Femma yksvee!

Onnea ihana yksvee pikku-saukko! Synttäreitä ei erikoisemmin arjen keskellä juhlittu, mutta sai Femma juhlansa kunniaksi uuden lelun. Koska täytteetön pehmolelu on toiminut Femmalla parhaiten (ja edellinen alkaa olla jo aika risa), hankin sille edullisesti kokeiluun pullon sisältävän lelun. Kauaa ei kestänyt, ennenkuin Femma oli repinyt pullon lelun sisältä ja tuhonnut sen, mutta ympäröivä turkis on jaksanut viihdyttää sen jälkeenkin. Se ei tosin ole niin kiva kuin edellinen, koska ei sisällä vinkua. Pääsääntöisesti meillä lelut ovat jemmassa leikkihetkiä varten, mutta pitää pikku-spanielilla olla edes yksi tarjolla oleva röykytyksen kohde. 

Kuva nyt ei ole paras mahdollinen (kannattaisi katsoa asetukset oikein, ennenkuin heittää kameran kuvaajalle), mutta tässä uunituore kuva meidän yksivee Femmasta! Painoa oli viimeisimmän punnituksen mukaan 10,6 kg.

Synttärilelu ja Femma, vielä on lelun pullo tallessa.

Mitäs voisin kertoa yksivuotiaastani nyt, kun yhteistä elettyä arkeakin alkaa olla takana?  Nimensä (Speck Line Ihan mahoton) se on lunastanut lyhyen elämänsä aikana useasti. Mutta useammin perään saa laittaa lisänimen - Ihan mahottoman Ihana. 

- Femma on pieni ja suloinen koira sekä kovin kiltti. Siinä on kuitenkin mahdottomasti energiaa ja tekemisenmeininkiä, mikä voi aiheuttaa joskus kummallisuuksia ympäröivän maailman ja Annen kenkien kanssa. 

- Se on kuitenkin järkevöitynyt kovasti lyhyen elämänsä aikana

- Vaikka on silti edelleen ihan höntti pieni spanieli.

- Ja naurattaa hömpötyksillään päivittäin.

- Lähtökohtaisesti se rakastaa kaikkia.

- Femma rakastaa halailla erityisesti lähimpiä ihmisiä - se siis asettaa päänsä ihmisen kaulalle ollen ylettömän söpö.

- Sen katse meidän tehdessä jotain yhdessä on jotain ihan parasta

- Sen kanssa tekeminen on jotain ihan parasta

- Sen elämän asenne lyhyesti olisi: Elämä on ihanaa ja se eletään täysillä!

Vaikka joissain arjen asioissa on ollut tekemistä, on se taas vastavuoroisesti joissain ollut kovin helppo. Koirien ohituksissa ei ole ikinä ollut ongelmaa, vaikka Ässäkin on ollut monesti lenkeillä mukana näyttämässä kipeinä päivinään huutavaa esimerkkiä. Se on myös ihanan sosiaalisuutensa ja mukautuvaisuutensa takia ollut helppo ottaa mukaan moneen paikkaan. Ominaisuus, jota osaa arvostaa, kun on ensin Ässän koira-ongelmien kanssa vääntänyt pari vuotta.

 Osaa se ottaa lunkistikin. Vasemmalla Tappien kokouksessa ja oikealla kotona agitreenien jälkeen.

Olen aivan mahdottoman iloinen, että sain tämän pienen vatussin meille asumaan. Aika näyttää, mitä kuluvat yhteiset vuodet tuovat tullessaan!

ps. pakko vielä loppuun laittaa Ässä-kuulumisia. Pissanäytteestä ei löytynyt mitään, joten perjantaina menemme lääkäriin. Sen jälkeen toivottavasti ollaan viisaampia.

Joululomailua ja uudenvuoden rakettipommitus

Joulu tuli ja meni perinteisesti kotikotona. Koirilla oli vaihteeksi hauskaa, kun rapsuttelijoita ja lenkittäjiä oli tavallista enemmän ja saivatpa nekin vähän maistiaisia jouluruuasta. Tämä oli Femman ensimmäinen joulu ja odotusten vastaisesti se oli niiin kilttiä tyttöä, eikä ollut lainkaan kiinnostunut joulukuusesta, koristeista tai lahjojen availusta. Toista se oli Ässän ensimmäisenä jouluna, vähän väliä sai olla nyppimässä kuusen koristeita sen suusta pöhelön kannellessa niitä ylpeänä ympäri asuntoa. Taisi fiksu pieni likka tietää, että vain kiltit koirat saavat lahjoja.

Ässän vointi tuntui paranevan huimasti Saloreissun aikana ja se nautti useana päivänä vapaana metsässä kuljeskelusta, vaikka lenkit eivät pitkiä olleetkaan. Tällä hetkellä se on puolitetulla kipulääkityksellä ja jaksaa hyvin 20 min lenkkejä, jos sää on kohtuullinen (ei ole luistinrataa pihalla tai sada räntää/vettä).

Joululomaan kuului myös kovemmista pakkasista huolimatta lenkkeily ja kavereitakin saatiin. Paimenet tosin innostuivat porukalla paimentamaan Femmaa, kunnes ne saatiin houkuteltua perinteisten keppileikkien pariin. Femma tuntui tarkenevat ihan hyvin vähän kovemmassakin pakkasessa, kun piti vapaanaollessaan niin kovaa vauhtia yllä. Hihnalenkeille laitoin sille suosiolla loimen. Maisemat ainakin olivat varsin kelvolliset auringon paistaessa ja pakkasen paukkuessa..

Tällaiselta se Femman meno yleensä vapaanaollessa näyttää, paljon ei pysähdellä.

Uudesta vuodestakin selviydyttiin kunnialla. Tämä oli Femman eka uusivuosi, joten halusin hyvissä ajoin kotiin ennen raketteja. Hyvin ehdittiin ja ensimmäisten paukkujen ajan koirat vain söivät onnessaan luita ja lopun aikaa nukkuivat (taino Femma yritti tulla meidän kanssa taas saunomaan). Ässä on perinteisesti ollut täydellisen välinpitämätön rakettien suhteen, sitä ei voisi vähempää kiinnostaa. Erinomainen malli Femmalle siis. Femma ottikin hyvin lunkisti rakettien pamaukset, kunnes keskiyöllä joku pamautteli ihan tuossa takapihan vieressä jotain tosi isoja pommeja. Valot vaan välkkyivät verhoista huolimatta sisälle ja meteli oli aika kova. Sitä sen piti kommentoida (jos joku räjäyttäis vaikka meidän takapihan?!), mutta sen jälkeen jatkoi onneksi luunsa natustamista eikä välittänyt enää lopuista raketeista. Myöhemmin pihalla käydessään kuului vielä jotain vaimeita pamauksia ja niille ei kumpikaan korvaansa lotkauttanut. Ihanaa, ettei kumpikaan pelkää.

Impulsiivisen koiran kurssi

Olen aiemmin jo pariinkin otteeseen maininnut olevani Femman kanssa impulssikurssilla. Kyseessä siis on Jirka Vierimaan Impulssikurssi, Tappien kautta järkätty. Kokonaisuutena sanoisin, että hyödyllinen kurssi tällaisen impulsiivisesti lintuihin reagoivan koiran kanssa. Vaikka itsellä on ennestään jo jotain ymmärrystä koiran kouluttamisesta, niin tuolta kurssilta saatiin silti hyviä oivalluksia sekä ihan käytännön työkaluja ja vinkkejä. Useasti meillä menikin yliajalle ihmisten purkaessa tuntojaan omien koiriensa toilailuista ja kouluttajan kärsivällisesti neuvoessa kaikkia. Tämän tyyppinen kurssi olisi ollut varsin hyvä jo kesällä, niin olisi ehkä heti päässyt kunnolla käsiksi työstämään tätä ongelmaa.

Ja ongelmahan meillä siis on se linnuista kiihtyminen. Hihnalenkeillä siis päätöntä sinkoilua ja pahimmillaan pikkulinnun nähdessä totaalinen jumitus-kiskonta ja kiljunta. Ja puskat ovat myös kauhean kivoja, sillä niistä voi löytää lintuja. Parhaimmillaan kiihtymys ja kiljunta alkavat jo ulko-ovella ennen ulos menoa, kun olis niin kauhea kiire ulos jahtipuuhiin. Metsässähän tuo viilettää tuhatta ja sataa pitkin puskia jahdaten kaiken liikkeelle, minkä näkee (tosin peuroista ja hirvistä ei tietoa). Ei kuitenkaan lähde lopullisesti lätkimään eikä ole lähtenyt vastaantulijoita kutsuttaessa härkkimään.

 Ässälle olisi aikoinaan impulssikurssi tehnyt hyvää, vaan hyvin pärjättiin ilmankin.

Kurssi oli viiden kerran mittainen ja joka kerralla vähän syvennettiin edelliskerran juttuja tai opeteltiin uusia hallintakeinoja. En nyt ala kerroittain käymään kurssia läpi tai kertomaan kaikkea opeteltua, mutta tässä nyt meitä eniten auttaneet asiat:

Kaikki harjoitukset aloitettiin aina ottamalla koira autosta, joten jo siinä otettiin kontakti ja kontaktilla ulos autosta (ei niin, että juoksee autosta kuin raketti). Saatiin aina hyvä startti koulutukselle. Tätä olen hyödyntänyt myös ulko-ovesta lähtiessä.

Kontaktipeli.  Varsinaista kontaktipeliä tehtiin palkkaamalla koiraa kontaktista ja mukana kulkemisesta. Mukaan liitettiin myös liikettä ja käännöksiä. Opetettiin koiraa myös, että hidas liike tarkoittaa megapalkkaa. Tässä kai pointtina oli, että ei itse aina tarvitse tehdä megajuttuja saadakseen koiran huomio ja hitauskin voi tarkoittaa palkkaa. Näitä nyt ennenkin ollaan harjoiteltu, mutta kontakti onkin tärkeää.

Hätäjarru. Opetetaan koira tulemaan luokse aina hihnan kiristyessä. Kätevää silloin, kun koira hyppää kiihdyksissä hihnan päähän linnun/minkä tahansa ärsykkeen perässä. Lisäksi tehtiin myös koiran kuljettelua hihnassa, eli opetettiin koira aina myötäämään vedon suuntaan.

Tuo hätäjarru on meille erityisen kätevä. Ennen olen vain yrittänyt voittaa Femman lintuinnostuksen leluilla tai nameilla, mutta se valitsee tilanteessa kuin tilanteessa mielummin lintujen tavoittelun palkan sijaan, jos sen antaa valita. Tässäpä Femmalla ei ole muita vaihtoehtoja, kuin tulla luokse. Aluksi tilanteet olivat hankalia ja namit eivät kelvanneet ollenkaan, mutta nykyisin se tulee luokse, tarjoaa kontaktia ja syö namit.

Tule. Vahva tule-käsky, joka joskus kehittyisi niin vahvaksi, että Femman saisi kutsuttua pois linnuilta. Tämä nyt periaatteessa perus vahva luoksetulo.

Eli mitä siis tehdään jatkossa lintutilanteissa?

Nyt aluksi tehdään sellaista, että lintujen tullessa vastaan vedän Femmaa peruuttaen luokseni, jolloin tulee ottamaan itse katsekontaktia kuten opetettu. Näin toimin aina, jos se kääntää kiinnostuksensa lintuihin. Pitäisi siis saada kontaktista pysyvämpää ja pystyä ohittamaan linnut ilman pönttöilyä. Tavoitteena olisi lopulta se, että linnun nähdessään Femma tulisi itse luokse. Kun ollaan tässä tilanteessa, voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Kun Femma tulee itse linnun nähdessään hihnassa luokse, voidaan liittää tuo tule-käsky. Eli siirryttäisiin toimintaan Femma näkee linnun -> tule -> Femma tulee luokse syömään nameja/leikkimään. Tämä treenataan vahvaksi. Tämän jälkeen tilanteiden vaikeutus ja vapaana pitoon siirtäminen.

Katsotaan, miten projekti ottaa tuulta alleen. Femma on usein ulkona kovilla kierroksilla, mutta sen saa jo vedettyä linnuilta pois kontaktiin, mikä on suuri saavutus sekin. Eli suunta on selvästi oikea. Nämä jutut nyt periaatteessa ovat aika yksinkertaisia ja vähän samanlaista ollaan tehtykin, mutta jotenkin sellainen selkeä päämäärä ja johdonmukaisuus itseltä on puuttunut, mikä nyt näiden koulutusten myötä ollaan saatu. Ja toivottavasti saadaan myös pidettyä.

Vapaanapito on tietysti vähän kyseenalainen homma. Selkeästi se päättömänä puskissa sinkoilu, vaikkei lintuihin kontaktia saisikaan, pahentaa seuraavan päivän hihnalenkillä käyttäytymistä. Mutta toisaalta paineita olisi päästävä välillä purkamaankin. Koirapuistoilu on tietysti ihan hyvä vaihtoehto, vaikka siellä on ne omat ongelmansa kuten vihaiset koirat.

Lintuongelmista huolimatta en jaksa heittää kirvestä kaivoon. Fiksuja koiria niistä hullumistakin on kasvanut, miksei siis meidän pikkulikasta. Pitäisi vain muistaa kärsivällisyys, johdonmukaisuus ja nauttia niistä hyvistä asioista (kuten treeneistä!). Ikäkin on tietysti paras mahdollinen ongelmien kehittämiseen, joten iän mukana sitä järkeäkin varmasti tulee. Mikä ei tietysti missään nimessä sulje pois koulutuksen tärkeyttä. Mutta vakaasti uskon tällä hetkellä, että eiköhän siitä ihan hyvä vielä tule. Ja onneksi on niitä ihmisiä, jotka oman uskon loppuessa jaksaa muistuttaa tästä asiasta. Terveiset vaan muiden teinikoirien omistajille ja ennen-ihan-sekopään 10v. lintukoiran omistajalle ;)

Karvan verran kauniimpi 10kk

Kuva Tuija Sandkulla

Eilen käytiin Femman kanssa kylässä Lapualla kasvattajaa ja paria siskoa moikkaamassa. Heti ensimmäiseksi Femma pääsi trimmiin ja mitäs kummaa sieltä karvakasan alta paljastuikaan! Kaunis neiti cockerspanieli. Pentukarva sai kyytiä ja alta paljastui kaunis aikuiskarva, josta väritkin näkyvät paremmin epämääräisen harmaan sijaan. Turkki on paljon helpompi, kun enää ei puoli metsää jää hamppuiseen pentuturkkiin jumiin. Tukkakaan ei ole enää kuten Jim Morrisonilla. 

Oikeat 10kk synttärit ovat vasta ensiviikolla, mutta oikaistaan nyt parilla päivällä, kun saatiin kerrankin kuva oikealla näyttelyseisotuksella. Korkeuden pääsin mittaamaan oikealla säkämitalla ja se oli sen 38 cm, johon varmaan jääpi. Painoa oli vain 10,2 kg, liekö turkki vienyt osan mukanaan.

Oli kiva nähdä taas Femman siskoja, tällä kertaa paikalla oli kasvattajan Ilo ja myöskin trimmiin tullut Demi. Ilo ja Femma ovat aika samanoloisia tyyppejä, mutta Demi olikin olemukseltaan isompi ja jotenkin järkevämmän oloinen. Eipä niitä silti aina hetkessä erottanut tyyppien juostessa laumana pihamaalla eli selvästi siskoksia ovat. Kuvia muista siskoista löytyy muuten nyt kasvattajan sivuilta I-pentueen omalta sivulta. 

Ohessa taas kälyinen kännykkäkameralla kuvattu video teinikolmikon touhuista. Videolla vilahtaa myös äitikoira Lissu, jota Femma ahkerasti liehitteli. 

Femman tunnistaa valkoisista pöksyistä!

Koska Lapualle on pitkä matka kuljettiin Femman kanssa junalla. Hyvin sai käytettyä ajan hyödyksi kouluhommia tehden ja pääsi Femmakin taas harjoittelemaan junassa oloa. Menomatka menikin innosta soikeana kanssamatkustajia valppaana tiiraillen, lepäillen ja vieressä matkustaneeseen westie-herraan tutustuen. Helppoa oli taas pienen ja sosiaalisen koiran kanssa matkustaa. Takaisin tullessa Femma koisikin koko matkan lähes tyhjässä vaunussa omalla penkillään paljoa piittaamatta ohi ramppaavista ihmisistä. Vissiin vähän väsytti!

Loppuun vielä hupikuva lintuja tiirailevasta Femmasta. On ne vaan ihania, harmi kun eivät tule lentelemään omalle pihalle! Impulssikurssilla ollaan käyty mm. tänään ja hokasin hallinnassa tapahtuneen edistystä, mikä tuli ihan yllätyksenä. Jotenkin sitä ei ole arjessa huomannutkaan edistyneensä, joten kyllä tuli hyvä mieli. Harjoituksia jatketaan, pitää yrittää kirjoitella niistä ja kurssista joskus myöhemmin lisää.

"Hei tipu, tuu tänne!"

Kaksin aina kauniimpi

Ässä on vihdoin palannut kotiin. Etukäteen jopa hieman jännitti, että mites se arki taas sujuukaan kahden koiran kanssa ja millaisessa terveyden tilassa Ässä oikein on. Ainakin se oli hyvin karvainen, joten heti seuraavana päivänä pääsi nopeaan trimmeri-käsittelyyn (siksi jälki on taas hyvin kaunista). Ekana päivänä piti myös stressata, kun ihmisenmokomat olivat kehdanneet muuttaa asuntoa Ässän poissaolon aikana! Illalla kuitenkin totesi uuden kämpän kodiksi ja rauhoittui hyvin nukkumaan yöksi. Koirien kohtaaminen ja yhteiselokin lähti taas sutjakasti käyntiin ilman kommervenkkejä.

Karvaturri

 "Päästä nyt jo sisään, täällä sataa! Eikö niitä kuvia jo otettu tarpeeksi!"

Ässän terveydentila olikin jopa odotettua parempi, jossei edelleen jylläävää korvatulehdusta lasketa. Tänään käytiin fyssarilla, joka totesi oikean lonkan hieman kipeäksi ilmeisesti säästä johtuen (oireilee matalapainetta). Jumppia ei olla hetkeen tehty, joten hauiksen ja lonkankoukistajan venytyksissä oli sanomista, muuten kaikki oli aika hienosti. Selkä oli varsinkin alaselästä hieman kankea, mutta ei mitään mahdotonta. Kotiin saatiin käsky jumpata ja venytellä sekä pitää huolta tasaisesta päivittäisesti samanlaisena toistuvasta liikunnasta (kunhan ei kipeydy) lämmittelyineen. 

Nyt olenkin vienyt koiria yhdessä pitkille lenkeille ja Ässä on ihan hyvin jaksanut tunninkin lenkin, vaikka jatkossa taitaa tarvita pienen paussin keskivaiheille. Edelleen se porskuttaa menemään ilman kipulääkettä ja on jopa leikkinyt Femman kanssa metsässä! Tai lähinnä Femma juoksee omia lintujuttujaan ja Ässä sitten hömpöttelee iloissaan perässä. Muutenkin koirat tuntuvat tulevan ihanan hyvin toimeen ja sisälläkin on välillä pieniä leikinpoikasia näkyvissä. Ruoista ja luista säilyy yhteisymmärrys ja Femma osaa antaa Ässän olla rauhassa Ässän niin tahtoessa.

 Kaverikuvia

Itsellä on taas vähän enemmän tekemistä kahden kanssa, mutta aika helpolta elämä tuntuu nyt, kun Ässä ei enää tarvitse omia lenkkejä. Femma sen sijaan kyllä tarvitsisi, sillä treenaaminen ei aina onnistu huippuhyvin Ässänkin ollessa mukana. Mutta on se vaan ihanaa, kun on molemmat koirat kotona!

Se on kyllä sanottava, että kaiken tämän leikkausrumban jäljiltä Ässä tuntuu vanhenneen monta vuotta. Jatkuvasti pitää miettiä mitkä ovat sen jaksamisen rajat ja seurata kipeytymisen merkkejä. Se myös itse ottaa metsässä ja muutenkin paljon rauhallisemmin, mikä ei välttämättä ole huonokaan asia. Silti välillä mietin onko se oikeasti iloinen vai onko sillä jotain ikäviä tuntemuksia ja pakotuksia jatkuvasti kropassa, mitä en huomaa. Vai onko se vain rauhoittunut, koska kroppa ei enää jaksa ja pysty, vaikkei varsinaisesti olisikaan kipuja. Toistaiseksi mennä porskutetaan kuitenkin eteenpäin, sillä tällä hetkellä se ihan mielellään osallistuu päivän askareihin ja lenkkeihin, vaikka onkin entistä maltillisepi.

Loppuun pieni PostiPate Femma haluaa sanoa terveisiä kaikille. Joskus jos on tylsää yksin kotona, voi vaikka lajitella mainoksia!

 Piti päästä poseeramaan

 Iloinen PostiPate

Femma 9kk

Tältä näyttää 9kk Femma, yksi kuukausi tulikin tuossa välissä skipattua. Käytetään eilistä kuvaa, sillä harmaa sateinen sää ei innosta uusien kuvien ottamiseen. Siksi tällainen vapaamuotoinen seisotus Femman bongaillessa metsän eliöitä tai mitä lie. Turkki on edelleen kaamea pentuhöttö, jota tosin selän päältä on nyt vähän nypitty ja alta onkin paljastunut kaunis sileä lyhyt turkki. Femman siskoista pari on nypitty ja niillä ainakin näytti olevan nätti ja sileä aikuiskarva. Eli pitäisi itsekkin nyt saada aikaiseksi tai kuskata kasvattajalle trimmaukseen.

Mitat olivat tänään n. 39 cm ja 10,5 kg. Kovin luiseva se mielestäni on, eli massaa ja painoa tulee varmasti lisää. Korkeuskasvu kuitenkin näyttäisi stopanneen.

9kk neidin naama sekä oikealla valkoinen selän alue, joka on nyt nypitty eli aikuiskarvaa.

Femman luonteessa alkaa nähdä paikoitellen aikuistumisen ja tasaantumisen merkkejä/vilahduksia. Kauhean tyytyväinen olen näihin vilahduksiin, kiva koira siitä varmasti kasvaa. Vielä on toki jotain ihme ikä/pentu pölhöilyjä. Yhtenä työpäivänä se oli silpunnut lattialla lojuneen nettipiuhan ja odotellessaan lenkille pääsyä minun jutellessa Villen kanssa se purki turhaumansa repien koristetyynyn reunan silpuksi. Nykyisin se viettää yksinolot vapaana koko asunnossa ja hyvin on mennyt lukuunottamatta tuota nettipiuhan syöntiä.

Femma myös keksi yhtäkkiä, että hänellä on Oma Piha ja sehän tarkoittaa reviirin vartiointia. Hetken aikaa se pöhisi kaiken maailman äänille (joita me ei edes aina kuultu) ja pari kertaa jopa yöllä rupesi ilmoittamaan omituisista äänistä. Pihallamme myös ilmeisesti juoksenteli jotain pieniä vihreitä miehiä, joita piti vähän vahtia lintujen lisäksi. Nämäkin höpötykset näyttävät nyt jääneen ja oma piha on todettu turvatuksi ilman mölinöintiäkin.

Tänään aloitimme Femman kanssa impulssikurssin, jolla on tarkoitus parantaa hallintaa lähinnä lintujen suhteen. Siinäkin asiassa Femma on jo järkevöitynyt iän myötä, mikä on kovin kivaa. Kurssista varmaan kirjoittelen lisää myöhemmin. Ässän pitäisi myös toivottavasti vihdoin kotiutua ensiviikolla, sitä jo kovin odotellaan.

Ei enää ihan mahoton

Meille on Femman kanssa tapahtunut nyt se hetki, jota olen odottanut. Pennun tullessa sitä on ensin ihan ihmeissään, että millainen tämä uusi koira nyt sitten on ja miten sen kanssa ollaan. Siinä yhdessä elellessä se alkaa pikkuhiljaa valjeta ja tottakai se uusi koira on ihan erilainen kuin edellinen. Vanhat kikat eivät enää toimikaan ja koira toimii ja ajattelee ihan eri tavalla mihin on tottunut. Femman kanssa en edelleenkään voi lakata ihmettelemästä sen intoa leikkiä ja ihanaa sosiaalisuutta muita koiria kohtaan. Samalla sormi on mennyt suuhun pariinkin otteeseen linturumban kanssa, kun Ässä on aina ollut sellainen polulla köpöttelijä.

Nyt on kuitenkin tuntuu siltä, että alan tuntea tuon koiran. Sen kanssa osaa jo toimia ja yhteiselo on ikäänkuin mennyt urilleen. Tietysti penneli edelleen kasvaa ja kehittyy ja molemmilla meillä on vielä paljon opittavaa ja opetettavaa. Mutta just nyt meidän yhteiselo on aika kivaa ja sujuvaa lintuongelmista huolimatta.

"Siellä tais vilahtaa lintu!"

Jos sitten pitäisi kuvailla millainen se on, niin mitähän sitä sanoisi. Kaikkia se rakastaa ja muille koirille haluaa tällä hetkellä olla kovin pieni ja kiltti tytteli. Kavereiden kanssa meno voi kuitenkin olla aika rajuakin. Femmassa on ikäänkuin kolme puolta: pienenpieni kiltti ihmistä rakastava sylikoiratyttö, innokas nopea hauska harrastuskaveri ja tosimeiningillä lintuja hakeva metsäkoira. Energiaa ja vauhtia siinä piisaa kuin pienessä kylässä, mutta rauhoittuminenkin onnistuu eikä kuitenkaan vedä överiksi vilkkauden kanssa. Oma ihminen on Tärkeä, joten yksinollessa eteiseen raijataan kasa ihmisten vaatteita, joilla maaten odotetaan omia kotiin. Sisällä sitten nautitaan läheisyydestä, mielellään nokka kiinni ihmisen naamassa tai kaulalla. Leikkiminen on tosi kivaa, mutta namitkin on parhautta. Parasta maailmassa on ehkä kuitenkin ne ihanat linnut, vaikka niihinkin suuntautuvaa käyttäytymistä näköjään pystyy muokkaamaan. Omista taidoista ja viitseliäisyydestä sitten lienee kiinni, miten paljon. Aika tyytyväinen olen tällä hetkellä meidän pikkulikkaan, vaikkei ihan helpolla aina päästäkkään ;)

Pikkulikan perusilme. Ihan on fiksu koira?

Yleisen pohdinnan päätteeksi vähän kuulumisiakin. Ollaan käyty Femman kanssa koiratanssitreeneissä ja kuluvalla viikolla tuli treenattua pitkästä aikaa agilityäkin hyvässä seurassa. Tänään aamulenkillä metsässä (vapaana!) törmättiin 6kk borterterrieriin, josta Femma sai kivan leikkikaverin. Kohtapian selvisi, että hehän asuvat ihan naapurissa! Ehkäpä siis jatkossakin luvassa leikkiseuraa sieltä päin. Yleensähän en päästä Femmaa muita katsomaan ja tämä yksi kerta näyttikin kostautuvan heti seuraavien koirien tullessa vastaan, kun vähän piti käydä luvatta moikkaamassa. Tätä siis treenaillaan edelleen, onneksi vastaantulijat olivat tällä kertaa kilttejä.

Lenkillä saatiin borterterrieripennusta kaveri

Tänään oli iltapäivällä myös luvassa erikois-aktiviteetiiä, kun lähdettiin Femman kanssa Tampereen Pikkukoirien järkkäämään koirauintiin Nokian koirauimalaan! Hienosti se Femma siellä pulikoi kavereiden kanssa ja kivaa oli. Kuivatuksen imuria muistuttava turbofööni vain oli ihan kamala, mutta loppua kohden siihenkin totuttiin. Iltalenkki tehtiin vielä kavereiden kanssa Vuoreksen kaduille ja metsiin geokätköjä hakien. Kyllä on touhua taas riittänyt yhdelle päivälle.

Parasta oli hakea leluja

 Uintikaverit mäykky-cotton Oliver ja snautseri Luna

Utsjoki ja Pohjois-Norja

Ja niin me lähdettiin reissuun. Matka alkoi maanantaina illalla juna-asemalta, jossa hypättiin Femman kanssa yöjunaan. Oma hytti olisi ollut turkasen kallis, joten hyödynnettiin VR:n tarjousta istumapaikoista ja matkustettiin 28 eurolla (+5e lemmikkimaksu) Rovaniemelle asti. Yö sujui ihan leppoisasti Femman nukkuessa häkissään ja minun pötköttäessä kolmella penkillä. Tiistaina matka jatkui bussilla Kaamakselle, josta kaverini haki meidät Utsjoelle tunnin automatkan päästä. Perillä oltiin niin ajoissa, että ehdittiin vielä iltalenkillekin pimenevään tunturiin.

Varoitus: tämä teksti on kilometrin mittainen ja täytetty noin miljoonalla kuvalla. Osa kuvista Tanjan ottamia. Lisää kuvia löytyy täältä.

Utsjoki-city pilkistää ja silta Norjaan. Tenojoen toisella puolella kaikki on Norjaa.

Matkalla tunturiin

Femmalla ja Kidellä oli heti alusta asti meno päällä. Chihutytöt Naava ja varsinkaan Hilla eivät oikein arvostaneet kakaroiden menoa, vaikka loppulomasta taisivat jo tottua painimölinään. Onneksi pennut osasivat myös rauhoittua toistensa seurassa, joten ihan jatkuvaa painiruljanssia ei tarvinnut isompien kestää. Viikon aikana painimatseissa nähtiin mm. spanielin päälläistuntaa, taklauksia, kuperkeikka-hämäyksiä, vaanintaa, tarkkoja lappukorviin tähdättyjä hyökkäyksiä sekä piraijamaista sokkona napsivaa hammastelua. Siinä missä spanieli vaan ajattelematta hyökkää ja napsii hampailla ympäriinsä, pohti tämä pieni paimenpirulainen selvästi erilaisia taktiikoita lappukorvien menoksi. Ja kehittyikin viikon aikana siinä aika hyväksi pakottaen Femmankin miettimään omia liikkeitään. Ei käynyt aika tylsäksi näitä seuratessa.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä eli keskiviikkona lähdettiin kaverin "takapihalla" avautuvaan tunturiin tutustumaan Utsjoen maastoon. Aika komeaa oli. Femma oli riemuissaan, kun oli tilaa juosta ja lampia pulikoida. Päälle parituntisen lenkin aikana se ei juuri tainnut pysähtyä. Porojakin nähtiin etäältä.

 Kaukana näkyy Norjan lumihuippuiset vuoret

 

Femma oli erityisen kateellinen näistä uima-altaista

Tuuli pöllyttää pienen söpön bortsun suureksi karjalankarhukoiraksi

Torstaina tehtiin useampikin retki, josta toinen suuntautui hyvin tuulisen Ailikas-tunturin laelle, joka on aivan Utsjoen vieressä. Tuuli ei ollut edes pahimmillaan, vaikka siihen pystyi melkein nojaamaan kaatumatta. Poroerotukset ovat kuulemma juuri aluillaan, joten poroja ei enää näkynyt. Illemmalla tehtiin vielä reissu Tenojoen varteen, mutta se jäi kokonaan kuvaamatta.

Tuuli vie turkin ja korvat mennessään.

Vaivaiskoivua ja variksenmarjaa riitti

 

Etsi kuvasta spanieli. Femma lempipuuhassaan, ei haitannut tuuli tai kylmä.

Onnellinen rypenyt spanielin turjake.

Sitten alkoikin homma mennä jännäksi, nimittäin torstai-iltana joukkomme kasvoi kahdella ihmisellä ja yhdellä kiinanharjakoiralla. Femma oli innoissaan uusista ihmisistä ja Nele-koirasta, mutta Nele piittasi pennuista tasan yhtä paljon kuin Hilla ja Naava. Femma osasi onneksi hienosti mennä lauman jatkona, vaikka ei suurta suosiota saanut kuin Kideltä. Onni on omistaa sosiaalinen koira, Ässän jälkeen sitä osaa arvostaa. Perjantaina retkeiltiin jälleen lähituntureissa auringon paisteessa.

 Matkalla tunturiin

Toinen siisti, toinen turjake, nättejä molemmat

Urpo ja Turpo taas vauhdissa Ailikaalla, Naava toimii poliisina

 Koko konkkaronkka

 

Tanja sai napattua Femmasta ja Nelestä näinkin hyvän pönötyskuvan.

  Maisemat Ailikkaalta oli aika mukavat, Nele poseeraa ilta-auringossa. Tanjan ottama.

Lauantaina päästiin itse asiaan ja suunnattiin nokka kohti Norjaa. Utsjoellakin riitti katseltavaa ja upeita maisemia, mutta naapurimaakin oli nähtävä. Lauantaina tähtäimessä oli Hamninbergin hylätty kalastajakylä (jonka asuntoja ihmiset nykyisin pitävät ilmeisesti mökkeinä) ja missä sijaitsee myös Euroopan koillisin kohta. Välipysähdykset tehtiin Suomen puolella Nuorgamissa sekä Norjassa Mortensnesissä ja Vesisaaressa eli Vadsøssa.

 Nuorgamissa pysähdyttiin tunturiin ulkoiluttamaan koiria. Kuvassa tunturikoivuja.

 Mortensnesissä. Keskellä uhrikivi, jolle entisaikain saamelaiset uhrasivat kalaöljyä hyvän kalaonnen saamiseksi. Paikalla oli myös iänaikaisten kotien kivikehiä ja muuta vastaavaa. Tanjan ottama.

Hamninbergin kalastajakylästä

 

 

Majakkaa oli päästävä katsomaan!

  Kohta perillä!

Karua rantaa

Aurinko laski, ennenkuin ehdittii kiivetä näiden yli takaisin autolle. Onneksi oli hyvät lamput.

Tämä reissu loppui autolle päästyämme öiseen piknikkiin ja biitsillä kävelyyn kuun valossa. Kuva Tanjan ottama.

Sunnuntaina oli toinen reissupäivä ja tarkoituksena ottaa vähän rennommin, sillä lauantainen kotiinpääsy venähti myöhään. Koirat (tai ainakin pennut) alkoivat olla aika naatteja kaikesta reissaamisesta, painimisesta ja ulkoilusta. Tällä reissulla oli tarkoitus yleisesti kierrellä vähän toisella puolella Pohjois-Norjaa kätköjä hakien (taas yksi harrastus lisää, tällä reissulla opin geokätköilemään) ja päättää päivä Langnesiin. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Norjan puolella tunturissa, jossa Femma alkoi ikäväksi ontumaan toista etujalkaansa. Sen osalta ulkoilut siis loppuivat siihen, mikä ei välttämättä ollut yhtään paha asia. Tassussa ei mitään näkynyt, liekö siis ollut täräyttänyt jalkansa kiipeillessä, juostessa rinteillä tai painiessa.

Femma Norjan tuntureilla

 Aikuisilla oli omat juttunsa, ne menivät kauniisti porukassa pentujen pööpöillessä omiaan.

 Hyvä kuvaus meidän porukasta: Kidellä on joku keppijuttu, Femma liitää nenä maassa kauheaa vauhtia, Hilla ja Naava ovat omistajansa lähellä ja Nele poseeraa iloisena kameralle. Kuva Tanjan ottama.

 Joko otit kuvan, että sais namia?

Lopulta saavuttiin Lagnesiin ja päivä alkoi olla taas lopuillaan.

 Sieltä löytyi jotain toisen maailmansodan aikaisia raunioita, sekä maan alla oleva bunkkeri. Kuva Tanjan ottama.

Kivet olivat vähän erilaisia kuin Suomessa, tämäkin näyttää ennemmin joltain männyn pinnalta eikä kiveltä.

 

 

 Auringon laskiessa pidettiin taas piknikkiä ennen kotiinlähtöä, maisemissa ei ollut valittamista. Kuva Tanjan ottama.

Maanantaina koitti lopulta kotiinpaluun hetki. Lähdettiin suhteellisen ajoissa ajelemaan autolla ja pysähdyttiin matkalla ulkoiluttamaan koiria. Femmalla oli taas vauhti päällä, mutta vähäisen ontumisen takia liikkumista rajoitettiin edelleen. Ajeltiin matka kahdessa osassa, joten yötä vietettiin Kemissä eräässä hotellissa. Femma ja Nele tulivat hyvin toimeen, kun Femma osasi kunnioittaa harjakoiran oman tilan tarvetta. Taas olin kovin iloinen sosiaalisesta spanielistani, joka oli niin ongelmaton matkustettaessa. Tiistaina päästiin vihdoin kotiin. Ontuminenkin loppui jo tiistaina ja Femma on kestänyt jo normaalia lenkitystä, onneksi. Hetkellinen ankeus koitti palatessamme tuntureiden laakeasta normaaliin suomalaiseen ihmisiä ja autoteitä vilisevään metsään, mutta onneksi täällä uudessa asuinpaikassa on vielä paljon tutkittavaa. Eilen esimerkiksi löydettiin taas hyvä väylä uusille metsäbaanoille, missä saa koirakin painaa mielensä mukaan. Vielä kun Ässän saisin kotiin, niin olisi aika hyvä olla.