Hoitokoiria

Femma lähti viimeviikonloppuna hoitoon minun työreissuni ajaksi ja voi että, kun Ässä olikin iloinen Ainoan Koiran paikastaan. Heti Femman lähdön jälkeen se keräsi kaiken huomion, hoiti kaiken kerjäämisen ja nautiskeli yksinoikeitetusta sohvapaikastaan ilman hyppivää pentua. Saloon kotiuduttuaan se sai Äitini jakamattoman huomion ilman penturääpäleen söpöilyn aiheuttamaa häiriötä. No, antaa vanhan turjakkeen nautiskella, hyvää se tekee sillekkin olla hetki ilman pentua. Ässä on myös ottanut kaiken ilon irti takapihasta, jossa se piehtaroi, seurailee ja tarvittaessa myös kommentoi pihamaan tapahtumia ja ottaa aurinkoa.

Kuntoutuminen onkin sitten hieman kärsinyt viikon aikana, en tiedä onko Ässä rampannut liikaa takapihalla vai mitä. Kamalasti en ole jaksanut kuntoutuksesta nyt kirjoitella, koska edistyminen on tällä hetkellä niin olematonta, että itseä vain turhauttaa ja vähän pelottaakin. Tällä hetkellä teemme edelleen 10 minuutin kävelyjä, sillä Ässä tuntuu alkavan ontua herkästi, jos yritän pidentää lenkkiä varttiin. Myös venyttelyissä se usein edelleen pistää hanttiin, koska ainakin hauikset menevät helposti jumiin. Nyt parina päivänä se on antanut venytellä ja hieroa ilman suurempia kommentteja, joten ilmeisesti tästä on ollut jotain apua. Myös jumppaamisessa on tapahtunut edistystä, sillä se jaksaa jo pidempiä sarjoja. Mutta tuo kävelytyksen kestäminen vähän huolestuttaa, sillä yhtenä päivänä se oli myös kieltäytynyt lenkistä, mitä ei ole hetkeen tehnyt. Kipulääkettä myös syödään edelleen.

Meillähän piti tällä viikolla olla fyssari-aika, mutta se jäi nyt väliin työreissun takia. Seuraava aika on vasta parin viikon päästä, joten sinne asti pitää sinnitellä. Eiköhän tämä tästä, leikkauksesta on kuitenkin vasta kuusi viikkoa. Vähän vaan meinaa epätoivo välillä iskeä, vaikka positiivisia ajatuksia yritänkin viljellä.

Femma sen sijaan viettää aktiivi-lomaa kasvattajan luona koiralauman, siskonsa ja äitinsä kanssa. Pikku-typykät ovat kuulemma jaksaneet leikittää toisiaan ihan urakalla, joten tylsää ei ainakaan pääse tulemaan. Onpa Femma myös päässyt siskonsa ja kasvattajan mukana muutamiin treeneihin, tutustumaan vieraisiin koiriin ja pienelle reissullekkin, aika luksusta! Kamala ikävä nassikkaa jo olisi, mutta sunnuntaina vasta haen mukulan kotiin pentuetapaamisen yhteydessä. Kivaa nähdä Femman siskoja.

Loppuun vielä video siskojen viimetapaamisesta, kun joku 15 tuntia reissattuaankin jaksavat vaan vääntää. Ilo on tummempi ja korkeampi, Femma vaaleampi ja vantterampi. Että varmaan on tälläkin hoitoreissulla menoa ja meininkiä piisannut..

Jääkarhunpoikanen Jinna

Tänään pääsin Ässän ja tavaroiden viemisen ohessa moikkaamaan kaverini uutta pientä pentupenneliä Jinnaa. Kyseessä on kohta yhdeksänviikkoinen pitkäkarvainen valkoisenpaimenkoiran pentu Safe Guardians One Step Ahead eli kotoisammin Jinna. Varsin suloinen pieni jääkarhupentu! Penneli kävi meidän pihalla moikkaamassa myös mukana hoitoon tulleita marsuja sekä Killeä, joissa olikin ihmeteltävää. Ässä eli kotoisammin pennunvihaajanatsi sai viettää tämän ajan sisällä, koska jo kaverin tullessa pihan lähelle pentu sylissä alkoi kauhea rähinäkonsertti. Onneksi pennun maailma ei tähän kaatunut, joten suunnattiin pienen ihmettelyn jälkeen lähimetsään seikkailemaan. 

Femma pääsee moikkaamaan Jinnaa juhannuksena, jolloin suuntaamme koko lauman voimin Saloon.

 

 Kille saa uusia ystäviä. Kuva Liisan ottama

Jinna ihailee marsuja. Kuva Liisan ottama

Sopivasti onnellinen pentu

Arki menee nopsaan töissä ja koirien kanssa touhutessa. Parina päivänä ollaan saatu lenkkiseuraa mäykkytriosta Milasta, Niilosta ja Unosta. Oheiset lenkkikuvat siis sieltä. Femma kävi myös lyhyesti tapaamassa 7 viikkoista bortsupentua Kidettä, josta tulee tulevaisuudessa sen ystävä. Nyt koko ja vauhtieroa oli vähän liikaa, joten leikit pitää jättää myöhemmälle.

 Mäykkykaverit. Ylhäällä Niilo, alhaalla Uno ja takana Mila.

Femma kasvaa edelleen kovaa vauhtia huidellen jo kahdeksan kilon paikkeilla. Millainen roikalehan siitä vielä muotoutuukaan, minä kun toivoin siroa pientä agilitykoiraa. ;) Eivaan, kyllä nämä harrastukset valikoituvat vähän koirankin mukaan. Nythän neito on väläytellyt jo aikamoista intoa riistaa kohtaan, joten saa nähdä kuuluuko metsästyshommelitkin tulevaisuuden harrastusvalikoimiin. Ainakin jollain tavalla aion asiaan perehtyä tyttelin kanssa ihan hallittavuuden parantamisen kannaltakin. Myös pelastuskoirapuoli on lähiaikoina alkanut vetää taas puoleensa, siskonsa Ilohan aloitti nyt pekon alkeiskurssin. Meillä tulevaisuuden harrastukset ovat vielä päättämättä tai sitten tehdään vähän kaikkea kuten Ässänkin kanssa. Toko on ainoa satavarma harrastus, johon Femman kanssa aion ryhtyä ihan kokeisiin tähdäten.

Tästä näkee vähän kokoeroa, kuvassa Femman kanssa kääpiömäykky Uno, vasemmalla Mila.

Vielähän pentu ei varsinaisesti harrasta juuri muuta kuin arjen ja yhteistyön opettelua. Hihnassakävelyssä on vielä kovasti hiomista kuten myös pikkulintujen bongailussa ja fanittamisessa. Sisäsiisteys sen sijaan on hyvällä mallilla ja muutenkin penneli on ihanan yhteistyöhaluinen. Ollaankin nyt käyty toko- ja koiratanssitreeneissä pienen kanssa leikkimässä, hömpöttelemässä ja harjoittelemassa kontaktia. Hirveän hienosti tyyppi pystyy jo keskittymään muhun muiden koirien läsnäollessa. Järjestelmällistä temppujen opettelua en ole vielä osannut käynnistää, vaikka osaa tuo istua käskystä, mennä maahan vihjeestä, tulla luokse, ottaa itse hienosti kontaktia ja seurata mua hienosti kontaktissa (oikeaa seuraamisen paikkaa ei olla vielä opeteltu). Ja jotain kosketuskeppiä ja -alustaa ollaan treenailtu aina välillä. Parin viikon päästä mennään pentukurssille, joten ehkäpä sitten tulee opeteltua enemmän näitä temppujakin. Mulle arjen sujuminen on todella tärkeää, joten tällä hetkellä keskitän mieluusti suurimman osan energiasta arkikäytöksen opettamiseen. Se kun ei ihan hoidu pelkästään Ässältä mallioppimalla..

 Mäykyiltä mallioppiminen onnistuu, kunhan riistainnostuksen unohtaa. Ylhäällä Mila alhaala Uno.

Kaiken kaikkiaan Femma on kovin iloinen ja kaikki rakastava tyyppi, josta vauhti ei tunnu loppuvan. Ei sitten millään. Energiaa piisaa ja pienelle pitää järjestää tarpeeksi ulkoilua ja tekemistä tai sisällä alkaa tavarat saada vähän liikaakin kyytiä pennelin roudatessa niitä paikasta toiseen. Ja sehän roudaa ihan kaikkea vaatteista ja ruokakiposta lähtien mun kännykkään ja avaimiin. Mitä tärkeämpiä ja enemmän multa haisevia tavaroita, sen parempi (silloinhan huomio on yleensä taattu). Nyt vaihtuu sopivasti hampaatkin, joten niitä tavaroita mielellään saatetaan myös vähän jyrsäistä. Niinpä mulla on nyt uusi puhelin, sillä edellisen kosketusnäyttö meni pirstaleiksi pienten naskalihampaiden sykkeessä. Silmälasit sain onneksi pelastettua ja ne nyt muutenkin on melkein kokoajan päässä. Mutta on se vaan niin autuaan onnellinen ja pollea, kun sitä menee kehumaan vaikka luidensa kantamisesta. Silloin se hyppää vasten ja tunkee luuta mun naamalle: "näetkö nyt varmasti kuinka hieno olen" ja on iloisin hieno pieni koira koskaan. En tiedä saanko sen nyt tällä tekstillä kuulostamaan joltain hirmuenergiseltä kauhukakaralta, mutta musta se on aika ihana hauska villi pieni kanniskelija spanielipenikka. Meidän Pikkurakki.

Pikkurakki on taas harrastanut lempipuuhaansa eli lätäköissä rypemistä.

Muutamia muita juttuja:

Aiemmin kirjoittelin Femman yöherättelyistä, kun tyyppi alkoi nousemaan auringon mukana jo viiden aikoihin. Ongelma ratkesi lopulta laittamalla pentu keittiöön (jossa myös yksinolonsa viettää) portin taakse öiden ajaksi. Hieman oli minulle vaikeaa laittaa pentu toiseen huoneeseen, mutta hyvät yöunet korvasivat mielipahan. Nyt ollaan yritetty ottaa pentu parina yönä makkariin taas nukkumaan ja arkena se tuntuukin toimivan. Pennun oma herätyskello on säädetty puoli seitsemäksi, joka toimii arkisin ihan hyvin, mutta viikonloppuisin ei niinkään. Jatkoa pitää siis vielä hieman miettiä.

Femma on tällä hetkellä hyvin koirasosiaalinen ja tykkäisi kaikista. Sillä on muutamia kummia tapoja, joita kaikki eivät ehkä kuitenkaan arvosta. Kun joku rähähtää sille, se aloittaa hirveän mielistelyn eikä ymmärräkään välttämättä ottaa etäisyyttä, joka ehkä oli ärähdyksen tarkoitus. Sillä on myös tapana laittaa erityisen miellyttävien tuntemattomien koirien poskeen oma poskensa, jossa se pitää sitä jonkin aikaa. Tämä on näyttänyt muita koiria vähän hämmentävän ja ehkä jopa inhottavan moinen läheisyys. Kaverin chihu tekee samaa, mutta vain harvoille sen lemppareille koirille ja ne tekevät sen yhteistuumin yhteisymmärryksessä. Nämä Femman toimet pitää ottaa huomioon omaa tilaa tarvitsevien koirien kanssa, ettei tule turhia rähähdyksiä. Ehkä Femma vain on hyvin tuttavallinen tyyppi ja haluaisi heti olla kaikkien paras kaveri. Totaallinen vastakohta Ässälle siis.

"Omaa rauhaa kiitos ja kamera pois!"

Huomenna lähden viikoksi työreissuun lounaisrannikolle kotihuudeille päin. Luvassa rankkaa yötyötä, joten Femma lähtee viikoksi kasvattajaansa terrorisoimaan (terkkuja vain sinne! ;)). Ässä taas menee vanhemmilleni nauttimaan viikon hermolomaa pennusta.

Kuntoutus etenee

Viimeksi kun lyhyesti kirjoittelin Ässän leikatun jalan tilanteesta, meni sillä aika huonosti. Ensimmäisenä leikatun jalan lihakset olivat aivan ylikuormittuneet, koska saivat ihan liian kovaa rasitusta vielä toipumisvaiheessa ollessaan. Ässä oli kipeä eikä suostunut liikkumaan ulkona kuin juuri pissalle päästäkseen, jonka jälkeen se veti kovasti sisälle ja pisti jarrut pohjaan ehdotellessani pientä kävelyä. Tämän jälkeen ollaan käyty jo kaksi kertaa fyssarilla ja tilanne on paljon paljon parempi. Ensimmäisellä kerralla fyssari sai auottua Ässän jumeja ja neuvoi jumppaliikkeitä vanhojen tuttujen venyttelyjen ja hierontojen lisäksi, kun taas seuraavalla kerralla tsekattiin tilanne ihan hyväksi ja Ässä pääsi vesiterapiaan (eli kävelemään juoksumatolla vesialtaassa). Jotain kertoo koiran kipeydestä ensimmäisen käynnin yhteydessä se, että fyssari pyysi pitämään Ässästä huolella kiinni käsittelyn aikana, ettei se vain kivuliaana yrittäisi purra häntä. Onneksi Ässä näytti tajuavan hoidon auttavan, sillä se makasi paikoillaan kiltisti.

Saikkulaisen huveja: istutaan auringossa ja syödään jätskiä

Tällä hetkellä Ässän tilanne näyttää varsin valoisalta: se ei enää murise ja ärise nostettaessa, venytykset sujuvat kohtalaisen hyvin, se tekee jumppaliikkeitä hienosti ja on jo pisimmillään käynyt vartin kävelyllä. Se ei muutenkaan ole kivuliaan oloinen ja yrittää välillä hepuloidakkin. Ehkä tässä uskaltaisi pikkuhiljaa kokeilla kipulääkkeen vähentämistäkin.

Ässän maatessa kaikki päivät kotona olo oli itselläkin hieman kurja toisen puolesta. Nyt se sentään kykenee jo pieniin kävelylenkkeihin, jotka paitsi auttavat vatsan toiminnassa myös virkistävät mieltä. Ollaan myös aurinkoisina päivinä käyty sen kanssa vain istuskelemassa ulkona ja syömässä jätskiä, jolloin Ässä piehtaroi onnessaan nurmikossa, seurailee ohikulkijoita ja kerjää omaa osuuttaan jäätelöstä. Sisällä kongit ovat ahkerassa käytössä ja koirat saavat myös etsiä piilotettuja nameja. Ässä on myös opetellut hiljaa kyljellään makaamista sekä jumpannut, ollut hierottavana ja venyteltävänä. Selvästi se nauttii näistä pienistä hetkistä, jolloin kaikki huomio keskittyy vain Ässän hoitamiseen.

 Pari videota Ässän pölhöilystä. Kun ei pääse nurmikolle kieriskelemään, voi höntteillä sängyssä. Samalla saa hierottua kipeää selkää.

Lenkkien pituutta siis lisätään hiljallee ja kohta niille voidaan ottaa mukaan lisää harjoitteita, kuten vaihtelevaa maastoa ja ylämäkiä. Ässä myös pääsee läheiselle rannalle vesien lämmitessä kahlailemaan lihaksia vahvistaakseen. Ehkä loppukesästä/alkusyksystä meno voisi olla jo entisenlaista eli tällaista:

Suo, kuokka ja viisi pientä kääpiötä

Pepe, Luka, Naava ja Hilla. Viides kääpiö puuttuu

Käytiin Femman kanssa maanantaina retkeilemässä Ruovedellä Siikanevan ulkoilualueella soiden keskellä. Seurana meillä oli neljä chihua, vanhat tutut Hilla ja Naava, sekä niiden "sukulaiset" (no Luka oli oikeastikin Hillan veli) Luka ja Pepe. Ei ollut ainakaan liian isoa ja rajua seuraa, vaikka pojilla olikin aluksi aika vahva mielipide Femmasta. Viiden kääpiön lauma lenkkeili sopuisasti keskenään, vaikka Femmalla onkin kaikkiin jo paino-ylivoima. Kuvat ottanut Liisa-Ida.

Suo oli pikkuspanielille aika mieluinen, sillä siellä oli paljon lutrattavia lätäköitä. Hirrrmuisen kivaa. Kerran saatiin onkia se kuiville, kun meinasi jumittaa suohon.

Hilla ja maisema

 Hilla ja uitettu Femma

 Neljän chihun jono ja suossa riehuva Femma

Salme Mujusen saalisviettikurssilla

Olin lauantaina cockerspanieleiden järjestämällä Salme Mujusen pitämällä saalisviettikurssilla, jolla pointtina on oppia hyödyntämään koiran saalisviettiä koulutuksessa ja leikittämään koiraa oikein. Nappasin vinkin kurssista Femman kasvattajalta, joka osallistui koulutukseen Femman siskon Ilon kanssa. Me mentiin Femman kanssa paikalle vain kuunteluoppilaina, mutta päivä oli silti varsin valaiseva.

Aamu alkoi lauantaina aikaisin, kun hyppäsin puoli kahdeksalta Femman kanssa bussiin. Kahdeksalta lähti juna kohti Helsinkiä, joten Femma pääsi samalla ensimmäistä kertaa harjoittelemaan junamatkustusta. Junassa vastassa meitä oli sisko Ilo ja kasvattaja, joten matka kului nopeaan jutellessa ja pentupöhelöiden temmeltäessä tyhjässä vaunussa. Ilo-sisko oli hieman Femmaa korkeampi, sirompi, tummempi ja lyhyt/sileä turkkisempi. Samanoloisia tuntuivat edelleen olevan. Harmiksi yhteiskuvia en juurikaan saanut, kun kamera päätti akkunsa loppuvan perille päästyämme. Helsingissä matka jatkui lähijunalla ja autokyydillä, kurssi pidettiin Konalassa Helsingissä Purina-areenalla ulkokentällä.

 Hetken malttaa leikin lomassa kytätä namia. Oikealla pilkkupäinen Femma ja vasemmalla Ilo-sisko

Paikanpäällä iskettiin pennut samaan häkkiin varjoon ja aloitettiin kurssi luento-osuudelta (mistä nämä muistiinpanotkin ovat, jatkossa ei ollut kynää ja paperia enää tyrkyllä). Lähes kaikki paikalla olevat olivat cockeri-ihmisiä, mutta mukana oli myös koiransa kanssa osallistuvina lapinporokoira ja bordercollie -ihmiset. Luennon ohessa sai kysellä kaikenlaista ja välillä aihe erkani aika kauaskin aiheesta. Oli kivaa, kun luennoitsija jaksoi vastata niin pitkästi kaikkien kysymyksiin kelloa katselematta, siinä viisastui itsekkin hurjasti.

Kaikissa kuvissa Ilo etualalla. On se nätti!

Luento aloitettiin perusasioista. Käsiteltiin koiraa saalistajana ja mitkä ovat sen tunteet saalistuksen aikana (rohkeus, pelottomuus, röyhkeys ja itsevarmuus). Mielenkiintoista oli sisäistää ajatus, että jokaisella koiralla on sisäänrakennettu tietty määrä saalisviettiä: niillä on tietty maksimi vietin kestolle ja korkeudelle. Tämä tulee ottaa huomioon leikin kestossa, jottei koira väsy ennen leikin loppuun viemistä. Vietin määrään vaikuttaa esimerkiksi koiran rotu ja mihin suuntaan sitä jalostetaan. Seurakoirilla saalisviettiä yleensä karsitaan, kun taas työkoirilla lisätään.

Saalisvietti ei myöskään tukahdu pois käyttämättömänä, vaan se on mahdollista herätellä jopa vanhallakin iällä. Leikkimällä voidaan saada kaikki potentiaali käyttöön. Ainoastaan väkevä asia kuten kipu voi tukahduttaa saalisvietin, joten se on aika vahva vietti.

Saalisviettileikki syventää koiran ja ohjaajan välistä suhdetta. Siinä koira saa tuntea olevansa kingi ja se saa siitä suurta iloa ja onnea. Leikkimällä koiran kanssa näitä leikkejä pääsee sisälle koiran maailmaan ja arvostettavuus koiran silmissä nousee.

 Siskoilla oli ainakin kovat leikit. Ylemmässä kuvassa Ilo näyttää hirveästi Femmaa isommalta, ei se oikeasti ollut.

Sivuraiteille luennosta ajauduttiin, kun eräs kurssilainen kysyi koiran hyppytekniikasta agilityssä. Tähän Mujuselta tuli mielenkiintoisia ajatuksia, että koiran hyppytyyliä ei voisi muuttaa vaan se on koiraan sisäänrakennettu, koska laukka-askeleen pituutta et voi muuttaa. Koiran pitäisi oppia itse ponnistamaan oikein. Hyppytekniikkakurssista voi olla hyötyä suuren toistomäärän takia, jolloin koira oppii sietäämään ohjaajan häiriötä paremmin. Agilityssä on eduksi, jos koiralla on kulmauksia, suorat kulmaukset etenki etuosassa aiheuttavat suurta rasitusta koiran kropalle.

Palattuamme kurssin aihepiiriin siirryttiin käsittelemään koiran saalistusketjua, eli mitä tapahtuu saalistuksen aikana. Leikissä ohjaaja imitoi lelulla saalista nopein liikkein, jolloin koira saa näköärsykkeen liikkeestä. Siitä seuraa ajo, tappopurenta niskaan ja ravistus. Sen jälkeen koira kantaa saaliin pesään, repii sen ja syö. Leikki viedään aina loppuun asti, tosin ilman repimistä ja syömistä. Leikin loppu tuo koiralle hyvän olon.

Koulutuksessa huomioitava, että lelu yleensä villitsee ja kiihdyttää ja nami rauhoittaa. Kannattaa siis miettiä, mitä palkkausta käyttää missäkin kohdassa. Namia yleensä käytetään tekniikan harjoittelussa ja lelua ehkä valmiin liikkeen palkkaamisessa tai temppuja ketjuttaessa. Jos haluaa lisää vauhtia rauhalliseen koiraan, voidaan ensin leikkiä viemättä leikkiä loppuun. Tämän jälkeen treenataan, jonka jälkeen leikki viedään loppuun. Jos koira taas on kovin vauhdikas eikä esim agilityssä kuuntele ja karkaa käsistä, voidaan sen kanssa leikkiä leikki läpi puoli tuntia ennen suoritusta, jolloin koira on leikin jäljiltä kuuntelevainen, yhteistyönhaluinen ja väsytetty pahimmasta menohalusta.

Käsittelimme myös koiran eri viettejä, joita ovat Mujusen mukaan riistavietti (koira etsii aktiivisesti riistaa hajulla), saalisvietti (koira lähtee saaliin perään näköärsykkeestä) ja puolustusvietti. Tällöin laumavietti ei siis ole vietti, vaan ennemminkin miellyttämisen halua. Liikkumaton riista ei aiheuta saalisvietin laukeamista, joten lelun pitää liikkua. Leikkiessä on oltava varuillaan, ettei koira joudu menemään puolustusvietin puolelle, koska silloin sillä ei ole enää mukavaa ja se on kuormittunut. Tästä yksi merkki on murina. Koira menee puolustusvietille, kun kokee uhkaa (esimerkiksi koiran kyljille läpsiminen leikkiessä). Jos koiralla ei ole puolustusviettiä, se voi mennä vallan passiiviseksi ja väistää hämillään pois. Leikissä tämä huomioidaan esimerkiksi niin, ettei lelu ikinä kulje koiraa kohti (eihän jäniskään juokse sutta päin)

Naksutinkoulutuksen huonona puolena muuten tuli esille se, että siinä koira ei saa ihmisen hyväksyntää ja kehua kuten sanallisessa palkitsemisessa. Koira arvostaa myös kehua ja haluaa kokea olevansa taitava ja hyväksytty. (Itse tosin kehun koiria naksutellessakin, mutta ei sitä ehkä samalla tavalla tule kehuttua).

Sitten päästiin leikin kulkuun. Leikkijällä on oltava kaksi samanlaista lelua, mielellään joku patukkamainen, koska palloa ei voi vetää. Lelu on kokoajan liikkeessä ja poispäin koirasta. Tässä voi imitoida jänistä, jolloin lelu voi äkkinäisesti hyppiä ja sinkoilla.

Ensin koiraa siis hetsataan lelulla ja koiran iskostaessa silmänsä siihen, lelu heitetään oikealle. Koiran juostua ja tarrattua leluun, lähdetään toista patukkaa vetämään jänistä imitoiden vasemmalle. Koiran päästäessä vanhasta lelusta irti, uusi lelu heitetään vasemmalle. Sitten otetaan vanha lelu ja aletaan sitä vetämään pitkin maata ja toistetaan ketju.

Seuraavassa vaiheessa lelua ei heitetäkkään, vaan koiran pudottaessa vanha  lelunsa sen annetaan purra kiinni kädessä olevaan leluun. Tätä kutsutaan lähileikiksi (jossa muuten puruotteen syvyys kertoo saalisvietin määrästä). Lelua keinutetaan puolelta toiselle ja vedetään vastaan, koiran vetäessä kovaa mennään koiran mukana.

Vetäessä hivutetaan käsi koiran hihnalle (joka roikkuu kaulapannassa koiran perässä) ja annetaan koiran voittaa lelu. Sitten koiraa kävelytetään laakealla ympyrällä hihna tiukkana ylöspäin, jotta koira ei saa päätä maahan ja aloita repimistä. Tämä on rauhoitusvaihe, jonka aikana koira saa luopua lelusta, mutta pyritään pääsemään seuraavaan vaiheeseen.

Lopuksi koira pysäytetään, mennään vierelle seisomaan ja silitellään sitä hyyyyyvin rauhallisesti kyljestä. Tässä varottava ahdistamasta koiraa. Koiran tulee seistä tai istua, sitä ei saa päästää maahan repimään lelua. Lopulta koira tiputtaa lelun.

Leikkiessä kannattaa siirtymät seuraavaan vaiheeseen pitää nopeana, jottei koira ehdi kyllästyä. Leikki viedään loppuun asti, jotta koira saa "tyydytyksen" saatuaan viedä saalistusketjunsa loppuun ja rauhoittuu. Jos koiraa vain leikittää patukalla viemättä leikkiä loppuun, sille jää vireystila päälle ja se ei ikäänkuin saa sitä, mitä haluaa. Eli vietyä saalistusta loppuun asti.

Leikin kulkua on vaikea tarkasti selittää, suosittelen Salme Mujusen kirjaa, jossa kuvin kerrotaan leikin eteneminen, jos aihe kiinnostaa enemmän ja aikoo toteuttaa leikkiä.

 Luennon jälkeen siirryimme pihalle harjoittelemaan toistemme kanssa leikitystä vaihe vaiheella (meno oli kuin parhaistakin polttareista toisen imitoidessa koiraa kaulapanta kaulassa ja nelin kontin maassa). Lopulta tuli koirienkin vuoro, joten paikalla nähtiin monenmoisia suorituksia. Olin positiivisesti yllättynyt cockereiden leikkimisestä, vaikka ehkä paikalla oli paljon hyvin leikkiviä cockereita? Kaikki kiinnostuivat leikista ja useampi pääsi loppuun asti ja nautti touhusta kovasti. Kompastuskiveksi monille muodostui kohta, jossa edellinen lelu olisi pitänyt tiputtaa ja uuden perään pinkaista saalistamaan. Aika moni oli vaan sitä mieltä, että "mä kannan nyt tätä, oon niin pätevä, hei otatko mamma tän, kato nyt kun oon hieno!". :D Sellaisia pikkunoutajia nämä. "Yllättäen" kurssin kovin leikkijä taisi olla käyttölinjainen bortsu, vaikka eräälläkin cockerilla oli kyllä oikeat terrierin otteet. Mutta pääasiassa kurssilla opetettiinkin ihmisiä leikkimään, koiriltahan se tulee luonnostaan jos on tullakseen. Tietysti viettejä heräteltäessä voidaan aloittaa vain yhdellä lelulla herättelemään kiinnostusta.

Ilo-sisko pääsi omalla vuorollaan leikkimään ja taisi aikalailla täydellisesti leikkikaavion suorittaa, mikä ei minua yllättynyt ollenkaan ;) Femmalla tuo villitys noita leluja kohtaan tuntuu aina vaan kasvavan, mutta vielä en ole kerennyt kunnolla kokeilla tätä leikitystä. Ehkäpä huomenna tokokoulutuksessa sitten, katsotaan mitä tulee.

 Ilo vasemmalla Femma oikealla junaa odottelemassa

Kurssi oli arvioitu loppuvaksi viiden maissa, mutta se venähtikin iloisesti lätistessä kahdeksaan. Mujunen oli siitäkin ihana kouluttaja, ettei hällä näyttänyt olevan kiire minnekkään vaan jäi hetkeksi kurssin jälkeenkin hengaamaan ja juttelemaan meidän kanssamme. Lopulta pääsimme lähtemään juna-asemalle, jossa piti odotella junaa kymmenneen asti. Kotona oltiinkin yhden maissa yöllä, joten pikkupennelille tuli varsin pitkä päivä. Siitä huolimatta siskokset vielä kotimatkallakin painivat autuaina junavaunussa, vaikka jossain kohtaa homma menikin vähän kiukutteluksi. On ne vaan aikamoisia.

 Reissupennut

Femma 4kk

Hip hip hurraa, meidän saukko on jo neljä kuukautta vanha ja saanut ensimmäiset pysyvät hampaansa! Tältä se nykyään näyttää, häntä on näemmä typistynyt kaiken liehutuksen myötä, vaan minkäs cockeri hännälleen mahtaa. Tällä hetkellä Femma taitaa olla sisarusparvensa painavimmasta päästä, vaikka luovutushetkellä olikin pienimpiä. Mitat siis huippuvempaimilla 7,3 kiloa ja 34 senttiä ellei jopa 35. Pentupantakaan ei mene enää kuin viimeisimmillään kiinni! Chihuvaljaat ovat onneksi edelleen ihan hyvät.

Valkoinen läntti silmäkulmassa on punkinpurema, siitä ovat karvat tippuneet pois.

Ja koska saukko on vesieläin on meidän Femmakin varsin riemastunut vedestä. Vieläkään ei ole varsinaista ensimmäistä uimista tapahtunut, mutta se lienee vain ajan kysymys. Tässä vähän videoantia tyypin vesileikeistä. Melkein siinä tohinassa heitti jo uimasillekkin, kun sorsan-pöljäkkeet tulivat houkuttimiksi.

Ainiin, pentupenneli pääsi sisaruksineen viimein virallisesti koiranettiin ja paperitkin tuli linnun siipien kera postissa.