maanantai 8. helmikuuta 2010

Pieni kana Kananen

"Hä?" Onniponniponnero.

Nyt se sitten kotiutui, se kauan unelmoitu ja toivottu Baldwin neiti. Kyseessä on Snoop's Little Chicken eli Bella Kananen, ja hän on syntynyt 2.4.2008. Neiti on yhden poikueen emo, ja tuli meille "eläkkeelle". Kananen pääsi Väinön häkkikaveriksi, ja minun näyttelytettäväkseni ulkomuotoluokkiin. Neiti on pienikokoinen, vain puolet Väinön koosta. Painoa on 656g ja karvattomuus lisää pienuuden tunnetta. Sylissä on kovin luottavainen ja rauhallinen, vaikka vielä vähän ujostuttaa.

Väinö oli aivan onnensa kukkuloilla, kun neiti meille tänä aamuna saapui. Luvassa oli hirmuista rallia ja huutoa, kun Kananen pääsi Väinön aitaukseen. Masi ja Momo seurasivat ihmeissään aidan toisella puolella menoa, ja Momon jo kyllästyttyä Masi vielä jatkoi kateellisena kyttäystä pylly pyörien. Kovin pojat uhittelivatkin toisilleen aidan läpi, mutta tilanteen rauhoituttua makoilivat aita välissä vierekkäin tyttöjen ollessa ihan aitausten toisessa päässä. On siinä mulla miehet.

Pari surkeaa räpsyä sain neidistä otettua, pitänee yrittää jonain päivänä saada näpättyä parempia. Omasta mielestäni kuvat eivät tee lainkaan oikeutta neidin kauneudelle, mutta pistetään nyt jotain esille.

Piskuinen ryppykasani.


Suloinen ruttunaama

Ässäänkin nyt iski se kennelyskä, tosin vain pariksi päiväksi. Minun oli kuitenkin pakko lähteä Saloon ja ottaa koira mukaan, joten Timppa tuli noutamaan meidät autolla. Yskä laantui parissa päivässä (viimeksi yski perjantaina), mutta en viitsinyt rahdata Ässää junaan tartuttamaan muita koiria, joten jätin sen nyt perjantaihin asti Saloon äitini luokse. Olo on jotenkin tyhjä, kun ympäriltä ei kuulu tepsutusta tai tyytyväistä tuhinaa Ässän nukkuessa, eikä satunnaisia turvan tönäisyjä käteen tai jalkoihini painautuvan nukkuvan koiran lämpöä. Kämppiksenikin kaipailee touhottavaa ja iloista jokapaikkaan tunkevaa turpavärkkiä. Mutta eiköhän me perjantaihin kestetä. Harmittaa vain, että nyt jäi taas tämänkin viikon tottis välistä ja menee hyvää treeniaikaa hukkaan.. :(

muoks. Sainpa otettua tänään vähän parempia kuvia, joten lisäilen ne tänne perään.




Ei kommentteja: