perjantai 11. maaliskuuta 2011

Valmiina kurakaudelle

Joku aika sitten valittelin Ässän "pitkää" karvaa, joten nyt sitten tartuin tuumasta toimeen ja ajelin sen. Eihän se oikeastaan vielä edes kovin pitkä ollut, mutta kauhulla kurakeleja odotellen vedin sen sitten lyhyeksi. Ja tuli ehkä hivenen innostuttua, sillä eipä Ässä-rukalle jäänyt karvoja nimeksikään. Itse tykkään enempi Ässästä lyhyessä karvassa, mutta olisi sille vähän hapsuja voinut jättää, menee taas hetki tottua kukkakeppi-koipeen. Kuvassa sillä vielä sojottaa jotain epämääräisiä karvatupsuja sieltä täältä, niitä tuli sitten myöhemmin siistittyä.

Ennen

Jälkeen

Prosessointi (huomaa etujalkojen ero)

Samalla tuli kuvattua myös kämppiksen matosta, eli herr Suikeroa eli Horatiota. Hän on viljakäärme ja oikein mukava tapaus, lemmikkinä helppo, halpa ja nätti. Itse ottaisin moisen otuksen paljon mielummin kuin työlään akvaarion. No, mulle marsusissa, hamsussa ja Ässässä on kyllä mulle ihan tarpeeksi ajanvietettä.

Horatio

Meillä on nyt Ässän kanssa ollut taas hivenen pissaongelmia. Vahinkoja on sattunut silloin tällöin, ja tiistaina Ässä pissasi ekaa kertaa myös Villelle (ja lenkiltä tultiin 2h aiemmin). Eilen torstaina Ässä myös pissasi lattialle, sänkyyn (taas!) ja rappukäytävään. Tänään aamulla oli levoton ja pissasi matolle ennenkuin ehdittiin ulos. Annoinkin Ässälle sitten hieman lääkäriltä saamiamme kipulääkkeitä aamupalan seassa, kun oli eilen ja tänä aamuna niin ihmeen levoton ja pissaili jatkuvasti. Vielä en osaa vaikutuksesta sanoa, mutta tällä hetkellä ainakin nukkuu tyytyväisen näköisenä ja rauhallisesti. Täytyy nyt toivoa, että ruoka auttaa, eikä Ässällä ole mitään virtsakiviä tai muuta..

5 kommenttia:

Hauwwa kirjoitti...

Mun mielestä Ässälle sopii toi lyhyt karva kans :)
Onhan se tosi nätti pitkässäkin karvassa, mutta lyhytkin sopii. Tosi kätevää, kun kurakelit valitsee uhrikseen ne pitkäkarvaset -_-''

Anne kirjoitti...

No kiitosta! :) Juu, nuo kurakelit ovat kyllä aikamoinen riesa pitkäkarvaisen kanss.

Jannika kirjoitti...

Voi Ässää! Mitkä pikku jalat sieltä paljastuikaan :D Me ollaan menossa trimmaamaan Jedi ekaa kertaa ensi viikolla, mitkähän kanankoivet sieltä Jedin turkin alta mahtaa paljastuakkaan...

Anne kirjoitti...

Itsekkin aina yllätyn tuota ajellessa, että olikos ne jalat noin pienet.. Laitahan sitten kuvia trimmatusta Jedistä!

Jannika kirjoitti...

Juu laitetaan! Ennen jälkeen kuvat taitaa olla paikallaa, että uskon että se on edelleen sama koira! :D