Hullutuksia

Ehkäpä mä täälläkin nyt uskallan vähän jutella, vaikka mikään ei vielä olekkaan varmaa.. Mennään perjantaina katsomaan meille mahdollisesti muuttavaa koiraa! Ja ei, kyse ei ole pennusta vaan vähän vanhemmasta nartusta. Pitäkää mua hulluna, mutta en halua pentua. Mulla on kuitenkin tuollainen hullu sätkyttelvä sählä, jonka kanssa voi harrastaa kaikkea kivaa, joten vasta, kun olen seuraavaa harrastekoiraa vailla, otan sen pennun.

Perjantaina pakkaan siis Villen ja Ässän autoon, ja mennään katsomaan, mitä koiruli meistä tykkää! Pitäkää peukkuja!

Kuntoilua!

Nyt on alettu meilla kohottaa kuntoa, tällä kertaa lähinnä koiran. Keinoina on näin syksyllä koiran kanssa juokseminen ja pyöräily, talvella saa sitten jumpata kinoksissa. Agilityä varten lähinnä aloitellaan tuota kuntoilua, mutta onhan se muutenkin hyväksi.

Juoksua kokeilin taas pitkästä aikaa keskiviikkona, ja oma kunto oli ainakin tippunut hurjasti. Mulla myös lonkka alkaa herjata helposti pitkästä juoksusta, ja sitä pitäisi totutella vähitellen (en varmaan osaa juosta oikeaoppisesti, vaikka kuinka yritän). Tällä kertaa jaksoin juosta vain puolituntia (hidasta vauhtia, jolloin Ässä ravaa), jonka jälkeen päästin Ässän vielä kirmaamaan metsään. Ei tuntunut lenkki rasittavan koiraa läheskään yhtä paljon kuin mua, loppusuoralla se vielä yritti kiskoa mua kovempaan vauhtiin.

Pyöräilemästä tulin juuri äsken, ja se tuntui olevan jo koirallekkin rasittavampi lenkki. Aluksi mentiin ihan ravia, joka on aika hidas vauhti Ässän kanssa. Sitten otettiin pari laukkaspurttia väliin, ja lopuksi kunnon kilpajuoksu suoralla. Ässä on aina ihan liekeissä, kun pääsee spurttailemaan, eikä se enää malttaisi ravata rauhallisesti sivulla sen jälkeen. Tämän jälkeen pysähdyimme metsälle, jossa tehtiin lenkki Ässän ollessa irti. Siellä se sitten sinkoilikin paljon normaalia enemmän pyöräilyn innostamana. Lopuksi sitten pyörällä kotiin, jolloin tehtiin enää yksi kisailu ja loppumatka ravailtiin. Varmuudeksi vielä kävelytin hihnassa ennen ja jälkeen.

Tässä lähellä on hyvä pyöräillä ja juosta, kun on tuota hiekkatietä ja aika nätisti tuo pyörän vierellä penkereelläkin juoksee. Tällä kertaa älysin pyöräillessä myös kiinnittää hihnan penkin tankoon kädessäpitämisen sijaan, jolloin pyöräilyyn sai keskittyä paremmin. Koira myös pysyi paremmin pyörän sivulla ja pienet nykäykset eivät haitanneet pyöräilyä yhtä paljon. Pitänee tosin ostaa joustava hihna, se palvelisi tarkoitusta paljon paremmin.

Kyllä juoksun ja pyöräilyn välillä valitessa tuo pyöräily tuntuu mukavemmalta. Sillä pääsee pidempiä matkoja, jolloin voi mennä jonnekkin kauempana oleviin metsiin. Lisäksi siinä voi oikeasti kohottaa tuota koiran kuntoa, kun ensimmäinen väsähtäjä en ole aina minä (eikä lonkkakaan kipeydy ylisuorittamisesta). Vaikka eipä ohjaajankaan kunnon nouseminen pahasta olisi..

Back on Track

Nyt on meidänkin Ässällä sitten Back on Track- loimi! Moni on sitä kehunut, ja tulipa sitten meillekkin hankittua sellainen. Muutenkaan meillä ei ole oikein hyvää talviloimea ollut, kun edelliset (joista toinen kyllä liian pieni) jättävät ikävästi persuksen ja reidet kylmälle ilmalle alttiiksi. Tämä tulee siis käyttöön lähinnä ennen/jälkeen agitreenien ja odottelussa sekä kovilla pakkasilla ulkona, jolloin tarvitsee jotain lisälämpöä. Jos joku ei tiedä, mikä back on track-loimi on, tässä on lyhyt kuvaus, jonka löysin jostain nettikaupasta:

"Loimet ovat polyesteriä jonka kuituihin on lisätty keramiikkajauhetta. Keraaminen osa heijastaa kehonlämpöä takaisin infrapunan aallonpituudella. Infrapunasäteilyllä on todettu kipua lievittävä vaikutus. lämpö vähentää lihasjännityksiä ja parantaa verenkiertoa. Jännittyneet lihakset rentoutuvat ja paranemisprosessit nopeutuvat nivelissä ja lihaksissa. "

Tulee loimelle nyt tarvetta, kun ilmoitin meidät agilityn epävirallisiin kisoihin ensiviikon perjantaiksi! Jänskättää ja innostuttaa. Mietityttää kyllä, uskallanko vielä mennä, sillä kontaktit on nyt vähän vaiheessa.. Mutta mulla on kauhea into mennä, ja hyvää harjoitteluahan se on tulevaa varten? Pelataan siellä sitten vaikka varman päälle..

Hokasin vihdoin, että ei tuo koira ymmärrä yhtään mitä siltä haluan kontakteilla. Joten nyt kontaktit on teho-opettelussa kotona. Ässä on hokannut, että etutassut lämätään maahan, mutta takapuoli sillä menee missä sattuu, ei älyä sen käyttöä ollenkaan. Kun pointtina nimenomaan on se, että ne takajalat jäisivät kontaktille! Sain Miran blogista idean opettaa Ässä peruuttamaan kontaktille, jospa se sitten älyäisi takajalkojensa roolin. Jo tänä päivänä tulokset olivat lupaavia, sillä Ässä ei enää pomppinut eestaas ja haukahdellut turhautumistaan. Nyt se alkoi keskittymään ja siitä oikein näki, kuinka kaksi hernettä paukahteli päässä vauhdilla yhteen. Tätä siis lisää!

Ässän hemmotteluloma

Olin tässä juuri viikon reissussa ulkomailla, jolloin Ässä oli hoidossa vanhempieni luona. Reissu meni kutakuinkin hyvin, ja Ässäkin oli viihtynyt hyvin vanhemmillani. Kyllä on aina mukavampi lähteä reissuun, kun tietää koiran olevan tutussa, luotettavassa ja viihtyisässä paikassa! Onhan se siellä ensimmäisen elinvuotensa kanssani asunutkin. Äidilleni sattui juuri monta yövuoroa sisältävä viikko, jolloin myös isä joutui koiraa lenkittämään. Noh, hän oli sen ottanut pyörälenkille mukaan, ja pariin otteeseen pitkälle reissullle korpeen marjaan, jossa se sai riehua irti. Kyllä Ässän kelpasi! Oli jotain jopa puhellut, jos se jäisi pidemmäksi aikaa tai jos äiti ottaisi itselleen koiran.. Oli Ässä hyvästä huolenpidosta huolimatta kuitenkin ilahtuneen oloinen, kun kotiin saavuin, ja huolestuneena kyttäsi matkalaukkuni pakkaamista ja menemisiäni. Vaikea pakata/purkaa laukkua, kun koira tunkee sinne sisään kokoajan. Tampereelle takaisinkin Ässä lähti oikein mielellään, ja Villen autosta nähdessään pisti haukkukonsertin pystyyn. Home sweet home.

Tätä mieltä Ässä oli mun matkatavaroiden pakkaamisesta, olisi vissiin halunnut mukaan.

Mulla jyllää taas kamala koirakuume. Tai ainahan se enemmän tai vähemmän, nyt vaan oikeasti harkitsenkin toisen koiran ottamista.. Mutta en kyllä tiedä, jaksaisinko aktiivisesti harrastaa useammalla koiralla, kun mielummin keskittyisin vain yhteen. Mitä nyt ehkä jotain kerran viikossa jollain kurssilla ja kotona huviksi jotain pientä. Se vaikuttaisikin sitten heti valintakriteereihin, kun Ässä saa olla mun ykkösharrastuskoira niin kauan kuin jaksaa.

Loppuun pari syksykuvaa Ässästä, joita ennen matkaa juuri räpsin.

Naksuttelua ja iloista tekemistä

Niinkuin otsikostakin voi päätellä, on meille ostettu naksutin. Agitreeneissä huomasin treenikaverin opettavan koiralleen kontakteja naksuttimen avulla, joten nappasin idean ja hankin oman. Onhan sitä naksuttelua joskus aikaisemmin hieman kokeiltu, mutta se on jäänyt vaikean tuntuisena aina pois. Nyt tämä kuitenkin on tuntunut ihan kätevältä peliltä juurikin noihin kontakteihin, ja miksei muihinkin juttuihin. Sillä on niin helppo poimia ne pienet hyvät asiat. Nyt, kun Ässä on ruvennut availemaan sanaista arkkuaan vähän liiaksi reeneissä, olen naksutellut myös sen hiljaisuudesta. Eiköhän se sillä mene, ja onhan mulla tuo suihkutinpanta sitten järeämpänä kalusteena, jossei naksuttelu tepsi.

Viimeksi myös valittelin agitreeneistä kirjoittaessani, kuinka Ässä on tuntunut vähän lattealta tiistain treeneissä. Noh, syykin saatiin sitten varmistettua, kun muistin taas kuinka kivaa agility on. Mentiin siis oikealla iloisella asenteella reeneihin, ja taas oli molemmilla kivaa. Ässä kuunteli ja seurasi ohjausta paremmin, kun nyt ohjasinkin paremmin. Ainoastaan tuo tyhjänpäiväinen räkytys pistää välillä kiehumaan, kyllä se voikin ärsyttää..! Mutta eiköhän se ajallaan.

Kuvia on tullut muutama taas räpsittyä, lisäilin niitä albumiin ja tänne muutaman. Välillä ne kelitkin suosii, vaikka tuntuukin, että joka päivä vaan satelee ja on pilvistä.

Lonkka- ja kyynärlausunnot

Juuri tuli mailiin tulokset Ässän lonkka, ja kyynärkuvauksista. Kyynärät olivat täysin terveet, niinkuin odotinkin (cockereilla nyt harvoin on niissä mitään). Lonkista taas tuli tulokseksi B/B, eli ovat lähes normaalit/rajatapaukset. Lonkissahan A on täysin terve, ja E sitten vaikea. Ihan hyvä tulos, kun en osannut yhtään odottaa mitään. Eläinlääkäri ei antanut tosiaan lonkista mitään lausuntoa, vaikka sanoikin etteivät ne pahalta näyttäneet. Mukava tietää, että vaikka polvissa onkin pientä häikkää ja lonkatkaan eivät ihan priimat ole, on Ässällä silti ihan pelittävä ranka! Nyt voi huoletta painella menemään täysiä jatkossakin.

Helvetinjärvellä

Perjantaina tehtiin porukalla reissu Helvetinjärvelle kansallispuistoon Helvetinkolua katsomaan. Hyvä reissu, vaikka ei ihan suunnitelmien mukaan mennytkään. Ässä oli tietysti mukana, ja kameraakin ulkoilutin jonkin verran. Aika vain loppui valitettavasti kesken, ja autollekkin kerkesimme vasta nipin napin ennen säkkipimeää.

Lähdimme reissuun ilman gps:ää, pelkän kirjoitetun lappusen turvin. Itse olen työasioissa tuolla päin ajellut, mutten helvetinjärvelle asti koskaan. Niimpä vain seurasimme kylttejä, ja lopulta löysimme perille muita autoja seuraten ja kännykän gps-paikannintimen avulla. Perillä huomasimme olevamme eri puolella kansallispuistoa, kuin Helvetinkolu. Kolulle oli matkaa 5km, joten lähdimme kiireesti tarpomaan, sillä meillä oli vain n. 3 tuntia aikaa ennen pimeän tuloa. Puolessa välissä huomasimme, ettei aika mitenkään riitä, joten leiriydyimme pysähdyspaikalle syömään eväitä ja katselemaan maisemia. Lopulta lähdimme takaisinpäin juuri ja juuri ajoissa, sillä loppumatkalla oli jo aika pimeää. Päästiin kuitenkin metsästä ajoissa ulos, vaikka Helvetinkolu jäikin näkemättä.

Kalastajan apuri

Minulta oli siinä mielessä vikatikki lähteä reissuun, että kotona flunssa iski täydellä teholla takaisin. Päivän lämpimyydestä riemastuneena olin ottanut liian vähän vaatetta mukaan, joten kylmähän siellä oli tullut. Illan ja seuraavan päivän sitten vietin leppoisasti lämmöstä tointuen, ja nyt alkaa koko flunssa (tai lähinnä yskä) olla jo kokonaan ohitse. Onneksi ei sentään treenejä jäänyt välistä.



Agilitytreenit ovat nekin sujuneet ihan hyvin. Viimeksi ihmettelin Ässän latteutta tiistain treeneistä, ja nytpä se taisikin selvitä. Maanantain treenejä ei ollut tällä viikolla, joten ne eivät voineet vaikuttaa tiistain treeneihin. Sen sijaan huomasin, etten itse ollut niin innostava/innostunut, kuin tiistaisin. Siitä sitten seuraa myös se, etten ohjaa koiraa kunnolla. Ilmeisesti ajattelen, että kyllä se jo jotain osaa ja sen pitäisi osata tulla ja mennä näin ja ilmeisesti lukea myös mun ajatuksiakin. Ei ihmekkään, ettei nopeutta ole niin paljon, kun ohjaus on epämääräisempää ja innottomampaa. Tämän viikon treenien alussa ohjasin kuin ennenkin, ja Ässä jo alkoi jo menemäänkin vain "vähän sinne päin", kun en ohjannut. Lopussa paransin omaa intoani (ja sitä myöten ohjausta), ja eron huomasi heti. Ässä alkoi olemaan enemmän mukana juonessa ja intokin parani. Katsotaan, miten mennään sitten ensiviikolla.

Tiistain agiryhmän ohjaaja onkin huomauttanut mua nyt monesti huonosta ohjauksesta. Näin ei alussa ollut.. Lisäksi alussa meillä menikin radat paljon paremmin, nyt vain ihan ok. No, nyt on vihdoin otettu neuvosta vaari, eiköhän se siitä. Aloinkin jo suunnittelemaan, että kun Sportdogparkilla on seuraavat epäviralliset kisat, niin voitaisiin mennä Ässän kanssa sinne. Siellä kun ei ole keppejä, rengasta, pussia ja keinua, ja radan saa uusia ja palkatakkin saa, vaikkakin siitä seuraa hylky. Jostainhan se on lähdettävä :)