Nivelten läpivalaisu

Tänään Ässän päiväohjelma oli varsin poikkeuksellinen. Tuttuun tapaan lähdettiin lenkille, joka tällä kertaa suuntautui metsään seurana chihutytöt. Äkkiä laskenut lämpötila ei porukkaa hidastanut ja kauniilla säällä tuli muutama kuvakin otettua. Kivaa oli kaikilla, mutta lenkin jälkeen tapahtuikin kummia - aamupala jäi saamatta! Ja kohta suunnattiinkin siihen vähemmän kivaan paikkaan, josta usein saa piikkejä ja sorkitaan korvia ja polvia ja muuta hyvin epämukavaa. Eläinlääkäriin siis.

Ässä ulkoili taas haalarissa

Ässä kun on kovasti oireillut tänä(kin) talvena ja jumittanut selkäänsä huolella, on itseäni alkanut mietityttää voiko vain ykkösen polvet aiheuttaa tälläistä haittaa. Marsun kanssa eläinlääkärin pakeilla ollessa lueskelin ensimmäistä kertaa nivelrikosta ja ohitin sen vain olankohautuksella - ei tämänikäisellä koiralla! Juteltuani kuitenkin asiasta myöhemmin muiden kanssa, alkoi se tuntua realistiselta vaihtoehdolta. Onhan sitä nivelrikkoa nuoremmillakin ja Ässä reakoi niin selvästi kylmään ja sillä on kipuja. Kuitenkaan hankaluuksia rappusia kiivetessä, makuulta ylös noustessa tai hypätessä ei ole ollut, mutta Ässä liikkuukin kohtuullisen paljon ja sillä on hyvä lihaskunto. Niinpä lopulta varasin ajan Hervannan eläinlääkäreille.

Risut ja männynkävyt pois tieltä, kun Naava tulee!

Tänään siis käytiin lääkärin pakeilla ja kerroin Ässän oireista lääkärille. Röntgen kuvat päätettiin ottaa, joten koiralle piikkiä koipeen ja kohta alkoi uni viedä voiton. Ässän ollessa unten mailla käpälöitiin vielä koivet läpi ja tuomio polvista varmistui - oikeasta polvesta oli tullut kakkonen vasemman ollessa yhä ykkönen. Tämän otin ihan virallisena tietona, kun cockereilla ei juurikaan polvivikoja ole. Seuraavaksi suunnattiin röntgeniin ja minä jäin odottelemaan odotushuoneen puolelle.

Röntgenkuvat tulivat aika nopsaan, ja kohta pääsinkin ihailemaan Ässän lannenikamia ja polvien sivukuvia ruudulta. Selkä oli erittäin hyvän näköinen, ei mitään silloittumia. Joku siinä oli hieman painunut (olisiko joku viimeinen lannenikama, en muista), mutta ei tarpeeksi selittääkseen tai haitatakseen mitään. Polvetkin olivat pinnoiltaan hyvän näköiset, niissä ei ollut merkkiäkään nivelrikosta. Mukaan saatiin kuitenkin kipulääkekuuri suun kautta annettavaksi, sillä Ässällä on selvästi kipuja. Ehkäpä sillä saataisiin rauhoitettua Ässän selän jumitusta.

Olo oli kuvien jälkeen vähän hölmistynyt - eihän siellä mitään ollutkaan! Tietenkin olin maalaillut piruja seinille jo kaikesta, mutta ennenkaikkea toivoin jotain selitystä Ässän oireille. Tietysti olen erittäin iloinen, ettei nivelrikkoa tai silloittumia selässä todettu, se olisi ollut kamalaa. Ehkä syynä yksinkertaisesti vain ovat huonot polvet ja niitä kovasti varova koira. Ja kyllähän se kylmä saattaa nivelrikottomaankin polveen tuntua ikävänä, kun ne kuitenkaan eivät ole terveet. Tästä päästäänkin pohdintaan "mitä tehdä talven kylmien treenivuorojen suhteen". Välillä Ässä selvästi saa niistä oireita, mutta ei aina. Voisiko kipulääkkeiden avulla selkäjumit helpottua ja sen myötä treenitkin onnistua? Vai onko turhaa koiransa rääkkäämistä kuskata sitä kylmiin halleihin, jos kylmä sitä mahdollisesti särkee polviin ja pahentaa selkäjumeja? Vaikeaa vaikeaa. Treenipaikka ja velvoite on kuitenkin jokatapauksessa syksyyn asti..

Kotiin lähtiessämme Ässä oli ihan pihalla. Tai kyllä se hereillä oli, mutta sain kantaa sen autosta sisälle asti. Asettelin sen rakkaaseen säkkituoliinsa (jota muuten ei käytä enää kukaan muu kuin koira) ja peittelin sen villaviltillä. Siinä se tuhisi kahdeksaan asti, kunnes päätti ruoka-ajan viivästyneen jo aivan liikaa ja kapusi ylös tarkistamaan ruokakuppiaan. Ruokaa vähän naamaan ja siitä piristyneenä kannoin pikkuisen ulos pissille. Siellä piti murista, mitä lie mörköjä pöhnässään kuvitteli. Sisälle käveltiin omin avuin, vaikka toki tultiin hissillä ykköskerrokseen asti. Sitten syötiin vähän lisää ja lopulta Ässä hyppäsi omin avuin sängylle nukkumaan. Siellä se tuhisee vieläkin.