Lepää rauhassa

Veetin kunto säilyi koko tämän päivän samanlaisena, eli huonona. Tukiruoka valui suusta pyyhkeelle, kun pieni ei jaksanut edes niellä. Lopulta soitin päivystävälle (Tuhatjalkaiseen), ja pyysivät tulemaan paikalle.

Perillä eläinlääkäri tutki Veetin, ja totesi virtsarakon olevan ihan täynnä ja kivikova. Vielä oltaisiin voitu tutkia tähän mahdollisia syitä, jotka olisivat voineet olla joko virtsakivet/kiteet tai joku lihaskramppi tms. Eli antibiootti ei kuitenkaan välttämättä ollut pääsyyllinen, joskin osansa varmaan antoi. Veetillä olisi voinut olla myös muita ongelmia, joita ei voi kuin arvailla. Pissanäytteellä olisi saanut virtsarakon ongelmaan vastauksia, ja mahdolliset kivet olisi voinut leikata. Ell. piti kiviä todennäköisempänä, kun pissasta oli antibioottikuuria antaessa löytynyt verta. Leikkaus olisi kuitenkin ollut aika raskas, kun Veeti on syönyt ja juonut niin huonosti, on vanha ja huonossa kunnossa. Niinpä päädyin lisäkärsimysten välttämiseksi eutanasiaan, sillä en usko, että mitkään toimenpiteet olisivat Veetiä enää pelastaneet. 

Veeti meni jo rauhottavat saatuaan ihan tiedottomaksi, ja pidin sitä vielä viimeisen kerran sylissäni. Jotenkin tuntui lohduttavalta nähdä se niin rauhallisena, ilman kärsimystä. Viimeisen piikin ell. laittoi suoraan Veetin sydämeen takahuoneessa, joten ihan loppuun asti en saanut olla sen kanssa. Oli kuitenkin mennyt hetkessä. Otettiin Veetin ruumis toimenpiteen jälkeen mukaan, sillä haluan haudata sen Saloon meidän pihaamme Väinön viereen. Sen puskan juureen, jonka ympäri ne kaikki kesät juoksivat Salossa asuessamme.

Mulla on hirveä ikävä Veetiä. Se oli niin ihana luottavaisen rauhallinen sylipappa, hurjan tärkeä. Toinen ensimmäisistä marsuista, ensimmäisenä valittu. Ihana persoona. Nyt on vain muistot ja kuvat jäljellä.

Veeti

 12.10.06 - 21.7.12

 

 

Veeti ja Väinö pentuina meille tultuaan

Kuvat viimeiseltä ulkoilureissulta, kun viimeksi Salossa käytiin. Ihanaa, että Veeti ehti edes kerran tänä kesänä käymään ulkona ennen kuolemaansa.

En tiedä, miten tästä eteenpäin jatkan. Tuntuu jotenkin tyhjältä, kun Veetiä ei lähes kuuden vuoden jälkeen enää olekkaan. Rambo on hurjan ihana marsu, mutta eihän se millään Veetille (ainakaan vielä) vedä vertoja, siinä ensimmäisessä kun on aina sitä jotain. Rambo kuitenkin on selkeästi hukassa ilman vanhaa viisasta Veetiä, ja yhdessä vaiheessa tuntuikin etsivän sitä. Nyt kovaäänisen rämäpään tilalle on kuitenkin vaihtunut hieman eksyksissä oleva hiljaisempi (ei se vieläkään sentään äänetön ole) poika. Rambo selkeästi kaipaa Veetiä, tai ainakin jotain marsuseuraa. Niinpä päätöksiä tulevasta on piakkoin tehtävä, vaikka mieli tekisi vain surra Veetiä. Todennäköisesti hankimme Rambolle uuden kaverin, on se kuitenkin sellainen tapaus, ja Villen lellikki. Yksin se ei ainakaan tule olemaan.