Gerbiilien uusi asumus

Edellisessä päivityksessä en kertonutkaan, että Salosta tarttui mukaan Ässän juoksukuvien lisäksi myös uusi (käytetty) terraario gerboille. Vanha terra oli kokoa 70cm x 40cm x 40cm, ja nykyinen 100cm x 40cm x 45cm, eli pituutta tuli lisää huikeasti ja korkeuttakin hieman. Kurpitsaiset ovat ihan onnessaan uudesta asumuksesta sekä lisätilasta ja -purusta. Kyllähän tuolla nyt kelpaa spurttailla!

Vanha terra lähtee tänään uuden ihmisen matkaan

Gerbiilit ovat jo jonkin verran kesyyntyneet, vaikka ovatkin edelleen säpsäköitä. Suuri erävoitto tehtiin siinä, että sain ne siirrettyä vanhasta terrasta uuteen kädessä pitäen ilman, että ne yrittivät singota joka suuntaan tai hyppiä kädestä. Makupalojen syöttely on siis kannattanut, niistä tulee kerta kerralta rohkeampia. Uusi terra on myös uuden pöydän ansiosta korkeammalla, joka on tuntunut lisäävän niiden rohkeutta entisestään. Onhan pienen saaliseläimen mielestä ylhäältä tuleva liike paljon pelottavampaa, kuin samalla tasolla tapahtuva liikehdintä.

Loppuun vielä pari huonohkoa kuvaa pojista. Pippin (eli vaaleampi) on tummentunut meillä asuessaan ja se on oikeastaan nyt aika nätin värinen. Parhaiten eron huomaa päästä, joka on tummentunut selvimmiten.Vanha kuva täällä. Muutenkin pojat ovat nyt aikuisemman näköisiä.

Kaverin kyljessä on kiva olla

Rynnäköllä eteenpäin

Viikonloppu Salossa sujahti ohitse taas laittoman nopeasti, vaikka ei siellä mitään järkevää tullut tehtyäkään. Tarviiko sitä aina järkeviä tehdäkkään, välillä on kiva vain hengailla perheen kanssa ja katsoa elokuvia, näinpä jopa armeijassa lusivaa pikkuveljeäkin pitkästä aikaa. Koiratanssin treenailu jäi viikonlopuksi, mutta hyvä niin. Tämä viikko on sitten omistettu omaan valmistautumiseen ja niille "pienille hiomisille", mitä tässä vielä kerkeää tehdä. Olo on epävarma mutta toiveikas.

Salossa kävimme lauantaina lenkillä Viken ja omistajansa kanssa, kuten edellisessä postauksessa mainitsin. Vikellä oli juoksut menossa, mutta eipä Ässä niistä pahemmin välittänyt. Aluksi nuuhki taas tuttuun tyyliin Viken naaman läpi (kuka koira muka nuuhkii toisen naaman ensin?) ja taakse päästyään olikin ihmeissään. Helpolla se sieltä kuitenkin pois tuli eikä muutenkaan ollut lenkillä yhtään erilaisempi tai rauhattomampi. Voi pieni palliton.

Turpa hieman mutkalla

Sunnuntaina hyödynnettiin ihana aurinkoinen sää ja lähdettiin perheen kesken jäälle. Iskä tiputettiin aikaisemmin kyydistä, kun itse jatkoimme edemmäs. Sitten lähdimme kävelemään isää vastaan, joka tuli suksilla autolle. Ässä oli ihan riemuna jäällä ja katselin taas kauhuissani sen menoa, kun se huiteli päätöntä laukkaa tehden tutkimusretkiä jopa 100m päähän (olen huono hahmottamaan etäisyyksiä, mutta jäällä ei juurikaan ollut trafiikkia rajoittamassa spanielin vapautta). Isän tullessa suksilla vastaan lähti Ässä vielä riekkumaan hänen mukanaan pientä lenkkiä, jonka ohessa juoksi välillä tarkistamaan meidän sijaintiamme. Tätä ei kauan jatkunut, kun jo suuntasimme autolle. Ässälle olisi vähemmätkin juoksutukset riittäneet, mutta enpä ole hetkeen nähnyt sen lenkkeilevän noin onnessaan. Albumissa kaikki kuvat onnellisesta spanielista.

Hymy korvasta korvaan

Suksilla pääsee!

Seuraavana päivänä revittely taas tuntui lihaksistossa ja ihmekkö tuo, kun koko reissu oli yhtä päätöntä juoksua. Näin ollen pienen jumittelun, tuijottelun ja kotiinpäinkääntyilyn tuloksena jäi metsälenkki taas lyhyemmän puoleiseksi. Onneksi tänään tiistaina lenkkihalu oli oikein hyvällä mallilla ja hihnalenkki köpsöteltiin reippaasti etiäpäin. Ensimmäistä kertaa jouduin myös pesemään Ässää lenkin jälkeen, turkin ajelu lähestyy.. Ties vaikka ajelisin sen jo tällä viikolla, niin olisi siistissä lookissa sitten mölleissä. Eihän koira-bondin sovi olla rähjäinen vaan smooth ja elegantti.

"My name is Bond. James Bond."

Supertreenit ja kisajännitys

Eiliset treenit olivat aivan super, koira oli aivan super, eikä koiran ohjaajakaan ollut ihan pöllöimmästä päästä (vaikka itse sanonkin). Treenattiin yksi koira kerrallaan juurikin tuohon tyyliin, kun edelliseen päivitykseen kirjoitin suunnitelmastani tehdä kisaohjelma. Eli koko ohjelma läpi ja palkkausta välissä treenin vetäjän niin käskiessä. Muut seurasivat kentän laidalla yleisönä ja keskittyivät jokainen yhteen tarkkailtavaan asiaan, josta sai sitten palautetta treenin jälkeen.

Vedimme koko kahden minuutin ohjelmamme läpi ja Ässä oli aivan superinnoissaan. Yksi suhteellisen pitkäkin palkkaamaton aika sinne tuli väliin, mutta Ässän motivaatio ei silti lopahtanut. Se oli jopa niin vauhdissa, että joissain liikkeissä en meinannut pysyä perässä ja paikallaoloa vaativat liikkeet menivät helposti plörinäksi "Mä hei tiedän jo mitä mun pitää seuraavaks tehä, kato näin!". Kehua tuli siis Ässän motivaatiosta, palkan toimivuudesta (makkaraa ja purkki sisäelinseosta, jotka Ässä veteli hullunkiilto silmissään) ja kentän käytöstä. Miinusta tuli muistaakseni ihan parista sähläyskohdasta, kun Ässä ennakoi vahvasti, minun omasta liikkumisesta (liikuin kuulemman kuin mittarimato, kun pitäisi tavoitella sähäkkää agenttia, heh) sekä Ässän takapään käytöstä joissain kohdissa erityisesti loppua kohdin (josta pyysin itse palautetta, jotta tiedän mitä liikkeitä välttää).

 Super-Ässä

Nyt siis treenin alle nuo malttamishommat, eli maltetaan odottaa käskyä ennen tekemistä. Noita olenkin jo treenannut, mutta vaativat näköjään lisätreeniä. Lisäksi minun pitää jättää takaperinkiertämiseni ohjelmasta pois, sillä Ässän on vaikea tehdä sitä. Tuohon liikkumiseen en oikein osaa mitään sanoa, kuin että se helpottaa ainakin välittömästi, kun vaihdan talvikengät ja toppavaatteet kevyempiin, jolloin liikkuminenkin on helpompaa. Jotenkin tuntuu, että siihen en vielä edes kykene niin paljoa vaikuttamaan, kun keskittyminen menee helposti vain käskyjen ajoittamiseen ja jännittämiseen. Mutta tähän auttanee ainakin ohjelman treenaaminen ilman koiraa, jota ajattelin muutenkin tehdä ennen kisoja.

Treenien jälkeen minä ja eräs toinen kisojen jännittäjä ryhmästämme jäimme juttelemaan treenien vetäjän kanssa ("uskallanko tulla" "entä jos se koira kuitenkin" "ei me vielä osata tarpeeksi" jne). Saatiin mahtavat tsempitykset je kehotuksen tulla treenaamaan sitä kisaamista, eihän mölleissä edes ole niin väliä. Itse lähinnä mietin juurikin tuota, että mitä esitän ja miten ja entäs palkat? Tähän mainio ohjaajamme sitten paukautti: "et sä mitään nakkeja tarvitse, ne on enemmän sua kuin koiraas varten". Nakit tosiaan tuovat sitä turvaa.. Ohjaajamme kannustikin menemään kisoihin ja tekemään koko ohjelman ilman yhtäkään välipalkkaa eli täysin kisanomaisesti. Koko ajatuskin kauhistuttaa, mutta argumentit olivat aika vakuuttavia. Mehän ei olla treenattu hirveän pitkiä pätkiä ilman palkkaa, mutta hänen näkemyksensä oli että Ässän motivaatio riittäisi . En sitten tiedä. Mun ajatus on ollut, että alan pikkuhiljaa vaatimaan pidempiä pätkiä (pelkään niin, että Ässän motivaatio katoaa pohjamutiin) ja kisatilanne on vielä normaalia treenitilannetta pahempi. Kyllä mä ne palkat varmaan sinne kehään ainakin mukaan otan, jossei muuta niin turvaksi.

Olennaista olisi sisäistää, että ei sen koiran käytökseen siellä kisäkentällä voi enää vaikuttaa, kuin ohjaamalla itse mahdollisimman hyvin. Jos koira päättää karata tai kusaista lattialle, niin eipä sille mitään voi.

Treenien jälkeen ajeltiin vielä Saloon, joten oltiin perillä vasta joskus lähempänä yhtä yöllä. Ässä oli ihmeissään reissun myöhäisestä ajankohdasta, mutta ponkaisi tietysti malttamattomasti mukaan reissuun. Kohta lähdetäänkin lenkille, jonne saamme seuraa Vikke-havannankoirasta omistajineen. Aurinkoon siis!

Itku lyhyestä juoksusta

Tämä viikko ei alkanut ollenkaan hyvin. Jo viimeviikolla manaamani lenkkiongelmat ovat olleet riesana edellisviikkoa pahemmin ja hätäpäissäni otin hierojaani yhteyttä avun saamiseksi. Selväksi tuli ainakin se, että Ässän kroppa ei ole vieläkään kunnossa ja toista osteopaattikäyntiä tarvitaan kovasti. Rankemmat liikkumiset onkin nyt suosiolla jätettävä myöhemmälle.

Kaikki alkoi sunnuntaisesta lenkkivillityksestäni. Heräsin sattumalta seitsemältä aamulla (auringon piinnyttyä maisemiin ovat aikaiset aamuherätykset olleet kummasti seurana), jolloin päätin olla supertehokas ja lähteä samantein juoksulenkille. Yli tunnin verran painettiin menemään, joista ensin hetki käveltiin, sitten 20 min juoksua, 30 min metsässä vapaana menoa minun kävellessäni ja 10 min hihnakäpyttelyä kotiin. Ajat vähän summittaisia, sillä yli tunti oltiin kuitenkin reissussa. Lenkki oli toki normaalia rasittavampi, mutta kun itsellä reissu ei tuntunut lihaksissa jälkeenpäin kuvittelin sen olevan helppo koirallekkin. Aluksi Ässä toki aamu-unisena otuksena hannaili "Siis IHAN TOSI ollaan menossa seiskalta jollekkin juoksulenkille!!" ja oli ihan perässä vedettävä. Jonkin ajan kuluttua alkoi meno maittaa ja metsässä rallateltiin innolla. 

 Rallattelua. Kuvan otti Liisa-Ida Sorsa.

Seuraavana aamuna sunnuntain rilluttelu kostautui kuin kostean yön jälkeisenä aamuna. Lenkillä meno oli erittäin jäykkää, Ässä pysähtyi vähän väliä jumittamaan ja tuijottelemaan ties minne, kävely oli hidasta ja olo varmasti kurja. Metsässä Ässä teki pari kertaa stopin: enää en tule. Lenkki taittuikin puoleen normaalista ja kotiinpäin käännyttyä Ässä pisti kaasun pohjaan. Hierojan ohjeistuksen mukaan Ässä sai hoidoksi loimea ja lämpötyynyä, jolloin seuraavana päivänä lenkki maittoi vähän paremmin. Silti edettiin koiran mukaan ja käännyttiin kotiin ajoissa. 

Keskiviikkona meno oli jo sen verran hyvän näköistä, että uskaltauduin torstaina kimppalenkille Naavan ja Hilla -chihujen seuraksi. Teimme lenkin Ässälle tuntemattomissa maisemissa Iidesrannan jäällä, jossa Ässä revitteli innoissaan tyttöjen kanssa sekä yksin. Hieman kauhun ja ilonsekaisin tuntein katsoin sen menoa ja loppuillan se saikin viettää loimi tiiviisti niskassa. Tänään käytiin vain pieni köpöttelylenkki illalla tiedossa olevien jäisten tanssitreenien takia, mutta köpöttely näytti hyvältä. Ehkä se tästä, kun otetaan rauhaksiin koiran ehdoilla ja jatketaan hoitoa. Ohessa kuvia lenkiltämme Iidesrannan jäältä, kaikki kuvat on ottanut Liisa-Ida Sorsa. Muutamia kuvia lisää täällä lopussa.

Ässän ja Naavan leikit, ei meinannut Ässä pysyä Naavan ketterien käännösten perässä

"Se pääsee karkuun!"

 Näin meillä potkitaan koiraa lenkillä (eli siis lunta)

Hirmuinen metsästäjä

Jolle näköjään koirabalettikaan ei ole vieras laji

Muuten arkeen on kuulunut päivittäinen koiratanssin treenailu, sillä ensiviikon perjantaina on möllikisat, joihin laitoin ilmon menemään! Tämänpäiväisten treenien jälkeen ehkä aukeaa paremmin sekin, mitä kohtaa ohjelmasta siellä aion oikein esittää.. Tällä hetkellä ajatuksena olisi esittää pidempi pätkä lopusta ja palkkailla muutaman kerran ohjelman lomassa + lopun megapalkka. Sillä saisi treenailtua pidemmän kokonaisuuden suorittamista yhdistettynä vielä jännittävään tilanteeseen eli juuri sitä kisatilannetta. Tämä tuntuisi meille sopivimmalta treeniltä, itseluottamusta hommaan kummallekkin. Palkkaamattomuutta en lähde siihen vielä yhdistämään, ellen päädy tekemään jotain lyhyttä pätkää. Muuten menee liian vaikeaksi.

ps. kävin keskiviikkona ostamassa itselleni 22 pv:n reililipun. Toukokuu tulee siis olemaan hiljaiseloa tämän blogin osalta, sillä aion viettää sen kuukauden Euroopan eri maissa junalla matkustellen.

Tylsyydenvastainen viikko

Viimepäivityksestä onkin hetki aikaa ja tällä viikolla on tapahtunut monenlaista, joista on pitänyt tulla kirjoittelemaan. Viikko alkoi maanantaina sillä, että Ässä pääsi taas hierottavaksi näin ihanien liukkaiden kelien kunniaksi. Sen lenkkimotivaatio ei olekkaan ollut paras mahdollinen, sillä kyllä se eteenpäin kulkee ihan pirteästi minne minäkin, mutta jokaisesta haarasta yritetään kääntyä kotiin. Ketuttaako sitten kipeät lihakset tai tylsät lenkit, mutta kummallekkin ollaan nyt viikon aikana yritetty tehdä jotain.

Sää ei ainakaan ole ollut tylsä

Hieroja kommentoi heti hoidon aluksi Ässän huomattavaa muutosta takapään seudulla. Eron kuulemma huomasi, eli Ässä on alkanut käyttää takapäätään kunnolla. Tämä oli ihana kuulla, sillä itse en vain huomaa niitä pieniä muutoksia enkä oikein luota arviontikykyyni. Ässän takapään käyttö kyllä näyttää mielestäni tehokkaammalta eikä niin "jäykältä" kuin ennen, mutta en todellakaan ole harjaantunut katselija. Näin asia kuitenkin taitaa olla, jos hierojakin huomasi eron. Osteopaatin hoito on siis mitä ilmeisimmin auttanut, ihanaa! Lisäksi Ässältä löytyi taas ilmeisesti liukkaiden aiheuttamaa selkäjuntturaa, joka osaltaan tietysti vaikuttaa lenkki-intoon.

Millaistahan olisi omistaa sellainen koira, joka lähtisi lenkille aina innosta puuskuen, ei haluaisi kääntyä kotiin päin ja painaisi vaan menemään vapaudesta riemuissaan? Tekisi varmaan ihan hyvää omallekkin lenkkimotivaatiolle, sillä välillä ihmettelen miksi noita lenkkejä teen, kun koirakin haluaa vain kääntyä kotiinpäin. 

Tosin ainahan niitä lenkkejä voi piristää esimerkiksi näin

Tylsyyttä keskityttiin poistamaan tiistain ylimääräisillä tanssitreeneillä, jolloin pääsin omatoimitreenaamaan erään tutun mukana Tallille. Kovin olin suunnitellut treenit etukäteen, mutta ei meidän ohjelma mene ihan kuten pitäisi. Tämä oli kuitenkin hyvä välitreeni, nyt tiedetään missä mennään. Paljon on vielä tehtävää yksittäisten liikkeiden vahvistamisessa, ohjaajan kuivaharjoittelussa (jotta osaisin sijoittaa käskyt oikein musiikkiin jne) ja liikkeiden yhdistämisessä kokonaisuutta ja palkkaamattomuutta unohtamatta. Koiratanssissa on niin paljon liikkuvia osia, mutta ehkäpä siksi se onkin niin kivaa verrattuna aina samanlaiseen ja tylsään tokoon. Välillä tosin tuntuu siltä, että saadaanko (ja miten) tätä ohjelmaa ikinä sellaiseen jamaan, että se voitaisiin lähes virheettömästi ja kokonaisena esittää yleisön edessä. Mutta eiköhän se siitä suttaannu erinomaisten ohjaajien avustuksella sekä treenillä, treenillä ja treenillä. Pääsiäisenä onkin möllikisat, joihin ajattelin Ässän kanssa osallistua, iiks!

Ennen ja jälkeen treenien käytiin myös käppäilemässä Ella-koikkeri omistajineen seurana. Koirilla ei vapaana ollessa kemiat ihan kohdanneet, mutta hihnassa mentiin näppärästi toisista piittaamatta. Tämän jälkeen kävin vielä kotimatkalla auringon paisteen houkuttamana kipaisemassa pienen lenkin metsään vähän harvinaisemmissa maastoissa, joten tulipa Ässällä ainakin vaihtelua ulkoiluun. Tiistaina myös leivoin kakkua ja muita herkkuja, joten Ässällä oli kovasti puuhaa keittiössä lattialle tippuvia murusia seuratessa ja satunnaisia astioita nuoltaessa.

Ahkera apuri ja työn tulos

Keskiviikkona Ässällä olikin pitkä yksinolo, mutta iltasella saatiin kylään mieluisia ihmisiä äitini ja isäni tullessa syömään 25-vuotis hääpäiväkakkuaan sekä niitä muita herkkuja. Torstaina saatiin kaveri kylään, mutta sitä ennen lievitettiin tylsiä lenkkejä tekemällä reissu Tampereen keskustaan. Taisi spanieli nukkua bussimatkan kotiinpäin erikoisen lenkin jälkeen..

 

 Tylsyyttä voi lievittää myös yksinollessa esim. varastamalla ja tyhjentämällä karkkipussin.

Tänään on sitten taas luvassa ne perinteisen tanssitreenit illalla, joten ei mene tämäkään päivä ihan tylsistelyksi Ässällä. Saapi nähdä, millaiset treenit tänään saadaan aikaiseksi. Ohjaajan ainakin lienee aihetta tehdä etukäteen sitä biisin kuivaharjoittelua..

Spanielin hepuli

 Aurinkoinen Naava

Tämän päivän ulkolenkki tehtiin ihanassa auringonpaisteessa automatkan päässä metsässä. Mukaan Ässän riemuksi tulivat Naava ja Hilla -chihutytöt, joista Ässä niin kovasti tykkää. Kauniista säästä huolimatta muita lenkkeilijöitä eikä lenkkeilijöiden autoja näkynyt juurikaan, ehkäpä hiihtolomakauden loppuminen vei suurimman osan lenkkeilijöistä pois metsistä päiväsajaksi?  Metsän polut olivat kuitenkin hyvin auki, joten ei tarvinnut ihan lumessa rämpiä. Koiratkin hepuloivat ja Ässä varsinkin rynnisti niin kamalaa vauhtia välillä jonon ohi, että törmäili mennessään sekä ihmisiin että tyttöihin.. On se spanielin ilo sitten koskettavaa, kirjaimellisesti.

Olen huomannut Ässässä tapahtuneen pienen muutoksen. Ässähän suosii vallan tyttöpissa-tyyliä, mitä nyt joskus todella harvoin toisten koirien kanssa lenkillä ollessamme koettaa vähän nostaa koipea. Nyt Ässän koipi on noussut tavallista useammin, jopa kahdestaan lenkkeillessämme! Edelleenhän tuo pissii valtaosan pissoistaan tyttötyylillä, mutta kyllä eron huomaa entiseen. Liekö kevättä rinnassa tai sitten osteopaatin lanteen notkistus on herättänyt Ässän huomaamaan jotta perskules, näinkin voi tehdä! Hitaasti kypsyvä koira, kun viiden ikävuotensa kynnyksellä alkaa jalka nousemaan..

"Höh, mitä juttuja se minusta täällä kertoo.."

Huomenna onkin taas koiratanssitreenien aika. Ohjelmaa ollaan reenailtu kotonakin, mutta edellisen kerran jäätyä väliin on hyvä päästä taas vähän valvovan silmän alle touhuamaan. Ässä on nyt joko liiasta innosta tai liian vaihtelemattomasta reenistä (=osaan jo!) johtuen ruvennut sotkemaan joidenkin kohtien liikkeitä keskenään. Tassujen annossa ei ole niin väliksi tuleeko sieltä yksi tassu vai kaksi, tai jos Ässä vaan hyppääkin tassuilla päiten. Lisäksi istu-käskyllä mennään nykyisin maahan, vaikka se on Ässän ehkä ensimmäisenä oppima käsky ja näin ollen varmempi kuin yksikään muu liike. Korjattaessa alkaa välillä helposti vinku vanku vonku ja sitten tehdään temppuja toisen perään. Noh, malttia malttia ja erottelutreeniä, eiköhän sillä taas loksahda palaset paikalleen! Parempi kaikkia temppuja yhtäaikaa laukova koira kuin perässä vedettävä laama.

Viikonlopun rilluttelut

Tenttiviikko painaa kovasti taas päälle, joten hyvä tässä päivän päätteeksi tulla kirjoittelemaan kuulumisia. Viimeviikon torstaina lähdettiin Saloon taas pidennetyn viikonlopun viettoon, ja Ässä tietenkin tuli mukaan. Hyljätyt jyrsittimet sekä Kille saivat sillä aikaa tyytyä kerran käyneeseen hoitajaan, joka kävi tsekkaamassa vesitilanteen ja nakkaamassa suomueliölle päivän salaatit meidän rillutellessa Salossa.

Torstain matka taittui mukavasti aamupäivän junalla, joten oltiin Salossa hyvissä ajoin. Ilta menikin mukavasti kavereita ja perhettä nähden, sekä kakkua leipoen. Kakku liittyi ehkä pikkiriikkisen kaverin viikko sitten olleisiin synttäreihin (aina mainio tekosyy, jos joku sellaisia kaipaa), joita lähdimme juhlistamaan sitten perjantaina keilauksen ja syömisen kautta Salon yöelämään. Ässä oli taas vallan masentunut minun pitkästä poissaolostani, mutta oli ollut ilmeisen nätisti ilman hirveää hermostumista. Höpöttelin sille jo tulevasta kuukauden reissustani ja kuinka se saisi olla sen aikaa Salossa hoidossa, mutta iloisesta hännänheilutuksesta päätellen taisi juttu mennä ohi korvien. Ellei se ole vihdoin oppinut arvostamaan Salon anteliaasti aukeavaa herkkukaappia parhaimpana maailmassa.. 

Kuten ylimmästä kuvasta voi ehkä huomata, Ässä on taas parraton miäs. Varsin tyytyväiseltä se näyttää, korvatkaan eivät kutise enää siistimisen jälkeen yhtä paljon.

Ei Ässän toimettomaksi tarvinnut jäädä omistajan rillutteluista huolimatta, vaan se pääsi lenkille jopa kahden eri kaverin kanssa, Roope-collien ja Vikke-havannankoiran seurassa. Äitini ollessa kipeä ei Ässä päässyt tuplalenkeille, mutta kaverien kanssa rilluttelukin oli varsin mukavaa puuhaa. Varsinkin Vikke oli taas aivan ihana tyttökoira, johon äitinikin ehkä vähän ihastui. Varsinainen treenailu vähän jäi viikonloppuna, mutta esiteltiin me perheen huviksi Ässän uusimpia temppuja.

Ihan pöhkönä

Pääkopan tuuletus -viikonloppu kummallakin, nyt voi taas palata arjen tenttilukuun ja treenailuihin. Mulla onkin toteutuslistalla "päiväsi kuvina" teemainen postaus, mutta tenttiviikon lukemista täynnä olevat päivät lienevät liian tylsiä siihen, katsotaan nyt. Tai voisinhan mä ottaa tänne screenshotteja koneella olevista opetusmonisteista..