keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Ei pieneltä koiralta energia lopu

Äkkiäpä siitä flunssasta tokeni! Eilen jo kävin Ässän kanssa pienellä kävelyllä ja siivosin marsuhäkin, vaikka sen jälkeen pitikin lepäillä taas tovi sängyssä ennenkuin jaksoin tehdä mitään muuta. Alkoi vain niin kovin säälittää Ässä eilen, kun toinen ei saanut maanantaina tehtyä kuin yhden lenkin äidin kanssa, ja eilenkin se olisi päässyt vasta illalla kävelylle. Aikomuksenani oli ensin tehdä lyhyt flexilenkki aamulla tietä pitkin kävellen, mutta Ässä riehaantuikin totaallisesti ulos päästessään. Suuntasin siis kulkuni viereiseen metsään ja laskin Ässän vapaaksi purkamaan energiaansa. Pitkää lenkkiä en jaksanut tehdä, mutta parempi sekin oli kuin ei mitään. Illaksi nousi taas lämpö iloisesti, joten suosiolla lepäilin loppupäivän.

Ässällä on nyt muutenkin tuntunut lähiaikoina riittävän sitä energiaa loputtomasti. Vaikka se sisällä jaksaakin olla rauhallinen (mitä nyt tekee pientä jäynää mm. sotkemalla lankakeräni), niin ulospäästessään se porhaltaa hulluna eestaas ja yrittää saada minutkin riekkumaan. Kun Ässä ennen on vapaana ollessaan lähinnä juoksennellut leppoisasti ihmisten tahdissa, niin nyt se porhaltaa enemmän ympäriinsä samalla maastoa nenän kanssa tutkien. Ehkäpä pojalla on nyt ylimääräistä energiaa senkin takia, että pelastukoirajutuista on nyt hieman ollut taukoa pääsiäisen takia enkä ole pahemmin tottistellutkaan sen kanssa tässä lomaillessa. Tänä aamuna tottistelin nakkipalkalla hiukan tuossa pihalla, ja kyllä pojalla oli sellainen into päällä (nälkä + muu into), että vähän tuli sekoiltua ja riekuttuakin. Kivaa oli kuitenkin kummallakin, ja eikös se ole pääasia ;)

Tänään minulla on ollut jo aika pirteä olo, kun ei lämpöäkään näyttänyt olevan. Pitänee silti ottaa vielä rennosti, sillä vielä en kuitenkaan ihan terve ole. Mennään Ässän kanssa tänään Fridan ja Kian kanssa ulkoilemaan ja hieman kenties tottistelemaankin, joten eiköhän se Ässä saa purettua ne turhat energiapatoutumansa tänään.

Lisäsin myös kuvia Mikkelin reissusta albumiin, vaikkei niitä paljoa olekkaan.

Ei kommentteja: