Herra Pässinpää jo 9 vuotta!

Maailman paras Ässä täytti vappuna jälleen yhden vuoden lisää, eli on nyt jo yhdeksän vuotta. Sopivasti tuli kesätrimmi viikonloppuna tehtyä, joten ei kun keväiseen maastoon synttärikuvia ottamaan! Pässi on muuten Ässän hellittelynimi, vaikka ei ehkä siltä ihan kuulostakkaan.

Nyt kun Ässä pienen tauon jälkeen tuli hetkeksi tänne, rakastuin siihen taas uudelleen. Siinä on jo iän mukana tuomaa rauhallisuutta ja järkeä, vaikka varsin eloisa ja pentumainenkin osaa edelleen olla. Siinä missä Femma on hyvin aktiivinen ja aina valmiina toimiin miettii Ässä kahdesti, missä vaiheessa jaksaa aamulla nousta pedistä. Sekin on kuitenkin aina häntä tötteröllä menossa, kun on jotain kivaa luvassa. Autoilu on parasta, koska silloin pääsee aina jonnekkin uuteen paikkaan!

Vointikin on ollut mainio. Huulet ovat leikkauksen jälkeen olleet oireettomat ja liikkuminen maistuu. Pissavaivat ovat pysyneet kurissa Ässän syödessä nyt osittain urinary-ruokaa ja osittain  vanhaa hyväksi havaittua nappulaa. Käytin Ässän myös fyssarissa, jossa todettiin taas alaselän olevan tosi kireä. Ässän kävelytyylillä kipeytymistä tapahtuu väkisinkin, joten hoitoon on hyvä tasaisin väliajoin hakeutua. Alaselkä saatiin onneksi hyvin auki.

9v. iässä on vihdoin hyvä oppia viilentymään menemällä kuraojaan makaanaan

Ässä kävi Femman kanssa katsastamassa Rajasaaren koirapuiston, kivaa oli!

Femmakin pääsi kesätrimmiin tulevien näyttelyiden takia, joten päätin siitäkin napsaista samalla pari keväistä kuvaa. Siinä missä Ässä leppoisasti käyskenteli, oli Femmalle heti täysi meno päällä. Ilme varmaan kertoo kaiken oleellisen Femman kuvaussessiosta: kivaa oli!

Eletään tää kesä kerran vaan

Nyt saa kesä tulla! Vihdoin alkaa aikaa löytyä kaikelle ylimääräiselle, kuten blogin päivittelylle. Parin kuukauden tauon jälkeen on taas ihana suunnitella treenejä ja muita kivoja menoja Femman (ja ehkä vähän Ässänkin) päänmenoksi. Femma on kärsivällisesti jaksanut toimittaa seurasylikoiran virkaa, mutta ensimmäisissä agilitytreeneissä aikoihin siltä pääsi pienet jahtihaukut radan tynkää tehdessä. On tainnut vähän patoumaa kertyä.

Kesällä jatketaan treenaamista edelleen koiratanssin parissa, mutta myös agilityn ryhmäpaikka napattiin kesäksi. Ekat treenit takana ja Femma oli tosiaan aika liekeissä. Treenit sujuivat yllättävän hyvin siihen nähden, että ohjaajalla oli kaksi vasenta jalkaa. Huomasin myös, ettei juostessa kannata jäädä ihailemaan hienosti menevää koiraansa - siinä jää aika auttamatta jälkeen. Vauhtia siis on himppasen enemmän, kuin Ässällä.

Lisäksi ohjelmistossa olisi käydä leikkimässä mejäkoiraa muutamissa kokeissa ja tietty ihan treenatakkin (Ässäkin pääsee!). Joku tokokurssi olisi hauska käydä, mutta katsotaan jaksetaanko. Onhan tässä jo ohjelmaa ja uidakkin pitäisi ehtiä. Näytelmissäkin oli tarkoitus käydä, mutta Femman turkki ei ole vieläkään toipunut talvella tekemästäni trimmauksesta, joten se saa odotella syksyyn.

Trimmauksesta puheen ollen, Femman pikkuinen turkki pääsi taas kasvattajan trimmikäsittelyyn. Samalla sain hieman opastusta, kuinka ja mistä kohdin sitä turkkia oikeasti kuuluisi ohennella. Ihan hyödyllinen oppitunti, sanoisinko. Nyt tosin pitäisi pitää siitä näpit irti syksyyn asti, että ihan oikeasti päästäisiin näyttelykehiin asti. Hienot hapsut kasvattaja sai kuorittua minun trimmini jäljiltä, vaikka kaljuun päähän on taas totuttelua.

Ohessa Femman päästä ennen ja jälkeen kuvat. Vasemmalla olevat ennen, oikealla jälkeen.

Agilityä ja muutakin elämään ajatellen varasin Femmalle vihdoin ajan luustokuviin kesäkuun puoleen väliin. Kaksi siskoa on jo kuvattu ja niillä polvet ja lonkat oli hyvät. Toivottavasti myös meidän neidillä. Huomenna auton nokka suunnataan aamusta Ruovedelle päin metsästyskoulutukseen. On se vaan siistiä päästä taas tekemään koirankin kanssa kaikkea kivaa!

Femman ilme, kun kerroin meidän kesän suunnitelmista.

Karvanlähtöaika

Kevät on koirien karvanlähtöaikaa myös meillä, vaikka Ässän karvanlähtö olikin ulkoistettu trimmerille. Näin ollen meidän karvaturilaasta kuoriutui jälleen sulokas nakupetteri tikkukoipineen. Vihdoinkin teroitetulla trimmerin terällä oli mukava ajella kutiseva, kuiva ja likaa imevä hamppukarva pois, vaikka ei tuo trimmeri nytkään tunnu täysin purevan Ässän karvaan. Uusi cockeri-turkille paremmin sopiva trimmeri onkin ostoslistalla sitten joskus, kun ollaan rahallisesti selvitty muista menoeristä eli Ässän seuraavasta polvileikkauksesta. Ässä tuntuu tyytyväiseltä uudessa pikkuturkissaann ja jopa nojasi trimmeriin kutiavia korvia ajellessa. Muutenhan trimmaus ei mitään herkkua Ässälle ole, vaikka antaakin sen nykyään aika kiltisti tehdä.

 

Opiskelijan trimmipöydäksi kelpaa vaikka ruokapöytä. Ässä näyttää valaalta vasemmassa kuvassa ja onhan sille ylimääräistä leikkauksen myötä tullutkin..

Olen silmäillyt Femman turkkia odotellen vinkkejä kasvavista hapsuista ja kyllä se jostain kohtaa näyttää jo aavistuksen hapsottavan. Salaa toivoisin turkin jäävän ihan minimaaliseksi, vaikka sellaisella ei näyttelyihin olisikaan asiaa. Vaan eiköhän se kasva ihan cockeriturkiksi. Pakollisten näyttelykinkereiden jälkeen Femmakin saa varmaan turkin mallia helppo ja huoleton, katsotaan millaista pituutta se sitten tarkoittaa aikanaan.

Ohessa muuten kuva, mistä näkee hyvin tuon Femman hauskan laikkuselän, kolme jonossa. Vaikka viimeksi uskottelin itselleni, että ei Femma niin tumma roan ole niin onhan se, ja tummenee iän myötä edelleen. Vaan hauskaahan se on, kun koirat on eri sävyä.

Ässän polvellekkin kuuluu hyvää ja tästä päivästä lähtien saadaan tehdä jo 30 minuutin lenkkejä. Kuntoutuminen tuntuu sujuvan nyt jotenkin mukavammin, kun neljän pikkulenkin sijaan voi tehdä kaksi pidempää ja yhden lyhyemmän, alkaa muistuttamaan enemmän normaalia arkea. Trimmauksen jälkeen polvia on jo vaikea erottaa toisistaan, kun molemmissa on yhtä pitkät karvat ja liikkeetkin ovat jo aika hyvät. Keskiviikon treeneissä tosin innostuttiin vähän liikaakin Ässän hyvin sujuneesta parenemisesta ja inspiroiduin leikittämään sitä pikkuisen lelulla. Illalla se olikin tosi ärhäkkänä pennulle, joten annoin sille kipulääkettä ja seuraavana päivänä olo oli taas normaali. Vielä siis pitää olla tarkkana jalan kanssa, ettei tule ylirasituksia.

Ylirasitusten välttelyä

Talviturkki

Näin rapakeleillä on ikävä pikkupakkasia ja kuuraa, sitä ettei koiraa tarvitsisi pestä jokaisen ulkoilutuksen jälkeen. Vaan minkäs syksylle voi, ei auta kuin kärsivällisesti odottaa pakkasia.  Samalla voi katsella Salon viikonloppureissulla otettuja kuvia parin viikon takaa, kun pakkasta oli ja paikoin kasvit aivan kuurassa..

 

 

Onneksi syksyn rapakelejä vastaan on toinenkin keino, joka ei vaadi pakkasten odottelua. Nimittäin sen rapaa sisään kantavan turkin ajelu! Näin talvea vasten ei ole ehkä fiksuinta vetää koiraa ihan nakuksi ja olenkin nyt pukenut Ässää tarkemmin ettei jäädy. Ajattelin kuitenkin turkin alasajon olevan tässä kohtaa fiksumpaa kuin talvella. Nyt taas pärjää hyvän aikaa vain uusilla tassusaksilla suoritettavilla siistimisillä. Ajojälki ei tällä(kään) kertaa ollut kovin kaunista, joista oman osansa aiheutti tylsynyt trimmerin terä, joka onkin seuraavana ostoslistalla. Vaan äkkiäkös se turkki taas kasvaa peittämään vaaleanpunertavaa vatsaa ja kapisen näköistä päälakea (joka ei onneksi kuvista erotu). Eipä ole juurikaan tarvinnut pestä koiraa lenkkien jälkeen!
 
Joten niin Ässä muuttui karvakasasta..

..nakupetteriksi!

Näin turkkirotuisen omistajana ja seuraavaa samanrotuista havitellessani ei ehkä kannattaisi sanoa näin, mutta mielestäni Ässä on kauneimmillaan turkki tällaisena lyhyenä. On mukavaa, kun koiran siluetti erottuu kunnolla karvan sitä peittämättä ja esim. vatsalinja näkyy. Ässän turkki ei koskaan tosin ole ollut kovin pitkä, eikä leikatun koiran hamppuinen turkki kauniilta näytäkkään pidempänä. Silti en ole ikinä pitänyt kovin pitkäkarvaisista koirista ja monilla cockereilla on omaan makuuni ihan liikaa turkkia. Tykkään kyllä hapsullisista koirista, mutta kohtuus kaikessa.