Femma ja valkoinen mörkö

Femma vielä kasvattajan sylissä

Lauantaina haettiin meidän Femma kotiin. Kasvattajalta oli vasta yksi pentu kerennyt lähteä ennen meidän tuloa, joten saatiin vielä nähdä melkein kaikki pennelit. Kovat painimatsit oli tyypeillä taas menossa ja olivatpa ne viikossa saaneet vauhtia ja vähän kasvaneetkin. Femma sai vielä naama- ja tassutrimmin ennen lähtöä ja sitten alkoi kotimatka. Vähän surutti riistää Femma siskojen seasta riemukkaiden painien keskeltä ja emon hoivista, vaikka hyvin tuo näytti sen ottavan. Matka sujuikin
rauhallisesti nukkuessa.

Nukkumistyyli vapaa. Sinne jäi siskot pötköttämään.

Kotona vastaanottokomitea olikin sitten kaikkea muuta kuin riemukas. Viimepostauksessa tarjoamistani vaihtoehdoista Ässä valitsi "räyräy, painu pentu helkkariin täältä!". Ensin tarjottiin pyllyä haisteltavaksi, mutta pennun vilkaistessa Ässää silmiin petti Ässältä pokka. Pennuthan tunnetusti syövät vaikka rottweilereitä aamupalaksi, ei sellaista parane silmiin katsoa. Niinpä Ässä joutui viettämään illan portin takana pennun tutustuessa uuteen asuntoonsa. Kova huutokuoro alkoi aina pennun ilmestyttyä näköpiiriin ja Femmakaan ei kauhean lähelle Ässää halunnut tulla (jotain itsesuojeluvaistoa edes).

Ensimmäisen yön vietin Femman kanssa keittiön lattialla Ässän ollessa portilla erotettuna muussa asunnossa sekä makkarissa Villen kanssa. Ässä ei tuntunut kykynevän rauhoittumaan ollenkaan, vaan ramppasi pitkin yötä ympäri kämppää, piipitti ja läähätti. Kerran käytin sen ulkonakin, kun luulin ripulin iskeneen, mutta ei mitään, ylikierroksilla vain oli raukka. Femma oli koko yön paljon rauhallisempi, mitä nyt herätti kahdesti riemukkaalla naamapesulla. Muuten nukkui joko kyljessä tai naamassa kiinni. Itse en juuri saanut unta.

Femma tassutrimmissä

Seuraava päivä meni jo vähän paremmin, Ässä ei ollut enää ihan niin raivokas. Kovasti kuitenkin läähätti kokoajan ja oli selvästi stressaantunut. Ajattelin sillä olevan lihakset kipeät kaikesta jännittämisestä, joten hieroin sen kropan aamupäivällä läpi. Tämä selvästi rauhoitti Ässää ja se päästi syviä huokauksia käsittelyssä. Tämän jälkeen ilmapiiri meillä rauhoittui ja molemmat koirat nukkuivat todella pitkät ja rauhalliset päikkärit. Myös illemmalla meno oli paljon rauhaisampaa ja hieroin Ässän uudelleen Femman ollessa samassa huoneessa Villen sylissä. Sen jälkeen ne hengailivat samalla sohvallakin Femma tietysti sylissä ja Ässä oli aika ok. Välillä murisi ja päästi pieniä vouvouvou haukkuja, eli ei enää rähinää.

Yö meni myös hyvin rauhallisesti ja Femmakin nukkui niin, ettei edes pissannut yön aikana! Aamulla tyypit hengailivat samalla sängyllä ja Ässä piti etäisyyttä Femmaan. Femma kuitenkin tuumasi, että tota tyyppiä olisi ihan sikakiva päästä katsomaan ja siitä Ässä taas vähän kimpaantui. Eli rauhakseen edetään, hiljaa hyvää tulee. Nyt on taas rauha maassa ja molemmat nukkuvat.

Pennun valinta

Martta 7vk.

Heti näin alkuun: huomenna se päivä on, huomenna haetaan pentu kotiin! Iik! Uni ei taida tulla silmään tänä yönä, kun mielialat vaihtelevat suunnattomasta ilosta ja odotuksesta pelkoon, että pilaan koko mahtavan, ihanan, täydellisen pennun (pitäähän sitä vähän kohta-omaansa kehua, ennenkuin sen on täysin turmellut). Piinaava odotus alkoi jo loppukesästä ja nyt se on kovaa päätä toteutumassa!

Palataan hieman aiheessa taaksepäin viime viikonloppuun, kun kävin pentuja katsomassa. Kovasti olivat kaikki kasvaneet ja touhottivat pihallakin menemään häntä pystyssä. Femma oli edelleen vahva suosikkini, mutten halunnut olla liian ihastuksesta sokaistunut ja yritin seurailla tarkkaan muitakin pentuja. Kaikki olivat reippaita, tulivat tutustumaan eivätkä olleet moksiskaan lapsiperheenkin vieraillessa ja lasten temutessa pentujen kanssa. Moni kävi napittamassa silmiin kovasti ja lelut kiinnostivat kaikkia hurjasti ja niitä jahdattiin ja revittiin. Pentue oli yllättävän tasaisen oloinen ja kaikki olivat kovin kivoja. Miten näistä osaisi valita?

 Saara, Möhkis, Vieno ja Liisa 7 vk.

Saaraa pännii seisotuskuvat

Vaikka Femma ei ollutkaan ensimmäisenä syliini tunkemassa vaan ekana pääsin kasvattajalle jäävän Saaran ihailun kohteeksi, tuli Femmakin kohta syliin katselemaan. Jotain sykähdyttävää siinä taas oli ja löysinkin sen sylistäni useaan otteeseen. Leikittiin yhdessä lelulla ja Femma repi ihan innoissaan. Kasvattajalta lähtiessä totesin, että taitaa se tuo Femma olla, mutta mitään ei lyöty vielä lukkoon ennen pentutestiä.

Tänään sain kuulla pentutestin tulokset ja vasta testinkin kerrottua Femman olevan juuri sitä mitä halusin, jännitys helpotti. Tosin testit olivat menneet koko pentueelta varsin hyvin ja testaaja oli kehunut pentuetta tasaiseksi ja hermoiltaan hyväksi, sekä leikkisäksi ja kontaktia ottavaksi. Pentutestaaja oli opaskoirien kouluttaja Minna Leppänen, joten jotain painoa sanoille uskaltaa antaa. Kasvattaja vielä varmisti, että Femmanko nyt haluan ja homma lyötiin lukkoon. Huomenna haetaan kakara kotiin.

Pentutestin tulokset:

Osa-alueet - kaikissa arviointi 1-5:
1. pentu sylissä (rentous) 4
2. luoksetulo 3
3. kontakti 5
4. taistelu (lelulla)  5
5. alistus (pentu selälleen) 4
6. palautuminen 5
7. ääniherkkyys 4
8. käyttäytyminen pöydällä (korkea paikka, vähän liukas alusta)  2
9. seuraaminen 5
11. toimintakyky 4
12. hermorakenne 5
Lopuksi kommentti miten tavoittelee namia kädestä: Erittäin halukas saamaan namin - kaivaa. 

Yleisesti: Kiva, reipas pentu. Tarvitsee hiukan aikaa miettiäkseen uutta asiaa. Hyvät hermot.


Siinä se nyt on, Femma 7 vk:

Olen Ässälle jutellut, että huomenna se saa uuden ystävän. Ville vaan naureskeli partaansa. Saa nähdä miten Ässä reagoi, odotan mitä tahansa väliltä "rähirähi räyh, painu kotiis" - "jee kiva kaveri, puspus", joten tutustuttamiset tulee suorittaa asianmukaisesti. Hyvin todennäköisesti se on tyrmistyneen välttelevä pentua kohtaan eikä halua sitä lähelleen, mutta eiköhän se sopeudu. Loppujen lopuksi uskon sen olevan ihan tyytyväinen kaverista, kun pentu vähän kasvaa ja järkiintyy. Tai viimeistään siinä vaiheessa, kun juoksut alkaa..

Loppuun bonuksena kuva nätistä Uskosta, josta otettiin vierailulla uudet naamakuvat. Seisotuskuvat kaikista pennuista löytyy kasvattajan sivuilta, itse en jaksanut kuvakansioon laittaa kuin naamakuvat.

Pentuja katsomassa

Jos joku ei vielä tätä blogia lukiessaan ole huomannut, meille on tulossa pentu. Kasvattaja ja yhdistelmäkin on ollut jo kauan tiedossa, mutta en ole uskaltanut kummastakaan mitään tänne kirjoittaa "liian aikaisin". No, pennut ovat jo 4,5 viikkoisia, joten ehkä sen jo uskaltaa julkistaa: meidän pentu tulee Speck Line kasvattajalta I-pentueesta.

Potentiaalisen harrastuskoiran etsiminen cockereista ei ole mikään maailman helpoin homma, sillä harrastusnäyttöä ei moneltakaan löydy näyttelyitä enempää. Lisäksi itselleni terveyskin on paljon kovemmassa syynissä nyt kuin Ässää hankkiessani, joten silläkin saralta vaatimukset ovat nousseet. Halusin minimoida mahdollisuudet toisen polviongelmaisen tai muuten sairaan koiran saamiseen.

Kasvattajan etsintä lähti käyntiin loppukesästä ja muutamasta paikasta ehdin pentua kysellä ennen tähän kasvattajaan yhteyden ottamista. Kun lopulta otin yhteyttä ja tapasin kasvattajan sekä hänen koiriaan, olin myyty. Kasvattaja tuntuu arvostavan hyvin samoja asioita kuin mitä itse arvostan ja hän tuntui aidosti välittävän kasvateistaan ja niiden kuulumisista. Tykkäsin myös, kun koiria oli paljon luonnetestattu tai MH-kuvattu ja jalostuskoirilla oli aika kattavat terveystutkimukset (kuten ne polvet, joita ei moniltakaan tutkita). Kasvattejakin oli tutkittu paljon niin terveyden kuin luonteenkin puolesta.

Aluksi olin ottamassa pentua syksyllä tulevista yhdistelmistä, mutta molemmat menivät puihin. Olin haaveillut sekalinjaisesta pentueesta ja aikalailla repesin liitoksistani, kun tämä kasvattaja päättikin teettää sellaisen keväällä. Näitähän ei ole Suomessa aiemmin tehty, joten tosiaan aikamoinen sattuma. Melkein kuin kohtalo olisi puuttunut peliin tai jotain..

Niinpä 19.1 syntyi 6 blue roan tyttöä, joista yksi tulisi meille.

Kuusi potraa tyttöä. Nimilotto vasemmalta lähtien: Martta, Liisa, Vieno, Femma, Tyyne ja Saara. Kuva Maarit Mäki

Ahkerasti vaihdeltiin kasvattajan kanssa pentujen kuulumisia ja kaikki tytöistä kasvoivat kohisten. Viimein tuli kauan odotettu aika, kun pääsimme pikkumarsuja katsomaan niiden ollessa 3,5 viikkoa. Ja voi kun ne olivatkin ihania, niin reippaita ja uteliaita kaikki! Syliin piti kovasti tunkea vaikkei pystyssäkään vielä pysytty ja kaikkea piti kovasti maistella.

Hetki meni, että opin erottamaan pennut toisistaan. Kaikki kuitenkin olivat samanvärisiä tyttöjä, vain läiskät olivat eri kohdissa. Vielähän näiden luonteista ei voi mitään sanoa, mutta yksi pentu sieltä vähän niinkuin varasti sydämen. Se oli pikkuinen Femma, joka ainoana syliin kiivettyään myös nukahti siihen. Loputkin pennut sammuivat kuka minnekkin siskon tai Lissu-äidin viereen, joten siirsimme pennut aitaukseen nukkumaan ja suuntasimme alakertaan turisemaan kahvipöydän ääreen. Ennen lähtöä halusin kuitenkin vielä mennä katsomaan pentuja, jotka heräilivät torkuilta. Heti lattialle istuuduttuani pieni Femma alkoi ängetä itseään aitauksesta suoraan minua kohti. Kasvattajan nostettua se maahan, se käveli tomerasti luokseni ja kapusi suoraan syliin. Siinä se kiepsahti selälleen ja katseli minua korva suussaan, vieden täysin sydämeni. Niin luottavaisena se siinä makoili ja minua katseli. Hetken siinä oltuamme myös Liisa kiipesi syliin ja siskokset asettuivat nukkumaan vierekkäin. Oli aika vaikea lähteä kotiin ja jättää tytöt sinne nukkumaan.

Ville siinä totesi, että tuo Femma tulee meille. Itse en ole vielä moisia johtopäätöksiä tehnyt, katsotaan nyt mitä pennuista kasvaa. Mutta täytyy myöntää, että erityisellä mielenkiinnolla seuraan tämän pennun varttumista..

Joo, jos nyt niitä kuviakin kaikille pentukuumeesta jo kärsiville tai siihen kohta sairastuville. Harmiksi suurin osa kuvista ei onnistunut, mutta muutamia otoksia sain tänne teillekkin nähtäville! Jostain syystä Liisa-pentu eksyi aina onnistuneisiin kuviin, useista pennuista ei ole kuvia ollenkaan.

Vasemmalla Liisa, oikealla Femma

 Mamma-ehdokkaan syli testissä, Liisa vasemmalla Femma oikealla. Oikeassa kuvassa Liisa maistelee mamma-ehdokkaan sormia. Mahtaako kelvata?

Kaikki on olleet ainakin ruoka-aikaan kotona. Nimiarvauksia vasemmlta lähtien: Femma, Tyyne, Saara, Martta, Vieno ja Liisa

Linssilude-Liisalla on aika suloinen nassu

 Kutittaa!

 Vasemmalla alhaalla Tyyne, keskellä sydäntenmurskaaja Femma ja oikealla Martta.

Vaatekokeiluja

Mitä laittaa koiralle päälle, kun pakkasta on kunnolla ja ilman toppahousuja ei itsekkään tarkene lähteä? Ässä on ennen ulkoillut talvet pelkällä back on track loimella varustettuna kovillakin pakkasilla, mutta nyt olen pitänyt tärkeänä myös polvien lämpösuojaamista. Lisäksi lämpimänä pysyminen on ollut tärkeää, etteivät jumit ainakaan sen takia enää pahentuisi. Fleecehalaari Ässälle jo ostettiin ja fiksattiin, mutta se nyt ei pidä tuulta nimeksikään. Mikä siis neuvoksi? Tälläisiä vaatekokeiluja meillä:

 Pelkkä fleeceloimi? Viimalla ei tarkene, muuten kyllä ihan näppärä.

 

 Sadeloimi fleecen päälle tuulta pitämään: ihan ok, mutta fleecehaalarin takia jää kovin eteen jättäen alaselän ihan suojatta. Kuva: Liisa Kotilainen

 

Back on trac fleecen päälle: ainakin lämmin ja loimi peittää hyvin takaakin, mutta liikkuminen ei käykkään enää yhtä sutjakasti topattuna. Hyvä ehkä autossa ollessa ja hihnalenkeillä kovilla pakkasilla. Kuva: Liisa

 Vanha ratkaisu eli pelkkä loimi. Toimii, mutta ei suojaa täydellisesti polvia, vaikka aika alas tuleekin. Tällä hetkellä varmaan paras ratkaisu.

Tälläisiä vaatekokeiluja täällä. Ässä ei ole ollut kovin mielissään kerrospukeutumisesta, ihan liikaa turhaa pukujen kanssa räpläämistä. Back on track tuntuisi parhaalta viimaan, fleece vähän leudompaan ja molemmat johonkin automatkaan tai kylmällä tehtyyn hihnalenkkiin. Vähän olen haikaillut Ässälle nyt toppahaalariakin, koska se suojaisi polvet viimassakin. Pitää pitää silmät auki nettimarkkinoilla, jos jostain pompsahtaisi esille käytetty ja edullinen toppahaalari..

Chihutytöt ovat olleen monasti lenkkikavereinamme. Tytöillä on näppärät nätit villapaidat. Kuva Liisa-Ida

Naava esittelee hienoa villapaitaansa

Jääkin kesti pikkukoirat jo mainiosti. Hilla tähyilee muiden menoa parhaasta paikasta: oman ihmisen selästä.

Pentu-uutisiakin pitkästä aikaa! Kauan odotettu pentue on syntynyt, ilman ainuttakaan urosta. Näin ollen näyttääkin nyt vahvasti siltä, että meidän seuraava perheenjäsenemme on narttu (jipii, sanoo Ässä). Vielä vain pidetään peukut pystyssä, että kaikki menee suunnitelmien mukaan ja pennut kasvavat terveiksi ja vahvoiksi koiranaluiksi! Piinaava odotusaika alkoi (tai jatkuu entistä piinaavampana) siis täälläkin.

Pentusuunnitelmat siirtyy

Niin siinä vain kävi, että vaikka neljä tulevaa pentuetta oli tähtäimessä jäin ilman pentua. Yhdestä ainoasta syntyneestä pentueesta kaikki olivat jo valmiiksi varattuja, kaksi narttua jäi tyhjäksi ja yhden juoksut menivät ohi. Hyvää tuuria vai mitä? Hieman se tietysi harmittaa, kun nyt vihdoin haluaisi pennun ja sitä ei vielä sitten saakkaan. Rahat oli säästetty ja aikaa opiskelujen takia olisi pennun kanssa touhuta enemmän kuin tarpeeksi. Mutta minkäs teet.

 Ainakin tämä syksy joudutaan olemaan vielä ilman pentua

Onneksi kevääksi on taas tulossa vallan mielenkiintoisia pentueita, joten innolla suuntaan katseet tulevaan! Alustavasti olen katsellut ainakin neljän nartun pentusuunnitelmia sillä silmällä, toivottavasti jostain tärppää ja meille sopiva pentu löytyisi.Ehtiipähän keskittyä vielä talven täysillä Ässän kanssa harrasteluun, ties mitä tässä vielä keksiikään.

Naskalihammasta odotellessa

Pentukuumetta

Kai se on pakko täällä bloginkin puolella vihdoin myöntää, että pentukuume jäytää hirmuisella voimalla sisuskaluja. Tilanne ei toki ole mikään uusi, jo ennen reissua keväällä tuli sellainen olo, että nyt sen oman pennun aika vihdoin olisi. Kun olo ei reissun jälkeenkään helpottanut ja töissäkäydessä tuli entistä enemmän sellainen olo, että toinen koira tähän talouteen kuitenkin mahtuisi, on pennun hankinta jo pentueiden katselu/odottelu-asteella.

tuitui! Ässävauva

Alun perinhän tarve toiseen koiraan heräili jo 2011 syksyllä, jolloin meillä oli kokeilussakin eräs vanhempi koiranarttu. Koirien yhteiselo näytti kuitenkin sen verran ikävältä, että päätin hetkeksi Ässän olevan ainoa koira elämänsä loppuun asti. Keväällä 2012 virkosi kuitenkin ajatus toisesta koirasta, tällä kertaa pennusta, joka tottuisi pienestä pitäen Ässään ja Ässä siihen. Ässäkin on tässä matkan varrella osoittanut kaikessa epävarmuudessaankin tykkäävänsä hirmuisesti kivoista koirakavereista ja kyselyjen ja selvitysten perusteella pahemmatkin koirat ovat pennun sulatteneet ilman mukinoita. Miksei siis Ässäkin?

Tästä alkoi hirmuinen rotu-pohdinta, joka ei tuntunut saavan loppua sitten millään. Koiran tuli muistuttaa monellakin tavalla parasta tuntemaani koiraa eli Ässää (oma koira paras koira jne.. joo-o.), mutta cockerista en uskonut löytäväni enää toista samanlaista. Lisäksi olin huomannut, että turkkirotu ei ehkä olisi paras vaihtoehto minulle. Innostuttuani agilitystä halusin lisäksi koiran, jolla olisi mahdollisimman hyvä ominaisuudet tätä lajia ajatellen.

Keväällä 2012 tutustuin mahtavaan rotuun Kooikerhondjeen monenkin yksilön verran ja olin jo lähes varma tälläisen pennun meille muuttavan. Lupaavia pentueitakin oli tiedossa. Jokin kuitenkin tökki, ja stressatessani kesätöissä olin varma, etten jaksaisi kuitenkaan kahta aktiivista koiraa ainakaan vielä. Niimpä päätin luopua koiran hankinnasta taas jälleen hetkeksi.

Kesä menikin töissä ajattelematta asiaa sen kummemmin, mutta koulun alkaessa toive toisesta koirasta nosti jälleen päätään. Syksy olikin yhtä seilaamista ja huopaamista, vuroin en halunnut mitään muuta kuin koikkerin ja vuoroin en halunnut toista koiraa ollenkaan. Luonnollisesti en pentua ottanut tällaisessä epävarmuudessa velloessani. Myös shetlanninlammaskoira tuli syksyllä vahvasti mukaan rotupohdintoihin, koska se tuntui jotenkin koikkeria helpommalta ja kuitenkin yhtä pätevältä harrastuskoirasta. Paperilla rotu tuntui juuri täydelliseltä, mutta yksikään näkemäni yksilö ei sykähdyttänyt kuitenkaan. Lopulta päätin, etten ota kumpaakaan rotua. Syy oli yksinkertaisesti se, että se ei tuntunut oikealta, eli joku kuitenkin hannasi aina vastaan.

Sitten tulikin jo alussa mainitsemani kevät ja tuli tunne: "nyt olisi aika". Reissun jälkeen alkukesästä päätin, että tähän taloon todella tulee nyt pentu. Viimeinen opiskeluvuosi starttaa syksyllä ja tämä opiskeluvuosi olisi mielestäni otollisinta aikaa pennun ottamiseen. Rotu vain ei ollut edelleenkään selvä.. Kirosin suuresti itseäni, miksen vain voisi ottaa shelttiä tai koikkeria, mutta ei. Myös springerspanieleita katselin tässä vaiheessa sillä silmällä, vaikka niin isoa koiraa en halunnutkaan. Päätös oli kuitenkin tehtävä, jos sen koiran joskus halusi..

Lopulta päätös kirkastui ihan yllättäen nähdessäni erään hyvän pentueilmoituksen - cockerspanieleiden pentulistalla! Jostain syystä haluan sittenkin cockerin, vaikka niillä on paljon turkkia ja vaikka ne eivät ole mitään agilitytykkejä. En kuitenkaan voi olla rakastamatta tuota Ässässä niin tyypillistä hömelöä, herkkää ja kuitenkin itsepäistä, huumorintajuistakin, sosiaalista (vaikka koirasosiaalisuus ei aina Ässän kanssa toteudukkaan), kekseliästä ja avointa luonnetta niitä harrastusominaisuuksia kuitenkaan unohtamatta..

Tietenkin pennun suhteen on oltava kovat kriteerit, kun harrastuskoira on etsinnässä (niinkuin muissakin roduissa). Silti mietin välillä, olenko ihan pöljä ottaessani taas cockerin, kun "potentiaalisempiakin" rotuja olisi mielin määrin. Tärkeintä lienee kuitenkin koiran (itseä miellyttävä) luonne ja terveys, harrastukset tulevat sen jälkeen. Onneksi cockerien kasvattajissakin on olemassa ihmisiä, jotka panostavat luonteeseen, terveyteen ja harrastusominaisuuksiin enemmän kuin ulkonäköön, joten mahdollisuus saada "toinen Ässä" on olemassa.

Eihän tämä poissulje sitä, että tulevaisuudessa otan ihan muun rotuisia koiria. Pk-hommat kuitenkin kiinnostavat myös, niin ehkä joskus hankin siihen soveltuvan koiran. Onneksi on monta rotua, niin löytyy monenlaiseen menoon sopivia. Tähän tekstiin piti nyt purkaa ajatuksia, jotka ovat pitkän aikaa muhineet päässä. Pennun hankinta on kuitenkin hyvin pitkä prosessi, ja nythän se oikeastaan vasta alkaa, kun rotu on päätetty. Pentueista sitten lisää ajallaan..