaan joltain hirmuenergiseltä kauhukakaralta, mutta musta se on aika ihana hauska villi pieni kanniskelija spanielipenikka. Meidän Pikkurakki.

Pikkurakki on taas harrastanut lempipuuhaansa eli lätäköissä rypemistä.

Muutamia muita juttuja:

Aiemmin kirjoittelin Femman yöherättelyistä, kun tyyppi alkoi nousemaan auringon mukana jo viiden aikoihin. Ongelma ratkesi lopulta laittamalla pentu keittiöön (jossa myös yksinolonsa viettää) portin taakse öiden ajaksi. Hieman oli minulle vaikeaa laittaa pentu toiseen huoneeseen, mutta hyvät yöunet korvasivat mielipahan. Nyt ollaan yritetty ottaa pentu parina yönä makkariin taas nukkumaan ja arkena se tuntuukin toimivan. Pennun oma herätyskello on säädetty puoli seitsemäksi, joka toimii arkisin ihan hyvin, mutta viikonloppuisin ei niinkään. Jatkoa pitää siis vielä hieman miettiä.

Femma on tällä hetkellä hyvin koirasosiaalinen ja tykkäisi kaikista. Sillä on muutamia kummia tapoja, joita kaikki eivät ehkä kuitenkaan arvosta. Kun joku rähähtää sille, se aloittaa hirveän mielistelyn eikä ymmärräkään välttämättä ottaa etäisyyttä, joka ehkä oli ärähdyksen tarkoitus. Sillä on myös tapana laittaa erityisen miellyttävien tuntemattomien koirien poskeen oma poskensa, jossa se pitää sitä jonkin aikaa. Tämä on näyttänyt muita koiria vähän hämmentävän ja ehkä jopa inhottavan moinen läheisyys. Kaverin chihu tekee samaa, mutta vain harvoille sen lemppareille koirille ja ne tekevät sen yhteistuumin yhteisymmärryksessä. Nämä Femman toimet pitää ottaa huomioon omaa tilaa tarvitsevien koirien kanssa, ettei tule turhia rähähdyksiä. Ehkä Femma vain on hyvin tuttavallinen tyyppi ja haluaisi heti olla kaikkien paras kaveri. Totaallinen vastakohta Ässälle siis.

"Omaa rauhaa kiitos ja kamera pois!"

Huomenna lähden viikoksi työreissuun lounaisrannikolle kotihuudeille päin. Luvassa rankkaa yötyötä, joten Femma lähtee viikoksi kasvattajaansa terrorisoimaan (terkkuja vain sinne! ;)). Ässä taas menee vanhemmilleni nauttimaan viikon hermolomaa pennusta.

Koiratanssileirillä

Viimeviikonloppuna oli odotettu ja jännitetty Tahtitassujen koiratanssileiri, jonne olin ilmoittautunut Ässän kanssa. Leiri järjestettiin Kuralan kartanossa Ypäjällä ja paikalle sai saapua jo perjantaina. Silloin oli epävirallisena ohjelmana koreografia-treeniä (esitetään videolta tai livenä, muut antaa kommentteja ja parannusehdotuksia), ja lauantaina alkoi sitten virallinen ohjelma. Meillä on tuo Bond-tanssi siinä vaiheeessa, etten aio ruveta siihen mitään suuria muutoksia enää tekemään, kun mölli- ja viralliset kisat ovat kohta jo ovella, enkä ole uuteen ohjelmaankaan ehtinyt miettiä kuin musiikin. Niinpä seikkailtiin paikalle vasta lauantaina.

Lauantaina ohjelma alkoi jo 8:45, mutta meidän ensimmäinen juttu eli Leena Piiran luento alkoi vasta klo 13. Niinpä olin laiska ja nukuin rankan viikon aiheuttamaa stressiä ja univajetta pois ja ajoitin saapumisen vähän ennen kahtatoista. Tai yritin ajoittaa, ilman gps:ssää oli helppo eksyä Ypäjän pikkuteille pyörimään ja ihmettelemään, onneksi soitto-gps (eli puhelu Villelle) selvitti lopulta oikean reitin perille. Niinpä saavuin paikalle juuri sopivasti lounastauolle.

Lounastaon jälkeen alkoi suoraan osteopaatti Leena Piiran luento, hyvä kun kerkesin kamat heittää mökkiin ja pissattaa Ässän. Luento itsessään oli hyvin mielenkiintoinen, vaikka olisin toivonut enemmän tietoa, millaisia liikkeitä kannattaa varoa tietyllä tavalla vammaisen koiran kanssa (lonkkavika, selkäviat jne.). Aika paljon käytiin läpi perusasioita koiran fysiikasta kuten kulmauksia ja eri ruumiinosien mittoja elävän esimerkin kanssa. Se mikä itseäni kiinnosti kovasti, oli miten koirasta voi nähdä, jos sillä on ongelmia jossain päin kroppaa. Paljon käytiin läpi ainakin jalkojen asentoja ja liikkumista ja mitä niistä voi päätellä. Itselle jäi erityisesti mieleen, mitä kaikkea voi päätellä koiran istumaan ja maahanmenosta. Koiranhan kuuluisi mennä esimerkiksi istumaan niin, että kintereet osoittavat suoraan taaksepäin, varpaat eteenpäin ja jalat ovat samassa kohtaan. Etujalkojen myös pitäisi olla edestäkatsottuna takajalkojen välissä, ei siis leveämmälti (Ässähän polvivammaisena istuu takajalat harallaan ja makaakin hyvin usein lonkallaan). Piira myös korosti kunnon lämmittelyä ja jäähdyttelyä tässä(kin) lajissa, ja kehui koiratanssia siitä, että liikkeitä yleensä tehdään monipuolisesti eikä toispuoleisesti. Jokainen liike pitäisi kuitenkin opettaa hallitusti niin, että ensin tekniikka ja sitten vasta vauhti. Näin ei tule tehtyä liikkeitä koiraa rikkovalla tavalla. Rankkoja liikkeitä ei muutenkaan kannata aloittaa liian nuorella iällä. Luennolla olisi pitänyt olla ihan lehtiö mukana, nyt jäi paljon asioita muistin ulkopuolelle. Onneksi on kuitenkin viitseliäitä ihmisiä, jotka ovat jaksaneet kirjata luennon aiheet tarkasti nettiin.

Tässä kuvassa nyt ainakin maataan miten sattuun

Sitten alkoikin meidän ensimmäinen koulutuksemme, joka oli teemalla musiikkiin liikkuminen! Heti aluksi mokasin siinä, etten ottanut (en kerennyt) Ässälle häkkiä halliin tai ajanut edes autoa viereen. Kuvittelin, että teemme kokoajan koiran kanssa tai niin, että voin pitää sitä hihnassa kädessä (miksi? en todella tiedä.). Homman idea oli kuitenkin se, että opettelemme ensin eräänlaisen ohjelman alun ja oikeanlaisen liikkumisen, ja sitten kokeilemme sitä koiran kanssa. Niinpä ainoa vaihtoehto oli Ässän laittaminen narussa seinään. Aluksi se oli ihan ok nätisti ja hiljenikin käskystä. Lopulta kuitenkin alkoi hermo pettää tekemistä odottavalta spanielilta, voi huhhuh sitä konserttia. En todellakaan tykkää siitä, kun oma koira kiljuu ja häiritsee muita. Suuri osa omasta tunnistani menikin siihen, kun lopulta ramppasin kieltämässä Ässää (fiksua? ei.), kun en muutenkaan sitä hiljaiseksi saanut. Vaikka en kyllä saanut noinkaan. Niinpä oma keskittymiseni ei todellakaan ollut parasta ja osa (hyvästä!) tunnista meni ohi korvien. Opin kuitenkin koreografian ja tein sen jopa muutaman kerran Ässän kanssa. Ässä tosin oli ihan pihalla, kun itsekkin vain sähläsin ehkä ohjannut sitä, kävelytin lähinnä vain mukanani. Lisäksi en uskaltanut päästää sitä hihnasta, kun pelkäsin sen säntäävän vieressä olevien koirien kimppuun. Lopuksi vielä tehtiin hauska täti-Moonikka hömpöttely, missä haettiin kai lähinnä heittäytymistä ja fiilistä. Mulla tosin oli ajatukset vain huutavassa tai hihnan päässä killuvassa koirassa. (seuraava kuvat on ottanut Liisa-Ida Sorsa).

 

No tässä homma ei näytä niin kaoottiselta kuin tuntui

 

Ensimmäisen koulutuksen jälkeen pelkäsinkin, miten loppuleirin koulutukset sujuvat. Koulutushalli oli pienehkö ja jaettu vielä kahtia, joten siellä sai olla kuin sillit suolapurkissa (tai siltä Ässän kanssa seilatessa ajoittain tuntui). Ässä kuitenkin lähtee salamanlailla toisen koiran päälle, jos tulee sellainen tilanne (Ässä tuijottaa koiraa liian kauan ja pokka pettää, toinen koira tulee liian lähelle/liikkuu liian nopeaa/on liian innostunut). Eihän Ässä hirmuisen räyhän lisäksi mitään tee, mutta siinäkin on jo ihan tarpeeksi. Puhumattakaan, jos toinen koira päättää sanoa takaisin hampaillaan. Ensimmäisellä koulutuskerralle se kuitenkin reagoi ihmeen vähän muihin koiriin, liekö jännitys söi toimintakykyä, vieraassa paikassa ei niin uskalla rageta tai sitten se siedättynyt tietämääni paremmin muihin koiriin. Yhdelle lapinkoiralle se kyllä seinässäollessaan rääkyi, kun kehtasi tulla liian lähelle. Muita tilaisuuksia en sillä enää antanut.

"Siis MITÄ se tuolla heiluu yksinään!" 

Majoituimme Kuralan kartanon mökeissä, joissa meitä taisi olla parhaillaan 13 koiraa. Ässän kanssa yövyimme parvella Liisa-Idan ja Hilla ja Naava chihujen kanssa, joten yökaverit olivat sentään tuttuja. Sain tosin kuulla, että ilman minua kämpässä ollessaan Ässä oli mölissyt ja ulissut häkissään, joten se vietti yksinoloaikansa autossa. Parvelle johtavat rappuset olivatkin niin jyrkät ja liukkaat, ettei spanieli niitä itse halunnut kävellä. Pienen koiran saa onneksi näppärästi kainaloonkin.. Parvella Ässä sai hillua vapaana jomman kumman meistä ollessa paikalla, mutta yön se sai viettää isossa kevythäkissään. Yö menikin ihan hyvin ja Ässäkin tuntui nukkuvan ihan hyvin.

Oli meillä tosin lauantaina iltaohjelmaakin! En muista milloin olisin viimeksi nähnyt niin hauskaa esitystä kuin silloin. Ideana oli "Mut sulla on niin helppoa, kun sulla on tollanen koira", ja ohjaajille arvottiin sattumanvaraisesti koira, jonka kanssa piti improta satunnaisen musiikin tahtiin esitys. Illalla nähtiinkin hienoja oivalluksia, kekseliäitä suorituksia ja mukaan heittäytymistä, kun kukaan ei oikein tiennyt miten kenenkin koiran kanssa mitäkin liikkeitä tehdään tai osaako se edes tiettyä liikettä.

 Oli siellä grillailuakin

Sunnuntaina heräsin ajoissa jo seitsemän maissa. Tällä kertaa me oltiin Ässän kanssa ekassa koulutuksessa jo yhdeksältä, joten hyvin oli aikaa käyttää koira ulkona, pilkkoa nameja, syödä itse, raahata se hemputin häkkikin sinne halliin ja parkkeerata vielä auto viereen. Silti koulutukset vähän jänskätti, joten seuraava workshoppi tulikin ihan tarpeeseen.

Ensimmäinen koulutuksemme oli nimittäin esiintymisjännitys-koulutus, joka tulee meille enemmän kuin tarpeeseen. Viimeksihän ennen koiratanssin möllikisoja en tainnut melkein viikkoon nukkua kunnolla, koska jännitin kisoja. Opettajallamme Outilla (joka muuten on TAMSK:issakin kanssamme samassa ryhmässä välillä kouluttaen) oli itsellään laaja kokemus asiasta hypnoosia myöten. Esiintymisjännitystä lähdimme suitsimaan itsesuggestiota apuna käyttäen, jossa ideana oli ensin rentouttaa keho osa kerrallaan (varpaat yksitellen, sitten säärilihakset, pohjelihakset, reisilihakset jne.), jonka jälkeen luotiin mieleen miellyttävä, rauhoittava, paratiisimainen paikka (minulla esimerkiksi. mökkimme laituri tyynellä säällä). Sitten kuvittelimme koiramme saapuvan paikkaan iloisesti, olemme hetken vain kahden rauhassa istuen vierekkäin. Tämän jälkeen aletaan luomaan mielikuvaa onnistumisesta missä nyt haluaakin, esimerkiksi kisoissa. Kuvittelemme fiiliksen suorituksen jälkeen, kun kaikki on mennyt putkeen, ihmiset hurraavat, olemme onnistuneet. Tällä saavutetaan rauhallinen, keskittynyt mielentila. Tälläisen rauhottumisen voi tehdä juuri ennen kisaa esimerkiksi 5 minuutin ajan. Myös rutiinit ovat tärkeitä, kiireen välttäminen tärkeää eli ajoissa kisapaikalla ja kaikki tavarat hollilla sekä suunnitelma miten toimii koiran kanssa ennen jne.

Rentoutusta, itse pötkötän lattialla. Hyvin rentoutui.

Hienointa oli rentoutumisen jälkeen huomata sen teho itseen ja koiraan! Ennen tuntia olin hakenut Ässän halliin häkkiin, jossa se yritti vähän väliä piipitellä, kunnes vein sen autoon takaisin odottamaan. Session jälkeen hain Ässän autosta halliin, jonne tulimme rauhallisesti, koiraa ohjaten ja hallitusti. Kas kummaa, Ässäkin oli ihan eri meiningillä messissä ja oli lopulta oikein nätisti häkissään! Myös häkin ulkopuolella hengasi nätisti seuraten koulutuksia. Niin vaan se oma mielentila välittyy hyvin siihen koiraan.

Vähän jännä paikka, mutta mikäs tässä.

Seuraavaksi meillä olikin Ässän kanssa vuorossa Doboilua! Tanssileirille oli tullut joku dobo-ihminen vetämään tälläisiä tutustumistunteja, joten päästiin Ässän kanssa koklailemaan pallolla jumppaamista. Ennen tuntia kysyin ohjaajalta mitä liikkeitä polvi/selkä-ongelmaisen tulisi välttää, mutta hän ei osannut vastata tähän. Tehtiin sitten Ässän fiiliksen mukaan.

Oma käsitykseni dobosta oli vain, että siinä on joku pallo jonka päällä koira jumppaa. Ei se kuitenkaan ihan niin ole, doboilussa myös ohjaaja treenaa omaa lihaksistoaan. Doboilussa yhdistetään pallon kanssa jumppaamiseen myös temppuja, jotka sitten vahvistavat omia ja/tai koiran lihaksia. Aluksi aloitimme ylemmässä kuvassakin näkyvillä lättänöillä tyynyillä, joilla mm. tasapainoteltiin itse koiran kiertäessä ympyrää ja pyydettiin koiraa laittamaan etutassut tyynylle takapään kiertäessä tyynyä ympäri. Sitten siirryttiin itse palloon, jota tuettiin jaloilla koiran tasapainoillessa päällä. Koiran ollessa pallolla sitä pyydettiin istumaan, maahan ja seisomaan. Ässä tuli pallolle ihan mielellään ja istuminen ja makaaminen sujui mainiosti, mutta seisominen oli aika hataraa. Eräs ryhmämme koira oli niin taitava, että pystyi pitkiä aikoja pysymään pallon päällä orava-asennossa. 

Pallolla pystyi myös itse jumppaamaan, jonka aikana sitten pyydettiin koiraa tekemään temppuja kuten kiipeämään ohjaajan selän päälle painoksi (jos tehtiin vaikka punnerruksia jalkojen ollessa pallolla), pujottelemaan käsien läpi tai kiertämään vain ohjaajaa ympäri. Pallon päällä tasapainoilu on koiralle rankkaa, joten pidettiin hyvin taukoja enkä vaatinut Ässältä mitään, mitä se ei näyttänyt haluavan. Hyvin Ässä jaksoi tunnilla eikä hannannut juuri missään, vaan tunki mielellään ilman pyyntöäkin pallolle. Pääsimme treenaamaan hyvälle nurkkapaikalle, joten meillä oli oma rauha tehdä, kun Ässä ei ollut hihnassa. Vieressämme treenasi vain ennestään tuttu mäyräkoira. Tunti sujui siis hyvin rauhallisissa merkeissä, eikä Ässä osoittanut mitenkään provosoituvansa muista koirista. Hyvä Ässä!

 Ässä harjoitteli maahanmenoa minun tasapainoillessani pallolla

Lounastauon jälkeen oli taas meidän treenivuoromme, tällä kertaa aiheena oli liikeoivalluset eli kekseliäitä liikkeitä koiralle. Kouluttajallamme oli aivan tosi hienoja ideoita, mitä kaikkea voitaisiin tehdä, monet temput sopivat useammalle koiralle. Tässä joitain temppuja, mitä itse muistan (ja mitä voisi ruveta treenailemaan uutta ohjelmaa silmällä pitäen..)

• Kurkkaus. Eli koira kurkkaa vaikkapa kainalosta, käsivarren alta (etutassut käsivarrella, pää kurkkaa käsivarren alta) tai jalkojen alta. Itse ajattelin opettaa tuota kainalosta kurkkaamista, kun Ässä ei tunnu tykkäävän tehdä takajaloilla tasapainottelua ilmeisesti polvien takia.
• Koira seuraa edessä niin, että pää on menosuuntaan. Eli ihmisen kävellessä eteenpäin koira kävelee edellä ja naama menosuuntaan. Tästä vielä hieno variaatio, että ihminen pyörii paikoillaan ympäri koiran ollessa edessä ja pyörii mukana. Aletaan treenaamaan tuota edessä seuraamista, mutta sitä ennen tarvii opettaa (ja ostaa) kosketuskeppi.
• Kaikki koirat osaavat normaalin jalkojen välistä pujottelun. Tästäkin voi tehdä mielenkiintoisen jatkamalla pujottelua esimerkiksi käsien läpi tai käevelykepin välistä. Esimerkiksi ihminen kyykkyyn, kädet sivuille, ja koira pujottelee kaikista väleistä.
• Ohjaaja maassa makaamassa, ja koira antaa tassut jalkapohjiin jalkoja nostettaessa.
• Ihminen on "A-esteenä", jonka koira kiipeää. Eli ihmisellä kädet ja jalat maassa ja takamus ilmassa. 

Muitakin meille sopivia taisi olla, mutta ideoita tuli sellaisella liukuhihnatahdilla, ettei niitä pysty nyt muistamaan. Tässä vaiheessa olisi taas lehtiö ja kynä ollut poikaa! Alun ideoinnin jälkeen valkattiin itselle sopivin ja aloitettiin opetus. Me aloitettiin Ässän kanssa kosketuskepin kanssa (edessä seuraamista varten) ja kylläpä kutale taas innostui, kuin sai hieroa herneitä oikein kunnolla yhteen! Välillä se pitikin laittaa häkkiin rauhoittumaan, kun meno meni turhan kiihkeäksi ja Ässä alkoi joko haukkumaan tai hakkaamaan kosketuskepin päätä suu auki hampaillaan. Lisäksi ohjaaja opetti meitä, miten siirtyä tämän jälkeen seuraaviin vaiheisiin, eli miten saada koira positioon. Idea oli siirtää koira kepillä oikeaan paikkaan ja palkata sen jälkeen niin, että koira ei koske keppiin. Ettei tempusta tule vain "koske keppiin" vaan "mene eteeni". Vaan sitä ennen pitäisi saada Ässä rauhallisesti pitämään nokkaansa kepissä, mikä voikin olla haastavaa. Nyt meno ainakin oli nopeatempoista nokan hakkaamista.

Siinä olikin kaikki meidän koulutuksemme, joita oli siis yhteensä neljä. Koulutuksia oli kumpanakin päivänä aamusta iltapäivään asti, joten aikaa tuli vietettyä hallissa muiden koulutuksia seuraten. Paljon oppi jo pelkkänä kuunteluoppilaana ja oli hienoa nähdä muiden osaavampien tekemistä. Ajatuksia saatiin mm. seuraavista koulutuksista: koiran totuttaminen ohjaajan liikkumiseen, vaikeat temput, yleisön edessä treeni. Kaiken kaikkiaan siis mahtava leiri! Paljon tuli myös tutustuttua koiratanssi-kansaaan, mikä oli tietysti myös mukavaa.

Niin, ja siitä Ässän räyhäämisestä vielä. Kumma kyllä se oli leirillä oikein mallikelpoisesti ja melkein aina vaan välttely-fiiliksellä muita koiria kohtaan. En tiedä veikö stressaava ympäristö pahimman piikin vai osaako se oikeasti käyttäytyä? Varmaan molempia. Joka tapauksessa, olin loppujenlopuksi vallan tyytyväinen pieneen spanieliin. Onneksi nyt ei ollutkaan lauantaisen jälkeen treenejä, jossa olisi pitänyt liikkua laajasti vapaana muiden koirien suihkiessa sivuilla tai odotellessa seinänvierusteilla. Muuten olisi voinut olla tähänkin päivitykseen aika erityylistä kirjoitettavaa.. (vaikka olisihan se voinut mennä hyvinkin)

Kotimatka alkoikin sitten sunnuntaina viiden maissa, jolloin onneksi saimme erään Tampereelle menijän ajamaan edellä. Kyllä se olikin sellaista pikkuteillä poukkoilua, ettei eksyminen tuntunut enää ihmeeltä. Kotona oli sitten kiva viettää sunnuntai-iltaa sohvalla porukalla leffaa katsellen.

Ässä spanieleiden taipumuskokeissa SPA 1

Ja niin koitti lauantai ja Ässä pääsi kokeilemaan taipumuksiaan Spanieleiden taipumuskokeisiin. Koe alkoi yhdeksältä aamulla kokoontumisella Muroleen kanavalla eli tunnin ajomatkan päästä täällä. Koe alkoi sosiaalisen käyttäytymisen testauksella, jonka jälkeen siirryttiin hakumaastoihin. Tämän jälkeen oli fasaanilla vedetty jälki ja lopuksi vesityö. Koiria oli ilmottautunut 8 kappaletta, joista 7 oli cockereita ja yksi oli fieldsinspanieli (ensimmäistä kertaa näin nyt sellaisenkin).

Riistapukin noutamista harjoiteltiin paremman puutteesta juuriharjalla.

Pidemmittä puheitta Ässä sai seuraavanlaisen arvostelun:

Sosiaalinen käyttäytyminen

Iloinen ja reipas uros, tulee vaikeuksitta kaikkien kanssa toimeen. Hyväksytty

(Tuomari kävi jokaisen koiran yksitellen läpi, ja Ässä oli normaalin rakastunut tuomariin. Tämän jälkeen piti rinkiä tiivistää ja päästää koiria haistelemaan toisiaan. Tämä tuli mulle vähän yllärinä, mutta varovasti päästin Ässää haistamaan yhtä koiraa, jolle Ässä haistelun jälkeen vähän rähähti. Taisi mennä urostelun piikkiin (melkein kaikki olivat uroksia). Tämän jälkeen pidin konfliktien välttämiseksi muista kauempana ja Ässä ei meinannut muista enää mitään.)

Haku ja laukaus

Vauhdikas, kovin laajahakuinen kaveri. Koira tekee alkuun liiankin laajaa työtä, mutta alun jälkeen kuvio tiivistyy ollen sopivan laajaa. Vainua voisi käyttää enemmän. Laukaus OK, jatkaa. Hyväksytty

(Ässä raukka luuli, että nyt lähdetään etsimään ukkoja metsästä. Tilanne oli kuitenkin ihan samankaltainen: Metsän keskellä, autoja siellä täällä, ja käveltiin metsään parin ihmisen luokse. Niimpä se aluksi sinkosi kauas ja totteli luoksetuloa todella viiveellä. Kun ei hajua ihmisistä tullut, se alkoi pysyä normaalilla etäisyydellään. Laukauksesta hetken katteli, ja jatkoi sitten menoa. Tuomari kommentoi kovakuntoiseksi, kun painoi vaan menemään kauheaa vauhtia. En sitten tiedä, mentiinkö siinä kunnolla vai innolla eteenpäin, mutta eihän me kauaa metsässä keretty ollakkkaan.)

Jäljestys

 Innolla, jarrutettuna pääosin jäljen päällä alusta loppuun. Kulman takana pyöritystä, löysi uuden suunnan melko pian. Kaato kiinnosti. Hyvä suoritus. Hyväksytty

(En ehtinyt sanoa juuta enkä jaata, kun Ässä sai jäljestä vainun ja painoi jo haipakkaa menemään. Hienosti se osasi hommansa, ei siinä tarvinnut kuin seurata perässä. Kaatona ollut fasaani oli aivan ihana, sitä haisteltiin hyvin huolella. Sieltä se selkärangasta näytti tulevan.)

Vesityö

Halukkaasti veteen, tuo pukin ohjaajalle. Hyväksytty

(Vesityössä Ässän tuli noutaa riistapukki ja jännitin etukäteen, ottaako se sitä suuhunsa ollenkaan. Tähän mennessä se on kuitenkin noutanut järvestä kaiken ja niin nouti nytkin tuoden pukin pyynnöstä käteen. Riistapukki osoittautui kuitenkin niin ihanaksi, ettei sitä olisi malttanut jättää millään..)

Tottelevaisuus

Koira on hyvin ohjaajansa hallinnassa. Hyväksytty

(Haun alkua lukuun ottamatta meni niinkuin yleensäkkin.)

Yhteistyö ja yleisvaikutelma

Varsin vauhdikas ja innokas koira on hyvin rauhallisen ohjaajansa käsissä. Hyvä pari.

(Yllätyin kommentista rauhallisesta ohjaajasta, mutta siihen olen toisaalta tuon ikiliikkujan kanssa pyrkinytkin.)

Näin ollen kokonaisarvostelu on hyväksytty!

Ässä oli taippareissa aivan mahtava, se suoritti osuuden kuin osuuden intoa puhkuen ja täysillä. Olin kakarasta niiin ylpeä. Muutama kyselikin, onko sen suvussa käyttölinjaisia cockereita, kun menohaluja näytti riittävän. Kyllähän se tuntui olevan muihin verrattuna varsin vilkas yksilö. Monia tuo Ässän vilkkaus välillä ärsyttääkin, mutta omasta mielestäni se on vain varsin viihdyttävää. Sähläsätkymakkara :)

Koska riistapukki oli a-i-v-a-n ihana, piti Ässällekkin saada sellainen. Onneksi toisella kokeessa olleella sattui olemaan yksi ylimääräinen, joka ei hänen koirilleen kuulemma jostain syystä kelvannut. Kokeilin pukkia Ässälle, joka ihastui siihen muitta mutkitta. Niimpä Ässä sai taippareista palkkiokseen ihka oman riistapukin.

Kokeista läpipäässeet saivat palkinnoksi mahtipontiset ruusukkeet. Maassa myös Ässän ihana riistapukki.

Päivä oli pitkä ja rankka (en ollut oikein varannut itselleni evästä, onneksi leipiä sai ostaa paikalta), joten kotimatkaan kuului ajo mäkin autokaistalle ja sitten kotiin syömään ja sohvalla koomaamisen kautta sänkyyn nukkumaan. Oli kuitenkin erittäin mielenkiintoista saada arvostelu oman spanielinsa taipumuksista ja nähdä se jostain kumpuava kiinnostus ja into riistaan. Sai nähdä koirastaan taas uudenlaisia puolia ja ymmärtää nyt ehkä entistä syvällisemmin sen käyttäytymistä ja niiden syitä.

Viikonloppuna väriä pintaan

Vaihteen vuoksi viikonloppu vietettiin taas Salossa, tällä kertaa mukana olivat Ässä sekä marsut. Lakan poiminta vaihtui mustikkaan, sillä jo heti perjantaina lähdimme Ässän ja isän kanssa metsään mustikka-apajille. Ensin koetimme etsiä uusia poimintapaikkoja, mutta alueiden ollessa liian kuivia suuntasimme vanhoille tutuille apajille. Sieltä mustikkaa kertyikin mukaan 8 litran edestä, joten jotain oli kotiinviemiseksikin. Ässä jaksoi hyvin juosta menossa mukana kuumuudesta huolimatta, mutta toki kuumuutta hävitettiin varvuissa makaamalla ja piehtaroimallakin. Näin turkkiin saatiin muodikkaat siniset vauhtiraidat.

"mmm.."

Pakolliset mustikka-muffinssit

Muuten Ässän viikonloppu ei kovin kummoinen ollut. Aika paljon se vietti aikaa takapihalla marsujen kanssa hengaten ja lenkillä käytiin tietysti koiraseuran kanssa, joten Ässä pääsi taas moikkaamaan Vikke-havanesea. Helle oli aikamoinen, joten lenkit eivät olleet mitään rallittelun huipentumia. Onneksi fiksu spanieli osaa aina viilentää itseään mm. lietelätäkössä. Tuloksena mukavasti kellertävät jalat, mikä ei ihan heti lähtenytkään. Myös Vikke oli varautunut hellettä varten muistuttaen nyt uudessa kesätrimmissään Ice agen Sidiä. Minusta hän tosin oli vallan suloinen.

"Siellä ne marsut vaan syöpöttelee.."

Jos sitä viikonloppulomailuilta palautuisi taas harrasteluidenkin pariin. Sain meinaan tietää, että lauantaina onkin edessä suuri koitos. Ässä pääsee taippareihin eli Spanieleiden taipumuskokeisiin! Saa nähdä miten spanieli taipuu vai taipuuko ollenkaan. Mitään treeniä ei taideta ennen kokeita ottaa, ellei nyt vedestä noutoa vähän vahvisteta. Tai pitäisikö sanoa sitä noudon luovutusta, itse noutamisessahan ei ole mitään ongelmaa, onpahan Ässä joskus yrittänyt sitkeänä sissinä vetää polkupyöränkin järvestä.. Muutenkin perusjuttujen pitäisi kai olla mallillaan, joten ihan luottavaisin mielin kokeeseen lähden. Ainoastaan sosiaalinen käytös huolettaa, kun etukäteen en tilannetta tiedä ja kuinka tarkat kriteerit asiassa on.. Noh, läpi menee jos on mennäkseen.