Konna ja kaksi jyrsijää

Meidän perheen gerbiileistä eli kotoisammin kurpitsoista ei ole tullutkaan kirjoiteltua niiden kotiutumisen jälkeen, josta siitäkin on jo useampi vuosi. No, koirablogihan tämä vissiin on olevinaan. Tänään tuli kuitenkin kuvailtua jyrsittimiä niiden ulkoillessa vessassa, meidän ainoassa gerbiileille turvallisessa huoneessa. Minne tahansahan näitä ei voi valtoimenaan laskea, sillä mielellään sujahtelevat ties minne koloihin sekä nakertelevat itselleen kulkureittejä (jo edesmennyt gerbukaksikkoni teki aikoinaan pesänsä patjani sisälle!)

Syksyllä kaksikolle tulee ikää mittariin kolme vuotta, eli eivät mitään nuoria poikia enää ole. Tullessaan varsinkin Pippin (vaaleampi) oli arka ja mahdoton pitää kädessä. Pari kertaa tikkasi sormeen niin, että veri lensi. Rauhallinen elämä ja ikä ovat tehneet tehtävänsä, joten nykyisin käsittely on helpompaa. Varsinkin vapaana ollessaan tulevat mielellään kiipeilemään lattialla istuvan ihmisen päälle ja hyppäävät kädelle siementen toivossa.

Ässä ei ole ikinä välittänyt mistään meillä asuneista vipeltäjistä sen enempää, eivätkä gerbiilitkään sitä kiinnosta. Femma taas päivystää mielellään vessan oven takana ja olisi erittäin kiinnostunut tarkastelemaan noita nopeita vipeltäjiä lähemmin. Femman sisko on toiminut maalla menestyksekkäästi pariin otteeseen rottakoirana (huom. tämä oli siskon ihan omakeksimä harrastus :D), joten Femma on pidetty visusti erossa gerbiilikaksikosta.

Merri

Pippin

Kaverin kaa painimatsia!

Paljonkohan painan?

Kilpikonnamme Killenkään kuulumisia ei ole jaettu hetkeen. Tällä hetkellä se asuu äitini hoivassa, sillä iso terraario olisi ollut hankala mahduttaa asuntoomme. Killehän tuli meille parikymmentä vuotta sitten minun ollesani vielä peruskoulussa, joten Kille on perheemme "yhteinen" lemmikki. Tyytyväiseltä se vaikutti elämäänsä, vaikka nokka olikin kasvanut taas liian pitkäksi.

Kille on siitä helppo kaveri, että sitä kohtaan Femmallakaan ei mielenkiinto kestä kovin kauaa. Ei vissiin ole tarpeeksi nopea jahtileikkeihin..?

Juhannus

Aika iso tyttö jo, kun vertaa otsikon kuvaan! Femma 5kk ja Ässä 6v.

Juhannus tuli ja meni Salossa lomaillen ja vähän siellä sun täällä käyden. Femmalla oli huisin hauska ja puuhakas juhannus, kun se sai olla vähän joka menossa mukana. Viikonlopun aikana käytiin lenkkeilemässä läheisen kartanon alueella jossa ruokitaan fasaaneja (hyvä maltti- ja hihnaharjoitus), ihailemassa Salon iltatoria ja poliisihevosia sekä grillailemassa kaverin kissa-taloudessa. Käytiin myös mökillä, jossa tytteli tutustui aika laumaan uusia ihmisiä, leikki riehumisleikkiä Jinnan kanssa vajan alla, pölli kivasti poikien mölkkypelin mölkkyjä ja yleisesti hepuloi ja herätti ihastusta. Viikonlopun aikana saatiin myös kivoja koiratuttavuuksia, joista Jinna-valkkaripentu jo esiteltiinkin. Muut olivat appenzeli-Alpo, Roope-collie (jonka on tosin aiemmin kerran nähnyt), Niki-seropi ja Yoda-samojedi. Isokokoista porukkaa siis, mutta Femma oli vaan mielissään kivoista kamuista.

Ässä ihan juhannustunnelmissa

Ässälle lomailu Salossa on tehnyt hyvää, sillä nyt pystytään tekemään vartin tai jopa 20 minuutin lenkkiä! Venyttelyt sujuivat myös tauosta huolimatta erinomaisesti. Liekö oma piha tehnyt Ässälle kutaa, kun saa harjoittaa kevyttä, usein toistuvaa ja omaehtoista liikuntaa. Selkä Ässällä taitaa olla kipeä, mutta onneksi tiistaina on fyssariaika.

Myös pienemmät piipertäjät olivat gerbiilejä lukuunottamatta menossa mukana. Säät eivät suosineet pahemmin tirriäisten ulkoiluja, mutta muutamaan otteeseen nekin pääsivät laiduntamaan. Kille sai reissun ajan asuttaa yksinään kylppäriä, jossa riitti lääniä tallottavana. Liukasliikkeinen konna murtautui kylppäristä ulos pariin kertaan, sillä raollaan olevan oven auki työntäminen ei ole sille temppu eikä mikään. Onneksi Femma suhtautuu konnaan jo kovin kivasti.

 Rambo ja hassut hörökorvat

Mustikki nimelleen uskollisena kesälaitumilla

 Koko trio pääsi syliin herkuttelemaan säiden ollessa surkeat.

Kille vaanii tai ehkä piiloutuu kuvaajaa?

Onko marsusta villieläimeksi?

Koska viikonlopun vietossa mukana olleet marsut jäivät edellispostauksessa vallan vaille huomiota, saavat ne nyt oman postauksensa kuvineen päivineen. Marsujen Saloon vieminen on aina oma urakkansa, mutta mitäpä sitä ei tekisi kullannuppujensa eteen, jotta ne edes muutaman kerran kesässä pääsisivät viettämään kunnon villielämää pusikkoon. Niinpä viikonlopusta otettiin ilo irti ja marsut laidunsivat pihalla päivät läpeensä ollen vain yöt sisällä.

 

Rambo pusikossa

 

Tirri piilossa

 

Perjantaina ensimmäistä kertaa ulkona marsuista kuoriutui pelokkaita villieläimiä. Tirri-rukkakin oli sydänjuuriaan myöten järkyttynyt, sillä tämä oli sen ensimmäinen ulkoilukerta ikinä. Niinpä ensimmäinen iltapäivä ja ilta menivätkin puskissa piilossa kökkimällä ja kauhistelemalla, varsinkin jotkut linnunäänet olivat suuri hirvitys ja aiheuttivat välittömän pakoefektin. Lauantaina marsuset alkoivat kuitenkin rentoutua ollen lopulta kuin kotonaan sinkoillen puskan alta toiselle, nukkuen, makoillen ja syöpötellen. Ässä oli merkittävä tekijä marsujen rohkeudessa, sillä jostain syystä Ässän läsnäolo sai marsut rentoutumaan. Taitaa marsujen villieläimen perimä olla aika kauas jäänyttä elämää, kun kuvittelevat olevansa koiran kavereita. Ässä viihtyikin marsujen kanssa takapihalla, sillä tottakai päivittäinen papanansaanti oli turvattava. Bodyguard papanapalkkiolla.

 

Aitaukseen kuului kaksi pikkupuskaa ja mänty, Ässä on jo kovassa papanan metsästykssä..

 

Rambo laiduntamassa ruohikossa

 

Matamia pötkötyttää

 

Lauantaina oli erittäin kuuma päivä ja hieman olin jo huolissani marsujen kuumankestävyydestä. Ne kun eivät hikoile tai läähätä ja helteen porottaessa makoilivat vaan pitkin pituuttaan puskan varjossa. Niimpä järjestin kastelukannun avulla puskaan paikallisen kylmän sadekuuron. Sadekuuron iskiessä puskasta kuului kummallista ölinää herkkähipiäisen villilauman hajaantuessa kaikkiin ilmansuuntiin sadetta pakoon. Sen jälkeen vedettiinkin marsurallia ja kuivattiin toisia kauhean ukkoskuuron vedestä.

 



Kuivaustuokio sadekuuron jälkeen

 

  

 

Sunnuntaina koitti vihdoin surullinen lähdön hetki. Marsut olivat tästä tietysti autuaan tietämättöämiä viettäessään kaunista kesäaamua ja päivää ulkosalla, ja sinne ne varmaan mieluusti olisivat jääneetkin. Lopulta oli kuitenkin pakko räpsiä viimeiset valokuvat ja pakata marsut laatikkoihin. Harmi ettei täällä meidän kerrostaloaluella oikein kehtaa ulkoiluttaa marsuja ulkona, mutta saavat ne sentään nauttia lattialla juoksusta ja parvekkeesta. Ehkäpä meilläkin on joskus vielä oma piha..

 



Kaunis Matami Mustikki

 



Tirri kuiskii salaisuuksia Rambon korvaan

 

Rambo ei tahdo vielä kotiin!



 

Kuvat kokonaisuudessaan kansiossa, vaikka aika hyvin tähän saikin näitä laitettua ;) Näin marsujen kuvapläjäyksen lopuksi vielä huonoja uutisia meidän Kille-Kilpparista, sillä syömättömyyteen määrätyt antibiootit ovat olleet mahdottomia antaa (ei tuon suuta saa auki väkivalloin, eikä se suostu syömään juuri mitään). Niimpä varasimme uuden ajan tällä kertaa Hervannan Eläinlääkäriin ja Kille joutuu piikitettäväksi. Joudumme siis varmaan käymään siellä päivittäin piikillä, sillä tuota konnaa on paha ruveta itse piikittämään. Itseasiassa pelkään onnistuuko lääkärikään, vaikka muiden otusten kanssa taitava on ollutkin. Matelijat ja uppiniskaiset kilpikonnat ovat vain aivan oma lukunsa..



Huh hellettä

Pari helteistä päivää takana ja tänään sitten ukkosta ja sadetta. Tällä viikolla kaksi lenkkiä on tehty niin, että ollaan vain menty joko Villen tai kaverin kanssa uimaan ja napattu Ässä mukaan. Ei siinä, uiminenhan on mitä parhainta liikuntaa ja Ässä onkin ollut ihan fiiliksissä. Uimista ihanien ihmisten kanssa mielin määrin!

Harrastuspuolellakin on taas vähän enemmän meininkiä: ensiviikolla alkaa rally-toko ja yritin ilmoittaa Ässän spanieleiden taipumuskokeisiin. Vielä ei vain ole meidän pääsystä tietoa, pidetään peukkuja. Onneksi elokuussa on toinen koe suht lähellä, johon sinne seuraavana yritetään jossei nyt tärppää! Myös koiratanssiin pitäisi tosissaan valita musiikki uutta ohjelmaa varten, sillä parin kerran päästä meillä on treenikertana musan kuuntelut. Ja syksyllä sitten onkin TAMSK:in omat kisat, jonne ollaan menossa. Iiks!

Mutta ei jotain hyvää ettei huonoakin. Kille pääsi (joutui) tänään kanssani ensimmäistä kertaa eläinlääkäriin. Se on ollut nyt maalis-huhtikuusta asti aika syömätön ja kova nukkumaan, joten varasin sille ajan eläinklinikka Oivaan. Konnille nyt on ihan normaalia ruveta nukustelemaan ja "horrostamaan", mutta kevät oli siihen outo aika ja tätä on jatkunut ihan liian kauan. Olin positiivisesti ilahtunut lääkärin kilppari-tietämyksestä, vaikka ei kuulemman edes ole klinikan osaavin näissä asioissa (varsinainen tietotaituri oli lomalla). Hoidoksi saatiin nokan lyhennys, antibiootit ja matolääke (jota tosin itse ehdotin/pyysin), eikä hintana ollut kuin 66 e. Killellä on aina ollut pitkähkö nokka, mutta on nyt ehkä kasvanut entisestään, joten lyhennettiin varmuudeksi. Antibiootit sai mahdolliseen suolistotulehdukseen, joka voisi olla syy ruokahaluttomuuteen. Klinikalla tuli tosin ilmi, että jotain herra on selvästi syönyt ja juonut edes vähän, sillä ensimmäisestä käsittelystä eläinlääkäri sai päällensa kakat ja nokan leikkauksesta pissat. 

Kotiin tullessamme olin varma herra kiukkupussin rientävän kiukuttelemaan jonnekkin nurkkaan, mutta se yllättikin iloisesti asettumalla valolampun alle ja aterioimalla tuoreita voikukan lehtiä. Liekö nokan leikkaus auttanut tai sitten ponteva hanttiinlaitto lääkärillä nosti nälän pintaan?

Popsi popsi porkkanaa

Marsupäivityksiä taas tähän väliin. Mun on pitänyt jo jonkin aikaa räpsiä näistä jokakodin tuholaisista kuvasia tänne blogiin, mutta olen aina odotellut vaan sitä aurinkoista päivää. Noh, sellaista sopivaa päivää ei ole vielä siunaantunut, joten tällä kertaa päätinkin ottaa salamaräpsyjä marsusista päivittäisellä salaatinkerjuullaan (porkkana oli sitten jälkkäriksi).Yllättävän hyvin onnistuivatkin, yleensä kuvat ovat jotain ihan muuta, kuin julkaisukelpoista muistuttavia. Joskus aina onnistaa!

Mitä? Salaattia meille?!

Pienillä tuhoeläimillä on ollut lokoisat päivät, sillä kotona kirjoitellessa voin pitää niiden häkin ovea auki melkein päivät läpeensä. Nyt mokomat ovatkin vähän laiskistuneet, eivätkä jaksa innostua vapaudesta kuten ennen. Usein käyvät vetämässä äänekkään rallin olkkarissa, ja palaavat sen jälkeen nukkumaan aitaukseensa. Ruokaa muistuttavat äänet, kuten säkkituolin rahahdus tai pellettilaatikon potkaisu saa jyrsimet heräämään huutokuoroon.

Tänään sain kuulla lisää yllättäviä ilouutisia. Myös toinen Rambo-pentue on syntynyt! Poikue oli taas isohko, neljän poikasen kokoinen. Yksi musta ja kolme mustavalkoista, joista yksi oli poika ja loput tyttöjä. Edellisen poikueen toinen tyttö kuoli, kun olivat niin pienikokoisia, joten sen poikueen ainoa tyttö jäänee kasvattajalle. Mukavaa siis, että tähän poikueeseen tuli niin paljon tyttöjä! Yksi niistä siis tullee meille :) Vielä tosin haaveilen neljännestä marsusta tähän laumaan, katsotaan toteutuuko koskaan. Sen on kyllä sitten oltava sileäkarvainen ja joku ihana ruskeanvaalea!

Tässä muuten linkki ihan ensimmäiseen Rambon pentueeseen. Rambon pojat todennäköisesti etsivät sitten uutta kotia, vinkkinä jos jotakuta kiinnostaa ;) Tässä voisin myös mainostaa Rambon kasvattajan blogia, eli Marsumaailma-blogia. Jos joku on kiinnostunut seuraamaan marsukasvatusta abyjen parissa (menossa suklaaprojekti ja lilacikin vilahtelee) sekä juuri tulleiden himmyjen parissa, niin kannattaa pistää korvan taakse! Parhaillaan siellä on menossa jouluarvonta, joten kannattaa käydä kurkkaamassa ;)

Kuvista muuten näkee marsujen asustelevan tällä hetkellä puupelletti-alustalla. Se on tällä erää kokeilussa, jos kestäisi kauemmin puhtaana noiden sottapyttyjen kanssa eikä leviäisi lattialle yhtä paljon kuin puru. Tällä hetkellä on täyttänyt tehtävänsä paremmin kuin hyvin, mutta siivous on hieman hakusessa. Ajatuksena kun olisi siivilöidä papanat ja murentuneet pelletit puhtaista.. Katsotaan miten jatkossa.

 Nytkö sitä luvattua porkkanaa?

Myös herra Maailmanomistaja on siunannut meitä läsnäolollaan pitkästä aikaa. Kille siis päätti itsenäisesti lopettaa nukkumisen vihdoin ja viimein, ja hölkkää nyt terraariota ympäri kuninkaallisen elkein. Vieläkään mulle ei selvinnyt, oliko kyseessä talvilepo vai kesänukustelu, pituuden puolesta veikkaisin ensimmäistä. Minä kun niin mielelläni päättäisin itse herran lepoaikojen pituudet ja ajankohdat, mutta Kille haluaa itsepäisesti pitää niistä huolen itse. Mennään siis Killen sisäisen kellon mukaan.

Välillä on syytä tehdä maastoutumisharjoituksia.

Poika on tullut kotiin

 Kukkuu, kotona ollaan!

Kliseinen otsikko, mutta kyllä, Rambo on tullut kotiin! Olen niin iloinen, kun täällä on taas marsusia, vaikka ne vielä kovin hiljaisia ovatkin. Rambon mukanahan Hämeenlinnasta kotiutui myös aivan uutukainen ihana mamma-marsu, josta tulee Rambon häkkikaveri heti, kun Rambo on kärsinyt kastraation varoaikoineen. Aika on jo varattu ensiviikon torstaille, joten kuukauden pariskunta joutuu kärvistelemään yksinään. Mutta saanen esitellä:

 

Maailman Kaari, mustavalkoinen 12.12.2010 syntynyt tyttömarsunen, muistaakseni kahden(?) poikueen emo. Lempinimi on vielä hakusessa, mutta jotain mammamaista se tulee olemaan. Mamma-marsu on vähän samanoloinen kuin Rambo, lieneekö rotuominaisuus ;). Luonteeltaan on kuitenkin rauhallisempi ja viihtyy ihanasti sylissäkin. Eilen katsoimme yhdessä telkkaria mamman kirputellessa sormiani, oi että! Rambohan ei oikein sylissä viihdy, joten kiva kun mamma tykkää olla syliteltävänä.

 Vielä molemmat marsut vähän jännittävät täällä olemista, vaikka kyllä Rambo jo ensimmäisenä iltana söi ihan näkyvillä. Toki on suuri muutos tulla monen monta marsua asuttaneesta elämää vilisevästä huoneesta tänne hiljaiseen kämppään, jossa ei ole edes häkkitoveria. Marsuset kun eivät saa edes aidan takaa ihastella toisiaan, sillä Houdin-Rambo kuitenkin keksisi keinon päästä ihastuttavan naapurinsa luokse, jolla taas olisi erittäin ei-toivottuja seurauksia. Niinpä viritelmä on seuraavanlainen:

Vasemmalla isossa aitauksessa asustaa siis Rambo yksikseen ja oikealla 120cm häkissä mamma-marsu. Entistä isompi aitaus ja häkki takaavat sen, että mulla ei turhan paljon ole tilaa datistella tietokoneella. Häkki kuitenkin lähtee pois heti, kun pariskunta voi muuttaa yhteen.

Lopuksi myös kuulumisiä Killestä. Sain sen jukuripään vihdoin syömään! Kyllä putosi taas kivi sydämeltä, kun ei tarvitse enää murehtia sen ruoan saamisia. Kävimme myös ikeassa hakemassa olkkariin pöydän, joten ostin samalla uusia tekokasveja Killukan häkkiä piristämään. Lappasin myös turvetta terraan enemmän, joten nyt on Killellä taas uusia hyviä paikkoja kaivautua minua piiloon..

Seikkailu sienimetsässä

Viikot vierähtelevät turhankin nopeasti, ja mun päivitystahtini on näköjään jumahtanut aikalailla kerta per viikkoon. Viimeviikko olikin aikamoista hiljaiseloa harrastelujen suhteen, mutta sieniä on kyllä tullut poimittua runsaasti Ässän avustavalla etsintä&syömis-palvelulla. Viikonlopun vietimme pitkästä aikaa Salossa, jossa tuli muutama kuvanenkin räpsittyä.

Salossa oli taas kivaa sekä Ässällä että mulla, vaikka Ässä kyttäsikin kokoajan menemisiäni: "ettet nyt VAAN olisi lähdössä ilman Minua?!" Salossa teimme myös yhdistetyn sienipuolukka-reissun, jossa koimme äitini kanssa tarpeettomia jännityksen hetkiä. Isä lähti kauemmas märälle jäkäläiselle kalliolle puolukoita poimimaan, ja me jäimme äidin ja Ässän kanssa sieniä metsästämään alemmas. Ässän avustuksella niitä löytyikin runsaasti, mutta hämärän uhatessa tulollaan aloimme kaivata kotiin. Niimpä lähdimme etsiskelemään ylemmille kalliolle karannutta isää, ja kysyinkin Ässältä: "missä iskä?" No, Ässä fiksuna poikana lähti haeskelemaan hajua. Se teki pari koukkausta metsikköön, kunnes lopulta nosti nokan selvän hajun perässä ja ampaisi tiheikköön näkymättömiin. Lähdimme äidin kanssa samaan suuntaan tiheikön reunaa pitkin, ja lopulta päädyimme jäkäläisille kalliolle. Siinä vaiheessa ei koirasta eikä isästä näkynyt vilaustakaan, ja jatkoimme haeskelua. Lopulta soitimmekin isälle, mutta hällä oli tietysti puhelin kotona.. Tässä vaiheessa aikaa oli kulunut ainakin vartti Ässän häippäsystä, ja aloimme tosissaan kaivata sitä takaisin. Yleensä se risteilee meidän väliämme, joten ihmettelimme, kun mitään ei kuulunut. Lopulta ei auttanut kuin lähteä autolle hämärän hiljalleen laskeutuessa ja toivoa, että isä ja koira olisivat siellä. Kun aikaa oli mennyt jo ainakin parikymmentä minuuttia, aloimme huudella Ässää, sillä pelkäsin sen liukastuneen, iskeneen itsensä keppiin tai muuta kamalaa. Ei ole Ässän tapaista olla noin kauan poissa, yleensä se on maksimissaan viisi minuuttia. Lopulta se rämpi puskasta luoksemme ihan vastakkaisesta suunnasta! Jatkoimme matkaa autolle ja toivoimme, että isä olisi siellä. Ässä johdatti meidän autolle johtavalle polulle, ja juoksenteli auton ja meidän väliä. Lopulta tööttäys autosta varmisti asian: isä oli autolla odottamassa, oli ollut ties kuinka kauan. Ässä oli ilmeisesti hajun bongattuaan ampaissut risukon läpi isän luokse, jonka jälkeen olivat menneet suoraan tuolle polulle meidän lähtiessämme niille kallioille.. Ässä oli tietysti mennyt isän kanssa autolle ja todennäköisesti katsellut meitä vanhoista paikoista ja palannut sitten polkua takaisin. Sieltä polulta se sitten meidän äänemme kuuli ja ampaisi luoksemme. Että sellaisia seikkailuja tällä kertaa. Loppuillan Ässä tuhisi tyytyväisenä jaloissa meidän puhdistaessamme sieniä ja katsoessamme leffaa.

Tämä viikko on muuten monilta osin kauan odotettu. Perjantaina meillä alkaa vihdoin ja viimein koiratanssin treenaus ihan varsinaisessa ryhmässä, vuhuu! Lauantaina on taas luvassa Tappien syysretki, joten päästään pitkälle reissulle oikein isossa porukassa. Torstai on kuitenkin ehkä se odotetuin päivä, silloin meinaan saan vihdoin Rambon kotiin! Kaverini lähtee hakemaan Hämeenlinnasta itselleen hiiriä, joten menen samalla kyydillä sitten noutamaan Rambon sekä kaverinsa Kaaren. Varsinainen jyrsijäreissu siis luvassa. Mukavaa päästä samalla näkemään Rambon kanssa asuneet tytöt livenä ja muutenkin katselemaan suloisia abyleitä. Oi että. Pitääkin valmistella häkit kuntoon, iiks!

Pakko kertoa tähän samaan syssyyn Killestä. Se mokoma säilyketölkki tekee mut huolesta hulluksi. Nyt herra on ilmeisesti päättänyt aloittaai lepokauden. Hereillä ei suostuta olemaan sitten millään, ja syöminenkin on kamalan tappelun takana. Nyt se sitten on kaivanut itsensä  jonnekkin niin syvälle turpeeseen, etten löytänyt sitä, vaikka kävin koko terraarion läpi! Annoin asian olla viikonlopun yli, mutta nyt se on pakko löytää sieltä ja saada syömään. Se on paastonnut jo niin kauan, että omat hermoni alkavat pettää ja pelkään sen näännyttävän itsensä. Ihmeellinen aika aloittaa talvilepoa, viimevuonna se aloitteli vasta joulukuun tienoilla, eikä suostunut aiemmin nukkumaan. Ehkä tämä onkin joku myöhästynyt kesälepo? Ulkona ei ainakaan vielä kovin talviselta näytä..

 

Ässä nousukiidossa, korvat vaan läpsyy

Ainiin, käytiin me myös Ässän kanssa koiralenkeilläkin viimeviikolla. Ensin vuorossa olivat Ada ja Oiva -cockerit. Ada onkin aiemminkin jo blogissakin esitelty, mutta Oiva oli aivan uusi tuttavuus, 6kk cockeripoika. Ensin kävimme hihnalenkillä, jotta Ässä sai totutella rauhassa, ja sitten suuntasimme koirapuistoon. Valitettavasti Ässä kuitenkin käyttäytyi siellä kuin pahinkin terroristi Oivaa kohtaan, vaikka toinen alistui ja pelkäsikin Ässää. Niinpä Ässä sai viettää loppu-puistoilun hihnassa, jotta Oiva ja Ada saivat leikkiä. Hihnassa nyt menivät ok, kun Ässä saa rauhassa mennä omien juttujensa parissa. Kävimme myös chihutyttöjen Naavan ja Hillan kanssa lenkillä metsässä, ja niiden kanssa Ässä onkin oikein mainiosti. Eivät varsinaisesti leiki keskenään, mutta välillä saattavat "vahingossa" juosta yhteiseen suuntaan. Ässä selvästi kunnioitti tyttöjä, eikä esimerkiksi jyrää niitä.

Kuvia on taas tullut monenmoisia lenkkien varrelta (ei tosin noilta koiralenkeiltä, kun säät eivät suosineet), eikä niitä kaikkia kerkeä julkaisemaan täällä blogissakaan. Niinpä laitoin taas pitkästä aikaa kuvia myös kansioon. Osa on jo blogissa esiteltyjä ja osa ei. Kuvat eivät ole perinteisesti yhdeltä lenkiltä, vaan nyt mukana on useammalta lenkiltä olevia kuvia. Mukavampaa laittaa kaikki samaan kansioon monen 15 kuvan kansion sijaan. Ehkä osaa niistä käytän vielä blogissakin, jos kuvauskelit eivät suosi..

"Kevät saapuu" kertoo Kille

Killen sisäinen kello on ilmoittanut kevään saapumisesta. Unisen nirsoilijan tilalle on vaihtunut turbovauhtia kulkeva konna, joka syö kuin hevonen. Kille lenkkeileekin ahkerasti terrassaan ympäri, ja tarkkailee aktiivisesti ympäristöä lämpölamppunsa alta. Ruoan loppumisesta se vihjailee vienosti kupissaan makoilemalla ja eilistä paastopäivää protestoitiin ruokakuppiin pissimällä.





Vaihteeksi piti pistää kuulumisia muistakin laumamme jäsenistä. Marsuista olen jo pitkään halunnut laittaa uusia kuvia, mutta niitä ei ole tullut otettua. Rambokin on kasvanut huikeasti, se on kohta jo iso poika! Ässä taas on sitä mieltä, että meidän pitäisi lähteä treeneihin ja lopettaa se turhuuksista bloggaaminen:

Tämä on varsin yleinen näkymä treenipäivinä/ruoka-ajan lähestyessä.

Muutto

Nyt on operaatio muutto suoritettu, ja siitä onkin jo pidemmän aikaa pitänyt tänne kirjoitella. Kaikenlaista häslinkiä siihen sisältyi, mutta nyt ollaan jo kivasti kotiuduttu tänne. Ja ai että täällä onkin mukavempi asua!

Muuttosuunnitelmamme oli seuraavanlainen. Pe uuden kämpän siivous ja autolla kaikki mitä saadaan, lauantaina pakulla loput ja sunnuntaina vanhan kämpän siivousta. Perjantai venyi tosi pitkäksi, vaikka meitä oli auttamassa ystäväni/ex-kämppikseni sekä Villen sisko, joka siivosi uutta kämppää Villen kanssa, kun me kaverini Liisan kanssa vietiin muutama tavara jätteidenkäsittelylaitokselle. Herätys oli aikaisin, ja hommia tehtiin myöhään, joten Ässä-raukka jäi varsin vähäiselle lenkitykselle. Lisäksi se stressasi muuttoa, kun me rampattiin kämpästä toiseen.

Lauantaina tuli heti aamusta ongelma: me ei saatukkaan pakua silloin kun piti. Onneksi muutettiin viereisestä talosta toiseen, niin Villen kaverit kantoivat lähes kaikki tavarat käsin tai farkkuun ahdettuna. Mun pienestä rellustahan ei ollut paljon iloa. Voitte kuvitella kuinka mukavaa pojilla oli kantaa tuota 100kg Killen jättiläisterraariota.. Ässä sai aamulla kunnon lenkin, ja vaikuttikin loppupäivän rauhallisemmalta, vaikka ramppailtiin taas edestakaisin. Huusi tosin uudessa kämpässä, kun jätettiin se yksin roskienviennin ajaksi.

Sunnuntai menikin sitten leppoisammin tavaroita järjestellen ja vanhaa kämppää siivoten. Ässä vaikutti vähän stressaantuneena, jonka huomasi muunmuassa siitä, että ulosmennessä saattoi räkyttää, vaikkei missään ollut ketään tai lenkillä räkytti kaukanakin oleville koirille, jotka eivät edes katsoneet meihin päin. Kyllä se muutamien päivien päästä rauhoittui, kun rutiinit pysyivät samoina ja lenkkimaastokaan ei muuttunut miksikään. Ja yksinolokin sujui hienosti jo muuton jälkeen.

Muutto aiheutti myös jotain ongelmia mukavien asioiden lisäksi. Aloitin Ässän kanssa taas raakaruokinnan (josta myöhemmin sitten lisää), mutta pakastin ilmeisesti rikkoontui muutossa, ja sulatti osan lihoista ja marjoista! Onneksi saatiin ruoat parvekkeelle, ja Villen äidiltä heidän vanha ja pienempi pakastin. Jotain marjoja jouduin kyllä heittämään roskiin, kun menivät ihan mössöksi, jotain sitten laitoin Ässän sapuskoihin. Myös netti ei tullut silloin kun piti, joten olimme melkein kaksi viikkoa ilman nettiä.

Mutta mukavempiin asioihin! Kämppä on pienempi, mutta tilava ja sopiva meille (ja halvempi!). Lisäksi se on paremmassa kunnossa. Nyt sain myös rakenneltua marsuille kunnon aitauksen ja Killekin pääsi paraatipaikalle olohuoneeseen. Itselleni sain kivan tietokonenurkkauksen eläinten keskelle :) Loppuun vielä kuvasia elukoiden ja mun oloista.

Datisnurkkaus. Tässä kulutankin sitten suurimman osan ajastani.

Killen terra lähempää. Nyt siinä on kaappikin alla ja uusi isompi uv-lamppu.

Marsusten aitaus. Marsut eivät olleet oikein kuvaustuulella.. :D

Ja Ässän oma paikka heti tietokonepöytäni vieressä, tietysti.

Tulipa nyt pitkä postaus, eikä ehkä ihan suoranaisesti Ässään liittyvä.. Mutta seuraavassa sitten asiaa enemmän Ässästä ja muista.