perjantai 2. maaliskuuta 2012

Elämän pienet ilot










Kuvia vähän tänpäiväiseltä lenkiltä, lämmintä oli ja lumi suli! Metsässä ei onneksi vielä ollut loskaista, mutta kadut olivat loskan peitossa. Kurakelejä odotellessa..

Tänpäiväinen pieni ilo koskee Ässän keppiharjoittelua. Keppejä olemme aika vähän näin talvella kotosalla harjoitelleet, sillä keppini ovat maahan iskettäviä marjapensaan tukikeppejä. Pakkasella eivät maahan uppoa, ja pöllyävä pakkaslumikaan ei pidä niitä pystyssä. Näin lämpimällä kepit saa kuitenkin hyvin juntattua lumeen. Olemme opetelleet keppejä hihnan avulla ohjaten, ja tänään Ässä teki ensimmäisen onnistuneen suorituksensa ilman hihnaa! Eiköhän me kohta toimivat kepit saada, jos kelit jatkuu tälläisenä, että päästään jatkossakin treenailemaan.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Mikä on kun homma ei kulje

Tänään taas tuli agilityssä eteen odottamattomia ongelmia.. Meillä oli pitkä kisamainen rata, tosin ilman keppejä ja keinua. Mukana oli jopa rengas ja pöytäkin. Innokkaana kävin rataa mielessäni läpi, kunnes tuli meidän vuoromme. Ensin Ässä ei suostunut hyppäämään ensimmäistä estettä, vaikka samankaltaista radanalkua ollaan ennenkin tehty ongelmitta. Kun lopulta sain sen hyppäämään siitä, tyssäsi rata A-esteeseen. Ässä meni siitä ohi, vaikka mielestäni ohjasin ihan hyvin.. Noh, sain sen seuraavalla yrittämällä menemään sen, mutta loppurata meni vähä "puoliteholla".. Puomista ja parista hypystä meinasi mennä ohi, ja kun vastaan tuli uudestaan A-este tyssäsi koko homma siihen. Ohjaaja asteli luoksemme ja kysyi, onko Ässä taas rikki. Että silleen.

Tässä ei taida olla kuin seuraavat vaihtoehdot:

a) Selkäjumit eivät auennetkaan kokonaan, tai Ässällä on niistä aiheutuneita uusia jumeja.

b) Ässää ei kiinnosta

c) Sillä on jäänyt ikävä mielikuva kipeistä lihaksista, joten varoo niitä edelleen syyttä.

d) Jotain muuta, pahempaa..

Ässä on lenkkeillyt mielestäni ihan normaalisti, eikä treeneissäkään mennyt yhtä huonosti kuin kipeällä selällä. Lisäksi ohjaajan mielestä juoksu ja matalat esteet näyttivät sujuvan ongelmitta, mutta ongelman muodostivat korkeat esteet, puomi ja A-este. Ässä on suhteellisen herkkä koira, joten en ihmettelisi vaikka se vielä varoisi "kipeitä" lihaksia. Hetkeäkään en usko kyseessä olevan innon puute, sillä Ässä kuitenkin oli innokkaasti menossa treeneihin. Muutenkaan se ei treeneissä maleksi ilman kunnon syytä, ainakaan agilityn ollessa kyseessä. Viimeinen vaihtoehto kummittelee mielessä, jos sillä kuitenkin on jotain vialla. Vaikka luusto on terveeksi kuvattu, ei se aina kerro koko totuutta.

Ensiviikon torstaiksi on varattu hieroja, ehkäpä silloin saadaan vastauksia.

Mökkiviikonloppu

Viikonloppu erosikin sitten tavallisesta viikonlopusta ihan urakalla. Olimme vuokranneet kaveriporukalla mökin kymmenelle hengelle viikonlopuksi, ja Ässä lähti mukaan. Myös kaverini koira Roope-collie oli mukana, joten saimme Ässän kanssa lenkkiseuraa. Oli mukavaa, kun hihnaa ei viikonlopun aikana juurikaan tarvittu, vaan koirat saivat kirmailla lenkit vapaana.


Ässä oli ihmisiä rakastavana koirana innoissaan ihmisistä, mutta ihmisten jatkuvan seuraamisen jälkeen se oli kyllä väsynyt. Välillä toivoin, että se olisi osannut vetäytyä omiin oloihinsa lepäämään jatkuvan seuraamisen sijaan, mutta kyllä se sitten yöt nukkuikin kuin tukki. Ässä myös varasti suihinsa Roopen nappulat, mutta onneksi ripulilta vältyttiin. Sen sijaan se kaasutteli kovalla tarmolla mökki-ilmaa hengityskelvottomaksi..

Sunnuntaina meitä suosivat kauniit säät, joten albumiinkin päätyi muutama kuvanen.



keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Tokon suurin opetus

Tänään käytiin sitten toko-treeneissä pitkästä aikaa, ja kivaa oli, kuten kuuluukin. Vaikka lähipäivinä tokoilu on ollut meille molemmille hampaat irvessä toteutettavaa pakkopullaa..

Aloin hyvissä ajoin ennen ensimmäistä kertaa innokkaasti harjoittelemaan toko-juttuja. Aluksi meillä kummallakin oli kivaa, kun veresteltiin taitoja. Kuitenkin minä, aina yhtä mukavalla tarmolla, otin sen seuraamisen silmätikuksi.. Sehän on aina ollut meillä ongelmana, sillä Ässä ei sellaiseen bordercolliemaiseen jatkuvaan tapitukseen kykene. Katse kyllä on perusasennossa ja alun seuraamisessa, mutta sitten se tipahtaa. Kyllä se palaa välillä takaisin, mutta jatkuvaa se ei ole. Minähän olen suhtautunut siihen vain koulutuksellisena ongelmana, jota oli tietenkin pakko ruotia. Viimeiseen asti.

Tilanne pahentui sunnuntaina, jolloin otin Ässän ruoan mukaan lenkille asenteella "jossei tällä, niin ei sitten millään", tarkoituksena seuraamisen katsekontaktin pidempijaksoisuus. Aloitin koko homman väärällä jalalla, ja tietysti alku meni niinkuin aina, eli katse tippui jonkin aikaa mentyämme. Tietenkin turhauduin, ja oli pakko yrittää uudelleen, ja niin kehä oli luotu: turhautunut jankkaava ohjaaja, jonka koira hermostuu ja tekee entistä huonommin. Ja sitten ei ollut kenelläkään kivaa.

Loppuhuipennus tälle kauheudelle oli se, että päätin illalla hampaat irvessä ottaa pitämisharjoituksia lelulla. Olin jo valmiiksi turhautunut, ja mielessä oli vain, että "jotain on saatava parannettua". Ässä huomasi tietysti mielialani, ja oli hyvin haluton ottamaan lelua suuhunsa. Tästäkös turhauduin entisestään, jo lopulta tiuskaisin päätään pois kääntävälle koiralle muutaman kirosanan, heitin lelun kuuseen ja totesin toko-uran olevan tässä.

Onneksi tulin kuitenkin järkiini, kun hetken aikaa katselin hermostunutta Ässää. Raukka vain yrittää parhaansa, kun ohjaajalle mikään ei riitä. Silloin päätin, että tästä lähtien teen tokoa vain iloisesti ja hauskuuden takia! Ässä on siinä mielessä hyvä ensimmäinen harrastuskoira, että se antaa virheitä anteeksi. Tietysti menee taas hetki, että saan sen ymmärtämään tokon olevan tästedes vain hauskaa, mutta ensimmäiset treenit menivät tänään jo vallan mukavasti. Tein pieniä määriä toistoja ja pidin hauskaa - ja ennen kaikkea en vaadi enää seuraamiselta sitä ehdotonta napitusta, joka meidän muuten niin hyvät treenit on monta kertaa pilannut.

Kaikkein huvittavinta (jos tätä juttua nyt huvittavana voi pitää), on seuraamiseen liittyvä uusi säännönmuutos. Enäähän koirilta ei kokeissa edes vaadita jatkuvaa katsekontaktia, kunhan koira on kontaktissa ja vierellä! Eli turhaan ollen tehnyt seuraamisesta painajaista meille molemmille. Olen kuitenkin todella iloinen, sillä nyt meillä on edelleen hyvät mahdollisuudet mennä kokeisiin, ja voin kerralla ja lopullisesti heittää nurkkaan sen loputtoman tuijotuksen vaatimisen.

Yli kolme vuotta siihen meni, mutta ehkä nyt vihdoin osaan suhtautua tokoon hauskanpitona.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Marsuralli



Näin meidän Rambo nauttii vapaanaolostaan! Viikonloppuna ovat saaneet olla extra-paljon vapaana, ja siitäkös Rambo tykkää. Yleensä ulkoilualueena toimii lähes koko asunto makuunuonetta ja vaatehuonetta lukuunottamatta. Rohkeana poikana Rambo käykin yhä enemmän tutkimassa myös muuta asuntoa, mutta vain olkkarissa on näin kiva spurttailla. Veeti sen sijaan tyytyy pariin löysästi köpöteltyyn kierrokseen olkkarin ympäri, jonka jälkeen se lysäyttää itsensä nautinnollisesti taas heinäkasan äärelle.

A Poodle attack

Viikonloppuna on ollut hirveästi aikaa, joten ollaan Ässän kanssa viihdytty ulkona. Ässällä on nykyisin luoksetulo vapaana ollut todella hyvin hanskassa, ja vaikka sillä onkin lähes aina sitruunapanta kaulassa niin enpä muista, milloin sitä viimeksi olisin käyttänyt. Eilen lähdettiin vähän pidemmälle autolla, ja jätin sitruunapannan kotiin. (Ässällehän muodostui joskus leikkauksen jälkeen ongelmaksi se, että lähti irti ollessaan haukkumaan muille koirille, ja sitruunapannalla tämä tapa on jäänyt).

Ensimmäinen vastaantuleva koira meni hienosti, Ässä haukahti kerran ja tuli heti käskystä luokse, eli aivan niinkuin joskus ennen. Seuraava vastaantuleva koirapari ei mennytkään yhtä hienosti.. Siellä oli pari villakoiraa, iso ja pieni, jotka aloittivat kohtaamisen haukulla. Ässä haukahti taas kerran, ja lähti heti tulemaan vauhdilla luokseni. Mutta niinpä lähtivät villakoiratkin, ja lopulta ne juoksivat Ässän yli.. Siellä Ässä pyöri niiden jaloissa huutaen, jonka jälkeen juoksi viereeni aloittaen kauheat räyhyt villakoirille. Sain napattua Ässästä kiinni ja menin siihen väliin, jolloin villakoirat lähtivät ja Ässä rauhoittui. Ohituksen ajan sai mutustaa namia, ja pysyi ihan hienosti yllättävän rauhallisena olosuhteisiin nähden.

Saapa nähdä, ottaako Ässä taas takapakkia koirien ohituksessa vapaana ollessaan. Tuollaiset kokemukset eivät tee hyvää, mutta onneksi villakoirat olivat ystävällisiä ja lähtivät lopulta pois. Tänään ei lenkillä nähty koiria kuin kaukaan, ja niihin Ässä ei pahemmin reagoinut, vähän vain katseli. Toivottavaa olisi, että Ässä joskus oppisi tulemaan heti koiran nähdessää luokse. No, ainakaan ei juokse niiden luo. Ihmisten kohdalla osaa tämän jo ihan ok, tai sitten ainakin pysähtyy odottamaan minua.

Lopuksi pari kuvasta lenkeiltä. Ensimmäinen kuva on lauantaiselta lumiselta lenkiltä, ja toinen tänpäiväiseltä lenkiltä, jossa Ässä löysi hienon "jääluolan" järven rannalta.


perjantai 17. helmikuuta 2012

Taas tokoilemaan

Taisi olla aika tasan vuosi sitten, kun Ässän kanssa päästiin Herhaun tokoryhmään. Puoli vuotta siellä oltiin, kunnes motivaation puutteen ja agility-kiireiden/innostuksen takia lähdettiin ryhmästä. Syksyllä kuitenkin toko-kärpänen puraisi, kun olin kokeissa talkoilemassa. Siellä huomasin, että eihän se homma niin tiukkapipoista olekkaan. Kisoissa oli myös erikoisvuottajaluokassa americancockerspanieli, jonka tokoilu muistutti Ässän puuhastelua. Siinä tuli sitten mieleen, että miksei mekin!

Ja niin historia toistaa itseään, ja päästiin taas Herhaun tokoryhmään, vieläpä samaiseen kuin vuosi sitten! Ehkäpä se ura tästä urkenee, ja mekin päästään vielä joskus kokeisiin. Kyllä tässä taas onkin into piukeana toko-juttuja puuhasteltu, ja kivalta näyttää. Kun vielä saataisiin kestävyyttä suoritukseen, ettei tarvitsisi niin usein palkata, voisi kokeisiin mennäkkin. Liikkeet kun periaatteessa on jo hallussa.

Ollaan nyt parina viimepäivinä tehty kunnon pitkät hankilenkit jäällä! Ässä on painanut innokkaana hangessa ja tutkiskellut rantamökkejä. Ohessa pari kännykällä räpsäistyä kuvaa.