Eilen tuli Tampereellakin ensilumi, jonka myötä innostuin lähtemään rämpimislenkille vähän kauemmas. Tavallinen reitti on hieman tylsä, joten päätin maustaa sitä lähtemällä rämpimään umpimähkää metikköön. Maasto ei ollut sitä miellyttävintä lenkkimaastoa, mutta ihan hyvin siellä menomatkalla pärjäsi kivoimpia reittejä kulkien. Matkalla näin vaalean jäniksen, kahdet hirven jäljet sekä ison koiraeläimen jäljet. Ihmisjälkiä ei näkynyt mailla eikä halmeilla (epäilemättä ei ole suosituinta lenkkeilymaastoa), joten liekö asialla susi vai yksinään kuljeskellut maatalon musti tai jonkin sortin hirvikoira. Jäljet eivät voineet olla tuntia vanhempia, sillä päällä ollut lumisade oli vain kevyesti ehtinyt jäljet peittää.
Koiraeläimen jäljistä ilahtuneena käännyttiin kotimatkalle, mutta ei omia jälkiä pitkin tietenkään. Niinpä kohta sain huomata olevani hieman hukassa rämpiessäni vattutiheikössä. Erinomaisella suuntavaistollani otin suunnan ja rämmin suoraan eteenpäin kaikkien tiheiden kuusikoiden ja koivikoiden, kallioiden, vattupöhiköiden, karsittujen metsäalueiden ja hakkuualueiden läpi. Lopulta löysin itseni tuntemalleni yksityistielle (joka oli ihan eri suunnassa, mihin luulin kulkeneeni), joten kotimatka sai vihdoin alkaa. Reissussa ei vierähtänyt kuin kaksi tuntia harhailusta huolimatta, mutta olo oli täysin läpimärkä ja uuvahtanut, kun aamupalakin oli unohtunut reissuun lähtiessä. Ässäkin otti aika tyytyväisenä suunnan kohti autoa. Mutta sainpa ainakin pari kuvaa Ässästä uuden lumen keskellä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti