keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Kevät, aurinko ja vapaus


Ässällä on ollut meno päällä. Maanantaina aurinko paistoi ja oli Ässän neljäs vapaana suoritettu metsälenkki piiiitkään aikaan. Kaikilla näillä metsäreissuilla Ässä on ollut aivan into piukeana juoksemaan ympäriinsä. Kamera ulkoili mukana, joten kerrankin siis metsäkuvia myös Ässästä.

Ässän meininki on ollut nyt erinäköistä, mitä se oli muistaakseni edes syksyllä sen ollessa kipulääkkeettömällä kaudella, kun tehtiin tunninkin lenkkejä. Se jaksoi silloin ihan hyvin ja reippaasti, mutta oli vähän sellainen vanhan, köntyksen ja väsyneen oloinen. Sitten tulikin kipulääke taas kuvioihin. Nyt Ässä on metsään päästyään melkein joku Femmakopio sinkoillen ympäriinsä jopa ketterähkösti kirkkain silmin ja hymy korvissa. On vissiin vähän kertynyt tylsältä talvelta menohaluja.. Se on myös näköjään saanut Femmasta jotain esimerkkiä metsäkäyttäytymiseen ja juoksee innoissaan jälkihajujensa perässä. Ihan höntti.



Fiksut ja filmaattiset

Tänään auringon paistaessa Ässä ulkoili ekaa kertaa pitkään aikaan tunnin lenkin. Kaikki aiemmat lenkit ovat olleet ihan maksimissaan 40 minuuttia. Hyvin jaksoi ja meno oli hyvän näköistä vielä lenkin lopussakin. Tällä hetkellä Ässällä menee siis aivan superhyvin. Tuntuu ihan siltä, kuin olisin saanut takaisin sen vanhan iloisen, läheisyydenkipeän ja hömpän Ässäni (joka nytkin tökkii märällä turvallaan tuossa ja ehdottelee ruoan jakelua). Ihanaa! Kipulääkettä se saa vielä puolikasta annosta, kohta varmaan uskallan kokeilla jopa sen lopettamista pikkuhiljaa..



Olen niin iloinen Ässän tämänhetkisestä hyvästä voinnista, vaikka takaraivossa kummitteleekin tilanteen huonontumisen mahdollisuus. Mutta ei murehdita turhia, vaan nautitaan nyt kun on hyvä olla! Toivottavasti edessä olisi molempien koirien kannalta paljon uimista ja metsässä riekkumista sisältävä kesä.

8 kommenttia:

Iivari kirjoitti...

Ompa tosj ihana asija ku Ässä on nuin hyvässä kunnossa. Tulj hyvä miel itellehhii nuita kuvija kahtoessa :)

Anonyymi kirjoitti...

Ootko ajatellut kolmannen koiran hankintaa, tietenkin Femma on niin nuori ettei se ole välttämättä juuri nyt mielessä? Entä oletko itse ajatellut kasvattajaksi ryhtymistä? :)

Anonyymi kirjoitti...

Ässähän on aika erikoisen värinen cocceri, noin valkoisia ei usein nää! Oliko koko pentue samaa väriä? Millaiset emä ja isä olivat?

Anne kirjoitti...

Iivari: Minullakin on jatkuvasti hyvä mieli Ässää katsellessa :) Ero on niin suuri aikaisempaan olotilaan, en olisi enää uskonut näkeväni sitä näin reippaana ja iloisena.

Anonyymi 1: No kyllähän sitä aina tulee pyöriteltyä mielessä kaikenlaista (sitä kolmattakin koiraa), mutta eiköhän näissä kahdessa riitä tekemistä vielä vuosiksi eteenpäin :) Femman kanssa on kaikki harrastelut vielä ihan alussa ja Ässälläkin tuo sairastelu, jonka tulevaisuudesta ei voi ikinä tietää. Katsotaan kuuden vuoden päästä uudestaan ;)

Kasvattajaksi en haluaisi ryhtyä, keskityn koirien kanssa mielummin ihan muuhun kuin kasvatushommiin.

Anonyymi 2: Ässä on tosiaan aika valkovoittoinen mustavalkoinen, mitä lyhyt turkki ehkäpä vielä korostaa. Itseasiassa Ässän äiti, isä ja kaikki sisarukset ovat blueroaneja, eli enemmän Femman värisiä. Isoäiti tosin oli mustavalkoinen. Muistan ajatelleeni pentueen synnyttyä, etten ainakaan halua sitä "rumaa valkoista pentua", mutta juuri se tietysti luonteensa puolesta valikoitui meille :P Silloin olisin halunnut ensin blue roanin, mutta Ässän nähtyäni olin täysin myyty..

Ässän kasvattajan kotisivuilta kohdasta puppies ja cockerspaniels löytyy kuvat Ässästä ja sisaruksista pentuna, sekä vanhemmista. Vanhemmat siis Ragnar ja Saana. http://www.ramsan.org/

Anonyymi kirjoitti...

Oletko ajatellut pennuttaa Femmaa?

Anne kirjoitti...

En ole ajatellut pennuttaa Femmaa. Femman sisko jäi kasvattajalle asumaan, joten sille voi mahdollisesti tulla joskus pentuja. :)

kehveli kirjoitti...

Ässän voinnin kohentuminen on mukavaa luettavaa ♥
Toivotaan hyvää lämmintä kesää, jotta (meidän) kaikki nivel- ym.-remppaiset voivat paremmin!

Anne kirjoitti...

Niinpä, toivottavasti tulee lämmin ihana kesä! On sitten näiden vähän vaivaisempienkin helpompi olla.