torstai 31. lokakuuta 2013

Talviturkki

Näin rapakeleillä on ikävä pikkupakkasia ja kuuraa, sitä ettei koiraa tarvitsisi pestä jokaisen ulkoilutuksen jälkeen. Vaan minkäs syksylle voi, ei auta kuin kärsivällisesti odottaa pakkasia.  Samalla voi katsella Salon viikonloppureissulla otettuja kuvia parin viikon takaa, kun pakkasta oli ja paikoin kasvit aivan kuurassa..

 



Onneksi syksyn rapakelejä vastaan on toinenkin keino, joka ei vaadi pakkasten odottelua. Nimittäin sen rapaa sisään kantavan turkin ajelu! Näin talvea vasten ei ole ehkä fiksuinta vetää koiraa ihan nakuksi ja olenkin nyt pukenut Ässää tarkemmin ettei jäädy. Ajattelin kuitenkin turkin alasajon olevan tässä kohtaa fiksumpaa kuin talvella. Nyt taas pärjää hyvän aikaa vain uusilla tassusaksilla suoritettavilla siistimisillä. Ajojälki ei tällä(kään) kertaa ollut kovin kaunista, joista oman osansa aiheutti tylsynyt trimmerin terä, joka onkin seuraavana ostoslistalla. Vaan äkkiäkös se turkki taas kasvaa peittämään vaaleanpunertavaa vatsaa ja kapisen näköistä päälakea (joka ei onneksi kuvista erotu). Eipä ole juurikaan tarvinnut pestä koiraa lenkkien jälkeen!
 
Joten niin Ässä muuttui karvakasasta..


..nakupetteriksi!





Näin turkkirotuisen omistajana ja seuraavaa samanrotuista havitellessani ei ehkä kannattaisi sanoa näin, mutta mielestäni Ässä on kauneimmillaan turkki tällaisena lyhyenä. On mukavaa, kun koiran siluetti erottuu kunnolla karvan sitä peittämättä ja esim. vatsalinja näkyy. Ässän turkki ei koskaan tosin ole ollut kovin pitkä, eikä leikatun koiran hamppuinen turkki kauniilta näytäkkään pidempänä. Silti en ole ikinä pitänyt kovin pitkäkarvaisista koirista ja monilla cockereilla on omaan makuuni ihan liikaa turkkia. Tykkään kyllä hapsullisista koirista, mutta kohtuus kaikessa.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Käykö sadetakki sukelluspuvusta?


Tänään taas suunnattiin chihu-kavereiden kanssa uuteen maastoon tutkimusretkelle, vaikka taivaalla uhkaavia sadepilviä olikin. No, Ässälle sademantteli niskaan ja eikun menoksi! Olimme katselleet valmiiksi kivoja polkuja kartasta, josta saisi kivan ympyrälenkin tehtyä. Yksi sopivan näköinen polku löytyi, mikä johdattikin meidät suoalueen reunalle leveän ojan äärelle. Ässä tietysti seikkailunsa huumassa vallan riemastui märistä mättäistä ja ojista, joita sitten ilolla ylitteli rämpien, uiden ja hyppien meidän aprikoidessa ojan äärellä. Spanieli on sitä onnellisempi, mitä tiheämmässä ja haasteellisemmassa ympäristössä liikutaan, poislukien Ässän kohdalla sadesää. Se ei ole jostain syystä yhtään niin mukavaa kuin ojissa kylpeminen..

Lopulta meillekkin löytyi se sopiva ylityskohta, jossa mulattiin vain molemmat lenkkarit. Siitä oli hyvä jatkaa huolettomana matkaa, kun ei enää tarvinnut murehtia kenkien kastumista. Myöhemmin lenkkikaveri upposi ojaan reittään myöten, itse onnistuin kastelemaan vain takapuoleni. Chihut nosteltiin ojien ylitse, vaikka kevyinä ne menivät näppärästi mättäilläkin kastumatta pahemmin. Muutamia ojia ylitettiin (tai yritettiin ylittää), mutta löydettiinpä kaksi kivaa pientä avosuota ja kallioita niiden seassa! Koirilla oli ainakin hauskaa uudessa paikassa ja Ässä sinkoili kuin taskuraketti ja metsästäkin ehdittiin ulos juuri ennen täyttä pimeää. Voisi kuvitella reissun olleen meille ihmisille surkea, mutta mielestäni pieni eräjormailu hyvässä seurassa tekee välillä oikein hyvää, märistä vaatteista viis! Tosin uusintareissun ajoittaisin ehkä pakkassäälle.

Ja vastaus otsikon kysymykseen: Näköjään sadeloimi käy yllättävän hyvin sukelluskamppeista, ainakin Ässän selkä ja kyljet pysyivät kuivana monista mulahduksista huolimatta.



vas. Komppania kasassa, Ässä aika totisena. Takana avosuo, jossa pari karpaloakin.
oik. Yritettiin kasata ylityspuitakin, mutta Ässä katsoi parhaaksi kuoria ne ensin.
Kuvat otti Liida-Ida

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Itä-Siperian karpalot



Perjantaina rykästiin Saloon tavoitteena ehtiä ennen pimeää karpaloita poimimaan. Hyvin kerittiin, vaan pääsipä Suomen syksy yllättämään kun aurinkoiselta ja lämpimältä näyttävä keli paljastuikin joksikin ihan muuksi. Laakealla suolla tuulee vähän kovempaa kuin metsässä, aurinko oli ehtinyt jo puiden taa ja suo oli arvatenkin märkä. Ja vaatteita ei ollut lähimainkaan tarpeeksi. Onneksi sentään olin pukenut Ässälle sadeloimen, joten se säästyi kropan kastumiselta ja vasta loppuvaiheessa alkoi näyttää kylmissään olevalta. Silloin osa sormista oli jo tunnottomana (poimin marjoja sormin ja lopulta kylmyyden pakottamana lapaset kädessä, joten sain hengata märillä lapasilla), joten suunnattiin kiltisti kotia kohti. Kauaa ei oltu, mutta marjoja saatiin kiitettävästi ja poimittavaksikin jäi vielä yllinkyllin. Loppuillan vierailin kaverin luona ja makasin kirjaimellisesti koko illan peiton alla lämmitellen kohmettuneita koipiani.

Yhet edellä ja minä perässä, näin se homma toimii

Karpalothan on pahoja, mutta retkellä tietysti etsitään ja syödään samaa mitä muutkin

Koska ensimmäisen reissun kylmetykset eivät olleet vielä tarpeeksi eikä Ässäkään näyttänyt kärsivän kylmyyden aiheuttamista jumeista, suuntasimme sunnuntaina vielä uudelleen karpaloita metsästämään. Isän kanssa tehtävät metsäreissut ovat Ässän mielestä parasta, joten niin se lähti jälleen iloisesti mukaan sadeloimeen käärittynä. Tällä kertaa oli yöpakkasten jäljiltä kylmä ja maa jäässä, joten edellisestä viisastuneena varauduin kunnon vaatetuksella. Suolle vievän pellon heinät olivatkin kuurassa, mutta suolle porotti aurinko täydellä terällä eikä tuulesta ollut tietoakaan. Suo oli myös jäätynyt, joten edes Ässä ei saanut kasteltua itseään juurikaan. Tällä kertaa piti melkein vähentää vaatteita, kun tuli ihan kuuma poimiessa. Pukeutuminen syksyyn on vaikeaa. Nyt kun itsekkin olin varustautunut puimurilla, saimme vajaassa parissa tunnissa kuusi litraa karpaloita, kyllä kelpaa!

"Valmiina lähtöön!"

"Häh, juu, kuuntelen!"


 "Heitteleekö se marjoja?!"


Ässälläkin oli lämpöistä

Vakavana vahtii marjoja



maanantai 21. lokakuuta 2013

Hyvät ja huonot uutiset


Ja aloitetaan niistä hyvistä. Ässä kävi tänään osteopaatti Kaiperlalla ja uutiset olivat pelkästään hyviä. Kyllä, sieltä löytyi hierojankin toteama selkäjumitus, mutta se oli helposti avattava "tavallisen harrastuskoiran jumi" eikä mikään kummallinen yltiökipeä jäykkyys, joka vetää koiran ihan pöhköksi. Huh helpotusta! Kaiperla kehui Ässän olevan paljon stressittömämpi ja rauhallisempi kuin keväällä, eli se on paljon paremmassa kunnossa ja ilman sitä kivun aiheuttamaa stressitilaa. Eron huomaan itsekkin, Ässän kanssa oleminen, treenailu ja lenkkeily on nykyisin erilaista ja niin paljon rennompaa! Kunhan olin taas heti pelkäämässä pahinta ja maalailemassa piruja seinälle.

Siitä tosin tuli mainintaa, että Ässä ei halua vieläkään käyttää takapäätään kunnolla ja on hyvin etupainoinen koira. Takapään lihaksettomuus ilmeisesti aiheuttaa ongelmiaan polvien kautta selkään, joten saatiin ohjeeksi ostaa vetovaljaat ja ruveta pari kertaa viikossa kävelemään lenkkejä, joissa Ässä kevyesti vetää kulkunopeuden ollessa vaihtelevasti kevyestä kävelystä raviin. Muuten saatiin lupa (ja suositus) lenkkeillä jatkossakin niin paljon kuin sielu sietää. Koiratanssi ja toko ovat myös edelleen hyvinkin mielellään Ässän toimintalistalla eikä koiratanssissa tarvitse välttää kuin polvia tosissaan koettelevia liikkeitä kuten takajaloilla suorana kävelemistä, takajaloilla hyppimistä tai suuria näyttäviä hyppyjä. Takajaloille sopivasti rasitusta antavat liikkeet kuten peruutus ovat vain hyväksi, kunhan niitä ei tehdä liikaa.

Eli ehdottomasti aktiivista ja liikunnallista  elämää jatkossakin, sillä metsälenkkeily ja uiminen avaavat selkäjumeja paremmin kuin kotona kökkiminen. Tosin esim. maanantain treenin jälkeisessä kivuliaisuudessa (joka ilmeisesti johtuu siitä syksyn kylmästä) ei tietenkään pakoteta koiraa väkisin lenkille.

Vauhtia ja Vaarallisia tilanteita!

Mutta sitten niihin huonoihin uutisiin, jotka koskevat marsulastamme Tirriä. Pari viikko sitten huomasin sen rapsuttelevan korvalehteään, johon olikin raaputuskohtaan ilmestyneet vaaleat kuivat läntit. Lähdin rasvailemaan korvia toivoen länttien olevan jotain talven kuivuuden vaikutuksia. Viimeviikolla vaaleat kohdat olivat levinneet ja rasvaillessa tarkemmin katsoessani huomasin myös huulien alueen kuivuneen ja paksuuntuneen "rupiseksi". Myös silmän ympärys hilseili ja oli vaalea. Varasin näin ollen eläinlääkärin, jossa tänään kävimme. Viikonlopun aikana ihottuma oli levinnyt entistä pahemmaksi ja uskoin lääkärin heti tietävän syyn. Homma ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen..

Korvasta otettiin raapenäyte, jossa ei näkynyt mitään. Turkki oli muuten hyvännäköinen ja hilseetön. Tirri oli laiha (painoi vain 770g), mutta aina se on tosi pieni ollut. Sieni-infektiolle tyypillisiä renkuloita ei esiintynyt, eikä mitään loisiakaan näkyny. Saatiin kuutenkin varmuudeksi strongholdia niskaan loisia vastaan. Eläinlääkäri epäili syyksi jotain sisäistä ongelmaa, kuten jotain sairautta, hormoneja tai tulehdusta, joten saatiin vielä 10 pv antibiottikuuri varmuudeksi. Huulet alkoivat näyttää jo vähän tulehtuneilta, niin auttaisi samalla siihenkin.

Kaiken kaikkiaan oireiden aiheuttaja on tällä hetkellä täysi mysteeri, joten toivotaan lääkityksen auttavan.  Kuvat.fi:n marsujen kansiossa on lisää kuvia Tirrin taudista.

Nenän ja huulten ympärillä olevat "ruvet"

 Korvan tulisi olla musta, nyt se on valkoinen, paksuuntunut ja kuiva

Silmien ympäristön valkoinen hilseily ja korvan paksuuntunut reuna 

 Kuvassa Tirri terveenä, korvat ja silmänympärys mustina

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

You're the one that i want


Talvikausi saapui ja treeniryhmät muuttuivat. Kuten aiemmin kerroin, siirryttiin Ässän kanssa koiratanssissa valkkuryhmän kouluttamasta ryhmästä itse valkkuryhmään ja olen kyllä tykännyt hirmuisesti! Nyt on vasta kahdet treenit takana, mutta edistysvauhti tuntuu olevan jo melkoinen viimevuoteen verrattuna. Minustahan se edistymisemme on tietysti kiinni, mutta hyvistä treenikavereista ei ole ollenkaan haittaa ohjelmaa rakennellessa ja liikkeiden opettamisen opettelussa. Uuden ohjelman suunnittelu on jo niinkin pitkällä, että musiikki on valittu (tai vaihdettu, aiemmin syksyllä suunnittelin tekeväni ohjelman tähän musaan) ja uusia liikkeitä on liuta opetettavana. Ohjelmaa on jonkin verran koottu/pohdittu, mutta ehkäpä opetan tarvittavat liikkeet ensin koiralla ja katson sitten uudestaan. Mielestäni tämä uusi musa sopii Ässälle huomattavasti parempi kuin aikaisempi james bond -teema, sillä sehän on juuri tuollainen iloinen jammailija. Ja kertsin sanatkin osuvat aivan nappiin ;)



Myös tokossa on päässyt kärpänen puraisemaan taas toden teolla ja kovasti surkuttelin talvikauden huonolta näyttäviä treenimahdollisuuksia. Kesäkauden olemme käyneet Ässän kanssa Tappien tokotreeneissä, mutta ulkona treenaaminen alkaa olemaan pimeässä, kylmässä ja märässä ikävää. Yksikseenhän voi toki treenata, mutta treenikaverien silmäparista,apukäsistä ja häiriöstä on aina hyötyä. Löysimme kuitenkin Tampereen alueelta edullisen ja lämpimän hallin, johon varasimme alustavasti ainakin 5 kerran treenit. Olen nyt todenteolla päättänyt osallistua toko-kokeisiin, sillä alokasluokan liikkeet alkavat olla hanskassa. Yritänkin nyt katsella meille mölli-tokokoetta, jotta päästäisiin vähän testaamaan koetilanteen sujuvuutta (ja lähinnä sitä paikkamakuuta kokeenomaisesti, ennenkuin mennään kokeisiin sähläämään). Suurin murheryyni tuntuu edelleen olevan seuraaminen, sillä vaikka se tällä hetkellä onkin hyvässä mallissa on kokeenomainen treenaus ja oma jäykistely/marssiminen siinä aiheuttanut ainakin jotain ongelmia.

Ihan joka paikassa ei syksy vielä näy

Ihania harrasteluja varjostavat kuitenkin Ässän selkäjumit. Jos liiasta treenaamisesta/kylmässä odottelusta onkin koiralle haittaa? Aktiivinen koira tarvitsee kuitenkin tekemistä pääkopalleen..

Selkäjumeista kirjoitellessani ihmettelin Ässän olematonta rähisemistä. Ei olisi pitänyt kirjoitella moisia, sillä nyt on herra Kärtty taas herännyt kesälevoltaan. Ilmeisesti maanantain treeneissä joko kylmyys tai jotkut liikkeet ovat kipeyttäneet Ässä-rukan selän, jolloin tiistaina sain kävelyttää maailmoja inhoavaa spanielia. Alkulenkki sujui raahautuen, jonka aikana haukuttiin pystyyn eräs mies, jonka radio sattui ärsyttämään spanielia. Irtipäästyään Ässä juoksi puskaan räyhäämään jonkun koiran hajua (siellä ei ollut enää ketään) ja karkasi puoleen väliin kiroamaan toista ulkoilevaa koiraa, mitä ei ole tehnyt ikuisuuksiin. Luoksetulokäskyä noudatettiin raahautumalla ja muutenkin ilme oli sellainen "tää lenkkeily on ihan syvältä". Niinpä tehtiin lyhyempi lenkki Ässän joutuessa hihnaan.

Käy sääliksi pikku-spanielia, sillä täytyy olla surkea olo kun noin jaksaa inhota kaikkia. Tänään se vaikutti hieman paremmalta ja tehtiinkin hihnalenkki loimitettuna. Pitää hautoa selkää lämpimällä kauratyynyllä, onneksi ensiviikon maanantaina on jo osteopaattiaika.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Viikonloppuretki chihujen kanssa

Viikonloppu on mennyt kotona ollessa ja ulkoillessa. Lauantaina löydettiin Ässän kanssa uusi lenkkireitti jo hyvinkin tutuksitulleista metsämaastoista Hervannan ulkopuolelta ja sunnuntaina lähdettiin pidemmälle reissulle Sastamalaan Hornioon chihu-tyttöjen Naavan ja Hillan sekä omistajansa seuranamme. Oli kiva  päästä uusiin maastoihin ihmettelemään syksyisen luonnon kauneutta kauniissa auringonpaisteessa. Aamupäivä kuluikin nopeasti hyvässä seurassa ja kolme tuntia meni kulkiessa ihan hujauksessa. Reissun kruunasi vierailu kodin terraan, josta sain ostettua Ässälle edullisesti (ainakin eläinkauppahintoihin verrattuna) siankorvia ja muita nameja.


 Tytöt poseeraa rantakalliolla

 Naava nättinä auringonpaisteessa

Saatiin ne kerran kaikki samaan kuvaankin. Kuvan otti Liisa-Ida.

Illalla Ässää vähän jopa väsytti. Taitaa se lenkki olla heti huomattavasti rankempi, kun pitää touhottaa kavereiden kanssa menemään. Paikalla oli paljon myös hyviä hajuja, sillä metsässä risteiltiin innokkaasti. Epäilemättä riistaa alueelta löytyy, kun metsämiehiä tuli paljon vastaan lähtöpaikalle ajettaessa ja kuultiinpa reissulla (oletettavasti) hirvikoiran haukkukin ja aseen pamaus.

Lämpöistä oli, Ässä kävi vastaantulleella laiturilla katselemassa kaihoisasti järveen

 Ässä haluaisi hakea kaikki lehdet lammesta, mutta kielsin moiset touhut selän kylmettymisen pelossa. Vähän piti silti käydä kahlailemassa ja koettamassa veden lämpötilaa.. Kuvan otti Liisa-Ida

Saatiin meistä yhteiskuvakin. Kuvan otti Liisa-Ida.

torstai 10. lokakuuta 2013

Taistelu selkäjumeja vastaan on alkanut

Tänään käytiin Ässän kanssa koirahierojalla sillä tuloksella, että liian myöhään oltiin tänäkin vuonna liikkeellä. Ässähän alkoi jo syyskuussa oirehtia selkäänsä mm. hirveällä rähinällä nostaessa ja tällä viikolla se kieltäytyi jo autoon hyppäämisestäkin. Ajattelin jumien silti olevan lievempiä kuin viimevuonna, sillä se on ollut muita koiria kohtaan suopeampi kuin ikinä. Uuden treenikaverin partiksenkin hyväksyi hilluttuuan muutama tunti vierekkäin hihnassa ja haukuttuaan sille pariin otteeseen, jonka jälkeen treenien jäähdyttelylenkillä partis oli ihan okei eikä sille viitsinyt edes haukahtaa. Viimetalvenahan se rähisi oikein urakalla ja kaikille.

Mutta niinvain hieroja totesi heti kättelyssä koiraparan selän olevan aivan umpijuntturassa. Jumit olivat taas niin syvällä, ettei niitä kerralle saatu edes auki. Eli homma on ihan sama kuin viimevuonnakin. Onneksi osteopaattiaika on varattu 21.10 maanantaille, joten kauaa ei tarvitse odotella syväjumien avaamista. Koiraparka.

Ohjeeksi saatiin varata ensivuodeksi jo heti syyskuulle aika hoitoon, kun Ässä näin selvästi reagoi ilmojen viilentymiseen. Ostettiin myös lisäpaketti nivelvalmisteita, joita syötetään hetken aikaa tuplakuurina. Nivelrikko lienee Ässän tapauksessa tulevaisuudessa hyvinkin todennäköinen, sillä se kävelee jatkuvasti huonosti säästelläkseen polviaan. Vaan eipä se auta kuin hoitaa oireita ja elää eteenpäin parhaansa mukaan, vaikka paha mieli Ässän puolesta onkin.

Lämpöhoitoa kainalossa viltin alla

tiistai 8. lokakuuta 2013

Ässä MH-luonnekuvauksessa

Sunnuntaina 6.10 Ässä kävi pistäytymässä cockereiden järjestämässä MH-luonnekuvauksessa Ylöjärvellä. Alunperin olin ajatellut jättää MH-kuvauksen Ässän kanssa väliin, kun luonnetesti on kuitenkin käyty jo katsomassa ja ikääkin on "jo" yli 5 vuotta. Kokeisiin tuli kuitenkin peruutuspaikkoja, joten tartuin tilaisuuteen. Samalla pääsi katselemaan muita kivoja cockereita, jotka kokeessa kävivät.

MH-luonnekuvaus erosi jonkin verran luonnetestistä. Ensinnäkin siinä päästetään koira irti, luonnetestisssä koira on aina hihnassa. Jotkut karkailevat koirat käyttivät 30 m pyykkinarua "varmistusnaruna", sillä lähellä oli kuitenkin vähäliikenteinen tie. MH-kuvauksessa kuvattiin koiran reaktioita eri tilanteeseen, ei niinkään miksi ja miten se reagoi. MH-kuvaus on myös kaikille koirille aika täsmälleen samanlainen. Luonnetestissähän jokaista koiraa testataan sen oman sietokyvyn mukaan vähän rajoja hakien, eli jokaisella koiralla testi on hieman erilainen. Siinä analysoidaan koiran erilaisia luonteenpiirteitä ja niiden vahvuuksia, kuten puolustushalua tai toiminkykyä eli rohkeutta. MH-kuvauksessa Ässä ei juurikaan kuormittunut tai järkyttynyt suuresti mistään, kun taas luonnetestissä tilanteita vietiin sen kestävyyden mukaan pidemmälle. Toisaalta taas herkällä koiralla homma voisi olla päinvastoin, MH-kuvaus on rankempi ja luonnetesti tehtäisiin koiran mukaan eli kevyemmin. MH-kuvauksessa ei tosin tapahdu ihmisen puolelta uhkaa, kuten luonnetestin puolustushalua ja terävyyttä mittaavissa osioissa.

Video kertonee kokeesta enemmän (Villelle suurkiitos mukana olosta ja kuvaamisesta!). Reaktio on arvosteltu 1-5 viitosen ollessa voimakkain reaktio ja ykkösen pienin.


Eli suora kuului näin:
(kannattaa katsoa video, ei näistä muuten mitään irti saa)

Kontakti
Tervehtiminen 5
Yhteistyö 4
Käsittely 3
Leikki
Leikkihalu 3
Tarttuminen 3
Puruote ja taisteluhalu 3
Taka-ajo
1. kerta takaa-ajo 2
1. kerta tarttuminen 1
2. kerta takaa-ajo 4
2. kerta tarttuminen 2
Aktiviteettitaso 4
Etäleikki
Kiinnostus 2
Uhka/agressio 1
Uteliaisuus 1
Leikkihalu 1
Yhteistyö 1
Yllätys
Pelko 2
Puolustus/aggressio 1
Uteliaisuus 2
Jäljellejäävä pelko 1
Jäljellejäävä kiinnostus 2
Ääniherkkyys
Pelko 1
Uteliaisuus 5
Jäljellejäävä pelko 1
Jäljellejäävä kiinnostus 2
Aaveet
Puolustus/aggressio 2
Tarkkaavaisuus 4
Pelko 2
Uteliaisuus 4
Kontaktinotto aaveeseen 4
Loppuleikki
Leikkihalu 3
Tarttuminen 3
Ampuminen 1


Ässän luonnetesti-postaus videoineen on luettavissa, vaikkakin video on hyvin surkealaatuinen. Vanhat hyvälaatuiset videot ovat vielä tallella, joten voisin koota suorituksen parempilaatuiseksi kokonaisuudeksi. Pistän linkin tähän perään, kun saan sen nettiin.

Lisäys: Noniin, tässä linkki luonnetesti-videoon. On Ässä onneksi hieman rauhoittunut noista ajoista..

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Retki Seitsemisen kansallispuistoon

Viikonlopun teema jatkui retkeilyn merkeissä, kun sunnuntaina suuntasimme Villen kanssa tunnin ajomatkan päässä olevaan Seitsemisen kansallispuistoon. Tarkoituksena oli tehdä 17 kilometrin rengaslenkki ja pysähtyä välillä grillailemaan eväitä. Sää oli onneksi suosiollinen, vaikka luvattua auringonpaistetta ei näkynytkään.

 Reitti kulki luontokeskus-Kirkkaanlamminkangas-Haukilampi-Pitkäjärvi-Iso Kivijärvi-Luontokeskus


Kamera oli mukana, joten kuvia tuli räpsittyä jonkin verran. Ville piti kuitenkin niin kovaa vauhtia yllä, että lähes vauhdista sai räpsiä kuvia. Taukoja ei pidetty kuin puolen tunnin ruokatauko, jolloin reissuun kului yhteensä noin 4,5 tuntia. Maisema oli hyvinkin vaihteleva, oli hyvin vanhaa metsää, oli harjua, oli suota, oli mäntyä ja kuusta, kalliota ja järveä. Oli ihanaa tehdä näin pitkä reissu, sai nähdä kunnolla maisemien vaihtuvan reissun aikana. Tykkäsin!

 Ja niin reissu alkoi

Aika pian alun jälkeen kiivettiin harjun päälle

 ..ja kohta myös alas. Toimi hyvin kiitoratana Ässälle!

Mentiin pieni matka myös jääkausipolkua, jonka varrella oli infotauluja jääkauden muokkaamista alueista. Kuvassa riippuva suo, joka muodostuu kahden harjun väliin paljon harjun juurta korkeammalle veden jäädessä loukkuun. Ihan hyödyllinen reissu siis myös opintojen kannalta..

Ässä opastaa mihin suuntaan mennään

Ässä sai viilettää suurimman osan reissusta vapaana, sillä valitsemallamme reitillä ei juuri ollut muita kulkijoita, vain rinkoista päätellen pidemmällä reissulla ollut naiskaksikko tuli meitä vastaan. Saavuttuamme Kirkkaanlammenkankaalle reissussa alkoi olla muitakin, joten Ässä joutui fleksin päähän. Kirkkaanlammenkankaalla oli nimittäin parkkipaikka, josta lähti muutamia lyhyempiä rengasreittejä, joilla riitti kulkijoita. Myös taukopaikallamme Haukilammella oli nuotion ympärys täynnä muitakin eväistään nauttivia, joten katsoin parhaaksi sitoa Ässän puuhun sivummalle. Siellä se sitten aikansa haukkui ja vikisi, kunnes tyytyi kohtaloonsa. Paikalle saapuvia ihmisiä ja varsinkin koirakkoa tosin piti kommentoida, mutta muuten se tyytyi makoilemaan loimi niskassa ja tuijottamaan nuotiolla olevia ihmisiä. Sai se silti toki makkarasta osansa. Jatkettuamme vihdoin matkaa pääsimme karhukivelle, jossa reittimme erkaantui muista rengasreiteistä. Sitten Ässä sai juosta taas kuin tuulispää.


Seuraavaksi saavuimmekin Pitkäjärvelle, jossa oli vanhaa sekametsää. Puut olivat hirmuisen korkeita ja siellä täällä seisoi erikoisen näköisiä vanhoja puita. 

Paikalla oli myös "nähtävyys" eli Pitkäjärven savottakämppä, jossa aikoinaan metsätöissä olleet miehet ovat asuneet.

Tie oli tällä osuudella helppokulkuinen ja leveä. Taustalla näkyy komeita mäntyjä.

Loppumatkalla alkoi jo vähän jaloissa tuntua Villen reippaana pitämä vauhti, mutta hyvin jaksoi kulkea kun tankkasi välissä. Ketään ei loppureissullakaan näkynyt ja ohitettiin ihan typötyhjä nuotiopaikkakin Iso Kivijärvellä. Sieltä Ässä löysi itselleen mukavasti jonkun eväänjämät, sen suurempaa havaintoa en ehtinyt saada kuin maiskis ja nielaus. Taisi olla makkaraa.

Vähän ennen Iso Kivijärveä ehdittiin poseerata hetki kameralle. Pitkospuut olivat hieman erikoiset, ilmeisesti vaihto oli jäänyt vähän vaiheeseen, kun uudet puut olivat sikin sokin vanhojen seassa.

 Taustalla Iso Kivijärvi

Reissun viimeinen osio taittui kauniissa kuusimetsässä. Löysipä Ässä muutamat sienetkin.

Reissun jälkeen oli leppoisaa porukkaa. Olisin kuvitellut Ässän makaavan raatona kotiinpäästyämme, se kuitenkin juoksi sen 17 kilometrin lisäksi omiaan vapaana ollessaan. Kotiin päästyään ja aikamoisen aterian syötyään se tuli kuitenkin tuomaan lelua (?!) ja muuten seuraili puuhiamme omalta paikaltaan, vissiin autossa oli nukuttu tarpeeksi. Seuraavana päivänä teimme vain kevyen hihnalenkin, koska pelkäsin sillä olevan lihasjumeja reissusta. Huoli oli kuitenkin turha, sillä aamulenkille lähti iloinen spanieli häntä heiluen ja innokkaasti kulkien.