Taukoa kerkesi tulemaan ihan kiitettävästi, ja sen kyllä huomasi. Jotkut asiat olivat selkeästi hautuneet Ässän pienessä päässä, ja jotkut unohtuneet. Itsekkin kyllä juoksin rataa vähän miten sattuun viljellen taas Ässän suureksi riemuksi nakkia pitkin maita.. Köh.
Treenin aluksi harjoiteltiin Ässän kanssa omatoimisesti keppejä, jotka menivät loistavan hyvin! Tauko oli selkeästi tehnyt terää. Itsehän olen opettanut Ässälle keppejä hihnan avustuksella, ja nyt ollaan siinä vaiheessa, että kuusi keppiä menee hyvin narun roikkussa perässä. En siis enää pidä narusta kiinni ja ohjaile, mutta siellä se on perässä vielä varmistimena. Kokeilin myös lähettää Ässää kauempaa pitämättä hihnasta kiinni, mutta silloin siltä meni pasmat sekaisin. Eipä tuota olla juurikaan kyllä harjoiteltu.
Keinua kokeiltiin, ja Ässä on sen kanssa vieläkin hyvin epävarma. Keskelle kiipeää reippaasti, mutta siitä ryömii tutisevin polvin eteenpäin. Toistojen myötä epävarmuus tuntui kasvavan, joten taisin päästää keinun putoamaan liian nopeasti. Pamahdus ei tunnu Ässää niin kauhistuttavan, mutta se jalkojen alta katoava maa.. Noh, reeniä reeniä.
Sitten mentiin radalle, joka oli hyvin kiemurainen. Valssia sai siis käyttää pariinkin otteeseen, ja yhdessä kohtaa oli pakko tehdä takaakääntö (? liekö oikea termi. koira siis ohjataan toiselle puolelle selän takaa). Tämähän oli meille ihan uusi juttu, mutta yllättäen se meni heti ensimmäisellä ihan putkeen. Ohjaaja ihan ihmetteli, mutta niin se vain toistettaessakin onnistui. Esteen takaakierto ja ylitys ei sen sijaan oikein Ässältä luistanut, vaikka niin sitä jossain vaiheessa harjoiteltiinkin. Siitä taisi olla niin pitkä aika, ettei mokoma edes muistanut.. Ihmetteli vain, mitä oikein sohin ja huutelen. Tosin itselläkään se ei ollut enää oikein hallussa :D Sitä sitten treenailtiin jälkikäteen, ja menihän se sitten.
Kivaa oli taas päästä treeneihin! Agility on kyllä niin mukava laji, ettei edes oma tohelointi radalla niin haittaa, kun itsellä ja koiralla on kivaa. Tulee hyvä mieli, kun näkee koirankin nauttivan :) Muutenkin huomasin Ässässä nyt eron, kun se pääsi taas pitkästä aikaa treenaamaan. Oli tänään paljon virkeämpi, eloisampi ja mukana touhuissa. Tainnut raukka tylsistyä joululomalla.
Nyt perjantaina meillä alkaakin muutto, joka kestää koko viikonlopun. Viimeksi muutto aiheutti Ässässä stressireaktion, jolloin karvat punertuivat paikoitellen ja Ässä kutisi. Katsotaan miten nyt käy, Ässä kun on muutenkin kutissut ja punertanut. Se tosin saattaa olla vieläkin peräisin Cleosta, ellei se sitten ole kehittämässä jotain ruoka-allergiaa..
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Joululoma Salossa
Nyt on lomalta vihdoin kotiuduttu, ja arki alkaa huomenna. Lomalla tapahtui kaikenlaista, vaikka treenaamisen osalta oltiin ihan täydellisellä tauolla. Kepit oli kyllä mukana, mutta ne pysyivät koko ajan auton takakontissa. Myös Ville tuli loman lopussa muutamaksi päiväksi Saloon, onneksi mahduttiin lähdön hetkellä autoon. Ässän häkki kun vie pikkuautoni takaluukusta puolet, marsujen boksi ja killen loota veivät takapenkistä puolet, ja Ville tietysti etupenkin. Ja mulla oli aika paljon kamaa mukana muutenkin..
Joululoman alussa iski Tapani-myrsky, joka vei myös meidän talosta sähköt. Onneksi ei kauhean pitkäksi aikaa, ehdittiin olla vain aamusta iltaan ilman sähköjä. Netti ja telkkari tosin pysyivät pimennossa pidempään. Tuulen vielä ollessa kova lähdimme isän ja Ässän kanssa piipahtamaan Ouluun mummon luokse. Matkalla veimme myös Kanan uuteen kotiinsa. Oli hilkulla, ettei jääty tienpäälle bensan loppuessa, sillä sähkö vei bensa-asemalta sähköt juuri, kun olimme tankanneet! Olisi ollut hienoa jäädä jonnekkin Huittisten tienoille tienlaitaan ihmettelemään.
Joululomalla myös lenkkeiltiin ahkerasti. Uudenvuoden jälkeen sää muuttui mukavammaksi, ja aurinkokin pilkotti jonkin verran. Tapasimme Ässän kanssa myös vihdoin kaverini bichon havanesen Viken, 9kk. Ässä oli oikein yllättävän mallikelpoinen, vaikka ennenkuin päästiin meidän pihalta pois räyhäsi vähän mokomalle tunkeilijalle. Kun Ässä sitten hiljeni, saivat haistella toisiaan, ja sen jälkeen Ässä oli ihan ok. Vikke aluksi jännitti Ässää, ja Ässä jätti sen pian ihan rauhaan. Siinä lenkin edetessä Vikke sitten tottuikin jo Ässään, ja kovin yrittivät hihnoista huolimatta leikkiäkkin lenkin puolivälissä. Tuli hieman pentukuumeen poikasta siinä Vikkeä katsellessa, se oli niin hauskan touhukas ja iloinen, tuli ihan Ässän pentuaika mieleen! Voi niitä muistoja. Harmiksi siitä lenkistä ei tullut kuvia, mutta toisesta lenkistä kyllä. Lisää kuvia albumissa.
Aluksi ei lunta juuri näkynyt..
Sitten saatiin sitäkin.
Joululoman alussa iski Tapani-myrsky, joka vei myös meidän talosta sähköt. Onneksi ei kauhean pitkäksi aikaa, ehdittiin olla vain aamusta iltaan ilman sähköjä. Netti ja telkkari tosin pysyivät pimennossa pidempään. Tuulen vielä ollessa kova lähdimme isän ja Ässän kanssa piipahtamaan Ouluun mummon luokse. Matkalla veimme myös Kanan uuteen kotiinsa. Oli hilkulla, ettei jääty tienpäälle bensan loppuessa, sillä sähkö vei bensa-asemalta sähköt juuri, kun olimme tankanneet! Olisi ollut hienoa jäädä jonnekkin Huittisten tienoille tienlaitaan ihmettelemään.
Mummolassa oli peltoa, missä juosta.
Joululomalla myös lenkkeiltiin ahkerasti. Uudenvuoden jälkeen sää muuttui mukavammaksi, ja aurinkokin pilkotti jonkin verran. Tapasimme Ässän kanssa myös vihdoin kaverini bichon havanesen Viken, 9kk. Ässä oli oikein yllättävän mallikelpoinen, vaikka ennenkuin päästiin meidän pihalta pois räyhäsi vähän mokomalle tunkeilijalle. Kun Ässä sitten hiljeni, saivat haistella toisiaan, ja sen jälkeen Ässä oli ihan ok. Vikke aluksi jännitti Ässää, ja Ässä jätti sen pian ihan rauhaan. Siinä lenkin edetessä Vikke sitten tottuikin jo Ässään, ja kovin yrittivät hihnoista huolimatta leikkiäkkin lenkin puolivälissä. Tuli hieman pentukuumeen poikasta siinä Vikkeä katsellessa, se oli niin hauskan touhukas ja iloinen, tuli ihan Ässän pentuaika mieleen! Voi niitä muistoja. Harmiksi siitä lenkistä ei tullut kuvia, mutta toisesta lenkistä kyllä. Lisää kuvia albumissa.
Aluksi ei lunta juuri näkynyt..
Sitten saatiin sitäkin.
Tapani-myrskyn tuhoja
lauantai 24. joulukuuta 2011
Joulumarsu Rambo
Meille muutti Veetille kaveriksi uusi marsuasukki Lilac-white aby, Maailman Cylvesteri. Syntynyt 21.10.2011, eli on nyt noin 2kk vanha. Poika sai kutsumanimekseen Rambo avokin keksimänä.
Utelias poika, joka tykkää kuikutella. Kovasti ollaan jo pientä kesytetty, ja avokki on Ramboon aivan ihastunut, hakee aina syliinsä siliteltäväksi. Veeti myös tykkää hirveästi pienestä kaveristaan, ja nuolee tämän korvia. Ovat oikein suloinen pari :) Kanalla tämä tosin harmiksi tietää kodinvaihtoa, sillä tyttö naapurissa todennäköisesti hajottaisi ennenpitkään poikaparin. Kana sai tosin hyvän kodin muiden naku-marsujen kaverina, ja muuttaa sinne parin päivän päästä. Nyt ei toivottavasti tarvitse luopua marsuista enää kuin kuolon korjatessa tai harrastuksen kokonaan loppuessa. (Parempia kuvia Rambosta kasvattajan kotisivuilla eli esim tässä)
Jouluksi lähdin eläinten kanssa kotikotiin Saloon vanhempieni luokse. Ässä oli intopiukeana, kuten aina, Kille ärtsynä ja marsut ihmeissään kuljetushäkeissään. Nyt kaikki ovat kuitenkin kotiutuneet mukavasti ja joulunvietto voi alkaa!
Utelias poika, joka tykkää kuikutella. Kovasti ollaan jo pientä kesytetty, ja avokki on Ramboon aivan ihastunut, hakee aina syliinsä siliteltäväksi. Veeti myös tykkää hirveästi pienestä kaveristaan, ja nuolee tämän korvia. Ovat oikein suloinen pari :) Kanalla tämä tosin harmiksi tietää kodinvaihtoa, sillä tyttö naapurissa todennäköisesti hajottaisi ennenpitkään poikaparin. Kana sai tosin hyvän kodin muiden naku-marsujen kaverina, ja muuttaa sinne parin päivän päästä. Nyt ei toivottavasti tarvitse luopua marsuista enää kuin kuolon korjatessa tai harrastuksen kokonaan loppuessa. (Parempia kuvia Rambosta kasvattajan kotisivuilla eli esim tässä)
Jouluksi lähdin eläinten kanssa kotikotiin Saloon vanhempieni luokse. Ässä oli intopiukeana, kuten aina, Kille ärtsynä ja marsut ihmeissään kuljetushäkeissään. Nyt kaikki ovat kuitenkin kotiutuneet mukavasti ja joulunvietto voi alkaa!
Kaunista ja Rauhallista Joulua kaikille!
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Kuin kaksi marjaa?
Avopuoliso Ville on nyt monta kertaa todennut, että olen ihan kuin Ässä. Siis mitä? Ässähän on tommonen sähläsöhlä, enkai minä nyt sellainen ole! Vaikka sanontahan sen sanoo, sellainen koira kuin omistaja..
Eilen agilitytreeneissä se sitten iski, ehkä me ollaankin samanlaiset. Mentiin radalle, ja suoritus oli kyllä iloinen ja onnistunut, mitä nyt sähläsin makkarapussin kanssa ja viljelin niitä ympäri kenttää Ässän juostessa iloisesti nakkien perässä. Eikä ollut todellakaan ensimmäinen kerta, kun sählätään yhdessä radalla. No, ilmeisesti ohjaajalla oli hauskaa meidän suoritusta seuratessa. Hauskaa oli kyllä meilläkin.
Myös malttamattomuus on molempien pahe. Siinä, missä Ässä ei millään malttaisi odottaa paikoillaan ennen suorituksen alkua, itse olen edennyt liian nopeasti Ässän opetuksessa kontakteiden ja renkaan kanssa. Kun eihän sitä nyt malttaisi tahkota, kun muutaman kerran on mennyt jo hyvin! Takapakkiahan siinä tulee.
Vaikka täydellisesti käyttäytyvä koira onkin varmasti monen tavoitteena, niin myönnän kyllä pitäväni Ässän eloisuudesta. Olisi ihan tylsää, jos koira olisi kokoajan rauhallinen ja poissa silmistä. Ässä kun kivasti tunkee mukaan puuhaan kuin puuhaan ja touhottaa menemään. Ja piristäähän se kivasti arkea (ja joskus tuo harmaita hiuksia), kun koira keksii ihastuttavia tempauksia. Ässä ei ole pikkutarkka tai tosikko koira, eikä kyllä mustakaan noita piirteitä pahemmin löydy.
Tämä nyt oli tälläistä agitreenien jälkeistä pohdintaa. Ässän kanssa on kyllä mukava harrastaa, sillä vaikka kentällä esiintyykin pientä sähläilyä ja malttamattomuutta, niin ainakin intoa piisaa. Ja se on omasta mielestäni pääasia. Vielä kertaakaan radan onnistuminen ei ole jäänyt siitä kiinni, etteikö Ässää huvittaisi.
Ehkä koirassa viehättää ne piirteet, jotai itsestä löytyy, ainakin jossain määrin. Meillä on ainakin Ässän kanssa kivaa, kun touhotetaan yhdessä menemään.
Eilen agilitytreeneissä se sitten iski, ehkä me ollaankin samanlaiset. Mentiin radalle, ja suoritus oli kyllä iloinen ja onnistunut, mitä nyt sähläsin makkarapussin kanssa ja viljelin niitä ympäri kenttää Ässän juostessa iloisesti nakkien perässä. Eikä ollut todellakaan ensimmäinen kerta, kun sählätään yhdessä radalla. No, ilmeisesti ohjaajalla oli hauskaa meidän suoritusta seuratessa. Hauskaa oli kyllä meilläkin.
Myös malttamattomuus on molempien pahe. Siinä, missä Ässä ei millään malttaisi odottaa paikoillaan ennen suorituksen alkua, itse olen edennyt liian nopeasti Ässän opetuksessa kontakteiden ja renkaan kanssa. Kun eihän sitä nyt malttaisi tahkota, kun muutaman kerran on mennyt jo hyvin! Takapakkiahan siinä tulee.
Vaikka täydellisesti käyttäytyvä koira onkin varmasti monen tavoitteena, niin myönnän kyllä pitäväni Ässän eloisuudesta. Olisi ihan tylsää, jos koira olisi kokoajan rauhallinen ja poissa silmistä. Ässä kun kivasti tunkee mukaan puuhaan kuin puuhaan ja touhottaa menemään. Ja piristäähän se kivasti arkea (ja joskus tuo harmaita hiuksia), kun koira keksii ihastuttavia tempauksia. Ässä ei ole pikkutarkka tai tosikko koira, eikä kyllä mustakaan noita piirteitä pahemmin löydy.
Tämä nyt oli tälläistä agitreenien jälkeistä pohdintaa. Ässän kanssa on kyllä mukava harrastaa, sillä vaikka kentällä esiintyykin pientä sähläilyä ja malttamattomuutta, niin ainakin intoa piisaa. Ja se on omasta mielestäni pääasia. Vielä kertaakaan radan onnistuminen ei ole jäänyt siitä kiinni, etteikö Ässää huvittaisi.
Ehkä koirassa viehättää ne piirteet, jotai itsestä löytyy, ainakin jossain määrin. Meillä on ainakin Ässän kanssa kivaa, kun touhotetaan yhdessä menemään.
lauantai 10. joulukuuta 2011
Kisaaminen on kivaa!
Mentiin tosiaan eilen pyörimään TAMSK:in epävirallisiin agilitykisoihin, ja tulipa radallakin käytyä kolme kertaa.. Meidän treeniryhmästä oli paikalla myös kaksi muuta, ja oli tosi hauskaa yhdessä seurailla kisoja ja käydä vuoron perään radalla.
Osallistuttiin putkiluokkaan, joka meni ihan ok, vaikka unohdinkin yhden putken. Sitten osallistuttiin ihan mölliluokkaan, ja rata ei ollut hassumpi. Meillä vain alkoi rata huonosti, sillä Ässä karkasi odottamasta (ilmeisesti tein jonkun kädenliikkeen, jonka tulkitsi väärin), ja kun käännyin hämmästyneenä sitä päin, se hämmästyi ja rysäytti päin ensimmäistä estettä. Niinpä loppuradan Ässä meni vähän hyppyjä luimistellen, ja parista mentiin ohi. Otin sitten uusinnan, jossa ei suostunut menemään sitä ensimmäistä hyppyä, jolloin otin sen namilla. Siinä vaiheessa taisin heittää hanskat tiskiin, koska loppurata meni vähän sinne päin minun toheloidessa.. Itse rata ei kyllä niin vaikea ollut, joten vähän harmitti. Mutta uusinta oli hyvä, ettei ainakaan mitään kammoa jäänyt tilanteesta!
Radalla meni odotettua paremmin, Ässä ei ollut kuin puulla päähän lyötynä. Asiaa auttoivat tietysti tuttu halli ja aidattu rata-alue. Putkirata meni kuin treeneissä, mutta nuo muut radat Ässä pikkaisen haahuili. Syynä tosin taisi olla epävarmuus esteen rämähtämisestä ja väsymys, kun eka kerta meni kuitenkin niin hyvin.
Kisoissa oleminen oli myös mainiota treeniä Ässän totuttamiseen hälyä varten. Ensin se oli virtaa täynnä ja haukkui joillekkin koirille. Sitten se kyllästyi/turhautui, ja haukkui kokoajan myös seinille. Lopulta se väsähti, lopetti haukkumisen, ja istahti katselemaan maailman menoa. Kolme tuntia me siellä oltiinkin, kolme rataa juostiin läpi, ja vihdoin se rauhoittui. Eli kyllä se osaa olla kiltistikkin. Nyt vaan lisää tälläisiä! Loppuvaiheessa se sai medi-möllit voittaneelta treeniryhmäkaveriltani luun, jota jäysti mistään piittaamatta loppuhetken, joka siellä oltiin. Ja luu suussa käytiin myös pissalla, käveltiin autoon ja autosta kotiin omaan petiin. Hölmöläisen kisapalkinto <3 Ässä kyllä kovasti himoitsi ykköspalkintona ollutta ruokasäkkiä, jospa se motivoisi sitä parempiin suorituksiin! :D
Mulla on ollut ongelmia kotikutoisten keppieni kanssa. Nehän ovat oikeasti jotain marjapuskan pidikekeppejä (?), enkä ole niitä oikein saanut maahan juntattua kunnolla, kun ovat niin pitkiäkin. Tänään keksin poikkaista ne, ja iskeä lumeen kiinni. Hyvin pysyi! Eipä se Ässää näyttänyt haittaavan, että kepit olivat vain 60cm pitkiä. Eiköhän se osaa yhdistää ne myös normaaleihin pitkiin agi-keppeihin..? Toivottavasti. Mutta nyt ainakin saadaan vihdoin treenailtua kotona keppejä.
Osallistuttiin putkiluokkaan, joka meni ihan ok, vaikka unohdinkin yhden putken. Sitten osallistuttiin ihan mölliluokkaan, ja rata ei ollut hassumpi. Meillä vain alkoi rata huonosti, sillä Ässä karkasi odottamasta (ilmeisesti tein jonkun kädenliikkeen, jonka tulkitsi väärin), ja kun käännyin hämmästyneenä sitä päin, se hämmästyi ja rysäytti päin ensimmäistä estettä. Niinpä loppuradan Ässä meni vähän hyppyjä luimistellen, ja parista mentiin ohi. Otin sitten uusinnan, jossa ei suostunut menemään sitä ensimmäistä hyppyä, jolloin otin sen namilla. Siinä vaiheessa taisin heittää hanskat tiskiin, koska loppurata meni vähän sinne päin minun toheloidessa.. Itse rata ei kyllä niin vaikea ollut, joten vähän harmitti. Mutta uusinta oli hyvä, ettei ainakaan mitään kammoa jäänyt tilanteesta!
Radalla meni odotettua paremmin, Ässä ei ollut kuin puulla päähän lyötynä. Asiaa auttoivat tietysti tuttu halli ja aidattu rata-alue. Putkirata meni kuin treeneissä, mutta nuo muut radat Ässä pikkaisen haahuili. Syynä tosin taisi olla epävarmuus esteen rämähtämisestä ja väsymys, kun eka kerta meni kuitenkin niin hyvin.
Kisoissa oleminen oli myös mainiota treeniä Ässän totuttamiseen hälyä varten. Ensin se oli virtaa täynnä ja haukkui joillekkin koirille. Sitten se kyllästyi/turhautui, ja haukkui kokoajan myös seinille. Lopulta se väsähti, lopetti haukkumisen, ja istahti katselemaan maailman menoa. Kolme tuntia me siellä oltiinkin, kolme rataa juostiin läpi, ja vihdoin se rauhoittui. Eli kyllä se osaa olla kiltistikkin. Nyt vaan lisää tälläisiä! Loppuvaiheessa se sai medi-möllit voittaneelta treeniryhmäkaveriltani luun, jota jäysti mistään piittaamatta loppuhetken, joka siellä oltiin. Ja luu suussa käytiin myös pissalla, käveltiin autoon ja autosta kotiin omaan petiin. Hölmöläisen kisapalkinto <3 Ässä kyllä kovasti himoitsi ykköspalkintona ollutta ruokasäkkiä, jospa se motivoisi sitä parempiin suorituksiin! :D
Lunta on ollut edelleen enemmän ja vähemmän, ja olipa yhtenä päivänä viereinen järvikin saanut jääpeitteen!
Mulla on ollut ongelmia kotikutoisten keppieni kanssa. Nehän ovat oikeasti jotain marjapuskan pidikekeppejä (?), enkä ole niitä oikein saanut maahan juntattua kunnolla, kun ovat niin pitkiäkin. Tänään keksin poikkaista ne, ja iskeä lumeen kiinni. Hyvin pysyi! Eipä se Ässää näyttänyt haittaavan, että kepit olivat vain 60cm pitkiä. Eiköhän se osaa yhdistää ne myös normaaleihin pitkiin agi-keppeihin..? Toivottavasti. Mutta nyt ainakin saadaan vihdoin treenailtua kotona keppejä.
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Elämä jatkuu
Väkisinkin elämä jatkuu, vaikka joku lähtee. Väinön lopetuksen jälkeen olin loppupäivän maassa, mutta arki jatkuu. Suuresti lohdutti, kun kotona sai paijailla Veetiä ja Ässää. Nyt pitääkin sitten keskittyä tulevaan ja nykyisiin marsuihin, vaikka tietysti Väinö kulkee yhä ajatuksissa.
Lunta on tupruttanyt nyt tännekkin, ja paistoipa yksi päivä aurinkokin. Tietysti kamerasta loppui akku jälleen kesken lenkin, mutta muutaman kuvan sain napsaistua Ässästä ensilumen parissa. Ässä on tietysti lumesta ihan riemuissaan, ja jahtaa potkittuja lumipaakkuja hullun kiilto silmissään.
Vähän nyt kyllä ärsyttää tuo kuvien muokkaaminen, kun muokkausohjelma näyttää kuvat erilaisina kuin täällä bloggerissa.. Muutenkin oli kamerassa vähän väärät asetukset ja kuvista tuli sinertäviä, joten ärsyttää, kun muokkausohjelmassa näyttävät suht normaaleina ja täällä pamahtavat entistä sinisemmiksi.
Perjantaina olisi TAMSK:in järjestämät agiepikset, ja olen kahden vaiheilla menon suhteen. Siellä me ollaan treenattu, mutta porukkaa olisi kuitenkin hirveästi enemmän. Kyllä me sinne varmaan ainakin käppäilemään ja katsomaan mennään, mutta ehkei vielä osallistuta. Jos tuo taas huitelee ihmeissään siellä miten sattuun, en kohta uskalla mennä kisoihin ollenkaan!
Lunta on tupruttanyt nyt tännekkin, ja paistoipa yksi päivä aurinkokin. Tietysti kamerasta loppui akku jälleen kesken lenkin, mutta muutaman kuvan sain napsaistua Ässästä ensilumen parissa. Ässä on tietysti lumesta ihan riemuissaan, ja jahtaa potkittuja lumipaakkuja hullun kiilto silmissään.
Vähän nyt kyllä ärsyttää tuo kuvien muokkaaminen, kun muokkausohjelma näyttää kuvat erilaisina kuin täällä bloggerissa.. Muutenkin oli kamerassa vähän väärät asetukset ja kuvista tuli sinertäviä, joten ärsyttää, kun muokkausohjelmassa näyttävät suht normaaleina ja täällä pamahtavat entistä sinisemmiksi.
Perjantaina olisi TAMSK:in järjestämät agiepikset, ja olen kahden vaiheilla menon suhteen. Siellä me ollaan treenattu, mutta porukkaa olisi kuitenkin hirveästi enemmän. Kyllä me sinne varmaan ainakin käppäilemään ja katsomaan mennään, mutta ehkei vielä osallistuta. Jos tuo taas huitelee ihmeissään siellä miten sattuun, en kohta uskalla mennä kisoihin ollenkaan!
maanantai 5. joulukuuta 2011
Aika mennä
Meidän pikkuisen Väinö-papan oli aika mennä. Musta herra saatettiin viimeiselle matkalle eläinlääkäriin tänään, kun se oli niin sairauden heikentämä. Keväästä asti tosiaan pikkuhiljaa laihtunut, ja nyt kunto ja paino sitten romahtivat, painoa oli ennen lääkäriin lähtöä enää 670g.. Eli todella vähän, kun normaalipaino on siinä 1100g korvilla, ja keväällä ennen laihtumista 1200g. Eläinlääkäri ei löytänyt kasvaimia, ja epäilykset kääntyivätkin mahdolliseen munuaissairauteen tai jonkinlaiseen aineenvaihduntasairauteen. Tätä tukivat hidas kuihtuminen ja veden kulutuksen lisääntyminen. Onneksi vein ajoissa, niin ei ehtinyt todennäköisesti kärsimään vielä kivuista.
Väinö 5v lähdössä viimeiselle matkalle
Rakkain eläin, jonka olen joutunut viemään viimeiselle matkalle. Herrasmies isolla H:lla. Ihana ensimmäinen marsu. Nyt sen on hyvä olla.
Rakkain eläin, jonka olen joutunut viemään viimeiselle matkalle. Herrasmies isolla H:lla. Ihana ensimmäinen marsu. Nyt sen on hyvä olla.
Väinö 12.10.06 - 5.12.11
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)