Ei liian kauaa yhdessä paikassa

Kesä tuli, kesä meni. Kesäksi vaihdettiin maisemaa Tampereelle, jossa saatiin nauttia ihanista lenkkimaastoista, sekä treenailla autoilua koko kesä rauhassa. Alkukesästä tosin suoritin navettaharjoittelun Keski-Suomessa, jonne ystävällinen isäntäväki toivotti myös Femman tervetulleeksi. Femma siis vietti pari viikkoa maalaiselämää, joka sopi sille loistavasti. Tuli rymyttyä metsissä, harjoiteltua narun päässä ulkona olemista sekä ihmeteltyä lehmiä.

Myös Ässä oli osan kesästä Tampereella, mikä oli aivan ihanaa. Nuo tulevat niin hyvin juttuun ja tasapainottavat toisiaan, vaikka aikamoisia hösääjiäkin osaavat yhdessä olla. Ässältä tutkittiin kesällä veriarvot, kasvaneet patit ohutneulanäytteellä, huulipoimut (taas yksi tulehdus) ja käytiin fyssarilla.

Ässän vointi on ollut mainio ja se on saanut olla ilman kipulääkettä. Fyssarilta tuli kehuja, että Ässä on surkeaan kävelyasentoonsa, polvileikkauksiin ja lonkkien nivelrikkoon nähden erinomaisessa kunnossa. Lihasten venyttelyissä oli tosin petrattavaa, sillä köyry kävelyasento pistää lihaksia jumiin. Muutenkin pitää jatkossa lenkeillä kulkea mielellään vain ravia (ei paljon laukkailua, eikä varsinkaan peitsaamista), joka Ässällä toteutuu hyvin, kun saa mennä vapaana metsässä. Myös veriarvot ja patit olivat ok. Olen tullut Ässän terveyden kanssa vähän vainoharhaiseksi..

Syyskuussa koitti paluu Helsinkiin ja lokakuun alussa muutettiinkin sitten Vantaalle. Femma sopeutuu mukavasti eri paikkoihin, sille pääasia on, että ollaan yhdessä. Vantaalla meillä on vihdoin kävelymatkan päässä metsää, josta olen erityisen iloinen! Elämä on paljon mukavampaa, jos on mahdollisuus päästä päivittäin metsään.

Tämän vuoden aikana meillä on luvassa toivottavasti vielä yksi muutto, kun Tampereelle jäänyt kaksijalkainen liittyy Helsinki-tiimiimme. Tuleva asuinpaikka on vielä hämärän peitossa, mutta toivottavasti jonkun metsäalueen lähellä. Agilityn ryhmäpaikkakin jäi nyt ottamatta, kun tulevaisuus on niin auki. Sen sijaan mentiin Femman kanssa rally-tokokurssille, jossa vatuli on ollut varsin pätevä yllättäen minutkin. Eihän sen kanssa olla treenattu mitään järkevää, mutta jotenkin se silti osaa kaikenlaista.

Tänään käytiin moikkaamassa kaverille saapunutta shetlanninlammaskoira-bordercollie-mixiä Kiraa, joka on nyt päälle 8 viikkoa. Muut koirat ovat sille vielä vähän jänniä, joten mentiin superkiltin Femman kanssa sosiaalistajiksi. Ja Femmahan oli tähän hommaan vallan mainio, se kun on niin kiltti ja usein vähän välinpitämätönkin muita koiria kohtaan. Missä vaiheessa minun kakarasta on kasvanut niin aikuinen ja osaava koira?

Femman luonnetesti

Tänään oltiin Femman kanssa Lakeuden tokoilijoiden järjestämässä luonnetestissä Ilmajoella. Paikalla oli melkein koko sisaruskatras, vain yksi puuttui. Femma oli vuorossa viimeisenä ja sai seuraavanlaiset pisteet:

Toimintakyky: +1a, kohtuullinen
Terävyys: +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +1 Pieni
Taisteluhalu: +2a Kohtuullisen pieni
Hermorakenne: +1b Hermostunein pyrkimyksin
Tempperamentti: +1 Erittäin vilkas
Kovuus: +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

+++ Laukausvarma

Eli 142 pistettä kokonaisuudessaan. Osa-alueittain täsmälleen samat pisteet, kuin Ässällä, uskomatonta!

Video jäi nyt suureksi harmikseni uupumaan, kun en muistanut antaa kasvattajalle  kameraani.

Femma oli ihan liekeissä päästyään vihdoin autosta ja tajutessaan pääsevänsä tekemään jotain. Lähinnä sillä oli mielessä viereinen metsä huutavine fasaaneineen, joten menoa, meininkiä ja ääntäkin piisasi alussa. Tuomarit pussattiin asiaankuuluvasti, mutta leikki ei meinannut kiinnostaa vieraiden kanssa. Minun kanssa se intoutui jahtaamaan ja kiskomaan, vaikka herkästi jäikin tuijottelemaan metsään. Lämmittelyn jälkeen repi tuomarinkin kanssa lelua, vaikka ei läheskään samoihin leikkimoodeihin nyt päästy, mitä yleensä kotona/lenkillä/treeneissä. Metsän tuijottelu oli kivempaa.

Rämisevään ja kohti tulevaan kelkkaan ei tainnut edes heti reagoida, mutta siirtyi sitten sivulleni mölyämään. Siinä taisteli, mennen lähemmäs ja kauemmas, joten toimintakykyä ja taistelutahtoa näkyi kyllä. Tuli katsomaan epäilyttävää kelkkaa vasta hetken kuluttua, mutta kannustettuna ja kehuttuna loikki kelkan päällekin. Nopeasti unohtui tämä säikäytys.

Puolustusta testatessa ei reagoinut meitä kohti tulleeseen hyökkääjään, kuin vasta lähellä. Tämä on kuulemma kaupunkilaiskoiralle tyypillistä henkilökohtaisen reviirin ollessa pienempi. Halua puolustaa oli, mutta hyökkääjän ollessa niin lähellä ei kantti enää riittänyt. Perus spanieli siis.

Sen jälkeen oli sateenvarjolla säikäytys, johon Femma reagoikin komealla loikalla. Ei jäänyt kuitenkaan juuri muistelemaan säikäytystä ja meni ohi kävellessä oikein tsekkailemaan paikkaa, että mikäs himskatti se oli. Räminätynnyriä ei tainnut juuri edes säikähtää, ja se mentiinkin heti ilman apuja katsastamaan. Näiden kohtien perusteella tuomarit jopa arpoivat Femman luokittelua hieman pehmeän sijasta kohtalaisen kovaksi, ja Femma taisikin olla pentueen kovimmasta päästä, ellei kovin. Samaa sanottii kyllä jo mh-luonnekuvauksessa.

Pimeän huoneen testissä tsekattiin Femman toimintakykyä vieraassa pimeässä huoneessa eli kuinka nopeasti löytää minut sen perimmästä nurkasta. Tämän Femma suoritti vauhdilla, tuomareiden mukaan oli päivän paras suoritus! Sisään tullessaan jäi vähäksi aikaa pyörimään tuomarien viereen, kunnes nenä nousi ja alkoi hakemaan minua. Sieltä sitten tulikin nopsaan, ei paljon epäilyttänyt rymistellä menemään.

Tämän jälkeen Femma kiinnitettiin ulkona seinään ja jätin koiran yksin. Femman ollessa yksin, lähti tuomari hyökkäämään puskasta, jolloin mitattiin koiran terävyyttä eli herkkyyttä reagoida aggressiivisesti. Yllätyksekseni Femma oli päästellyt haukkumurinaa hyökkääjää kohden, kun kaikki muut sisarukset olivat hiljaa ja yrittivät olla kuin eivät olisi hyökkääjää nähneetkään. Femma siis sai sisaruskatraasta ainoana maininnan terävyydestä.

Lopuksi testattiin laukausten sietoa, ja niissä ei ollut Femman mielestä mitään ihmeellistä.

Siskonsa Ilo ja Femma, kuin kaksi marjaa.

Testi meni mielestäni hyvin Femman osalta, se oli juna- ja automatkoista huolimatta oma itsensä. Eniten yllätyin terävyydestä, sillä terävyyttä en ole sillä arjessa huomannut ollenkaan (toisinkuin Ässällä), eikä sitä siskoillakaan ollut. Myös tuomareiden mainitessa kovuudesta olin hieman yllättynyt, sillä olen aina pitänyt Femmaa pehmeähkönä koirana. Femma ei juuri ottanut testistä paineita, se tuntui melkein kuin vain parantavan loppua kohden.

Tuomareilta tuli kommenttia sen tempperamentistä, että se on paikoin jopa häiritsevän vilkas (ja se olikin sisaruksista selvästi vilkkain). Femma kuitenkin arvosteltiin vain erittäin vilkkaaksi, sillä se osaa kuitenkin ajoittain keskittyäkin, kuten pimeässä huoneessa. Sillä jalat vie, ennenkuin pää edes ehtii ajatella koko asiaa, minkä ansiosta se osittain selvitti osan testistä niin helposti. Vilkkauden myötä kierroksia vain välillä tulee liikaa, eikä pää oikein aina kestä mukana. Tämä näkyy myös vahvasti arjessa, sillä Femma kiihtyy herkästi, jolloin homma menee sähläykseksi ja kiljumiseksi.

Kokonaisuudessa testitulos oli varsin Femman näköinen ja olen tyytyväinen tuloksiin. Siellä näkyi sen ylivilkas sähläävä puoli, mutta myös se, että se ei juurikaan helpolla säiky ja palautuu myös nopeasti. Hyvin tuli eroja siskojen välille ja kaikille saatiin kuvaavat arvostelut sekä hyvät pisteet. Kokonaisuudessaan siis varsin hieno päivä!

ps. pitää tähän loppuun vielä kirjata pari matkustusluontoista asiaa. Femma on nyt junassa matkustellut taas superhienosti. Asiaa auttaa, kun minimoi kaiken kiireen (ja ehkä jopa hidastelee) ja se saa junassa aina puruluu-palkan. Myös junan vähäiset pysähdysmäärät auttavat (eli ei taajamaajuniin!), kun ei tarvitse kokoajan reagoida pysähdyksiin. Omistajan hyvät hermot ja rauhallisuus on kyllä kaiken a ja o tämän kanssa. Myös autossa Femma oli tänään lyhyen pätkän yllättävän rauhallisen näköisesti (mitä sitä nyt näin), kun oli puolikkaan takalootan kokoisessa häkissä rauhallisen siskonsa kanssa. Voiskohan matkustusta auttaa, jos olisi Ässän kanssa samassa häkissä? Tosin Femma ei halua samalla lailla olla ärripurri-Ässän lähellä, kuin ihanan siskonsa. Eli Ilo meille kesähoitoon? ;)

Maailman paras Ässä 8 vuotta

Ässälle tuli mittariin jo kiitettävät 8 vuotta! Koivet vaativat välillä kipulääkettä ja muutama patti on ilmestynyt nahkaan, mutta muuten elo rullaa eteenpäin. Ässä on vaihteeksi äidilläni nauttimassa omasta pihasta ja lokoisista metsälenkeistä ollen siellä mitä pidetyin kaveri. Syntymäpäivälahjaksi aion vihdoin tilata Ässälle uuden supertrimmerin, jolla naku-lookin luominen sujuu entistä jouhevammin (Ässä inhoaa trimmausta). Kesällä minun luokseen tullessaan luvassa on lääkärikäynti pattien poiston merkeissä, jotta olisi ainakin yksi asia vähemmän murehdittavana Ässän terveydessä.

Vaikka se nykyään viettääkin suuren osan ajastaan äitini luona, on se silti yhä minun koirani. Ja maailman paras Ässä-koira onkin!

Ässä ja Salon kukkaloisto 

Kevään matkustuspohdinnat

Kevät on ollut taas matkustuspohdintojen aikaa. Koko kevään olen vältellyt automatkustusta Femman kanssa, sillä se edelleen aiheuttaa suurta stressiä ja matkustus on todella ikävää. Muutenkin jatkuva reissaaminen on tuntunut stressaavan Femmaa, vaikka junalla pääasiassa kuljetaankin. Huomasin tämän Femman majailtua kaksi viikkoa Tampereella, sillä se oli paljon tasaisempi ja rennompi kuin normaalisti pelkällä viikonloppuvisiitillä. Ilmeisesti myös junamatkustus stressaa sitä kovasti, vaikka siellä se on usein ainakin näennäisesti rauhallinen, saattaen kuitenkin täristä välillä. Olotila junassa vaihtelee paljon riippuen monesta tekijästä, ja esimerkiksi viimematkan Femma lähinnä istui ja läähätti.

Sanomattakin on selvää, ettei nykyinen elämäntyylini ole Femmalle kovin mukavaa. Nykyisinhän lähes jokainen viikonloppu kuluu Tampereella, kun taas viikot menee Helsingissä. Tunsin olevani umpikujassa, joten haettiin apua ja päädyttiin kasvattajan vinkkaamana David Applebyn vastaanotolle.

Koska viimekesänä sain Femman suhtautumaan itse autoon neutraalisti, oli meidän ongelmana lähinnä varsinainen matkustus. Silloin tein niin, että yritin syötellä Femmaa ajon aikana, joka ei ottanut toimiakseen ollenkaan. Lyhyesti kerrottuna sain Davidilta ohjeeksi palkata Femmaa vasta matkan jälkeen, jolloin matka on seuraus kivaan toimintaan. Aluksi tietysti aloittanemme 1 m ajomatkoista, sillä matkustus on Femmalle todella hirvittävää. Ajomatkoja pidennetään pikkuhiljaa, ja palkan on oltava tietysti jotain todella superia, kuten esim lintujen jahtausta tai vapaana juoksemista.

Tietysti on olemassa myös se mahdollisuus, että koulutus ei onnistukaan. Femman pelko voi olla niin suuri, että parhaimmalla palkallakaan en saa sitä sietämään autoilua. Tämä tulee vaikuttamaan aika merkittävästi mm. omaan työssäkäymiseeni ja asumisjärjestelyihin, sillä en halua altistaa Femmaa enää jatkuvalle reissu-stressille. Jatkuva stressi kun näkyy myös arjen käyttäytmisessä ja sujuvuudessa. Kaikesta huolimatta olen tällä hetkellä erittäin positiivisella mielellä koulutuksen onnistumisen suhteen, sillä Femmalla on suuria intohimon kohteita (metsä, jänikset, linnut, uiminen, agility), mitä voidaan hyödyntää koulutuksessa. Lisäksi tarvittaessa saan Davidilta lisäapuja, jos homma ei etene. Autotreenit aloitetaan taas kesän alkaessa, kun suunnataan kokopäiväisesti Tampereelle asumaan.

Treenien lisäksi saadaan Femmalle todennäköisesti lääkeapua, kuten Cerenia (matkapahoinvointiin, sitäkään ei voi sulkea pois) ja Sileo (ahdistukseen). Myös diazepam oli puheena, mutta sitä tuskin käytetään koulutuksen aikana.

Matkustusstressiä lukuunottamatta meillä on mennyt hienosti. Aksatreenit ovat jääneet luvattoman monta kertaa väliin koulukiireiden ja muiden menojen takia, mutta toisaalta ei ole ainakaan tarvinnut reissata hallille. Kevään aikana ollaan treenattu hillintää ja hallintaa metsässä ja noin yleensä, ja se on tuottanut kivasti tulosta. Hirveä hinku olisi näin kevään tullen mennä ja tehdä ja harrastaa, mutta ehkä sitten joskus, kun autoilu sujuu. Myös kevään näyttelysuunnitelmat peruuntuivat, kun siksi päiväksi sattui pakollinen koulupäivä. Toistaiseksi siis keskitytään vain kotona puuhailuun. Kohta alkaa uimakausi, vaikka Femma on jo "pikkaisen" aloitellut viereisessä meressä ja jorpakoissa aina tilaisuuden tullen.

Ei enää gerbiileitä

Vasemmalla Merri, oikealla Pippin.

Niinpä koitti se päivä, kun toinen gerbiileistä, Pippin, nukkui pois. Pojilla oli ikää jo päälle kolme vuotta, joten olin osannut varautua tähän. Etukäteen olin päättänyt, että jäljelle jäävälle pojalle tulisin etsimään uuden kaverillisen kodin. Gerbiilit ovat laumaeläimiä ja tämäkin kaksikko nukkui hyvin usein kasassa heräten välillä pesemään toisiaan, ja lattialla juostessa ne leikkivät keskenään. Uusia gerbiileitä en enää halunnut ottaa ja Merrin mahdollisesti jäljellä olevat pari vuotta olisivat olleet aika ankeita asua yksinään.

Kaveria voi käyttää vaikka ruokapöytänä

Onneksi Merrille löytyi kivan oloinen uusi koti, jonne se pääsi kahden nuoren gerbiilipojan kaveriksi. Muutaman kerran olen joutunut jyrsittimille etsimään uusia koteja syystä tai toisesta ja aina on ollut kyllä hyvää tuuria matkassa. Lähes kaikista kodeista olenkin saanut jälkeen päin kuulumisia ja kuviakin, että kaikki on mennyt hyvin.

Tähän loppui tällä erää minun jyrsijäharrastukseni. Kaikenlaisia jyrsittimiä tässä onkin matkan varrelle mahtunut, paljon niiden kanssa on puuhattu ja paljon niistä on ollut iloa. Ehkä niitä jossain vaiheessa taas ilmaantuu, mutta nyt on hyvä näin.

Kämppäkaveri

Saatiin Femman kanssa kämppis hetkeksi aikaa. Kämppiksen mukana tuli Nika the bostoninterrieri. Tyypit ovat nähneet toisensa pari kertaa aiemmin ja sitten ne jo lätkäistiinkin saman katon alle. Koska Femma on sosiaalinen kaikkien kaveri ja Nika lunkki sopeutuja, ounastelimme niiden tulevan hyvin juttuun. Femma oli aluksi aika järkyttynyt, kun näin joutui jakamaan asuntonsa (ja omistajansa!!) vieraan kanssa, mutta sittemmin yhteinen sävel on löytynyt. Parasta hupia on varastella Nikan leluja ja esitellä niitä ylpeänä kelle tahansa, joka sattuu huomaamaan. Oli kyseessä sitten Nika itse tai joku ihmistyypeistä.

On kyllä hauskaa, kun kämpässä on kaksi koiraa, jotka vielä poikkeavat toisistaan näin kovasti. Nikan pienen töpöhännän heilahduksia ei meinaa huomata, kun Femman pitkä piiska viuhuu puolelta toiselle kylkiin hakaten. Lisäksi se röhisee leikkiessään, huomiota saadakseen tai muuten vain, mikä on aiheuttanut Femmassa kovasti ihmetystä. Joskus voi olla pitkään ihan hiljaista, kunnes yhtäkkiä jostain kuuluu kovaääninen "röh" sen nukkuessa myttynä jossain vaatekasan alla. Sade tai pureva tuuli ovat ehdoton nou nou lenkkisääksi, mutta käypä se silti juoksulenkeillä ja tallilla omistajansa matkassa. Ja onhan se muutenkin rauhallisempi, hötkyilemättömämpi ja itsetietoisempi tyyppi.Varsin hauska tapaus.

Näin meillä hymyillään vieraille (oikeasti ikkunasta kuului titityy)

Ässä on luonnollisesti viettänyt tämän ajan taas vanhemmillani, sillä se tuskin arvostaisi koira-kämppistä. Vaikka Nika onkin sen tyyppinen koira, joista Ässä useimmiten tykkää. Äidilläni Ässä on kasvattanut itselleen megajättikarvapuuhkan partoineen ja viiksineen, sekä käynyt tarkastuttamassa huulipoimunsa terveiksi tulehduksesta, jes! Äidin lähettämiä kuvia katsellessa sormet syyhyävät trimmerin virtanappia, joten talviloman ensimmäinen askare taitaa olla nahkaspanielin esiinkaivaminen.

Mätsäreissä

Käytiin harjoittelemassa Femman kanssa käytännön näyttelykäyttäytymistä Ylöjärven koirakerhon järjestämissä mätsäreissä Nokialla. En oikein etukäteen löytänyt infoa, ovatko mätsärit sisä- vai ulkotiloissa, joten varmuuden vuoksi piti pukeutua lämpimästi. Mätsärit olivat kuitenkin Nokian Kodin Terran sisätiloissa, joten omaa vuoroa oli mukava odotella kehiä katsellen. Kuvista kiitos mukana ollelle Liisalle, joka ikuisti Femmankin esiintymisen.

Odotusta tuli, sillä ennen meitä olivat pienet pennut ja osallistujia oli kertnyt kiitettävästi. Femman luokassa eli pienissä aikuisissa oli joku päälle neljäkymmentä osallistujaa ja me oltiin Femman kanssa loppupäässä. Niinpä aluksi saikin odotella urakalla, mutta loppu sujui nopeasti. Onneksi oltiin sisätiloissa ja järjestelyt sujuivat joutuisasti, sillä itse olin vielä hieman kipeä ja tauti alkoi loppuaikana jo tuntua.

Odotellessa oli hyvä harjoitella seisotusta ja näyttelyhihnassa juoksemista. Päädyin esittämään Femman ihan "perinteisesti" pitämällä kuonosta ja hännästä, sillä Femma oppi aika nopeasti asettamaan kuononsa käteen ja pysymään silloin paikoillaan ja rauhassa. Tosin turvasta voisi ehkä pitää nätimminkin kiinni, nyt koko kuono  peittyy käteen.

Femma oli myös ihanan lunkki odottelija. Välillä jostain puski iholle muita koiria, mistä se ei ollut millänsäkkään. Kun lopulta löydettiin rauhaisa nurkkaus kehien läheltä, hengaili tyyppi nätisti ja yritti lepäillä porukan kulkiessa ohitse. Yritin pitää sen kaukana muista koirista nyt juuri riehuvien tautien takia, vaikka ei meillä muutenkaan ole tapana moikkailla kaikkia vastaantulevia. Poikkeuksena tietysti muutamat cockerit, sillä kai nyt rotukavereita on päästävä katsomaan. Ensimmäistä kertaa ikinä Femma näytti isolta moikatessaan pari miniä narttucockeria.

Lopulta koitti meidän vuoro ja päästiin kehään. Olin todella tyytyväinen Femman menoon, vaikka itseä ehkä vähän jänskättikin. Femma seisoi nätisti paikallaan maassa tuomarin tullessa moikkaamaan koiria vain heilauttaen päätään, kun pentuna se meinasi kiivetä kokonaan tuomarin syliin, hih. Siitä mentiin suoraan pöydälle jossa myöskin kökötti kiltisti käpälöinnin ajan. Tuomarin ainoa (muistamani) kommentti Femmasta oli, että sillä on hyvä turkinlaatu. Lienee ihan positiivista, ei ollut ainakaan mitään huomautettavaa.

Kehässä juoksemiset meni vähän haisteluksi ja itse olisin voinut mennä kovempaa. Viimeksi mätsäreissä talloin Femmaa tassuille, joten nyt ehkä vähän varoin koiraa käännöksissä. Parina meillä oli vanhempi cockeri, joka sen vähän mitä ehdin vilkaista juoksi hienosti kehässä. Sininen nauha saatiin ja parin koirakon jälkeen päästiinkin ryhmällä kehään. 

Ryhmässä pönötykset ja juoksut meni myös hienosti, Femma ei tainnut juurikaan häiriintyä muista koirista. Paljon oli cockereita paikalla, ylemmässäkin kuvassa meidän edessä ollut oli cockeri. Suuren määrän takia juoksutus tehtiin kahdessa ryhmässä ja itse melkein missasin oman ryhmäni juoksut, kunnes älyin puolessa välissä ujuttautua sekaan. Vähän alkoi väsymys ja tauti jo painaa. Sijoituksia ei tässä määrässä tullut, mitä en odottanutkaan, sillä paikalla oli paljon todella hienosti esiintyviä koiria.

Kaiken kaikkiaan kiva päivä ja olin erittäin tyytyväinen Femman käytökseen kehässä, meni juuri niin hyvin ellei paremminkin kuin opeteltu ollaan. Näillä kokemuksilla on hyvä lähteä hakemaan virallisista näyttelyistä keväämmällä tulosta!