sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Lihaton lokakuu

Moni varmaan on kuullut lihattomasta lokakuusta, tempauksesta jossa lihansyönti piti lopettaa tai merkittävästi vähentää lokakuun ajaksi. Täälläkin kokeiltiin lihattomampaa elämää valmistamalla kotona pelkkiä kasvisruokia, koulussa sitten syötiin vähän tilanteen mukaan (voiko kasvispihvi olla kovin ravitsevaa, jos pääraaka-aineet ovat peruna, porkkana ja maissi?) eli siellä kuitenkin pääsääntöisesti liharuokia. Pääasia itselläni oli kuitenkin vain liharuokien vähentäminen ja kasvisruokareseptien kokeilu ja olihan siinä soijan maustamisessa ja seitanin tekemisessä aluksi ihmettelemistä. Nyt olen ihan rakastunut soijaan, tomaatti-papu-tuorejuusto kastikkeeseen ja fetapinaattipiirakkaan. Ja mikä parasta, soija säilyy kaapissa ties kuinka kauan ja maksaa vain murto-osan lihan hinnasta - lisää rahaa säästöön pentua varten!

Seitanin keittelyä, kulhossa taikina. Ässä oli ihan rakastuksissaan keitoksen hajuista.

Koska omaa syömistä on nyt tullut pohdiskeltua tavallista enemmän, on Ässänkin ruokinta ollut tarkastelun alla. Ässä elelee raakaruoalla edelleen tyytyväisenä ja osallistuikin lihattomaan lokakuuhun syömällä entistä enemmän lihaa. Annoskoot ovat olleet tarkastelun alla, sillä Ässä on aika solakassa kunnossa ja liikkuukin nykyään entistä enemmän (varsinkin kun vertaa viimetalven kipuilun rajoittamaan lenkkeilyyn). Lihaa se saa nykyisin päivittäin n. 130g (ennen 100g), vähän kasvissosetta sivuun ja iltapalaksi lihaisan luun (arviolta sen 150 g per pv, joskus enemmän joskus vähemmän). Varsinkin rankempana päivänä kuppiin saattaa lentää extralihaa ja saahan tuo mokoma myös herkkuluita ja kotiruoan rippeitä silloin tällöin. Netistä löysin Maukaan raakaruokalaskurin, joka arvioi koiran ruoan määrän liikunnan ja painon mukaan. Meillä arvio osui aika nappiin, vaikka luuta saattaakin saada hieman vähemmän.

Perus aamuruoka: Kalkkunaa ja kananmuna, kasvismössöä, nivellääke ja nyt kuurina kuivattua merilevää plakin irrotukseen.

Kaksi iltaruokaa, vasemmalla kanan selkä, oikealla poron aika vähälihaisia luita ja kalkkunan lihaa.

Tein myös hintavertailua eri ostopaikkojen suhteen netistä, jotta saisi vähän karsittua näitä ruokinnan kustannuksia. Vertailun lähtökohtana käytin Mustin ja Mirrin nettisivuilla olleita hintoja, koska sieltä lähinnä ostan Ässän ruoat. Nettikauppa Lempimuonaan vertaillessa Mushin ruokien hinnat saattoivat vaihdella kummasti niin, että joku ruoka oli kalliimpaa ja toinen taas halvempaa kuin M&M liikkeessä. Siellä selvästi halvimpia olivat ison satsin lihatuotteet. Nettikauppa Kennelrehulla kaikki tuotteet olivat selvästi Mustin ja Mirrin hintoja halvempia, mutta sekin edellyttäisi isojen satsien tilausta, minimissään 5 kg. Mutta kilohinta oli todella huokea, jopa Lempimuonan vastaavia huokeampi. Ohessa vertailtuna muutaman tuotteen kilohintoja, Kennelrehun tuotteiden perään on kirjoitettu pienin pakkauskoko. Myös kuivatut herkut olivat puolta halvempia Kennelrehulla Mustiin ja Mirriin verrattuna..


M&M Kennelrehu

e/kg e/kg
Lohi                         3,25                   1,80   5 kg pakkaus
Kalkkuna                         4,58                   2,80   5kg pakkaus
Kasvissose                         4,58                   3,17   6kg pakkaus
Nauta                         3,78                   2,40   5 kg pakkaus
Br siivet                         5,46                   2,94   8,5kg pakkaus
Naudan rusto                         3,19                   2,00   5kg pakkaus

Isot pakkauskoot tietysti vaativat ison pakkasen eikä Ässäkään syö kuin sen 4kg lihaa kuukaudessa + luut. Kuukaudessa säästö siis saattaisi olla 10 euron luokkaa, jos Ässä söisi pelkästään kennelrehun ruokia. Käytännössä tämä ei kuitenkaan onnistu, koska meidän pakkaseen ei saisi kennelrehun jättilaatikoista koottua kovin monipuolista valikoimaa tilan ahtauden takia. Ajattelin kuitenkin kokeilla ja hakea seuraavalta kierrokselta kaksi 5kg lihalaatikkoa ja kaksi luulattikkoa. Sisäelimet ja muut lihavaihtelut voi sitten hakea läheiseltä Mustilta ja Mirriltä. Kahden koiran taloudessa tässä touhussa olisi enemmän järkeä, joten ehkä otan tämän harjoitteluna tulevaa varten..

ps. Toivottavasti tulevalla äitikoiralla alkoi juuri juoksut, nyt kaikki pitämään peukkuja!

6 kommenttia:

Jannika kirjoitti...

Aa ruokinta, viheliäisin asia ikinä! Jedi on sellanen "ai moi sulla on mun ruokakippo kädessä lihoin siis kilon" -tyyppiä. Meidän aktiivisuustasolla pitäisi syöttää energiaruokaa tai jipa extra-energiaa, mutta Jedi olisi kuukaudessa tankki jos se söisi sitä. Niinpä mennään oikein urakalla soveltamalla: aamulla lihaa mututuntumalla (:D en toki ole laiska punnaamaan), treeneissä palkkana perusnappulaa (koska sitä menee ja menee) ja muina päivinä energianappulaa. Ja päälle piimää, merilevää, öljyä ja MSMää (kokeile muuten Ässälle @MSM-jauhetta! Se auttaa jopa nivelrikkokipuihin ja lihaksille ja nivelille tekee tosi hyvää!)

Toivottavasti tulee penneleitä ja sieltä löytyisi teille sopiva kakara. Cockerilapset on maailman söpöimpiä!

Anne kirjoitti...

Ässä on onneksi pysynyt yllättävän helposti hoikkana, vaikka on leikattukin. Voi Jedi wannabe punkeroa :D Teillä onkin soveltamista, mutta pääasia että homma toimii! Täytyy myöntää, että itsekkin välillä heittelen kuppiin mutulla lihaa, ja luita arvioin hyvin pitkälti silmämääräisesti. Nyt piti ihan punnita niitä, että tietää silmien pitävän edes jotenkin kutinsa :D

Hei kiitti vinkistä! Osteopaatti viimeksi komensi vaihtelemaan noita nivelaineita, enkä vielä ole ostanut seuraavaa satsia. Mistäs tätä kannattaisi lähteä hankkimaan?

Niin toivon minäkin erittäin kovasti sormet ja varpaat ristissä, sillä juuri tästä yhdistelmästä kaikkein eniten pennelin tahtoisin. Cockerinpennut on jotain niin suloista, hyvä ettei ojaan aja sellaisen ohittaessaan.

Jannika kirjoitti...

Mä hain MSM-jauhetta Agrimarketin heppapuolelta, mistä haen myös merilevää. Tulee paljon halvemmaksi ja ne on ihan samaa tavaraa. Purkit on aika isoja, mutta voihan ne ostaa vaikka puoliksi tai kolmistaan muiden kanssa, koska merilevä on hyvää kaikilla ja MSM-jauhetta kannattaa antaa etenkin harrastaville ja aktiivisille koirille. Ja ihminenkin voi syödä samaa ainetta!

Anne kirjoitti...

Aivan, agrimarketin heppapuoli! Sen ihan unohdin merilevääkin ostaessaan ja pulitin siitä Mustissa ja Mirrissä aika suolaisen hinnan (Peten koiratarvikkeessakin oli 10e edullisempi..) Agrissa tulee muutenkin välillä asioitua purunhakureissulla, niin voi sitten samalla napsasta jauhetta mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Olisipa mukava lueskella pentuspanielin touhuista :-) Peukut pystyyn. Millainen hauva sinulle mahdollisesti tulisi?

Anne kirjoitti...

Ihan cockerspanieli taas, pitäähän Ässällä kaltaistansa seuraa olla :) Tarkempia tietoja kirjoittelen vasta, kun asiat varmistuvat.