tiistai 6. lokakuuta 2015

Femman mh-luonnekuvaus


Femma kävi kaikessa blogi-hiljaisuudessa mh-luonnekuvauksessa 5.9 Lapualla. Paikalle saatiin koko sisaruskatras, mikä oli aivan huippua! Ihana nähdä siskoksia, paljon niissä on samaa, vaikka erojakin löytyy. Femma tuntuu olevan aikalailla vauhdikkaimmasta/vilkkaimmasta päästä pentuetta ja vauhtia sillä oli kuvauksessakin.

Kuvaus oli Femman mielestä fantsukiva juttu, pääsi sinkoilemaan vapaana ympäriinsä, vaikka välillä yritettiin säikytellä. Kävipä se testin aikana myös uimassa sekä hätyytti lintuparven rannalta lentoon. Kaikkialle se ehtii lyhyessä ajassa..

Femma oli mielestäni aikalailla oma itsensä kuvauksissa. Testin ohjaajaan se suhtautui ystävällisesti, vaikka onkin mielestäni hieman välinpitämättömämpi/korrektimpi ihmisten kanssa kuin esim. Ässä. Leikkimistä se katsoi hetken ja kun ohjeita ei kuulunut, niin totesi ympäriinsä juoksentelun paljon kivemmaksi. Takaa-ajot kiinnostivat, mutta kun se ei ollutkaan se ihana jänis, niin toisella kertaa ei kiinnostanut enää ottaa elotonta rättiä suuhun. Aktiviteettitasoa tarkkailtaessa eli meidän seisoskellessamme keskenämme Femma osasi rauhoittua yllättävän nätisti, sillä se meni peräti oma-alotteisesti maahan makaamaan. Tyypilliseen Femma-tyyliin kuitenkin piippaili ja kiekui tarkkaillessaan toimintavalmiudessa ympäristöä.

Etäleikin aikana Femma suoritti uimisen viereisessä rannassa, kävi katsomassa leikkijää, totesi sen tylsäksi ja ampui rannalle ajamaan lintuja. Sen jälkeen se sinkoili innoissaan ympäri puskia, kunnes piti palata takaisin hihnaan. Kun sitä säikyteltiin haalarilla, se totesi aika äkkiä haalarin olevan ihan okei ja ampaisi taas puskiin pyörimään haalarista enää kiinnostumatta. Räminälaitteellakaan ei ollut ihmeempiä, meni heti itse katsomaan ja homma oli sillä selvä. Myös ampuminen oli ihan ok, tulipa nyt sekin testattua. Aaveista en oikein muista muuta, kuin että yllättävän kauan se vaan hengaili ennenkuin viitsi reagoida moisiin kummajaisiin.

Kaikilla siskoilla testi meni aika kivasti, kellekkään ei jäänyt mörköjä mistään ja selvisivät näin ollen hienosti läpi. Kasvattaja on tehnyt hienon taulukon koko pentueen mh-kuvauksen tuloksista, löytyy täältä. Tykkäsin kyllä paristakin siskosta niin paljon, etten pitäisi niiden pentua yhtään hullumapana ajatuksena (jos sitä vielä cockeriin haksahtaa). Ihanaa oli myös nähdä, ettei kaikilla siskoilla ollut tuota kiekumista ja piippausta, mikä Femmalla tulee herkästi monessa kiihdyttävässä tilanteessa.

Testin jälkeen käytiin vielä sisaruskatraan kanssa uimassa läheisellä kuopalla. Blue roan -vilinästä huolimatta omansa yleensä tunnisti, se kun oli pääsääntöisesti se kauimmaisena ja koviten viipottava otus tästä sakista. Koulutuskysymyksiä jne. mutta tuntuu tuo kyllä saaneen jonkun super-riistaferrarin geenin itselleen. Vauhtia ja vilskettä piisasi toki muissakin ja olikin kiva kuulla siskojen harrastuselämästä: yksi Femman lisäksi harrastaa aksailua, toinen pelastuskoirailua ja kolmas oli debytoinut jo rally-kisoissa. Lähes kaikki myös touhusivat metsästysjuttuja ja muutama oli käynyt näyttelyissäkin. Aktiivista sakkia siis.

Ei kommentteja: