sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Viikonloppuna väriä pintaan

Vaihteen vuoksi viikonloppu vietettiin taas Salossa, tällä kertaa mukana olivat Ässä sekä marsut. Lakan poiminta vaihtui mustikkaan, sillä jo heti perjantaina lähdimme Ässän ja isän kanssa metsään mustikka-apajille. Ensin koetimme etsiä uusia poimintapaikkoja, mutta alueiden ollessa liian kuivia suuntasimme vanhoille tutuille apajille. Sieltä mustikkaa kertyikin mukaan 8 litran edestä, joten jotain oli kotiinviemiseksikin. Ässä jaksoi hyvin juosta menossa mukana kuumuudesta huolimatta, mutta toki kuumuutta hävitettiin varvuissa makaamalla ja piehtaroimallakin. Näin turkkiin saatiin muodikkaat siniset vauhtiraidat.

"mmm.."

Pakolliset mustikka-muffinssit

Muuten Ässän viikonloppu ei kovin kummoinen ollut. Aika paljon se vietti aikaa takapihalla marsujen kanssa hengaten ja lenkillä käytiin tietysti koiraseuran kanssa, joten Ässä pääsi taas moikkaamaan Vikke-havanesea. Helle oli aikamoinen, joten lenkit eivät olleet mitään rallittelun huipentumia. Onneksi fiksu spanieli osaa aina viilentää itseään mm. lietelätäkössä. Tuloksena mukavasti kellertävät jalat, mikä ei ihan heti lähtenytkään. Myös Vikke oli varautunut hellettä varten muistuttaen nyt uudessa kesätrimmissään Ice agen Sidiä. Minusta hän tosin oli vallan suloinen.

"Siellä ne marsut vaan syöpöttelee.."

Jos sitä viikonloppulomailuilta palautuisi taas harrasteluidenkin pariin. Sain meinaan tietää, että lauantaina onkin edessä suuri koitos. Ässä pääsee taippareihin eli Spanieleiden taipumuskokeisiin! Saa nähdä miten spanieli taipuu vai taipuuko ollenkaan. Mitään treeniä ei taideta ennen kokeita ottaa, ellei nyt vedestä noutoa vähän vahvisteta. Tai pitäisikö sanoa sitä noudon luovutusta, itse noutamisessahan ei ole mitään ongelmaa, onpahan Ässä joskus yrittänyt sitkeänä sissinä vetää polkupyöränkin järvestä.. Muutenkin perusjuttujen pitäisi kai olla mallillaan, joten ihan luottavaisin mielin kokeeseen lähden. Ainoastaan sosiaalinen käytös huolettaa, kun etukäteen en tilannetta tiedä ja kuinka tarkat kriteerit asiassa on.. Noh, läpi menee jos on mennäkseen.

2 kommenttia:

Nova kirjoitti...

Upea banneri! :)

Anne kirjoitti...

Kiitos! Joskus sitä sattuu onnistumaan noiden räpsyjen kanssa :)