maanantai 21. heinäkuuta 2014

Puolivuotias pikkulikka


Niin se vaan meidän pikkulikka Femma on jo puolivuotias, lauantaina tuli 6 kk täyteen. En voi uskoa, että siitä on jo puoli vuotta, kun pikkuneidit syntyivät maailmaan.. Sitä ihmetystä, kun yhtään poikaa ei syntynytkään. Vaan ihana pikkutytteli saatiin kotiin. Nyt puolen vuoden jälkeen jonkin sorttinen mörköikä painaa päälle ja korkeutta on kertynyt jo 37 cm ja painoa 9,5 kiloa. Enää ei Ässän mittoihin ole pitkää matkaa, saa nähdä kasvaako kuitenkaan ihan niin isoksi. Kuvassa alkavat jo näyttää aika saman kokoisilta.



Femman turkki on alkanut rehevöityä pentukarvan hapsottaessa kaikkiin ilmansuuntiin. Seasta pilkistää kuitenkin jo aikuiskarvaa ainakin niskassa ja mahassa, häntä taitaakin kokonaan olla jo aikuiskarvasta. Jännästi uusi kasvava karva tuntuu olevan valkoista, saa nähdä vaalentuuko Femma aikuiskarvan myötä hieman. Tein myös itse ensimmäistä kertaa Femmalle isomman trimmauksen ja napsin siltä jalkakarvoja lyhyemmäksi. Kummasti sitä olemus muuttui karvan lähdön myötä.




6 kk kunniaksi päätin kertoa 6 faktaa Femmasta ja meidän yhteiselosta:

-  Femma todella tykkää omasta ihmisestään. Kehut ovat arvokkaita ja hyväksyntä on tärkeää. Vieraat ihmiset ovat myös kivoja ja niitä tervehditään iloisesti, mutta samanlainen kaikkia aivan pähkähulluna rakastava se ei ole, kuten Ässä.

- Saukko rrrrakastaa olla lähellä. Jos mahdollista, se pyrkii asettamaan kaulansa minun kaulalleni. Se myös usein nojaa päätään rintaani, hipihiljaa paikoillaan läheisyydestä nauttien. Tätä se ei monelle tee, mutta esimerkiksi äitini pääsi loman aikana kaulailun kohteeksi.

- Femman riistainto on todella nostanut päätään ja sitähän löytyy. Tällä hetkellä tytteliä ei voi pitää ollenkaan vapaana, jos ei halua ottaa riskejä lintujen perään lähtemiseen. Femman mielestä parasta maailmassa on juosta pusikossa häntä hurjana vispaten ja lintuja etsien. Hallintaa treenataan sekä rauhoittumista..

- Kaksi kertaa tytteli on karannut parkkipaikalla linnun perään, kerran takakontista ja kerran tempaistuaan hihnan kädestäni. Silloin pelkäsin kuollakseni sen jäävän auton alle, onneksi linnun kadottua näköpiiristä likka juoksi heti hymy korvissa takaisin. Kerran myös pääsi hihnasta irti minun selvitellessä solmuja ja juoksi pusikkoon löytäen västäräkin poikasen.. Se ei päättynyt hyvin se jupakka, joten jatkossa entistä tarkempana liikenteessä.

- Femma ei ole cockerityyliin superahne. Se ei itseasiassa läheskään aina syö edes kuppiaan tyhjäksi eikä sille kelpaa kaikki lattialle tippuvat ruoan muruset, joskus jättää ruokakupin vallan koskematta. Näin ollen namienkin kohdalla on saanut olla tarkempi, mutta kaikki liha toimii yleensä hyvin. Tämä on tosin ollut vähän kausittaista ilmeisesti kasvustakin riippuen.

- Kuitenkin jotain temppuja treenatessa kupista kelpaamattomat namit menee kädestä innolla ja kuin vettä vain. Temppujen opettelu ja yhdessä touhuaminen on vain niin kivaa!

4 kommenttia:

Hanne kirjoitti...

Komee tyttö tuo Femma. Onkohan se, että on hieman varautunut vieraita henkilöitä kohtaan, tyypillinen narttujen ominaisuus? Minulla on aika vähän omaa kokemusta narttukoirista, mutta tuttujen nartuista olen kuullut vastaavaa. Narttukoira joutuu huolehtimaan pennuistaan kaikkia maailman vaaroja vastaan (ainakin villissä vapaassa luonnossa näin olisi) ja siksi nartut ovat varovaisempia?
Onko sinulla tarkoitus käyttää Femmaa metsästykseen?

Anne kirjoitti...

Kiitos :) En osaa sanoa tuollaisesta narttujen ja urosten erosta, onhan se mahdollista! Yleensä uroksia sanotaan leikkisämmiksi hölmöiksi narttuihin verrattuna, joten voihan tuossa olla perää. Vaikka ei Femma kyllä silti missään nimesä pidättyväistä ole nähnytkään, juuri eilen kieriskeli meillä kyläilleen kaverin sylissä :D Mutta eroa Ässään on.

Mullahan ei aselupia ja muitakaan ole, joten metsästämään en ole ihan heti lähdössä. Kuitenkin homma kiinnostaa ja aion Femmaa parhaan kykyni mukaan siihen yrittää kouluttaa, pitäähän sen päästä suurinta intohimoaan toteuttamaan jollain tapaa :) Sitä ennen on kuitenkin tuo hallinta saatava siihen malliin, että vapaana pito onnistuu.

Unknown kirjoitti...

Todella komea puolivuotias sulla! :) Meillä myös rellestää vajaa 4kk belgipentu.

http://playingwithyatzy.blogspot.fi/

Speck Line kirjoitti...

Pidättyväisyys ei ole mun kokemuksen mukaan sukupuolisidonnaista, se on kiinni koiran luonteesta noin muuten sekä iästä.