Varoitus: tämä teksti on kilometrin mittainen ja täytetty noin miljoonalla kuvalla. Osa kuvista Tanjan ottamia. Lisää kuvia löytyy täältä.
Utsjoki-city pilkistää ja silta Norjaan. Tenojoen toisella puolella kaikki on Norjaa.
Matkalla tunturiin
Femmalla ja Kidellä oli heti alusta asti meno päällä. Chihutytöt Naava ja varsinkaan Hilla eivät oikein arvostaneet kakaroiden menoa, vaikka loppulomasta taisivat jo tottua painimölinään. Onneksi pennut osasivat myös rauhoittua toistensa seurassa, joten ihan jatkuvaa painiruljanssia ei tarvinnut isompien kestää. Viikon aikana painimatseissa nähtiin mm. spanielin päälläistuntaa, taklauksia, kuperkeikka-hämäyksiä, vaanintaa, tarkkoja lappukorviin tähdättyjä hyökkäyksiä sekä piraijamaista sokkona napsivaa hammastelua. Siinä missä spanieli vaan ajattelematta hyökkää ja napsii hampailla ympäriinsä, pohti tämä pieni paimenpirulainen selvästi erilaisia taktiikoita lappukorvien menoksi. Ja kehittyikin viikon aikana siinä aika hyväksi pakottaen Femmankin miettimään omia liikkeitään. Ei käynyt aika tylsäksi näitä seuratessa.
Ensimmäisenä kokonaisena päivänä eli keskiviikkona lähdettiin kaverin "takapihalla" avautuvaan tunturiin tutustumaan Utsjoen maastoon. Aika komeaa oli. Femma oli riemuissaan, kun oli tilaa juosta ja lampia pulikoida. Päälle parituntisen lenkin aikana se ei juuri tainnut pysähtyä. Porojakin nähtiin etäältä.
Kaukana näkyy Norjan lumihuippuiset vuoret
Femma oli erityisen kateellinen näistä uima-altaista
Tuuli pöllyttää pienen söpön bortsun suureksi karjalankarhukoiraksi
Torstaina tehtiin useampikin retki, josta toinen suuntautui hyvin tuulisen Ailikas-tunturin laelle, joka on aivan Utsjoen vieressä. Tuuli ei ollut edes pahimmillaan, vaikka siihen pystyi melkein nojaamaan kaatumatta. Poroerotukset ovat kuulemma juuri aluillaan, joten poroja ei enää näkynyt. Illemmalla tehtiin vielä reissu Tenojoen varteen, mutta se jäi kokonaan kuvaamatta.
Tuuli vie turkin ja korvat mennessään.
Vaivaiskoivua ja variksenmarjaa riitti
Etsi kuvasta spanieli. Femma lempipuuhassaan, ei haitannut tuuli tai kylmä.
Onnellinen rypenyt spanielin turjake.
Sitten alkoikin homma mennä jännäksi, nimittäin torstai-iltana joukkomme kasvoi kahdella ihmisellä ja yhdellä kiinanharjakoiralla. Femma oli innoissaan uusista ihmisistä ja Nele-koirasta, mutta Nele piittasi pennuista tasan yhtä paljon kuin Hilla ja Naava. Femma osasi onneksi hienosti mennä lauman jatkona, vaikka ei suurta suosiota saanut kuin Kideltä. Onni on omistaa sosiaalinen koira, Ässän jälkeen sitä osaa arvostaa. Perjantaina retkeiltiin jälleen lähituntureissa auringon paisteessa.
Matkalla tunturiin
Toinen siisti, toinen turjake, nättejä molemmat
Urpo ja Turpo taas vauhdissa Ailikaalla, Naava toimii poliisina
Koko konkkaronkka
Tanja sai napattua Femmasta ja Nelestä näinkin hyvän pönötyskuvan.
Maisemat Ailikkaalta oli aika mukavat, Nele poseeraa ilta-auringossa. Tanjan ottama.
Lauantaina päästiin itse asiaan ja suunnattiin nokka kohti Norjaa. Utsjoellakin riitti katseltavaa ja upeita maisemia, mutta naapurimaakin oli nähtävä. Lauantaina tähtäimessä oli Hamninbergin hylätty kalastajakylä (jonka asuntoja ihmiset nykyisin pitävät ilmeisesti mökkeinä) ja missä sijaitsee myös Euroopan koillisin kohta. Välipysähdykset tehtiin Suomen puolella Nuorgamissa sekä Norjassa Mortensnesissä ja Vesisaaressa eli Vadsøssa.
Nuorgamissa pysähdyttiin tunturiin ulkoiluttamaan koiria. Kuvassa tunturikoivuja.
Mortensnesissä. Keskellä uhrikivi, jolle entisaikain saamelaiset uhrasivat kalaöljyä hyvän kalaonnen saamiseksi. Paikalla oli myös iänaikaisten kotien kivikehiä ja muuta vastaavaa. Tanjan ottama.
Hamninbergin kalastajakylästä
Majakkaa oli päästävä katsomaan!
Kohta perillä!
Karua rantaa
Aurinko laski, ennenkuin ehdittii kiivetä näiden yli takaisin autolle. Onneksi oli hyvät lamput.
Tämä reissu loppui autolle päästyämme öiseen piknikkiin ja biitsillä kävelyyn kuun valossa. Kuva Tanjan ottama.
Sunnuntaina oli toinen reissupäivä ja tarkoituksena ottaa vähän rennommin, sillä lauantainen kotiinpääsy venähti myöhään. Koirat (tai ainakin pennut) alkoivat olla aika naatteja kaikesta reissaamisesta, painimisesta ja ulkoilusta. Tällä reissulla oli tarkoitus yleisesti kierrellä vähän toisella puolella Pohjois-Norjaa kätköjä hakien (taas yksi harrastus lisää, tällä reissulla opin geokätköilemään) ja päättää päivä Langnesiin. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Norjan puolella tunturissa, jossa Femma alkoi ikäväksi ontumaan toista etujalkaansa. Sen osalta ulkoilut siis loppuivat siihen, mikä ei välttämättä ollut yhtään paha asia. Tassussa ei mitään näkynyt, liekö siis ollut täräyttänyt jalkansa kiipeillessä, juostessa rinteillä tai painiessa.
Femma Norjan tuntureilla
Aikuisilla oli omat juttunsa, ne menivät kauniisti porukassa pentujen pööpöillessä omiaan.
Hyvä kuvaus meidän porukasta: Kidellä on joku keppijuttu, Femma liitää nenä maassa kauheaa vauhtia, Hilla ja Naava ovat omistajansa lähellä ja Nele poseeraa iloisena kameralle. Kuva Tanjan ottama.
Joko otit kuvan, että sais namia?
Lopulta saavuttiin Lagnesiin ja päivä alkoi olla taas lopuillaan.
Sieltä löytyi jotain toisen maailmansodan aikaisia raunioita, sekä maan alla oleva bunkkeri. Kuva Tanjan ottama.
Kivet olivat vähän erilaisia kuin Suomessa, tämäkin näyttää ennemmin joltain männyn pinnalta eikä kiveltä.
Auringon laskiessa pidettiin taas piknikkiä ennen kotiinlähtöä, maisemissa ei ollut valittamista. Kuva Tanjan ottama.
Maanantaina koitti lopulta kotiinpaluun hetki. Lähdettiin suhteellisen ajoissa ajelemaan autolla ja pysähdyttiin matkalla ulkoiluttamaan koiria. Femmalla oli taas vauhti päällä, mutta vähäisen ontumisen takia liikkumista rajoitettiin edelleen. Ajeltiin matka kahdessa osassa, joten yötä vietettiin Kemissä eräässä hotellissa. Femma ja Nele tulivat hyvin toimeen, kun Femma osasi kunnioittaa harjakoiran oman tilan tarvetta. Taas olin kovin iloinen sosiaalisesta spanielistani, joka oli niin ongelmaton matkustettaessa. Tiistaina päästiin vihdoin kotiin. Ontuminenkin loppui jo tiistaina ja Femma on kestänyt jo normaalia lenkitystä, onneksi. Hetkellinen ankeus koitti palatessamme tuntureiden laakeasta normaaliin suomalaiseen ihmisiä ja autoteitä vilisevään metsään, mutta onneksi täällä uudessa asuinpaikassa on vielä paljon tutkittavaa. Eilen esimerkiksi löydettiin taas hyvä väylä uusille metsäbaanoille, missä saa koirakin painaa mielensä mukaan. Vielä kun Ässän saisin kotiin, niin olisi aika hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti