Jääkarhunpoikanen Jinna

Tänään pääsin Ässän ja tavaroiden viemisen ohessa moikkaamaan kaverini uutta pientä pentupenneliä Jinnaa. Kyseessä on kohta yhdeksänviikkoinen pitkäkarvainen valkoisenpaimenkoiran pentu Safe Guardians One Step Ahead eli kotoisammin Jinna. Varsin suloinen pieni jääkarhupentu! Penneli kävi meidän pihalla moikkaamassa myös mukana hoitoon tulleita marsuja sekä Killeä, joissa olikin ihmeteltävää. Ässä eli kotoisammin pennunvihaajanatsi sai viettää tämän ajan sisällä, koska jo kaverin tullessa pihan lähelle pentu sylissä alkoi kauhea rähinäkonsertti. Onneksi pennun maailma ei tähän kaatunut, joten suunnattiin pienen ihmettelyn jälkeen lähimetsään seikkailemaan. 

Femma pääsee moikkaamaan Jinnaa juhannuksena, jolloin suuntaamme koko lauman voimin Saloon.

 

 Kille saa uusia ystäviä. Kuva Liisan ottama

Jinna ihailee marsuja. Kuva Liisan ottama

Femma ja valkoinen mörkö

Femma vielä kasvattajan sylissä

Lauantaina haettiin meidän Femma kotiin. Kasvattajalta oli vasta yksi pentu kerennyt lähteä ennen meidän tuloa, joten saatiin vielä nähdä melkein kaikki pennelit. Kovat painimatsit oli tyypeillä taas menossa ja olivatpa ne viikossa saaneet vauhtia ja vähän kasvaneetkin. Femma sai vielä naama- ja tassutrimmin ennen lähtöä ja sitten alkoi kotimatka. Vähän surutti riistää Femma siskojen seasta riemukkaiden painien keskeltä ja emon hoivista, vaikka hyvin tuo näytti sen ottavan. Matka sujuikin
rauhallisesti nukkuessa.

Nukkumistyyli vapaa. Sinne jäi siskot pötköttämään.

Kotona vastaanottokomitea olikin sitten kaikkea muuta kuin riemukas. Viimepostauksessa tarjoamistani vaihtoehdoista Ässä valitsi "räyräy, painu pentu helkkariin täältä!". Ensin tarjottiin pyllyä haisteltavaksi, mutta pennun vilkaistessa Ässää silmiin petti Ässältä pokka. Pennuthan tunnetusti syövät vaikka rottweilereitä aamupalaksi, ei sellaista parane silmiin katsoa. Niinpä Ässä joutui viettämään illan portin takana pennun tutustuessa uuteen asuntoonsa. Kova huutokuoro alkoi aina pennun ilmestyttyä näköpiiriin ja Femmakaan ei kauhean lähelle Ässää halunnut tulla (jotain itsesuojeluvaistoa edes).

Ensimmäisen yön vietin Femman kanssa keittiön lattialla Ässän ollessa portilla erotettuna muussa asunnossa sekä makkarissa Villen kanssa. Ässä ei tuntunut kykynevän rauhoittumaan ollenkaan, vaan ramppasi pitkin yötä ympäri kämppää, piipitti ja läähätti. Kerran käytin sen ulkonakin, kun luulin ripulin iskeneen, mutta ei mitään, ylikierroksilla vain oli raukka. Femma oli koko yön paljon rauhallisempi, mitä nyt herätti kahdesti riemukkaalla naamapesulla. Muuten nukkui joko kyljessä tai naamassa kiinni. Itse en juuri saanut unta.

Femma tassutrimmissä

Seuraava päivä meni jo vähän paremmin, Ässä ei ollut enää ihan niin raivokas. Kovasti kuitenkin läähätti kokoajan ja oli selvästi stressaantunut. Ajattelin sillä olevan lihakset kipeät kaikesta jännittämisestä, joten hieroin sen kropan aamupäivällä läpi. Tämä selvästi rauhoitti Ässää ja se päästi syviä huokauksia käsittelyssä. Tämän jälkeen ilmapiiri meillä rauhoittui ja molemmat koirat nukkuivat todella pitkät ja rauhalliset päikkärit. Myös illemmalla meno oli paljon rauhaisampaa ja hieroin Ässän uudelleen Femman ollessa samassa huoneessa Villen sylissä. Sen jälkeen ne hengailivat samalla sohvallakin Femma tietysti sylissä ja Ässä oli aika ok. Välillä murisi ja päästi pieniä vouvouvou haukkuja, eli ei enää rähinää.

Yö meni myös hyvin rauhallisesti ja Femmakin nukkui niin, ettei edes pissannut yön aikana! Aamulla tyypit hengailivat samalla sängyllä ja Ässä piti etäisyyttä Femmaan. Femma kuitenkin tuumasi, että tota tyyppiä olisi ihan sikakiva päästä katsomaan ja siitä Ässä taas vähän kimpaantui. Eli rauhakseen edetään, hiljaa hyvää tulee. Nyt on taas rauha maassa ja molemmat nukkuvat.

Fyysistä terapiaa

Ässän polven leikkauksesta on kulunut kohta jo neljä viikkoa, joten olikin korkea aika käyttää sitä fysioterapeutilla katseltavana ja saada kunnon kuntoutusohjeet. Suuntasimme samaan paikkaan, jossa Ässä leikattiinkin, eli Eläinystäväsi lääkäreille fyssari Marika Ruottisen käsittelyyn. Oli varsin kätevää, kun fysioterapeutilla oli jo valmiina tarkat tiedot kaikista Ässälle tehdyistä toimenpiteistä.

Pääsääntöisesti mieleen jäi, että Ässä kuulemma käyttää leikattua jalkaansa jo hyvin. Molemmat takajalat kääntyvät vielä ulospäin, leikkaamaton voimakkaammin. Molemmat hauikset olivat kireät, koska Ässä yrittää kovin kantaa itsensä etujaloilla. Leikatun jalan etureisi aristi eikä kinnertä saanut vielä täyteen koukkuun. Polvinivel sen sijaan taipui hienosti täyteen koukkuun. Leikkaushaava oli siisti, mutta vieläkin hieman turvonnut. Edelleenkin Ässän leikkaamaton polvi oli välillä ihan iloisesti poissa paikoiltaan ja Ässä käyttää sitä siitä huolimatta, eli ei ilmeisesti edes yritä saada sitä aina paikalleen. Fyssari näytti minulle kädestä pitäen, miten tunnen polven olevan luksaatiossa, oli aika mielenkiintoista.

Hoidoksi saatiin käsky käyttää Ässää kävelytyksillä neljä kertaa päivässä (tällä viikolla 10 min pituisia, ensiviikolla taas + 5 min) ja nimenomaan rauhallista tasaista kävelyä ilman pitkiä haisteluita. Kaksi kertaa päivässä lenkin jälkeen Ässän hauikset ja takajalat tulee venyttää 20-30 sekunttia kerraallaan 2-3 kertaa per lihas. Lisäksi illalla Ässää tulee hieroa kyynerpään ojentajista, lapaluiden päältä, niskasta ja selästä. Etureisiä saa myös hieroa, mutta vain kevyesti. (Ensin lihakset sivellään lämpimiksi ja sen jälkeen pyöritellään laakealla ja rauhallisella otteella läpi.) Fyssari olisi halunnut antaa Ässälle vielä tasapainoharjoituksia, mutta leikkaamattoman polven ollessa noin iloisesti luksoituva ei tasapainoharjoituksia ole järkevä toteuttaa. No, onhan tässäkin jo illaksi puuhastelua.

Paino etujaloille, polvet koukkuun ja menoksi

Ässän päiviin tulee lisää sisältöä, kun uskallan luvalla ulkoiluttaa sitä useammin. Yritän parhaani mukaan tehdä lenkeistä mahdollisimman monipuolisia kierrättämällä meitä kaikkien lähialueen puskien ja pöheiköiden kautta. Kummallista on se, että Ässä ei enää juurikaan rähjää muille koirille. Testasin tänään rähinäherkkyyttä kulkemalla toisen koiran ohi Ässä lyhyessä hihnassa sanomatta sille mitään. Kyllä se toista koiraa vähän kyttäili, mutta ei sanonut räyh. Olotila on siis tällä hetkelle selkeästi parempi, kuin ennen leikkausta! Tosin Ässä on keksinyt rähjäämisen tilalle keskellä tietä kävelyn. Niinpä lenkkeily on nyt raivostuttavaa kädenvääntöä Ässän kävelypaikasta spanielin hivuttautuessa välillä keskelle tietä jopa selkäni takaa.. Sairasloma oli selkeästi liian pitkä, kun unohtuneet tavat (reunassa kävely ja koirille rähjäys) ovat päässeet vallan unohtumaan.

Mäykkyjen matkassa

Alkuviikosta meillä oli lenkkiseurana herrat kääpiönakit Niilo ja Uno (ylin ja alin) sekä rouvanakki Mila (kesk.). Lenkkikohteena oli taas ihana järven jää, jossa koko kööri sai päästellä menemään. Ässä ei ollut kavereidensa näkemisestä niin ilahtunut kuin olisi olettanut ja se ottikin jäällä oikean natsipoliisin roolin mennen aina väliin viheltämään (räkyttämään) toisten pelit poikki. Mäykyt eivät moisesta itseensä liiaksi ottaneet ja porukka meni ilonpilaajasta huolimatta hienosti porukassa. Välillä oli kiva lähteä yhdessä tarkastelemaan vaikka hajuja, sen nuo molemmat rodut tuntuvat taitavan.

Lumikieriminen oli taas kovassa huudossa

 Niilokin osaa liitää

Ässä on ollut viikon kipulääkekuurilla, viikon tauolla ja nyt taas aloitin tiistaina sille kipulääkekuurin. Olen yrittänyt seurata sen käyttäytymistä mahdollisimman objektiivisesti ja olenkin ollut yllättynyt kipulääkkeen (oletetuista) vaikutuksista. Ensimmäisellä viikolla Ässän käytös ei mielestäni muuttunut sitten mitenkään suuntaan eikä toiseen kipulääkeestä huolimatta. Tämä oli vallan kummallista, kipuja sillä kuitenkin selvästi oli joten miksi kipulääke ei poistanut tai edes lieventänyt sen äreyttä? Viikon jälkeen lopetinkin kuurin ohjeiden mukaisesti, vaikka kuurin pidentäminenkin kävi mielessä. Tämän jälkeen sen äreys tuntui jopa kasvavan ja lenkkeilyhaluttomuus sai uusia ulottuvuuksia. Tuolloin maanantainakin se oli aamulenkillä ihan veltto ja myöhemmin mäykkyjen kanssa jopa oudon kireäpinnainen. Tiistaina iskin kipulääkekuurin päälle ja mielestäni koiran ilme muuttui heti iloisemmaksi. Keskiviikkona menimme treeneihin, joissa se tervehti äkkiä naaman eteen tulleita mäykkykavereita vain nuuhkaisemalla iloisesti ilman mitään natseilua, vaikka oli jo valmiiksi kierroksilla. Porukalla tehdyllä iltalenkillä vastaan tuli iso musta koira hieman huomaamattani, eikä Ässä sanonut sille sanaakaan! Normaalisti olisi tuossa tilanteessa varmasti kommentoinut edes jotain, kun en kerennyt kertomaan sille ajoissa asian olevan ok. Eli kyllä, koirani on kipeä.

Toimintasuunnitelmana on jatkaa kuuria nyt ainakin viikko, ehkä kaksikin, ja yrittää hieroskella ja lämpöhoitaa Ässää. Sen selkä on edelleen tosi kova. 11.2 ollaan varattu aika ortopedille, katsotaan mitä mieltä hän on Ässästä ja sen polvista ja muusta luustosta. Oli mitä mieltä tahansa niin toivon saavani jotain konkreettisempaa apua tai neuvoa. Ässän ollessa taas lääkityksellä astetta iloisempi huomasin, kuinka ikävää kipeän koiran kanssa onkaan elää.

 

 

Mila: "Hei kaverit! Ny lähetään kotiin!"

 "Tullaan tullaan!"

Pihakyttä

"Siis sä kyttäsit mua ensiks!"

Karma is a bitch vai miten se nyt menikään. Heti viimepostauksessa edistystämme kehuttuani tuli muutamia mutkia matkaan. Ensimmäinen niistä oli Ässän ja äitin yhteinen lenkki, kun itse en ehtinyt leivontapuuhiltani mukaan. Tällä tunnin perus hihnalenkillä oli tietysti tullut vastaan kaikki kulmakunnan mustit (ainakin 7 kappaletta), jotka Ässä oli perusteellisesti haukkunut maan rakoon. Onneksi kuitenkin seuraavina päivinä yhdessä tehdyillä lenkeillä Ässä taas käyttäytyi aikalailla entiseen tapaan, joten suuremmilta vahingoilta toivottavasti vältyttiin (ei siis huolta Äiti!).


 

 Mutta kakku onnistui, nam!

Toinen mutka matkaan on Ässälle tulleet selkäjumit, jotka ovat esiintyneet lievänä ajoittaisena äreytenä (esim pihamme varikset saivat yhtenä päivänä kyytiä pelkästä olemisesta), kyttäämisenä ja raivokkaana reagoimisena takapään nostoon. Hieronta-aika on varattu, mutta ensiviikkoon saa vielä odotella. Liukkaat ilmeisesti ovat pistäneet taas lötkö-polvet koville. Harmikseni jouduttiin jättämään tanssitreenitkin välistä, sillä kylmässä autossa istumista olisi tullut päälle kaksi tuntia, ehkä jopa kolme, enkä halunnut kipeyttää Ässän selkää yhtään enempää. Onneksi tälle viikolle on paljon muutakin ohjelmaa.

 Tästä kuvasta muuten näkee ainakin toisen polven ulospäin sojottavan asennon ja takajalkojen varpaiden uloskääntymisen hyvin.

Ässä on myös alkanut kyttäilemään melkein kaikilla lenkeillä normaalia enemmän kaikkea, enkä ihan osaa sanoa mistä se johtuu. Pelkään, että olen palkannut sitä väärin. Kun palkan pitäisi tulla näin: Ässä näkee koiran -> palkka, jolloin Ässä ajattelee koira = palkka, niin olen hyvin voinut olla liian hidas palkaten näin: Ässä näkee koiran -> jäykistyy -> palkka, jolloin Ässä ajattelee jäykistyminen/kyttäys->palkka. Pitää olla jatkossa tämän suhteen entistä tarkempi, vaikka luulenpa selkäkivullakin olevan osuutensa asiaan. En jaksa kuitenkaan liiaksi stressata tämän kanssa, hoidetaan nyt selkä taas ensin kuntoon ja jatketaan koulutusta, eiköhän tämä homma saada taas kasaan kun se on kerran ennenkin onnistunut! Kyttäilystä huolimatta meille menee edelleen ihan hyvin eikä Ässä ole minun kanssani päässyt rääkymään vieraille koirille.

Fleksilenkkeilyä lähimetsissä, Ässä kävi kokeilemassa jäätä. Nykyisin kännykässäni on kamera, jee!

Collikan kanssa saa räyhätä

Hullu juoksee taustalla

Viikonloppu vierähti Salossa, niinkuin tulee seuraavakin viikonloppukin kulumaan. Räyhäämättä paras -projekti on ottanut tuulta siipiensä alle ja hihnassa koiraohitukset ovat sujuneet aika näppärästi Ässän tuijottaessa leuka väpättäen lihapurkkia. Vielä ei itsenäisesti ota kontaktia koiran näkemisestä enkä sitä ihan hetkeen odotakkaan. Hihnalenkeillä Ässä mielestäni kulkee jo rennommin ja toisen koiran nähtyään (jos en ehdi palkkaamaan) säilyy usein rauhallisena menemättä täpäkkään kyttäysmoodiin tai reagoimatta. Edistystä siis! Mokauksilta ollaan aika huolella säästytty ja jos joku reaktio on jonnekkin päässyt tulemaankin, ollaan siitä aina selvitty hyvin eteenpäin.

Vaan vapaana räyhäämättömyys onkin hankalampi homma. Olen treenannut tätä liikkumalla näillä koirarikkaammilla metsäpoluilla Ässä fleksissä, mutta aika huonosti siellä on vastaantulijoita ollut (tietysti heti muut koirat kaikkoaa, kun niitä tarvitsisi!). Ässä on tässä metsässä ollut hyvin kyttäileväinen ja täpäkän oloinen, ilmeisesti tästä tulisi nyt päätellä näiden metsien olevan jatkossa sopimattomia koiran vapaanaulkoilutus alueita, kun se menee tuohon mielentilaan jo siellä kulkiessaan. Eli siellä ne huonot kohtaamiset juuri ovat olleet, kun pitää kytätä kuin mielipuoli. Sinänsä harmi, kun on niin mukava ulkoilualue ihan pikkukävelyn päässä, mutta silläpä sinne eksyvät kaikki muutkin..

Hauska oli muuten verrata kaverin chihuja Ässään lenkillä. Vahti-chihut huomaavat paljon herkemmin kaikki ympäristön tapahtumat tuohon spanielin mentaliteetillä nenän perässä köpöttävään Ässään verrattuna. Ässä voi reagoida voimakkaasti asioita nähdessään ja kyllä se tosiaan välillä kulkee kaikkea kyttäillen, mutta se on lähtökohtaisesti enemmän "pihalla" tapahtumista. Helpompaa siis vahvistaa sitä omassa kuplassa kulkemista ja muiden ignoraamista. Toki Ässä uljaana lauman Uroksena reagoi chihu-tyttöjen reagoimiin asioihin, liekö jopa mielessään puolustaa tyttöjä?

Roope ei huutele vieraille

 

Välillä saa luvan kanssa räyhätä

 

"Jos vähän hymyilen, niin heitätkö kepin?"

Laiskasti on kameraa tullut nyt ulkoilutettua, mutta sain napattua sen mukaan lähtiessämme Roope-collien kanssa lenkille. Runkoon jäi kiinni lyhyt kittiputki, ja ai että kirosin sen taas alimpaan maan rakoon kuvia ottaessa ja nyt uudestaan kuvia koneella katsellessani. Putki on suunnilleen halvin mahdollinen mitä kameran mukana voi saada ja sen kyllä huomaa. Muistui taas mieleen miksen suunnilleen ikinä käytä kyseistä kakkulaa, ellei sen polttoväli ole ihan ehdoton. Mutta sainpa pitkästä aikaa muutaman kuvan vanhaherra Roopesta!

Räyhäämättä paras

Räyhääminen, tuo ikuisaihe Ässän kanssa eläessä. Viimetalvella kirjoittelin oikein urakalla Ässän räyhäämisestä, joka saatiin lopulta laantumaan osteopatian ja koulutuksen avulla. Silloin räyhääminen oli pahimmillaan. Kipujen kadottua hoitojen myötä ja ahkeralla vastaehdollistamisella Ässä ei karannut enää räyhäämään muille koirille, vaan tuli syömään nameja koiran kohdatessaan. Lenkeillä muut ohitettiin hihnassa mahdollisimman välinpitämättömästi maata nuuskien. Joskus räyhättiin jollekkin yleensä ihan aiheesta, mutta kaikki oli kunnossa.

 "Tällä lenkillä en räyhänny kellekkään!"

Nyt tuo räyhääminen on hiipinyt salakavalasti takaisin elämäämme. Tässä muutamia syitä miksi.

1) Ne ikävät koirakohtaamiset. Siinä ei paljon auta vaikka oma koira tottelisikin, jos toinen tuntematon irtokoira juoksee sen kiinni ja yli. Ässän räyhäys perustuu epävarmuuteen, joita nuo kohtaamiset lisäävät aina merkittävästi. Ikävään koirakohtaamiseen ei vaadita edes fyysistä kontaktia vaan riittää, että uhka toisen koiran luokse tulemisesta on. Sekin riittää, jos omistaja hermostuu tarpeeksi tilanteessa. Epävarmuuden kasvaessa reagoidaan aina vaan helpommin koiriin, jotka eivät edes ole uhka.

2) Se mielentila. Rauhallisella mielentilalla ollessaan Ässä reagoi huomattavasti rauhallisemmin ja voi vaikka ruveta haistelemaan rauhallisesti maata toisen tullessa vastaan. Kiihkeämmässä mielentilassa, esimerkiksi innostuttuaan kavereista, uudesta lenkkeilymaastosta tai kohdattuaan jonkun epäilyttävän koirakon, ovat reaktiot huomattavasti voimakkaampia.

3) Vahvistamisen hiipuminen. Ässän käyttäydyttyä jonkin aikaa hyvin, se jatkuva toivotun toiminnon vahvistaminen jäi taka-alalle. Ikävien kohtaamisien jälkeen olisi pitänyt välittömästi terästäytyä ja ottaa homma tehotreeniin, mitä en näköjään tehnyt riittävästi.

4) Muut syyt. Näitä voisivat olla pimeä (pimeässä kaikki on epäilyttävämpää) ja kipu, jota en Ässällä usko tällä hetkellä suuremmin olevan.

Ei Ässä tällä hetkellä mikään mahdoton ole ainakaan viimetalveen verrattuna. Jos se t ekee jotain, niin useimmiten se vain vapaana ollessaan ärjyy hetken toiselle koiralle ja tulee vasta sitten luokse. Joskus se on "uhkaavassa" tilanteessa saattanut mennyt hieman koiraa kohti samalla huutaen, ja tullut sitten luokse todettuaan tilanteen olevan hallinnassa. Jos toinenkin on irti ja riehuu/tulee luokse niin silloin tuo yleensä lähtee juoksemaan sen luokse huudon kera. Enkä kuollaksenikaan voi sietää tätä sen käytöstä. Kaiken lisäksi se on alkanut hihnalenkeilläkin taas huudella muille ja on ottanut yhden tokon treenikaverin silmätikukseen. Syvä huokaus. Onneksi ei kuitenkaan ikimaailmassa tee kenellekkään mitään.

"Tällä lenkillä ei tarvinnu kommentoida kuin kahta hihnassa ollutta noutajaa. Eipä niissä sitten ollutkaan ihmeempiä."

Ärsyttävintä hommassa on se, että minä en yksinkertaisesti voi noille ikäville koirakokemuksille mitään. Niitä tulee väkisinkin, kun asuu kaupungissa ja ihmisiä on joka paikassa. Koiran ollessa irti väliin ei aina ehdi ajoissa. Ja joitakin koiran omistajia ei vain kiinnosta. Ei auta, kun alkaa koulutus taas alusta, vaan miten monta kertaa tuolle koiralle saa vakuutettua kaiken olevan ok, kun kohta joku taas tulee jostain puskista niskaan?

Niin kovasti toivon, ettei pentu opi samoille tavoille. Tiedän ainakin välttää niitä virheitä, joita Ässän kanssa tein, mutta kovasti pelkään Ässän jollain konstilla tartuttavan tuon pennulle.

Onko kohtalotovereita? Kaikki niksit ja naksut otetaan vastaan!

You're the one that i want

Talvikausi saapui ja treeniryhmät muuttuivat. Kuten aiemmin kerroin, siirryttiin Ässän kanssa koiratanssissa valkkuryhmän kouluttamasta ryhmästä itse valkkuryhmään ja olen kyllä tykännyt hirmuisesti! Nyt on vasta kahdet treenit takana, mutta edistysvauhti tuntuu olevan jo melkoinen viimevuoteen verrattuna. Minustahan se edistymisemme on tietysti kiinni, mutta hyvistä treenikavereista ei ole ollenkaan haittaa ohjelmaa rakennellessa ja liikkeiden opettamisen opettelussa. Uuden ohjelman suunnittelu on jo niinkin pitkällä, että musiikki on valittu (tai vaihdettu, aiemmin syksyllä suunnittelin tekeväni ohjelman tähän musaan) ja uusia liikkeitä on liuta opetettavana. Ohjelmaa on jonkin verran koottu/pohdittu, mutta ehkäpä opetan tarvittavat liikkeet ensin koiralla ja katson sitten uudestaan. Mielestäni tämä uusi musa sopii Ässälle huomattavasti parempi kuin aikaisempi james bond -teema, sillä sehän on juuri tuollainen iloinen jammailija. Ja kertsin sanatkin osuvat aivan nappiin ;)

Myös tokossa on päässyt kärpänen puraisemaan taas toden teolla ja kovasti surkuttelin talvikauden huonolta näyttäviä treenimahdollisuuksia. Kesäkauden olemme käyneet Ässän kanssa Tappien tokotreeneissä, mutta ulkona treenaaminen alkaa olemaan pimeässä, kylmässä ja märässä ikävää. Yksikseenhän voi toki treenata, mutta treenikaverien silmäparista,apukäsistä ja häiriöstä on aina hyötyä. Löysimme kuitenkin Tampereen alueelta edullisen ja lämpimän hallin, johon varasimme alustavasti ainakin 5 kerran treenit. Olen nyt todenteolla päättänyt osallistua toko-kokeisiin, sillä alokasluokan liikkeet alkavat olla hanskassa. Yritänkin nyt katsella meille mölli-tokokoetta, jotta päästäisiin vähän testaamaan koetilanteen sujuvuutta (ja lähinnä sitä paikkamakuuta kokeenomaisesti, ennenkuin mennään kokeisiin sähläämään). Suurin murheryyni tuntuu edelleen olevan seuraaminen, sillä vaikka se tällä hetkellä onkin hyvässä mallissa on kokeenomainen treenaus ja oma jäykistely/marssiminen siinä aiheuttanut ainakin jotain ongelmia.

Ihan joka paikassa ei syksy vielä näy

Ihania harrasteluja varjostavat kuitenkin Ässän selkäjumit. Jos liiasta treenaamisesta/kylmässä odottelusta onkin koiralle haittaa? Aktiivinen koira tarvitsee kuitenkin tekemistä pääkopalleen..

Selkäjumeista kirjoitellessani ihmettelin Ässän olematonta rähisemistä. Ei olisi pitänyt kirjoitella moisia, sillä nyt on herra Kärtty taas herännyt kesälevoltaan. Ilmeisesti maanantain treeneissä joko kylmyys tai jotkut liikkeet ovat kipeyttäneet Ässä-rukan selän, jolloin tiistaina sain kävelyttää maailmoja inhoavaa spanielia. Alkulenkki sujui raahautuen, jonka aikana haukuttiin pystyyn eräs mies, jonka radio sattui ärsyttämään spanielia. Irtipäästyään Ässä juoksi puskaan räyhäämään jonkun koiran hajua (siellä ei ollut enää ketään) ja karkasi puoleen väliin kiroamaan toista ulkoilevaa koiraa, mitä ei ole tehnyt ikuisuuksiin. Luoksetulokäskyä noudatettiin raahautumalla ja muutenkin ilme oli sellainen "tää lenkkeily on ihan syvältä". Niinpä tehtiin lyhyempi lenkki Ässän joutuessa hihnaan.

Käy sääliksi pikku-spanielia, sillä täytyy olla surkea olo kun noin jaksaa inhota kaikkia. Tänään se vaikutti hieman paremmalta ja tehtiinkin hihnalenkki loimitettuna. Pitää hautoa selkää lämpimällä kauratyynyllä, onneksi ensiviikon maanantaina on jo osteopaattiaika.

Koiratanssileirillä

Viimeviikonloppuna oli odotettu ja jännitetty Tahtitassujen koiratanssileiri, jonne olin ilmoittautunut Ässän kanssa. Leiri järjestettiin Kuralan kartanossa Ypäjällä ja paikalle sai saapua jo perjantaina. Silloin oli epävirallisena ohjelmana koreografia-treeniä (esitetään videolta tai livenä, muut antaa kommentteja ja parannusehdotuksia), ja lauantaina alkoi sitten virallinen ohjelma. Meillä on tuo Bond-tanssi siinä vaiheeessa, etten aio ruveta siihen mitään suuria muutoksia enää tekemään, kun mölli- ja viralliset kisat ovat kohta jo ovella, enkä ole uuteen ohjelmaankaan ehtinyt miettiä kuin musiikin. Niinpä seikkailtiin paikalle vasta lauantaina.

Lauantaina ohjelma alkoi jo 8:45, mutta meidän ensimmäinen juttu eli Leena Piiran luento alkoi vasta klo 13. Niinpä olin laiska ja nukuin rankan viikon aiheuttamaa stressiä ja univajetta pois ja ajoitin saapumisen vähän ennen kahtatoista. Tai yritin ajoittaa, ilman gps:ssää oli helppo eksyä Ypäjän pikkuteille pyörimään ja ihmettelemään, onneksi soitto-gps (eli puhelu Villelle) selvitti lopulta oikean reitin perille. Niinpä saavuin paikalle juuri sopivasti lounastauolle.

Lounastaon jälkeen alkoi suoraan osteopaatti Leena Piiran luento, hyvä kun kerkesin kamat heittää mökkiin ja pissattaa Ässän. Luento itsessään oli hyvin mielenkiintoinen, vaikka olisin toivonut enemmän tietoa, millaisia liikkeitä kannattaa varoa tietyllä tavalla vammaisen koiran kanssa (lonkkavika, selkäviat jne.). Aika paljon käytiin läpi perusasioita koiran fysiikasta kuten kulmauksia ja eri ruumiinosien mittoja elävän esimerkin kanssa. Se mikä itseäni kiinnosti kovasti, oli miten koirasta voi nähdä, jos sillä on ongelmia jossain päin kroppaa. Paljon käytiin läpi ainakin jalkojen asentoja ja liikkumista ja mitä niistä voi päätellä. Itselle jäi erityisesti mieleen, mitä kaikkea voi päätellä koiran istumaan ja maahanmenosta. Koiranhan kuuluisi mennä esimerkiksi istumaan niin, että kintereet osoittavat suoraan taaksepäin, varpaat eteenpäin ja jalat ovat samassa kohtaan. Etujalkojen myös pitäisi olla edestäkatsottuna takajalkojen välissä, ei siis leveämmälti (Ässähän polvivammaisena istuu takajalat harallaan ja makaakin hyvin usein lonkallaan). Piira myös korosti kunnon lämmittelyä ja jäähdyttelyä tässä(kin) lajissa, ja kehui koiratanssia siitä, että liikkeitä yleensä tehdään monipuolisesti eikä toispuoleisesti. Jokainen liike pitäisi kuitenkin opettaa hallitusti niin, että ensin tekniikka ja sitten vasta vauhti. Näin ei tule tehtyä liikkeitä koiraa rikkovalla tavalla. Rankkoja liikkeitä ei muutenkaan kannata aloittaa liian nuorella iällä. Luennolla olisi pitänyt olla ihan lehtiö mukana, nyt jäi paljon asioita muistin ulkopuolelle. Onneksi on kuitenkin viitseliäitä ihmisiä, jotka ovat jaksaneet kirjata luennon aiheet tarkasti nettiin.

Tässä kuvassa nyt ainakin maataan miten sattuun

Sitten alkoikin meidän ensimmäinen koulutuksemme, joka oli teemalla musiikkiin liikkuminen! Heti aluksi mokasin siinä, etten ottanut (en kerennyt) Ässälle häkkiä halliin tai ajanut edes autoa viereen. Kuvittelin, että teemme kokoajan koiran kanssa tai niin, että voin pitää sitä hihnassa kädessä (miksi? en todella tiedä.). Homman idea oli kuitenkin se, että opettelemme ensin eräänlaisen ohjelman alun ja oikeanlaisen liikkumisen, ja sitten kokeilemme sitä koiran kanssa. Niinpä ainoa vaihtoehto oli Ässän laittaminen narussa seinään. Aluksi se oli ihan ok nätisti ja hiljenikin käskystä. Lopulta kuitenkin alkoi hermo pettää tekemistä odottavalta spanielilta, voi huhhuh sitä konserttia. En todellakaan tykkää siitä, kun oma koira kiljuu ja häiritsee muita. Suuri osa omasta tunnistani menikin siihen, kun lopulta ramppasin kieltämässä Ässää (fiksua? ei.), kun en muutenkaan sitä hiljaiseksi saanut. Vaikka en kyllä saanut noinkaan. Niinpä oma keskittymiseni ei todellakaan ollut parasta ja osa (hyvästä!) tunnista meni ohi korvien. Opin kuitenkin koreografian ja tein sen jopa muutaman kerran Ässän kanssa. Ässä tosin oli ihan pihalla, kun itsekkin vain sähläsin ehkä ohjannut sitä, kävelytin lähinnä vain mukanani. Lisäksi en uskaltanut päästää sitä hihnasta, kun pelkäsin sen säntäävän vieressä olevien koirien kimppuun. Lopuksi vielä tehtiin hauska täti-Moonikka hömpöttely, missä haettiin kai lähinnä heittäytymistä ja fiilistä. Mulla tosin oli ajatukset vain huutavassa tai hihnan päässä killuvassa koirassa. (seuraava kuvat on ottanut Liisa-Ida Sorsa).

 

No tässä homma ei näytä niin kaoottiselta kuin tuntui

 

Ensimmäisen koulutuksen jälkeen pelkäsinkin, miten loppuleirin koulutukset sujuvat. Koulutushalli oli pienehkö ja jaettu vielä kahtia, joten siellä sai olla kuin sillit suolapurkissa (tai siltä Ässän kanssa seilatessa ajoittain tuntui). Ässä kuitenkin lähtee salamanlailla toisen koiran päälle, jos tulee sellainen tilanne (Ässä tuijottaa koiraa liian kauan ja pokka pettää, toinen koira tulee liian lähelle/liikkuu liian nopeaa/on liian innostunut). Eihän Ässä hirmuisen räyhän lisäksi mitään tee, mutta siinäkin on jo ihan tarpeeksi. Puhumattakaan, jos toinen koira päättää sanoa takaisin hampaillaan. Ensimmäisellä koulutuskerralle se kuitenkin reagoi ihmeen vähän muihin koiriin, liekö jännitys söi toimintakykyä, vieraassa paikassa ei niin uskalla rageta tai sitten se siedättynyt tietämääni paremmin muihin koiriin. Yhdelle lapinkoiralle se kyllä seinässäollessaan rääkyi, kun kehtasi tulla liian lähelle. Muita tilaisuuksia en sillä enää antanut.

"Siis MITÄ se tuolla heiluu yksinään!" 

Majoituimme Kuralan kartanon mökeissä, joissa meitä taisi olla parhaillaan 13 koiraa. Ässän kanssa yövyimme parvella Liisa-Idan ja Hilla ja Naava chihujen kanssa, joten yökaverit olivat sentään tuttuja. Sain tosin kuulla, että ilman minua kämpässä ollessaan Ässä oli mölissyt ja ulissut häkissään, joten se vietti yksinoloaikansa autossa. Parvelle johtavat rappuset olivatkin niin jyrkät ja liukkaat, ettei spanieli niitä itse halunnut kävellä. Pienen koiran saa onneksi näppärästi kainaloonkin.. Parvella Ässä sai hillua vapaana jomman kumman meistä ollessa paikalla, mutta yön se sai viettää isossa kevythäkissään. Yö menikin ihan hyvin ja Ässäkin tuntui nukkuvan ihan hyvin.

Oli meillä tosin lauantaina iltaohjelmaakin! En muista milloin olisin viimeksi nähnyt niin hauskaa esitystä kuin silloin. Ideana oli "Mut sulla on niin helppoa, kun sulla on tollanen koira", ja ohjaajille arvottiin sattumanvaraisesti koira, jonka kanssa piti improta satunnaisen musiikin tahtiin esitys. Illalla nähtiinkin hienoja oivalluksia, kekseliäitä suorituksia ja mukaan heittäytymistä, kun kukaan ei oikein tiennyt miten kenenkin koiran kanssa mitäkin liikkeitä tehdään tai osaako se edes tiettyä liikettä.

 Oli siellä grillailuakin

Sunnuntaina heräsin ajoissa jo seitsemän maissa. Tällä kertaa me oltiin Ässän kanssa ekassa koulutuksessa jo yhdeksältä, joten hyvin oli aikaa käyttää koira ulkona, pilkkoa nameja, syödä itse, raahata se hemputin häkkikin sinne halliin ja parkkeerata vielä auto viereen. Silti koulutukset vähän jänskätti, joten seuraava workshoppi tulikin ihan tarpeeseen.

Ensimmäinen koulutuksemme oli nimittäin esiintymisjännitys-koulutus, joka tulee meille enemmän kuin tarpeeseen. Viimeksihän ennen koiratanssin möllikisoja en tainnut melkein viikkoon nukkua kunnolla, koska jännitin kisoja. Opettajallamme Outilla (joka muuten on TAMSK:issakin kanssamme samassa ryhmässä välillä kouluttaen) oli itsellään laaja kokemus asiasta hypnoosia myöten. Esiintymisjännitystä lähdimme suitsimaan itsesuggestiota apuna käyttäen, jossa ideana oli ensin rentouttaa keho osa kerrallaan (varpaat yksitellen, sitten säärilihakset, pohjelihakset, reisilihakset jne.), jonka jälkeen luotiin mieleen miellyttävä, rauhoittava, paratiisimainen paikka (minulla esimerkiksi. mökkimme laituri tyynellä säällä). Sitten kuvittelimme koiramme saapuvan paikkaan iloisesti, olemme hetken vain kahden rauhassa istuen vierekkäin. Tämän jälkeen aletaan luomaan mielikuvaa onnistumisesta missä nyt haluaakin, esimerkiksi kisoissa. Kuvittelemme fiiliksen suorituksen jälkeen, kun kaikki on mennyt putkeen, ihmiset hurraavat, olemme onnistuneet. Tällä saavutetaan rauhallinen, keskittynyt mielentila. Tälläisen rauhottumisen voi tehdä juuri ennen kisaa esimerkiksi 5 minuutin ajan. Myös rutiinit ovat tärkeitä, kiireen välttäminen tärkeää eli ajoissa kisapaikalla ja kaikki tavarat hollilla sekä suunnitelma miten toimii koiran kanssa ennen jne.

Rentoutusta, itse pötkötän lattialla. Hyvin rentoutui.

Hienointa oli rentoutumisen jälkeen huomata sen teho itseen ja koiraan! Ennen tuntia olin hakenut Ässän halliin häkkiin, jossa se yritti vähän väliä piipitellä, kunnes vein sen autoon takaisin odottamaan. Session jälkeen hain Ässän autosta halliin, jonne tulimme rauhallisesti, koiraa ohjaten ja hallitusti. Kas kummaa, Ässäkin oli ihan eri meiningillä messissä ja oli lopulta oikein nätisti häkissään! Myös häkin ulkopuolella hengasi nätisti seuraten koulutuksia. Niin vaan se oma mielentila välittyy hyvin siihen koiraan.

Vähän jännä paikka, mutta mikäs tässä.

Seuraavaksi meillä olikin Ässän kanssa vuorossa Doboilua! Tanssileirille oli tullut joku dobo-ihminen vetämään tälläisiä tutustumistunteja, joten päästiin Ässän kanssa koklailemaan pallolla jumppaamista. Ennen tuntia kysyin ohjaajalta mitä liikkeitä polvi/selkä-ongelmaisen tulisi välttää, mutta hän ei osannut vastata tähän. Tehtiin sitten Ässän fiiliksen mukaan.

Oma käsitykseni dobosta oli vain, että siinä on joku pallo jonka päällä koira jumppaa. Ei se kuitenkaan ihan niin ole, doboilussa myös ohjaaja treenaa omaa lihaksistoaan. Doboilussa yhdistetään pallon kanssa jumppaamiseen myös temppuja, jotka sitten vahvistavat omia ja/tai koiran lihaksia. Aluksi aloitimme ylemmässä kuvassakin näkyvillä lättänöillä tyynyillä, joilla mm. tasapainoteltiin itse koiran kiertäessä ympyrää ja pyydettiin koiraa laittamaan etutassut tyynylle takapään kiertäessä tyynyä ympäri. Sitten siirryttiin itse palloon, jota tuettiin jaloilla koiran tasapainoillessa päällä. Koiran ollessa pallolla sitä pyydettiin istumaan, maahan ja seisomaan. Ässä tuli pallolle ihan mielellään ja istuminen ja makaaminen sujui mainiosti, mutta seisominen oli aika hataraa. Eräs ryhmämme koira oli niin taitava, että pystyi pitkiä aikoja pysymään pallon päällä orava-asennossa. 

Pallolla pystyi myös itse jumppaamaan, jonka aikana sitten pyydettiin koiraa tekemään temppuja kuten kiipeämään ohjaajan selän päälle painoksi (jos tehtiin vaikka punnerruksia jalkojen ollessa pallolla), pujottelemaan käsien läpi tai kiertämään vain ohjaajaa ympäri. Pallon päällä tasapainoilu on koiralle rankkaa, joten pidettiin hyvin taukoja enkä vaatinut Ässältä mitään, mitä se ei näyttänyt haluavan. Hyvin Ässä jaksoi tunnilla eikä hannannut juuri missään, vaan tunki mielellään ilman pyyntöäkin pallolle. Pääsimme treenaamaan hyvälle nurkkapaikalle, joten meillä oli oma rauha tehdä, kun Ässä ei ollut hihnassa. Vieressämme treenasi vain ennestään tuttu mäyräkoira. Tunti sujui siis hyvin rauhallisissa merkeissä, eikä Ässä osoittanut mitenkään provosoituvansa muista koirista. Hyvä Ässä!

 Ässä harjoitteli maahanmenoa minun tasapainoillessani pallolla

Lounastauon jälkeen oli taas meidän treenivuoromme, tällä kertaa aiheena oli liikeoivalluset eli kekseliäitä liikkeitä koiralle. Kouluttajallamme oli aivan tosi hienoja ideoita, mitä kaikkea voitaisiin tehdä, monet temput sopivat useammalle koiralle. Tässä joitain temppuja, mitä itse muistan (ja mitä voisi ruveta treenailemaan uutta ohjelmaa silmällä pitäen..)

• Kurkkaus. Eli koira kurkkaa vaikkapa kainalosta, käsivarren alta (etutassut käsivarrella, pää kurkkaa käsivarren alta) tai jalkojen alta. Itse ajattelin opettaa tuota kainalosta kurkkaamista, kun Ässä ei tunnu tykkäävän tehdä takajaloilla tasapainottelua ilmeisesti polvien takia.
• Koira seuraa edessä niin, että pää on menosuuntaan. Eli ihmisen kävellessä eteenpäin koira kävelee edellä ja naama menosuuntaan. Tästä vielä hieno variaatio, että ihminen pyörii paikoillaan ympäri koiran ollessa edessä ja pyörii mukana. Aletaan treenaamaan tuota edessä seuraamista, mutta sitä ennen tarvii opettaa (ja ostaa) kosketuskeppi.
• Kaikki koirat osaavat normaalin jalkojen välistä pujottelun. Tästäkin voi tehdä mielenkiintoisen jatkamalla pujottelua esimerkiksi käsien läpi tai käevelykepin välistä. Esimerkiksi ihminen kyykkyyn, kädet sivuille, ja koira pujottelee kaikista väleistä.
• Ohjaaja maassa makaamassa, ja koira antaa tassut jalkapohjiin jalkoja nostettaessa.
• Ihminen on "A-esteenä", jonka koira kiipeää. Eli ihmisellä kädet ja jalat maassa ja takamus ilmassa. 

Muitakin meille sopivia taisi olla, mutta ideoita tuli sellaisella liukuhihnatahdilla, ettei niitä pysty nyt muistamaan. Tässä vaiheessa olisi taas lehtiö ja kynä ollut poikaa! Alun ideoinnin jälkeen valkattiin itselle sopivin ja aloitettiin opetus. Me aloitettiin Ässän kanssa kosketuskepin kanssa (edessä seuraamista varten) ja kylläpä kutale taas innostui, kuin sai hieroa herneitä oikein kunnolla yhteen! Välillä se pitikin laittaa häkkiin rauhoittumaan, kun meno meni turhan kiihkeäksi ja Ässä alkoi joko haukkumaan tai hakkaamaan kosketuskepin päätä suu auki hampaillaan. Lisäksi ohjaaja opetti meitä, miten siirtyä tämän jälkeen seuraaviin vaiheisiin, eli miten saada koira positioon. Idea oli siirtää koira kepillä oikeaan paikkaan ja palkata sen jälkeen niin, että koira ei koske keppiin. Ettei tempusta tule vain "koske keppiin" vaan "mene eteeni". Vaan sitä ennen pitäisi saada Ässä rauhallisesti pitämään nokkaansa kepissä, mikä voikin olla haastavaa. Nyt meno ainakin oli nopeatempoista nokan hakkaamista.

Siinä olikin kaikki meidän koulutuksemme, joita oli siis yhteensä neljä. Koulutuksia oli kumpanakin päivänä aamusta iltapäivään asti, joten aikaa tuli vietettyä hallissa muiden koulutuksia seuraten. Paljon oppi jo pelkkänä kuunteluoppilaana ja oli hienoa nähdä muiden osaavampien tekemistä. Ajatuksia saatiin mm. seuraavista koulutuksista: koiran totuttaminen ohjaajan liikkumiseen, vaikeat temput, yleisön edessä treeni. Kaiken kaikkiaan siis mahtava leiri! Paljon tuli myös tutustuttua koiratanssi-kansaaan, mikä oli tietysti myös mukavaa.

Niin, ja siitä Ässän räyhäämisestä vielä. Kumma kyllä se oli leirillä oikein mallikelpoisesti ja melkein aina vaan välttely-fiiliksellä muita koiria kohtaan. En tiedä veikö stressaava ympäristö pahimman piikin vai osaako se oikeasti käyttäytyä? Varmaan molempia. Joka tapauksessa, olin loppujenlopuksi vallan tyytyväinen pieneen spanieliin. Onneksi nyt ei ollutkaan lauantaisen jälkeen treenejä, jossa olisi pitänyt liikkua laajasti vapaana muiden koirien suihkiessa sivuilla tai odotellessa seinänvierusteilla. Muuten olisi voinut olla tähänkin päivitykseen aika erityylistä kirjoitettavaa.. (vaikka olisihan se voinut mennä hyvinkin)

Kotimatka alkoikin sitten sunnuntaina viiden maissa, jolloin onneksi saimme erään Tampereelle menijän ajamaan edellä. Kyllä se olikin sellaista pikkuteillä poukkoilua, ettei eksyminen tuntunut enää ihmeeltä. Kotona oli sitten kiva viettää sunnuntai-iltaa sohvalla porukalla leffaa katsellen.

Kesäinen kiire

Monesti on pitänyt tännekkin päivitellä kuulumisia, mutta kuvien puutteesta on jäänyt. Usein kamera on kiireen keskellä unohtunut kotiin, vaikka säät ovatkin suosineet. Kesällä on paljon menoja varsinkin viikonloppuisin, mutta antaa olla. Syksyllä voi sitten taas vetäytyä enemmän kodin turviin, kun kesän on saanut huidella milloin missäkin ja mieluiten ulkona.

 Nyt annetaan mennä vain! Huom. uusi sporttinen kesäturkki.

Työtkin ovat jotenkin rennompia tai ehkäpä itselle sopivampia, kun iltaisin jaksaa tehdä vielä vaikka mitä! Toimistotyö myös kannustaa mukavasti viettämään vapaa-aikaansa ulkona, joten Ässäkin on saanut nauttia enemmästä ulkoilusta. Ohjelmaan tosin on kuulunut aika paljon koiratontakin menoa, onneksi Ville on ollut Ässän kanssa silloin kotona. Helpottaa kummasti koirallisen arkea tuo toinen ihminen ihan läsnäolollaankin.. Toivottavasti loppukesästä saisin keskittyä ehkä enemmän koiramaisempiin juttuihin. Tanssitreeneissä ollaan viikoittain käyty, mutta uuden ohjelman miettiminen on jäänyt lähinnä satunnaisten uusien temppujen opetteluksi. Treeneistä on silti saanut aina poistua hymy huulilla (kuten tänäänkin). Se jos mikä kertoo onnistuneesta lajivalinnasta.

Ässä kävi hierojallakin ihan tsekkauskäynnillä. Se on ollut erittäin hyvävointinen, aktiivinen, riekkuva, iloinen ja kiva kaveri. Hierojalla ei löytynytkään kuin pientä jäykkyyttä/jumia selässä, mutta ei mitään suurempaa. Räyhytkin ovat nyt kuin muisto vain, enää vaan silloin tällöin vähän haukuskellaan epämiellyttäville yksilöille. Nyt mukaan on tosin tullut uusi ihastuttava tapa haukkua ihmisille rappukäytävässä... Eipä tosin johdu lihasjumeista vaan hihnan toisesta päästä.

 Uinut spanieli on onnellinen spanieli

Juhannus lähestyy kovaa kyytiä, ja tänä kesänä Ässä pääsee viettoon mukaan! Menemme maalle kaverin luokse, jossa kakkara saa riekkua vapaana, jahdata kissoja (pahapaha!), pulikoida järvessä ja järjestää muita vastaavia huvituksia kanssaeläjille. Ehkäpä juhannuksen jälkeen olisi siis tarjolla enemmän kesäisiä kuvia, jopa ihan banneriinkin asti!