lauantai 9. toukokuuta 2009

Pusikosta asfalttiviidakkoon

Onpa ollut rauhallinen viikkon. Koko viikkona on ollut vain yhdet treenit, ja kaksi ensiapukurssi-iltaa. Ässän kanssa ollaan kyllä tehty joitain kertoja jälkeä ja hivenen tottisteltukkin. Jälki on sujunut ihan hyvin, ja into on järkeä suurempi :D

"Onpa tyhmiä ihmisiä, kun tiputtelevat hyviä makkaroita mennessään!"

Tottistelussa ollaan junnattu paikoillaan, koska ohjaajaan on iskenyt laiskuus ja tottis on ollut aina samoja juttuja samassa paikassa. Yhtenä päivänä sitten repäistiin, ja laskeuduttiin täältä Valhojan puskista Ollikkalan koulun lähettyville tekemään helppoja pieniä juttuja. Yllättävän hyvin Ässä jaksoi makkaralla keskittyä, vaikka ympäristö oli uusi ja jännä. Yritin tehdä hommasta vaan mahdollisimman kivaa, ja leikitin poikaa nakilla pyytäen lähinnä istu-maahan-seiso juttuja välittömällä palkalla. Pari kertaa uskaltauduin pitämään paikallaan vähän kauemmin, ja hienosti meni. Lopuksi otin vielä iloisen eteenmeno-harjoituksen, kun tiesin Ässän innostuvan siitä. Jäi kyllä hyvä fiilis :)

Tällä viikolla on muutenkin tultu tehtyä paljon hihnalenkkejä tuonne kaupungille päin. Kaksi kertaa olen käynyt citymarketissa nopsaan jättäen Ässän ulkopuolelle lukittavaan häkkiin. Hienosti se poika siellä odotteli ihmisten vilistäessä ohi, vaikka kävikin hieman kierroksilla ulos tullessaan. Kävelimme myös kaupungin läpi, mikä teki Ässälle vaihteen vuoksi ihan hyvää. Ässästä kyllä huomaa, että se hieman jännittää tuolla keskustan tuntumassa, sillä hermoilun kasvaessa hihnakin kiristyy.

Eilen tehtiin myös kiva visiitti Perttelin Varvolle! Paikalla ei ollut muita koko päivänä, joten pidin Ässää vapaana. Päivä kului iloisesti makkaraa grillaillessa ja Ässän uimista ja spurttailua kuvaillessa ja nauraessa. :) Lisää minun Timon kameralla ottamiani kuvia albumissa (harmi, että kämmäilyni takia albumiin pääsi onnistuneena vain noin vähän kuvia)

Ässä pulikoimassa

Ei kommentteja: