Talviturkki

Näin rapakeleillä on ikävä pikkupakkasia ja kuuraa, sitä ettei koiraa tarvitsisi pestä jokaisen ulkoilutuksen jälkeen. Vaan minkäs syksylle voi, ei auta kuin kärsivällisesti odottaa pakkasia.  Samalla voi katsella Salon viikonloppureissulla otettuja kuvia parin viikon takaa, kun pakkasta oli ja paikoin kasvit aivan kuurassa..

 

 

Onneksi syksyn rapakelejä vastaan on toinenkin keino, joka ei vaadi pakkasten odottelua. Nimittäin sen rapaa sisään kantavan turkin ajelu! Näin talvea vasten ei ole ehkä fiksuinta vetää koiraa ihan nakuksi ja olenkin nyt pukenut Ässää tarkemmin ettei jäädy. Ajattelin kuitenkin turkin alasajon olevan tässä kohtaa fiksumpaa kuin talvella. Nyt taas pärjää hyvän aikaa vain uusilla tassusaksilla suoritettavilla siistimisillä. Ajojälki ei tällä(kään) kertaa ollut kovin kaunista, joista oman osansa aiheutti tylsynyt trimmerin terä, joka onkin seuraavana ostoslistalla. Vaan äkkiäkös se turkki taas kasvaa peittämään vaaleanpunertavaa vatsaa ja kapisen näköistä päälakea (joka ei onneksi kuvista erotu). Eipä ole juurikaan tarvinnut pestä koiraa lenkkien jälkeen!
 
Joten niin Ässä muuttui karvakasasta..

..nakupetteriksi!

Näin turkkirotuisen omistajana ja seuraavaa samanrotuista havitellessani ei ehkä kannattaisi sanoa näin, mutta mielestäni Ässä on kauneimmillaan turkki tällaisena lyhyenä. On mukavaa, kun koiran siluetti erottuu kunnolla karvan sitä peittämättä ja esim. vatsalinja näkyy. Ässän turkki ei koskaan tosin ole ollut kovin pitkä, eikä leikatun koiran hamppuinen turkki kauniilta näytäkkään pidempänä. Silti en ole ikinä pitänyt kovin pitkäkarvaisista koirista ja monilla cockereilla on omaan makuuni ihan liikaa turkkia. Tykkään kyllä hapsullisista koirista, mutta kohtuus kaikessa.