tiistai 5. maaliskuuta 2013

Viikonlopun rilluttelut

Tenttiviikko painaa kovasti taas päälle, joten hyvä tässä päivän päätteeksi tulla kirjoittelemaan kuulumisia. Viimeviikon torstaina lähdettiin Saloon taas pidennetyn viikonlopun viettoon, ja Ässä tietenkin tuli mukaan. Hyljätyt jyrsittimet sekä Kille saivat sillä aikaa tyytyä kerran käyneeseen hoitajaan, joka kävi tsekkaamassa vesitilanteen ja nakkaamassa suomueliölle päivän salaatit meidän rillutellessa Salossa.



Torstain matka taittui mukavasti aamupäivän junalla, joten oltiin Salossa hyvissä ajoin. Ilta menikin mukavasti kavereita ja perhettä nähden, sekä kakkua leipoen. Kakku liittyi ehkä pikkiriikkisen kaverin viikko sitten olleisiin synttäreihin (aina mainio tekosyy, jos joku sellaisia kaipaa), joita lähdimme juhlistamaan sitten perjantaina keilauksen ja syömisen kautta Salon yöelämään. Ässä oli taas vallan masentunut minun pitkästä poissaolostani, mutta oli ollut ilmeisen nätisti ilman hirveää hermostumista. Höpöttelin sille jo tulevasta kuukauden reissustani ja kuinka se saisi olla sen aikaa Salossa hoidossa, mutta iloisesta hännänheilutuksesta päätellen taisi juttu mennä ohi korvien. Ellei se ole vihdoin oppinut arvostamaan Salon anteliaasti aukeavaa herkkukaappia parhaimpana maailmassa.. 

Kuten ylimmästä kuvasta voi ehkä huomata, Ässä on taas parraton miäs. Varsin tyytyväiseltä se näyttää, korvatkaan eivät kutise enää siistimisen jälkeen yhtä paljon.


Ei Ässän toimettomaksi tarvinnut jäädä omistajan rillutteluista huolimatta, vaan se pääsi lenkille jopa kahden eri kaverin kanssa, Roope-collien ja Vikke-havannankoiran seurassa. Äitini ollessa kipeä ei Ässä päässyt tuplalenkeille, mutta kaverien kanssa rilluttelukin oli varsin mukavaa puuhaa. Varsinkin Vikke oli taas aivan ihana tyttökoira, johon äitinikin ehkä vähän ihastui. Varsinainen treenailu vähän jäi viikonloppuna, mutta esiteltiin me perheen huviksi Ässän uusimpia temppuja.

Ihan pöhkönä


Pääkopan tuuletus -viikonloppu kummallakin, nyt voi taas palata arjen tenttilukuun ja treenailuihin. Mulla onkin toteutuslistalla "päiväsi kuvina" teemainen postaus, mutta tenttiviikon lukemista täynnä olevat päivät lienevät liian tylsiä siihen, katsotaan nyt. Tai voisinhan mä ottaa tänne screenshotteja koneella olevista opetusmonisteista..

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lemmikkivaunu muka noin tyhjä! Miksi aina kun minä elukoiden kans matkustan, ne vaunut on ihan täynnä????? :D

Anne kirjoitti...

Ehkä Turkuun päin ei ole montakaan innokasta menijää ;) Matkustusaika oli tosiaan klo 12 torstaina, perjantaisin ja sunnuntaisin on ollut enemmän matkustelijoita. Oli siellä nytkin yksi iso musta koira tulossa jostain pohjoisemmasta, mutta jäi heti ekalla asemalla pois. Saatiinpa hihhuloida vaunussa miten tykättiin :D

Vain kerran on meillä ollut vaunu niin täynnä, että on pitänyt vieraan vieressä istua. Se oli perjantai iltapäivällä Tikkurilasta Kouvolaan menevä juna (myös tre-tikkurila oli aika täynnä), joku bisnesmies-rukka siihen viereen joutui. Oli hieman tiukkaa istua iso reppu sylissä ja koira jalkojen välissä. :)