Femman ekat viralliset aksakisat

Kisadebyyttimme oli 10.3 Sipoossa JAU:n kisoissa. Näin jälkeenpäin todettuna kisoihin tuli mentyä liian aikaisin, mutta hauskaa oli siitä huolimatta ja oli ihan hyvä (ja opettavainen!) kokemus meille kummallekin. Femman kepit eivät vaan olleet vielä tarpeeksi vahvalla pohjalla ja ottivat kovasti takapakkia möllikisoissa, mikä näkyi myös varsinaisilla kisaradoilla. Muuten Femman meno radalla oli kivan oloista ja sen  kanssa oli kivaa juosta.

Rykäistiin siis heti ensimmäisiin kisoihin kolme rataa: kaksi agirataa ja lopuksi hypäri.

Keinu oli jännä ekalla radalla, se on nyt välillä Femmaa vähän jännitellyt. Keppeihin homma kuitenkin kaatui. Olin itse radalla hämmästynyt, kun Femma ei edes lähtenyt pujottelemaan. Tilanne oli kuitenkin liian vaikea sille: meillä ei ollut vielä riittävää rutiinia ja takana oli epäonnistumisia kepeille ja kisatilanne siihen päälle. Loppuradasta huomaa, että minulla meni pasmat sekaisin, mutta huideltiin rata loppuun kuitenkin.

Ennen toista rataa käytiin lämppäalueella tekemään pari onnistunutta toistoa kepeillä. Päätin, että jos Femma ei lähde pujottelemaan radalla jatkamme radan loppuun normaalisti ilman keppejä.

Tässä Femma lähti niin hienosti pujottelemaan keppejä (vaikkakin väärästä välistä), että uskalsin pyytää siltä uusintasuorituksen kehujen kera, ja sehän teki hienosti! Tältä radalta saatiin -5 pistettä keppivirheestä ja sijoituttiin toisiksi!

Vikalla radalla olin itse jo kohtalaisen väsynyt. Vauhdikas hypäri ei ihan istunut tähän mielentilaan ja olinkin auttamatta myöhässä ohjauksissa, joten hyllytettiin rata ja juostiin siitä suoraan maaliin. Mutta ne kepit(!!) oli nyt tosi hienot, niistä jäi tosi hyvä mieli.

Kisojen jälkeen otettiin treeneissä taas reilusti takapakkia keppien kanssa, että saisin Femmalle takaisin varmasti sen ihanan draivin ja luottamuksen kepeille, mikä näkyy hypäriradallakin. Toistot on pidetty minimissä, epäonnistumisia on vältetty ja kepeiltä on aina saanut jonkun superpalkan, minkä myötä kepit ovat menneet hienosti taas eteenpäin. Haetaan nyt kevään aikana lisää varmuuttaa keppien suoritukseen radalla, jotta päästäisiin kesällä taas kisailemaan.

Tätä kirjoitellessamme ajelemme juuri pohjoisen lomalta kotia kohden. Koirat nauttivat täysin rinnoin mökkielämästä ja Femma pääsi kokeilemaan vetohiihtoakin. Vetohiihto oli sen mielestä aivan superjuttu, tottakai kun täysiä pääsee! Pitkät hankalat automatkat saavat toki miettimään, pitäisikö seuraavalla pohjoisen lomalla harkita Femmalle hoitopaikan hankkimista, vaikka Femma "toipuukin" automatkoista aina onneksi kohtuu vaivattomasti ja nopeasti.

Kuvan nurkasta voi bongata retki-Ässän pienen karhunkierroksen koskinähtävyyttä ihmettelemässä

Nuuksion kansallispuistossa

Femma kirittää porukkaa

Tänään oltiin Femman kanssa ensimmäistä kertaa Nuuksion kansallispuistossa. Jo parkkipaikkoja kohti ajaessa maisema muuttui kauniiksi syksyiseksi lehtimetsäksi korkeusvaihteluineen, eikä varsinainen reittikään tuottanut pettymystä.

Kuvittelimme perjantai-aamupäivän olevan rauhallista ulkoiluaikaa, mutta parkkipaikka olikin tupaten täynnä (laskin ainakin 7 bussia) eri-ikäisiä koululaisia ja muita retkeilijöitä. Liikkeelle lähtiessä valikoimme puolivahingossa reitiksi 7,2 kilometrin mittaisen Korpikierroksen, ja aika pian lähimpien eväspaikkojen taaksejäädessä poluilla sai kulkea rauhassa. Alunperin tarkoitus oli kulkea lyhyempi reitti, mutta maisemat veivät mukanaan.

Parasta reitillä oli Korpikierroksen varrella ollut Holma-Saarijärven tulehtekopaikka, joka oli tehty saareen. Saareen pääsi näppärästi pientä puusiltaa pitkin, ja vesi oli järvellä järjettömän kirkasta ja levätöntä. Reitin aikana sääkin oli muuttunut aamun sumuisesta päivän kirkkaaksi auringonpaisteeksi, joten mikäs siellä oli nuotiolla istuskella. Yhteensä reissussa vietettiin rapiat viisi tuntia.

"Mun takana on joku suohirviö"

Hammastikku huulessa (oikealla puolella on Femman super-keskittynyt ilme)

Makkaraakin paistettiin. Pieni suomyyrä sai fleece-loimen päällensä, koska oli tietysti lutrannut itsensä läpimäräksi. Takana näkyy saaressa olleita telttailijoita.

Taukopaikalla pääsi pelaamaan pallolla

..ja olemaan kuvattavana

Matkalla parkkipaikalle polulla tuli vastaan vaskitsa. Enpä ole ennen moistakaan nähnyt!

On siis kevät

Tämän päättelin ihan itse alhaalla olevan kuvan kertomasta tilanteesta. Mutauintikausi avattu, terveisin Femma!

Kevät tulee ja tuo mukanaan uusia tuuli. Ihanan kouluttajan vetämät aksailut loppuivat ja kesän agility-hommat ovat täysin auki. Paikkakunnan vaihdos kesken kesäkauden hankaloittaa kovasti vakituiseen ryhmään menemistä, joten kesän harrastelut saattaa koostua vallan muista lajeista. Ennen kesämuuttoa ehditään onneksi vielä käydä täällä pk-seudulla yksi viiden kerran rally-kurssi ja osallistumaan koiratanssin möllikisoihin. Josko kesällä ehtisi taas harrastella sitä mejääkin?

Viimeisin agilitykerta suijui kuitenkin hieman huolestuttavissa merkeissä. Femma muuttui radalla parin ekan vedon jälkeen innottomaksi ja alkoi väistellä esteitä. Olimme olleet edeltävänä päivänä aksaamassa ja silloin homma rullasi vallan mainiosti. Varasin sille välittömästi fyssariajan vapun jälkeiselle viikolle Jenni Laaksoselle eläinklinikka Askeleeseen, jossa ei ollakaan ennen käyty. Femmalle radalla himmailu ei ole mitenkään tyypillistä, joten haluan heti tsekata tilanteen.

Aksailun jälkeisenä päivänä juoksentelu metsässä oli ehkä hieman tavallista maltillisempaa, mutta sen jälkeen liikkuminen on ollut aivan entisenlaista. En ole myöskään huomannut mitään selviä poikkeamia liikkeessä.



Pääsiäislomalla käytiin nopeasti Mikkelissä, jossa oli vielä järvessä jäät. Kauheasti niillä ei kuitenkaan uskaltanut seikkailla, kun kevätaurinko porotti taivaalta.

Kohta 9 v. ja silti pitäisi vaan riekkua

Pääsiäisenä hengattiin porukalla Salossa, jossa käytiin katsastamassa Paimion luontopolku. Luontopolku oli kivan vaihteleva, oli suota ja kivikkoa ja lintutornikin.

Retkellä piti myös ottaa koirista muutamat poseerauskuvat. Yritin ensin laittaa molemmat puun taakse ja etutassut puun rungolle nätisti. Ässä halusi kuitenkin mielummin istua ja Femma ei malttanut olla kiipeämättä puuhun tähystämään. On ainakin koirien näköinen poseerauskuva, heh.

Väsyneet retkeilijät

Super-Ässä

Ässä on edelleen viettänyt tyytyväisenä "eläkepäiviään" vanhemmillani. Kuuleman mukaan päiviin on kuulunut paljon marjareissuja ja muutakin metsässä menoa. Välillä on vietetty rennompia lepopäiviä isän kanssa äitini potiessa työkiireitä. Lähes päivittäin saan siitä kuvia metsämaisemissa lenkkeillessä ja säkkituolissa rötköttäessä. Viikonloppuna käytiin Femman kanssa visiitillä katsomassa, miltä arki näyttää entisen polvivaivaisen ja nykyisen ilmeisesti innokkaan metsäreissarin kanssa.

Vanhemmilleni saapuessani kävin heti ensimmäisenä Ässän läpi hieroen ja kokeillen venytysten sujuvuutta. Välillä pitkienkin metsälenkkien takia pelkäsin sen olevan salaa aivan jökkiytynyt. Yllättäen venyttelyt sujuivat suhteellisen hyvin ja Ässä muutenkin oli iloisen ja pirteän oloinen. Olen potenut välillä huonoa omaatuntoa, kun en ole jatkuvasti seuraamassa Ässän vointia ja venyttelemässä ja hieroskelemassa sitä. Oli huojentavaa huomata, että kyllä ne muutkin osaa (kiitos Äiti!) ja Ässä oli ihanan hyvässä kunnossa.

Viikonlopun aikana testailtiin Ässän kuntoa mm. kolmen tunnin marjareissulla suolla. Upottava maasto oli raskas ja kaiken lisäksi siellä oli vielä vähän märkää ja vilpoistakin. No, ainakin marjastuksessa Ässä sai liikkua juuri niin paljon kuin sitä huvitti, ja kyllähän se liikkuikin pitäen tuttuun tapaan huolta, etteivät lauman jäsenet eksy toisistaan. En lähtisi sitä roudaamaan tuollaisille reissuille mitenkään säännöllisesti ja meilläkin reissun aika triplaantui aiotusta (hups), mutta illan kankeutta lukuunottamatta Ässä selvisi reissusta hienosti. Enpä olisi puoltakaan vuotta sitten uskonut, että tällainen olisi vielä mahdollista! Hieno pieni Super-Ässä.

Saloon kotiuduttuani sain kuitenkin muistella, millaista onkaan elellä Ässän kanssa, kun eläinlääkärikäyntejä tulee vähintään parin kuukauden välein. Femman kanssa ei ole pahemmin tarvinnut lääkärissä rampata (kopkop), joten ei ole moisesta huvista tarvinnut hetkeen nautiskella. Onneksi kyseessä oli ilmeisesti "vain" roska silmässä ja Ässä sai mukaansa silmätippakuurin. Helpolla selvittiin.

Femmalle oli pieni järkytys jakaa omistajansa taas toisen kanssa. Kuin huomaamatta se pieni hölmöläinen onkin hitsautunut entisestään minuun kiinni Helsingissä keskenämme asuessamme. Onneksi ovat sen verran helppoja spanielimaisia myötäeläjiä, ettei jakamisen vaikeudesta tarvinnut edes keskustella. Femma tyytyikin seuraamaan hellittelyhetkiä vierestä niiin surkeana, vaikka sai toki myös osansa. Reissu siis sujui hyvin ja Ässä oli riemuissaan Femmaseurasta ja lisärapsuista, ja Femma puolestaan pitkistä metsäretkistä.

Utsjoki ja Pohjois-Norja

Ja niin me lähdettiin reissuun. Matka alkoi maanantaina illalla juna-asemalta, jossa hypättiin Femman kanssa yöjunaan. Oma hytti olisi ollut turkasen kallis, joten hyödynnettiin VR:n tarjousta istumapaikoista ja matkustettiin 28 eurolla (+5e lemmikkimaksu) Rovaniemelle asti. Yö sujui ihan leppoisasti Femman nukkuessa häkissään ja minun pötköttäessä kolmella penkillä. Tiistaina matka jatkui bussilla Kaamakselle, josta kaverini haki meidät Utsjoelle tunnin automatkan päästä. Perillä oltiin niin ajoissa, että ehdittiin vielä iltalenkillekin pimenevään tunturiin.

Varoitus: tämä teksti on kilometrin mittainen ja täytetty noin miljoonalla kuvalla. Osa kuvista Tanjan ottamia. Lisää kuvia löytyy täältä.

Utsjoki-city pilkistää ja silta Norjaan. Tenojoen toisella puolella kaikki on Norjaa.

Matkalla tunturiin

Femmalla ja Kidellä oli heti alusta asti meno päällä. Chihutytöt Naava ja varsinkaan Hilla eivät oikein arvostaneet kakaroiden menoa, vaikka loppulomasta taisivat jo tottua painimölinään. Onneksi pennut osasivat myös rauhoittua toistensa seurassa, joten ihan jatkuvaa painiruljanssia ei tarvinnut isompien kestää. Viikon aikana painimatseissa nähtiin mm. spanielin päälläistuntaa, taklauksia, kuperkeikka-hämäyksiä, vaanintaa, tarkkoja lappukorviin tähdättyjä hyökkäyksiä sekä piraijamaista sokkona napsivaa hammastelua. Siinä missä spanieli vaan ajattelematta hyökkää ja napsii hampailla ympäriinsä, pohti tämä pieni paimenpirulainen selvästi erilaisia taktiikoita lappukorvien menoksi. Ja kehittyikin viikon aikana siinä aika hyväksi pakottaen Femmankin miettimään omia liikkeitään. Ei käynyt aika tylsäksi näitä seuratessa.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä eli keskiviikkona lähdettiin kaverin "takapihalla" avautuvaan tunturiin tutustumaan Utsjoen maastoon. Aika komeaa oli. Femma oli riemuissaan, kun oli tilaa juosta ja lampia pulikoida. Päälle parituntisen lenkin aikana se ei juuri tainnut pysähtyä. Porojakin nähtiin etäältä.

 Kaukana näkyy Norjan lumihuippuiset vuoret

 

Femma oli erityisen kateellinen näistä uima-altaista

Tuuli pöllyttää pienen söpön bortsun suureksi karjalankarhukoiraksi

Torstaina tehtiin useampikin retki, josta toinen suuntautui hyvin tuulisen Ailikas-tunturin laelle, joka on aivan Utsjoen vieressä. Tuuli ei ollut edes pahimmillaan, vaikka siihen pystyi melkein nojaamaan kaatumatta. Poroerotukset ovat kuulemma juuri aluillaan, joten poroja ei enää näkynyt. Illemmalla tehtiin vielä reissu Tenojoen varteen, mutta se jäi kokonaan kuvaamatta.

Tuuli vie turkin ja korvat mennessään.

Vaivaiskoivua ja variksenmarjaa riitti

 

Etsi kuvasta spanieli. Femma lempipuuhassaan, ei haitannut tuuli tai kylmä.

Onnellinen rypenyt spanielin turjake.

Sitten alkoikin homma mennä jännäksi, nimittäin torstai-iltana joukkomme kasvoi kahdella ihmisellä ja yhdellä kiinanharjakoiralla. Femma oli innoissaan uusista ihmisistä ja Nele-koirasta, mutta Nele piittasi pennuista tasan yhtä paljon kuin Hilla ja Naava. Femma osasi onneksi hienosti mennä lauman jatkona, vaikka ei suurta suosiota saanut kuin Kideltä. Onni on omistaa sosiaalinen koira, Ässän jälkeen sitä osaa arvostaa. Perjantaina retkeiltiin jälleen lähituntureissa auringon paisteessa.

 Matkalla tunturiin

Toinen siisti, toinen turjake, nättejä molemmat

Urpo ja Turpo taas vauhdissa Ailikaalla, Naava toimii poliisina

 Koko konkkaronkka

 

Tanja sai napattua Femmasta ja Nelestä näinkin hyvän pönötyskuvan.

  Maisemat Ailikkaalta oli aika mukavat, Nele poseeraa ilta-auringossa. Tanjan ottama.

Lauantaina päästiin itse asiaan ja suunnattiin nokka kohti Norjaa. Utsjoellakin riitti katseltavaa ja upeita maisemia, mutta naapurimaakin oli nähtävä. Lauantaina tähtäimessä oli Hamninbergin hylätty kalastajakylä (jonka asuntoja ihmiset nykyisin pitävät ilmeisesti mökkeinä) ja missä sijaitsee myös Euroopan koillisin kohta. Välipysähdykset tehtiin Suomen puolella Nuorgamissa sekä Norjassa Mortensnesissä ja Vesisaaressa eli Vadsøssa.

 Nuorgamissa pysähdyttiin tunturiin ulkoiluttamaan koiria. Kuvassa tunturikoivuja.

 Mortensnesissä. Keskellä uhrikivi, jolle entisaikain saamelaiset uhrasivat kalaöljyä hyvän kalaonnen saamiseksi. Paikalla oli myös iänaikaisten kotien kivikehiä ja muuta vastaavaa. Tanjan ottama.

Hamninbergin kalastajakylästä

 

 

Majakkaa oli päästävä katsomaan!

  Kohta perillä!

Karua rantaa

Aurinko laski, ennenkuin ehdittii kiivetä näiden yli takaisin autolle. Onneksi oli hyvät lamput.

Tämä reissu loppui autolle päästyämme öiseen piknikkiin ja biitsillä kävelyyn kuun valossa. Kuva Tanjan ottama.

Sunnuntaina oli toinen reissupäivä ja tarkoituksena ottaa vähän rennommin, sillä lauantainen kotiinpääsy venähti myöhään. Koirat (tai ainakin pennut) alkoivat olla aika naatteja kaikesta reissaamisesta, painimisesta ja ulkoilusta. Tällä reissulla oli tarkoitus yleisesti kierrellä vähän toisella puolella Pohjois-Norjaa kätköjä hakien (taas yksi harrastus lisää, tällä reissulla opin geokätköilemään) ja päättää päivä Langnesiin. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Norjan puolella tunturissa, jossa Femma alkoi ikäväksi ontumaan toista etujalkaansa. Sen osalta ulkoilut siis loppuivat siihen, mikä ei välttämättä ollut yhtään paha asia. Tassussa ei mitään näkynyt, liekö siis ollut täräyttänyt jalkansa kiipeillessä, juostessa rinteillä tai painiessa.

Femma Norjan tuntureilla

 Aikuisilla oli omat juttunsa, ne menivät kauniisti porukassa pentujen pööpöillessä omiaan.

 Hyvä kuvaus meidän porukasta: Kidellä on joku keppijuttu, Femma liitää nenä maassa kauheaa vauhtia, Hilla ja Naava ovat omistajansa lähellä ja Nele poseeraa iloisena kameralle. Kuva Tanjan ottama.

 Joko otit kuvan, että sais namia?

Lopulta saavuttiin Lagnesiin ja päivä alkoi olla taas lopuillaan.

 Sieltä löytyi jotain toisen maailmansodan aikaisia raunioita, sekä maan alla oleva bunkkeri. Kuva Tanjan ottama.

Kivet olivat vähän erilaisia kuin Suomessa, tämäkin näyttää ennemmin joltain männyn pinnalta eikä kiveltä.

 

 

 Auringon laskiessa pidettiin taas piknikkiä ennen kotiinlähtöä, maisemissa ei ollut valittamista. Kuva Tanjan ottama.

Maanantaina koitti lopulta kotiinpaluun hetki. Lähdettiin suhteellisen ajoissa ajelemaan autolla ja pysähdyttiin matkalla ulkoiluttamaan koiria. Femmalla oli taas vauhti päällä, mutta vähäisen ontumisen takia liikkumista rajoitettiin edelleen. Ajeltiin matka kahdessa osassa, joten yötä vietettiin Kemissä eräässä hotellissa. Femma ja Nele tulivat hyvin toimeen, kun Femma osasi kunnioittaa harjakoiran oman tilan tarvetta. Taas olin kovin iloinen sosiaalisesta spanielistani, joka oli niin ongelmaton matkustettaessa. Tiistaina päästiin vihdoin kotiin. Ontuminenkin loppui jo tiistaina ja Femma on kestänyt jo normaalia lenkitystä, onneksi. Hetkellinen ankeus koitti palatessamme tuntureiden laakeasta normaaliin suomalaiseen ihmisiä ja autoteitä vilisevään metsään, mutta onneksi täällä uudessa asuinpaikassa on vielä paljon tutkittavaa. Eilen esimerkiksi löydettiin taas hyvä väylä uusille metsäbaanoille, missä saa koirakin painaa mielensä mukaan. Vielä kun Ässän saisin kotiin, niin olisi aika hyvä olla.