Niinpä koitti se päivä, kun toinen gerbiileistä, Pippin, nukkui pois. Pojilla oli ikää jo päälle kolme vuotta, joten olin osannut varautua tähän. Etukäteen olin päättänyt, että jäljelle jäävälle pojalle tulisin etsimään uuden kaverillisen kodin. Gerbiilit ovat laumaeläimiä ja tämäkin kaksikko nukkui hyvin usein kasassa heräten välillä pesemään toisiaan, ja lattialla juostessa ne leikkivät keskenään. Uusia gerbiileitä en enää halunnut ottaa ja Merrin mahdollisesti jäljellä olevat pari vuotta olisivat olleet aika ankeita asua yksinään.
Kaveria voi käyttää vaikka ruokapöytänä
Onneksi Merrille löytyi kivan oloinen uusi koti, jonne se pääsi kahden nuoren gerbiilipojan kaveriksi. Muutaman kerran olen joutunut jyrsittimille etsimään uusia koteja syystä tai toisesta ja aina on ollut kyllä hyvää tuuria matkassa. Lähes kaikista kodeista olenkin saanut jälkeen päin kuulumisia ja kuviakin, että kaikki on mennyt hyvin.
Tähän loppui tällä erää minun jyrsijäharrastukseni. Kaikenlaisia jyrsittimiä tässä onkin matkan varrelle mahtunut, paljon niiden kanssa on puuhattu ja paljon niistä on ollut iloa. Ehkä niitä jossain vaiheessa taas ilmaantuu, mutta nyt on hyvä näin.
Meidän perheen gerbiileistä eli kotoisammin kurpitsoista ei ole tullutkaan kirjoiteltua niiden kotiutumisen jälkeen, josta siitäkin on jo useampi vuosi. No, koirablogihan tämä vissiin on olevinaan. Tänään tuli kuitenkin kuvailtua jyrsittimiä niiden ulkoillessa vessassa, meidän ainoassa gerbiileille turvallisessa huoneessa. Minne tahansahan näitä ei voi valtoimenaan laskea, sillä mielellään sujahtelevat ties minne koloihin sekä nakertelevat itselleen kulkureittejä (jo edesmennyt gerbukaksikkoni teki aikoinaan pesänsä patjani sisälle!)
Syksyllä kaksikolle tulee ikää mittariin kolme vuotta, eli eivät mitään nuoria poikia enää ole. Tullessaan varsinkin Pippin (vaaleampi) oli arka ja mahdoton pitää kädessä. Pari kertaa tikkasi sormeen niin, että veri lensi. Rauhallinen elämä ja ikä ovat tehneet tehtävänsä, joten nykyisin käsittely on helpompaa. Varsinkin vapaana ollessaan tulevat mielellään kiipeilemään lattialla istuvan ihmisen päälle ja hyppäävät kädelle siementen toivossa.
Ässä ei ole ikinä välittänyt mistään meillä asuneista vipeltäjistä sen enempää, eivätkä gerbiilitkään sitä kiinnosta. Femma taas päivystää mielellään vessan oven takana ja olisi erittäin kiinnostunut tarkastelemaan noita nopeita vipeltäjiä lähemmin. Femman sisko on toiminut maalla menestyksekkäästi pariin otteeseen rottakoirana (huom. tämä oli siskon ihan omakeksimä harrastus :D), joten Femma on pidetty visusti erossa gerbiilikaksikosta.
Merri
Pippin
Kaverin kaa painimatsia!
Paljonkohan painan?
Kilpikonnamme Killenkään kuulumisia ei ole jaettu hetkeen. Tällä hetkellä se asuu äitini hoivassa, sillä iso terraario olisi ollut hankala mahduttaa asuntoomme. Killehän tuli meille parikymmentä vuotta sitten minun ollesani vielä peruskoulussa, joten Kille on perheemme "yhteinen" lemmikki. Tyytyväiseltä se vaikutti elämäänsä, vaikka nokka olikin kasvanut taas liian pitkäksi.
Kille on siitä helppo kaveri, että sitä kohtaan Femmallakaan ei mielenkiinto kestä kovin kauaa. Ei vissiin ole tarpeeksi nopea jahtileikkeihin..?
Edellisessä päivityksessä en kertonutkaan, että Salosta tarttui mukaan Ässän juoksukuvien lisäksi myös uusi (käytetty) terraario gerboille. Vanha terra oli kokoa 70cm x 40cm x 40cm, ja nykyinen 100cm x 40cm x 45cm, eli pituutta tuli lisää huikeasti ja korkeuttakin hieman. Kurpitsaiset ovat ihan onnessaan uudesta asumuksesta sekä lisätilasta ja -purusta. Kyllähän tuolla nyt kelpaa spurttailla!
Vanha terra lähtee tänään uuden ihmisen matkaan
Gerbiilit ovat jo jonkin verran kesyyntyneet, vaikka ovatkin edelleen säpsäköitä. Suuri erävoitto tehtiin siinä, että sain ne siirrettyä vanhasta terrasta uuteen kädessä pitäen ilman, että ne yrittivät singota joka suuntaan tai hyppiä kädestä. Makupalojen syöttely on siis kannattanut, niistä tulee kerta kerralta rohkeampia. Uusi terra on myös uuden pöydän ansiosta korkeammalla, joka on tuntunut lisäävän niiden rohkeutta entisestään. Onhan pienen saaliseläimen mielestä ylhäältä tuleva liike paljon pelottavampaa, kuin samalla tasolla tapahtuva liikehdintä.
Loppuun vielä pari huonohkoa kuvaa pojista. Pippin (eli vaaleampi) on tummentunut meillä asuessaan ja se on oikeastaan nyt aika nätin värinen. Parhaiten eron huomaa päästä, joka on tummentunut selvimmiten.Vanha kuva täällä. Muutenkin pojat ovat nyt aikuisemman näköisiä.
Meilleppä on muuttanut uusia asukkaita! Pitkällinen haaveeni toteutui, ja niinpä meille tuli kaksi gerbiiliä. Syksyllä jo himoitsin näitä jokakodin tuholaisia, mutta sain pidäteltyä itseäni. Jouluna sitten hoidin taas ex-kämppikseni hiiruloisia, ja siitähän se gerbiilikuume taas paukahti. Terraariokin löytyi sopivasti ilmaiseksi ja vieläpä Hervannasta kansineen ja totutusverkkoineen päivineen. Siitä se sitten lähti.
Gerbut halusin joko kasvattajalta tai sitten muuten vain kodinvaihtajat. Myös pari hyväksi todettua ja kotimaisilta kasvattajilta gerbiilinsä saavaa eläinkauppaa oli vaihtoehtona. Kasvattajilta en bongannut lähistöltä gerboja, mutta apulan kautta löysin ilmoituksen kahdesta nuoresta poikagerbiilistä, joita ei saatu totutettua lauman jatkoksi. Kyselin pojista, ja seuraavana päivänä hainkin sitten kaksikon kotiini, mustan ja nutmegin. Kotona huomasinkin tämän mustan juoksentelevan terrassaan ilman palleja.. Eli mulle olikin tullut tyttö ja poika kahden pojan sijaan. Kauhea paniikkihan siinä iski, että mitä teen kahdeksalla gerbiilillä, mutta onneksi tuttu eläinkauppa suostui ottamaan tytön sinne. Vaihdossa sain sitten kermanvärisen pojan, joten nutmegille ei tarvinnut erikseen lähteä etsimään kaveria. Viikon totutuksen jälkeen kaverukset tulivat hyvin toimeen, ja nimetkin heille keksittiin: Merri ja Pippin.
Alempana ensin tullut nutmeg-poika Merri, syntynyt arviolta marraskuussa. Ylempänä kerman värinen (oikeasta värityksen nimestä ei mitään tietoa) lokakuussa syntynyt Pippin.
Sukupuolisekoilusta otin tietenkin myös yhteyttä henkilöön, jolta gerbat ostin. Hän oli tämän "poikaparin" ostanut eräältä eläinkaupasta, jossa on kuulemani mukaan ennenkin ollut monelaisia ongelmia eläinten kanssa. Tällä henkilöllä tyttö oli sitten asustellut kolmen pojan kanssa, ei ihmekkään että eivät olleet totutksesta huolimatta tulleet toimeen. Mutta hyvä, että tyttö pääsi nyt asiantuntevaan hoitoon, ei sitten kenellekkään tule yllätyksiä, kun terraario olisikin aamulla ollut täynnä poikasia.. Siinä sitä olisi saanut sitten ihmetellä. Kovin mua harmitti, kun tämä musta olikin tyttö, sillä olin aina himoinnut kokomustaa gerbiiliä. Mutta onneksi kaikki kääntyi parhain päin ja sain kuitenkin loppujenlopuksi kaksi kivanoloista ja nättiä poikagerbaa.
Gurbu-ukot ovat sopeutuneet täällä asusteluun ja toisiinsa aika mukavasti. Pesevät toisiaan ja vaikuttivat tyytyväisiltä, kun saivat kaverin. Molemmat ovat uteliaita ja todella vilkkaita, kuten gerbujen kuuluukin. Kädelle ovat tulleet jo ruokaa hakemaan, mutta eivät malta juurikaan siinä kökkiä. Pippin karkasikin pari kertaa, kun hermostuneena hyppi kädeltä lattialle totutuksen yhteydessä. Hirveästi en ole uskaltanutkaan vielä kädessä viedä terran ulkopuolelle.. Poikien terra sijaitsee sopivasti tietsikkani vieressä, kuten marsutkin, joten tälläkin hetkellä voin samalla seurailla aavikkojerbojen sisustamista. Parempaa kuin telkkari!
Eilen oli se dramaattinen päivä, jona Rambolta lähti miehuus. Olin varannut ajan kello kahdeksi Hervannan eläinlääkäreiltä, joka on tässä ihan vieressä. Matkaan lähdin kävellen Rambon kuljetuskoppa käsissä ja Ässän hihna kyynärpäähän pujotettuna. Matka sujui ihmeen hyvin, vaikka Ässä sai seilata pitkällä hihnalla miten tykkäsi. Ässä käveli kummemmin vetämättä nätisti tienlaidassa eikä juurikaan reagoinut muihin koiriin.
Perillä Rambo sai rauhoitteen, josta poika menikin hyvin äkkiä ihan veltoksi. Lääkäri ihmettelin Rambon teräksistä kroppaa, sillä pojassa ei ollut hiukkaakaan ylimääräistä. Kerroin Rambon olleen juuri kosiomatkalla, jossa tuskin on ehtinyt turhia syömään ja liikuntaakin riitti tyttöjen perässä juostessa. Painoa oli puntarin mukaan vain 700g, eli todella kevyesti. Rambon uinahdettua kannettiin tämä "viidakon kauhu" (kuten hoitaja sitä kutsui) takahuoneeseen leikkausta varten.
Rambon ollessa leikkauksessa ja heräillessä kerkesimme Ässän kanssa käymään 40 minuutin lenkin. Myös Ässän korvat katsottiin samalla käynnillä, ja olivat onneksi puhtaat ja terveet. Kovin se on niitä taas rapsutellut, mutta se taitaa johtua vain Ässän korvien raskaasta ja pitkästä rakenteesta.
Ramboa oli saanut juuri herätepiikin sitä noutamaan mennessämme. Silmät räpsyivät kosketettaessa, mutta muuten se oli vielä taju kankaalla. Sain ohjeeksi käännellä Ramboa 15 minuutin välein, mutta enpä montaa kertaa ehtinyt kääntää sen jo ollessa jalkeilla. Ruoka ei heti kiinnostanut, joten tarjoilin ruiskusta tukiruoka-mössöä ja laitoin sen häkkiin kuumavesipullon viereen. Kauaa se ei paikoillaan malttanut olla, vaan hoiperteli humalaisena edestakaisin.. Iltaan mennessä se olikin taas ihan oma itsensä - hyppeli mökkien katoille, söi, huusi ja pukitteli. Ihme epeli.
Tänä aamuna huomasin toisen haavan olevan auki. Soitin Hervannan eläinlääkäreille ja sain mennä paikanpäällä käymään näyttämässä Ramboa, vieläpä maksutta. Rambon haava liimattiin haavaliimalla takaisin umpeen, vaikka ei sen aukiolostakaan kuulemma haittaa olisi ollut, arpi vain olisi jäänyt isommaksi. Ell. totesi Rambon haavojen lähteneen parantumaan hyvin, joten toivotaan paranemisen jatkossakin sujuvan mallikkaasti.
Loput tukiruoka-mössöt Rambolle tarjoiltiin ruokakupista. Ja kylläpä maittoikin!
Marsulaumamme toinen asukas, mamma, on nyt saanut virallisen kutsumanimensä. Hänestä tuli Mustikki! Nimi on taas Villen käsialaa ja sopii mielestäni matamille mainiosti. Mustikki on kotiutunut todella hyvin ja näyttipä se Ässällekkin jo kaapin paikan! Ässä kun rrrrakastaa marsuja, joten marsun ollessa sylissä se tulee mielellään antamaan kuikutteleville kavereilleen korvapesuja. Mustikki on alusta asti ollut kiinnostunut Ässästä, eikä ole sen pesujakaan kummemmin hätkähtänyt. Monesti se kurottautuu kiinnostuneena haistelemaan Ässän nokkaa. Eilen se antoi sitten palautetta Ässän tungettelevasta turvasta, ja maistoikin Ässän nenää! Oli meillä naurussa pitelemistä, kun koira vetäisi hölmistyneenä turpansa noiden uteliaiden marsunhampaiden ulottumattomiin. Lopun sylittelyhetken se makasi edelleen Matami-marsun vieressä, mutta piti turpansa huolellisesti hieman etäämpänä Mustikin uteliaasta kuonosta. Veeti on ainoa aiemmista marsuista, joka on joskus ojentanut Ässää, ja sekin oli vain kerran Ässän tullessa sen ruokakupille. Ei ole mikään turha matami tämä meidän Mustikki!
Nyt voidaan ottaa jo rennosti
Nyt, kun tähän jyrsijäaiheeseen kerran jo päästiin, niin esitellään samaan syssyyn meille viikoksi tulleet hoidokit! Kaverini lähti syysloman viettoon ja jätti meille kolmen hiiren laumansa. Siimahännät ovat niiiiin suloisia, ihan alan taas itselleni himoitsemaan tälläisiä. Ei meinannut x-filesienkään katselusta mitään tulla, kun mielummin olisin tuijotellut vain hiiri-telkkaria.
Käytiin tänään Ässän kanssa lenkillä poikkeuksellisesti jo kahdeksalta aamulla, kun aurinko teki nousuaan. Ai että, kun olikin mukava lenkkeillä, maisemat olivat nätit auringon noustessa kirkkaalle taivaalle järven ylle, eikä ketään muuta ollut vielä liikenteessä. Tunnelmakin oli ihanan rauhaisa. Oli pakko räpsäistä muutama huonolaatuinen kuva kännykällä tänne, vaikka kunnon kameralla olisi varmasti saanut oikeastikkin hienoja kuvia.
Ässällä on nyt ollut hieman taas pissavaivoja, on pari satunnaista kertaa pissinyt lattialle jopa vain tunnin lenkin jälkeen. Viimeisempänä kertana pissasi taas itsensä päälle, kun teimme lähtöä ulos. Nyt on onneksi mennyt taas hetken ainakin hyvin, ja Ässän ulosmenopanikointia (mistä lie sekin kumpuaa, kun itse olen ihan rauhallinen.. Varmaan sitten niistä epäonnistumisista) on rauhoittunut, kun ollaan taas menty lihapullan kera ulos. Saa jotain muuta ajateltavaa kuin "apua mulla on pissahätä, kohta pissaan, ihan kohta, apua ei olla vieläkään tuolla, apua apua mennään liian hitaasti", tai siltä se ainakin välillä tuntuu, kun tuon ulosmenoa seuraa. Onneksi tuo on niin hirmuisen ahne.
Ollaan tässä välillä tehty jotain tottistelun-poikasta, ja Ässä on ollut aina hyvässä innossa tekemään, oikein lonksuttaa leukojaan lihapullan-himossaan. Olen itse ollut ihan tuuliajolla, että mitäs sitä nyt tuon kanssa lähtis tekemään tai mihin pitäisi keskittyä. Niin ollen tottistelukin on ollut hyvin satunnaista ja lyhyttä, enemmänkin hetken mielijohteesta kuin suunnitellen ja harkiten. Noh, koira tykkää tästäkin. Idan viimesimmästä blogipäivityksestä sain kuitenkin kipinän, että tuota häiriönsietoa voisi alkaa tekemään, kun se ei kuitenkaan ole meillä mikään paras mahdollinen. Se on aina jäänyt aivan liian vähäiselle huomiolle meidän treeneissä, mutta asiaan tulkoon muutos!
Vähän myös perheen pienimmistä jyrsijöistä. Nallukka-hamsu täytti tänään jo 2 vuotta, ja vielä jaksaa mennä porskuttaa. Ikä tuntuu jo hieman painavan, saa nähdä kauanko herra enää jaksaa painaa menemään. Marsutkin ovat syksyn aikana täyttäneet kukin vuosia: Veeti ja Väinö herrat täyttivät 4, Masi 2 ja Momo 1 vuotta. Ainoa kevään lapsi, Kananen, täyttää sitten huhtikuussa 2 vuotta. Hyvin vanhat herrat vielä jaksavat, vaikka ovathan ne rauhoittuneet, niinkuin arvon vanheneville herroille sopiikin.
Pari päivää sitten jouduin myös tekemään hätälopetuksen entiselle hiirelleni Fasulle (hiirenihän siis siirtyivät lauman pienennettyä kämppikseni lauman jatkeeksi). Fasu kouristeli ja oli kärsivän oloinen, joten lopetin sen vasaralla päähän lyömällä. Kokemus oli kamala, ja jälkeenpäin tuntui pahalta, mutta pakkohan se oli toisen kärsiessä. En kyllä hevillä unohda niitä kuolemankouristuksia, vaikka hiiri varmasti kuolikin heti vasaran osuessa. Nyt meillä onneksi on hiilipönttö noita pienimpiä varten, vaikka eipä hiiriäkään ole enää kuin kaksi jäljellä.
14.2. eli ystävänpäivänä oli Pirkanmaan Nakertajien järjestämät ystävänpäivänäyttelyt. Näyttelyt järkättiin Lempäälässä, joten matka oli lyhyt. Tällä kertaa mentiin autolla, kun Timo tuli viikonlopuksi tänne (joskaan ei näyttelyihin mukaan). Näyttelyissä oli virallinen luokka hamstereille johon oli ilmoittautunut n. 150 (mulla ei ole sitä näyttelyluetteloa, kun ne kerkesivät loppumaan) ja pet-luokat muille. Marsuja oli ilmottu aika paljo noin pieneksi näyttelyksi, eli 70kpl. Hiiriä taisi olla n. 15. Mukana olivat siis Momo ja Masi marsut, Tiuku, Viuhti ja Fasu hiiret, sekä Nallukka-hamsu.
Momon arvostelu oli tälläinen:
Yleiskunto: 25/23 kroppa pitkänmallinen, kehittyy vielä
Turkki: 15/15 puhdas, pehmeä
Korvat: 5/5 puhtaat
Silmät: 5/5 kauniit
Kynnet&Tassunpohjat: 10/10 hyvin leikatut, pohjat pehmeät
Rasvarauhanen: 10/10 puhdas
Hampaat: 5/5 puhtaat
Käsiteltävyys: 20/20 kiltti, nuolee, juttelee
Yleisvaikutelma: 5/5 Yhteensä: 100/98 todella lupaava pet-marsu (pääsi vielä pöydälle parhaimmiston joukkoon, ja sai lopulta Kunniapalkinnon turkista)
Olen niin tyytyväinen Momon arvosteluun, mun pieni likka <3 br="br"> Masin arvostelu oli tälläinen:
Yleiskunto: 25/23 voisi olla kiinteämpi, ei saa lihoa enempää (lisää juoksutusta siis!) Turkki: 15/14 kaunis väritys, puhdas, hieman karvanlähtöä Korvat: 5/5 puhtaat Silmät: 5/5 todella kauniit Kynnet&Tassunpohjat: 10/8 yksi leikattu suoneen, hieman känsän alkua (taas suoneen, argh! seuraavalla kerralla vedän noi kynnet kynsiviilalla..) Rasvarauhanen: 10/10 puhdas Hampaat: 5/5 puhtaat Käsiteltävyys: 20/20 rauhallinen, kiltti Yleisvaikutelma: 5/5 rauhallinen herra Yhteensä: 100/95 (parempi kuin viimeksi!)
Hiirilläkin päivä sujui oikein erinomaisesti, paremmin kuin olisin voinut kuvitellakkaan! Tiukun arvostelu: Syönyt myös ystäviensä ruoat (:D). Reippaasti turhan tanakka. Hieno turkki ja iho. Hyvät kynnet. Hyvä häntä. Vasen silmä rähmii => tarkkaile, tarvittaessa lääkäriin (:( enpö ollut huomannut) Hieman jännittynyt, mutta ystävällinen. Pienen dieetin jälkeen paremmassa näyttelyvireessä. Laatu B
Fasun arvostelu: Hyvä massa. Kaipaisi hiukan lisää lihaksia selkään. Hieno turkki ja iho. Hyvät kynnet. Tosi reipas ja ihmisiin tottunut. Hassu kuvia :) Laatu A ja sijoittui Rop 3 !
Viuhdin arvostelu: Sabotaasia, joku on kakannut tukkaani (?! Tuomarilla on hauskat arvostelut :D) Hieno massa. Tosi hyvä kuntoinen. Hyvä iho, hiukan epätasainen turkki niskassa, hyvät kynnet. Hyvä häntä. Kädessä kuin kotonaan. Ihana ja hienosti hoidettu lemmikki. Laatu A ja sijoittui Rop 1 !!!
Oli siis tosi hyvät arvostelut, Viuhti hiirten paras ja Fasu kolmas. Nyt pääsee kyllä hiiret dieetille, sillä moni muukin on lihonut ihan liikaa. Lisäksi vähän muokkailin virikkeitä "vaikeammaksi" ja heittelen tästä lähin ruoat puruihin, jotta saavat tehdä töitä sen ruokansa eteen. Ruoka myös vaihtui nyt Rapunzelin Hiirimixiksi, katsotaan josko ne laihtuisivat nyt. Tuomari muuten sanoi Viuhdista, että se pärjäisi loistavasti myös isommassakin porukassa. Tuli tosi hyvä fiilis :)
Nallukka oli siis ulkomuotoluokassa, ja arvostelu oli tälläinen:
Pää,silmät,korvat: Ok Tyyppi: Pitkä ja kapea Koko: pienehkö Perusväri, värimerkit, kuvio: Hyvä, mutta kalpea Turkki: hyvä Kunto: Hyvä, mutta voisi olla massavampi Luonne: Hyvä Arvosana: Erittäin hyvä.
Sijoitusta ei tullut, mutta enpä sitä odottanutkaan noin suuressa hamsterimäärässä. Pääasia, että saatiin arvostelu :) Tuomareina toimivat englantilaiset Susan Washbrook ja Andrew Bryan, joista A. Bryan arvosteli Nallukan.
Viuhdin ROP 1, Momon KP ja kultasydän, Fasun ROP 3
Pykäsin marsuille nyt huoneeseeni aitauksen, niin saavat juosta tuossa. Marsut tykkäävät kovasti, ja itsekkin tykkään katsella otusten puuhia koneella istuessani. Jospa tuo Masi saisi nyt lihaksia, ja Veeti laihtuisi vihdoin! Marsut myös rohkaistuvat hirveästi tuossa keskellä huonetta juostessa, ja hypähtipä Momo tänään syliinikin salaattia syömään. On se vaan niin ihana pikkuinen!
Tänään piti tosiaan olla ne tottis-treenit, mutta emme päässeetkään sinne Ässän kanssa kyydin puuttuessa. Olemme kulkeneet treeneihin Idan kyydillä, mutta Tysonilla oli tänään vähän yskää, joten jäivät pois treeneistä. Eipä se mitään, teempä vaihteeksi tälläisen arkisen "päivän kuulumiset" päivityksen.
Aamu alkoi niinkuin jokainen kouluaamu. Heräsin, kävin koiran kanssa lenkillä ja menin suihkuun. Suihkussa ollessani Ässä kuitenkin pongasi herkun: avonainen sipsipussi oli unohtunut sohvapöydälle. Niimpä suihkusta tullessani kohtasin tyytyväistäkin tyytyväisemmän koiran, jonka röyhtäyksistä saattoi haistaa juustonaksut.. Se oli ehtinyt tyhjentää lähes täyden sipsipussin puolilleen, ja nuoleskeli vain tyytyväisenä turpaansa. Olin ihan varma, että se oksentaa huoneeni täyteen koulussa ollessani, mutta kotiin tullessani ei täällä näkynyt yhtäkään puklausta. Eikä muuten ole näkynyt vieläkään. Ihan ihmettelen, että miten tuo on voinut selvitä tuollaisesta määrästä sipsejä ilman yhtäkään puklausta. Huomenna sen kakka tosin onkin varmaan yhtä oranssia liisteriä..
Ässällä on myös nykyisin aivan ihana uusi lelu! Ässä sai sen joululahjaksi Timon äitiltä, mutta se unohtui Saloon toviksi. Lelu on isokokoinen Muumi, jolta Ässä jo iloisesti nakersi toisen silmän irti. Ässä rakastaa isoja pehmoleluja, Salossakin se on aina kiinni jättinallessamme, jota se sitten riepottaa ympäriinsä. Nytpä on sitten jätkällä täälläkin oma pehmolelu.
Voisin tähän loppuun laittaa vähän hiirikuvia, kun niitä on nyt tullut pari näpsittyä.
Flunssa hidastaa taas hetken tahtia, joten ehkäpä tässä voisi vuoden vaihtumisen kunniaksi kertailla mennyttä vuotta ja miettiä tulevaa.
Ensiksi ajattelin, että eihän viimevuonna tullut saavutettua oikein mitään, mutta kyllähän sitä itseasiassa tuli tehtyä kaikenlaista. Aloitimme Ässän kanssa uuden harrastuksen, nimittäin pelastuskoirailun. Sen parissa opimme kummatkin aikalailla kaikkea uutta. Syksyllä tulikin sitten muutto Tampereelle, joka vähän katkaisi harrasteluamme. Syksy oli haun ja raunioiden saralla hyvin säännötöntä ja harvaa treenailua, mutta tottikseen yritin panostaa sitten senkin edestä. Näin jälkeenpäin ajatellen tottiksessa ei tullut ihan hirveästi edistystä, koska olisin tarvinnut enemmän apua siihen. Pääsimme myös loppuvuodesta vihdoin pienryhmään, joten tulevaisuus näyttää treenailun suhteen valoisalta.
On vuoteen mahtunut vähän muutakin muisteltavaa, kuin pelkkää treenailua. Ässä siirtyi raakaruokintaan, ja syksyllä sillä alkoi taas allergia ja tämä selvittämätön pissaongelma. Tessupappa lopetettiin sydänvian takia. Vieläkin on pappaa ikävä..
Seuraavaksi vuodeksi on suunnitelmissa:
- BH-koe
- huima panostus tottikseen (ainakin että voisi kunnolla tehdä jotain lelulla palkatessa)
- allergian ja pissaongelman selätys
- haussa edistyminen
(tuli taas kuvailtua roppakaupalla, kun oli niin kauniit ilmat. Tässä pari, loput lisään nettiin kun pääsen tampereelle)
Myös muiden eläinten osalta voisin hieman listata näitä juttuja.
Vuonna 2009:
- Nallukka muutti meille
- Veeti erotettiin muista marsuista
- Veeti sai kaverikseen Onnin
- muuton yhteydessä marsuille tuli kerroshäkki
- hiiret muuttivat meille
- Väinö ja Masi piti erottaa
- Kille muutti kerroshäkkiin ja Masi ja Väinö olkkariin
- Päätin hankkia poitsuille tyttökaverit, joten he joutuivat kastraatioon
- Kävin myös näyttelyissä Veetin, Masin (kupa), Tiukun (rop 5), Muikkusen, Devikan ja Nallukan kanssa (rop 5)
Vuonna 2010:
- Meille muuttaa Momo-tyttö Masille kaveriksi
- Väinö saa (toivottavasti nakun) tyttökaverin
- Hiirillä tulee vihdoinkin ekat poikueet (kämppiksen ruokakasvatus)
- Mennään pariin näyttelyyn
- Nallukka menee viralliseen luokkaan
- Hiirilaumaan voi ehkä tulla muutama lisää, marsumäärä ei kuudesta enää kasva!
Täällä Tampereella oli eilen 12.12 PiNa:n järjestämät näyttelyt, joten pitihän sinne lähteä, kun noin lähellä oli. Ilmoitin siis Masi-marsun ja Nallukka-hamsun. Hiiret ilmoitetaan vasta paikan päällä, joten oli siinä pohtimista, kenet ottaisin mukaani. Tiuku oli ainakin varma päätös, sillä se on kädellä aina niin reipas ja muutenkin hyvässä kunnossa. Sen lisäksi päädyin viimein ottamaan mukaan Devikan ja Muikkusen. Niimpä suuntasimme lauantaiaamuna Iidan kanssa bussilla kohti Tampereen toista päätä.
Jospa aloittaisin marsuista. Niitä oli ilmoitettu 35 kpl eli enemmän, kuin viimeksi. Tuomarina tuomi Janiika Toivoniemi, joka on entinen rex-kasvattaja. Niimpä kysäisin häneltä Masia hakiessa, mitä mieltä hän on Masin turkin rodunomaisuudesta (Masihan on teddy, mutta niillä on samanlainen turkki kuin rexeillä). Saatiin siis samalla pikainen rotuarvostelukin ;) Turkki oli kuulemma hyvän pituinen. Se oli hyvän karhea takaa, mutta kyljistä lättänä = päärynän muoto (yleinen virhe ilmeisesti). Tiheys olisi voinut olla parempi, varsinkin niskasta se oli ihan liian harva. Ulkomuotoluokassa on yleensä paljon teddyjä, joten sinne ei kannata lähteä serttiä odottaen, mutta voi toki käydä hakemassa arvostelun Masille. Noh, tälläiset pisteet se sai varsinaisesta arvostelusta:
Yleiskunto 24/25 kaipaa lihaksia, muuten hyvä (eli nyt alkaa marsujen runsaampi juoksutus :) Turkki 13/15 puhdas, hieman hilseilee, ohut Korvat 5/5 puhtaat Silmät 5/5 kauniit, suuret Kynnet&tassunpohjat 9/10 muutama kynsi leikattu suoneen, pohjat hyvät (taas! miten mä aina onnistunkin leikkaamaan suoneen näyttelyihin valmistautuessa..) Rasvarauhanen 10/10 puhdas Hampaat 4/5 hieman epätasaisesti kuluneet (katkesivat vähän aikaa sitten, ilmeisesti eivät ehtineet tasoittua?) Käsiteltävyys 20/20 Kiltti, juttelee (Aluksi se kyllä enemmänkin huusi.. :D) Yleisvaikutelma 5/5 todella kaunis väritys
Yhteensä 95/100
Masi voittikin sitten kunniapalkinnon kauniista värityksestään :) Olen oikein ylpeä meidän isosta pojasta! Näyttelypaikallakin se otti suurimman osan ajasta lunkisti hengaillen, eikä stressannut turhia. Masi saa useamminkin lähteä mukaan ;)
Sitten vaikkapa Nallukan arvostelu. Syyrialaisia oli ilmoitettu 7 kpl, joten tuomarit kävivät oikein huolella läpi jokaisen hamsterin. Nallukan arvostelu oli tälläinen:
Yleiskunto: Sopiva massa. Voisi olla lihaksikkaampi (Kohta toivottavasti tulee olemaan, kun saa toisen kerroksen häkkiinsä ;) Turkki: Hieno pituus. Tasainen. Korvat, silmät, hampaat: Suuret kauniit silmät. Hampaat ok. Kynnet: Kynnet hieman terävät. Takajaloissa pitkiäkin kynsiä. Käsiteltävyys: Rento & rauhallinen hurmuri Yleisvaikutelma: Tosi kaunis eläin
Arvosana: Erinomainen
Nallukka saikin voittikin sitten Rop5 ja namipussukan! Olen todella ylpeä Nallukastakin, että pärjäsi niinkin hienosti. Sekin otti oikein rennosti näyttelyissä.
Seuraavaksi sitten hiiret. Niitä oli ilmoitettu ainakin 20 kpl, eli huikea määrä!
Muikkunen: Muhkea matami, tarkkaile ruokavaliota. Puöreää masua onneksi tasapainottaa vahvat lihakset. Turkki on siisti, niskasta hieman harva. Hännän kärjessä mutka (ei vaikuta arvosteluun). Sievät pienet ruttukorvat. Hieman pitkät kynnet. Mukava luottavainen pet-hiiri.
Devika: Hieno kiiltävä pikkuneiti, joka tietää liiankin hyvin, missä ruokakuppi sijaitsee, tarkkaile siis ruokavaliota. Siisti häntä ja soma häntätippi. Pitkänpuoleiset kynnet, jotka eivät vielä pistele pahasti. Reipas ja utelias.
Tiuku: Hyväkuntoinen nuori neiti, hieno siisti turkki ja häntä. Kynnet pistelee hiukan. Upeat silmät ja hieno lemmikkihiiren luonne. Voitti Rop 5!
Nyt meidän hiirineidot pääseekin dieetille, kun ovat päässeet pulskistumaan. Kohta pitäisi myös vaihtaa ruokamerkkiä, joten ehkäpä sekin auttaa asiaa. Tällä hetkellä neitoset kun syövät jotain eläinkaupan hirvittävää kirkasväristä sekoitusta, mutta pian ruokamerkki vaihtunee Rapunzeliin, kun sitä saadaan jostain hommattua.
En olekkaan aikaisemmin nyt kirjoitellut tästä ongelmasta yhtään, sillä en halunnut ruveta puimaan sitä täällä, ennenkuin siihen löytyi ratkaisu. Ratkaisun löytymisessä ei kyllä pitänyt kestää näin kauan, mutta parempi silti myöhään kuin milloinkaan. :)
Ongelmana oli siis se, että Ässä satunnaisesti pissaili lattioille. Tämä alkoi sen jälkeen, kun tänne muutettiin, joten luulin sen jotenkin protestoivan muuttoa tai sitten se ei vain tajunnut, että tänne ei pissatakkaan. No, siitä olen ehkä jotain joskus kauan sitten kirjoitellutkin. Ongelma kuitenkin häipyi piakkoin joksikin aikaa, mutta nyt se tuli taas takaisin. Elikkä, Ässä satunnaisesti pissasi lattialla hirvittävän ison lätäkön, vaikka edellisestä ulkoilukerrasta olisikin ollut vain 4 tuntia. Mielestäni se ei myöskään protestoinut mitään, sillä siihen ei ikinä liittynyt mitään tiettyä tilannetta/tapahtumaa ja koiran naamastakin näki, että se tiesi kaikin puolin tekevänsä todella väärin.
Tästä seurasi, että epäilin Ässällä olevan pissatulehdus. Varasimmekin ajan lääkäriin, joka totesi pissatulehduksen olevan erittäin epätodennäköistä, ja passitti meidän ultratutkimuksiin mahdollisen virtsateiden rakennevian takia. Lääkärikäynnillä suljettiin kuitenkin pois pissatulehduksen mahdollisuus ja tutkittiin eturauhanen. Pissanäytteestä löytyi paljon tulehdussoluja, mutta viljelys osoitti ne harmittomaksi. Näytteessä oli myös paljon siittiöitä, joka on epänormaalia.
Keskiviikoksi meillä olikin sitten varattu aika Tampereen Veteriin ultraukseen, jossa Ässän virtarakko katsastettiin, ja se todettiin normaaliksi. Ultaraus ei ollut kovinkaan mukavaa, sillä Ässä sai useita sätkykohtauksia sen aikana. Ell otti Ässältä rakosta pissanäytteen varmuuden vuoksi, jonka jälkeen saimme mennä pissattamaan koiraa, jotta se rauhoittuisi stressaavan ultran jälkeen. Eläinlääkäri löysi Ässältä tällä kertaa selkeän pissatulehduksen ja siittiöitä, joista tehtiin johtopäätös seuraavaan (moni lääkinnällinen termi meni ohi ymmärryksen, mutta ymmärsin kokonaisidean): Ässän siittiöt menevät jotenkin jatkuvasti virtsaputkeen, joka aiheuttaa jatkuvia ohimeneviä tulehduksia. Hoitona saatiin antibiootit nykyiseen tulehdukseen ja hormonipiikki estämään ilmeisesti siittiöiden tuotantoa. Sen vaikutus ei tietenkään kestä ikuisesti, joten ainoa hoitokeino on Ässän kastrointi. Sehän ei nyt mullista meidän elämäämme mitenkään, sillä se olisi ollut edessä piilokiveksen takia joka tapauksessa. Helpottavaa tietää, että se on näinkin helposti ratkaistavissa :)
Tähän väliin voisin hehkuttaa, että meillä on vihdoin ollut pari aurinkoistakin lenkkiä, jolloin kamerakin on vihdoin päässyt mukaan! Tällä hetkellä täällä on varsin kaunis pikkupakkas-ilma, jolloin kaikki on kauniisti kuurassa, mukaanlukien Ässän trimmausta kaipaavat turpakarvat :) Tässä hieman lenkin satoa, loput albumissa. Kuvatkin vaalenee sitä mukaan, kun aurinko nousee.
Nyt vähän asiaa marsuistakin, kun silläkin saralla tapahtuu. Aikaisemmin kirjoittelin Masin ja Väinön erottamisesta tappelun vuoksi. Herroista on toisilleen seuraa kaltereiden takaa, mutta olisihan se kivempaa puuhatakkin marsukaverin kanssa.. Niimpä Masi ja Väinökin saavat luopua palleistaan, ja heille on tulossa tyttöseuraa! Eipä ole tappelun pelkoa, ja mulla on joka tapauksessa kolme häkkiä täällä, joten eipä se ole niin nuukaa onko niissä yksi vai kaksi.. :) Häkin koko tietysti hieman kasvaa, mutta se ei ole suurikaan probleema, eikä lisää työmäärää nimeksikään. En enää oikein poikapareihin luota meillä vallinneen huonon onnen takia, joten kun Väinöstä ja Veetistä aika jättää, niin Onniltakin todennäköisesti napsaistaan pallit ja se pääsee tytön kanssa asustelemaan. Unelmana olisi yksi iso tyttölauma, jossa olisi yksi kastraatti jöötä pitämässä. :)
Masin tuleva tyttö on jo tiedossa, ja kyseessä on Iidalta tuleva musta tytsy (kuvassa oikealla). Tavoittelin aluksi ihan toisenlaista marsua tänne, mutta Iidalla käydessä tuo sulatti sydämen.. Nimeksikin päätettiin jo Momo. Väinölle olen tavoitellut vähän karvattomampaa seuralaista, mutta sen suhteen mikään ei ole varmaa. Kirjoittelen siitä sitten lisää tänne, kun saan itse varman tiedon asiasta. Tietoa saa kyllä odotella ehkä joulunkin yli.. Toivotaan parasta :)
Hiiririntamallakin tapahtuu, sillä meille muutti tänään chocolate tan tytsy Fasu lauman jatkoksi. Vallan ihastuttava tyttö, joka parhaillaan saa hurjaa kyyditystä isoimmiltaan. No, eiköhän se pian siitä laannu, kun saavat laumajärjestyksensä taas setvittyä.
Jos ollaan positiivisia, ja aloitetaan niistä positiivisista:
Sain treenipaikan Pirkanmaan pelastuskoirien pienryhmästä! Oujea, kohta päästään Ässän kanssa taas kunnolla treenaamaan :)
Meillä oli tiistaina vikat jatkokurssin treenit. Tehtiin samaan, kuin erään viikonlopun raunioseminaarissa. Ensimmäisenä tehtiin se jonkinnäköinen miljööbaana, eli kierreltiin jonossa koirien kanssa raunioita pitkin. Tämä meni paljon paremmin, kuin viimekerralla. Ässä yhä välillä haukuskeli muille koirille, mutta paljon vähemmän. Se myös kuunteli paremmin, eikä riekkunut päättömästi samalla lailla. Odottaessa se alkoi kyllä hyöriä ja pyöriä, ja se onkin sille näköjään vaikeaa. Yritin sitä rauhoitella, ja käskin vaikka odottamaan, jolloin se saattoi keskittää huomionsa siihen odottamiseen ja minuun muiden koirien ja häsläämisen sijaan.
Ja nyt siihen negatiiviseen. Tehtiin eräs "testaus", joka esiteltiin myös raunioseminaarissa. Siinä yksi ihminen laitettiin umpinaiseen putkeen, ja muut siihen ympärille hengaamaan. Sitten tuotiin koira paikalle ja katsottiin, kuinka nopeasti se tajusi putkessa olevan ihmisen. No, jokainen koirahan meni lähes välittömästi putkelle pyörimään ja ihmettelemään, mutta Ässäpä ei.. Olin ihan varma, että tämä harjoitus olisi sujunut Ässältä aivan loistavasti, mutta pettymys oli kyllä suuri. Tulimme siis paikalle Ässän kanssa, ja se oli vallan innoissaan. Vetokin kasvoi huomattavasti, kun se huomasi ihmisjoukon. Menin paikalle ja päästin sen irti. Hetken se seisoi siinä vieressäni ihmisiä tuijottaen, joten sanoin sille "men vaa" (käytän yleensä, kun lasken sen irti. Suomeksi siis: mene ja tee mitä tykkäät). Oletin pojan juoksevan ihmisten luokse, mutta sepä paineli suoraan vasemmalle hyörimään ja pyörimään nenä maassa. Siellä se sitten pyöriskeli eestaas siinä yhdessä ja samassa kohdassa. Siirryin välillä aina pikkuhiljaa muita ihmisiä kohden, mutta Ässäpä vain hyöri edelleen siellä kauempana. Ilmeisesti se haisteli jotain koiranjälkiä, kun siinä juuri oltiin oltu koirien kanssa porukalla.
Lopulta ohjaaja pyysi minua kutsumaan Ässän lähemmäs, ja kutsuessani se juoksi paikalle ja ohi siitä. Siinä vaiheessa taisin jo pikkaisen kiristellä hampaita, mutta nyt se ainakin alkoi kiinnostua ihmisistä, ja seuraavaksi se juoksikin siihen. Sitten se mielestäni vasta alkoi haistella ja ihmetellä ja ohimennen vielä tavoitteli hyvinkin innoissaan nameja yhdeltä ihmiseltä kunnes lopulta meni putken suulle (joka oli jo avattu puoliksi helpotuksen takia) ja sai sieltä ukolta palkan.
Ketutti suunnattomasti, varsinkin kun kaikilla muilla meni noin puolet vähemmän aikaa ja pari tajusi todella piankin mennä luukun suulle. Ja Ässää on kuitenkin treenattu aktiivisesti puolivuotta, vaikka tässä on nyt taukoa ollutkin. Mielessä kaikuivat myös ruotsalaisten jutut, miten tällä mitattiin koiran kelpoisuutta pelastuskoirahommiin. Ei ollut fiilis siis ihan mahtavin tuon treenin jälkeen, ja kaiken lisäksi en älynny alkaa kyselemään siitä ja purkamaan sitä ohjaajan kanssa, vaan jäin mietiskelemään ja märehtimään yksinäni sitä. Mielessäni pyöri mm. seuraavia kysymyksiä: Eikö se tajunnut, että täällä etsitään yleensä ihmisiä? (ollaan kerran joku 2kk sitten treenattu siellä) Vaikuttiko "men vaa" käskyni niin, että se luuli ettei tekeillä ollut mitään kummempaa? Jos se luuli, niin eikö sen silti olisi pitänyt haistaa putkessa ollut ukko? Jos se haistoi sen, niin miksi se ei kiinnostunut, oliko muiden koirien hajut kiinnostavia? Vai eikö se pitänyt sitä mitenkään ihmeellisenä, kun kaikki vain rupattelivat siinä tavanomaisesti? Onko sillä mennyt ihmisten etsimisestä into, jos sitä ei vain kiinnostakkaan? Onko se minun vikani? Entä jos siitä ei vain ole pelastuskoiraksi sittenkään?
Vähän nyt pelottaa seuraavat treenit, jos sillä onkin tuo into yhtäkkiä kadonnut. Itselläni on koulun takia välillä aikamoista stressiä, ja olenkin alkanut pelätä jotenkin vuodattavani sen koiraan ja pilaavani sen. Olen kuitenkin yrittänyt ottaa sen positiivisen asenteen, ja uskon toistaiseksi sen olleen joku pöljyyskohtaus Ässältä, kun ollaan kuitenkin niin vähän treenattu viimeaikoina tuota etsintää. Yritän nyt olla ajattelematta testin merkitystä, ja lohduttaudun sillä, ettei ensimmäisestä koirasta kuitenkaan tule koskaan maailmanmestaria, kun ohjaaja kämmää aina jossain. ;)
Tottistelu on nyt jäänyt hiaman taka-alalle, kun en ole jotenkin saanut aikaiseksi. Nyt on kuitenkin taas treeni-into taas nousemassa, mutta toistaiseksi minulla on yksi ongelma: Ässän kaksi lelua ovat eriarvoiset. Leikkiminen sujuisi loistavasti, mutta Ässä tuppaa omimaan toisen patukan. Tähän tulee kuitenkin toivottavasti muutos viikonloppuna, jolloin saan samispatukan. Nyt olen kuitenkin tehnyt ruoalla tottista, mutta siihen ei Ässällä kyllä keskittymiskyky kauan riitä. Tänään tulikin tehtyä pikkuisen liian pitkää reeniä, mutta opinpa nyt koiran kestokyvyn rajan. Se on tosin suoraan verrannollinen Ässän nälkään, joka ei ollut tänään mikään suurensuuri. Hienosti se kuitenkin teki pyydettyjä asioita, ja oli yllättävän hyvin oppinut liikkeestä seisomaan pysähdyksen (itsekkin pysähdyn vielä), kun sitä jankattiin viimeksi. Enpä meinannut poikaa saada istumaan sitten millään :D (tosin sateella lienee myös osuutta asiaan) Kiva kuitenkin huomata, että jotain se on oppinut.
12.12 olen menossa taas jyrsijöiden kanssa näyttelyihin. Kyse on Tampereella järjestettävistä pikkujoulunäyttelyistä, joissa järjestetään kaikille jyrsijöille pet-luokat. Mukaan lähtevät Onni-marsu Nallukka-hamsu ja Sipsi ja Tiuku hiiret. Innolla jo odottelen tätä näyttelyä :) Olisin halunnut ottaa Masin mukaan, mutta se menee näillä näkymin kastroitavaksi,( Siitä lisää myöhemmin..) niin en viitsi sitä rahdata. Olen myös harkinnut 5.12 menoa hamsterien Grand Gaalaan Turkuun, jossa Nallukka pääsisi vihdoin sinne ulkomuotoluokkaan, mutta saa nähdä jaksanko lähteä sinne.
Pitääpi juosta jyrskyjen kanssa näyttelyissä, kun koiran kanssa ei pääse. Niissä on myös se hyvä puoli, ettei huonosta käytöksestä syytetä koskaan omistajaa ;)
Kävimme sunnuntaina Veeti-marsun kanssa marsunäyttelyissä Ikaalisissa. Reissua oli suunniteltu jo kauan, ja valmistautumiseenkin oli käytetty paljon aikaa. Niimpä sitten aamulla suuntasimme bussilla kohti Ikaalisia.
Tietämättömille tiedoksi: Marsuilla ja muilla jyrsijöillä järjestetään kahdenlaisia näyttelyitä: Uml eli ulkomuotoluokka ja pet-luokka. Uml:ssa verrataan marsua rotumääritelmäänsä, ja annetaan pisteitä sen mukaan. Marsun pitää olla puhdasrotuinen ja rekisteröity. Sileäkarvaisia ja teddyjä/rexejä pitää trimmata ennen näyttelyitä. Pet-luokassa taas arvostellaan sitä, kuinka hyvin marsu on hoidettu. Siellä marsu saa olla risteytys, eikä sen tarvitse olla rekisteröity tai trimmattu. Näyttelyissä marsut viedään tuomarille näyttelylaudan päällä (pet-luokassa ei pakollinen, mutta suotavaa olisi olla), jolloin tuomari tutkii marsun. Kun marsu on tutkittu, kuulutetaan sen saama pistemäärä, jonka jälkeen sen voi hakea pois. Pet-luokkaa voisi verrata koirien mätsäreihin.
Nämä olivat siis ensimmäiset näyttelymme, ja oli kyllä todella mukavaa! Olin ilmoittanut Veetin pet-luokkaan, jossa osallistujia oli 26. Veeti sai muuten todella hyvät pisteet, mutta tuomari verotti parista suoneen leikatusta kynnestä -3 pistettä, jolloin loppusaldo oli 92 pistettä (maksimi 100p). Ruusuketta emme saaneet mukaan kotiin, mutta hyvän kokemuksen kylläkin. Näissä näyttelyissä taisi näyttelykärpänen vähän puraista, joten jatkossakin tulen käymään näyttelyissä. 12.12 on itseasiassa yhdet näyttelyt täällä Tampereella, jonne taidan ottaa mukaani ainakin Masin ja Nallukka-hamsun ja ehkä hiiren tai parikin.
Veetin arvostelukaavake:
Yleiskunto: 23,5/25 hyvä ikäisekseen
Turkki: 13,5/15 puhdas ja pehmeät
Korvat: 4,5/5 hieman likaa
Silmät 5/5 kauniit
Kynnet & tassunpohjat: 7/10 tassunpohjat hyvät, mutta kynsiä leikattu suoneen
Rasvarauhanen: 10/10 puhdas
Hampaat: 5/5 näytti hyvin
Käsiteltävyys: 18,5/20 mukava käsitellä, jännittää hieman
Yleisvaikutelma: 5/5 nätti
Yhteensä: 92/100
Olen kyllä ylpeä Veetistä, että ei mennyt näykkäisemään tuomaria. Veeti kun on marsuistani kipakin, joten se olisi ollut ihan oletettavissa.. Taisi kukkakaalilla lahjonta ennen tuomarille viemistä tepsiä! Veetiä en kyllä varmaan enää vie näyttelyihin, ja olisin sen nytkin jättänyt kotiin, mutta mutta.. Väinö ja Masi ottivat juuri yhteen, joten Masi oli hampaaton ja Väinö rupinen. Onni on vielä niin nuori ja ujo, etten sitä viitsinyt ottaa mukaan. Eli jäljelle jäi vain Veeti. Tampereen näyttelyihin otan kyllä Masin mukaan.
Näyttelytähti Veeti ja jo aika iso Onni-poika
Voisin kai samalla kertoa tässä muitakin kuulumisia marsuista. Väinö ja Masi ottivat siis yhteen, joten ne erotettiin. He muuttavat olohuoneeseen asumaan aitauksiin vierekkäin, jolloin kerroshäkin alakertaan pääsee hamsteri dunansa kera. Onni ja Veeti asuvat ainakin toistaiseksi hyvinkin sopuisasti, mutta nyt monen erotuksen jälkeen mua kyllä pelottaa sen kaveruuden kestävyys. Onni on kyllä aika ujo poika, joten toivottavasti se nyt alistuu Veetin pompoteltavaksi. Saa nähdä miten käy, kun Onni tulee uhitteluikään..
Kuvanen marsulasta, kun kaikki vielä elivät sopuisasti.
Meille muutti myös uusivanha asukas, eli Kille. Kille-kilpparimme jäi asumaan muuttaessani äidilleni, mutta meillä tuli hieman erimielisyyksiä sen hoidosta, joten se muutti nyt sitten kuitenkin tänne. Rakentelin Killelle tilavan aitauksen huoneeseeni, josta se myös pääsee ajoittain jaloittelemaan. Poika on vallan onnessaan näin isosta aitauksesta, ja käyttääkin sitä hyvin hyödykseen. Idean aitaukseen sain Iidalta, jolle myös on tullut kilppari. Sitä ennen en Killeä tänne osannut ottaa, kun en oikein keksinyt paikkaa parimetriselle terraariolle. Aitaus onkin hyvä, koska sen voi laittaa lattialle ja muotoilla sen kokoseksi kuin on tarvis.
Killen asuntola
En muista, olenko jo jutellut noista hiiristä, mutta niitäkin täällä majailee nykyisin pari. Kämppis otti niitä aikomuksenaan kasvattaa niistä ruokaa käärmeelleen, joten pitihän minunkin sitten saada pari.. Nyt niitä asuukin huoneessani dunallinen. Hiiret ovat oikein mukavia lemmikkejä: helppohoitoisia, helposti kesyyntyviä, uteliaita, kivoja katsella ja ne eivät tarvitse isoja tilojakaan. Usein iltaisin otankin niitä pari kiipeilemään hihoihini, ja siitähän ne tykkäävät. Tällä hetkellä dunassa asustaa 5 hiirityttöä, jotka voisinkin tässä esitellä.
Mimsa ja Tiuku
Sipsi ja Muikku
Devika
Tänne loppuun voisinkin laittaa myös kuvasen Nallukasta, kun sitäkin tuli vihdoin valoisuuden salliessa kuvailtua. Nallukasta on kyllä kasvanut komea poika, ja aionkin sen kanssa osallistua heti mahdollisuuden tullen ulkomuotoluokkaan.
Erotin nyt vihdoin Veetin tänään. Noiden kolmen yhteiselosta ei tule mitään, sillä Väinö ei enää yksinkertaisesti siedä Veetiä samassa häkissä. Myös Masi oli alkanut näykkiä Veetiä. Veeti karkasi aitauksesta väkisin karkuun seinän läpi tai yli ja kyyhötti yksin suihkuhuoneen nurkassa. Siltä on lohjennut korvasta palanen, ja tänään aukesi huuli, joten nyt se kököttää yksin häkissään. Siellä se aina välillä kolistelee kaltereita yksinäisenä, kun kavereiden luoksi olisi päästävä loukkaantumisen uhallakin. Onneksi häkki on kuitenkin Masin ja Väinön aitauksen kanssa samassa huoneessa, joten kuuloyhteys on ja Veeti pystyy haistamaan muut marsut. Seuraavalla viikolla lähdetään katsomaan Veetille omaa kakara-kaveria, jonka jälkeen mun marsu- ja eläinkiintiö onkin sitten täynnä.
Uuden marsun tulo mietityttää, sillä olenhan juuri muuttamassa ja rahakin tulee olemaan tiukemmassa kuin nyt. Silti ajattelin näin olevan parempi, sillä nyt saan rakennettua huoneeseeni kerroshäkin, joka vie puolet vähemmän tilaa kuin aitaus. Ja onhan se vielä nätimpikin. Veetiä en kuitenkaan raaski pitää yhdessä kerroksessa yksin, joten siksi kaveri. Poikia kun ei saa vierekkäinkään ilman, että kerroshäkistä tulisi tavattoman pitkä. Ja eihän yksikerroksisellä kerroshäkillä ole mitään virkaakaan. Aitaus taas veisi turhan paljon tilaa huoneestani, nyt kun Veeti on pakko pitää eristettynä. Kerroshäkin kerroksesta tulisi kuitenkin sen verran iso, että jos Veetille ja uutukaiselle tulee kränää, mahtuvat kummatkin hyvin omille puolilleen. Silloin niillä kuitenkin olisi jatkuva näkö- haju- ja kosketusetäisyys verkon läpi.
Voisinkin tänne kirjoitella kuvien kera kerroshäkin valmistuksesta ja vaiheista. Tällä hetkellä homma on ihan suunnitteluasteella. Pohjana ajattelin käyttää Ikean Gorm-hyllyköitä, joita myös moni muu marsuihminen on käyttänyt kerroshäkkinsä toteutukseen. Gorm-hyllykköä varten ostetaan vain eri mittaisia ja pituisia palasia oman maun mukaan, ja niistä kootaan omia tarpeita vastaava hyllyn. Siihen pitää tosin rakentaa itse jonkinlaiset seinät, ovet ja pohjat. Onneksi Timo on avustamassa minua tässä projektissa :)
Kille huolettaa minua hiukan. Kesäisin se paastoaa kuumuuden takia, mutta nyt paasto on kestänyt ehkä turhan kauan. Konna ei kuitenkaan oma-alotteisesti suostu piilostaan nousemaan, ja syöminenkään ei oikein innosta kuin silloin tällöin. Toivottavasti se nyt syksyn tullen taas virkistyy, jotta se saa hyvin syötyä ennen talvilepoa.
Kille muuten jääkin sitten Saloon minun muuttaessani. Äitini jostain syystä ikävöikin elukoitani, vaikka hän keksiikin niistä usein sanomisen aihetta. Kille on aina ollut hänelle tärkeä, sillä hänhän sitä hoiti minun ollessani pieni. Niimpä Kille jää ainakin toistaiseksi äitini luokse asumaan.
Kai sitä pitää sitten sanoa muutama sana Nallukastakin, joukkomme pienimmästä, kun nyt on tullut muistakin elukoista paasattua. Nallukka-hamsu oli yhdessä vaiheessa todella ujo, joten siirsin sen pelkkään häkkiin asumaan. Nyt se on jotenkin "paremmin esillä", joten siitä on väkisinkin tullut rohkeampi. Silloin tällöin vien sen illalla (yöllä) jaloittelemaan vessaan, jossa se voi turvallisesti vipeltää vähän isommalla alueella. Nallukka on oikein leppoisa kaveri, ja sen puuhia on hauska seurailla. Sen turkkikin on kasvanut oikeen kauniiksi ja pidentynytkin jonkin verran. Nallukka onkin jo puolivuotias, vaikka se tuntuu olleen minulla vain hetken. Niin hauska elukka kuin se onkin, niin en usko uutta enää hankkivani hänen jälkeensä. Onneksi Nallukalla on vielä paljon elämää edessään. :)
Leiri tuli ja meni, ja hauskaa oli! Kouluttajina oli Annika Himanen haussa ja Esko Hautala jäljessä. Minä ja Ässä oltiin siis hakuporukassa. Majoituimme Paimion metsäoppilaitoksen tiloissa. Seuraavaksi voisin listata juttuja parista asiasta, jotta saisin jotenkin järkevästi kerrottua viikonlopustamme.
Koulutus: Tavallisesta poikkeavaa, mutta opettavaista. Annika oli keksinyt kaikenlaista jännää päämme menoksi. Ensimmäisenä koulutuspäivänämme lauantaina jaoimme ryhmät ensin kahtia. Kun toinen ryhmä suoritti tehtävää, oli toisen tehtävä avustaa. Tehtävänä oli kävelle Miljööbaanan läpi. Miljööbaana sisälsi kaikenlaisia "esteitä" jotka piti koiran kanssa suorittaa. Oli koiran kävelyttämistä tikapuilla ja ja kolisevalla peltisellä alustalla, piti hypätä koiran kera keikkuvaan veneeseen ja heiluvaan peräkärryyn, oli odottelua isolla porukalla ahtaassa pimeässä tilassa, houkuteltiin koira menemään ahtaan putken läpi ja hypittiin yli ojien ja käveltiin yli tukkien ja muiden esteiden sekä lopuksi ryömittiin traktorin alitse. Tämä kaikki tehtiin kävellen jonossa koirien kanssa, mikä aiheutti Ässässä jatkuvan hihnassa kiskomisen ja joillakin koirilla haukkumista ja rähinääkin. Kaiken tämän "rallin" keskelle oli piiloutunut ohjaajien tietämättä ihminen, jonka hajuun muistaakseni vain pari koiraa reagoi. Lopuksi vielä tehtiin yksitellen pieni hakuharjoitus pihamaalla. Ässän kanssa Miljööbaana meni hyvin, lukuunottamatta jatkuvaa hihnassa kiskomista. Putkestakin se sujahti läpi, kun heitin nakin toiseen päähän. Uudet alustat jännittivät aina aluksi, mutta kehuessa ja nakeilla ne sujuivat aika hyvin. Piiloutuneeseen ukkoon se ei tietenkään reagoinut kaiken hulinan keskellä. Viimeisenä ollut hakuharjoitus sujui vilkkaasti sata lasissa niin, että ukon ohi ensin juostiin, mutta into oli valtaisa maalimiehen löytyessä. Eli ainakin oli asenne kohdillaan ;)
Iltapäivällä harjoitukset jatkuivat. Ohjaajien piti kantaa koiriaan jonkin matkaa ja luovuttaa se sitten avustajan kannettavaksi. Avustaja kävi sitomassa koiran sitten nurkan taakse puuhun muiden koirien keskelle ohjaajan näkökentän ulkopuolelle. Ässä oli kuulemman ollut nätisti ja hiljaa, vaikka olin odottanut sen vinkuvan ja haukkuvan siellä. Hienoa :) Tämän jälkeen oli äärimmäinen haku-harjoitus sisätiloissa. Koira piti lähettää ovelta pimeään käytävään, eikä itse saanut mennä perässä. Huoneessa, jossa maalimies oli, sijaitsi mukava yllätys: oven edessä oli rajatulla alueella tyhjiä kalisevia tölkkejä. Tämän jälkeen maalimies vielä sijaitsi suihkuverhon takana. Monet koirat pysähtyivät pimeyden, ohjaajan suuren välimatkan ja tölkkien yhdistelmään. Kun ohjaaja sitten tuli lähemmäs rohkaisemaan ja ehkä vähän näyttämään valoa taskulampulla, sujui monelta homma hyvin. Tehtävä oli kyllä vaikea, ja muistaakseni yksikään(?) koirista ei suoriutunut siitä itsenäisesti. Ässälle ei tietenkään tehny näin vaikeaa tehtävää, mutta se lähetettiin pitkään pimeään käytävään (peräänlähtö) hakemaan ukkoa. Ensin Ässä yritti etsiä toista reittiä, mutta sitten se meni aika reippaasti hakemaan ukkoa. Olin tosi ylpeä pässilästä :)
Sunnuntaina oli lyhyemmät treenit. Ajoimme oppilaitokselta metsään, ja leikimme ensin sotaa. Toinen ryhmä yritti päästä metsän läpi huomaamatta, kun toinen partioi tiellä valmiina ryntäämään metsäläisten perään. No, lähes kaikki metsässä rymynneet saatiin kiinni, mutta hauskaa se oli. Tämän jälkeen oli normaalit hakuharjoitukset. Ässän kanssa tehtiin sellaista, että se näki ukon lähtevän metsään. Sen jälkeen vein Ässän näköetäisyyden ulkopuolelle maalimiehen kävellessä pois ja mennessä vastakkaiseen suuntaan piiloon. Sitten lähdimme Ässän kanssa jälkeä pitkin sinne, mihin Ässä oli nähnyt maalimiehen katoavan. Tarkoituksena oli se, että Ässä alkoi automaattisesti hakea ukkoa jäljestämällä nenällään, mutta jäljen kadotessa se yrittäisi saada vainua ilmasta. Kuljimme siis jälkeä pitkin, jonka jälkeen teimme mutkan vastakkaiseen suuntaan ja kävelimme hetken. Sitten teimme taas mutkan ja kävelimme. Sitten teimme taas mutkan (teimme siis "siksakkia"). Tehtävänäni oli kävellä suoraan koira hihnassa ja tarkkailla koiraa. Huomasin, kun Ässä sai ukosta vainun, mutta tyhmänä kiskaisin sen pois ukolta, jotta se olisi kiertänyt hihnassa ollessaan puun (tästä tulikin huomautusta). Pääasia oli kuitenkin, että Ässä haki ilmavainua ja että huomasin, kun se sai sen. Annikakin kehui Ässän intoa :) (Ässästä huomasi, että se sai vainun, kun se edestakaisin sinkoilemisen ja kiskomisen sijasta kiskoi ja sinkosi yhteen suuntaan :D)
Majoitus: Majoituin Ässän kanssa Kian ja Fridan kanssa samaan huoneeseen, mutta koska Fridalla oli jalka sökönä, se ei saanut riehua Ässän kanssa. Niimpä Ässä joutui oleilemaan aina huoneessa ollessaan häkissä. Aluksi pelkäsin tämän tuottavan suuria vinkunoita ja haukkumisia, mutta se sujuikin alun vikinöiden jälkeen hyvin! Ässä rauhoittui häkkiin ja oleili siellä suht maltillisesti. Tämä oli hyvin suuri ja positiivinen yllätys, sillä Ässä ei ole koskaan ennen ollut häkissä.
Toiset koira leirillä aiheuttivat sen, että hihna oli jatkuvasti kireänä ja Ässä aluksi haukkui suuntaan jos toiseenkin. Leirin aikana hihna ei pahemmin höllentynyt, mutta haukkuminen jäi selkeästi vähemmälle. Kun koiria oli jatkuvasti joka puolella, ei niitä enää jaksettukkaan kommentoida jatkuvasti kieltojenkaan takia. Hihna ehkä vähän kiristyikin siellä, sillä Ässä pääsi siellä moikkaamaan koiria hihnassa. Ihan lopussa se kyllä hieman väheni, kun pysähtelin ahkerasti hihnan kiristyessä ja syöttelin makkaroita nätisti käveltäessä. Tätä pitäisi kyllä taas vähän treenailla.
Vapaa aika sujui leppoisasti saunoen ja seurustellen. Ässä ei juuri lenkitystä kaivannut rasittavien treenien jälkeen, joten se lähinnä lepäili häkissään. Sunnuntaina kotiin tultuamme makasin Ässän kanssa loppupäivän kotona ottaen rennosti.
Oppiminen: kyllähän siellä leirillä tuli jotain opittuakin. Lähinnä sen, miten kaikilla pienilläkin jutuilla voi muunnella treenistä tavanomaisesta poikkeavan (ja että niin pitäisikin tehdä). Treenatessa sitä vain kangistuu kaavoihinsa ja tekee samanlaisia treenejä päivästä toiseen. Lisäksi sain hyvän muistutuksen, että kahta asiaa ei kannata opettaa samaan aikaan, eli jos harjoittelet ilmaisua et heitä siihen jotain ylimääräistä ja vaikeaa sekaan. Ja että on hyvä edetä maltillisesti, ettei kiiruhtamalla pilaa koiran oppimista. Asioita tuli myös opittua katsomalla kokeneempien suorituksia ja kuunnellessaan Annikan vinkkejä juuri sille koirakoille vaikeista asioista. Opin myös sen, että asiat voi tehdä monella tapaa, ja että jokaisella ihmisellä on siitä oma mielipiteensä (joka on tietysti se oikea ;). Ja vaikka on erilaisia metodeja kouluttaa, niin aina niistä voi löytää jotain juuri omalle koiralle ja omalle koulutustyylille sopivia juttuja. Itse vielä opettelen perusasioita, ja mielipiteeni on vasta muodostumassa eri asioista, mutta on mielenkiintoista kuullu muiden ihmisten mielipiteitä ja ajatuksia.
Eläimet kotona eivät onneksi kuolleet leirini aikana (jipii!). Veljeni oli ruokkinut marsut kuten lupasi, ja vettä, heinää ja pellettiäkin oli otuksille tarjolla. Kille oli viettänyt "pilvipäiviä" leirini ajan, eli nukkunut. Mutta Nallukka oli unohtunut! En ollut erikseen painottanut sen hoitoa, joten ilmeisesti perheeni ajatteli sen hoitavan itse itsensä. No, kyllähän se itse pärjäsikin nuo pari päivää, sillä vettä ja ruokaa oli hyvin tarjolla vielä kotiin tullessani. Äiti oli sitä ilmeisesti paijailutkin, mutta eipä ollut tajunnut vaihtaa vettä -_- No, eipä se hamsteri siitä pahemmin kärsinyt.
Marsut pääsivät vielä sunnuntaina ulkoilemaankin, sillä lämpöä oli tarpeeksi ja nurmikkoakin jo syötäväksi. Aluksi pojat tietysti taas jännittivät, kunnes Masi (joka nuorimpana ei ole koskaan ollut ulkona) tuli ja pisti ranttaliksi. Pari varovaista ilohyppyäkin näkyi, mutta pääasiassa marsut olivat vielä varuillaan jännässä paikassa. Nurmi kuitenkin katosi kovaa vauhtia parempiin suihin, joten en heitä kauhean kauaa pihassa pitänyt, ettei maha mene sekaisin. Ovathan nuo kyllä jo saaneet jonkinaikaa pihalta tuoretta, mutta koskaan ei voi olla liian varovainen.
Kuvia leiristä ei valitettavasti ole, sillä ainoa kotiin unohtamani asia oli kamera :(
