sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Ei lammikoita lattioilla!

Vihdoinkin pojan kulmahampaat on alkanu vaihtua. Mä jo ihmettelin, että millon se tapahtuu. Vähän aikaa sitten kurkkasin suuhun, alakulmahampaat on lähteny ja uudet hampaat jo nähyy. Ylhäällä taas on hampaat vielä kiinni ja rinnalla on alkanu uutta jo tulemaan. Joten eiköhän nekin kohta lähde. Kovasti pojan hampaita syyhyttää ja pitäisi jyrsiä jatkuvasti, mutta eiköhän sekin kohta ohi ole. :)

Sisäsiisteydessä ollaan edistytty harppauksin. Mun huoneeseenhan se oppi sisäsiistiksi jo joskus 3 kk ikäisenä. Muualle kämppään saatto lirutella puolentunnin välein. Pari viikkoa sitten äkkäsin, että ehkä poika ei vaan tajua, että sisälle ei kuseskella. En ole poikaa aiemmin kieltänyt sisälle pissaamisesta, kun jostain luin, että sitten koira voi ruveta pissimään "piiloon" esim. sängyn alle. Ulospissimisestä on tietysti kauheasti kehuttu. Otin kuitenkin käyttöön sen, että kielsin sisälle pissimisestä. Tai melkein voisi sanoa, että huomautin asiasta. Sen jälkeen poika hyvin nopeasti äkkäsi idean ja jätti sisälle pissimiset sikseen. Vielä välillä voi sattua vahinkoja, mutta minkäs sille voi.

Mutta sitten vähän asiaa marsuista! Pojat ovat asustelleet meillä 1 m x 0.5 m kokosessa häkissä. Häkki on kuitankin tuntunut hieman pieneltä (vaikka lain mukaan sopiva onkin). Uutta häkkiä ei olla viittitty ostaa, ne kun ovat tajuttoman kalliita, eikä edes paljon isompaa saataisi. Sitten äkkäsin, että tonne saunaan mahtuu hyvin tekemään taikakuutioista aitauksen! Simmosen sitten kyhäsin pystyyn, ja kovin pojat tuntuvat tykkäävän siitä! Mitat on n. 1,1 m x 1,1 m. Pohjana on vahakangas. Koko viritelmälle tuli yhteensä hintaa n. 45 e, eli oli halpa kokoonsa nähden. Häkki on kyllä niin laaja, että nyt olisi mahdollisuus hankkia kolmaskin marsu tuonne lyllertämään.. (Lain mukaan tonne kyllä menisi 7, mutta ei siinä nyt ole mitään järkeä. Korkeintaan neljä itse laittaisin. Vaikka mielummin se kolme, että kaikilla on riittävästi tilaa.)

Noh, kuitenkin. Häkin rakennus sai viriämään aikaan pohdinnan hankkia kolmas poika tuonne lyllertämään. Kasvattajien sivuja on tullut kyllä selailtua, mutta saas nyt nähdä. Vaikka kyllähän sen tietää, että jossain vaiheessa se kolmas kuitenkin tulee :D ja sitten neljäs, ja viides.. Semmoista se on noiden ihanien karvapallojen kanssa :)

Ässällä on missin hymy


Vanha marsula (puusilta puuttuu kuvasta)

Uusi marsula! Kuva vähän tumma, pahoittelen..


Korvalepatus

Dieetistä vielä sen verran, että 18pv torstaina poika painoi 9,2 kg. Viikonpäästä eli 25pv torstaina oli pojan paino pysynyt samana. Poika tuntuu mielestäni aavistuksen hoikemmalta, eli ihan hyvin on tähän asti onnistunut! Olen myöskin ruvennut kiinnostumaan koirien erilaisista ruokintatavoista enemmän. Olen pohdiskellut, että jos sitten Ässän ollessa aikuinen syöttäisi Yrjölän puuroa tai vastaavaa. Pitänee mietiskellä asiaa ja lueskella aiheesta enemmän.

Ei kommentteja: