Jos aloitetaan ihan alusta. Ässänhän totutin autoiluun aikoinani hyvinkin suurpiirteisesti: koira autoon ja menoksi. Paljon ajelua ja aina jonnekkin kivaan paikkaan. Ässä onkin aina rakastanut autoilua ja ollut hyvin mutkaton matkustaja. Femman kanssa mentiin aika samalla tyylillä, tosin nyt seurasin aluksi aika tarkkaan sen reaktioita ja aloitettiin lyhyemmillä matkoilla. Femman seuraamista vaikeutti sen matkustaminen takakontissa häkissä, jolloin en itse tietenkään nähnyt sitä.
Vielä vuosi sitten kesällä kaveri seurasi lenkin jälkeen Femman matkustusta, jolloin se nukkui tyytyväisesti häkissään. Kaikki siis hyvin. Syksyllä olinkin kummastunut, kun Utsjoelle lähtiessämme Femma alkoi käyttäytyä kummallisesti: se painoi päätään piiloon eikä suostunut syömään autossa. Kuittasin tämän nuoren koiran autopahoinvoinnilla ja jatkettiin matkustamista kuten ennenkin. Välttelin kuitenkin turhia ajamisia Femma kyydissä, mutta ajoa tuli silti varmaan useampi kerta viikossa.
Keväällä havahduin Femman läähättävän voimakkaasti auton kyydissä ja huolestuin. Pian sen jälkeen se alkoi yhtäkkiä huutaa paniikinomaisesti takakontissa, jota tietysti säikähdin. Tässä kohtaa tajusin jonkun olevan pielessä ja rupesin seuraamaan tilannetta.
Femma suostui tulemaan autoon, mutta takakonttia se vältteli viimeiseen asti ja yritti aina karata häkistä. Jalkatilassa matkustaessaan se pyrki hulluna ihmisen syliin, jolloin se sai painettua päänsä jonnekkin kainaloon piiloon. Jos se oli vapaana autossa, se sinkoili ympäriinsä ja saattoi yrittää hypätä kuljettajankin syliin. Paras paikka siis ilmeisesti oli ihmisen kainalo, jossa se läähätti ja tärisi. Treenien ajan autossa odottaminen ei ollut ongelma, eikä se stressaantunut yksinjäämisestä.
Aloitimme aluksi harjoittelun ihan autossa syömisellä. Aluksi Femma ei uskaltanut syödä autossa, vaan tärisi ja läähätteli. Kun syöminen alkoi onnistua, tuli autosta heti mukavampi paikka ja sinne mentiin mieluummin. Tein myös harjoituksia, jossa vain oleiltiin autossa ja odottelin Femman rauhoittumista "nukkumaan". Tämä vaati paljon aikaa ja lenkkeilyä etukäteen (ylimääräiset energiat pois), mutta mielestäni tämä oli aika oleellinen juttu.
Seuraavaksi huomasin Femman reagoivan auton starttiääniin ja käsijarrun nostoon. Niinpä käynnistelin autoa ja vaivasin käsijarrua Femman syödessä. Ekalla starttauksella se aina havahtui, mutta seuraavilla jatkoi vain syömistä. Lopulta pikkuhiljaa siirryimme siihen, että saatoin ajella sen kanssa pihatietämme edes takaisin, eikä se lopettanut syömistä. Jos Femma ei pystynyt syömään, oli harjoitus liian vaikea. Kaikki meni kuitenkin hyvin.
(Harjoituksia tehtiin aluksi kolme kertaa päivässä, sitten kaksi. Aikaa meni kaikkineen about pari - kolme viikkoa, eli edettiin aika hitaasti. Jos hommaa vaikeutti liikaa, homma meni heti reisille, joten malttia vaadittiin.)
Tämän jälkeen totutin Femman häkkiin ensin sisällä kotona, sitten autossa. Häkin ollessa auki kaikki oli ok, mutta häkin kiinni laittaminen oli Femmalle todella hankalaa. Jatkoimme harjoituksia, mutta tilanne ei tuntunut etenevän.
Sitten meille tuli eteen reissu vanhemmilleni, ja koirat oli tietenkin saatava mukaan. Tätä varten olin saanut lääkäriltä rauhoittavia lääkkeitä. Lääkäri jopa kertoi koirasta, joka lääkkeitä saatuaan oli pitkällä automatkalla nukahtanut ja tämän myötä päässyt peloistaan lopullisesti. Elättelin toiveita samanlaisesta, oltiinhan nyt päästy perusteissakin jo niin pitkälle.
Noh, homma kosahti heti alkuunsa. Rauhoittavat eivät vaikuttaneet Femmaan mitenkään, mutta päätettiin kokeilla reissua silti. Lääkärin mukaan joihinkin koiriin lääkkeet vaikuttavat niin, että ulospäin koira on kuten ennenkin, mutta pelottaviin tilanteisiin reagoiminen vähenee. Niinpä suljettiin Femma häkkiin ja lähdettiin matkaan. Kilsan päästä Femma tuli häkistä läpi ja oli ihan sekaisin. Meinattiin perua koko reissu, mutta päätettiin kuitenkin kokeilla. Ei olisi kannattanut. Koko automatka oli samanlaista kuin aina ennen totutustakin ja niin oli myös takaisintulomatka. Eli nyt ollaan taas lähtöruudussa: Femma tärisee ja läähättää auton seisoessa paikallaan, vaikka suostuu sentäs jo syömään siellä.
Mutta näillä mennään. Autopelko on todella ikävä, koska käytännössä se estää kaiken muualla harrastamisen, lenkkeilyn ja autoreissut. Jaksan kuitenkin vielä uskoa, että kyllä me saadaan tämä selätettyä, vaikka takapakkia tulikin. Femma on kuitenkin fiksu koira ja onhan sillä autovarma Ässäkin näyttämässä mallia :)
Rauhoittua voi myös kotona lattialla
