maanantai 21. marraskuuta 2011

Pikkupakkaset

Nyt on se pakkanen tullut vihdoin tännekkin. Itse saa ruveta vetämään enemmän vaatetta niskaan, ja Ässäkin saa loimen yllensä ainakin hihnalenkeille. Ässä on ihan hulluna jäätyneisiin lammikoihin, jäätä on niin kiva rikkoa ja pureskella. Lunta odotessa, sen jahtaamisesta se vasta riemastuukin.. Varsinkin nyt, kun lehdet ovat jäätyneet tylsästi maahan kiinni.



Vein tänään Ässän pissanäytteen eläinlääkärille, joka soitti iltasella tietoja. Ph-arvot ovat kuulemma normaalit, joka ehkäisee kiteiden muodostumista. Mitään poikkeavaa ei ollut, paitsi että ihan vähän oli sellaista sakkaa, kiteiden alkua. Tilannetta pitää nyt seurailla, josko menee pahemmaksi. Eräästä blogista sain idean syöttää C-vitamiinia, josta kysyin eläinlääkäriltä. Hän sanoi, että Ässän tapauksessa siitä ei liene apua, koska sen tarkoitus on happamoittaa virtsaa ja Ässällä se on jo hapan. Eipä siitä kuitenkaan haittaakaan ole, joten suositteli kokeilemaan, meillä kun on noita marsujen C-vitamiini jauheita. Voisin myös ruveta loimittamaan Ässää jo pienemmillä pakkasilla, kun nämä pissajutut tuntuvat aina kasaantuvan näihin kylmiin aikoihin.. Mielessä on myös pyörinyt raakaruokinnan aloitus, koska ruokahan vaikuttaa kiteiden syntyyn. Sillä saisi sitten paremmin kontrolloitua tuon syömisiä, joten ehkäpä siitä olisi meille apua.



Cleon hakupäivä on nyt sovittu, se on 30pv. tätä kuuta. Ostin juuri huuto.netistä koirien makuupedin halvalla Cleoa ajatelle (tämän tyylinen), siihen voi sitten laittaa vanhoja Ässällä olevia tyynyjä. Salosta ajattelin käydessäni tuoda pari ylimääräistä koirankuppia, uusia voi sitten ostella myöhemmin, kun löytää kivoja. Onhan Salossakin nyt jokunen kuppi kuitenkin oltava. Pantaa tai valjaita en ole vielä ostanut, ne on helpompi sitten sovittamalla katsoa. Ennen Cleon tuloa pitää vielä siirtää marsut aitauksista häkkeihin ja kyhätä verkkokansi tuohon Killen terraarioon, että on muutkin asukit sitten turvattu. Jonkun verran on tullut myös yhdistyksen yhdyshenkilön ja Cleon hoitajan kanssa juteltua Cleon tulosta ja kaikesta siihen liittyvästä, esim. yksinoloon totuttamisest. On tämä odotuksen aika vaan aika jännää :)



Jokunen sanaen myös meidän perheen pienimmistä pitkästä aikaa. Kille-herra-kilpikonna laitettiin puolittaiselle talvihorrokselle, mutta hänpä ei moiseen suostunut. Viikon verran nousi sitkeästi sätkyttelemään lampun alle, kunnes annoin periksi levon suhteen. Koitetaan uudestaan pakkasten kunnolla tultua, kun kämpän lämpö on alhaisempi.

Marsusille taas ei mitään uutta tai ihmeellistä (meillähän on nykyisin enää kolme marsua, kun Masi ja Momo muuttivat pois). Väinö on laihtunut aika luiseksi, mutta vielä se jaksaa painaa menemään. Seuraillaan papan tilannetta, jos laihtuu liiaksi pitää tehdä ratkaisuja, mutta toistaiseksi ainakin jaksaa vielä ihan hyvin. Häkkikaverilla Kanasella on ollut muutama silmätulehdus, mutta muuten neiti voi ihan hyvin. Veeti-veli taas on myös hieman rauhoittunut, mutta on yhä pulska itsensä. Mietinnän alla on, mitä tapahtuu Väinön mentyä. En haluaisi Kanaa pitää yksin, enkä Veetiä ainoana marsuna, joten jotain päätöksiä on silloin tehtävä.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Pissajuttuja

Nyt ne vissiin taas iski, Ässän pissaongelmat. Luulin (toivoin), että se lauantainen olisi ollut ainoa laatuaan, mutta keskiviikkona pissa yllätti. Tiistain treenit kun on illalla 21-22, niin Ässä ei saa sitä kaikkea treenien aikana/jälkeen latkittua vettä poistettua tarpeeksi.. Ja aamulla se on kauheassa hädässä odottamassa ulospääsyä. Sen hädän onneksi näkee koirasta, joten laitoin sen vessaan ja odottelin hetken, niin poika alkoi lorottelemaan maatessaan. Haluaisin sen nyt oppivan, että vessaan voi hädän tullen tehdä tarpeensa, joten kehuin sitä rauhallisesti. Ja Ässä näytti siltä, kuin seisoisin nyrkki ojossa sen edessä, mutta nousi kuitenkin varovaisesti kyykkyyn. Siitä se sitten meni seiniä myöten, kun oli niin syvästi hämillään. Villekin oli siinä sitten hereillä, ja pyysin häntäkin kehumaan Ässää, jolloin se selkeästi reipastui, kun molemmat kehuivat. Vähän oli päässyt myös eteisen matolle, mitä ihmettelin, koska yleensä kaikki tulee kerralla. Mutta ehkäpä se nyt oppisi sinne vessaan, niin ei tarvitsisi ainakaan mattoja pestä jatkuvasti..

Tälläinen pissa-äksidentti itseasiassa sattui jo viimeviikolla keskiviikkoaamuna, mutta toiveikkaasti sivuutin sen vain hetken häiriönä. Silloin se itseasiassa herätti mut tosi aikasin aamulla piippaamalla ulos, mutta pissasikin lopulta matolle. Että silloin se ilmeisesti taas alkoi. Sitä ennen on kestänyt ihan hyvin nuo myöhäisten treenien aiheuttamat nesteytykset ilman ongelmia. Ihmetyttää, miten nämä pissajutut tulivatkin näin yht'äkkiä taas. Pitänee käyttää se lääkärillä, jos sillä on taas virtsakiteitä, kuten viimeksi. Ne eivät kyllä varmasti ole Ässän pissaongelmien ainoa syy, koska niitä ei aina ongelmien tullessa löydy, ja viimeksi lääkekuurin jälkeenkin vielä pissaili jonkin aikaa sisälle.

Olisi kyllä kiva tietää perimmäinen syy näille pissaongelmille ihan tarkalleen. Miten ne voivat noin vain kadota moneksi kuukaudeksi ja sitten palata yht'äkkiä. Sen olen huomannut, että rutiinit auttavat tähänkin, kun pääsee tiettyihin aikoihin pissalle. Meillä vain ei hirveän rutinoitunutta ole tämä elämä, koska koulua on vähän miten sattuu. Kuitenkin pissatukset olen pyrkinyt aina tekemään suunnilleen tiettyihin aikoihin, aamuisin n. 8-10, iltapäivisin 16-18 ja iltaisin 21-23, ja se jo tuntuu helpottavan asioita. Jatketaan siis näin ja katsotaan mitä tapahtuu.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Rankka viikonloppu

Rankka viikonloppu takana. Perjantaina oli tosiaan kisat ja Cleon tapaaminen, lauantaina kävin pyörähtämässä lemmikkimessuilla ja tänään vietin päivän talkoilemassa toko-kisoissa. Juuri pääsin kotiin lenkiltä koiran kanssa, jonne painuin heti talkoista. Ja nyt väsyttää.

Lauantaina lemmikkimessuilla oli taas kaikenlaista nähtävää. Oli kivoja kilpikonnia ja käärmeitä, koiratanssi-show (määkin tahdon!), ilmaisnäytteitä, hirvittävän kokoisia lehmiä (vieressä oli maatilaneläin-messut), marsuja, ihania koiratarvikkeita ja pantoja, ihmeellisen näköisiä kissoja sun muuta. Mieleen jäi erityisesti kyllä paimenkoira-show, joka oli maatilapuolella. Siellä pari bordercollieta ohjaajineen kuljetti lampaita, erotteli niitä, häkitti ja ajoi portista. Mahtavan näköistä katsoa niiden työskentelyä. Upeaa, että niitä käytetään Suomessa joillain tiloilla työkäytössä.

Lemmikkimessuilta tarttui yllättävän vähän tavaraa mukaan, vaikka sinne mennessäni annoin itselleni luvan ostaa tulevalle koira-asukille kaikkenlaista tarpeellista. Valikoimaa oli kuitenkin yllättävän vähän, enkä sitten lopulta uskaltanut ostaa pantaakaan, jossei se sovikkaan. Vaikka siellä olikin aivan ihania pehmoisia käsintehtyjä pantoja.. Ostin sitten lopulta kuitenkin possunkorvia ja pari pehmolelua. Cleo kun tykkää pehmoleluista, ja pitihän Ässällekkin sitten oma ostaa. Yleensä olen ne ostanut kirppikseltä, mutta nuo olivat suloisia ja hyvän hintaisia.


Tänään olin toko-kokeissa talkoilemassa, ja olikin jännä nähdä erikoisvoittajaluokan ja voittajaluokan koirakkoja. Jotenkin tuli niitä katsellessa ja muiden kanssa jutellessa semmoinen olo, että ehkä me sitten voitaisiin sinne alokas-luokkaan mennä! Olin jotenkin kuvitellut siellä olevan hirveän tiukka arvostelu esim. seuraamisessa katsekontaktin tippuessa kerran pari menee nollille. Nyt alkaa toko-himot heräämään uudelleen..

Nyt on sellainen olo, että tekisi mieli harrastaa vähän kaikkea. Tokoa tekisi mieli alkaa taas tahkota, ja koiratanssikin kiinnostaisi hirveästi. Myös mejään olisi kiva tutustua paremmin, ja agilityyn panostaa entistä enemmän. Tamskilla pyörisi tällä hetkellä koiratanssikurssi, mutta ne ovat tietenkin samaan aikaan meidän agiryhmän kanssa.. Ajattelin kuitenkin, että jos sitä yhden kerran skippaisi agin ja menisi tanssahtelua kokeilemaan. Sitten voisi kotona harjoitella, jos sieltä saisi eväät alkuun. Tokoakin voisi alkaa kotona nyt vääntämään, ja fiiliksen mukaan sitten mennä mahdollisesti taas johonkin ryhmään. Mejä-kurssille ajattelin myös ehdottomasti mennä sitten keväällä/kesällä, kun niitä taas järjestetään. On tuo sen verran nenä-koira, että jotain sen sortin aktiviteettiä on ainakin silloin tällöin saatava..

Loppuun myös pitkästäaikaa pissapäivityksiä.. Ässä on ollut nyt keväästä saakka ilman mitään pissaongelmia, mutta eilen tuli siihen stoppi. Oli ollut ilmeisesti jotenkin levoton, ja lopulta sängyllä maatessaan pissasi siihen. Ilmeisesti oli myös yrittänyt taas pissan tullessa nousta ja lähteä siitä, jolloin sitä oli roiskunut muuallekkin. Että näin. Itse en ollut paikalla, mutta en sen usko olevan protestointia, vaan samaa vanhaa pissaongelmaa. Huoh. Sen jälkeen Ässä on kyllä ollut ihan ok, eikä mitenkään liian hätäinen tai levoton ulos mennessä, paitsi la illalla. Ehkä tämä kostea kylmyys voisi jotenkin aiheuttaa sitä? Kun talvet/syksyt ovat tuntuneet olevan pahinta aikaa.. Katsotaan, mitä tulevan pitää.

Lenkkeilyä sumusäässä

perjantai 11. marraskuuta 2011

SUCCESS Koirien tapaaminen

Kirjoitin nyt nämä kaksi päivitystä erikseen, ettei tule yhtä massiivi-päivitystä. Käytiin tänään myös katsomassa mahdollista toista koiraa, ja tapaamisen perusteella päätettiin se ottaa. Kyseessä on siis Cleo, Pelastetaan Koirat RY:n kautta Romaniasta tullut vanha narttu. Ohessa olevan kuvan otin Pelastetaan Koirat RY:n sivuilta:


Cleo on tuo oikeanpuoleinen.

Cleoon päädyttiin, kun aluksi halusin toisen koiran. Ässän takia halusin vanhemman nartun, koska ajattelin toimeentulemisen olevan helpompaa. Lisäksi en halunnut toista "kakaraa", vaan rauhallisemman koira. Harkitsin myös suomalaista koditonta koiraa, mutta en löytänyt kriteereihini sopivaa + olen sen verran epäileväinen, että olen varma jokaisen vanhan koiran olevan kuolettavan sairas, kalliilla lääkityksellä tai nuoremman kohdalla muutenvain käytöshäiriöinen, joka jää entiseltä omistajalta "vahingossa" mainitsematta. Kukapa luopuisi vanhasta kiltistä koirastaan syyttä? Paitsi jos on oikeasti se allergia tai muu ongelma.

Tietysti Cleonkin kanssa hyvinkin varmasti voi tulla omia ongelmiansa, mutta niihin ainakin olen valmistautunut. Lisäksi se tulee ensiksi koeajalle, joten jos Ässän kanssa syttyy ilmiriita tai Cleo ei millään sopeudu kerrostaloelämään, niin emme ole hirveässä pulassa. Tietysti haluaisin hirveästi, että se sopeutuu, ja esim. yksinolon totuttamiseen olen varautunut mielestäni hyvin, mutta ikinä ei tiedä mitä tapahtuu.

No mutta, asiaan. Tänään ajeltiin Cleoa tapaamaan, ja jo pihan eteen ajaessamme ja Cleon portille jolkutellessa olin myyty - ihanampi kuin kuvissa! Se tosiaan on n. 47 cm ja 17kg, mutta jotenkin olin kuvitellut sitä hieman isommaksi. Aikalailla Ässän kokoinen se on, vaikkakin vankempi. Vanha Rouva päästettiin meitä tervehtimään, ja kiltin rauhallisesti se tuli nuuhkimaan meidät läpi. Neitiä sai silitellä miten halusi, se ei yhtään arastellut. Villen mielestä käyttäytyi paremmin kuin Ässä, joka suunnattomalla innolla syöksee ihmisiä päin. :D Muutenkin oli vaikea uskoa, että tämä koira on joskus ollut katukoira ja viettänyt 5 vuotta tarhalla.. Hampaat tosin olivat surkean näköiset, häkin kalvamisesta lienee menneet. Ja korvassa oli reikä, koska tarhalla steriloidut koirat merkitään muovisella korvalapulla. Silti olin ihan myyty, ja kuulemma koko tapaamisen ajan kyttäsin Cleoa jäätävä virne kasvoillani.

Koirien tutustuttaminen aloitettiin hihnalenkillä. Kun avasin takakontin, Cleo hyppäsi into piukeana takalootaan, ja Ässähän veti hirveät rähinät "minun auto perkule!". Cleo lähti menemään, ja me Ässän kanssa kuljettiin perässä. Aluksi Ässä haukahteli ja meni hirveää vetoa Cleon perässä. Kyllä se siitä sitten kävellessä rauhoittui, ja hakeutui ojanpenkkoja haistelemaan. Sitten käännyttiin takaisin, jolloin käveltiin jo rintarinnan. Cleoa ei päästetty Ässän luo (ei kyllä hirveästi yrittänytkään), ja Ässäkin oli aika neutraalina. Välillä vilkaisi Cleoa ja yritti ottaa jonkun hermostuneen juoksupyrähdyksen.

Pihalle päästyämme alkoi hihnassa haistelu. Ässä haisteli ensin ihan kiltisti, ja veti sitten hirveet rähinät, johon Cleo kyllä vastasi. Vetäisin Ässän pois, ja rauhoittui. Aika usein tekee noin, että ensin haistelee kiltisti ja sitten rähähtää, kun on niin epävarma olo. Kun mitään ei tapahtunutkaan, niin Ässä ei enää rähissyt. Välillä haukkui, mutta sävy ei ollut enää niin paha. Cleoa ei päästetty Ässää hirveästi haistelemaan, ettei Ässä hermostuisi. Muutenkin Cleo suhtautui Ässään aika rauhallisesti ja kohteliaasti, ja antoi Ässän olla.

Tämän jälkeen päästettiin koirat pihalle vapaaksi, ja Ässä lähti vain hajujen perään. Eivät juurikaan kiinnittäneet enää toisiinsa huomiota, välillä vähän kävivät haistelemassa. Ässä kyllä rähähti vähän, jos Cleo tuli liian lähelle vahingossa. Lopussa Ässä jo kulki aika läheltä Cleoa, joten selkeästi luotti paremmin, ettei toinen yhtäkkiä hyppää päälle. Saatiin siis ihan hyvä alku yhteiselolle, mutta asia on tietysti eri, kun Cleo tulee meille kotiin.. On Ässä ennenkin kyllä sietänyt muita tuttuja koiria kämpässään, joten luulisin sen menevän ihan hyvin ja luottamuksen saavutettua varmaan kaverustuisivatkin. Mutta sen näkee sitten. Cleon otto mennee marraskuun lopulle, joten hetki on aikaa vielä valmistautua uuteen asukkaaseen.

Nähtiin Cleon kotona myös kaukasianpaimenkoira tarhassaan. Kunnioitettavan oloinen koira, vaikka jo tosi vanha olikin. Rescue-tapaus myöskin, kuulemma niin pahasti kohdeltu ettei vieraita siedä ainakaan heti. Siellä se tarkasti vartioikin, erityisesti Ässää. Jännä huomata, miten Ässä suhtautui tähän koiraan. Yleensä se menisi räyhäämään moiselle aidan takana kyttäävälle, joskus jopa kiinni aitaan, jos on pelottava niin kauemmas. Nytpä ei vartijakoiralle monta sanaa herunut, ja välimatkakin oli päälle 5 m. Ei siinä, ei itsellekkään tullut mieleen mennä lähemmäs katsomaan. Mutta mielenkiintoista oli kuulla enemmän vartijakoirista ja nähdä niitä, ovat ne vaan niin eriliaisia siitä, mihin on tottunut.

Mutta ei enempää tällä erää, huomenna lähdemme kaverin kanssa lemmikkimessuille turistiksi! Saapa nähdä mitä kaikkea sieltä tarttuu mukaan uutta asukasta varten, vanhoja tietenkään unohtamatta.


FAIL kisat

Jooh, juuri tultiin kisoista kotiin, ja aika penkin allehan ne meni. No opinpa jotain: Koira pitää totuttaa kisahälinään ja tilanteeseen ENNEN kisoja. Tai kyllähän mä sen tiesin, mutta jotenkin pääsi unohtumaan..

Ainahan se on tosiaan helppo sanoa, että kyllä se kotona osaa. Eli pitänee ruveta käymään kisoissa totuttelemassa hälyyn ja semmoiseen. Ässä oli aika hermona siellä, läähätteli, pälyili ympärilleen ja niin. Suorituksen aikana meni hitaampaa kuin yleensä, pälyili muualle, keskittyminen ei pelannut.. Eipä munkaan ohjaus täydellistä ollut, mutta jos koira katsoo muualle niin on vaikea ohjata. Olen kuitenkin ylpeä, etten hermostunut kisatilanteessa koiralle, eihän siltä voi vaatia täydellistä suoritusta ihan uudessa ja ihmeellisessä tilanteessa. Jotain olisin varmaan voinut toisinkin tehdä, mutta tehty mikä tehty. Uusintaan olisin halunnut, mutta olin liian hidas ja se meni sivu suun. Noh, kisat olivat hyvää treeniä, ei pidä lannistua, tästä mennään nyt eteenpäin! Laitoin loppuun vielä videon suorituksesta, vaikka vähän nolottaakkin laittaa näin huonoa suoritusta esille.

Plussat ja miinukset vielä:
+ kontakti meni nappiin! Videossa näyttää siltä kuin palkkaisin, en kyllä edes mielestäni koskenut koiraan? Nameja ei ollut mukana.
+ silloin kun keskittyminen pelasi, niin meni ylipäätään ihan kivasti. Ei rata kyllä mielestäni vaikea ollutkaan, mutta silti.
+ jännitin itse etukäteen hulluna, joten plussat selviytymisestä
+ hyvää harjoitusta tämäkin
++ En ollut pökkelö!

- koira haahuili, pyöri, ihmetteli
- ainakin yhdessä kohdassa olin katsovinani, että ohjasin kehnosti (toinen esteen ohimeno)
- mua kyllä vähän nolotti, oli varmaan huonoin suoritus :D Muiden suoritukset meni kyllä suurimmaksi osaksi ohi..
- alussa meinasi varastaa, vaikka yleensä pysyy hyvin.
- meni mielestäni paljon hitaammin, kuin yleensä. Mulle ei edes tullut kiire, vaan putkenkin kohdalla sain odotella??






Nyt naurattaa, kun katson videota. Ässä näyttää välillä siltä, kuin olisi jossain sunnuntai kävelyllä. Häntä heiluen haahuilee edestakaisin: "kato tuolla on tollanen, tiitidii, ai sulla oli jotain asiaa, hm kato kiva ukkeli" jne. Ja itse seison siellä kädet lanteilla silleen, mitäs hittoa, eihän tän näin pitänyt mennä.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Vika treeni ennen kisoja

Ja ne menikin sitten joltain osin aika metsään. Jos kirjoitan tällä kertaa vain lyhyesti ranskalaisilla viivoilla, ettei tule kauheaa jaaritusta :D

+ kontaktit meni jotakuinki nappiin
+ harjoiteltiin putkelle lähettämistä sen takaa, niin ettei nähnyt aukkoa. Meni ihan hyvin.
+ suurimmaksi osaksi Ässä kulki hienosti vierellä ja seurasi mua

- toinen koira pääsi karkaamaan ässän luokse -> Ässä vetää hullut räyhyt päälle
- ilmeisesti tästä johtuen ässä pitkästä aikaa lähti räyhäämään kaksi kertaa muille koirille, ennenkuin sain sen kunnolla seuraamaan mua (eli siis aina ennen suoritusta, ei sen aikana)
- kyttäsi muutenkin enemmän muita koiria ja yritti mölytä
- mulla meni pasmat sekasin räyhystä ja ohjasin harjoiteltavan radan kuin palikka -> ei kauheesti kohota kisaintoa.. :D
+ lopuksi sain onneksi itseni kondikseen, ja loppuradan suoritettua nappiin.

+++ koira kyllä osaa ihan mainiosti, jos itsellä vaan nuo ohjaukset menisi aina hyvin!
--- itsellä ohjaustaito toimii ilmeisesti tuulella, kun joskus menee ihan nappiin ja joskus ei vaan onnistu.

Olisin toivonut tästä kerrasta sellaista onnistumista, että olisi voinut hyvillä mielin mennä kisoihin. Noh, ainakin ne paljon harjoitellut kontaktit toimii nyt, kun tarpeeksi varmistaen ne tekee. Täytyneekin nyt ottaa sellainen asenne, että otetaan opiksi kisoja varten! Eli kisoissa pitää ennen kaikkea panostaa siihen kunnon ohjaamiseen ja vaikka liioitella reilusti. Ei mitään epämääräisiä kädenheilautuksia. Nyt fokus siihen niin saattanee mennä ihan putkeenkin!

Perjantai lähestyy...

maanantai 7. marraskuuta 2011

Hullutuksia

Ehkäpä mä täälläkin nyt uskallan vähän jutella, vaikka mikään ei vielä olekkaan varmaa.. Mennään perjantaina katsomaan meille mahdollisesti muuttavaa koiraa! Ja ei, kyse ei ole pennusta vaan vähän vanhemmasta nartusta. Pitäkää mua hulluna, mutta en halua pentua. Mulla on kuitenkin tuollainen hullu sätkyttelvä sählä, jonka kanssa voi harrastaa kaikkea kivaa, joten vasta, kun olen seuraavaa harrastekoiraa vailla, otan sen pennun.

Perjantaina pakkaan siis Villen ja Ässän autoon, ja mennään katsomaan, mitä koiruli meistä tykkää! Pitäkää peukkuja!

lauantai 5. marraskuuta 2011

Kuntoilua!

Nyt on alettu meilla kohottaa kuntoa, tällä kertaa lähinnä koiran. Keinoina on näin syksyllä koiran kanssa juokseminen ja pyöräily, talvella saa sitten jumpata kinoksissa. Agilityä varten lähinnä aloitellaan tuota kuntoilua, mutta onhan se muutenkin hyväksi.

Juoksua kokeilin taas pitkästä aikaa keskiviikkona, ja oma kunto oli ainakin tippunut hurjasti. Mulla myös lonkka alkaa herjata helposti pitkästä juoksusta, ja sitä pitäisi totutella vähitellen (en varmaan osaa juosta oikeaoppisesti, vaikka kuinka yritän). Tällä kertaa jaksoin juosta vain puolituntia (hidasta vauhtia, jolloin Ässä ravaa), jonka jälkeen päästin Ässän vielä kirmaamaan metsään. Ei tuntunut lenkki rasittavan koiraa läheskään yhtä paljon kuin mua, loppusuoralla se vielä yritti kiskoa mua kovempaan vauhtiin.

Pyöräilemästä tulin juuri äsken, ja se tuntui olevan jo koirallekkin rasittavampi lenkki. Aluksi mentiin ihan ravia, joka on aika hidas vauhti Ässän kanssa. Sitten otettiin pari laukkaspurttia väliin, ja lopuksi kunnon kilpajuoksu suoralla. Ässä on aina ihan liekeissä, kun pääsee spurttailemaan, eikä se enää malttaisi ravata rauhallisesti sivulla sen jälkeen. Tämän jälkeen pysähdyimme metsälle, jossa tehtiin lenkki Ässän ollessa irti. Siellä se sitten sinkoilikin paljon normaalia enemmän pyöräilyn innostamana. Lopuksi sitten pyörällä kotiin, jolloin tehtiin enää yksi kisailu ja loppumatka ravailtiin. Varmuudeksi vielä kävelytin hihnassa ennen ja jälkeen.

Tässä lähellä on hyvä pyöräillä ja juosta, kun on tuota hiekkatietä ja aika nätisti tuo pyörän vierellä penkereelläkin juoksee. Tällä kertaa älysin pyöräillessä myös kiinnittää hihnan penkin tankoon kädessäpitämisen sijaan, jolloin pyöräilyyn sai keskittyä paremmin. Koira myös pysyi paremmin pyörän sivulla ja pienet nykäykset eivät haitanneet pyöräilyä yhtä paljon. Pitänee tosin ostaa joustava hihna, se palvelisi tarkoitusta paljon paremmin.

Kyllä juoksun ja pyöräilyn välillä valitessa tuo pyöräily tuntuu mukavemmalta. Sillä pääsee pidempiä matkoja, jolloin voi mennä jonnekkin kauempana oleviin metsiin. Lisäksi siinä voi oikeasti kohottaa tuota koiran kuntoa, kun ensimmäinen väsähtäjä en ole aina minä (eikä lonkkakaan kipeydy ylisuorittamisesta). Vaikka eipä ohjaajankaan kunnon nouseminen pahasta olisi..

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Back on Track



Nyt on meidänkin Ässällä sitten Back on Track- loimi! Moni on sitä kehunut, ja tulipa sitten meillekkin hankittua sellainen. Muutenkaan meillä ei ole oikein hyvää talviloimea ollut, kun edelliset (joista toinen kyllä liian pieni) jättävät ikävästi persuksen ja reidet kylmälle ilmalle alttiiksi. Tämä tulee siis käyttöön lähinnä ennen/jälkeen agitreenien ja odottelussa sekä kovilla pakkasilla ulkona, jolloin tarvitsee jotain lisälämpöä. Jos joku ei tiedä, mikä back on track-loimi on, tässä on lyhyt kuvaus, jonka löysin jostain nettikaupasta:

"Loimet ovat polyesteriä jonka kuituihin on lisätty keramiikkajauhetta. Keraaminen osa heijastaa kehonlämpöä takaisin infrapunan aallonpituudella. Infrapunasäteilyllä on todettu kipua lievittävä vaikutus. lämpö vähentää lihasjännityksiä ja parantaa verenkiertoa. Jännittyneet lihakset rentoutuvat ja paranemisprosessit nopeutuvat nivelissä ja lihaksissa. "

Tulee loimelle nyt tarvetta, kun ilmoitin meidät agilityn epävirallisiin kisoihin ensiviikon perjantaiksi! Jänskättää ja innostuttaa. Mietityttää kyllä, uskallanko vielä mennä, sillä kontaktit on nyt vähän vaiheessa.. Mutta mulla on kauhea into mennä, ja hyvää harjoitteluahan se on tulevaa varten? Pelataan siellä sitten vaikka varman päälle..

Hokasin vihdoin, että ei tuo koira ymmärrä yhtään mitä siltä haluan kontakteilla. Joten nyt kontaktit on teho-opettelussa kotona. Ässä on hokannut, että etutassut lämätään maahan, mutta takapuoli sillä menee missä sattuu, ei älyä sen käyttöä ollenkaan. Kun pointtina nimenomaan on se, että ne takajalat jäisivät kontaktille! Sain Miran blogista idean opettaa Ässä peruuttamaan kontaktille, jospa se sitten älyäisi takajalkojensa roolin. Jo tänä päivänä tulokset olivat lupaavia, sillä Ässä ei enää pomppinut eestaas ja haukahdellut turhautumistaan. Nyt se alkoi keskittymään ja siitä oikein näki, kuinka kaksi hernettä paukahteli päässä vauhdilla yhteen. Tätä siis lisää!

tiistai 1. marraskuuta 2011

Ässän hemmotteluloma

Olin tässä juuri viikon reissussa ulkomailla, jolloin Ässä oli hoidossa vanhempieni luona. Reissu meni kutakuinkin hyvin, ja Ässäkin oli viihtynyt hyvin vanhemmillani. Kyllä on aina mukavampi lähteä reissuun, kun tietää koiran olevan tutussa, luotettavassa ja viihtyisässä paikassa! Onhan se siellä ensimmäisen elinvuotensa kanssani asunutkin. Äidilleni sattui juuri monta yövuoroa sisältävä viikko, jolloin myös isä joutui koiraa lenkittämään. Noh, hän oli sen ottanut pyörälenkille mukaan, ja pariin otteeseen pitkälle reissullle korpeen marjaan, jossa se sai riehua irti. Kyllä Ässän kelpasi! Oli jotain jopa puhellut, jos se jäisi pidemmäksi aikaa tai jos äiti ottaisi itselleen koiran.. Oli Ässä hyvästä huolenpidosta huolimatta kuitenkin ilahtuneen oloinen, kun kotiin saavuin, ja huolestuneena kyttäsi matkalaukkuni pakkaamista ja menemisiäni. Vaikea pakata/purkaa laukkua, kun koira tunkee sinne sisään kokoajan. Tampereelle takaisinkin Ässä lähti oikein mielellään, ja Villen autosta nähdessään pisti haukkukonsertin pystyyn. Home sweet home.

Tätä mieltä Ässä oli mun matkatavaroiden pakkaamisesta, olisi vissiin halunnut mukaan.

Mulla jyllää taas kamala koirakuume. Tai ainahan se enemmän tai vähemmän, nyt vaan oikeasti harkitsenkin toisen koiran ottamista.. Mutta en kyllä tiedä, jaksaisinko aktiivisesti harrastaa useammalla koiralla, kun mielummin keskittyisin vain yhteen. Mitä nyt ehkä jotain kerran viikossa jollain kurssilla ja kotona huviksi jotain pientä. Se vaikuttaisikin sitten heti valintakriteereihin, kun Ässä saa olla mun ykkösharrastuskoira niin kauan kuin jaksaa.

Loppuun pari syksykuvaa Ässästä, joita ennen matkaa juuri räpsin.